Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?

Jos vuoden päästä synnytyksestä on muutakin vaivaa kuin muutama raskauskilo, tissit vähän roikkuu tai raskausarpia (tms harmitonta) kannattaa oikeasti mennä hyvälle naistentautien lääkärille, ei kärvistellä ja miettiä miksi tulikaan tehtyä lapsia. Yleensä vaivoja voi hoitaa/lievittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On siitä puhuttu. Missä sun korvasi on olleet?

Ei ole mikään salaisuus, että tulee raskausarpia, episiotomia voidaan joutua tekemään, ehkä tulee repeämiäkin, rintojen muoto muuttuu jne.

Johan sen järkikin sanoo, ettei voi säilyä ihan entisellään raskauden ja synnytyksen jälkeeen.

Suosittelen lukemaan keskustelun johon vastaat. Kyse on ihan muista asioita joista et selkeästi ole itsekään kuullut.

Ai mistä en ole kuullut? Ei kaikesta tarvitsekaan kuulla. Riittää, että tietää, että synnytys muuttaa kehoa. Se mitä sitten tapahtuu onkin niin yksilöllistä, ettei siitä kaikesta tarvitsekaan kuulla. Ainakaan minä en olisi suin surminkaan tahtonut tietää kaikkien synnyttäneiden kauhukokemuksia! Töissä yrittivät jotkut akat pelotella mutta hyvä etten kuunnellut. 

Ensimmäinen synnytykseni oli kauhea. Käynnistys, epiduraali, alapään täysi tunnottomuus, imukuppisynnytys, katetrointi, episiotomia, repeämät, järkyttävät pukamat, häntäluun murtuminen järkyttävä verenhukka, aivan tajuttoman hirveä repivä kipu kun vetivät vauvan imukupilla pois kahden kätilön painaessa ylhäältä vatsaani, yli nelikiloinen vauva napanuora kaulan ympärillä. Mutta selvittiin hengissä ja kehokin parantui hämmästyttävän hyvin. Ei jäänyt edes traumoja. 

Toinen synnytys olikin sitten ihan iisi keikka tämän rinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Jos vuoden päästä synnytyksestä on muutakin vaivaa kuin muutama raskauskilo, tissit vähän roikkuu tai raskausarpia (tms harmitonta) kannattaa oikeasti mennä hyvälle naistentautien lääkärille, ei kärvistellä ja miettiä miksi tulikaan tehtyä lapsia. Yleensä vaivoja voi hoitaa/lievittää.

Ja tähän taas auttaisi se että vaivoista puhutaan ja niiden mahdollisuuksista hoitaa. Ei jäisi naiset yksin kärvistelemään.

Vierailija kirjoitti:

Miehet eivät halua kuulla totuutta asiasta.

Jotenkin minä arvasin, että tästäKIN asiasta tullaan syyttämään miehiä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siitä puhutaan, mutta niitä vammoja yms mielestäni vähätellään.

Monella tutulla on synnytys mennyt hyvin, mutta taas sitten parilla tutulla synnytys on mennyt niin pieleen kuin olla ja voi.. Ja vielä vuosienkin jälkeen heillä on ongelmia vaivojensa kanssa. Ja se on jotenkin ihmeellistä, että kun he niistä puhuvat, niin aina joku vatipää hermostuu ja käy valittamaan, ihan kuin ne syynytyksessä sadut vammat olisivat näiden päänaukojien henk.koht ongelma.

Tosiasia silti on se, että vaikka synnytys on "luonnollinen" asia, se silti on riski naiselle ja lapselle. Toki länsimaissa synynytyskuolleisuus on aika vähäistä, kiitos lääketieteen, mutta näkeehän sen kehitysmaitten tilastoissa, että ei ihan pienestä silti asiasta ole kysymys.

Itselläni on yksi lapsi, ja nyt tulee se mistä olen taas itse haukkuja saanut aikamoisen paljon... Minä nimittäin vaadin aikanaan sektiota, ja sen myös kovan taistelun jälkeen sain. Ja en todellakaan ole katunut päätöstäni. Lapsi päätti tulla ennen suunniteltua sektiota, joten sain kyllä kokea supistelun "ilot". Ja en voi kun nostaa niille äideille hattua, jotka ovat alateitse synnyttäneet!!! Mutta jostain syystä tämäkin on aika monelle suoranainen ongelma. Ja muutama on sanonut suoraan päin naama, ettei mun olis pitänyt lasta tehdä, jos en kestä alateitse synnyttää. Siis IHAN OIKEASTI!! Ihan kuin joku "synnytystapa" määrittelee sen miten äitinä onnistun! Enkähön mokaa sitten ihan muissa asioissa äitinä, jos mokaan, en suinkaan miten "synnytän". Pääasia pitäs olla se että lapsi tulee terveenä ulos.

Turun yliopistossa oli vasta väitöskirja, jossa havaittiin neljäsosassa keisarinleikkauksista olleen komplikaatioita. Eikö tuo ole aika iso luku? Sektio on riski sekä naiselle että vauvalle, miksi sitä pitäisi suosia?

Komplikaatioita ja riskejä vauvalle ja äidille on myös tavallisessa alapää synnytyksessä. Kumpikaan ei ole riskitön. Tuuri kauppaa koko homma. Se mikä sopii toiselle, ei taas sovi toiselle.

Jotenkin kummallista että sektiota demonisoidaan ja vain alatie synnytystä pidetään riskittömämpänä ja parhaimpana. Kun kaikki ei aina mene kuin oppikirjassa.

Tiedän molemmista synnytystavoista ikäviä tarinoita (niinkuin  ihan varmaan sinäkin) joissa asiat ovat menneet pieleen. Eli yksisilmäisesti ei pysty kumpaakaan haukkumaan tai ylistämään. Onneksi kuitenkin pääasiassa on niitä hyviä tarinoita.

Tässä on ne mitä olen kuullut tai tiedän ikävistä. Niin sektiosta kuin alatiesynnytyksestä.

- Entisellä pomolla leikkaushaava tulehtui pahasti ja hän sai sairaalabakteerin, ja sitä sitten hoiteli kuukausi tolkulla. Mätää tuli ämpäritolkulla ja haavaa pidettiin auki pitkään. 

- Sukulaisen vauva sai aivovaurion alatie synnytyksessä aiheutuneesta hapenpuutteesta. Tätä serkkua ei kuunneltu sairaalassa, vaikka huusi ja ulisi pitkään, että nyt ei ole kaikki kohdillaan. Varmaan moni tätä samaa huutaa.. mutta silti, näin ikävästi kävi. Onneksi lapsesta ei kuitenkaan ihan vihannesta tullut.

-Vuosia sitten eräs hyvänpäivän tuttu kuoli synnytys pöydälle synnyttäessään toista lastaan, syynä loppuenlopuksi oli synnynnäinen sydänvika, josta ei tiedetty. Toki hän olisi voinut muutenkin kuolla jossain toisessa yhteydessä. Mutta näin kävi. Ja kaksi lasta jäi puoli orvoksi.

-sairaalassa samaan aikaan oli samassa huoneessa samanikäinen äippä. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli mennyt niin pieleen kun olla ja voi. Lääkäri oli sanonut suoraan, että toinen samalainen synnytys, niin hän ei enää voi ulostettaan pidätellä, ja monta korjausleikkausta oli vuosien varrella tehty.. mutta hänen sektionsakkaan ei mennyt ihan putkeen.. epiduraali oli laitettu liian alas... ja siinä oli sitten jouduttu kikkailemaan yhtä sun toista... ja kyllä hän kirosi, ettei enää koskaan.

Tietty näitä alapään kauhukokemuksia on kuullut enemmän varmasti siitä syystä että niin synnytetään kuitenkin eniten. Mutta mä en suoraan sanoen voi ymmärtää yksisilmäistä ajattelutapaa siinä että vain toista pidetään hyvänä ja toista huonona, kun molemmissa on sekä hyvää että huonoa. Ja miksi ihmeessä pitää toista haukkua ja arvostella siitä miten kukakin haluaa "synnyttää". Oli se sitten alatie synnytys tai sektio, niin saa vaan olla onnellinen jos kaikki on mennyt hyvin. Molempien tapojen riskit pitää kertoa avoimesti. Oli kumpi tapa tahansa.

En tiedä tuosta tutkimuksesta mitään, mutta se omaan korvaan voisi kuullostaa uskottavammalta, jos näitä synnytystapoja vertailtaisiin tasapuolisesti. Mutta silti väitän, että kyllä koko homma on tuurikauppaa.

Itse siis kävin läpi sektion, pelko sellaisen. Ja olen tyytyväinen päätökseeni ja onneksi omalla kohdalla kaikki meni hyvin. Ja lapsikin sai täydet kympin pisteet. Ja kyllä tiesin riskit ja mihin olin ryhtymässä. Ja edelleen nostan korkealle hattua niille kaikille naisille, jotka puskevat lapsen alateitse. Ootte aikamoisia sissejä!!!!!!! Kunnioitan!

Synnytystapoja vertaillaan tasapuolisesti tieteellisissä tutkimuksissa. On katsottu syitä suunnitelluille sektioille, sektion vaikutusta lapseen ja äitiin, synnytyskokemusta jne. Viittaan tutkimuksiin juuri siksi ettei tuo ole omaa mutua, vain kahden hyvin menneen alatiesynnytyksen kokemusta vaan tuhansien äitien ja lasten kokemusten yhteenveto. Alla yksi amerikkalainen tutkimus, jossa katsottu sektion lääketieteellisiä vaikutuksia.

Cesarean section: Medical benefits and costs Elizabeth L. Shearer, 1993.

Social Science & Medicine Vol 37(10):1223-123

Cesareans save lives or benefit health in certain circumstances. but the incidence of those indications has not increased. Cesarean section also has risks, the most significant for the infant being iatrogenic prematurity or respiratory disease. Maternal mortality is 2–4 times higher and morbidity is 5–10 times higher after a cesarean compared to vaginal birth. The four indications responsible for most of the rise in cesarean rates—previous cesarean, dystocia, breech presentation, and fetal distress—are those conferring the least clear-cut benefit. Demographically, women who are most likely to experience pregnancy complications, low birth weight births, or infant mortality are least likely to have a cesarean. Social, economic, and other factors seem to have a greater influence on the decision to perform a cesarean than does expected medical benefit. The development of neonatal intensive care, expanded access to prenatal care, and greater availability of abortion and family planning have contributed more to falling infant mortality. It has been estimated that approximately half the cesareans currently performed in the U.S. are medically unnecessary, resulting in considerable avoidable maternal mortality and morbidity, and a cost of over $1 billion each year.

Kyllähän niistä puhutaan ihan tarpeeksi. Tietoa löytyy jos haluaa etsiä. On tarinoita laidasta laitaan. Kaikki on kiinni tuurista.

Vaikka olisi kaikki tieto saatavilla, niin se ei suojele tai paranna, eikä edes estä ikäviä tapahtumasta. Ehkä saa vain enemmän pelkäämään tai jopa joku saattaa jättää lapset tekemättä. Mikä on kyllä toisaalta hyvä asia. Jos antaa pelon vaikuttaa niin paljon, niin miten pystyisi kasvattamaan lastakaan?

Minulla poistettiin viisaudenhammas. Sen piti olla ihan nopea, tavallinen ja helppo toimenpide, mutta kaikkea muuta. Ei puutunut kunnolla, vaikka laitettiin maksimiannokset. Lääkäri veti ja nyki, mutta ei saanut hammasta pois. Kruunu irtosi, lääkäri koitti porata siihen tynkään koloja, että saisi otetta. Lopulta tuli toinen lääkäri, joka halkaisi hampaan kolmeen osaan ja leikkasi sen pois. Tämän päälle poski ommeltiin ikeneen kiinni, enkä saanut suuta kunnolla auki. Koko operaatio kesti 2 tuntia. Olisiko minua auttanut tieto, että näi paskasti voi käydä? Ei. Olisin vain pelännyt enemmän. Kyse oli vain hemmetin paskasta tuurista.

Samoin ajattelen synnytyksestä. Tietoa voi etsiä, mutta se ei kerro mitään kuinka asiat menee lopulta. Olen synnyttänyt monta kertaa ja aina olen tiennyt, että voi käydä miten vaan. Vaikka edelliset on menneet hyvin, niin aina voi mennä toisin. Se on elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siitä puhutaan, mutta niitä vammoja yms mielestäni vähätellään.

Monella tutulla on synnytys mennyt hyvin, mutta taas sitten parilla tutulla synnytys on mennyt niin pieleen kuin olla ja voi.. Ja vielä vuosienkin jälkeen heillä on ongelmia vaivojensa kanssa. Ja se on jotenkin ihmeellistä, että kun he niistä puhuvat, niin aina joku vatipää hermostuu ja käy valittamaan, ihan kuin ne syynytyksessä sadut vammat olisivat näiden päänaukojien henk.koht ongelma.

Tosiasia silti on se, että vaikka synnytys on "luonnollinen" asia, se silti on riski naiselle ja lapselle. Toki länsimaissa synynytyskuolleisuus on aika vähäistä, kiitos lääketieteen, mutta näkeehän sen kehitysmaitten tilastoissa, että ei ihan pienestä silti asiasta ole kysymys.

Itselläni on yksi lapsi, ja nyt tulee se mistä olen taas itse haukkuja saanut aikamoisen paljon... Minä nimittäin vaadin aikanaan sektiota, ja sen myös kovan taistelun jälkeen sain. Ja en todellakaan ole katunut päätöstäni. Lapsi päätti tulla ennen suunniteltua sektiota, joten sain kyllä kokea supistelun "ilot". Ja en voi kun nostaa niille äideille hattua, jotka ovat alateitse synnyttäneet!!! Mutta jostain syystä tämäkin on aika monelle suoranainen ongelma. Ja muutama on sanonut suoraan päin naama, ettei mun olis pitänyt lasta tehdä, jos en kestä alateitse synnyttää. Siis IHAN OIKEASTI!! Ihan kuin joku "synnytystapa" määrittelee sen miten äitinä onnistun! Enkähön mokaa sitten ihan muissa asioissa äitinä, jos mokaan, en suinkaan miten "synnytän". Pääasia pitäs olla se että lapsi tulee terveenä ulos.

Turun yliopistossa oli vasta väitöskirja, jossa havaittiin neljäsosassa keisarinleikkauksista olleen komplikaatioita. Eikö tuo ole aika iso luku? Sektio on riski sekä naiselle että vauvalle, miksi sitä pitäisi suosia?

Komplikaatioita ja riskejä vauvalle ja äidille on myös tavallisessa alapää synnytyksessä. Kumpikaan ei ole riskitön. Tuuri kauppaa koko homma. Se mikä sopii toiselle, ei taas sovi toiselle.

Jotenkin kummallista että sektiota demonisoidaan ja vain alatie synnytystä pidetään riskittömämpänä ja parhaimpana. Kun kaikki ei aina mene kuin oppikirjassa.

Tiedän molemmista synnytystavoista ikäviä tarinoita (niinkuin  ihan varmaan sinäkin) joissa asiat ovat menneet pieleen. Eli yksisilmäisesti ei pysty kumpaakaan haukkumaan tai ylistämään. Onneksi kuitenkin pääasiassa on niitä hyviä tarinoita.

Tässä on ne mitä olen kuullut tai tiedän ikävistä. Niin sektiosta kuin alatiesynnytyksestä.

- Entisellä pomolla leikkaushaava tulehtui pahasti ja hän sai sairaalabakteerin, ja sitä sitten hoiteli kuukausi tolkulla. Mätää tuli ämpäritolkulla ja haavaa pidettiin auki pitkään. 

- Sukulaisen vauva sai aivovaurion alatie synnytyksessä aiheutuneesta hapenpuutteesta. Tätä serkkua ei kuunneltu sairaalassa, vaikka huusi ja ulisi pitkään, että nyt ei ole kaikki kohdillaan. Varmaan moni tätä samaa huutaa.. mutta silti, näin ikävästi kävi. Onneksi lapsesta ei kuitenkaan ihan vihannesta tullut.

-Vuosia sitten eräs hyvänpäivän tuttu kuoli synnytys pöydälle synnyttäessään toista lastaan, syynä loppuenlopuksi oli synnynnäinen sydänvika, josta ei tiedetty. Toki hän olisi voinut muutenkin kuolla jossain toisessa yhteydessä. Mutta näin kävi. Ja kaksi lasta jäi puoli orvoksi.

-sairaalassa samaan aikaan oli samassa huoneessa samanikäinen äippä. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli mennyt niin pieleen kun olla ja voi. Lääkäri oli sanonut suoraan, että toinen samalainen synnytys, niin hän ei enää voi ulostettaan pidätellä, ja monta korjausleikkausta oli vuosien varrella tehty.. mutta hänen sektionsakkaan ei mennyt ihan putkeen.. epiduraali oli laitettu liian alas... ja siinä oli sitten jouduttu kikkailemaan yhtä sun toista... ja kyllä hän kirosi, ettei enää koskaan.

Tietty näitä alapään kauhukokemuksia on kuullut enemmän varmasti siitä syystä että niin synnytetään kuitenkin eniten. Mutta mä en suoraan sanoen voi ymmärtää yksisilmäistä ajattelutapaa siinä että vain toista pidetään hyvänä ja toista huonona, kun molemmissa on sekä hyvää että huonoa. Ja miksi ihmeessä pitää toista haukkua ja arvostella siitä miten kukakin haluaa "synnyttää". Oli se sitten alatie synnytys tai sektio, niin saa vaan olla onnellinen jos kaikki on mennyt hyvin. Molempien tapojen riskit pitää kertoa avoimesti. Oli kumpi tapa tahansa.

En tiedä tuosta tutkimuksesta mitään, mutta se omaan korvaan voisi kuullostaa uskottavammalta, jos näitä synnytystapoja vertailtaisiin tasapuolisesti. Mutta silti väitän, että kyllä koko homma on tuurikauppaa.

Itse siis kävin läpi sektion, pelko sellaisen. Ja olen tyytyväinen päätökseeni ja onneksi omalla kohdalla kaikki meni hyvin. Ja lapsikin sai täydet kympin pisteet. Ja kyllä tiesin riskit ja mihin olin ryhtymässä. Ja edelleen nostan korkealle hattua niille kaikille naisille, jotka puskevat lapsen alateitse. Ootte aikamoisia sissejä!!!!!!! Kunnioitan!

Saako uteliaisuutta kysyä mistä pelkosi johtui? Se että jotkut haukkuvat sektion halunneita äitejä voi johtua ihan siitä etteivät tiedä syitä siihen.

Toivon ettet tuomitse. Olen todella saanut asiasta kuulla.

Mutta kyllä minulla oli ihan täysin syynä pelko. Repeämiset, kipu, jne jne. Ja suoraan sanoen, pelkäsin ettei omat voimat riitä. Joten todellakin nostan niille äideille hattua jotka koitoksen ovat suorittaneet. Uskon kyllä että se on upea kokemus loppuviimein kun kaikki menee hyvin.

Minulle oli kyllä alusta asti selvää että sektion haluan. Ja mitä enemmän minua painostettiin neuvolassa synnyttämään alateitse  (kyllä, painostettiin ) Sen enemmän minua kävi ahdistamaan, ja todella koin vahvasti ettei minua kuunneltu, vaikken kyllä hirveästi usko että vaikka olisivat neuvolassa kuunnelleet, olisin mieltäni pyörtänyt, mutta olisin varmaan ollut raskausaikana vähemmän ahdistunut. Joka kerta neuvolassa neuvolantäti ensimmäiseksi otti puheeksi tämän synnytyksen, mistään muusta ei kyllä keskusteltu, ja se oli pelkkä saarnaa,  kertaakaan kysytty mikä siinä pelottaa. Kävin loppuen lopuksi kuudella eri ihmisellä puhumassa, eli toisin sanoen "käännytyshoidossa". Ja joka kerta tulin vain ahdistuneemmaksi. Joten voin rehellisesti sanoa, että en pitänyt raskausajasta ollenkaan, mutta luojan kiitos palkinto tuosta ajasta oli mitä parhain!! Minä en vain päässyt asiasta yli enkä ympäri. Minulla oli se onni että mieheni oli mukana jokaisella neuvokäynnillä, ja loppuen lopuksi hän oli se joka sitten vähän ärähti neuvolantädille siitä, että pitäs keskustella välillä ihan muistakin asioista, kun vaimon peloista, kun hän näkee kotona sen parin päivän itkuisuuden joka neuvolan jälkeen. Minua saa pitää heikkona, jos haluaa, ja se varmasti raskausaikana olinkin.

Tiesin kyllä todella tarkkaan mitä sektio pitää sisällään, ja mitä riskejä siinä on ja mitä siihen liittyy. Niin moni terveydenalan ammattilainen siitä piti huolen (hyvä niin, riskit pitääkin kertoa, mutta ei tuomita). Mutta silti koin, että kestän ajatuksen tasolla huomattavasti paremmin sektion, ja parantelen riskeistä huolimatta haavaani.

Ylipäätään, jos ei pelkästä synnytyksestä puhuta, niin yllätyksenä tämän äitiyden mukana tuli myös tämä muitten ihmisten rankka arvostelu.. Esim tein tuon ainoan esikoisen 39 vuotiaana.. Monta kertaa olen kuullut että olen liian vanha äidiksi. Teen työkseni jonkin verran reissutyötä, joten kysyttiin suoraan että mitäs käyt sitten tekemään kun palaat takaisin töihin.. vastasin että edelleen samaa työtä, eli *******, ja suoraan on sanottu että ootko tosissas... -Joo, olen minä. Se **** on minun ammattini, enkä muuta osaa.

Imetys ei onnistunut, kun minulta ei yksinkertaisesti tullut monen kuukauden pumppauksellakaan maitoa. - teet selkeästi nyt jotain väärin, oli neuvolassa vastaus. Toki otin kaikki mahdolliset neuvot vastaan, mutta ei ole kiva kuulla että kaikista mahdollisista kaalinpäistä ja alkoholittoman kaljan juonnista ja suunnilleen päällä seisomisesta ja poppatansseista huolimatta, teen vain jotain väärin... No, noille olen pystynyt viittaamaan kintaalla, eli en itke itseäni uneen, mutta ärsyynnyn kyllä, kun tiedän tekeväni parhaani. Sitten on varaa sanoa, jos jätän hommani tekemättä ja ryyppään ja rällästän.

No, tulihan avauduttua.

Se vaan on jännä juttu, miten synnytys tavat ja itse äitiys antaa monelle ihmiselle "luvan" raapia päätään hyvinkin loukkaavalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vuoden päästä synnytyksestä on muutakin vaivaa kuin muutama raskauskilo, tissit vähän roikkuu tai raskausarpia (tms harmitonta) kannattaa oikeasti mennä hyvälle naistentautien lääkärille, ei kärvistellä ja miettiä miksi tulikaan tehtyä lapsia. Yleensä vaivoja voi hoitaa/lievittää.

Ja tähän taas auttaisi se että vaivoista puhutaan ja niiden mahdollisuuksista hoitaa. Ei jäisi naiset yksin kärvistelemään.

Öö, eikö aikuinen osaa/uskalla mennä lääkäriin, jos jotain on pielessä? Ilman että siitä tarvii erikseen "puhua".

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vuoden päästä synnytyksestä on muutakin vaivaa kuin muutama raskauskilo, tissit vähän roikkuu tai raskausarpia (tms harmitonta) kannattaa oikeasti mennä hyvälle naistentautien lääkärille, ei kärvistellä ja miettiä miksi tulikaan tehtyä lapsia. Yleensä vaivoja voi hoitaa/lievittää.

Ja tähän taas auttaisi se että vaivoista puhutaan ja niiden mahdollisuuksista hoitaa. Ei jäisi naiset yksin kärvistelemään.

Öö, eikö aikuinen osaa/uskalla mennä lääkäriin, jos jotain on pielessä? Ilman että siitä tarvii erikseen "puhua".

Tai sitten ei osaa/tiedä mennä lääkäriin, eikä tajua että ongelmille voisi tehdä jotain.

Eniten ottaa päähän että jos toivoo sektiota ei edes pääse pelkopolille tai puhumaan sektiosta ennen kuin muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa!!!!!!!!! Näin sanottiin minulle neuvolassa. Mikä helvetin järki siinä on pitää ihminen koko raskausajan löysässä hirressä että saako sektion edes jos sitä toivoo??????????!!!!! Että ei pääse peloista puhumaan ja riskeistä yms. muusta toimenpiteeseen liittyvästä ennen kuin h-hetki on jo tyyliin käsillä. Kaduttaa helvetisti koko raskaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vuoden päästä synnytyksestä on muutakin vaivaa kuin muutama raskauskilo, tissit vähän roikkuu tai raskausarpia (tms harmitonta) kannattaa oikeasti mennä hyvälle naistentautien lääkärille, ei kärvistellä ja miettiä miksi tulikaan tehtyä lapsia. Yleensä vaivoja voi hoitaa/lievittää.

Ja tähän taas auttaisi se että vaivoista puhutaan ja niiden mahdollisuuksista hoitaa. Ei jäisi naiset yksin kärvistelemään.

Öö, eikö aikuinen osaa/uskalla mennä lääkäriin, jos jotain on pielessä? Ilman että siitä tarvii erikseen "puhua".

Tai sitten ei osaa/tiedä mennä lääkäriin, eikä tajua että ongelmille voisi tehdä jotain.

Ahaa. Siis joku asia vaivaa fyysisesti niin paljon, että elämänlaatu kärsii. Mutta ei ymmärrä, että lääkäri on se taho, joka osaa kertoa onko asia hoidettavissa? Selvä..

Vierailija kirjoitti:

Eniten ottaa päähän että jos toivoo sektiota ei edes pääse pelkopolille tai puhumaan sektiosta ennen kuin muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa!!!!!!!!! Näin sanottiin minulle neuvolassa. Mikä helvetin järki siinä on pitää ihminen koko raskausajan löysässä hirressä että saako sektion edes jos sitä toivoo??????????!!!!! Että ei pääse peloista puhumaan ja riskeistä yms. muusta toimenpiteeseen liittyvästä ennen kuin h-hetki on jo tyyliin käsillä. Kaduttaa helvetisti koko raskaus.

No jo on outoa toimintaa neuvolassa. Minulla oli aivan toisin. Minua myös pompoteltiin ihmeseltä toiselle saarnoja kuuntelemaan. Sektio ajan sain kuukauden ennen laskettua aikaa, viimeiseen asti pantattiin tätä. Mutta tiesin kyllä että sen saan, vaikkei se siltä suurimmasta osasta aikaa siltä tuntunutkaan.

Pidä nyt pääsi siellä neuvolassa ja vaadi sitä pelkopolia, jos sinne haluat!!

tsemppiä! Pidä ajatus upeassa palkinnossa minkä raskaudesta saa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siitä puhutaan, mutta niitä vammoja yms mielestäni vähätellään.

Monella tutulla on synnytys mennyt hyvin, mutta taas sitten parilla tutulla synnytys on mennyt niin pieleen kuin olla ja voi.. Ja vielä vuosienkin jälkeen heillä on ongelmia vaivojensa kanssa. Ja se on jotenkin ihmeellistä, että kun he niistä puhuvat, niin aina joku vatipää hermostuu ja käy valittamaan, ihan kuin ne syynytyksessä sadut vammat olisivat näiden päänaukojien henk.koht ongelma.

Tosiasia silti on se, että vaikka synnytys on "luonnollinen" asia, se silti on riski naiselle ja lapselle. Toki länsimaissa synynytyskuolleisuus on aika vähäistä, kiitos lääketieteen, mutta näkeehän sen kehitysmaitten tilastoissa, että ei ihan pienestä silti asiasta ole kysymys.

Itselläni on yksi lapsi, ja nyt tulee se mistä olen taas itse haukkuja saanut aikamoisen paljon... Minä nimittäin vaadin aikanaan sektiota, ja sen myös kovan taistelun jälkeen sain. Ja en todellakaan ole katunut päätöstäni. Lapsi päätti tulla ennen suunniteltua sektiota, joten sain kyllä kokea supistelun "ilot". Ja en voi kun nostaa niille äideille hattua, jotka ovat alateitse synnyttäneet!!! Mutta jostain syystä tämäkin on aika monelle suoranainen ongelma. Ja muutama on sanonut suoraan päin naama, ettei mun olis pitänyt lasta tehdä, jos en kestä alateitse synnyttää. Siis IHAN OIKEASTI!! Ihan kuin joku "synnytystapa" määrittelee sen miten äitinä onnistun! Enkähön mokaa sitten ihan muissa asioissa äitinä, jos mokaan, en suinkaan miten "synnytän". Pääasia pitäs olla se että lapsi tulee terveenä ulos.

Turun yliopistossa oli vasta väitöskirja, jossa havaittiin neljäsosassa keisarinleikkauksista olleen komplikaatioita. Eikö tuo ole aika iso luku? Sektio on riski sekä naiselle että vauvalle, miksi sitä pitäisi suosia?

Komplikaatioita ja riskejä vauvalle ja äidille on myös tavallisessa alapää synnytyksessä. Kumpikaan ei ole riskitön. Tuuri kauppaa koko homma. Se mikä sopii toiselle, ei taas sovi toiselle.

Jotenkin kummallista että sektiota demonisoidaan ja vain alatie synnytystä pidetään riskittömämpänä ja parhaimpana. Kun kaikki ei aina mene kuin oppikirjassa.

Tiedän molemmista synnytystavoista ikäviä tarinoita (niinkuin  ihan varmaan sinäkin) joissa asiat ovat menneet pieleen. Eli yksisilmäisesti ei pysty kumpaakaan haukkumaan tai ylistämään. Onneksi kuitenkin pääasiassa on niitä hyviä tarinoita.

Tässä on ne mitä olen kuullut tai tiedän ikävistä. Niin sektiosta kuin alatiesynnytyksestä.

- Entisellä pomolla leikkaushaava tulehtui pahasti ja hän sai sairaalabakteerin, ja sitä sitten hoiteli kuukausi tolkulla. Mätää tuli ämpäritolkulla ja haavaa pidettiin auki pitkään. 

- Sukulaisen vauva sai aivovaurion alatie synnytyksessä aiheutuneesta hapenpuutteesta. Tätä serkkua ei kuunneltu sairaalassa, vaikka huusi ja ulisi pitkään, että nyt ei ole kaikki kohdillaan. Varmaan moni tätä samaa huutaa.. mutta silti, näin ikävästi kävi. Onneksi lapsesta ei kuitenkaan ihan vihannesta tullut.

-Vuosia sitten eräs hyvänpäivän tuttu kuoli synnytys pöydälle synnyttäessään toista lastaan, syynä loppuenlopuksi oli synnynnäinen sydänvika, josta ei tiedetty. Toki hän olisi voinut muutenkin kuolla jossain toisessa yhteydessä. Mutta näin kävi. Ja kaksi lasta jäi puoli orvoksi.

-sairaalassa samaan aikaan oli samassa huoneessa samanikäinen äippä. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli mennyt niin pieleen kun olla ja voi. Lääkäri oli sanonut suoraan, että toinen samalainen synnytys, niin hän ei enää voi ulostettaan pidätellä, ja monta korjausleikkausta oli vuosien varrella tehty.. mutta hänen sektionsakkaan ei mennyt ihan putkeen.. epiduraali oli laitettu liian alas... ja siinä oli sitten jouduttu kikkailemaan yhtä sun toista... ja kyllä hän kirosi, ettei enää koskaan.

Tietty näitä alapään kauhukokemuksia on kuullut enemmän varmasti siitä syystä että niin synnytetään kuitenkin eniten. Mutta mä en suoraan sanoen voi ymmärtää yksisilmäistä ajattelutapaa siinä että vain toista pidetään hyvänä ja toista huonona, kun molemmissa on sekä hyvää että huonoa. Ja miksi ihmeessä pitää toista haukkua ja arvostella siitä miten kukakin haluaa "synnyttää". Oli se sitten alatie synnytys tai sektio, niin saa vaan olla onnellinen jos kaikki on mennyt hyvin. Molempien tapojen riskit pitää kertoa avoimesti. Oli kumpi tapa tahansa.

En tiedä tuosta tutkimuksesta mitään, mutta se omaan korvaan voisi kuullostaa uskottavammalta, jos näitä synnytystapoja vertailtaisiin tasapuolisesti. Mutta silti väitän, että kyllä koko homma on tuurikauppaa.

Itse siis kävin läpi sektion, pelko sellaisen. Ja olen tyytyväinen päätökseeni ja onneksi omalla kohdalla kaikki meni hyvin. Ja lapsikin sai täydet kympin pisteet. Ja kyllä tiesin riskit ja mihin olin ryhtymässä. Ja edelleen nostan korkealle hattua niille kaikille naisille, jotka puskevat lapsen alateitse. Ootte aikamoisia sissejä!!!!!!! Kunnioitan!

Saako uteliaisuutta kysyä mistä pelkosi johtui? Se että jotkut haukkuvat sektion halunneita äitejä voi johtua ihan siitä etteivät tiedä syitä siihen.

Toivon ettet tuomitse. Olen todella saanut asiasta kuulla.

Mutta kyllä minulla oli ihan täysin syynä pelko. Repeämiset, kipu, jne jne. Ja suoraan sanoen, pelkäsin ettei omat voimat riitä. Joten todellakin nostan niille äideille hattua jotka koitoksen ovat suorittaneet. Uskon kyllä että se on upea kokemus loppuviimein kun kaikki menee hyvin.

Minulle oli kyllä alusta asti selvää että sektion haluan. Ja mitä enemmän minua painostettiin neuvolassa synnyttämään alateitse  (kyllä, painostettiin ) Sen enemmän minua kävi ahdistamaan, ja todella koin vahvasti ettei minua kuunneltu, vaikken kyllä hirveästi usko että vaikka olisivat neuvolassa kuunnelleet, olisin mieltäni pyörtänyt, mutta olisin varmaan ollut raskausaikana vähemmän ahdistunut. Joka kerta neuvolassa neuvolantäti ensimmäiseksi otti puheeksi tämän synnytyksen, mistään muusta ei kyllä keskusteltu, ja se oli pelkkä saarnaa,  kertaakaan kysytty mikä siinä pelottaa. Kävin loppuen lopuksi kuudella eri ihmisellä puhumassa, eli toisin sanoen "käännytyshoidossa". Ja joka kerta tulin vain ahdistuneemmaksi. Joten voin rehellisesti sanoa, että en pitänyt raskausajasta ollenkaan, mutta luojan kiitos palkinto tuosta ajasta oli mitä parhain!! Minä en vain päässyt asiasta yli enkä ympäri. Minulla oli se onni että mieheni oli mukana jokaisella neuvokäynnillä, ja loppuen lopuksi hän oli se joka sitten vähän ärähti neuvolantädille siitä, että pitäs keskustella välillä ihan muistakin asioista, kun vaimon peloista, kun hän näkee kotona sen parin päivän itkuisuuden joka neuvolan jälkeen. Minua saa pitää heikkona, jos haluaa, ja se varmasti raskausaikana olinkin.

Tiesin kyllä todella tarkkaan mitä sektio pitää sisällään, ja mitä riskejä siinä on ja mitä siihen liittyy. Niin moni terveydenalan ammattilainen siitä piti huolen (hyvä niin, riskit pitääkin kertoa, mutta ei tuomita). Mutta silti koin, että kestän ajatuksen tasolla huomattavasti paremmin sektion, ja parantelen riskeistä huolimatta haavaani.

Ylipäätään, jos ei pelkästä synnytyksestä puhuta, niin yllätyksenä tämän äitiyden mukana tuli myös tämä muitten ihmisten rankka arvostelu.. Esim tein tuon ainoan esikoisen 39 vuotiaana.. Monta kertaa olen kuullut että olen liian vanha äidiksi. Teen työkseni jonkin verran reissutyötä, joten kysyttiin suoraan että mitäs käyt sitten tekemään kun palaat takaisin töihin.. vastasin että edelleen samaa työtä, eli *******, ja suoraan on sanottu että ootko tosissas... -Joo, olen minä. Se **** on minun ammattini, enkä muuta osaa.

Imetys ei onnistunut, kun minulta ei yksinkertaisesti tullut monen kuukauden pumppauksellakaan maitoa. - teet selkeästi nyt jotain väärin, oli neuvolassa vastaus. Toki otin kaikki mahdolliset neuvot vastaan, mutta ei ole kiva kuulla että kaikista mahdollisista kaalinpäistä ja alkoholittoman kaljan juonnista ja suunnilleen päällä seisomisesta ja poppatansseista huolimatta, teen vain jotain väärin... No, noille olen pystynyt viittaamaan kintaalla, eli en itke itseäni uneen, mutta ärsyynnyn kyllä, kun tiedän tekeväni parhaani. Sitten on varaa sanoa, jos jätän hommani tekemättä ja ryyppään ja rällästän.

No, tulihan avauduttua.

Se vaan on jännä juttu, miten synnytys tavat ja itse äitiys antaa monelle ihmiselle "luvan" raapia päätään hyvinkin loukkaavalla tavalla.

Jos on 39-vuotiaana ensisynnyttäjä niin silloin voisi jo ihan luottaa omaan ajatukseensa ja jättää ne muiden mielipiteet sivuun. Kyllä minua vanhana ensisynnyttäjänä eniten suretti ne nuoret epävarmat äidit jotka ahdistuivat silloisesta imetyspataljoonasta (rivi kätilöitä tuli katsomaan sujuuko ja miksi ei suju), itse suhtauduin asiaan lievän huvittuneesti. Lapsia on synnytetty eri tavoin, syötetty eri tavoin, rutiinit erilaisia, hoitoon laitettu eri vaiheissa ja suurimmasta osasta tervepäisiä on kasvanut kun äidit ja isät vaan itse ovat tasapainoisia ja positiivisia. Jos matkustat paljon olet nähnyt, että esim. sektio- ja imetys vaihtelee eri maissa, joissakin harrastetaan enemmän, joissakin vähemmän. Sinällään sektion on todettu tuovan tullessaan hieman useammin imetysongelmia kuin alatiesynnytys mutta tuossakin paljon muutelua (keskiarvotasolla näin). Aika monet keski-ikäisistä ihmisistä on pullolapsia, vielä lehmänmaidolla kasvatettuja, ja melkoisen terveitä ovat. Jokainen päättäköön itse tapansa, mutta yhteiskunta ja terveydenhoitojärjestelmä ilman muuta tukee tapoja jotka turvallisimpia ja äidin ja lapsen terveyden kannalta parhaita, siksi sektioita ei olla tarjoamassa kaikille. Kun tuohon vielä lisätään sektioiden huomattavasti kalliimpi hinta kuin alatiesynnytyksen, ymmärrän hyvin kätilöiden "painostuksen" alatiesynnyttämiseen. Jos useampi vaatii sektiota ei-lääketieteellisistä syistä tuo raha on pois jostain lääketieteellisesti tärkeämmästä (keskoskaapeista jne). Tietenkin jos on valmis saamaan sen haluamansa synnytyskokemuksen siitä pitäisi olla valmis maksamaan, varmaan mahdollista yksityispuolella.

Vierailija kirjoitti:

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on erkaantunut aika kauan elämän perusasioista. Syntymä ja kuolema molemmat koetaan brutaaleiksi ja luonnottomiksi? Mikä sitä luonnollista on, silikonitissit ja ryppyjen kiristäminen? Kakkaa tulee kun kovasti ponnistaa, hirveää, sen takia olisi pitänyt tehdä sektio? Elämän kontrollointihalu alkaa nousta sellaisiin sfääreihin ettei noiden tiukimpien kontrollifriikien ihan oikeasti kannattaisi lisääntyä, kuplan sisälle pakoon kaikkea mikä voi sattua tai koskettaa? Siinä se rintoja ja muotoja vaaliessa taitaa kuitenkin kaikki oikeasti tärkeä elämässä jäädä kokematta. Ja PS, seksuaalisuus lähtee pään sisältä, omasta itsetunnosta, seksuaaliterapian sijaan saattaisi auttaa joku perinteisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siitä puhutaan, mutta niitä vammoja yms mielestäni vähätellään.

Monella tutulla on synnytys mennyt hyvin, mutta taas sitten parilla tutulla synnytys on mennyt niin pieleen kuin olla ja voi.. Ja vielä vuosienkin jälkeen heillä on ongelmia vaivojensa kanssa. Ja se on jotenkin ihmeellistä, että kun he niistä puhuvat, niin aina joku vatipää hermostuu ja käy valittamaan, ihan kuin ne syynytyksessä sadut vammat olisivat näiden päänaukojien henk.koht ongelma.

Tosiasia silti on se, että vaikka synnytys on "luonnollinen" asia, se silti on riski naiselle ja lapselle. Toki länsimaissa synynytyskuolleisuus on aika vähäistä, kiitos lääketieteen, mutta näkeehän sen kehitysmaitten tilastoissa, että ei ihan pienestä silti asiasta ole kysymys.

Itselläni on yksi lapsi, ja nyt tulee se mistä olen taas itse haukkuja saanut aikamoisen paljon... Minä nimittäin vaadin aikanaan sektiota, ja sen myös kovan taistelun jälkeen sain. Ja en todellakaan ole katunut päätöstäni. Lapsi päätti tulla ennen suunniteltua sektiota, joten sain kyllä kokea supistelun "ilot". Ja en voi kun nostaa niille äideille hattua, jotka ovat alateitse synnyttäneet!!! Mutta jostain syystä tämäkin on aika monelle suoranainen ongelma. Ja muutama on sanonut suoraan päin naama, ettei mun olis pitänyt lasta tehdä, jos en kestä alateitse synnyttää. Siis IHAN OIKEASTI!! Ihan kuin joku "synnytystapa" määrittelee sen miten äitinä onnistun! Enkähön mokaa sitten ihan muissa asioissa äitinä, jos mokaan, en suinkaan miten "synnytän". Pääasia pitäs olla se että lapsi tulee terveenä ulos.

Turun yliopistossa oli vasta väitöskirja, jossa havaittiin neljäsosassa keisarinleikkauksista olleen komplikaatioita. Eikö tuo ole aika iso luku? Sektio on riski sekä naiselle että vauvalle, miksi sitä pitäisi suosia?

Komplikaatioita ja riskejä vauvalle ja äidille on myös tavallisessa alapää synnytyksessä. Kumpikaan ei ole riskitön. Tuuri kauppaa koko homma. Se mikä sopii toiselle, ei taas sovi toiselle.

Jotenkin kummallista että sektiota demonisoidaan ja vain alatie synnytystä pidetään riskittömämpänä ja parhaimpana. Kun kaikki ei aina mene kuin oppikirjassa.

Tiedän molemmista synnytystavoista ikäviä tarinoita (niinkuin  ihan varmaan sinäkin) joissa asiat ovat menneet pieleen. Eli yksisilmäisesti ei pysty kumpaakaan haukkumaan tai ylistämään. Onneksi kuitenkin pääasiassa on niitä hyviä tarinoita.

Tässä on ne mitä olen kuullut tai tiedän ikävistä. Niin sektiosta kuin alatiesynnytyksestä.

- Entisellä pomolla leikkaushaava tulehtui pahasti ja hän sai sairaalabakteerin, ja sitä sitten hoiteli kuukausi tolkulla. Mätää tuli ämpäritolkulla ja haavaa pidettiin auki pitkään. 

- Sukulaisen vauva sai aivovaurion alatie synnytyksessä aiheutuneesta hapenpuutteesta. Tätä serkkua ei kuunneltu sairaalassa, vaikka huusi ja ulisi pitkään, että nyt ei ole kaikki kohdillaan. Varmaan moni tätä samaa huutaa.. mutta silti, näin ikävästi kävi. Onneksi lapsesta ei kuitenkaan ihan vihannesta tullut.

-Vuosia sitten eräs hyvänpäivän tuttu kuoli synnytys pöydälle synnyttäessään toista lastaan, syynä loppuenlopuksi oli synnynnäinen sydänvika, josta ei tiedetty. Toki hän olisi voinut muutenkin kuolla jossain toisessa yhteydessä. Mutta näin kävi. Ja kaksi lasta jäi puoli orvoksi.

-sairaalassa samaan aikaan oli samassa huoneessa samanikäinen äippä. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli mennyt niin pieleen kun olla ja voi. Lääkäri oli sanonut suoraan, että toinen samalainen synnytys, niin hän ei enää voi ulostettaan pidätellä, ja monta korjausleikkausta oli vuosien varrella tehty.. mutta hänen sektionsakkaan ei mennyt ihan putkeen.. epiduraali oli laitettu liian alas... ja siinä oli sitten jouduttu kikkailemaan yhtä sun toista... ja kyllä hän kirosi, ettei enää koskaan.

Tietty näitä alapään kauhukokemuksia on kuullut enemmän varmasti siitä syystä että niin synnytetään kuitenkin eniten. Mutta mä en suoraan sanoen voi ymmärtää yksisilmäistä ajattelutapaa siinä että vain toista pidetään hyvänä ja toista huonona, kun molemmissa on sekä hyvää että huonoa. Ja miksi ihmeessä pitää toista haukkua ja arvostella siitä miten kukakin haluaa "synnyttää". Oli se sitten alatie synnytys tai sektio, niin saa vaan olla onnellinen jos kaikki on mennyt hyvin. Molempien tapojen riskit pitää kertoa avoimesti. Oli kumpi tapa tahansa.

En tiedä tuosta tutkimuksesta mitään, mutta se omaan korvaan voisi kuullostaa uskottavammalta, jos näitä synnytystapoja vertailtaisiin tasapuolisesti. Mutta silti väitän, että kyllä koko homma on tuurikauppaa.

Itse siis kävin läpi sektion, pelko sellaisen. Ja olen tyytyväinen päätökseeni ja onneksi omalla kohdalla kaikki meni hyvin. Ja lapsikin sai täydet kympin pisteet. Ja kyllä tiesin riskit ja mihin olin ryhtymässä. Ja edelleen nostan korkealle hattua niille kaikille naisille, jotka puskevat lapsen alateitse. Ootte aikamoisia sissejä!!!!!!! Kunnioitan!

Saako uteliaisuutta kysyä mistä pelkosi johtui? Se että jotkut haukkuvat sektion halunneita äitejä voi johtua ihan siitä etteivät tiedä syitä siihen.

Toivon ettet tuomitse. Olen todella saanut asiasta kuulla.

Mutta kyllä minulla oli ihan täysin syynä pelko. Repeämiset, kipu, jne jne. Ja suoraan sanoen, pelkäsin ettei omat voimat riitä. Joten todellakin nostan niille äideille hattua jotka koitoksen ovat suorittaneet. Uskon kyllä että se on upea kokemus loppuviimein kun kaikki menee hyvin.

Minulle oli kyllä alusta asti selvää että sektion haluan. Ja mitä enemmän minua painostettiin neuvolassa synnyttämään alateitse  (kyllä, painostettiin ) Sen enemmän minua kävi ahdistamaan, ja todella koin vahvasti ettei minua kuunneltu, vaikken kyllä hirveästi usko että vaikka olisivat neuvolassa kuunnelleet, olisin mieltäni pyörtänyt, mutta olisin varmaan ollut raskausaikana vähemmän ahdistunut. Joka kerta neuvolassa neuvolantäti ensimmäiseksi otti puheeksi tämän synnytyksen, mistään muusta ei kyllä keskusteltu, ja se oli pelkkä saarnaa,  kertaakaan kysytty mikä siinä pelottaa. Kävin loppuen lopuksi kuudella eri ihmisellä puhumassa, eli toisin sanoen "käännytyshoidossa". Ja joka kerta tulin vain ahdistuneemmaksi. Joten voin rehellisesti sanoa, että en pitänyt raskausajasta ollenkaan, mutta luojan kiitos palkinto tuosta ajasta oli mitä parhain!! Minä en vain päässyt asiasta yli enkä ympäri. Minulla oli se onni että mieheni oli mukana jokaisella neuvokäynnillä, ja loppuen lopuksi hän oli se joka sitten vähän ärähti neuvolantädille siitä, että pitäs keskustella välillä ihan muistakin asioista, kun vaimon peloista, kun hän näkee kotona sen parin päivän itkuisuuden joka neuvolan jälkeen. Minua saa pitää heikkona, jos haluaa, ja se varmasti raskausaikana olinkin.

Tiesin kyllä todella tarkkaan mitä sektio pitää sisällään, ja mitä riskejä siinä on ja mitä siihen liittyy. Niin moni terveydenalan ammattilainen siitä piti huolen (hyvä niin, riskit pitääkin kertoa, mutta ei tuomita). Mutta silti koin, että kestän ajatuksen tasolla huomattavasti paremmin sektion, ja parantelen riskeistä huolimatta haavaani.

Ylipäätään, jos ei pelkästä synnytyksestä puhuta, niin yllätyksenä tämän äitiyden mukana tuli myös tämä muitten ihmisten rankka arvostelu.. Esim tein tuon ainoan esikoisen 39 vuotiaana.. Monta kertaa olen kuullut että olen liian vanha äidiksi. Teen työkseni jonkin verran reissutyötä, joten kysyttiin suoraan että mitäs käyt sitten tekemään kun palaat takaisin töihin.. vastasin että edelleen samaa työtä, eli *******, ja suoraan on sanottu että ootko tosissas... -Joo, olen minä. Se **** on minun ammattini, enkä muuta osaa.

Imetys ei onnistunut, kun minulta ei yksinkertaisesti tullut monen kuukauden pumppauksellakaan maitoa. - teet selkeästi nyt jotain väärin, oli neuvolassa vastaus. Toki otin kaikki mahdolliset neuvot vastaan, mutta ei ole kiva kuulla että kaikista mahdollisista kaalinpäistä ja alkoholittoman kaljan juonnista ja suunnilleen päällä seisomisesta ja poppatansseista huolimatta, teen vain jotain väärin... No, noille olen pystynyt viittaamaan kintaalla, eli en itke itseäni uneen, mutta ärsyynnyn kyllä, kun tiedän tekeväni parhaani. Sitten on varaa sanoa, jos jätän hommani tekemättä ja ryyppään ja rällästän.

No, tulihan avauduttua.

Se vaan on jännä juttu, miten synnytys tavat ja itse äitiys antaa monelle ihmiselle "luvan" raapia päätään hyvinkin loukkaavalla tavalla.

En tuomitse, tunnen itseasiassa äidin joka toisen synnytti sekstiolla juuri pelon takia. Silloin sain kuvan ettei pelkopoli ja muut palvelut aja asiaansa, eli auta siinä pelossa, ainut hyvät taisi olla kun sai kunnolla tietoa sekstoista vaikka mainitsi myös tuosta käännytyksestä. Toisen äidin tiedän joka sai sekston lähes viisi kiloisen lapsen takia.

Mitä tulee muiden arvosteluun on sitten jo henkilökohtaisesti tuttua, itse sain ensimmäiseni 20-vuotiaana. Nyt sain toisen lapsen seitsemän vuotta myöhemmin ja arvostelua tulee ihan yhtälailla, aiheet vain muuttuneet. Esimerkiksi ihmisillä on kummalinen käsitys kuinka minun nyt vaan kuuluu tietää kaikki suositukset ja uudet kasvatuskikat koska toinen lapsi. Kuinka monta kertaa suositukset on edes muuttunut seitsemässä vuodessa?!

Meilläkään imetys ei onnistunut. Uskomatonta miten monta vuotta tunsin syyllisyyttä ja häpeää siitä. Neuvolasta sai numeron imetystukiryhmään, ei siitäkään mitään apua ollut. Jos netistä koitti etsiä apua meni jutut aina jutut aina siihen kuinka äidit jotka eivät imetä ovat paskoja. Lopulta kun olin monta kuukautta koittanut nännit ruvella väkisin pumpata luovutin.

Toisen lapsen kohdalla neuvolatäti ymmärsi aiheen olevan arka (en todella itsekään ymmärrä miksi) ja sain lopulta kaiken sen tiedon ja neuvot jotka olisivat ehkä voineet auttaa ensimmäisen kohdalla.

Avauduin nyt itsekin kun sain siihen mahdollisuuden :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on erkaantunut aika kauan elämän perusasioista. Syntymä ja kuolema molemmat koetaan brutaaleiksi ja luonnottomiksi? Mikä sitä luonnollista on, silikonitissit ja ryppyjen kiristäminen? Kakkaa tulee kun kovasti ponnistaa, hirveää, sen takia olisi pitänyt tehdä sektio? Elämän kontrollointihalu alkaa nousta sellaisiin sfääreihin ettei noiden tiukimpien kontrollifriikien ihan oikeasti kannattaisi lisääntyä, kuplan sisälle pakoon kaikkea mikä voi sattua tai koskettaa? Siinä se rintoja ja muotoja vaaliessa taitaa kuitenkin kaikki oikeasti tärkeä elämässä jäädä kokematta. Ja PS, seksuaalisuus lähtee pään sisältä, omasta itsetunnosta, seksuaaliterapian sijaan saattaisi auttaa joku perinteisempi.

Aika rajua tekstiä ottaen huomioon ettet tiedä tapahtumia synnytyssalista. Rinnat ja niiden muoto on todella pienimpiä murheita minulla. Minä kuulun niihin epäonnekkaisiin joille jäi fyysisiä, kiusallisia vaivoja joihin edes korjausleikkaus ei auta.

Miksi seksuaaliterapeutteja sitten on jos ei voi hakea sieltä apua kadonneen seksuaalisuuden suhteen? Minkä asian takia seksuaaliterapiassa käydään sitten? Vai ovatko sinusta täysin turhia?

Miksi siitä pitäisi puhua sen enempää? Luulisi sen olevan ihan itsestään selvä juttu. Mutta ihmiskunnan selviämisen kannalta se on pakollinen juttu.

Ja sitäpaitsi, minä kävin sen armeijan sitä varten että te naiset tulette paksuiksi!!!! Mur!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on erkaantunut aika kauan elämän perusasioista. Syntymä ja kuolema molemmat koetaan brutaaleiksi ja luonnottomiksi? Mikä sitä luonnollista on, silikonitissit ja ryppyjen kiristäminen? Kakkaa tulee kun kovasti ponnistaa, hirveää, sen takia olisi pitänyt tehdä sektio? Elämän kontrollointihalu alkaa nousta sellaisiin sfääreihin ettei noiden tiukimpien kontrollifriikien ihan oikeasti kannattaisi lisääntyä, kuplan sisälle pakoon kaikkea mikä voi sattua tai koskettaa? Siinä se rintoja ja muotoja vaaliessa taitaa kuitenkin kaikki oikeasti tärkeä elämässä jäädä kokematta. Ja PS, seksuaalisuus lähtee pään sisältä, omasta itsetunnosta, seksuaaliterapian sijaan saattaisi auttaa joku perinteisempi.

Miksi koitat mitätöidä toisten kokemuksia ja tunteita. Ihmishirviö.

Etkä ilmeisesti tiedä mitä seksuaaliterapeutti tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun seksuaaliterapeutti, joka on myös kätilö ja edelleen tekee sitä hommaa, sanoi, että synnytys on todella brutaalia toimintaa. Käyn hänen luonaan juuri synnytysten aiheuttamien traumojen takia. Traumat vaikuttavat seksuaalisuuteeni sekä siihen miten koen itseni naisena.

Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on erkaantunut aika kauan elämän perusasioista. Syntymä ja kuolema molemmat koetaan brutaaleiksi ja luonnottomiksi? Mikä sitä luonnollista on, silikonitissit ja ryppyjen kiristäminen? Kakkaa tulee kun kovasti ponnistaa, hirveää, sen takia olisi pitänyt tehdä sektio? Elämän kontrollointihalu alkaa nousta sellaisiin sfääreihin ettei noiden tiukimpien kontrollifriikien ihan oikeasti kannattaisi lisääntyä, kuplan sisälle pakoon kaikkea mikä voi sattua tai koskettaa? Siinä se rintoja ja muotoja vaaliessa taitaa kuitenkin kaikki oikeasti tärkeä elämässä jäädä kokematta. Ja PS, seksuaalisuus lähtee pään sisältä, omasta itsetunnosta, seksuaaliterapian sijaan saattaisi auttaa joku perinteisempi.

Niin, mutta vaikka nämä ovat niitä elämän perusasioita, niin sehän ei tarkoita etteivätkö ne olisivat aiheuttaneet traumoja ennenvanhaan. Niistä ei ole vain ennen pahemmin puhuttu, puskettu vaan eteenpäin koska muusta ei ole tiedetty. Kyllä, seksuaalisuus lähtee OSITTAIN oman pään sisältä, mutta siinähän seksuaaliterapeutti nimenomaan neuvoo ja auttaa. Ei ole häpeällistä hankkia uusia näkökulmia asioihin. Avun hakeminen, vaihtoehtojen-  ja ennen kaikkea sen pohtiminen mikä on parasta juuri MINULLE on nimenomaan siitä kuplasta erkaantumista. Se mitä ENNEN on ollut, ei tarvitse olla tästä eteenpäinkin. Ajat muuttuvat ja lääketiede kehittyy.