Te joiden tytär pienenä ihannoinut ja rakastanut äitiä kuuhun ja takaisin, onko suhde säinyt hyvänä?

Välit äitiin ovat viilenneet aikuisena. Syy siihen on puhtaasti äidissä.

Ensimmäinen välimatkan ottaminen tapahtuu, kun lapsi on eka tai tokaluokalla ja reviiri laajenee ja lapsi saa ymmärrystä kyseenalaistaa vanhempien mielipiteet ja teot ja voimakkaammin se tulee esille murrosiässä.

En usko, että tuossa iässä voisi ennustaa millainen äiti-tytär suhde tulee aikuisena.

Meillä on koettu kaikki ulottuvuudet 8-16-vuoden välillä ja nyt tyttären ollessa 17v suhde on tasaantumassa ja voidaan jo jutella vapaasti ja luottamuksellisesti, mutta silti ollaan herkillä.

Vierailija kirjoitti:

Eihän noita kukaan voi etukäteen ennustaa. Parhaas kun teet ja odotat tulevaa. T: Neljän äiti ja viiden mummu.

Viisaasti sanottu.

Pitää vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Ja jokainen lapsi on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan, vaikka kasvatus ja olosuhteet olisi kaikille samat.

Itselläni ei ole kovin läheiset välit äitiini, toisin kun pari vuotta vanhemmalla siskollani ja sen minkä hän on kokenut positiiviksi, minä olen kokenut sen kielteiseksi. Näin me ihmiset ollaan niin erilaisia. Eikä tosiaan voi tietää, mitä tuleman pitää.

Itsekin teinin äitinä, sädekehä pääni päällä on keikahdellut rumisten, vaikka parhaani olen yrittänyt. Joka päivä huomaan oman rajallisuuteni ja heikkouteni äitinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuhun? Nyt ei ihan auennut.

Sori, kielikuva. Et ehkä ymmärrä. Käytän jatkossa selkokieltä, jotta ymmärtäisit ehkä hiukan paremmin.

Ap

Toi ei musta ole suomalainen sanonta....

Asiasta kukkaruukkuun. Voit varautua siihen, että jonain päivänä et olekaan tyttäresi maailman keskipiste, niin kuin nyt. Kannattaa sisäistää se nyt, niin järkytys ei ole niin suuri kun kuulet ekan kerran olevasi saatanasta seuraava.

Ap - sinä onnistut kasvattajana, kun saat lapsesi itsenäiseksi ja riippumattomaksi. Se on onnistumisen merkki, että lapselle tulee tärkeämpiä ihmisiä ja muita mielenkiinnon kohteita. Kun lapsi lähtee maailmalle, eikä sinua muista, niin sitten kaikki on hyvin.

Lapset ovat meillä vain lainassa.

Tyttären osoittaman valtava ihannointi voi olla myös epätervettä hyväksynnän hakmemista ja miellyttämisen tarvetta. Millainen suhde tyttärellä on isäänsä?

Lapset ei edes ole vielä teini-ikäisiä, mutta suhde minuun ei ole pysynyt muutumattoman. Ykkösasemanikin olen "joutunut" ainakin osittain luovuttamaan isälle, mutta en silti miellä että suhde lapsiin olisi huonontunut tai väljähtynyt se vain ei ole lasten puolelta samanlaista palvovaa, ylenpalttisen ihailevaan, krittikitöntä rakkautta kuin pikkulapsi vaiheessa.

Mun tytär on nyt 14 v.

Ja just antoi mulle kiven, mihin oli kirjoittanut: I love you to the moon and back ❤.

Toki ollaan välillä otettu yhteen, mutta rakkaus on ja pysyy. Toivon, että jatkossakin ollaan näin läheisiä.

Minusta oli hauska kun olit suomentanut tuon sanonnan suoraan.

Mutta, minulla on tytär, joka on aina ollut vahva ja kulkenut omia polkujaan, toisaalta viisas ja varovainen. En osaa sanoa rakastiko hän minua lapsena joka päivä edes kirkonkylälle. Jo vuoden vanhana minun oli valittava taistelut, jotka oli minun pakko voittaa, leikitään hiekkalaatikolla, vaikka piti lähteä kävelylle. 4v sai valita vaatteet kunhan oli puhtaat ja säähän sopivat. Mielipide hänellä oli ja on kaikkeen.

Nyt kun on aikuinen välit ovat tosi läheiset, välillä jopa ajattelen haluaako hän toteuttaa minun haaveiltani. Soitellaan ja viestitellään monta kertaa viikossa ja tavataan vähintäin kerran viikossa. Välissä on kyllä ollut vuosia, ettei olla tavattu kun on ollut ulkomailla vaihdoissa ja reppureissaamassa.

Meillä oli myös tyttären teini-ikä vaikea kaikinpuolin ja välit aika tulehtuneet.

Mut sit ne lähti korjaantumaan kun teini kasvoi pahimman yli. Aina oli kuitenkin rakkaus, ei muuten olis jaksanutkaan.

Nyt on 22 vuotias, välit on kunnossa ja luottamusta löytyy, mutta ei meillä mitkään hirveen läheiset välit ole vaikka viikottain nähdään, soitellaan tai viestitellään.

Pääasia kuitenkin että tyttö tietää että meihin voi aina luottaa ja turvautua jos sellainen hetki tulee.

Mun tytär muuttui siinä 20+ ikäisenä. Alkoi selvästi uhmata, kapinoida suhdettamme ja otti etäisyyttä. Se sattuu tällä hetkellä paljon, koska ennen oltu läheisiä. Asiasta puhuminen vain vaikeuttanut. Ei edes näe whatsapin paikallaoloa. Pojan kanssa täysin eri tilanne eikä olla koskasn riidelty. En tiedä mitä voin tehdä, ettei tytär osoittaisi mieltään... Onko se irtiottoa tiiviistä suhteesta? Pitäisikö hänelle antaa aikaa?