Miksi et tervehdi lapsesi luokkakavereiden vanhempia?

Vierailija kirjoitti:

Tuli taas eräs lapseni luokkakaverin äiti vastaan koulun liepeillä eikä tervehtinyt. Mikä mahtaa olla syy moiseen käytökseen?

Hänen lapsensa on joskus kysynyt minulta, voisiko tulla meille leikkimään ja olen sanonut, että tottakai sopii, kunhan sovitaan vanhempien kanssa. Mielestäni tuo tervehtimättömyys on kuitenkin niin selvä merkki siitä, ettei hän halua olla tekemisissä, että en kyllä sen takia ala hänen lastaan meille kutsumaan.

Turha sitten vinkua, että lapsi jää kaverisuhteiden ulkopuolelle, jos oma käytös on tuota luokkaa...

A) hän ei tunnista sinua B) hän ei ole tietoinen että lapsenne haluavat leikkiä yhdessä C) ei ole kehdannut moikata kun ette tunne niin hyvin. Mutta olipa kuinka vain, ei lapsia mielestäni pidä rangaista vanhempien käytöksestä. Jos sen jälkeen kun lapset ovat kyläilleet ei tervehdi niin alkaisin ihmetellä. Toki on hyvä muistaa ettei voi tietää mitä kenenkin elämässä on milloinkin meneillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei tunnistanut sinua? On varmasti niitäkin, jotka ovat sosiaalisesti kömpelöitä, tai heitä ei vain kiinnosta. Outoa minusta on se, että pikkukoululaiset sopivat keskeneään kyläilyä, itse ainakin tykkään tietää missä ja millaisessa perheessä lapseni kyläilee. Sitten kun tulee luonteva tilaisuus esittäytyä, toinen osapuoli liukenee paikalta ja on niinkuin ei olisi huomaavinaankaan.

Siis pakkopulla-tilaisuus esittäytyä?

Minusta taas koululaisuus on juuri se käännekohta jolloin lapsen voi antaa alkaa harjoittaa kaverisuhteita itsenäisesti ja mennä ihan itsekseen koulun jälkeen kaverille tai kutsua jonkun meille. Riittää että kysyy luvan etukäteen. Kotona sit keskustellaan lapsen kanssa millaisia ne vanhemmat /koti oli. Koska siellä koulunpihalla ihmiset voi esittää olevansa ihan mitä haluaa. Suurin osa perheistä on kuitenkin ihan normaaleja joten ei tässä foliohattu päässä tartte elää. 

Suurin osa perheistä on normaaleja, mutta on perheitä, joissa todella toivoisin, ettei lapseni vierailisi. Päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveysongelmia, ahdasta uskonnollisuutta, liian sinisilmäinen ei voi olla. Minusta eka-tokaluokkalaiset ovat niin pieniä, etteivät ole vielä tarpeeksi kypsiä vierailemaan itselleni täysin vieraassa perheessä, josta en edes aikuisia olisi koskaan nähnyt!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvosokeus mullakin...ne tunnistan jotka jo päiväkodissa oli samaan aikaan eteisessä lapsia tuomassa. Ja en heitäkään välttämättä tunnista kaupan kassajonossa tms väärässä ympäristössä.

Sama täällä

Sama, plus se, että minä olen joskus niin ajatuksissani etten edes tajua että joku kävelee vastaan ja yllätyn kun minua moikataan ja monesti olen jo ohituksen tapahduttua tajunnut että se moikkaushan oli minulle. Mutta tervehdin kyllä aina kun vaan "tajuan"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei tunnistanut sinua? On varmasti niitäkin, jotka ovat sosiaalisesti kömpelöitä, tai heitä ei vain kiinnosta. Outoa minusta on se, että pikkukoululaiset sopivat keskeneään kyläilyä, itse ainakin tykkään tietää missä ja millaisessa perheessä lapseni kyläilee. Sitten kun tulee luonteva tilaisuus esittäytyä, toinen osapuoli liukenee paikalta ja on niinkuin ei olisi huomaavinaankaan.

Siis pakkopulla-tilaisuus esittäytyä?

Minusta taas koululaisuus on juuri se käännekohta jolloin lapsen voi antaa alkaa harjoittaa kaverisuhteita itsenäisesti ja mennä ihan itsekseen koulun jälkeen kaverille tai kutsua jonkun meille. Riittää että kysyy luvan etukäteen. Kotona sit keskustellaan lapsen kanssa millaisia ne vanhemmat /koti oli. Koska siellä koulunpihalla ihmiset voi esittää olevansa ihan mitä haluaa. Suurin osa perheistä on kuitenkin ihan normaaleja joten ei tässä foliohattu päässä tartte elää. 

Suurin osa perheistä on normaaleja, mutta on perheitä, joissa todella toivoisin, ettei lapseni vierailisi. Päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveysongelmia, ahdasta uskonnollisuutta, liian sinisilmäinen ei voi olla. Minusta eka-tokaluokkalaiset ovat niin pieniä, etteivät ole vielä tarpeeksi kypsiä vierailemaan itselleni täysin vieraassa perheessä, josta en edes aikuisia olisi koskaan nähnyt!

Nyt kiinnostaa:

Mistä ihmeestä voit tietää kaikkien lapsen koulukavereiden vanhempien ongelmat,

heikkoudet ja häpeälliset salaisuudet noin tarkkaan?

Teillä on joku vanhempainyhdistyksen viidakkorumpu, jolla kilvan närpitään poissaolijoita ja nuuskitaan pahoja asioita näistä...

En minä niitä kasvoista tunnista kun nähdään kerran tai pari vuodessa vaan. Eivät ole mun elämän kannalta niin merkityksellisiä että naama ja nimi  jäisivät muistiin.

Lapseni parhailla kavereilla ilmeni vanhemmissa pelottavia piirteitä. Toisen vanhempi oli alkoholisti, joka sai riehumiskohtauksia, jolloin rikkoi esineitä. Toisen vanhempi kuului rikollisena pidettyyn tunnettuun moottoripyöräkerhoon.

Nämä onneksi muuttivat sitten pois. Kuitenkin mietityttää, että tuollaisissa perheissä lapseni viettia aikaa, kun en läheskään heti noita tajunnut.

Mutta nyt yläkouluiässä ei ole aavistustakaan, millaisissa kodeissa lapseni viettää aikaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei tunnistanut sinua? On varmasti niitäkin, jotka ovat sosiaalisesti kömpelöitä, tai heitä ei vain kiinnosta. Outoa minusta on se, että pikkukoululaiset sopivat keskeneään kyläilyä, itse ainakin tykkään tietää missä ja millaisessa perheessä lapseni kyläilee. Sitten kun tulee luonteva tilaisuus esittäytyä, toinen osapuoli liukenee paikalta ja on niinkuin ei olisi huomaavinaankaan.

Siis pakkopulla-tilaisuus esittäytyä?

Minusta taas koululaisuus on juuri se käännekohta jolloin lapsen voi antaa alkaa harjoittaa kaverisuhteita itsenäisesti ja mennä ihan itsekseen koulun jälkeen kaverille tai kutsua jonkun meille. Riittää että kysyy luvan etukäteen. Kotona sit keskustellaan lapsen kanssa millaisia ne vanhemmat /koti oli. Koska siellä koulunpihalla ihmiset voi esittää olevansa ihan mitä haluaa. Suurin osa perheistä on kuitenkin ihan normaaleja joten ei tässä foliohattu päässä tartte elää. 

Suurin osa perheistä on normaaleja, mutta on perheitä, joissa todella toivoisin, ettei lapseni vierailisi. Päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveysongelmia, ahdasta uskonnollisuutta, liian sinisilmäinen ei voi olla. Minusta eka-tokaluokkalaiset ovat niin pieniä, etteivät ole vielä tarpeeksi kypsiä vierailemaan itselleni täysin vieraassa perheessä, josta en edes aikuisia olisi koskaan nähnyt!

Nyt kiinnostaa:

Mistä ihmeestä voit tietää kaikkien lapsen koulukavereiden vanhempien ongelmat,

heikkoudet ja häpeälliset salaisuudet noin tarkkaan?

Teillä on joku vanhempainyhdistyksen viidakkorumpu, jolla kilvan närpitään poissaolijoita ja nuuskitaan pahoja asioita näistä...

Halusti kai tahallasi ymmärtää väärin? En todellakaan voi tietää (eikä minua edes kiinnosta) perheen sisäiset heikkoudet ja häpeälliset salaisuudet. Ihan vain tutustumalla lapseni kavereiden vanhempiin saan itselleni varmuutta siitä, että oma lapseni ei koe mitään sopimatonta tai jopa traumaattista vieraillessan perheissä. Esimerkiksi minusta on lapsen kehitykselle haitallista, ettei leikeissä saa esiintyä tiettyjä normaaleja teemoja tai tunteita tai että toinen vanehmpi vetää kalsarikännejä sohvalla.

Sanon aina hei vastaantulijalle päiväkodin tai koulun tontilla, en tosin tunne juuri ketään edes ulkonäöltä paitsi tietenkin lasteni opet ja parhaiden kamujen vanhemmat. kunhan tervehdin.

Tervehdin jos tunnistan. Kaikkia en vaan muista, varsinkaan jos ei olla missään vanhempainillassa nähty ja esittäydytty. Meillä on kolme lasta, joten muistettavia vanhempia on noin 150.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei tunnistanut sinua? On varmasti niitäkin, jotka ovat sosiaalisesti kömpelöitä, tai heitä ei vain kiinnosta. Outoa minusta on se, että pikkukoululaiset sopivat keskeneään kyläilyä, itse ainakin tykkään tietää missä ja millaisessa perheessä lapseni kyläilee. Sitten kun tulee luonteva tilaisuus esittäytyä, toinen osapuoli liukenee paikalta ja on niinkuin ei olisi huomaavinaankaan.

Siis pakkopulla-tilaisuus esittäytyä?

Minusta taas koululaisuus on juuri se käännekohta jolloin lapsen voi antaa alkaa harjoittaa kaverisuhteita itsenäisesti ja mennä ihan itsekseen koulun jälkeen kaverille tai kutsua jonkun meille. Riittää että kysyy luvan etukäteen. Kotona sit keskustellaan lapsen kanssa millaisia ne vanhemmat /koti oli. Koska siellä koulunpihalla ihmiset voi esittää olevansa ihan mitä haluaa. Suurin osa perheistä on kuitenkin ihan normaaleja joten ei tässä foliohattu päässä tartte elää. 

Suurin osa perheistä on normaaleja, mutta on perheitä, joissa todella toivoisin, ettei lapseni vierailisi. Päihteiden ongelmakäyttöä, mielenterveysongelmia, ahdasta uskonnollisuutta, liian sinisilmäinen ei voi olla. Minusta eka-tokaluokkalaiset ovat niin pieniä, etteivät ole vielä tarpeeksi kypsiä vierailemaan itselleni täysin vieraassa perheessä, josta en edes aikuisia olisi koskaan nähnyt!

Nyt kiinnostaa:

Mistä ihmeestä voit tietää kaikkien lapsen koulukavereiden vanhempien ongelmat,

heikkoudet ja häpeälliset salaisuudet noin tarkkaan?

Teillä on joku vanhempainyhdistyksen viidakkorumpu, jolla kilvan närpitään poissaolijoita ja nuuskitaan pahoja asioita näistä...

Tätä minäkin mietin, varsinkin tuo mielenterveysongelma pisti silmään, en tiennyt että niitäkin ihmisiä pitää karttaa...

Samaa mieltä muuten kyllä siitä, että eka-tokaluokkalaisen kohdalla pitää tietää missä viettää aikaa ja mielellään tuntea kyläpaikan aikuiset edes ulkonäöltä.