Kyllä 50-v. Yksin jätetyn naisen elämä taitaa olla ohi?

Ei, siitä se vasta alkaa!

Vierailija kirjoitti:

No et sä varmaan miestä enää löydä, mutta voit tehdä elämästäsi elämisen arvoista muilla asioilla. Ala esim. harrastamaan jotain mitä olet aina halunnut harrastaa, matkustele, tapaa ystäviä jne. Tsemppiä! :)

LOL

Kyllä minä löysin viisikymppisenä elämäni miehen. Upean, raittiin, seksikkään. Ihan netistä.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama kuin 30v miehellä, joka tuli jätetyksi.

Jospa nämä kaksi löytäisivät toisensa...?

:)

Nythän se elämä vasta alkaakin. Olet siinä iässä, että mitään lastentekopaineita ei ainakaan enää ole, työelämäkin saattaa olla mallillaan ja nyt on paljon vapaa-aikaa. Reissaa sinne minne itse haluat, ota viikonlopputraditioksesi tehdä vierailuja itseäsi kiinnostaviin paikkoihin, ala käymään säännöllisesti kampaajalla ja kosmetologilla, aloita uusi harrastus, hanki lemmikki, tutustu uusiin ihmisiin. Älä ainakaan jumitu sohvan pohjalle niinkuin monet parisuhteessa olevat kaiken ikäiset. 

Vierailija kirjoitti:

Onko vieläkin naisia, joille elämä=parisuhde? Ymmärrän toki, että suhdetta voi kaivata, mutta että elämä olisi ohi jos ei ole miestä?

Kyllä monille parisuhde ja perhe on tärkeitä, miksi muuten ihmiset edes pariutuisi? Tietenkin tilanne on eri niiden kohdalla jotka ovat omasta halustaan yksin, silloinhan kyse on omasta valinnasta, mutta kyllä vastentahtoinen sinkkuus on kaukana sellaisesta elämästä mitä haluaa elää. Lisäksi se vasten tahtoaan sinkuksi jäänyt on yleensä ystäväpiirinsä ainoa sinkku joka muiden perustaessa perheet jää ihan yksin. Pidemmän päälle se on oikeasti tylsää tehdä kaikki yksin eikä vaikka kahvilla viitsi yksin käydä, sen idea kun on vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa.

Oletan nyt, tietty virheellisesti, että aloittaja olisi itse ko. tilantessa. 

Ensin pitää määrittää, mitä elämä tarkoittaa. Vaikuttaa siltä, että elämä tarkoittaa sinulle lähinnä parisuhde-elämää. Uuden sopivan kumppanin löytäminen tai kohtaaminen on aika haastavaa oli minkä ikäinen tahansa. Sen voi kuitenkin löytää missä iässä tahansa, joten myös parisuhde-elämää voi sinulla olla edessä. 

Olen itse ollut aina sinkku. Olen myös viiskymppinen. Elämä on minulle tietysti jotain aivan muuta kuin parisuhde. Sinunkin kannattaisi löytää elämääsi muutakin merkitystä kuin elämä miehen kanssa. 

Sitten tietysti parisuhteeseen panostamiseen kuuluu itsestä huolehtiminen. Minäkin olen aina huolehtinut itsestäni, vaikka olen sinkku, enkä ole miestä etsimässä. Olen ollut aina lähes mallinmittainen, vaikka itse sanonkin. Olen äärettömän kiitollinen, että olen myös vielä perusterve. Syön terveellisesti jne. Toivon että voi nauttia elämän lahjasta vielä pitkään terveenä. 

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö ap. Minulla alkoi paljon parempi elämä viisikymppisenä, kun ei ollut enää se pallo jalassa valittamassa ja tissuttelemassa. Ehtii ja on varaa käydä kampaajalla, laitattamassa kynnet, salilla, harrastamassa, ystävien kanssa.. mahtavaa.

Se nyt on ihan omaa tyhmyyttä pilata elämänsä jonkun valittavan tissuttelijan kanssa. Kyllä mulla ainakin on aikaa ja varaa käydä kampaajalla, laitattaa kynsiä, harrastaa liikuntaa ja tavata ystäviä vaikka olenkin parisuhteessa. Ei parisuhde ole vankila eikä edes pallo jalassa jos ei itse niin halua.

Ja silti ymmärrän hyvin näitä jotka tuntevat elämänsä olevan tyhjää ilman parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vieläkin naisia, joille elämä=parisuhde? Ymmärrän toki, että suhdetta voi kaivata, mutta että elämä olisi ohi jos ei ole miestä?

Kyllä monille parisuhde ja perhe on tärkeitä, miksi muuten ihmiset edes pariutuisi? Tietenkin tilanne on eri niiden kohdalla jotka ovat omasta halustaan yksin, silloinhan kyse on omasta valinnasta, mutta kyllä vastentahtoinen sinkkuus on kaukana sellaisesta elämästä mitä haluaa elää. Lisäksi se vasten tahtoaan sinkuksi jäänyt on yleensä ystäväpiirinsä ainoa sinkku joka muiden perustaessa perheet jää ihan yksin. Pidemmän päälle se on oikeasti tylsää tehdä kaikki yksin eikä vaikka kahvilla viitsi yksin käydä, sen idea kun on vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa.

Sä puhut nyt kolmi-nelikymppisten elämästä. Viisikymppiset on tuon kaiken jo tehneet, eikä ole enää paineita. Lapset on kasvaneet isoiksi ja lähteneet maailmalle. Hyvin monet ystävät ovat eronneet ja vapaita seikkailemaan. Miesten kanssa voi pitää kivaa ja harrastaa hyvää seksiä, ei tarvitse mennä naimisiin eikä muuttaa yhteen. Kaikki muut elää samalla lailla, joten ei paineita.

Varmaan aikamoinen järkytys, jos on pitänyt parisuhdetta varmana juttuna. Sitähän se ei kuitenkaan koskaan ole. Nykyään myös 60-70-vuotiaat eroavat ja jopa löytävät uusia kumppaneita. 

Ei se kauan kestä hankkia pukevat vaatteet, sopiva hiusleikkaus ja kasvojen hyviä puolia korostava meikkaus. Jos on niinku seuraa vailla...

Vierailija kirjoitti:

Ei se kauan kestä hankkia pukevat vaatteet, sopiva hiusleikkaus ja kasvojen hyviä puolia korostava meikkaus. Jos on niinku seuraa vailla...

Mutta aloittaja tarvitsisi kyllä myös henkistä kasvua. Hän on ollut nähtävästi ripustautuneena parisuhteeseen. On ehkä jättänyt itsensä kehittämisen vähälle jne. Nyt pitäisi lähinnä löytyä sisäistä ryhtiä. Viiskymppiset miehet etsivät viisaita naisia, näin vaikka aina väitetään että he etsivät nuoria naisia, mutta se ei pidä paikkaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vieläkin naisia, joille elämä=parisuhde? Ymmärrän toki, että suhdetta voi kaivata, mutta että elämä olisi ohi jos ei ole miestä?

Kyllä monille parisuhde ja perhe on tärkeitä, miksi muuten ihmiset edes pariutuisi? Tietenkin tilanne on eri niiden kohdalla jotka ovat omasta halustaan yksin, silloinhan kyse on omasta valinnasta, mutta kyllä vastentahtoinen sinkkuus on kaukana sellaisesta elämästä mitä haluaa elää. Lisäksi se vasten tahtoaan sinkuksi jäänyt on yleensä ystäväpiirinsä ainoa sinkku joka muiden perustaessa perheet jää ihan yksin. Pidemmän päälle se on oikeasti tylsää tehdä kaikki yksin eikä vaikka kahvilla viitsi yksin käydä, sen idea kun on vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa.

Minä olen parisuhteessa, ja se on tarkeä osa elämääni juuri nyt, mutta elämäni on tosi paljon muutakin kuin parisuhde. Olimme vähän alle kolmekymppisiä kun tutustuimme, joten kerkesin elää aika pitkään ilman parisuhdetta. Mieheni on niin paljon lyhytikäisempää sukua kuin minä, että jään hyvin suurella todennäköisyydellä ennemmin tai myöhemmin taas ilman parisuhdetta. Se nyt vaan on elämä sellaista. Me emme omista puolisoitamme.

Mä olen kyllä ulkoisesti ihan nätti, ollut aina. Kuitenkin julminta, mitä mies voi tehdä on jättää juuri hankalimmassa elämäntilanteessa yksin. Mun mies jätti minut lukuisia kertoja ennen virallista eroa. Ne oli niitä "yksin kotitöitä tekemään" juttuja, jotka vasta eron jälkeen olen ymmärtänyt hylkäämiseksi. Hän olisi halunnut minut vain hauskoihin asioihin mukaan.

Muutamaa olen parisuhteeni jälkeen tapaillut. Ei se mistään ulkonäöstä ole kiinni. Itse en vain enää luota miehiin. En halua enää avata itseäni, koska tarvin ihmisen joka oikeasti on minun tyylinen, mutta pystyy sitoutumaan pysyvästi ja olemaan apuna myös arjen kuormituksessa. Minulla on erityislapsi.

En usko, että ko ominaisuuksilla varustettua miestä on ihan oikeasti edes olemassa, joten olen vähitellen sopeutumassa erilaiseen elämääni. Sitä yhteistä elämää en saanut kenenkään kanssa, mutta voin luoda omasta elämästäni erityisen. Sitä se onkin. On ihanaa, kun ei tarvi enää miellyttää ketään. Saan rupsahtaakin rauhassa, kun ei ole väliä sillä, että miellytänkö jonkun silmää. Voi järjestellä kodin miten haluaa ja harrastaa asioita, mitä haluaa.

Ei parisuhde ole tärkeintä maailmassa; lapset ja läheiset on . Sellaiset ihmiset, jotka pysyy rinnalla vaikeina aikoina. Kiitos heille siitä .

Olis mun unelma. Täytyisi alkaa toteuttamaan. Mies vaan ei ota eroa ja itselle se on rasittavaa kun toinen ei sitten usko. Tiedän että eron voi toteuttaa yksinkin,mutta on henkisesti helpompaa olla yhdessä etäisesti kuin yrittää erota iilimadosta.

Ap on jo nykyään melkein kuusikymppinen, lieneekö saanut miestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kaikkensa panostanut rakkauteen ja jää petetyksi ja jätetyksi. Ei ole ulkonäköön panostanut eikä ulkoiseen habitukseen. Eikö niin?

 

No, sitten voisi vaikka vähän panostaa kumpaankin. Siinä voi tosin tulla mieleen, että ehkä olisi voinut panostaa jo vähän aikaisemmin.

Mä en ihan näin miehenä ymmärrä että miten voi nainen voi panostaa rakkauteen panostamatta ulkonäköön?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ulkoisesti ihan nätti, ollut aina. Kuitenkin julminta, mitä mies voi tehdä on jättää juuri hankalimmassa elämäntilanteessa yksin. Mun mies jätti minut lukuisia kertoja ennen virallista eroa. Ne oli niitä "yksin kotitöitä tekemään" juttuja, jotka vasta eron jälkeen olen ymmärtänyt hylkäämiseksi. Hän olisi halunnut minut vain hauskoihin asioihin mukaan.

Muutamaa olen parisuhteeni jälkeen tapaillut. Ei se mistään ulkonäöstä ole kiinni. Itse en vain enää luota miehiin. En halua enää avata itseäni, koska tarvin ihmisen joka oikeasti on minun tyylinen, mutta pystyy sitoutumaan pysyvästi ja olemaan apuna myös arjen kuormituksessa. Minulla on erityislapsi.

En usko, että ko ominaisuuksilla varustettua miestä on ihan oikeasti edes olemassa, joten olen vähitellen sopeutumassa erilaiseen elämääni. Sitä yhteistä elämää en saanut kenenkään kanssa, mutta voin luoda omasta elämästäni erityisen. Sitä se onkin. On i

Samoja asioita, paitsi itse olen tullut siihen lopputulemaan, että muut ihmiset eivät millään tapaa ole tärkeintä elämässäni. Tärkeintä on löytää sellainen polku, jossa voi elää tyytyväistä elämää - onnellinen ei kukaan voi aina olla. Itse eron jälkeen käännyin ortodoksiksi, enkä enää edes harkitsisi ns maailmallista kumppania. En voi edes kuvitella mitään seksuaalisuus edellä- toimivaa konseptia, tai muu ulkoinen seikka. Sekä vakaumuksen että iän puolesta tuollainen juna meni jo. En myöskään ole enää lisääntymisiässä, ja lapsenikin ovat aikuisia, joten edes rukouksiini ei sisälly uusi kumppani. Tuskin jumalalla on sellaisia suunnitelmia enää kohdalleni. Tyytyväinen olen näin, joskus vähän pelottavankin tyytyväinen koska on ihanaa itsekkäästi tehdä kaikki valinnat yksin.

Onko vielä seksihaluja? Oletko lihava?

Game over.

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä seksihaluja? Oletko lihava?

Game over.

Moneltako apukoulupudokkaan koulu alkaa tänään? Jumittaako ylis?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vieläkin naisia, joille elämä=parisuhde? Ymmärrän toki, että suhdetta voi kaivata, mutta että elämä olisi ohi jos ei ole miestä?

 

Kyllä monille parisuhde ja perhe on tärkeitä, miksi muuten ihmiset edes pariutuisi? Tietenkin tilanne on eri niiden kohdalla jotka ovat omasta halustaan yksin, silloinhan kyse on omasta valinnasta, mutta kyllä vastentahtoinen sinkkuus on kaukana sellaisesta elämästä mitä haluaa elää. Lisäksi se vasten tahtoaan sinkuksi jäänyt on yleensä ystäväpiirinsä ainoa sinkku joka muiden perustaessa perheet jää ihan yksin. Pidemmän päälle se on oikeasti tylsää tehdä kaikki yksin eikä vaikka kahvilla viitsi yksin käydä, sen idea kun on vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa.

Nämä riippuu niin ihmisestä. Minun mielestäni esim yksin kahvilassa käynti on ihanaa. Otan ikkunapöydän, ehkä kirjankin mukaan ja nautiskelen hyvästä kahvista. Se on mulle rentoutumishetki.