Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä niistä pitäisi puhua? Pitäisikö lehdissä olla enemmän juttuja, terveystiedon tunneilla enemmän asiaa, neuvolassa enemmän tilastoja ja riskien kertaamista vai mitä ajattelit?

Mä luulen, että tämä on se keskeinen kysymys.

Eli synnytysvaurioista ja kivuista ei puhuta, koska muuten lääketieteen pitäisi alkaa tekemään noille asioille jotain. Nyt alapäät harsitaan jotenkuten ilman kivunlievitystä (ainoa tilanne, jossa potilasta ommellaan ilman mitään puudutusta, jopa tikun poistaminen sormesta oikeuttaa puudutuspiikkiin mutta ei välilihan ompelu...) eli nyt kun vaan kätevästi ollaan hiljaa näistä, niin eihän näille asioille mitään tarvitse tehdäkään.

Akkojen juttujahan ne vaan on, mitäs pienistä. Jos paskat tulee housuun koko loppuelämän niin eihän se nyt mitään, vaipat vaan ja onhan se lapsi ihana ja lässynlää.

Kyllä mut on puudutettu kun on alapää tikattu. Kaksi kertaa, eikä tarvinnut itse vaatia tai pyytää. Ja kyllä niitä korjausleikkauksiakin tehdään. Kaikkea nyt ei vaan edelleenkään voida korjata. Ei kaikkia syöpiäkään voida parantaa. Lääketiede ei ole kaikkivoipainen, vaikka se oliskin hienoa jos olis.

Syöpiä koitetaan parantaa ja tutkitaan. Huono vertaus kun tänne moni on kertonut miten heidän tilassaan ei ole apua saanut.

Kyllä muten tutkitaan naisten alapääasioitakin. Ihan hyvä vertaus. Lääketiede vaan ei ole kaikkivoipainen. Ikävä kyllä. On paljon sairauksia ja vammoja joita ei voida parantaa tai korjata entiselleen. Naisen alapää on  lääketieteen kannalta paha juttu, siellä kun on niin paljon hermoja ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävintä on se, että jopa 4 KILOISIA vauvoja pusataan alakautta ulos! Noin isokokoinen lapsi tulee kyllä leikata!

Mun molemmat vauvat oli yli neljän kilon. 

No toiset naiset ovat isompia luustoltaan, pitempiä ja lantiokaan ei ole kapea. Minusta naisten pitäisi olla ylpeitä, mihin heidän kehonsa pystyy. Itse synnytin kaksi nelikiloista lasta, toisen hätäsektiolla, kun napanuora oli kaulan ympärillä ja hapensaanti vaikeutui (ihan normaali poika tuli) ja toisen alakautta. Mulla on iso haalistunut arpi mahassa, sitäkään en häpeä. Täällä miehet sen sijaan kehuu, miten vanhana pystyvät siittämään lapsia, väliäkös sillä, vaikka kuolisivat seuraavana päivänä ja lapsi jäisi isättömäksi. Ja naisia pilkataan, kun he eivät vaihdevuosien jälkeen pysty enää saamaan lapsia ja pitäisi olla timmi, jotta miellyttäisivät miehiä. Kykyä synnyttää lapsia pitäisi arvostaa paljon enemmän!

Mun lantio oli 93 cm päältä mitattuna. Onnekkaasti vaan sisälantio oli väljä, lääkärin mukaan. Ja alatiesynnytys siksi onnistui. Kirjoitin tämän siksi, että voi synnyttämisen nähdä myös myönteisenä onnistumisena. Useimmilla ei kuitenkaan mene kaikki pahasti pieleen. Minustakin naisen keho on hieno ja palautuminen uskomatonta. Sitä nostaisin enemmän tapetille pelkojen sijaan. 

http://yle.fi/uutiset/3-6332610

 Juttu on vuodelta 2012, mutta sen mukaan vain 0,6 prosenttia suomalaisista synnyttäjistä saa pahan repeämän. 

Oma kokemus:

Synnytyksestä voi seurata niin ihme juttuja ettei niitä löydä edes googlettamalla. Sekin oli jo noloa etten voinut pidätellä ilmaa, jos oli paskahätä, vessan oli paras olla lähellä. Mutta se jota en löytäny mistään, oli ongelma pissatessa. Kun istuin pöntöllä, pissa suihkusi lattialle! Kyllä, ylöspäin! En tietenkään kehdannut kysyä neuvolassa missä vika, saati sitten tutuilta onko heillä ollut vastaavaa. Asia luojan kiitos parani ajan kanssa mutta monet itkuiset vessareissut piti läpikäydä sitä ennen. Mitään korjaustoimenpiteitähän ei tehdä koska olen niin nuori että saatan tehdä vielä lisää lapsia. Ongelma on myös ettei uloste tule ulos ilman emättimen puolelta auttamista. Kun sekstaillaan miehen kanssa, peräaukko pullistuu ulospäin niin että kädellä joutuu työntämään takaisin ettei ole kakkahädän tuntua. Kukaan ei tiedä näistä, ei edes mieheni, ihmettelee vain miksen halua seksiä useammin. En voi kertoa, johan siinä menee halut lopullisesti toisella.. välilihaa minulla on jälellä sentti, tikkaukset repesi osastolla eikä niitä enää paranneltu. Häntäluu murtui eka synnytyksess, episiotomia leikattiin häpyhuuleen, ei välilihaan päin. En istunut kovalle alustalle vuosiin. Häpeän valtavasti näitä vammoja enkä uskalla kertoa kun pelkään ettei minua oteta taaskaan vakavasti.

Ja kaikista näistä vioista huolimatta koen että olen suhteellisen hyvin selvinnyt, synnytykset oli nopeita ja helppoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Käsittääkseni Suomessa ei ketään pakoteta äidiksi. Meillä on kohtuu hyvät ehkäisymahdollisuudet ja vieläpä yksi maailman vapaimmista aborttilainsäädännöistä. Ketään ei todellakaan pakoteta äidiksi vastoin tahtoaan. Ja tuo hölötys omasta elämästä. Mulla on kolme lasta ja siitä huolimatta mulla on ihan oma elämä. Olen tämän elämän itse valinnut ja itse sitä elän. Tämä on mun ihan ikioma elämä lapsineen kaikkineen. En mä ikinä ole omasta elämästäni luopunut. En raskauden tai edes synnytyksen aikanakaan. Raskaaksi tullessani mä myös hyväksyin se, että minulla ei lapsen takia ole enää täyttä määräysvaltaa vartalooni. Raskaus muuttaa sitä, halusin tai en. Lisäksi minun on lapsen takia jätettävä alkoholi ym. lapselle haitaksi olevat aineet. Ei mulla ole mitään oikeutta tuhota sen kasvavan lapsen terveyttä oman itseni takia. Ihan sama synnytyksessä, kaikkia puudutteita tai lääkkeitä nyt vaan ei voi sen lapsen takia ottaa. On otettava ne jotka sopii sekä mulle että lapselle. Ja jos olis pitänyt valita niin lapsen terveys olis tullut ykkösenä ja minun vasta toisena. Onneksi ei tarvinnut vaan me molemmat olemme aina selvinneet raskaudesta ja synnytyksestä oikein hyvin.

Joo, raskaus ja äitiys tuo elämään tiettyjä rajoitteita. Sitä ei enää ole niin vapaa kuin ennen. Se on totta. Mutta silti noita lapsia katsoessani en kadu mitään. Jokainen rajoite oli sen arvoinen. Muuttunut vartalo. Se kipeää käynyt synnytys. En koe menettäneeni yhtään mitään. Olen pekästään plussalla.

Ja joo, sun ei ehkä kannata hankkia lapsia jos koet raskauden ja synnytyksen noin vaikeiksi ja sinua rajoittaviksi. Saat pitää vapauden ja itsenäisyyden ja sen oman vartalosi. Ihan vapaasti. Ei kaikkien tarvi haluta lapsia. Se on ihan ok. Mutta kannattais kuitenkin tajuta, että sä näät raskaudessa ja synnytyksessä vaan ne ikävät puolet. Sä et ole koskaan kokenut sitä parasta puolta. Sitä kun saa sen oman lapsen syliin ja voi hänen kanssaan elää ja olla. Siinä ei paljon 9kk alkosta kieltäytyminen tai muutama neuvolakäynti tai edes se synnytys tunnu missään. Mä tekisin sen saman uudelleen yhtään miettimättä.

Erinomainen kommentti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Käsittääkseni Suomessa ei ketään pakoteta äidiksi. Meillä on kohtuu hyvät ehkäisymahdollisuudet ja vieläpä yksi maailman vapaimmista aborttilainsäädännöistä. Ketään ei todellakaan pakoteta äidiksi vastoin tahtoaan. Ja tuo hölötys omasta elämästä. Mulla on kolme lasta ja siitä huolimatta mulla on ihan oma elämä. Olen tämän elämän itse valinnut ja itse sitä elän. Tämä on mun ihan ikioma elämä lapsineen kaikkineen. En mä ikinä ole omasta elämästäni luopunut. En raskauden tai edes synnytyksen aikanakaan. Raskaaksi tullessani mä myös hyväksyin se, että minulla ei lapsen takia ole enää täyttä määräysvaltaa vartalooni. Raskaus muuttaa sitä, halusin tai en. Lisäksi minun on lapsen takia jätettävä alkoholi ym. lapselle haitaksi olevat aineet. Ei mulla ole mitään oikeutta tuhota sen kasvavan lapsen terveyttä oman itseni takia. Ihan sama synnytyksessä, kaikkia puudutteita tai lääkkeitä nyt vaan ei voi sen lapsen takia ottaa. On otettava ne jotka sopii sekä mulle että lapselle. Ja jos olis pitänyt valita niin lapsen terveys olis tullut ykkösenä ja minun vasta toisena. Onneksi ei tarvinnut vaan me molemmat olemme aina selvinneet raskaudesta ja synnytyksestä oikein hyvin.

Joo, raskaus ja äitiys tuo elämään tiettyjä rajoitteita. Sitä ei enää ole niin vapaa kuin ennen. Se on totta. Mutta silti noita lapsia katsoessani en kadu mitään. Jokainen rajoite oli sen arvoinen. Muuttunut vartalo. Se kipeää käynyt synnytys. En koe menettäneeni yhtään mitään. Olen pekästään plussalla.

Ja joo, sun ei ehkä kannata hankkia lapsia jos koet raskauden ja synnytyksen noin vaikeiksi ja sinua rajoittaviksi. Saat pitää vapauden ja itsenäisyyden ja sen oman vartalosi. Ihan vapaasti. Ei kaikkien tarvi haluta lapsia. Se on ihan ok. Mutta kannattais kuitenkin tajuta, että sä näät raskaudessa ja synnytyksessä vaan ne ikävät puolet. Sä et ole koskaan kokenut sitä parasta puolta. Sitä kun saa sen oman lapsen syliin ja voi hänen kanssaan elää ja olla. Siinä ei paljon 9kk alkosta kieltäytyminen tai muutama neuvolakäynti tai edes se synnytys tunnu missään. Mä tekisin sen saman uudelleen yhtään miettimättä.

Erinomainen kommentti!

Siltä vaan meni ohi se edellisen kommentoija pointti :D

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä niistä pitäisi puhua? Pitäisikö lehdissä olla enemmän juttuja, terveystiedon tunneilla enemmän asiaa, neuvolassa enemmän tilastoja ja riskien kertaamista vai mitä ajattelit?

Mä luulen, että tämä on se keskeinen kysymys.

Eli synnytysvaurioista ja kivuista ei puhuta, koska muuten lääketieteen pitäisi alkaa tekemään noille asioille jotain. Nyt alapäät harsitaan jotenkuten ilman kivunlievitystä (ainoa tilanne, jossa potilasta ommellaan ilman mitään puudutusta, jopa tikun poistaminen sormesta oikeuttaa puudutuspiikkiin mutta ei välilihan ompelu...) eli nyt kun vaan kätevästi ollaan hiljaa näistä, niin eihän näille asioille mitään tarvitse tehdäkään.

Akkojen juttujahan ne vaan on, mitäs pienistä. Jos paskat tulee housuun koko loppuelämän niin eihän se nyt mitään, vaipat vaan ja onhan se lapsi ihana ja lässynlää.

Kyllä mut on puudutettu kun on alapää tikattu. Kaksi kertaa, eikä tarvinnut itse vaatia tai pyytää. Ja kyllä niitä korjausleikkauksiakin tehdään. Kaikkea nyt ei vaan edelleenkään voida korjata. Ei kaikkia syöpiäkään voida parantaa. Lääketiede ei ole kaikkivoipainen, vaikka se oliskin hienoa jos olis.

Hienoa että sun kohdalle on sattunut ne jotka puuduttaa. Ymmärrät kai kuitenkin ettei kaikki saa puudutusta? Yhdistät raskauden jälkeiset komplikaatiot syöpään eli ymmärrät miten vaikeita ne voi olla. Silti jotenkin vähättelevä asenne tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä niistä pitäisi puhua? Pitäisikö lehdissä olla enemmän juttuja, terveystiedon tunneilla enemmän asiaa, neuvolassa enemmän tilastoja ja riskien kertaamista vai mitä ajattelit?

Mä luulen, että tämä on se keskeinen kysymys.

Eli synnytysvaurioista ja kivuista ei puhuta, koska muuten lääketieteen pitäisi alkaa tekemään noille asioille jotain. Nyt alapäät harsitaan jotenkuten ilman kivunlievitystä (ainoa tilanne, jossa potilasta ommellaan ilman mitään puudutusta, jopa tikun poistaminen sormesta oikeuttaa puudutuspiikkiin mutta ei välilihan ompelu...) eli nyt kun vaan kätevästi ollaan hiljaa näistä, niin eihän näille asioille mitään tarvitse tehdäkään.

Akkojen juttujahan ne vaan on, mitäs pienistä. Jos paskat tulee housuun koko loppuelämän niin eihän se nyt mitään, vaipat vaan ja onhan se lapsi ihana ja lässynlää.

Kyllä mut on puudutettu kun on alapää tikattu. Kaksi kertaa, eikä tarvinnut itse vaatia tai pyytää. Ja kyllä niitä korjausleikkauksiakin tehdään. Kaikkea nyt ei vaan edelleenkään voida korjata. Ei kaikkia syöpiäkään voida parantaa. Lääketiede ei ole kaikkivoipainen, vaikka se oliskin hienoa jos olis.

Syöpiä koitetaan parantaa ja tutkitaan. Huono vertaus kun tänne moni on kertonut miten heidän tilassaan ei ole apua saanut.

Kyllä muten tutkitaan naisten alapääasioitakin. Ihan hyvä vertaus. Lääketiede vaan ei ole kaikkivoipainen. Ikävä kyllä. On paljon sairauksia ja vammoja joita ei voida parantaa tai korjata entiselleen. Naisen alapää on  lääketieteen kannalta paha juttu, siellä kun on niin paljon hermoja ym.

Siksikö niistä ei saa puhua kun niitä ei voida parantaa? Uskomatonta maassa makaavan potkimista tämä ketju. Jollekin tulee parantumaton vaiva ja sitten siitä ei saa edes keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole. Se on asia, johon naisen vartalo on luotu. Toki toisilta se sujuu paremmin kuin toisilta, mutta mitään brutaalia synnytyksessä ja raskaudessa ei kyllä ole.

Nahkamöykky kasvaa sisälläsi, vatsasi venyy äärimmilleen, loinen vääntyilee, kääntyilee ja elää sinun kauttasi. Tuntien kiduttavan poltteen jälkeen rääkyvä, verinen loinen pitää puskea sormen mentävästä ruumiinaukosta repeilyn, huudon, paskan ja veren säestämänä. Kyllä raskaus ja synnytys nyt vaan ovat objektiivisesti rumaa, brutaalia ja monella tapaa inhottavaa. Miten luonto onkaan luonut näin oksettavan systeemin.

Ainoa brutaali on sinun kielenkäyttö.

Missään luonnollisessa asiassa en näe mitään brutaalia

Et taida käsittää sitä tosiasiaa että vain sata-parisata vuotta sitten synnytykseen kuoleminen ei ollut mitenkään harvinaista. Nykyaikana meillä on keinot pitää sekä lapsi että äiti hengissä suurimmassa osassa synnytyksiä - kaikkia vammoja ei kuitenkaan olla pystytty poistamaan. Synnyttäminen on ihan oikeasti, luonnollisesti hengenvaarallista

Ekö se ole sinusta lainkaan brutaalia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Käsittääkseni Suomessa ei ketään pakoteta äidiksi. Meillä on kohtuu hyvät ehkäisymahdollisuudet ja vieläpä yksi maailman vapaimmista aborttilainsäädännöistä. Ketään ei todellakaan pakoteta äidiksi vastoin tahtoaan. Ja tuo hölötys omasta elämästä. Mulla on kolme lasta ja siitä huolimatta mulla on ihan oma elämä. Olen tämän elämän itse valinnut ja itse sitä elän. Tämä on mun ihan ikioma elämä lapsineen kaikkineen. En mä ikinä ole omasta elämästäni luopunut. En raskauden tai edes synnytyksen aikanakaan. Raskaaksi tullessani mä myös hyväksyin se, että minulla ei lapsen takia ole enää täyttä määräysvaltaa vartalooni. Raskaus muuttaa sitä, halusin tai en. Lisäksi minun on lapsen takia jätettävä alkoholi ym. lapselle haitaksi olevat aineet. Ei mulla ole mitään oikeutta tuhota sen kasvavan lapsen terveyttä oman itseni takia. Ihan sama synnytyksessä, kaikkia puudutteita tai lääkkeitä nyt vaan ei voi sen lapsen takia ottaa. On otettava ne jotka sopii sekä mulle että lapselle. Ja jos olis pitänyt valita niin lapsen terveys olis tullut ykkösenä ja minun vasta toisena. Onneksi ei tarvinnut vaan me molemmat olemme aina selvinneet raskaudesta ja synnytyksestä oikein hyvin.

Joo, raskaus ja äitiys tuo elämään tiettyjä rajoitteita. Sitä ei enää ole niin vapaa kuin ennen. Se on totta. Mutta silti noita lapsia katsoessani en kadu mitään. Jokainen rajoite oli sen arvoinen. Muuttunut vartalo. Se kipeää käynyt synnytys. En koe menettäneeni yhtään mitään. Olen pekästään plussalla.

Ja joo, sun ei ehkä kannata hankkia lapsia jos koet raskauden ja synnytyksen noin vaikeiksi ja sinua rajoittaviksi. Saat pitää vapauden ja itsenäisyyden ja sen oman vartalosi. Ihan vapaasti. Ei kaikkien tarvi haluta lapsia. Se on ihan ok. Mutta kannattais kuitenkin tajuta, että sä näät raskaudessa ja synnytyksessä vaan ne ikävät puolet. Sä et ole koskaan kokenut sitä parasta puolta. Sitä kun saa sen oman lapsen syliin ja voi hänen kanssaan elää ja olla. Siinä ei paljon 9kk alkosta kieltäytyminen tai muutama neuvolakäynti tai edes se synnytys tunnu missään. Mä tekisin sen saman uudelleen yhtään miettimättä.

Tämähän on hienoa sinulle, että ajattelet näin.

Kaikille omasta kehosta "luopuminen" ei vain ole niin helppoa. Joku voi oikeasti olla lopun elämäänsä surullinen synnytyksen tuomista vaivoista, toiset jopa katuvat koko äitiyttä kuten viime viikon keskustelusta saattoi lukea.

Minulla itselläni on kaksi lasta, synnytyksestä olen onneksi toipunut hyvin. Mutta vaikka lapset iloa ja onnea tuovatkin, tuovat ne mukanaan myös käsittämättömän paljon huolta. Huolehdin todennäköisesti koko loppuelämän että lapsilleni sattuu jotain, koska se on vanhemman suurin pelko.

Ja vaikka lapset ihania ovatkin, ovat ne vain yksi osa elämää, ja voin hyvin kuvitella että toiset voivat elää täysin onnellista ja täysipainoista elämää myös ilman lapsia.

Valintakysymys.

Vierailija kirjoitti:

Missä niistä pitäisi puhua? Pitäisikö lehdissä olla enemmän juttuja, terveystiedon tunneilla enemmän asiaa, neuvolassa enemmän tilastoja ja riskien kertaamista vai mitä ajattelit?

Toinen kysymys on se, että mitä hyötyä näiden asioiden jatkuvasta puimisesta olisi? Jättäisikö joku lapset tekemättä sen takia? Vai olisiko hyvä, että odottavat äidit sydän syrjällään pelkäisivät pahinta? Ei kuulosta kovin ruusuiselta. Sehän on sama kuin pelkäisi kuollakseen vaikka autoon astumista, koska ihmisiä kuolee liikenteessä paljon. Elämänlaatu ei parane pelkäämällä kaikenlaisia asioita ja mehustelemalla riskeillä.

Se että tietää ei tarkoita sitä että pelkäisi. Minusta on parempi tietää että on olemassa riskit x y ja z siinä vaiheessa kun teen päätöksen hankkia lapsen, kuin että hankin lapsen ja olenkin yhtäkkiä vammainen enkä ollenkaan olisi tiennyt että niin voi käydä. Jos en tiedä riskejä, on mahdollista että katkeroidun ja pahimmillaan kadun koko päätöstä ja lasta (!). Jos taas tiedän riskit, olen varautunut siihen mahdollisuuteen ja mahdollinen vammautuminen on ollut riski, jonka olen ollut valmis ottamaan.

Tiedän itse että haluan äidiksi. Se biologinen tarve ei poistu minusta siksi että on riskejä, mutta haluan silti tietää niiden olemassaolon.

Monet raskauteen liittyvät asiat ovat luonteeltaan samanhenkisiä kuin teini-iän muutokset, kun sekä keho ja hormonitoiminta muuttuvat oleellisesti. Eiköhän useimpien ole ollut helpompaa kohdata teini-ikä kun on etukäteen tiennyt mitä tulee tapahtumaan - verrataan omiin vanhempiin, joille koko juttu tuli täysin yllättäen ja järkytyksenä kun muutoksista ei kerrottu.

Monesti ihmisille on helpompaa ottaa vaikeat asiat vastaan jos niistä on tiennyt jo aiemmin ja asiaa on voitu prosessoida päässä jo etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Käsittääkseni Suomessa ei ketään pakoteta äidiksi. Meillä on kohtuu hyvät ehkäisymahdollisuudet ja vieläpä yksi maailman vapaimmista aborttilainsäädännöistä. Ketään ei todellakaan pakoteta äidiksi vastoin tahtoaan. Ja tuo hölötys omasta elämästä. Mulla on kolme lasta ja siitä huolimatta mulla on ihan oma elämä. Olen tämän elämän itse valinnut ja itse sitä elän. Tämä on mun ihan ikioma elämä lapsineen kaikkineen. En mä ikinä ole omasta elämästäni luopunut. En raskauden tai edes synnytyksen aikanakaan. Raskaaksi tullessani mä myös hyväksyin se, että minulla ei lapsen takia ole enää täyttä määräysvaltaa vartalooni. Raskaus muuttaa sitä, halusin tai en. Lisäksi minun on lapsen takia jätettävä alkoholi ym. lapselle haitaksi olevat aineet. Ei mulla ole mitään oikeutta tuhota sen kasvavan lapsen terveyttä oman itseni takia. Ihan sama synnytyksessä, kaikkia puudutteita tai lääkkeitä nyt vaan ei voi sen lapsen takia ottaa. On otettava ne jotka sopii sekä mulle että lapselle. Ja jos olis pitänyt valita niin lapsen terveys olis tullut ykkösenä ja minun vasta toisena. Onneksi ei tarvinnut vaan me molemmat olemme aina selvinneet raskaudesta ja synnytyksestä oikein hyvin.

Joo, raskaus ja äitiys tuo elämään tiettyjä rajoitteita. Sitä ei enää ole niin vapaa kuin ennen. Se on totta. Mutta silti noita lapsia katsoessani en kadu mitään. Jokainen rajoite oli sen arvoinen. Muuttunut vartalo. Se kipeää käynyt synnytys. En koe menettäneeni yhtään mitään. Olen pekästään plussalla.

Ja joo, sun ei ehkä kannata hankkia lapsia jos koet raskauden ja synnytyksen noin vaikeiksi ja sinua rajoittaviksi. Saat pitää vapauden ja itsenäisyyden ja sen oman vartalosi. Ihan vapaasti. Ei kaikkien tarvi haluta lapsia. Se on ihan ok. Mutta kannattais kuitenkin tajuta, että sä näät raskaudessa ja synnytyksessä vaan ne ikävät puolet. Sä et ole koskaan kokenut sitä parasta puolta. Sitä kun saa sen oman lapsen syliin ja voi hänen kanssaan elää ja olla. Siinä ei paljon 9kk alkosta kieltäytyminen tai muutama neuvolakäynti tai edes se synnytys tunnu missään. Mä tekisin sen saman uudelleen yhtään miettimättä.

Tämän kommentin kirjoittaja ei ymmärtänyt edellisen pointtia, eikä näköjään koko keskustelun pointtia. 

Eikö aloituksessa nimenomaan kuulutettu sitä, että äitiyteen ja synnytykseen liittyvistä vaikeista asioista ei edelleenkään haluta puhua niiden oikeilla nimillä, vaan kaikki lakaistaan maton alle, nostamalla lapsikortti esiin. Lapsi siis pyyhkii omalla ihanuudellaan ja mahtavuudellaan kaikki kärsimykset pois. 

Mitä äiti-marttyyriutta! 

Täällä monet tuskailevat sitä ja uskaltavat keskustelussa vihdoin tuoda esille ne vaieat, kipeät ja intiimit asiat joita synnytys on mukanaan tuonut, mutta sinä yli-naisena mitätöit muiden kokemukset sanomalla että äitiys on kaiken kärsimyksen arvoista. 

Jos minä olisin tiennyt että synnytys vie pidätyskykyni, alapään tuntoni ja erkaannuttaa pitkäksi aikaa vatsalihakseni, ja sen lisäksi en saa nukkua kokonaista yötä vuosiin, niin kyllä olisin harkinnut. Silläkin uhalla että menetän tuon kokemuksen infernaalisesta rakkaudesta jota lapsi mukanaan tuo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on erkaantunut aika kauan elämän perusasioista. Syntymä ja kuolema molemmat koetaan brutaaleiksi ja luonnottomiksi? Mikä sitä luonnollista on, silikonitissit ja ryppyjen kiristäminen? Kakkaa tulee kun kovasti ponnistaa, hirveää, sen takia olisi pitänyt tehdä sektio? Elämän kontrollointihalu alkaa nousta sellaisiin sfääreihin ettei noiden tiukimpien kontrollifriikien ihan oikeasti kannattaisi lisääntyä, kuplan sisälle pakoon kaikkea mikä voi sattua tai koskettaa? Siinä se rintoja ja muotoja vaaliessa taitaa kuitenkin kaikki oikeasti tärkeä elämässä jäädä kokematta. Ja PS, seksuaalisuus lähtee pään sisältä, omasta itsetunnosta, seksuaaliterapian sijaan saattaisi auttaa joku perinteisempi.

Aika rajua tekstiä ottaen huomioon ettet tiedä tapahtumia synnytyssalista. Rinnat ja niiden muoto on todella pienimpiä murheita minulla. Minä kuulun niihin epäonnekkaisiin joille jäi fyysisiä, kiusallisia vaivoja joihin edes korjausleikkaus ei auta.

Miksi seksuaaliterapeutteja sitten on jos ei voi hakea sieltä apua kadonneen seksuaalisuuden suhteen? Minkä asian takia seksuaaliterapiassa käydään sitten? Vai ovatko sinusta täysin turhia?

Kommenttini syntyi useampien tämän ketjun viestien perusteella, ei pelkästään tuon johon vastasin. Ymmärrän hyvin, että synnytys on hyvin traumaattinen kokemus jos lapsi vammautuu tai jos itse on hengenvaarassa. Sen sijaan en ihan ymmärrä tarumatisoitumista asoista jotka ajan kanssa paranevat tai ovat lieviä haittoja (rinnat, alapään ongelmat jne). Ensimmäinen oma synnytyksenikään ei ollut täysin ongelmaton (synnytyksen jälkeen nukutus ja sain kolme pussia punasoluja) muttei tuo mitään pelkotilaoja tai traumoja hetkellisen huolen lisäksi jättänyt. Seksuaaliterapia on varmasti OK, mutta kun katselin maanantaina paluu alttarille-sarjan naisen itsetunto-ongelmia (jotka näkyivät mm oman kehon hyväksymisessä) kävi mielessä, että monilla äitiys herättää jotain hyvin syviä ongelmia joiden ratkaisemisessa seksuaaliterapia katsoo vain siivua ihmisestä.

Ja minusta todellakin on aika kummallista ajatella synnytystä luonnottamana ja brutaalina tapahtumana, jos noin ajattelee voisi tarkastaa käsityksiään elämästä ja siihen luontaisesti kuuluvista asioista. Elämään ja kuolemaan kuuluu osana kipu ja kärsimys, samoin kuin nautinto ja hyvänolontunteet. Vaikka lääketiede auttaa minkä voi kukaan ei kokonaan kivutonta elämää voi elää eikä minusta pitäisikään, kivun hellittäminen ja kehon palautuminen normaalitilaan on mahtava tunne jota ei osaa tarpeeksi arvostaa jos ei kipua joskus koe. Tuo kivuntunteen pitäisi auttaa meitä valitsemaan oikein jatkossakin, lyhyen kvun voi sietää mutta turhaa pitkää pitäisi välttää. Pitämällä painon kurissa, elämäntavat terveellisinä, liikkumalla tarpeeksi pystyy minimoimaan sen kivun ja muiden haittojen kokemukset myöhäisemmällä iällä - tuo suurimmalle osalle ihmisistä paljon tärkeämpi juttu kuin jumittua alle vuorokauden sisällä kokemaan synnytyskipuun ja synnytyksen jälkeisiin, hyvin harvinaisin haittoihin.

Alapään ongelmat eivät ole lieviä, kuten mainitsit. Esimerkiksi minulla alapään ongelmat ovat valtavat ja jotka aiheuttavat kipua edelleen ja vaikeuttavat elämää. En puhu mistään ulkonäköön liittyvistä alapään ongelmista vaan todellisista fyysisistä vaurioista. Ottaisin vaikka kolme vuorokautta putkeen synnytyskipua jos sillä voisi välttää nämä fyysiset kivut ja vauriot jotka sain. Niistä saan kärsiä lopun elämää.

Sinulla tuntuu olevan kova tarve johonkin, en edes tiedä mihin. Vähättelysi antaa sinusta tunteettoman kuvan. Varmaan tunteettomuutesi ansioista oletkin sitä mieltä, että alapään ongelmat ovat lieviä ja synnytys ihan normaali juttu ja ihmiset ovat vieraantuneet vaikka mistä. Ps. Suosittelen että käyt psykiatrin luona hakemassa tunteiden puuttumiseen apua. Psykologi ei auta, tarvitaan psykiatri. Esimerkiksi epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön kuuluu tunteiden puuttuminen.

Valtavista ongelmista ja kivuista kannattaa puhua lääkäreille, kivunlievitystä on opiaatteja myöten saatavilla. Mutta varmaan tiedätkin kun koulutukseltasi olet psykiatri (?), nuo diagnoosit kun tulevat niin sujuvasti ;) Kipu kokemuksena ja fyysisten vaurioiden tuntemukset ovat henkilökohtaisia, tuon vuoksihan kipukokemukset laitetaan lääkärissä jokaisen itse arvioimaan asteikolla. Tässä kejussa on puhuttu synnytyksen yleisistä riskeistä, ja ainakin itse olen todennut useampaan otteeseen niiden isojen ongelmien olevan hyvin harvinaisia. Olen pahoillani jos olet menettänyt synnytyksen myötä työkykysi ja elämänlaatusi, mutta tuo on tilastojen valossa hyvin harvinaista. Ja tämä menee jankkaukseksi, ilmeisesti ketjuun hyväksytään vain niitä ankeita tarinota ja kokemuksia - sääli synnyttämättömien kannalta, että sitä suurempaa osaa naisten tarinoista ei haluta kuulla. Jatkakaa, lähden töihin.

No sepä onkin ratkaisu, että kipulääkettä vaan sen sijaan, että itse ongelman aiheuttajana puututtaisiin.

Uskon, että kipukynnykseni on melko korkea. Migreeni on pitänyt huolen siitä, että olen tottunut kipuun. Synnytin myös kolme kertaa ilman lääkkeitä. Joo, uskon etten pientä kipua hätkähdä.

Asenteesi on todella outo ja tuomitseva. Hyvä, elä sinä niin että kaikki kuuluu elämään, myös kaikki paha. Myötätunto sinulta puuttuu niiden tunteiden lisäksi.

Boldiksissa meni Nicolen synnytys hyvin!

Minulla ei mitään traumoja ole, mutta silti raskaudesta/synnytyksestä seuranneet vaivat saavat miettimään, haluanko toisen lapsen. Kroppa on mikä on: iho on huonosti venyvää, joten sekä rinnat että vatsa ovat yhtä roikkuvaa ihoa ja raskausarpia. Ikä tietysti tekee muutenkin tehtävänsä. Alapääkään ei kaunis ole, jos sitä koskaan on ollutkaan, mutta laskeuma on inhottava vaiva. Toisen raskauden myötä varmasti pahenisi entisestään. Synnytyksestä emättimen aukolle jäi limakalvorepaleita, jotka hankasivat ja haittasivat, joten ne leikattiin pois. Seurauksena yhdynnässä kivuliaita arpia. 

Vierailija kirjoitti:

Missään ei puhuta mitä synnytys voi tehdä naisen kropalle. Mulle esim tuli yllätyksenä omalle kohdalleni, että häntäluu voi murtua ja olla 16 vuotta todella kipeä eikä sille tehdä yhtään mitään. En voi esim istua kovalla tuolilla vieläkään, en voi tehdä vatsalihasliikkeitä, en voi ratsastaa hevosella. Kyllä pitäis enemmän olla informaatiota saatavilla kaikista niistä ongelmista, mitä raskaus ja synnytys voi jättää eliniäksi naisen vartaloon.

Eikös kiropraktikko korjaa täälisen vaivan muutamassa sekunnissa? Turhaa kärsiä.

Itsellä ei raskaudessa ja synnytyksessä kärsineet muut paikat vahinkoa, paitsi tissit. Ennen ne olivat pienet ja kiinteät, eli ihan kivat. Nykyään (pitkä imetys myös syynä) ne ovat vielä pienemmät, mutta silti onnistuvat roikkumaan enemmän kuin ikinä. Raskausaikana ne myös tulivat täyteen arpia (vatsaan ei tullut yhden yhtäkään), jotka tekivät niistä röpelöiset pussukat.

Mua ei pienet raskausarvet hetkauta, mutta jos olisin tiennyt saavani kohdunlaskeuman synnytyksistä, niin olisin vaatinut sektiota. Muutaman vuoden olen arponut, että uskallanko hakeutua kohdunpoistoon. Korjaavatkohan ne samalla muutenkin paikkoja  vai poistavatko vain sen kohdun, julkiselle kun joutuu? Pelkään sikana operoitavaksi joutumista, että jos en nousekaan enää siitä leikkauspöydältä elävien kirjoihin.

On se nyt vaan järkyttävää lukea kommentteja, joilla mitätöidään toisten naisten kokemukset. Yleensä vielä sillä perusteella, että minä kun synnytin niin kaikki meni hyvin ja ihan ollaan mallin mitoissa (useimmathan ovat todenneet ettei se kropan muuttuminen ole yllätys - ollaanhan me synnyttäneitä yli 30-vuotiaita naisia nähty, jollei muuta niin yleensä oma mutsi).

Minkähän takia meillä on käytössä tapaturmavakuutuslain mukainen haittaluokitus? Olisiko syynä peräti se, että erilaiset sairaudet ja tapaturmat aiheuttavat eri ihmisillä eriasteista toiminnanvajausta. Haittaluokkia on 1-20, josta lievin haitta on tuo 1.

Mulle ei tulisi kuuna päivänä mieleen vertailla vaikka oman astmani aiheuttamia haittoja kaverini vastaaviin. Oma haittaluokka 6 hänellä yli 10. Toisaalta mullekin on tulla turha välillä louskuttamaan esimerkiksi pakkasella hiihtämisen hyödyllisyydestä tai ihmetellä, että eihän se astma nyt oo muuta kuin, että välillä vähän yskittää. Riittää kun tarvittaessa ottaa niitä suihkeita.

Meni esimerkki ohi aiheen, mutta kai nyt jokainen ymmärtää, että vaurioita ja niistä aiheutuvia haittoja on eriasteisia. Osaan ei ole pätevää hoitoa, vaan niitä pitää vain sietää loppuelämänsä tietäen, että ikääntyminen lisää ongelmia.

Perskuta rallaa, kun ei nyt pitäisi armon vuonna 2017 kenenkään eka kommentti olla, että lasten synnyttäminen on naisen tehtävä ja että lapsi itsessään korvaa kaikki tuskat ja että on vain hyväksyttävä, jos häntäluu murtuu ja ota sitten opiaatteja loppuikäsi, jos et pysy kivuiltasi istumaan.

Sen fakiirin haluan nähdä, joka lantionpohjalihasten jumpalla oman alapääni kuntoon laittaa, vaikka kyse on vain paikkojen venymisestä ja osittaisesta tunnottomuudesta.

Mutta ei ihme, kun lukee, millaisia asenteita esimerkiksi kätilöillä saattaa olla.

Löysä emätin, rinnat arvoiset ja roikkuvat säkit, vatsalihakset erillään, suonikohjuja alaraajan sinisenään, peräpukamat...You name it! Olen surullinen että kroppani on ollut pilalla kaksikymppisestä asti. Kovasti tulevia äitejä syyllistetään ja varoitellaan tulevista laskemista, ikäänkuin se todellinen syy olisi kenenkään laiskuus (Vrt. synnyttämättömät naiset)

Sairaaloiden kätilöillä ja lääkäreillä ei tunnu hommat olevan hallussa vielä nykyäänkään, synnytys tuntuu olevan kaaosta edelleen ja omaa kroppaa ja synnytystä koskevia asioita salaillaan, esim. repeämisiä ja sitä mitä siellä alapäässä tapahtuu. Muistan yhdestä synnytyksestäni sen lääkärin ilmeen kun näki alapääni ja joutui sitä alkaa harsimaan kasaan. Siltä se myös tuntuu, on tikkailtu mistä sattuu ja vedetty riekaleita yhteen mistä on saatu. Kivusta viis, minulle huudettiin että olisin HILJAA kun kiemurtelin tuskissani, kun alkoivat tikkaamaan episiotomiahaavaa ihan tuosta vaan.

Virtsateissä on jotain häikkää, ristiselkää koskee joka helvetin päivä, yhdynnästä ei tule löysyyden takia yhtään mitään. Nämä kaikki synnytysten takia. Mielestäni synnyttäneiden kaikki vauriot tulisi korjata yhteiskunnan varoin automaattisesti. KAIKKI VAURIOT jotka ovat seurausta raskaudesta tai synnytyksestä.

Nyt joutuu lähes jokainen nainen kärsimään jotenkin saatettu ajan lapsensa maailmaan, eikä ketään kiinnosta. Lääkärit ovat nihkeitä lähettämään korjaustöihinsuksiin, vähättelevät ihan järjestään näitä ongelmia. Suosittelisin joka mieslääkärille melonia pyllystä ulos kerran elämässään. Mitäpä sitä sitten jälkiä korjaamaan. Kotiin vaan .