Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?

Joten surullista tää joidenkin empatiakyvyttömyys toisia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi siitä pitäisi puhua sen enempää? Luulisi sen olevan ihan itsestään selvä juttu. Mutta ihmiskunnan selviämisen kannalta se on pakollinen juttu.

Ja sitäpaitsi, minä kävin sen armeijan sitä varten että te naiset tulette paksuiksi!!!! Mur!

Vähän menee ohi kun ei synnytystä ja intti voi vertailla. Mutta miehet kuitenkin saa retostella inttitarinoilla, kenellä oli paras sissijuusto, mutta akkujen repeämät nyt ei ketään kiinnosta hyi yäk.

Minähän silloin googletin kaikkia kauhutarinoita pieleen menneistä synnytyksistä, mitä kaikkea se raskaus muuttikaan vartalossa jne.

Kerroin tästä neuvolassa ja heti alkoi vähättely, että niin ja niin käy vain hyvin harvoille ja olethan nuori vielä... Kukaan ei maininnut, että en tunne vessahätää synnytyksen jälkeen ja pissat vain valuvat pitkin reisiä. Kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että tätä se raskaus ja synnytys on, pelkkää riskiä alusta loppuun.

Puhukaa naiset näistä asioista, vaikka vähättelyä saatte varmasti osaksenne.

Tuli vielä mieleen, että jälkitarkastuksessa mainitsin tuntevani yhdynnässä jonkun, joka ottaa miehen terskaan hieman "kiinni" ja se tuottaa epämiellyttävää kipua. Mitä sanoi gyne: "Ei siellä mitään sellaista ole, ihan normaalilta tuntuu." Niin, myös mies sen tunsi peniksessään, että en ihan omia kuvitellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on erkaantunut aika kauan elämän perusasioista. Syntymä ja kuolema molemmat koetaan brutaaleiksi ja luonnottomiksi? Mikä sitä luonnollista on, silikonitissit ja ryppyjen kiristäminen? Kakkaa tulee kun kovasti ponnistaa, hirveää, sen takia olisi pitänyt tehdä sektio? Elämän kontrollointihalu alkaa nousta sellaisiin sfääreihin ettei noiden tiukimpien kontrollifriikien ihan oikeasti kannattaisi lisääntyä, kuplan sisälle pakoon kaikkea mikä voi sattua tai koskettaa? Siinä se rintoja ja muotoja vaaliessa taitaa kuitenkin kaikki oikeasti tärkeä elämässä jäädä kokematta. Ja PS, seksuaalisuus lähtee pään sisältä, omasta itsetunnosta, seksuaaliterapian sijaan saattaisi auttaa joku perinteisempi.

Aika rajua tekstiä ottaen huomioon ettet tiedä tapahtumia synnytyssalista. Rinnat ja niiden muoto on todella pienimpiä murheita minulla. Minä kuulun niihin epäonnekkaisiin joille jäi fyysisiä, kiusallisia vaivoja joihin edes korjausleikkaus ei auta.

Miksi seksuaaliterapeutteja sitten on jos ei voi hakea sieltä apua kadonneen seksuaalisuuden suhteen? Minkä asian takia seksuaaliterapiassa käydään sitten? Vai ovatko sinusta täysin turhia?

Kommenttini syntyi useampien tämän ketjun viestien perusteella, ei pelkästään tuon johon vastasin. Ymmärrän hyvin, että synnytys on hyvin traumaattinen kokemus jos lapsi vammautuu tai jos itse on hengenvaarassa. Sen sijaan en ihan ymmärrä tarumatisoitumista asoista jotka ajan kanssa paranevat tai ovat lieviä haittoja (rinnat, alapään ongelmat jne). Ensimmäinen oma synnytyksenikään ei ollut täysin ongelmaton (synnytyksen jälkeen nukutus ja sain kolme pussia punasoluja) muttei tuo mitään pelkotilaoja tai traumoja hetkellisen huolen lisäksi jättänyt. Seksuaaliterapia on varmasti OK, mutta kun katselin maanantaina paluu alttarille-sarjan naisen itsetunto-ongelmia (jotka näkyivät mm oman kehon hyväksymisessä) kävi mielessä, että monilla äitiys herättää jotain hyvin syviä ongelmia joiden ratkaisemisessa seksuaaliterapia katsoo vain siivua ihmisestä.

Ja minusta todellakin on aika kummallista ajatella synnytystä luonnottamana ja brutaalina tapahtumana, jos noin ajattelee voisi tarkastaa käsityksiään elämästä ja siihen luontaisesti kuuluvista asioista. Elämään ja kuolemaan kuuluu osana kipu ja kärsimys, samoin kuin nautinto ja hyvänolontunteet. Vaikka lääketiede auttaa minkä voi kukaan ei kokonaan kivutonta elämää voi elää eikä minusta pitäisikään, kivun hellittäminen ja kehon palautuminen normaalitilaan on mahtava tunne jota ei osaa tarpeeksi arvostaa jos ei kipua joskus koe. Tuo kivuntunteen pitäisi auttaa meitä valitsemaan oikein jatkossakin, lyhyen kvun voi sietää mutta turhaa pitkää pitäisi välttää. Pitämällä painon kurissa, elämäntavat terveellisinä, liikkumalla tarpeeksi pystyy minimoimaan sen kivun ja muiden haittojen kokemukset myöhäisemmällä iällä - tuo suurimmalle osalle ihmisistä paljon tärkeämpi juttu kuin jumittua alle vuorokauden sisällä kokemaan synnytyskipuun ja synnytyksen jälkeisiin, hyvin harvinaisin haittoihin.

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Jotenkin ajalle tyypillistä, että naiset vertailevat kauhutarinoissaan kuinka itseen sattui, kuinka repesi sieltä ja täältä, kuinka pelkäsin ja vaadin sektion. Kukaan niistä traumaattisista synnyttäjistä ei ole puhunut mitä lapselle tapahtui, oliko lapsi vaarassa jne. Itselle tärkeintä synnytyksessä oli saada lapsi ulos turvallisesti. Kun alatiesynnytys on turvallisempi kuin sektio valitsin sen, ja kun alatiesynnytysten riski voidaan minimoida synnyttämällä keskussairaalassa lääkärien ja leikkaussalien läheisyydessä valitsin sen. Ja valinta oli hyvä: ensimmäisessä synnytyksessä vauva olisi selvinnyt hyvin mutta minä olisin kuollut ilman leikkaussalia vieressä. Tuosta ei jäänyt traumaa koska kaikki lääketieteellinen apu oli vieressä. Ongelmasynnytykset hoidettiin huonosti Suomessakin vielä isoäitien aikaan, lapsia kuoli ja vammautui huomattavasti nykyistä enemmän. Silloin synnyttämään lähtiessä se suurin toive oli terve lapsi, ei kivuton synnytys, kipuun kun ei kuole.

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapään repeämisiä, kipua ym. asioita piilotellaan ja kaunistellaan?

Siksi koska naisten tehtävä on synnyttää lapsia. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Ilman muuta saa valita lapsettomuuden, mutta joskus kummastuttaa kuinka velat ovat synnytyksen, lapsiperhe-elämän ja synnyttäneen naisen seksuaalisuuden parhaita asiantuntijoita ;) Kun se oma kokemus puuttuu kannattaisi  perustaa näkemykset tutkimuksiin, ei muutamien tuttujen tai kumminkaimojen kokemuksiin tikkauksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on erkaantunut aika kauan elämän perusasioista. Syntymä ja kuolema molemmat koetaan brutaaleiksi ja luonnottomiksi? Mikä sitä luonnollista on, silikonitissit ja ryppyjen kiristäminen? Kakkaa tulee kun kovasti ponnistaa, hirveää, sen takia olisi pitänyt tehdä sektio? Elämän kontrollointihalu alkaa nousta sellaisiin sfääreihin ettei noiden tiukimpien kontrollifriikien ihan oikeasti kannattaisi lisääntyä, kuplan sisälle pakoon kaikkea mikä voi sattua tai koskettaa? Siinä se rintoja ja muotoja vaaliessa taitaa kuitenkin kaikki oikeasti tärkeä elämässä jäädä kokematta. Ja PS, seksuaalisuus lähtee pään sisältä, omasta itsetunnosta, seksuaaliterapian sijaan saattaisi auttaa joku perinteisempi.

Aika rajua tekstiä ottaen huomioon ettet tiedä tapahtumia synnytyssalista. Rinnat ja niiden muoto on todella pienimpiä murheita minulla. Minä kuulun niihin epäonnekkaisiin joille jäi fyysisiä, kiusallisia vaivoja joihin edes korjausleikkaus ei auta.

Miksi seksuaaliterapeutteja sitten on jos ei voi hakea sieltä apua kadonneen seksuaalisuuden suhteen? Minkä asian takia seksuaaliterapiassa käydään sitten? Vai ovatko sinusta täysin turhia?

Kommenttini syntyi useampien tämän ketjun viestien perusteella, ei pelkästään tuon johon vastasin. Ymmärrän hyvin, että synnytys on hyvin traumaattinen kokemus jos lapsi vammautuu tai jos itse on hengenvaarassa. Sen sijaan en ihan ymmärrä tarumatisoitumista asoista jotka ajan kanssa paranevat tai ovat lieviä haittoja (rinnat, alapään ongelmat jne). Ensimmäinen oma synnytyksenikään ei ollut täysin ongelmaton (synnytyksen jälkeen nukutus ja sain kolme pussia punasoluja) muttei tuo mitään pelkotilaoja tai traumoja hetkellisen huolen lisäksi jättänyt. Seksuaaliterapia on varmasti OK, mutta kun katselin maanantaina paluu alttarille-sarjan naisen itsetunto-ongelmia (jotka näkyivät mm oman kehon hyväksymisessä) kävi mielessä, että monilla äitiys herättää jotain hyvin syviä ongelmia joiden ratkaisemisessa seksuaaliterapia katsoo vain siivua ihmisestä.

Ja minusta todellakin on aika kummallista ajatella synnytystä luonnottamana ja brutaalina tapahtumana, jos noin ajattelee voisi tarkastaa käsityksiään elämästä ja siihen luontaisesti kuuluvista asioista. Elämään ja kuolemaan kuuluu osana kipu ja kärsimys, samoin kuin nautinto ja hyvänolontunteet. Vaikka lääketiede auttaa minkä voi kukaan ei kokonaan kivutonta elämää voi elää eikä minusta pitäisikään, kivun hellittäminen ja kehon palautuminen normaalitilaan on mahtava tunne jota ei osaa tarpeeksi arvostaa jos ei kipua joskus koe. Tuo kivuntunteen pitäisi auttaa meitä valitsemaan oikein jatkossakin, lyhyen kvun voi sietää mutta turhaa pitkää pitäisi välttää. Pitämällä painon kurissa, elämäntavat terveellisinä, liikkumalla tarpeeksi pystyy minimoimaan sen kivun ja muiden haittojen kokemukset myöhäisemmällä iällä - tuo suurimmalle osalle ihmisistä paljon tärkeämpi juttu kuin jumittua alle vuorokauden sisällä kokemaan synnytyskipuun ja synnytyksen jälkeisiin, hyvin harvinaisin haittoihin.

Alapään ongelmat eivät ole lieviä, kuten mainitsit. Esimerkiksi minulla alapään ongelmat ovat valtavat ja jotka aiheuttavat kipua edelleen ja vaikeuttavat elämää. En puhu mistään ulkonäköön liittyvistä alapään ongelmista vaan todellisista fyysisistä vaurioista. Ottaisin vaikka kolme vuorokautta putkeen synnytyskipua jos sillä voisi välttää nämä fyysiset kivut ja vauriot jotka sain. Niistä saan kärsiä lopun elämää.

Sinulla tuntuu olevan kova tarve johonkin, en edes tiedä mihin. Vähättelysi antaa sinusta tunteettoman kuvan. Varmaan tunteettomuutesi ansioista oletkin sitä mieltä, että alapään ongelmat ovat lieviä ja synnytys ihan normaali juttu ja ihmiset ovat vieraantuneet vaikka mistä. Ps. Suosittelen että käyt psykiatrin luona hakemassa tunteiden puuttumiseen apua. Psykologi ei auta, tarvitaan psykiatri. Esimerkiksi epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön kuuluu tunteiden puuttuminen.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä niistä pitäisi puhua? Pitäisikö lehdissä olla enemmän juttuja, terveystiedon tunneilla enemmän asiaa, neuvolassa enemmän tilastoja ja riskien kertaamista vai mitä ajattelit?

Mä luulen, että tämä on se keskeinen kysymys.

Eli synnytysvaurioista ja kivuista ei puhuta, koska muuten lääketieteen pitäisi alkaa tekemään noille asioille jotain. Nyt alapäät harsitaan jotenkuten ilman kivunlievitystä (ainoa tilanne, jossa potilasta ommellaan ilman mitään puudutusta, jopa tikun poistaminen sormesta oikeuttaa puudutuspiikkiin mutta ei välilihan ompelu...) eli nyt kun vaan kätevästi ollaan hiljaa näistä, niin eihän näille asioille mitään tarvitse tehdäkään.

Akkojen juttujahan ne vaan on, mitäs pienistä. Jos paskat tulee housuun koko loppuelämän niin eihän se nyt mitään, vaipat vaan ja onhan se lapsi ihana ja lässynlää.

Kyllä mut on puudutettu kun on alapää tikattu. Kaksi kertaa, eikä tarvinnut itse vaatia tai pyytää. Ja kyllä niitä korjausleikkauksiakin tehdään. Kaikkea nyt ei vaan edelleenkään voida korjata. Ei kaikkia syöpiäkään voida parantaa. Lääketiede ei ole kaikkivoipainen, vaikka se oliskin hienoa jos olis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Ilman muuta saa valita lapsettomuuden, mutta joskus kummastuttaa kuinka velat ovat synnytyksen, lapsiperhe-elämän ja synnyttäneen naisen seksuaalisuuden parhaita asiantuntijoita ;) Kun se oma kokemus puuttuu kannattaisi  perustaa näkemykset tutkimuksiin, ei muutamien tuttujen tai kumminkaimojen kokemuksiin tikkauksista.

Kuten tuossa tekstissäni mainitsin, niin minä olen töissä paikassa jossa synnytetään ja myös nähnyt ne jälkikäteen korjausyritykset. Mulla on todellakin vahva näyttö siitä mitä tapahtuu sairaalassa suljettujen ovien takana. Ei mitääm maallikon mutu-tuntumaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävintä on se, että jopa 4 KILOISIA vauvoja pusataan alakautta ulos! Noin isokokoinen lapsi tulee kyllä leikata!

Mun molemmat vauvat oli yli neljän kilon. 

No toiset naiset ovat isompia luustoltaan, pitempiä ja lantiokaan ei ole kapea. Minusta naisten pitäisi olla ylpeitä, mihin heidän kehonsa pystyy. Itse synnytin kaksi nelikiloista lasta, toisen hätäsektiolla, kun napanuora oli kaulan ympärillä ja hapensaanti vaikeutui (ihan normaali poika tuli) ja toisen alakautta. Mulla on iso haalistunut arpi mahassa, sitäkään en häpeä. Täällä miehet sen sijaan kehuu, miten vanhana pystyvät siittämään lapsia, väliäkös sillä, vaikka kuolisivat seuraavana päivänä ja lapsi jäisi isättömäksi. Ja naisia pilkataan, kun he eivät vaihdevuosien jälkeen pysty enää saamaan lapsia ja pitäisi olla timmi, jotta miellyttäisivät miehiä. Kykyä synnyttää lapsia pitäisi arvostaa paljon enemmän!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Ilman muuta saa valita lapsettomuuden, mutta joskus kummastuttaa kuinka velat ovat synnytyksen, lapsiperhe-elämän ja synnyttäneen naisen seksuaalisuuden parhaita asiantuntijoita ;) Kun se oma kokemus puuttuu kannattaisi  perustaa näkemykset tutkimuksiin, ei muutamien tuttujen tai kumminkaimojen kokemuksiin tikkauksista.

Tämä kommentoija kertoi olleensa naisten synnytyksissä töissä. Luottaisin että tietää aiheesta enemmän kuin muutaman lapsen itse synnyttänyt pelkästään sillä että osaa katsoa asiaa objektiivisesti eikä peilaa vain omiin kokemuksiin niin kuin nämä muita vähättelevät täällä.

Minusta tuntuu, että toisaalta asioita hyssytellään liikaa ja toisaalta ei. Omat synnytykseni menivät sinänsä hyvin, mutta ne olivat tolkuttoman pitkiä ja koin itseni jotenkin huonoksi synnyttäjäksi. Ikään kuin se synnytyskin olisi jokin suoritus ja kunnon nainen kestää sen vähillä kipulääkityksillä ja toipuu nopeasti, sehän on vain luonnollinen asia. Toisessa synnytyksessäni menin ponnistusvaiheen alussa jonkinlaiseen paniikkiin, josta onneksi selvisin sitten pian, mutta jälkeen päin kätilö sanoi sinänsä jännän asian: varsin usein noin käy uudelleensynnyttäjille. Ponnistusvaiheen alussa mieleen jysähtää sellainen "tää on taas tätä!"-ajatus. Jotenkin se muisto ekasta synnytyksestä on pyyhitty pois päästä ja yhtäkkiä se muistikuva aktivoituu. Ehkä jossain vaiheessa olisi aina hyvä oikeasti, rehellisesti, käydä läpi millaista oli ja miltä tuntui, eikä vain ajatella, että "se on ohi nyt, unohdetaan koko juttu, huolehditaan vauvasta".

Huomaan, että ajattelen asiasta jotenkin ristiriitaisesti. Toisaalta pitäisi olla rehellinen ja puida läpi omia kokemuksia, toisaalta sellainen ajatus vauvaan keskittymisestä on ihan luonteva. Äitiyden myötä äidin on vaan pakko kasvaa pois "minä ensin"-ajattelusta. En osaa ajatella, että siinä on jotain outoa, että raskaana olevan naisen ruokailutottumuksia vahditaan (kohtuuden rajoissa) yms., se on kuitenkin lapsen suojelemista. Paljonhan keskustellaan siitäkin, pitäisikö huumeäidit ottaa pakkohoitoon ja käsittääkseni suurin osa ihmisistä tätä kannattaa. Ehkä nykyihminen ajattelee asioita liikaakin siltä kannalta, että miltä minusta nyt oikeasti tuntuu, onko kivaa. Joskus pääsee helpommalla, kun tekee vaan, eikä analysoi jatkuvalla syötöllä omia tuntemuksiaan.

Ehkä jonkinlaisena johtopäätöksenä minulla voisi olla, että synnytyksen vaurioista ei pitäisi pakottaa vaikenemaan, niistä pitäisi voida puhua ja niihin pitäisi saada apua, ihan todella. Toisaalta pitäisi voida myös vaieta, jos niin haluaa. Itse ainakin koen, että kun isoin lapseni on nyt teini-ikäinen, niin sellaista inhorealistista kuvaa lapsiin liittyvistä asioista tulee nykyisin joka tuutista. Esikoistani odottaessani olin hyvin optimistinen, enkä juuri törmännytkään kauhujuttuihin, ja minusta se oli ihan hyvä. Neuvolasta sain kuitenkin mielestäni aika hyvät faktatiedot ja ohjeet. Ei siellä tarvitsekaan maalailla kauhukuvia, joiden välttämiseksi ei sillä hetkellä voi mitään tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävintä on se, että jopa 4 KILOISIA vauvoja pusataan alakautta ulos! Noin isokokoinen lapsi tulee kyllä leikata!

Mun molemmat vauvat oli yli neljän kilon. 

No toiset naiset ovat isompia luustoltaan, pitempiä ja lantiokaan ei ole kapea. Minusta naisten pitäisi olla ylpeitä, mihin heidän kehonsa pystyy. Itse synnytin kaksi nelikiloista lasta, toisen hätäsektiolla, kun napanuora oli kaulan ympärillä ja hapensaanti vaikeutui (ihan normaali poika tuli) ja toisen alakautta. Mulla on iso haalistunut arpi mahassa, sitäkään en häpeä. Täällä miehet sen sijaan kehuu, miten vanhana pystyvät siittämään lapsia, väliäkös sillä, vaikka kuolisivat seuraavana päivänä ja lapsi jäisi isättömäksi. Ja naisia pilkataan, kun he eivät vaihdevuosien jälkeen pysty enää saamaan lapsia ja pitäisi olla timmi, jotta miellyttäisivät miehiä. Kykyä synnyttää lapsia pitäisi arvostaa paljon enemmän!

En halua vähätellä toisten huonoja kokemuksia, puhun vain yleisestä asenteesta. Raskaus ja synnytys vaativat keholta paljon.

Koska kyseessä on naisille tapahtuva asia. Siksi. Naisten tunteiden mitätöinti on ihmiskunnan tarina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on erkaantunut aika kauan elämän perusasioista. Syntymä ja kuolema molemmat koetaan brutaaleiksi ja luonnottomiksi? Mikä sitä luonnollista on, silikonitissit ja ryppyjen kiristäminen? Kakkaa tulee kun kovasti ponnistaa, hirveää, sen takia olisi pitänyt tehdä sektio? Elämän kontrollointihalu alkaa nousta sellaisiin sfääreihin ettei noiden tiukimpien kontrollifriikien ihan oikeasti kannattaisi lisääntyä, kuplan sisälle pakoon kaikkea mikä voi sattua tai koskettaa? Siinä se rintoja ja muotoja vaaliessa taitaa kuitenkin kaikki oikeasti tärkeä elämässä jäädä kokematta. Ja PS, seksuaalisuus lähtee pään sisältä, omasta itsetunnosta, seksuaaliterapian sijaan saattaisi auttaa joku perinteisempi.

Aika rajua tekstiä ottaen huomioon ettet tiedä tapahtumia synnytyssalista. Rinnat ja niiden muoto on todella pienimpiä murheita minulla. Minä kuulun niihin epäonnekkaisiin joille jäi fyysisiä, kiusallisia vaivoja joihin edes korjausleikkaus ei auta.

Miksi seksuaaliterapeutteja sitten on jos ei voi hakea sieltä apua kadonneen seksuaalisuuden suhteen? Minkä asian takia seksuaaliterapiassa käydään sitten? Vai ovatko sinusta täysin turhia?

Kommenttini syntyi useampien tämän ketjun viestien perusteella, ei pelkästään tuon johon vastasin. Ymmärrän hyvin, että synnytys on hyvin traumaattinen kokemus jos lapsi vammautuu tai jos itse on hengenvaarassa. Sen sijaan en ihan ymmärrä tarumatisoitumista asoista jotka ajan kanssa paranevat tai ovat lieviä haittoja (rinnat, alapään ongelmat jne). Ensimmäinen oma synnytyksenikään ei ollut täysin ongelmaton (synnytyksen jälkeen nukutus ja sain kolme pussia punasoluja) muttei tuo mitään pelkotilaoja tai traumoja hetkellisen huolen lisäksi jättänyt. Seksuaaliterapia on varmasti OK, mutta kun katselin maanantaina paluu alttarille-sarjan naisen itsetunto-ongelmia (jotka näkyivät mm oman kehon hyväksymisessä) kävi mielessä, että monilla äitiys herättää jotain hyvin syviä ongelmia joiden ratkaisemisessa seksuaaliterapia katsoo vain siivua ihmisestä.

Ja minusta todellakin on aika kummallista ajatella synnytystä luonnottamana ja brutaalina tapahtumana, jos noin ajattelee voisi tarkastaa käsityksiään elämästä ja siihen luontaisesti kuuluvista asioista. Elämään ja kuolemaan kuuluu osana kipu ja kärsimys, samoin kuin nautinto ja hyvänolontunteet. Vaikka lääketiede auttaa minkä voi kukaan ei kokonaan kivutonta elämää voi elää eikä minusta pitäisikään, kivun hellittäminen ja kehon palautuminen normaalitilaan on mahtava tunne jota ei osaa tarpeeksi arvostaa jos ei kipua joskus koe. Tuo kivuntunteen pitäisi auttaa meitä valitsemaan oikein jatkossakin, lyhyen kvun voi sietää mutta turhaa pitkää pitäisi välttää. Pitämällä painon kurissa, elämäntavat terveellisinä, liikkumalla tarpeeksi pystyy minimoimaan sen kivun ja muiden haittojen kokemukset myöhäisemmällä iällä - tuo suurimmalle osalle ihmisistä paljon tärkeämpi juttu kuin jumittua alle vuorokauden sisällä kokemaan synnytyskipuun ja synnytyksen jälkeisiin, hyvin harvinaisin haittoihin.

Alapään ongelmat eivät ole lieviä, kuten mainitsit. Esimerkiksi minulla alapään ongelmat ovat valtavat ja jotka aiheuttavat kipua edelleen ja vaikeuttavat elämää. En puhu mistään ulkonäköön liittyvistä alapään ongelmista vaan todellisista fyysisistä vaurioista. Ottaisin vaikka kolme vuorokautta putkeen synnytyskipua jos sillä voisi välttää nämä fyysiset kivut ja vauriot jotka sain. Niistä saan kärsiä lopun elämää.

Sinulla tuntuu olevan kova tarve johonkin, en edes tiedä mihin. Vähättelysi antaa sinusta tunteettoman kuvan. Varmaan tunteettomuutesi ansioista oletkin sitä mieltä, että alapään ongelmat ovat lieviä ja synnytys ihan normaali juttu ja ihmiset ovat vieraantuneet vaikka mistä. Ps. Suosittelen että käyt psykiatrin luona hakemassa tunteiden puuttumiseen apua. Psykologi ei auta, tarvitaan psykiatri. Esimerkiksi epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön kuuluu tunteiden puuttuminen.

Valtavista ongelmista ja kivuista kannattaa puhua lääkäreille, kivunlievitystä on opiaatteja myöten saatavilla. Mutta varmaan tiedätkin kun koulutukseltasi olet psykiatri (?), nuo diagnoosit kun tulevat niin sujuvasti ;) Kipu kokemuksena ja fyysisten vaurioiden tuntemukset ovat henkilökohtaisia, tuon vuoksihan kipukokemukset laitetaan lääkärissä jokaisen itse arvioimaan asteikolla. Tässä kejussa on puhuttu synnytyksen yleisistä riskeistä, ja ainakin itse olen todennut useampaan otteeseen niiden isojen ongelmien olevan hyvin harvinaisia. Olen pahoillani jos olet menettänyt synnytyksen myötä työkykysi ja elämänlaatusi, mutta tuo on tilastojen valossa hyvin harvinaista. Ja tämä menee jankkaukseksi, ilmeisesti ketjuun hyväksytään vain niitä ankeita tarinota ja kokemuksia - sääli synnyttämättömien kannalta, että sitä suurempaa osaa naisten tarinoista ei haluta kuulla. Jatkakaa, lähden töihin.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä niistä pitäisi puhua? Pitäisikö lehdissä olla enemmän juttuja, terveystiedon tunneilla enemmän asiaa, neuvolassa enemmän tilastoja ja riskien kertaamista vai mitä ajattelit?

Mä luulen, että tämä on se keskeinen kysymys.

Eli synnytysvaurioista ja kivuista ei puhuta, koska muuten lääketieteen pitäisi alkaa tekemään noille asioille jotain. Nyt alapäät harsitaan jotenkuten ilman kivunlievitystä (ainoa tilanne, jossa potilasta ommellaan ilman mitään puudutusta, jopa tikun poistaminen sormesta oikeuttaa puudutuspiikkiin mutta ei välilihan ompelu...) eli nyt kun vaan kätevästi ollaan hiljaa näistä, niin eihän näille asioille mitään tarvitse tehdäkään.

Akkojen juttujahan ne vaan on, mitäs pienistä. Jos paskat tulee housuun koko loppuelämän niin eihän se nyt mitään, vaipat vaan ja onhan se lapsi ihana ja lässynlää.

Kyllä mut on puudutettu kun on alapää tikattu. Kaksi kertaa, eikä tarvinnut itse vaatia tai pyytää. Ja kyllä niitä korjausleikkauksiakin tehdään. Kaikkea nyt ei vaan edelleenkään voida korjata. Ei kaikkia syöpiäkään voida parantaa. Lääketiede ei ole kaikkivoipainen, vaikka se oliskin hienoa jos olis.

Syöpiä koitetaan parantaa ja tutkitaan. Huono vertaus kun tänne moni on kertonut miten heidän tilassaan ei ole apua saanut.

Vierailija kirjoitti:

Naiseus ja äitiys ovat edelleenkin sellaisia myyttejä, jotka halutaan pitää sellaisenaan jota ne ovat olleet aikojen alusta. En ole mikään feministi, ja hyväksyn että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta sitä en hyväksy että naiselta odotetaan tiettyjä asioita ja naisen oman kehon hallinta on yleisesti hyväksyttyä "menettää" äitiydelle. (en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan :D )

Tarkoitan tätä: nainen on yksilö ja vapaa päättämään omista asioistaan KUNNES hän tulee raskaaksi. Sen jälkeen hänen on kuljettava neuvolassa, hänen synnytystapansa päätetään (koska pelkosektio on edelleen yleisesti vaikea saada, vaikka oikeus siihen on), hänen painoa, syömisiä, elämäntapoja seurataan. Jos syöt liikaa, olet huono odottaja, jos kuljet salilla, et hyväksy äitiyden tuomaa muutosta ja olet huono äiti ja ihminen. On jopa hyväksytympää että kehosi levenee, turpoaa ja repeilee kuin se että se pysyisi kuosissaan. Koska äitiyiden nyt oletetaan muuttavan kehoasi. Kun synnytys lähestyy, päätetään kivunlievityksestäsi. Joo, toivoa saa, mutta olen sairaahoitajana ollut naistentaudeilla ja synnytyksillä töissä, ja tiedän että kätilöt aika yleisesti (varsinkin vanhan kansan) ajattelevat että synnytykseen kuuluu kipu, ja kipulääkitystä tulee välttää koska kipu kasvattaa äitiyteen! Miettikää nyt sitä synnytystä mikä tuska se on, mitään vastaavaa leikkaustoimenpidettä ei tehtäisi ilman/vähin puudutuksin! Hampaanpaikkauskin tehdään puudutuksessa, joten mikä helvetin kivikautinen myytti on että naisen pitää synnyttää kipujen kanssa?! 

Repeämiä jos tulee, niin nekin kuuluvat asiaan. Ei puhettakaan että vieläkään olisi sallittua puhua seksuaalisesta nautinnosta tai sen puutteesta, jonka revennyt ja väärin ommeltu alapää voi aiheuttaa. Tiedän, että korjauksia tehdään vasta kun lapsiluku on täynnä, viis siitä että elämänlaatu voi olla kymmenen vuotta huonompaa. 

Mitä tapahtuu tänä aikana miehelle ja hänen elämälleen, kehosta puhumattakaan? Ei mitään. Ei hänen syömisiä yms. kontrolloida ja hän saa harrastaa samaan malliin. Jos taloudessa on vastasyntynyt, ei kukaan katso miestä kieroon jos tämä käy muutaman tunnin viikossa harrastamassa. Vaikka olisi vuorokaudesta ne 23 tuntia kotona vauvan kanssa. 

Onneksi nykyään on otettu enemmän puheeksi synnytyksen tuomia vaurioita ja niiden korjauksia. 

Ja puhutaan myös vauvavuosien vaikeuksia ja sitä, että jotkut katuvat koko äitiyttä. 

Voitte jo varmaan arvata että olen vapaaehtoisesti lapseton. ;) 

Toivoisin että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä jotenkin tämä äitiyden myytti rikkoontuisi ja myös naisilta hyväksyttäisiin erilaiset mielipiteet äitiydestä. Kaikilla sitä äidinvaistoa ja vauvakuumetta vain ei ole, ja jossain määrin se on samanlainen makuasia kuin mikä tahansa muukin. Ketään ei tulisi pakottaa äitiyteen, ja jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja toivottu. Ja niiden, jotka äideiksi haluavat, tulisi saada olla äitejä omilla tavoillaan. Ja jokaisella äidillä on oikeus myös omaan elämään ja ennen kaikkea omaan vartaloonsa! 

Pisteet tästä Lenita Airistolle joka on ollut oman aikakautensa myytinmurtaja äitiyteen ja naiseuteen liittyvissä asioissa. 

Käsittääkseni Suomessa ei ketään pakoteta äidiksi. Meillä on kohtuu hyvät ehkäisymahdollisuudet ja vieläpä yksi maailman vapaimmista aborttilainsäädännöistä. Ketään ei todellakaan pakoteta äidiksi vastoin tahtoaan. Ja tuo hölötys omasta elämästä. Mulla on kolme lasta ja siitä huolimatta mulla on ihan oma elämä. Olen tämän elämän itse valinnut ja itse sitä elän. Tämä on mun ihan ikioma elämä lapsineen kaikkineen. En mä ikinä ole omasta elämästäni luopunut. En raskauden tai edes synnytyksen aikanakaan. Raskaaksi tullessani mä myös hyväksyin se, että minulla ei lapsen takia ole enää täyttä määräysvaltaa vartalooni. Raskaus muuttaa sitä, halusin tai en. Lisäksi minun on lapsen takia jätettävä alkoholi ym. lapselle haitaksi olevat aineet. Ei mulla ole mitään oikeutta tuhota sen kasvavan lapsen terveyttä oman itseni takia. Ihan sama synnytyksessä, kaikkia puudutteita tai lääkkeitä nyt vaan ei voi sen lapsen takia ottaa. On otettava ne jotka sopii sekä mulle että lapselle. Ja jos olis pitänyt valita niin lapsen terveys olis tullut ykkösenä ja minun vasta toisena. Onneksi ei tarvinnut vaan me molemmat olemme aina selvinneet raskaudesta ja synnytyksestä oikein hyvin.

Joo, raskaus ja äitiys tuo elämään tiettyjä rajoitteita. Sitä ei enää ole niin vapaa kuin ennen. Se on totta. Mutta silti noita lapsia katsoessani en kadu mitään. Jokainen rajoite oli sen arvoinen. Muuttunut vartalo. Se kipeää käynyt synnytys. En koe menettäneeni yhtään mitään. Olen pekästään plussalla.

Ja joo, sun ei ehkä kannata hankkia lapsia jos koet raskauden ja synnytyksen noin vaikeiksi ja sinua rajoittaviksi. Saat pitää vapauden ja itsenäisyyden ja sen oman vartalosi. Ihan vapaasti. Ei kaikkien tarvi haluta lapsia. Se on ihan ok. Mutta kannattais kuitenkin tajuta, että sä näät raskaudessa ja synnytyksessä vaan ne ikävät puolet. Sä et ole koskaan kokenut sitä parasta puolta. Sitä kun saa sen oman lapsen syliin ja voi hänen kanssaan elää ja olla. Siinä ei paljon 9kk alkosta kieltäytyminen tai muutama neuvolakäynti tai edes se synnytys tunnu missään. Mä tekisin sen saman uudelleen yhtään miettimättä.

Vierailija kirjoitti:

Koska kyseessä on naisille tapahtuva asia. Siksi. Naisten tunteiden mitätöinti on ihmiskunnan tarina.

Menty niin pitkälle että myös muut naiset mitätöi syyllä "ei minulla vaan".