Olen 23-vuotias nainen ja ihastun vieläkin näyttelijöihin joita en voi saada

Margot Robbien ottaisin jos omakseni saisin.

M30v

Siis oon korviani myöten ihastunut erääseen Yle puheen naistoimittajaan. Aluksi ihastuin pelkkään ääneen ja lopulta uskaltauduin googlettamaan kuvia. Ihastus ei suinkaan siitä kaikonnut vaan päinvastoin. Tuli jotenkin creepy olo kun menin facebookkia myöten stalkkailemaan... N25

Sama! Ja oon 25 :D Tällä hetkellä oon lääpälläni Norman Reedusiin.

Tunnen nuorehkon naisen, joka on ihastunut sarjakuvahahmoon. Sitä en rupea arvailemaan, kuinka tulisesti, mutta hän on itse asian tunnustanut ja kyllä se ihastus selvästi myös näkyy.

36-vuotias tässä hei, ja Brokeback mountainin katsottuani olen varma että Jake Gyllenhaal on sydämeni valittu.

Ihan normaalia on tämä, ollut tosiaan teinistä lähtien. Enää en tosin lähettele kirjeitä ja odottele sydän syrjällä vastauksia.

Oi kyllä!

Mitä ihmeellistä tossa on. Fantasiat kuuluvat ihmisluonteeseen. Kyllä mäki stalkkaan ig:stä kauniita julkkis naisia. Etsin heitä sarjoista, leffoista jne... en kyllä sanoisi sitä ihastumiseksi, koska heitähän ei voi ikinä saada. Eli kyse on fantasioinnista. Mun mielestä kaunein naisnäyttelijä joko Salma hayek tai Natalie martinez. Mä muuten myös katson miesnäyttelijöitä koska vertaan heitä itseeni ja haaveilen olevani heidän näköisensä. Tom hardy maailman komein mies.

Eivät kai nuo kaukorakkaudet katso ikää vaan tunne-elämän kehitystasoa. Täytyy erottaa myös normaali haaveilu siitä, ettei kykene muodostamaan todellisia ihmissuhteita, kun haavemaailma estää sen. Tiedän 35-vuotiaan naisen, joka ei ole koskaan edennyt pysyvään ihmissuhteeseen. Kaikki hänen elmämänsä suuret rakkaudet ovat olleet ja ovat edelleen julkkiksia, urheilijoita, näyttelijöitä jne. Yleensä rakkaus loppuu sitten, kun hän hakeutuu johonkin tapaamiseen tai fanipostitteluun julkkiksen kanssa, ja lapsenomainen mielikuva henkilöstä murenee. Sitä seuraa uusi kaukorakkaus.

Jos ei Aidan Gilleniin edes pikkuisen rakastu niin on kyllä kivinen sydän tai silmissä vikaa :D 

Tuo on naisille ihan normaalia. Lajin evoluutio tapahtui oloissa, joissa mitään noin kaukaista ihastuksen kohdetta ei voinut olla, vaan kaikki miehet olivat lähietäisyydellä. Siksi ihastumisessa ei ole filtteriä, joka suodattaa pois ne miehet, joita ei koskaan oikeasti voi tavata.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei Aidan Gilleniin edes pikkuisen rakastu niin on kyllä kivinen sydän tai silmissä vikaa :D 

Apua miks mä kirjotin Gilleniin?! Eiiii, ei siihen voi rakastua. Turneria tarkotin, apua :D 

Jensen Ackles. Tarviiko muuta sanoa?

Täällä myös yksi! Mun julkkisihastus on Kyle Schmid. Hän on jotain niin kuumaa, että silmät palaa kun häntä katsoo. Just katsoin yhden vähän vanhemman sarjan jossa esitti pääosaa, ja on se vaan erinomainen näyttelijä. 

Mä oon ollut jo pari vuotta liekeissä ns. suuren maailman julkkiksesta. Siis todella liekeissä. Tavallaan pidän tätä aika harmittomana, mutta välillä tuntuu, että menee vähän yli, kun tuijotan tuntikausia tuon äijän kuvia netistä. Mulla on myös fantasioita siitä kuinka me tavattaisiin jossain ja tutustuttaisiin lähemmin ja hän pitäisi mua maailman ihanimpana naisena. :D Seksuaalifantasioita on tietysti myös ja fantasioita yhteisestä elämästä. Aiemmin ihastukseni on kyllä kohdistunut ihan lähellä oleviin todellisiin henkilöihin eli aina ei ole ollut tällaista.

Oi, sain viimein vastauksen ikiaikaiseen kysymykseeni: En olekaan epänormaali!

Nimittäin niin kauan kuin jaksan muistaa, on minulla ollut sama "ongelma" 

En ole varma kutsunko sitä ongelmaksi vai en, kaava on kuitenkin aina sama: 

Aluksi se lähtee sellaisesta pienestä ihailusta/kiinnostumisesta, joka on vasta sellaista "Onpas hyvänäköinen tyyppi"- tasoa.

Sitten se iskee kunnolla, jos kyse on vaikka jonkin tv-sarjan näyttelijästä, huomaan hymyileväni kuin idiootti kun tämä on ruudussa, ajatukset alkavat harhailla tv:n tuijottamisen ulkopuolellakin kyseiseen ihmiseen.

Sitten alkaa se hemmetin googlettelu, kaikki mahdolliset tiedot ja haastattelut, kuvat, videot täytyy kaivella esiin. Etsiskelen tietoa nykyisestä ja entisistä puolisoista/kumppaneista, minkä näköisiä ovat olleet. Jos kyseinen henkilö sattuu ainakin julkisen tiedon mukaan olemaan sinkku, kyttäilen mustasukkaisena jotain vanhoja iltalehden haastatteluja joissa näkyy samassa kuvassa joku nainen.

Esimerkiksi kerran, vuosia sitten, olin pihkassa erääseen putous-näyttelijään. Minusta hän oli tosi usein naiskollegan kanssa samoissa sketseissä, ja mustasukkaisena mietin, että niillä on aivan varmasti jotain sutinaa :D

Tässä vaiheessa tosiaan alkaa tulla se "ongelma", homma ei ole enää hauskaa päivähaaveilua, vaan alkaa mennä epätoivoisen pakkomielteen puolelle. 

Mikään ei enää riitä ja suunnittelen reissua samaan kaupunkiin/maahan/mihin milloinkin ja fantasioin jostain vuosisadan rakkaustarinasta joka alkaa tietenkin ihan vain siitä, että kyseinen ihminen vain näkee minut ja tajuaa, että minua hän on aina odottanut :D

Kerran kohteena oli Lahden kaupunginteatterin näyttelijä, johon olin ihastunut katsottuani erästä tv-sarjaa jossa oli näytellyt nuorempana.

Suunnittelin kovasti, että matkaan Lahteen katsomaan jotain näytelmää jossa hän on. Jään esityksen jälkeen norkoilemaan teatterin läheisyyteen, hän poistuu teatterista oman iltansa päätteeksi ja näkee minut, kysyy minne matka jne. Minä selitän jotain epämääräistä myöhästyneestä kyydistä enkä tunne kaupunkia, hän tarjoaa kyytiä ja tadaa! Vuosisadan rakkaustarinan ainekset jälleen kasassa :D

Pidin itseäni pitkään outona, kuvittelin minäkin, että tuollaisten hullaantumisten olisi kuulunut jäädä sinne teini-ikään... Mutta näköjään ei :D

NYt en ole aikoihin ihastunut kehenkään julkisuuden henkilöön, ja olen siitä erittäin iloinen, on meinaan sen verran raskasta ajatella jatkuvasti henkilöä, jota ei todellisuudessa tunne, johon on vaikea tutustua tai edes luontevasti tavata, ja pohjimmiltaan koko ajan tietää että tuskin tulee koskaan tapaamaan. Tai jos tapaisikin niin ei siitä mitään syntyisi.

Vierailija kirjoitti:

Oi, sain viimein vastauksen ikiaikaiseen kysymykseeni: En olekaan epänormaali!

Nimittäin niin kauan kuin jaksan muistaa, on minulla ollut sama "ongelma" 

En ole varma kutsunko sitä ongelmaksi vai en, kaava on kuitenkin aina sama: 

Aluksi se lähtee sellaisesta pienestä ihailusta/kiinnostumisesta, joka on vasta sellaista "Onpas hyvänäköinen tyyppi"- tasoa.

Sitten se iskee kunnolla, jos kyse on vaikka jonkin tv-sarjan näyttelijästä, huomaan hymyileväni kuin idiootti kun tämä on ruudussa, ajatukset alkavat harhailla tv:n tuijottamisen ulkopuolellakin kyseiseen ihmiseen.

Sitten alkaa se hemmetin googlettelu, kaikki mahdolliset tiedot ja haastattelut, kuvat, videot täytyy kaivella esiin. Etsiskelen tietoa nykyisestä ja entisistä puolisoista/kumppaneista, minkä näköisiä ovat olleet. Jos kyseinen henkilö sattuu ainakin julkisen tiedon mukaan olemaan sinkku, kyttäilen mustasukkaisena jotain vanhoja iltalehden haastatteluja joissa näkyy samassa kuvassa joku nainen.

Esimerkiksi kerran, vuosia sitten, olin pihkassa erääseen putous-näyttelijään. Minusta hän oli tosi usein naiskollegan kanssa samoissa sketseissä, ja mustasukkaisena mietin, että niillä on aivan varmasti jotain sutinaa :D

Tässä vaiheessa tosiaan alkaa tulla se "ongelma", homma ei ole enää hauskaa päivähaaveilua, vaan alkaa mennä epätoivoisen pakkomielteen puolelle. 

Mikään ei enää riitä ja suunnittelen reissua samaan kaupunkiin/maahan/mihin milloinkin ja fantasioin jostain vuosisadan rakkaustarinasta joka alkaa tietenkin ihan vain siitä, että kyseinen ihminen vain näkee minut ja tajuaa, että minua hän on aina odottanut :D

Kerran kohteena oli Lahden kaupunginteatterin näyttelijä, johon olin ihastunut katsottuani erästä tv-sarjaa jossa oli näytellyt nuorempana.

Suunnittelin kovasti, että matkaan Lahteen katsomaan jotain näytelmää jossa hän on. Jään esityksen jälkeen norkoilemaan teatterin läheisyyteen, hän poistuu teatterista oman iltansa päätteeksi ja näkee minut, kysyy minne matka jne. Minä selitän jotain epämääräistä myöhästyneestä kyydistä enkä tunne kaupunkia, hän tarjoaa kyytiä ja tadaa! Vuosisadan rakkaustarinan ainekset jälleen kasassa :D

Pidin itseäni pitkään outona, kuvittelin minäkin, että tuollaisten hullaantumisten olisi kuulunut jäädä sinne teini-ikään... Mutta näköjään ei :D

NYt en ole aikoihin ihastunut kehenkään julkisuuden henkilöön, ja olen siitä erittäin iloinen, on meinaan sen verran raskasta ajatella jatkuvasti henkilöä, jota ei todellisuudessa tunne, johon on vaikea tutustua tai edes luontevasti tavata, ja pohjimmiltaan koko ajan tietää että tuskin tulee koskaan tapaamaan. Tai jos tapaisikin niin ei siitä mitään syntyisi.

Voi vitsit, ihanaa kyllä huomata, että on sitä muitakin. Mullakin on joskus ollut tuollaista mustasukkaisuusjuttua. Jossain vaiheessa bongasin netistä jonkun otsikon, että tämä ihastukseni kohde olisi mennyt kihloihin, ja järkytyin siitä sen verran kovasti, että aloin miettiä, ettei tässä ole enää mitään järkeä. No, kihlausuutinen osoittautui perättömäksi, mikä oli tietysti hyvä juttu. :D Mutta siis välillä todellakin tuntuu, että menen liiallisuuksiin tämän ihastumiseni kanssa. Kaksi vuotta tätä on jatkunut eikä loppua näy.

t. 34

Kyllä mäkin ihastun yhä näin nelikymppisenä julkkiksiin, mutta onneksi nää jutut on paljon kevyempiä ja ohitsemenevimpiä kuin ennen. Joskus kolmikymppisenä saattoi vielä "rakastua päätäpahkaa". Mutta nyt tämä on vaan sellasta viatonta hupia, joka kestää aikansa. Yksi viimeisimmistä ihastuksistani on ollut Eddie Redmayne, jonka komeutta on tullut ihasteltua. Ja ne kuvat kauniin vaimon kanssa...ei ei ei! Mustasukkaisuuden tunnetta ei voi kyllä välttää.

Meillä kaikilla on omat vinoutumamme. Minä rakastun aina palavasti minua hoitaviin lääkäreihin. Viimeksi rakastuin ensimmäiseen lääkäriin, mutta unohdin hänet heti ja hylkäsin, kun toinen lääkäri olikin parempi. Että silleen :D

Olen 56 ja olen edelleen menossa Deppin kanssa naimisiin.

Schmid kirjoitti:

Täällä myös yksi! Mun julkkisihastus on Kyle Schmid. Hän on jotain niin kuumaa, että silmät palaa kun häntä katsoo. Just katsoin yhden vähän vanhemman sarjan jossa esitti pääosaa, ja on se vaan erinomainen näyttelijä. 

Schmid jatkaa vielä...

Mulla käy kohtuullisen usein niin että tykästyn/ihastun jonkun sarjan/leffan (yleensä kuitenkin sarjan) näyttelijään. Vaikka aiemmat ihastumisen tunteet on laimentuneet niin edelleen tykkään niistä näyttelijöistä. Tällä kertaa tää ihastus löi täysin jalat alta, ikinä ennen ei ole käynyt niin. Kuten joku aiemmin kertoi niin, täällä on toinen idiootti joka hymyilee aina kun hän tulee ruutuun, katsoo monen monta kertaa kyseisen näyttelijän sarjoja/leffoja, pussaa kännykkänsä ruutua (huom, vain yksin ollessaan) kun tyyppi on taustakuvana, suunnittelee ihan oikeasti matkustavansa tyypin kotimaahan ja kohtaavansa hänet, näkee hänestä unta öisin, miettii häntä päivisin ja haaveilee yhteisestä elämästä. 

En kuitenkaan taida olla menettänyt ihan täysin järkeäni ja suhteelisuudentajuani, koska kaiken tämän tunnemylleryksen keskellä järjen ääni huutaa että nyt alkaa karata mopo käsistä ja että haaveilu on hyväksi mutta realismin unohtaminen ei. 

Vaikka musta tälläinen haaveilu on ihanaa niin silti toivoisin että nää kaikkein väkevimmät tunteet hieman laantuisi. Tää on nimittäin aika tuskallisen riipivää. Välillä myös toivon etten tietäis tuosta tyypistä mitään enkä olis nähnyt hänen työnsä tuloksia. 

Nyt kun luin tuon tekstin niin kuulostan niin idiootilta ettei mitään rajaa.