Puoliso "unohtaa" minut aina kun lähtee työmatkalle
Tänäänkin olen soittanut useamman kerran, aina on kiire lopettaa puhelu ja ei enää koskaan lähettele mitään kivoja viestejä. Myös hyvän yön toivotukset ovat alkaneet unohtua.. nyt tein päätöksen, että en enää itsekään laita niitä.
Tällaistako se on muillakin pitkässä suhteessa?
Minua asia surettaa, mutta alan luovuttaa, sillä en voi yksin kannatella kaikkea. Mielestäni olen hyvä ja hauska kumppani. Huolehdin itsestäni ja olen sopivan kiltti, mutta myös tulinen kun tilanne vaatii.
Minulla on olo (ollut jo pitkään), että miehellä on joku muu tai etsii jotain muuta, mutta kun kysyn kieltää kaiken.
Kommentit (66)
Kun lapset olivat pieniä, iltaisin oli joko puhelu tai viesti, että onhan kaikki kotona ok, mutta muuten ei työmatkojen aikana ole juuri soiteltu. Jos joku akuutti hätäkin tulisi, niin minkä se poissa kotoa oleva sille juuri voisi? Jos mulla jäisi avain kotiin, tai autoon tulisi vika, niin eipä se mies olisi asialle mitään voinut sieltä matkojen päästä. Oikeat hätätilanteet on erikseen, mutta esim. lemmikin kuolemasta en ole kertonut vasta kuin työmatkan viimeisenä päivänä, kun on ilmoittanut olevansa kotimatkalla. Koiran kuolema ei ollut suuri yllätys, oli vanha ja sairas jo, mutta miehelle tärkeä harrastuskaveri. Mutta ne viimehetket minä hoidin, sillä ei olisi auttanut murehtia sitä töitä tehdessään.
Mutta kyllä se silloin suhteen alussa oli kivaa, kun toinen soitti (ei ollut vielä viestimahdollisuuksia, kirjekyyhkyä lukuunottamatta, tai savumerkkejä) työmatkoilta. :) Myöhemmin tapa hiipui, jaksettiin olla erossa muutama päivä ilman epävarmuutta tai pelkoa.
Oletko ap ajatellut, miksi miehesi ei vastaa? No koska hän on työmatkalla tekemässä töitä. Ensin täysi työpäivä, sen jälkein on usein jotain järjestettyä iltaohjelmaa ja jos ei ole, niin minä ainakin mielelläni menen työmatkoilla nukkumaan niin aikaisin kuin mahdollista, koska myös herätykset ovat aina aikaisin. Missä välissä hän puhuisi kanssasi useita kertoja päivässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Meilläkin on tapana pitkin päivää viestitellä toisillemme. Reissussa sitten mies kyllä lähettää viestiä päivällä taukojen aikana, mutta kun ilta saapuu ja rentoutuminen kutsuu niin minä unohdun. Siitä tulee paha mieli.
Oletteko siis aikusia ihmisiä? Tuo kuulostaa ihan teinien touhulta, viestejä pitkin työpäivää ja sitten pitäisi viestitellä vielä illallakin. Minä tuliisn hulluksi, jos tauot pitäisi käyttää viestittelyyn puolison kanssa eikä voisi rauhassa kahvitella ja lounastaa sekä jutella muiden paikalla olevien kanssa. Olette varmaan niin nuoria, että ette ole eläneet aikuisuutta ilman kännyköitä.
Hän laittaa omatoimisesti tauoilla viestiä, minä en ole niin vaatinut ja olen sanonut etten lähetä hänellä omatoimisesti koska tiedän hänellä olevan reissussa työkiireitä enkä halua häiritä. Sitä en ymmärrä miksi illan tullen ei voikaan enää muistaa toisen olemassaoloa. Vaihtaisin ennemmin ne tauolla lähetetyt viestit illan puheluun esimerkiksi.
Pääsääntöisesti mies on se yleensäkin, joka ensin laittaa meillä viestiä ja viestejä tulee päivän mittaan enemmän tai vähemmän. Joskus vain hauska kuva jostain mitä nähnyt tms. Kappas, kun me nuoret haluamme olla yhdessä ja muistaa toista. Taidat itse olla sitä ikäluokkaa kuin vanhempani, joista toinen saattaa olla yksin reissussa ja toinen mökillä. Ja jos ovat molemmat mökillä puuhailevat omiaan. Ihmekös jos mitään paloa toista kohtaan ei tunne, ehtiihän siinä vieraantua kun eletään omia elämiä vaan.
Kyllä, olen elänyt aikuisuuteni niin, että minulla on ollut kännykkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Meilläkin on tapana pitkin päivää viestitellä toisillemme. Reissussa sitten mies kyllä lähettää viestiä päivällä taukojen aikana, mutta kun ilta saapuu ja rentoutuminen kutsuu niin minä unohdun. Siitä tulee paha mieli.
Oletteko siis aikusia ihmisiä? Tuo kuulostaa ihan teinien touhulta, viestejä pitkin työpäivää ja sitten pitäisi viestitellä vielä illallakin. Minä tuliisn hulluksi, jos tauot pitäisi käyttää viestittelyyn puolison kanssa eikä voisi rauhassa kahvitella ja lounastaa sekä jutella muiden paikalla olevien kanssa. Olette varmaan niin nuoria, että ette ole eläneet aikuisuutta ilman kännyköitä.
Hän laittaa omatoimisesti tauoilla viestiä, minä en ole niin vaatinut ja olen sanonut etten lähetä hänellä omatoimisesti koska tiedän hänellä olevan reissussa työkiireitä enkä halua häiritä. Sitä en ymmärrä miksi illan tullen ei voikaan enää muistaa toisen olemassaoloa. Vaihtaisin ennemmin ne tauolla lähetetyt viestit illan puheluun esimerkiksi.
Pääsääntöisesti mies on se yleensäkin, joka ensin laittaa meillä viestiä ja viestejä tulee päivän mittaan enemmän tai vähemmän. Joskus vain hauska kuva jostain mitä nähnyt tms. Kappas, kun me nuoret haluamme olla yhdessä ja muistaa toista. Taidat itse olla sitä ikäluokkaa kuin vanhempani, joista toinen saattaa olla yksin reissussa ja toinen mökillä. Ja jos ovat molemmat mökillä puuhailevat omiaan. Ihmekös jos mitään paloa toista kohtaan ei tunne, ehtiihän siinä vieraantua kun eletään omia elämiä vaan.Kyllä, olen elänyt aikuisuuteni niin, että minulla on ollut kännykkä.
Minäkin olen elänyt aikuisuuteni niin että on ollut kännykkä. Olin lukiossa kun sain ensimmäisen kännykkäni, tosin en todellakaan ollut ensimmäiset joukossa.. Eriksson taisi silloin olla se eka. Toka olikin Nokian 3210...
Silti en tunne tarvetta olla jatkuvasti mieheni kanssa yhteyksissä hänen ollessaan reissussa. Meillä on yhteinen elämä (jossa on kyllä paloa vielä 15 vuoden jälkeenkin), mutta meillä on myös omat elämät. Ei omien puuhailu tarkoita, että eletään pelkkää omaa elämää. Se tarkoittaa sitä, että eletään MYÖS omaa elämää.
Mulla vähän eri tilanne, kun ollaan kaukosuhteessa, mutta halusin valottaa omalta osaltani tuota pari puhelua päivässä -toimintaa. Meillä on tunnin verran aikaeroa, ja usein joko hän soittaa työmatkaltaan aamulla noin 10 minuutin puhelun, tai minä aamukahvilta noin minuutin herätyspuhelun. Eli ei mitään hurjia maratonpuheluita, mutta kiva kuulla toisen ääntä. Illemmalla sitten voidaan soitella tai viestitellä, tai sitten ei jos on jotain muuta. Hyvänyönviestit laitetaan tosin aina.
Ihkuja kirjoitti:
No sinä olet sitten erilainen ihminen kuin minä. Me ollaan aina ennen ( eli 6vuoden ajan) viestitelty ja soiteltu toisillemme pienetkin asiat ja lähetelty aina kivoja viestejä.
Nyt ei enää ole aikaa vaan koko ajan on kiire - Jopa vapaalla. Kotona puhuu ja viestittelee kyllä kavereiden kanssa, siihen on aina aikaa.
En vain ymmärrä, että jos minä en kiinnosta miksi sitä ei voi sanoa suoraan?Aina kun kysyn asiaa, niin rakastaa niin paljon ja kaikki on hyvin.
Oletko kuullut että suhdekin kehittyy ja muuttuu? On normaalia, että jossain vaiheessa tulee aika, jolloin halutaan vähän ilmaa ympärille eikä jaksa enää olla kiinni toisessa koko ajan. On ihan tervettä opetella olemaan kaksi itsenäistä ihmistä eikä vain yksi pariskunta. En tarkoita, ettei oltaisi myös yhdessä pariskuntana vaan että ei olla vain yhdessä.
Ajattele, miten vaikeaa on ollut lankapuhelinten aikaan? Ei ollut työpaikalla omaa puhelinta eikä firman puhelinta saanut käyttää yksityispuheluihin kuin poikkeustilanteissa. Eikä olisi tullut kuuloonkaan, että työmatkoilta olisi soitettu kaukopuheluita työnantajan piikkiin. Siihen aikaan oli parisuhteet todella kovalla koetuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Meilläkin on tapana pitkin päivää viestitellä toisillemme. Reissussa sitten mies kyllä lähettää viestiä päivällä taukojen aikana, mutta kun ilta saapuu ja rentoutuminen kutsuu niin minä unohdun. Siitä tulee paha mieli.
Oletteko siis aikusia ihmisiä? Tuo kuulostaa ihan teinien touhulta, viestejä pitkin työpäivää ja sitten pitäisi viestitellä vielä illallakin. Minä tuliisn hulluksi, jos tauot pitäisi käyttää viestittelyyn puolison kanssa eikä voisi rauhassa kahvitella ja lounastaa sekä jutella muiden paikalla olevien kanssa. Olette varmaan niin nuoria, että ette ole eläneet aikuisuutta ilman kännyköitä.
Hän laittaa omatoimisesti tauoilla viestiä, minä en ole niin vaatinut ja olen sanonut etten lähetä hänellä omatoimisesti koska tiedän hänellä olevan reissussa työkiireitä enkä halua häiritä. Sitä en ymmärrä miksi illan tullen ei voikaan enää muistaa toisen olemassaoloa. Vaihtaisin ennemmin ne tauolla lähetetyt viestit illan puheluun esimerkiksi.
Pääsääntöisesti mies on se yleensäkin, joka ensin laittaa meillä viestiä ja viestejä tulee päivän mittaan enemmän tai vähemmän. Joskus vain hauska kuva jostain mitä nähnyt tms. Kappas, kun me nuoret haluamme olla yhdessä ja muistaa toista. Taidat itse olla sitä ikäluokkaa kuin vanhempani, joista toinen saattaa olla yksin reissussa ja toinen mökillä. Ja jos ovat molemmat mökillä puuhailevat omiaan. Ihmekös jos mitään paloa toista kohtaan ei tunne, ehtiihän siinä vieraantua kun eletään omia elämiä vaan.Kyllä, olen elänyt aikuisuuteni niin, että minulla on ollut kännykkä.
Voi kuule, kyllä meillä on paloa, vaikka avioliittoa takana 25 vuotta. Vietämme paljon aikaa yhdessä vapaa-aikana ja yhdessä puuhaillen ja matskustellen, mutta työaikana keskitymme työasioihin. Sinun kannattaa varmaan kertoa miehellesi, että kaipaat iltaviestejä, jospa hän sitteen pyynnöstäsi niitä lähettäisi. Itse en kyllä osaisi iloita pakottamalla lähetetyistä viesteistä.
Vierailija kirjoitti:
Ihkuja kirjoitti:
No sinä olet sitten erilainen ihminen kuin minä. Me ollaan aina ennen ( eli 6vuoden ajan) viestitelty ja soiteltu toisillemme pienetkin asiat ja lähetelty aina kivoja viestejä.
Nyt ei enää ole aikaa vaan koko ajan on kiire - Jopa vapaalla. Kotona puhuu ja viestittelee kyllä kavereiden kanssa, siihen on aina aikaa.
En vain ymmärrä, että jos minä en kiinnosta miksi sitä ei voi sanoa suoraan?Aina kun kysyn asiaa, niin rakastaa niin paljon ja kaikki on hyvin.
Oletko kuullut että suhdekin kehittyy ja muuttuu? On normaalia, että jossain vaiheessa tulee aika, jolloin halutaan vähän ilmaa ympärille eikä jaksa enää olla kiinni toisessa koko ajan. On ihan tervettä opetella olemaan kaksi itsenäistä ihmistä eikä vain yksi pariskunta. En tarkoita, ettei oltaisi myös yhdessä pariskuntana vaan että ei olla vain yhdessä.
Ja ihmiset tulevat näihin vaiheisiin eri tahtiin. Se on aluksi pelottavaa, kun itse olisi vielä siinä alkuhuumassa, mutta toinen jo menossa seuraavaan vaiheeseen, tai toisinpäin, alkaa tuntua, että toinen roikkuu, kun itselle saisi olla jo vähän välimatkaakin.
Vierailija kirjoitti:
Ajattele, miten vaikeaa on ollut lankapuhelinten aikaan? Ei ollut työpaikalla omaa puhelinta eikä firman puhelinta saanut käyttää yksityispuheluihin kuin poikkeustilanteissa. Eikä olisi tullut kuuloonkaan, että työmatkoilta olisi soitettu kaukopuheluita työnantajan piikkiin. Siihen aikaan oli parisuhteet todella kovalla koetuksella.
Eivät ne olleet tämän takia kovalla koetuksella, kun ei se ollut edes olettamus, että yhteydessä oltaisiin koko ajan.
Mites ap kestäisit tämän - olen torstaina lähdössä reissuun toiselle puolelle maapalloa. Sekä olosuhteet, puhelujen hinnat että aikaero tekee sen että tuskin tulee laitettua montaa viestiä seuraavien viikkojen aikana. Whatsup ei välttämättä edes toimi, nettiyhteyksiä on miten sattuu jne.
Miehen ja lapsen on vaan pärjättävä kaksistaan:)
Mulla oli kerran joku työreissu ja samassa autossa muutama ihminen menossa sinne. . No kappas vaan: eipä mennyt kun pari kilsaa niin jo ensimmäinen ukko kaivoi kännykän ja soitti vaimolleen (silloiselle, nyt kai kolmas menossa, heh).
- Olaan tässä K-kaupan kohdalla, juu. No ei mitään, soittelen taas kun ollaan pidemmällä, juu.
- ollaan nyt tuossa puolivälin paikkeilla, ihan mukavat kelit, soittelen sitten taas....
- jne, jne...alkoi olla ainakin mulla naurussa pitelemistä.
En silloin olenkaan ymmärtänyt (enkä nytkään) tuota jatkuvaa soittelua ja päivitystä turhaan.
Samoin olin kurssilla samassa huoneessa naispuolisen työkaverin kanssa. Koko ajan piti sinne kotiin päivittää: jos mentiin happikävelylle, niin juu, tulen kohta, soitan ensin Kallelle, jos mentiin aamiaisellel/lounaalle7iltaruokailuun: juu, soitan ensin Kallelle.
Jne, jne.
Kyllä esim. aamu/iltaviestin/soiton ymmärrän, mutta muuten ei työreisuilla ole tarvetta soitella, ellei tosiaan ole jotain erityistä asiaa joka on pakko selvittää.
Tässä mun kokemukseni. Lapsen synnyttyä mies lähti useamman kerran työmatkalle, eikä kertaakaan soittanut kysyäkseen kuinka pärjäsin. Hän jätti minut yksin vauvan kanssa selviämään. Itsestäänselvästi olettaen, että pärjään. No - onneksi mitään ei sattunut. Olin (olen) alusta saakka ollut totaaliyksinhuoltaja silloin, kun mies on työmatkoilla. Jos minulle olisi jotain sattunut, olisi minut ja vauva löydetty kotoa kuolleina. Niin mykkä puhelin oli, esim. viikon-kolmen viikon työmatkoilla.
Sukulais- ja tuttavaverkostoja ei ollut.
Sinä kesänä, kun esikoinen syntyi, härskein esimerkki miehen toiminnasta oli, kun hän jätti työmatkansa (jonka olisi helposti voinut jättää välistä) ajaksi minut kuumeisena, rintatulehdukseen sairastuneena yksin vauvan kanssa. No, kyllä tiikeriäiti pärjää, vaikka silmissä mustenisi. Ihan vaan tiedoksi, että kun nuori äiti kuumeisena hoitaa vauvaa, niin se vauvan hoito kannattaa suorittaa keskellä parivuodetta. Ei pääse edes vahingossa lapsi putoamaan. Tässä tapauksessa tosin äitini tuli auttamaan illalla toiselta puolelta Suomea, koska miehen piti lähteä työkaverinsa kanssa työmatkalla. Lähti aamulla varhain. Minä sinnittelin kuumeen ja pyörrytyksen keskellä vauvan kanssa erittäin pitkän päivän.
Sittemmin meno ei ole muuksi muuttunut. Mies työmatkalla, ei soittoja, ei yhteydenpitoa. Mies elää itsellistä, itsenäistä elämäänsä aivan kuin vaimoa - tuota kiviriippaa - ja lapsia olisikaan. Siihen hän oli tottunut ennen lapsia, niin hän toimii. Ei lapset tai vaimo mielessä ole, kun mies tekee töitä.
Minä olen kerran pyytänyt, että hän siirtäisi lähtöään viikon ulkomaan työmatkalle muutamalla tunnilla. Oli 40v. syntymäpäiväni. Toivoin, että mensimme aamupäivällä yhdessä syömään lauantailounasta perheen kanssa; että mies lähtisi reissuun vasta iltapäivällä. No, näin tehtiin - mutta miten vaikeaa oli miehen muuttaa ja joustaa vuokseni. Hänelllä oli ohjelma valmiiksi ajateltuna: ennen lentoa hän olisi ehtinyt hoitaa harrastukseen liittyviä asioita.
Naisten on ihan turha odottaa, että mies toimisi niinkuin nainen haluaa tai odottaa. On turha ja naivia uskoa, että mies toimisi samalla tavoin kuin nainen. Huolehtivasti. Mies huolehtii vain itsestään, etenkin työmatkoillaan. Sitä samaa itsenäistä toimintaa hän pitää itsestäänselvyyntenä myös naiselle, ts. mies käsittää, että nainen toimii kuin mies - hoitaa hommat, ei valita, hoitaa omat juttunsa.
Tämä toimintamalli on parisuhteessamme johtanut siihen, ettei meillä ole mieheni kanssa mitään yhteistä. Hän tekee työnsä ja harrastuksensa - eikä ole tippaakaan kiinnostunut minusta, ajatuksistani tai mun jutuista. No, en minäkään jaksa kuunnella hänen juttujaan. On täysin turhaa soittaa vain kysyäkseen, että mitä kuuluu. Se on äärettömän lapsellista puhetta, turhaa ajanhukkaa. Asiaa pitää olla, vain sitä mies ymmärtää.
Me kumpikin matkustamme töiden vuoksi suhteellisen paljon. Viestitellään yleensä siitä, miten menomatka sujui. Joskus laitetaan kuvaviestejä. Yleensä ne työpäivät matkoilla on ahdettu täyteen tapaamisia ja illanviettoja, että ei tule kännyä edes esiin kaivettua muuta kuin kellonajan tarkistamiseksi. Tekstailen luppoajalla, jos nyt jotain asiaa on. Yleensä lähtee kummaltakin viesti siitä, millä kellonlyömällä suurin piirtein ollaan kotona, jos esimerkiksi lennot ovat myöhässä. Ollaan oltu yksissä yli 20 vuotta. Pitäisin hupaisana, jos jotain hali & pusi -viestejä saisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele, miten vaikeaa on ollut lankapuhelinten aikaan? Ei ollut työpaikalla omaa puhelinta eikä firman puhelinta saanut käyttää yksityispuheluihin kuin poikkeustilanteissa. Eikä olisi tullut kuuloonkaan, että työmatkoilta olisi soitettu kaukopuheluita työnantajan piikkiin. Siihen aikaan oli parisuhteet todella kovalla koetuksella.
Eivät ne olleet tämän takia kovalla koetuksella, kun ei se ollut edes olettamus, että yhteydessä oltaisiin koko ajan.
Eihän se ole olettamus nytkään. Ihan oma vika, jos tuollaisia olettamuksia tekee.
Ei kaikki petä työmatkoilla, ei edes pitkässä suhteessa. Mä olen just nyt Etelä-Amerikassa ja vaimo on Suomessa. Vaimo tietää etten voi vastata päivisin. Työssä en ehdi tekstata edes pikkutauoilla. Työpäiväni on täällä noin 10-12 tuntia ja jotain pitäisi vielä syödäkin työn jälkeen. Iltaisin (eli nyt, siellä on jo aamu) olen ihan poikki. Just soitin lyhyen puhelun, kuuntelin miten vaimon päivä ja yö meni, mutta that's it. Silti rakastan ja ikävöin kotiin. Hyvää päivää sinne ja buenas noches tänne (mun kello näyttää 2.15). M29 ja latino
Vierailija kirjoitti:
Tässä mun kokemukseni. Lapsen synnyttyä mies lähti useamman kerran työmatkalle, eikä kertaakaan soittanut kysyäkseen kuinka pärjäsin. Hän jätti minut yksin vauvan kanssa selviämään. Itsestäänselvästi olettaen, että pärjään. No - onneksi mitään ei sattunut. Olin (olen) alusta saakka ollut totaaliyksinhuoltaja silloin, kun mies on työmatkoilla. Jos minulle olisi jotain sattunut, olisi minut ja vauva löydetty kotoa kuolleina. Niin mykkä puhelin oli, esim. viikon-kolmen viikon työmatkoilla.
Sukulais- ja tuttavaverkostoja ei ollut.
Sinä kesänä, kun esikoinen syntyi, härskein esimerkki miehen toiminnasta oli, kun hän jätti työmatkansa (jonka olisi helposti voinut jättää välistä) ajaksi minut kuumeisena, rintatulehdukseen sairastuneena yksin vauvan kanssa. No, kyllä tiikeriäiti pärjää, vaikka silmissä mustenisi. Ihan vaan tiedoksi, että kun nuori äiti kuumeisena hoitaa vauvaa, niin se vauvan hoito kannattaa suorittaa keskellä parivuodetta. Ei pääse edes vahingossa lapsi putoamaan. Tässä tapauksessa tosin äitini tuli auttamaan illalla toiselta puolelta Suomea, koska miehen piti lähteä työkaverinsa kanssa työmatkalla. Lähti aamulla varhain. Minä sinnittelin kuumeen ja pyörrytyksen keskellä vauvan kanssa erittäin pitkän päivän.
Sittemmin meno ei ole muuksi muuttunut. Mies työmatkalla, ei soittoja, ei yhteydenpitoa. Mies elää itsellistä, itsenäistä elämäänsä aivan kuin vaimoa - tuota kiviriippaa - ja lapsia olisikaan. Siihen hän oli tottunut ennen lapsia, niin hän toimii. Ei lapset tai vaimo mielessä ole, kun mies tekee töitä.
Minä olen kerran pyytänyt, että hän siirtäisi lähtöään viikon ulkomaan työmatkalle muutamalla tunnilla. Oli 40v. syntymäpäiväni. Toivoin, että mensimme aamupäivällä yhdessä syömään lauantailounasta perheen kanssa; että mies lähtisi reissuun vasta iltapäivällä. No, näin tehtiin - mutta miten vaikeaa oli miehen muuttaa ja joustaa vuokseni. Hänelllä oli ohjelma valmiiksi ajateltuna: ennen lentoa hän olisi ehtinyt hoitaa harrastukseen liittyviä asioita.
Naisten on ihan turha odottaa, että mies toimisi niinkuin nainen haluaa tai odottaa. On turha ja naivia uskoa, että mies toimisi samalla tavoin kuin nainen. Huolehtivasti. Mies huolehtii vain itsestään, etenkin työmatkoillaan. Sitä samaa itsenäistä toimintaa hän pitää itsestäänselvyyntenä myös naiselle, ts. mies käsittää, että nainen toimii kuin mies - hoitaa hommat, ei valita, hoitaa omat juttunsa.
Tämä toimintamalli on parisuhteessamme johtanut siihen, ettei meillä ole mieheni kanssa mitään yhteistä. Hän tekee työnsä ja harrastuksensa - eikä ole tippaakaan kiinnostunut minusta, ajatuksistani tai mun jutuista. No, en minäkään jaksa kuunnella hänen juttujaan. On täysin turhaa soittaa vain kysyäkseen, että mitä kuuluu. Se on äärettömän lapsellista puhetta, turhaa ajanhukkaa. Asiaa pitää olla, vain sitä mies ymmärtää.
Onneksi miehiäkin on erilaisia, toisia jopa kiinnostaa se mitä niille lapsille ja elämänkumppanille kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Tässä mun kokemukseni. Lapsen synnyttyä mies lähti useamman kerran työmatkalle, eikä kertaakaan soittanut kysyäkseen kuinka pärjäsin. Hän jätti minut yksin vauvan kanssa selviämään. Itsestäänselvästi olettaen, että pärjään. No - onneksi mitään ei sattunut. Olin (olen) alusta saakka ollut totaaliyksinhuoltaja silloin, kun mies on työmatkoilla. Jos minulle olisi jotain sattunut, olisi minut ja vauva löydetty kotoa kuolleina. Niin mykkä puhelin oli, esim. viikon-kolmen viikon työmatkoilla.
Sukulais- ja tuttavaverkostoja ei ollut.
Sinä kesänä, kun esikoinen syntyi, härskein esimerkki miehen toiminnasta oli, kun hän jätti työmatkansa (jonka olisi helposti voinut jättää välistä) ajaksi minut kuumeisena, rintatulehdukseen sairastuneena yksin vauvan kanssa. No, kyllä tiikeriäiti pärjää, vaikka silmissä mustenisi. Ihan vaan tiedoksi, että kun nuori äiti kuumeisena hoitaa vauvaa, niin se vauvan hoito kannattaa suorittaa keskellä parivuodetta. Ei pääse edes vahingossa lapsi putoamaan. Tässä tapauksessa tosin äitini tuli auttamaan illalla toiselta puolelta Suomea, koska miehen piti lähteä työkaverinsa kanssa työmatkalla. Lähti aamulla varhain. Minä sinnittelin kuumeen ja pyörrytyksen keskellä vauvan kanssa erittäin pitkän päivän.
Sittemmin meno ei ole muuksi muuttunut. Mies työmatkalla, ei soittoja, ei yhteydenpitoa. Mies elää itsellistä, itsenäistä elämäänsä aivan kuin vaimoa - tuota kiviriippaa - ja lapsia olisikaan. Siihen hän oli tottunut ennen lapsia, niin hän toimii. Ei lapset tai vaimo mielessä ole, kun mies tekee töitä.
Minä olen kerran pyytänyt, että hän siirtäisi lähtöään viikon ulkomaan työmatkalle muutamalla tunnilla. Oli 40v. syntymäpäiväni. Toivoin, että mensimme aamupäivällä yhdessä syömään lauantailounasta perheen kanssa; että mies lähtisi reissuun vasta iltapäivällä. No, näin tehtiin - mutta miten vaikeaa oli miehen muuttaa ja joustaa vuokseni. Hänelllä oli ohjelma valmiiksi ajateltuna: ennen lentoa hän olisi ehtinyt hoitaa harrastukseen liittyviä asioita.
Naisten on ihan turha odottaa, että mies toimisi niinkuin nainen haluaa tai odottaa. On turha ja naivia uskoa, että mies toimisi samalla tavoin kuin nainen. Huolehtivasti. Mies huolehtii vain itsestään, etenkin työmatkoillaan. Sitä samaa itsenäistä toimintaa hän pitää itsestäänselvyyntenä myös naiselle, ts. mies käsittää, että nainen toimii kuin mies - hoitaa hommat, ei valita, hoitaa omat juttunsa.
Tämä toimintamalli on parisuhteessamme johtanut siihen, ettei meillä ole mieheni kanssa mitään yhteistä. Hän tekee työnsä ja harrastuksensa - eikä ole tippaakaan kiinnostunut minusta, ajatuksistani tai mun jutuista. No, en minäkään jaksa kuunnella hänen juttujaan. On täysin turhaa soittaa vain kysyäkseen, että mitä kuuluu. Se on äärettömän lapsellista puhetta, turhaa ajanhukkaa. Asiaa pitää olla, vain sitä mies ymmärtää.
Kai sä ymmärrät, että työt on tehtävä ja työmatkalle on mentävä! Haluaa tai ei. Lapsellista toimintaa sulta. Mut hyvä, että tukiverkko oli kunnossa kun sitä tarvit.
Olette suhteessanne eri vaiheessa. Mies on edennyt kuten pitkässä suhteessa edetäään: symbioosista itsenäistymisvaiheeseen. Niin sen kuuluu mennäkin. Sinä olet jostain syystä jäänyt jumiin symbioosivaiheeseen ja toisen itsenäistyminen on sinulle uhka.
Ikävintä sinun kannaltasi on, että mitä enemmän pommitat viesteillä ja puheluilla, sitä kauemmas toinen loittonee. On ihan hyvä ajatus olla omalta puoleltasi välillä passiivinen, anna miehellesi tilaa huomata kaipaavasi sinua.
Ennen kaikkea yritä löytää elämääsi muuta sisältöä kuin mies. Miten sinulla on päivän mittaan aikaa moneen kertaan miettiä häntä ja lähetellä viestejä? etkö ole töissä tai opiskele? Harrastuksia? Ystäviä? Eikö sinulla ylipäänsä ole muuta sisältöä kuin parisuhteenne?
Työmatkalla keskityn työasioihin. Kotihommat hoidetaan sitten kun palataan kotimaahan.