Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?

Joskus äitiys voi olla parasta, mitä vartalolle tapahtuu. Ainakin mulla on ollut.

Itse selvisin raskaudesta ja synnytyksestä helpolla, joten hyvä toki sanoa näin. Vauva syntyi virheasennossa ja eppari oli tehtävä, mutta haava parani nopeasti ja kyllä saa katsomalla katsoa, jos arpea näin vuoden jälkeen haluaa tiirata. Raskauskilot sulivat nopeasti imetyksen ensiviikkoina, eikä raskausarpiakaan jäänyt. Vauvapilateksen aloitin toipumismielessä vauvan ollessa parikuinen, teki hyvää keskivartalolle.

Nyt kun juoksen päivät taaperon perässä, uskallan väittää, että olen paremmassa kunnossa kuin ennen raskaaksi tuloa. Lihomaan en ehdi (ehkä osittain siksi, että imetän edelleen) ja haba kasvaa tuon reilun kymmenen kilon kahvakuulan kanssa.

Vartaloaan myös osaa arvostaa aivan uudella tavalla, kun tietää millaiseen työhön se pystyy. :)

Minäkin olisin kyllä halunnut etukäteen tietää, että samalla kun punnerran lapsen maailmaan, niin myös paskannan siihen pöydälle ja haju on myös sen mukainen. Tokihan sen kätilö sutjakkaasti hetimmiten sen siivosi, mutta silti olisi ollut kiva tietää, että näin tulee tapahtumaan, kun synnytys pitkittyy.

Ei sellaisesta missään lukemassani mainittu.

Ekasta synnytyksestä vuosi ja kohta jo toinen.

Synnytys oli normi alatie, ei paha, muutama repeämä. Hetken kesti palautuminen, siis alapään ja varsinkin selkä- ja vatsalihaksien. Ja jonkun aikaa pissiminen koski.

Tissit kasvoivat ja roikkuvat entiseen verrattuna imetyksen jäljiltä, raskausarpia reidet täynnä, alakroppa levinnyt ja kymmenisen lisäkiloa jäi ennen uutta raskautta. Eli ei mitään brutaalia, taikka muuta järkyttävää.

Äitiys tuonut ryppyjä ja univelkaa. Olen siis kolmekymppinen, enkä koe olevani pilalla. En ole pelkkä kuoreni ja ulkonäön tuleekin muuttua elämän myötä. Mieheni ja minä itse rakastetaan minua "virheineni", ne tekevät minusta aidon ihmisen, yksilön. Ja tarkoitus on saattaa uusi ihminen maailmaan, se on niin iso asia että tottakai se myös vaatii jotakin! Mutta itse raskaus ja synnytys on hyvin pientä itse siihen kasvatukseen ja loppuelämän jatkuvaan huoleen ja vastuuseen. Siitä minusta pitäisi enemmän keskittyä. Toki joillakin jää enempi vaivoja, mutta miksi niillä pelottelemaan kun ne ovat harvinaisempia ja kaikesta tekemisestä voi saada ja jäädä vammoja ?

Vierailija kirjoitti:

Joskus äitiys voi olla parasta, mitä vartalolle tapahtuu. Ainakin mulla on ollut.

Itse selvisin raskaudesta ja synnytyksestä helpolla, joten hyvä toki sanoa näin. Vauva syntyi virheasennossa ja eppari oli tehtävä, mutta haava parani nopeasti ja kyllä saa katsomalla katsoa, jos arpea näin vuoden jälkeen haluaa tiirata. Raskauskilot sulivat nopeasti imetyksen ensiviikkoina, eikä raskausarpiakaan jäänyt. Vauvapilateksen aloitin toipumismielessä vauvan ollessa parikuinen, teki hyvää keskivartalolle.

Nyt kun juoksen päivät taaperon perässä, uskallan väittää, että olen paremmassa kunnossa kuin ennen raskaaksi tuloa. Lihomaan en ehdi (ehkä osittain siksi, että imetän edelleen) ja haba kasvaa tuon reilun kymmenen kilon kahvakuulan kanssa.

Vartaloaan myös osaa arvostaa aivan uudella tavalla, kun tietää millaiseen työhön se pystyy. :)

Nuo hätäsektiot on jostain syystä vaarattomampia lapselle kuin etukäteen suunnitellut sektiot. Vauvan hengityskomplikaatioita on noissa suunnitelluissa paljon, huomattavasti vähemmän hätäsektioissa. Synnytys valmistaa lasta syntymään, sektiossa tuo valmistautuminen puuttuu. Hätäsektiot on ilman muuta tärkeitä ja hyödyllisiä mutta  noita pelon tai kehomuutosten takia tehtäviä sektioita ei terveydelliset syyt ei vauvan eikä äidin (mm. 20% naisista kuumeilee sektion jälkeen, voi aiheuttaa ongelmia hedelmällisyydelle jne). Näin siis lääketieteen kv sarjan Lancet  koosteartikkelin perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Missään ei puhuta mitä synnytys voi tehdä naisen kropalle. Mulle esim tuli yllätyksenä omalle kohdalleni, että häntäluu voi murtua ja olla 16 vuotta todella kipeä eikä sille tehdä yhtään mitään. En voi esim istua kovalla tuolilla vieläkään, en voi tehdä vatsalihasliikkeitä, en voi ratsastaa hevosella. Kyllä pitäis enemmän olla informaatiota saatavilla kaikista niistä ongelmista, mitä raskaus ja synnytys voi jättää eliniäksi naisen vartaloon.

Minullakin murtui häntäluu synnytyksessä 3.5 vuotta sitten. Synnärillä syyteltiin, että valitan turhasta, kun en päässyt synnytyksen jälkeisenä aamuna ylös sängystä murtuneen häntäluun kanssa. Tarpeeksi paljon kuin valitin, niin sain fyssarin käymään luonani ja hän sitten kertoi, että häntäluu oli todennäköisesti murtunut. Mutta mitään kuntoutusta tai muuta apua en saanut. Häntäluu vaivaa edelleen pitkillä auto- ja lentomatkoilla ja muutenkin pitkään istuessa. Aamupalan olen syönyt synnytyksestä asti sohvalla, sillä haluan minimoida kovilla ruokapöydän tuoleilla istumista. Häntäluuni pääsi vielä luutumaan jotenkin väärin ehkä, sillä kipuilee todella paljon ja kipu säteilee alaselkään. Vaikuttaa todellakin elämänlaatuun.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olisin kyllä halunnut etukäteen tietää, että samalla kun punnerran lapsen maailmaan, niin myös paskannan siihen pöydälle ja haju on myös sen mukainen. Tokihan sen kätilö sutjakkaasti hetimmiten sen siivosi, mutta silti olisi ollut kiva tietää, että näin tulee tapahtumaan, kun synnytys pitkittyy.

Ei sellaisesta missään lukemassani mainittu.

Tai se että kummatkin synnytykseni olen oksentanut puolen tunnin välein sen puolivuorokautta. Sekin kuulemma yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton nuori nainen mutta tämä ahdistaa muakin. On oikeasti helvetin pelottavaa, miten täydellisen ulapalla aikuiset miehet (jopa jo omia lapsia saaneet!!) voivat olla siitä millainen trauma synnytys on naiselle. Tämä oikeasti johtaa miesten ruusuiseen ja väheksyvään käsitykseen raskaudesta, synnytyksestä, imetyksestä ja koko paskasta palautumisesta. Jossain tv-sarjoissa kyllä näytetään miten äiti karjuu ja ponnistaa, mutta ei koskaan, IKINÄ, näytetä miten vaikka sulkijalihas repeäisi niin pahasti, ettei edes kuudella (siis _kuudella_) korjausleikkauksella saisi vaivaa täysin korjattua. Ja kyllä, tämä esimerkki on elävästä elämästä. Sukulaiseni lapsi on nyt melkein 9-vuotias ja silti äidin elämää rajoittaa, hankaloittaa ja aiheuttaa noloja tilanteita se, että hän ei kykene kontrolloimaan suolensa toimintaa.

Kysykääpä joltain random ukolta, osaako sanoa mikä on 15-19-vuotiaiden yleisin kuolinsyy maailmassa, ja mihin tapahtumaan kuolee 830 naista joka ikinen päivä maailmassa. Ei muuten varmasti osaa vastata.

Eniten tää vituttaa mua siksi, koska raskaudesta ja synnytyksestä puhuttaessa julkisuudessa keskitytään oikeasti ainoastaan siihen, kuinka nopeasti äiti palautuu raskaudesta. Oma äitini sanoi pitäneensä ihan hulluna kun näki ensimmäistä kertaa "ooh tämä tyttö synnytti vain 3h 24 min sitten, katso kuvat täydellisestä catwalk-kunnosta!11!!11"-otsikoita ensimmäisen kerran. Kun itse tulin tähän maailmaan 90-luvun alussa ei kyllä sellaista ollut... Asettaa jotenkin ihan kohtuuttomasti paineita.

Kolme alatiesynnytystä ilman toimivaa kivunlievitystä eikä mulla silti ole TRAUMAA. Mihin se mun trauma x 3 on mennyt? Ihan hyvin voisin vielä pari lasta käydä synnyttämässä jos mies siihen suostuis. Sä syyllistyt nyt samaan kuin ne synnytystä väheksyvät eli liioitteluun. Suurimalle osalle naisista synnytys ei aiheuta minkäänlaista traumaa vaan on ihan normaali osa elämää. Pienelle osalle se aiheuttaa trauman mennessään jollain tavalla pieleen, syystä tai toisesta. Ja väitän vielä, että suurin osa synnyttäjistä kyllä tietää ne riskitkin, kyllä niistä senverran puhutaan.

Ei sitä synnytystä kannata suurennella puoleen tai toiseen. Vähättely on ikävää, koska kyllähän se synnytys sattuu, silloinkin kun se on ns. helppo. Saati silloin kun se ei suju kuten pitää. Mutta kyllä tollanen ylenmääräinen liioittelukin on varsin ärsyttävää. Että väitetään mulla olevan trauma vaikken sitä itse ole ollenkaan tajunnut saaneeni. Varsinkin jos se liioittelija on vielä ihminen joka ei ikinä ole edes synnyttänyt. Kertoo vaan mutuaan faktana.

Tutkitusti synnyttäminen on naisille traumaattisempaa kuin raiskatuksi tuleminen. Raiskatuksi tuleminenkin on ihan normaali osa elämää, naiset ovat evoluution aikana sopeutuneet toipumaan raiskaamisesta tehokkaammin kuin synnytyksestä.

Raiskatuksi tulemisen kamaluutta liioitellaan. Vaikka itse et koe saaneesi traumaa raiskauksesta, joka puolella hoetaan "raiskaus on pahinta mitä naiselle voidaan tehdä, et saa koskaan päästä yli siitä." Mitään perää tuossa väitteessä ei kuitenkaan ole. Normaali ihminen kyllä selviää raiskauksesta ilman suurempia ongelmia, ihan siinä kuin muistakin elämän vastoinkäymisistä.

Saisiko tästä jotain faktaa pöytään? Täyttä hevonp*skaa. Kommentoija ei tiedä mitään synnytyksestä tai raiskauksesta.

Synntystraumat taas on täyttä faktaa, ei tietenkään kaikilla. Siksi synnytyksen jälkeen kysytään synnyttäjältä asteikolla miten omasta mielestä meni jotta päästään kartoittamaan ketkä mahdollisesti tarvitsevat apua asian käsittelyssä.

Kaksi alatiesynnytystä kokeneena, ensimmäisen pitkän kaavan (vuorokausi) ja toisen lyhyen (muutama tunti) kokemuksella, yli 20 vuotta myöhemmin: kummastakaan synnytyksestä ei jäänyt minkäänlaisia parantumattomia jälkiä kehoon. Pissa ei karkaile eikä kakka, rinnat osoittaa alaspäin niinkuin suurimmalla osalla 50-vuotiaista mutta suht lievästi kahdesta vuoden imetysrupeamasta huolimatta. Paino palautui entiselleen kummankin jälkeen vuoden sisällä, tuo varmasti tärkein syy ettei nyt 50+ ole ongelmia virtsankarkailun ym kanssa. Eniten kärsin liikuntaharrastuksen yhteydessä rikkoutuneesta polven kierukasta - mutta liikunnastakin katson itselleni olevan enemmän hyötyä että tuo ajoittainen polvenkolotus kannattaa kärsiä. Todennäköisesti edustan keskiarvosynnyttäjää, ne ulosteenkarkalut ovat hyvin harvinaisia jha virtsankarkailuun voi vaikuttaa pitämällä lantionpohjan lihakset kunnossa ja painon kurissa. Surullista lukea palstaa jossa huomattavasti nuoremmat naiset tuntuvat olevan hyvin sairaita, toivoisi ihmisille parempaa terveyttä ja positiivisempaa asennetta. Niille todella elämää rajoittaville asioille (kuolemanvaaralliset sairaudet ym, lähipiirissä ollut turhan paljon näitä viime aikoina) kukaan ei voi mitään, niitä tulee mutta aika monessa asiassa voi itse päättää kuinka onnellisena elämänsä elää, sureeko rintojen muotoaan vai keskittyykö nauttimaan ja iloitsemaan niistä päivistä jotka täällä elää.

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton nuori nainen mutta tämä ahdistaa muakin. On oikeasti helvetin pelottavaa, miten täydellisen ulapalla aikuiset miehet (jopa jo omia lapsia saaneet!!) voivat olla siitä millainen trauma synnytys on naiselle. Tämä oikeasti johtaa miesten ruusuiseen ja väheksyvään käsitykseen raskaudesta, synnytyksestä, imetyksestä ja koko paskasta palautumisesta. Jossain tv-sarjoissa kyllä näytetään miten äiti karjuu ja ponnistaa, mutta ei koskaan, IKINÄ, näytetä miten vaikka sulkijalihas repeäisi niin pahasti, ettei edes kuudella (siis _kuudella_) korjausleikkauksella saisi vaivaa täysin korjattua. Ja kyllä, tämä esimerkki on elävästä elämästä. Sukulaiseni lapsi on nyt melkein 9-vuotias ja silti äidin elämää rajoittaa, hankaloittaa ja aiheuttaa noloja tilanteita se, että hän ei kykene kontrolloimaan suolensa toimintaa.

Kysykääpä joltain random ukolta, osaako sanoa mikä on 15-19-vuotiaiden yleisin kuolinsyy maailmassa, ja mihin tapahtumaan kuolee 830 naista joka ikinen päivä maailmassa. Ei muuten varmasti osaa vastata.

Eniten tää vituttaa mua siksi, koska raskaudesta ja synnytyksestä puhuttaessa julkisuudessa keskitytään oikeasti ainoastaan siihen, kuinka nopeasti äiti palautuu raskaudesta. Oma äitini sanoi pitäneensä ihan hulluna kun näki ensimmäistä kertaa "ooh tämä tyttö synnytti vain 3h 24 min sitten, katso kuvat täydellisestä catwalk-kunnosta!11!!11"-otsikoita ensimmäisen kerran. Kun itse tulin tähän maailmaan 90-luvun alussa ei kyllä sellaista ollut... Asettaa jotenkin ihan kohtuuttomasti paineita.

Niin synnytyskuolleisuus on yleistä maailmassa niissä maissa, missä terveydenhuolto on ylipäänsä alkeellista. Meillä kuolee vuosittain 1-3 kun synnytyksiä on kuitenkin 50000 kpl. Tuohon tilastoon laksetaan myös itse raskaudesta johtuvat komplikaatiot ja synnytyksen jälkeiset. Meillä hoidetaan tosi tehokkaasti kaikki raskaudesta johtuvat vaivat, siksi siellä neuvolassa ravataan (liiankin) usein. Isompi riski on kuolla vaikka kauppareissulla.

Samaa mieltä olen tuosta palautumishehkutuksesta. Se nyt ei ole ollenkaan mikään pääasia, että pitäisi alkaa heti miettimään miten saisi häivytettyä ne raskauden merkit. Ihan turhaa. Jokainen palautuu tai ei palaudu ihan omalla tavallaan.

On siitä puhuttu. Missä sun korvasi on olleet?

Ei ole mikään salaisuus, että tulee raskausarpia, episiotomia voidaan joutua tekemään, ehkä tulee repeämiäkin, rintojen muoto muuttuu jne.

Johan sen järkikin sanoo, ettei voi säilyä ihan entisellään raskauden ja synnytyksen jälkeeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton nuori nainen mutta tämä ahdistaa muakin. On oikeasti helvetin pelottavaa, miten täydellisen ulapalla aikuiset miehet (jopa jo omia lapsia saaneet!!) voivat olla siitä millainen trauma synnytys on naiselle. Tämä oikeasti johtaa miesten ruusuiseen ja väheksyvään käsitykseen raskaudesta, synnytyksestä, imetyksestä ja koko paskasta palautumisesta. Jossain tv-sarjoissa kyllä näytetään miten äiti karjuu ja ponnistaa, mutta ei koskaan, IKINÄ, näytetä miten vaikka sulkijalihas repeäisi niin pahasti, ettei edes kuudella (siis _kuudella_) korjausleikkauksella saisi vaivaa täysin korjattua. Ja kyllä, tämä esimerkki on elävästä elämästä. Sukulaiseni lapsi on nyt melkein 9-vuotias ja silti äidin elämää rajoittaa, hankaloittaa ja aiheuttaa noloja tilanteita se, että hän ei kykene kontrolloimaan suolensa toimintaa.

Kysykääpä joltain random ukolta, osaako sanoa mikä on 15-19-vuotiaiden yleisin kuolinsyy maailmassa, ja mihin tapahtumaan kuolee 830 naista joka ikinen päivä maailmassa. Ei muuten varmasti osaa vastata.

Eniten tää vituttaa mua siksi, koska raskaudesta ja synnytyksestä puhuttaessa julkisuudessa keskitytään oikeasti ainoastaan siihen, kuinka nopeasti äiti palautuu raskaudesta. Oma äitini sanoi pitäneensä ihan hulluna kun näki ensimmäistä kertaa "ooh tämä tyttö synnytti vain 3h 24 min sitten, katso kuvat täydellisestä catwalk-kunnosta!11!!11"-otsikoita ensimmäisen kerran. Kun itse tulin tähän maailmaan 90-luvun alussa ei kyllä sellaista ollut... Asettaa jotenkin ihan kohtuuttomasti paineita.

Niin synnytyskuolleisuus on yleistä maailmassa niissä maissa, missä terveydenhuolto on ylipäänsä alkeellista. Meillä kuolee vuosittain 1-3 kun synnytyksiä on kuitenkin 50000 kpl. Tuohon tilastoon laksetaan myös itse raskaudesta johtuvat komplikaatiot ja synnytyksen jälkeiset. Meillä hoidetaan tosi tehokkaasti kaikki raskaudesta johtuvat vaivat, siksi siellä neuvolassa ravataan (liiankin) usein. Isompi riski on kuolla vaikka kauppareissulla.

Samaa mieltä olen tuosta palautumishehkutuksesta. Se nyt ei ole ollenkaan mikään pääasia, että pitäisi alkaa heti miettimään miten saisi häivytettyä ne raskauden merkit. Ihan turhaa. Jokainen palautuu tai ei palaudu ihan omalla tavallaan.

Palautumishehkutuksen ja sen ettei vaivoista puhuta seurauksena erkaantuneet vatsalihakset saattavat jäädä erilleen jos aloittaa treenaamisen liian aikaisin. Siitäkin pitäisi puhua ja varoittaa naisia sen sijaan että syyllistetään jos ei heti ole takaisin samassa kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

On siitä puhuttu. Missä sun korvasi on olleet?

Ei ole mikään salaisuus, että tulee raskausarpia, episiotomia voidaan joutua tekemään, ehkä tulee repeämiäkin, rintojen muoto muuttuu jne.

Johan sen järkikin sanoo, ettei voi säilyä ihan entisellään raskauden ja synnytyksen jälkeeen.

Suosittelen lukemaan keskustelun johon vastaat. Kyse on ihan muista asioita joista et selkeästi ole itsekään kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä asioita mielestäni piilotella tai kaunistella. Päinvastoin, netissä törmää vaikka mihin kauhutarinoihin ja sitä kautta saa synnytyspelon. Raskaus ja synnytys ovat luonnollisia asioita, ihminen on vaan nykypäivänä niin erkaantunut kaikesta luonnollisesta.

Jos asioista puhuttaisiin virallisesti ei tarvitsisi mennä nettiin keräämään pelkoa vaan synnyttäjät saisivat tietoa yleisyydestä ja hoitomuodoista joka varmasti vähentäisi pelkoa. Eiköhän se oli suurin syy synnytyspelkoon ensisynnyttäjillä, tietämättömyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton nuori nainen mutta tämä ahdistaa muakin. On oikeasti helvetin pelottavaa, miten täydellisen ulapalla aikuiset miehet (jopa jo omia lapsia saaneet!!) voivat olla siitä millainen trauma synnytys on naiselle. Tämä oikeasti johtaa miesten ruusuiseen ja väheksyvään käsitykseen raskaudesta, synnytyksestä, imetyksestä ja koko paskasta palautumisesta. Jossain tv-sarjoissa kyllä näytetään miten äiti karjuu ja ponnistaa, mutta ei koskaan, IKINÄ, näytetä miten vaikka sulkijalihas repeäisi niin pahasti, ettei edes kuudella (siis _kuudella_) korjausleikkauksella saisi vaivaa täysin korjattua. Ja kyllä, tämä esimerkki on elävästä elämästä. Sukulaiseni lapsi on nyt melkein 9-vuotias ja silti äidin elämää rajoittaa, hankaloittaa ja aiheuttaa noloja tilanteita se, että hän ei kykene kontrolloimaan suolensa toimintaa.

Kysykääpä joltain random ukolta, osaako sanoa mikä on 15-19-vuotiaiden yleisin kuolinsyy maailmassa, ja mihin tapahtumaan kuolee 830 naista joka ikinen päivä maailmassa. Ei muuten varmasti osaa vastata.

Eniten tää vituttaa mua siksi, koska raskaudesta ja synnytyksestä puhuttaessa julkisuudessa keskitytään oikeasti ainoastaan siihen, kuinka nopeasti äiti palautuu raskaudesta. Oma äitini sanoi pitäneensä ihan hulluna kun näki ensimmäistä kertaa "ooh tämä tyttö synnytti vain 3h 24 min sitten, katso kuvat täydellisestä catwalk-kunnosta!11!!11"-otsikoita ensimmäisen kerran. Kun itse tulin tähän maailmaan 90-luvun alussa ei kyllä sellaista ollut... Asettaa jotenkin ihan kohtuuttomasti paineita.

Niin synnytyskuolleisuus on yleistä maailmassa niissä maissa, missä terveydenhuolto on ylipäänsä alkeellista. Meillä kuolee vuosittain 1-3 kun synnytyksiä on kuitenkin 50000 kpl. Tuohon tilastoon laksetaan myös itse raskaudesta johtuvat komplikaatiot ja synnytyksen jälkeiset. Meillä hoidetaan tosi tehokkaasti kaikki raskaudesta johtuvat vaivat, siksi siellä neuvolassa ravataan (liiankin) usein. Isompi riski on kuolla vaikka kauppareissulla.

Samaa mieltä olen tuosta palautumishehkutuksesta. Se nyt ei ole ollenkaan mikään pääasia, että pitäisi alkaa heti miettimään miten saisi häivytettyä ne raskauden merkit. Ihan turhaa. Jokainen palautuu tai ei palaudu ihan omalla tavallaan.

Synnytyskuolleisuus ei ole enää laskenut Suomessa terveydenhoidon parantumisesta huolimatta. Sektiossa äidin riski kuolemalle on länsimaissa 3-5 kertaa suurempi kuin alatiesynnytyksissä. Fakta joka kannattaa ottaa huomioon jos pelkää kuolevansa synnytykseen ja jos tuo pelko ei perustu mihinkään lääketieteelliseen syyhyn (perussairaus tms).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä asioita mielestäni piilotella tai kaunistella. Päinvastoin, netissä törmää vaikka mihin kauhutarinoihin ja sitä kautta saa synnytyspelon. Raskaus ja synnytys ovat luonnollisia asioita, ihminen on vaan nykypäivänä niin erkaantunut kaikesta luonnollisesta.

Jos asioista puhuttaisiin virallisesti ei tarvitsisi mennä nettiin keräämään pelkoa vaan synnyttäjät saisivat tietoa yleisyydestä ja hoitomuodoista joka varmasti vähentäisi pelkoa. Eiköhän se oli suurin syy synnytyspelkoon ensisynnyttäjillä, tietämättömyys.

Mutta kun sitä tietoa on, ei vain mene perille. Esimerkiksi jos äiti on kuolemanpelkoinen, pelkää kuolevansa synnytykseen  ja tuon vuoksi vaatii sektion jossa äidin kuolleisuus moninkertainen alatiesynnytkseen verrattuna - auttaako tieto vai pitääkö nainen kiinni omasta käsityksestään? Jos tilastot osoittavat, että ylivoimaisesti suurin osa selviää alatiesynnytyksestä ilman suurempia komplikaatioita ja itsestäänhuolehtimalla mahdolliset ongelmat myöhemmin ovat pienemmät kuin ylipainon aiheuttamat, uskooko ihminen tuon vai pelkääkö niitä promillen kokoisia riskejä? Liikenteessä voi loukkaantua, ylipaino vahingoittaa kehoa hyvin todennäköisesti, samoin tupakointi. Huomattavasti selkeämpiä riskejä hyvinvoinnille kuin synnytys, kuitenkin juuri synnytyksestä pitäisi olla niin huolissaan? Pelkän tiedon sijaan keskustelun on havaittu auttavan, nainen saa kertoa pelkonsa ja asiantuntija rauhoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä asioita mielestäni piilotella tai kaunistella. Päinvastoin, netissä törmää vaikka mihin kauhutarinoihin ja sitä kautta saa synnytyspelon. Raskaus ja synnytys ovat luonnollisia asioita, ihminen on vaan nykypäivänä niin erkaantunut kaikesta luonnollisesta.

Jos asioista puhuttaisiin virallisesti ei tarvitsisi mennä nettiin keräämään pelkoa vaan synnyttäjät saisivat tietoa yleisyydestä ja hoitomuodoista joka varmasti vähentäisi pelkoa. Eiköhän se oli suurin syy synnytyspelkoon ensisynnyttäjillä, tietämättömyys.

Mutta kun sitä tietoa on, ei vain mene perille. Esimerkiksi jos äiti on kuolemanpelkoinen, pelkää kuolevansa synnytykseen  ja tuon vuoksi vaatii sektion jossa äidin kuolleisuus moninkertainen alatiesynnytkseen verrattuna - auttaako tieto vai pitääkö nainen kiinni omasta käsityksestään? Jos tilastot osoittavat, että ylivoimaisesti suurin osa selviää alatiesynnytyksestä ilman suurempia komplikaatioita ja itsestäänhuolehtimalla mahdolliset ongelmat myöhemmin ovat pienemmät kuin ylipainon aiheuttamat, uskooko ihminen tuon vai pelkääkö niitä promillen kokoisia riskejä? Liikenteessä voi loukkaantua, ylipaino vahingoittaa kehoa hyvin todennäköisesti, samoin tupakointi. Huomattavasti selkeämpiä riskejä hyvinvoinnille kuin synnytys, kuitenkin juuri synnytyksestä pitäisi olla niin huolissaan? Pelkän tiedon sijaan keskustelun on havaittu auttavan, nainen saa kertoa pelkonsa ja asiantuntija rauhoittaa.

Miksi olet tässä keskustelussa jos aihe ei kiinnosta?

Mielestäni siinä ei ole mitään brutaalia. Brutaalia ovat esim alapään silpomiset ja kiinni ompelemiset, ei raskaudet ja synnytykset. Olen kyllä synnyttänyt ja revennytkin, mutta repeämät paranee suht hyvin ja synnytyskipu on sen hetken kestävää kipua. Synnyttänyt nainen voi ja saa olla ylpeä omasta naiseudestaan. On mielestäni upeaa olla nainen ja saada kokea raskaus ja synnytys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siitä puhutaan, mutta niitä vammoja yms mielestäni vähätellään.

Monella tutulla on synnytys mennyt hyvin, mutta taas sitten parilla tutulla synnytys on mennyt niin pieleen kuin olla ja voi.. Ja vielä vuosienkin jälkeen heillä on ongelmia vaivojensa kanssa. Ja se on jotenkin ihmeellistä, että kun he niistä puhuvat, niin aina joku vatipää hermostuu ja käy valittamaan, ihan kuin ne syynytyksessä sadut vammat olisivat näiden päänaukojien henk.koht ongelma.

Tosiasia silti on se, että vaikka synnytys on "luonnollinen" asia, se silti on riski naiselle ja lapselle. Toki länsimaissa synynytyskuolleisuus on aika vähäistä, kiitos lääketieteen, mutta näkeehän sen kehitysmaitten tilastoissa, että ei ihan pienestä silti asiasta ole kysymys.

Itselläni on yksi lapsi, ja nyt tulee se mistä olen taas itse haukkuja saanut aikamoisen paljon... Minä nimittäin vaadin aikanaan sektiota, ja sen myös kovan taistelun jälkeen sain. Ja en todellakaan ole katunut päätöstäni. Lapsi päätti tulla ennen suunniteltua sektiota, joten sain kyllä kokea supistelun "ilot". Ja en voi kun nostaa niille äideille hattua, jotka ovat alateitse synnyttäneet!!! Mutta jostain syystä tämäkin on aika monelle suoranainen ongelma. Ja muutama on sanonut suoraan päin naama, ettei mun olis pitänyt lasta tehdä, jos en kestä alateitse synnyttää. Siis IHAN OIKEASTI!! Ihan kuin joku "synnytystapa" määrittelee sen miten äitinä onnistun! Enkähön mokaa sitten ihan muissa asioissa äitinä, jos mokaan, en suinkaan miten "synnytän". Pääasia pitäs olla se että lapsi tulee terveenä ulos.

Turun yliopistossa oli vasta väitöskirja, jossa havaittiin neljäsosassa keisarinleikkauksista olleen komplikaatioita. Eikö tuo ole aika iso luku? Sektio on riski sekä naiselle että vauvalle, miksi sitä pitäisi suosia?

Komplikaatioita ja riskejä vauvalle ja äidille on myös tavallisessa alapää synnytyksessä. Kumpikaan ei ole riskitön. Tuuri kauppaa koko homma. Se mikä sopii toiselle, ei taas sovi toiselle.

Jotenkin kummallista että sektiota demonisoidaan ja vain alatie synnytystä pidetään riskittömämpänä ja parhaimpana. Kun kaikki ei aina mene kuin oppikirjassa.

Tiedän molemmista synnytystavoista ikäviä tarinoita (niinkuin  ihan varmaan sinäkin) joissa asiat ovat menneet pieleen. Eli yksisilmäisesti ei pysty kumpaakaan haukkumaan tai ylistämään. Onneksi kuitenkin pääasiassa on niitä hyviä tarinoita.

Tässä on ne mitä olen kuullut tai tiedän ikävistä. Niin sektiosta kuin alatiesynnytyksestä.

- Entisellä pomolla leikkaushaava tulehtui pahasti ja hän sai sairaalabakteerin, ja sitä sitten hoiteli kuukausi tolkulla. Mätää tuli ämpäritolkulla ja haavaa pidettiin auki pitkään. 

- Sukulaisen vauva sai aivovaurion alatie synnytyksessä aiheutuneesta hapenpuutteesta. Tätä serkkua ei kuunneltu sairaalassa, vaikka huusi ja ulisi pitkään, että nyt ei ole kaikki kohdillaan. Varmaan moni tätä samaa huutaa.. mutta silti, näin ikävästi kävi. Onneksi lapsesta ei kuitenkaan ihan vihannesta tullut.

-Vuosia sitten eräs hyvänpäivän tuttu kuoli synnytys pöydälle synnyttäessään toista lastaan, syynä loppuenlopuksi oli synnynnäinen sydänvika, josta ei tiedetty. Toki hän olisi voinut muutenkin kuolla jossain toisessa yhteydessä. Mutta näin kävi. Ja kaksi lasta jäi puoli orvoksi.

-sairaalassa samaan aikaan oli samassa huoneessa samanikäinen äippä. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli mennyt niin pieleen kun olla ja voi. Lääkäri oli sanonut suoraan, että toinen samalainen synnytys, niin hän ei enää voi ulostettaan pidätellä, ja monta korjausleikkausta oli vuosien varrella tehty.. mutta hänen sektionsakkaan ei mennyt ihan putkeen.. epiduraali oli laitettu liian alas... ja siinä oli sitten jouduttu kikkailemaan yhtä sun toista... ja kyllä hän kirosi, ettei enää koskaan.

Tietty näitä alapään kauhukokemuksia on kuullut enemmän varmasti siitä syystä että niin synnytetään kuitenkin eniten. Mutta mä en suoraan sanoen voi ymmärtää yksisilmäistä ajattelutapaa siinä että vain toista pidetään hyvänä ja toista huonona, kun molemmissa on sekä hyvää että huonoa. Ja miksi ihmeessä pitää toista haukkua ja arvostella siitä miten kukakin haluaa "synnyttää". Oli se sitten alatie synnytys tai sektio, niin saa vaan olla onnellinen jos kaikki on mennyt hyvin. Molempien tapojen riskit pitää kertoa avoimesti. Oli kumpi tapa tahansa.

En tiedä tuosta tutkimuksesta mitään, mutta se omaan korvaan voisi kuullostaa uskottavammalta, jos näitä synnytystapoja vertailtaisiin tasapuolisesti. Mutta silti väitän, että kyllä koko homma on tuurikauppaa.

Itse siis kävin läpi sektion, pelko sellaisen. Ja olen tyytyväinen päätökseeni ja onneksi omalla kohdalla kaikki meni hyvin. Ja lapsikin sai täydet kympin pisteet. Ja kyllä tiesin riskit ja mihin olin ryhtymässä. Ja edelleen nostan korkealle hattua niille kaikille naisille, jotka puskevat lapsen alateitse. Ootte aikamoisia sissejä!!!!!!! Kunnioitan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siitä puhutaan, mutta niitä vammoja yms mielestäni vähätellään.

Monella tutulla on synnytys mennyt hyvin, mutta taas sitten parilla tutulla synnytys on mennyt niin pieleen kuin olla ja voi.. Ja vielä vuosienkin jälkeen heillä on ongelmia vaivojensa kanssa. Ja se on jotenkin ihmeellistä, että kun he niistä puhuvat, niin aina joku vatipää hermostuu ja käy valittamaan, ihan kuin ne syynytyksessä sadut vammat olisivat näiden päänaukojien henk.koht ongelma.

Tosiasia silti on se, että vaikka synnytys on "luonnollinen" asia, se silti on riski naiselle ja lapselle. Toki länsimaissa synynytyskuolleisuus on aika vähäistä, kiitos lääketieteen, mutta näkeehän sen kehitysmaitten tilastoissa, että ei ihan pienestä silti asiasta ole kysymys.

Itselläni on yksi lapsi, ja nyt tulee se mistä olen taas itse haukkuja saanut aikamoisen paljon... Minä nimittäin vaadin aikanaan sektiota, ja sen myös kovan taistelun jälkeen sain. Ja en todellakaan ole katunut päätöstäni. Lapsi päätti tulla ennen suunniteltua sektiota, joten sain kyllä kokea supistelun "ilot". Ja en voi kun nostaa niille äideille hattua, jotka ovat alateitse synnyttäneet!!! Mutta jostain syystä tämäkin on aika monelle suoranainen ongelma. Ja muutama on sanonut suoraan päin naama, ettei mun olis pitänyt lasta tehdä, jos en kestä alateitse synnyttää. Siis IHAN OIKEASTI!! Ihan kuin joku "synnytystapa" määrittelee sen miten äitinä onnistun! Enkähön mokaa sitten ihan muissa asioissa äitinä, jos mokaan, en suinkaan miten "synnytän". Pääasia pitäs olla se että lapsi tulee terveenä ulos.

Turun yliopistossa oli vasta väitöskirja, jossa havaittiin neljäsosassa keisarinleikkauksista olleen komplikaatioita. Eikö tuo ole aika iso luku? Sektio on riski sekä naiselle että vauvalle, miksi sitä pitäisi suosia?

Komplikaatioita ja riskejä vauvalle ja äidille on myös tavallisessa alapää synnytyksessä. Kumpikaan ei ole riskitön. Tuuri kauppaa koko homma. Se mikä sopii toiselle, ei taas sovi toiselle.

Jotenkin kummallista että sektiota demonisoidaan ja vain alatie synnytystä pidetään riskittömämpänä ja parhaimpana. Kun kaikki ei aina mene kuin oppikirjassa.

Tiedän molemmista synnytystavoista ikäviä tarinoita (niinkuin  ihan varmaan sinäkin) joissa asiat ovat menneet pieleen. Eli yksisilmäisesti ei pysty kumpaakaan haukkumaan tai ylistämään. Onneksi kuitenkin pääasiassa on niitä hyviä tarinoita.

Tässä on ne mitä olen kuullut tai tiedän ikävistä. Niin sektiosta kuin alatiesynnytyksestä.

- Entisellä pomolla leikkaushaava tulehtui pahasti ja hän sai sairaalabakteerin, ja sitä sitten hoiteli kuukausi tolkulla. Mätää tuli ämpäritolkulla ja haavaa pidettiin auki pitkään. 

- Sukulaisen vauva sai aivovaurion alatie synnytyksessä aiheutuneesta hapenpuutteesta. Tätä serkkua ei kuunneltu sairaalassa, vaikka huusi ja ulisi pitkään, että nyt ei ole kaikki kohdillaan. Varmaan moni tätä samaa huutaa.. mutta silti, näin ikävästi kävi. Onneksi lapsesta ei kuitenkaan ihan vihannesta tullut.

-Vuosia sitten eräs hyvänpäivän tuttu kuoli synnytys pöydälle synnyttäessään toista lastaan, syynä loppuenlopuksi oli synnynnäinen sydänvika, josta ei tiedetty. Toki hän olisi voinut muutenkin kuolla jossain toisessa yhteydessä. Mutta näin kävi. Ja kaksi lasta jäi puoli orvoksi.

-sairaalassa samaan aikaan oli samassa huoneessa samanikäinen äippä. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli mennyt niin pieleen kun olla ja voi. Lääkäri oli sanonut suoraan, että toinen samalainen synnytys, niin hän ei enää voi ulostettaan pidätellä, ja monta korjausleikkausta oli vuosien varrella tehty.. mutta hänen sektionsakkaan ei mennyt ihan putkeen.. epiduraali oli laitettu liian alas... ja siinä oli sitten jouduttu kikkailemaan yhtä sun toista... ja kyllä hän kirosi, ettei enää koskaan.

Tietty näitä alapään kauhukokemuksia on kuullut enemmän varmasti siitä syystä että niin synnytetään kuitenkin eniten. Mutta mä en suoraan sanoen voi ymmärtää yksisilmäistä ajattelutapaa siinä että vain toista pidetään hyvänä ja toista huonona, kun molemmissa on sekä hyvää että huonoa. Ja miksi ihmeessä pitää toista haukkua ja arvostella siitä miten kukakin haluaa "synnyttää". Oli se sitten alatie synnytys tai sektio, niin saa vaan olla onnellinen jos kaikki on mennyt hyvin. Molempien tapojen riskit pitää kertoa avoimesti. Oli kumpi tapa tahansa.

En tiedä tuosta tutkimuksesta mitään, mutta se omaan korvaan voisi kuullostaa uskottavammalta, jos näitä synnytystapoja vertailtaisiin tasapuolisesti. Mutta silti väitän, että kyllä koko homma on tuurikauppaa.

Itse siis kävin läpi sektion, pelko sellaisen. Ja olen tyytyväinen päätökseeni ja onneksi omalla kohdalla kaikki meni hyvin. Ja lapsikin sai täydet kympin pisteet. Ja kyllä tiesin riskit ja mihin olin ryhtymässä. Ja edelleen nostan korkealle hattua niille kaikille naisille, jotka puskevat lapsen alateitse. Ootte aikamoisia sissejä!!!!!!! Kunnioitan!

Saako uteliaisuutta kysyä mistä pelkosi johtui? Se että jotkut haukkuvat sektion halunneita äitejä voi johtua ihan siitä etteivät tiedä syitä siihen.

Vierailija kirjoitti:

Kivunlievitystä ei saa suomalaisessa synnytyssairaalassa.

Minulla oli 17 tunnin poltot -

hirvittävä, sanoinkuvaamaton tuska ristiseläs - kun kohdunsuu avautui ja keho valmistautui synnytykseen.

Tästä ajasta kätilö suvaitsi minulle epiduraalipuuditusta kokonaiset 4 tuntia.

Tämän enempää kivunlievitystä en "tarvinnut".

Kun huusin suoraa huutoa, hän käski olla hiljaa.

Kätilö tarjosi jitain lämpimiä ompeluksia: kauratyynyjä. Pilkantekoa karmeissa synnytyskivuissa huutavalle naiselle!

Ilokaasua en saanut, koska kätilö ei pitänyt siitä.

Jos ei ole rahasta kiinni, synnyttäkää Sveitsissä. Siellä saa hallusinogeenejä synnytyskipuihin. Äärimmäisen tehokasta.

Synnytin Sveitsissä, sain haisevan perunakääreen selän lämmikkeeksi.... Ja sitten lopulta kyllä onneksi sektion.