Laita tähän terveiset kaipaamallesi ihmiselle
Kommentit (3565)
Mä oon hullu kun kuulen sun kuiskauksen
Oon miettiny, mitä tein silloin ihan alussa väärin, mutta en keksi mitään.
Myöhemmin tein kyllä ja tiiän sen hyvin, mutta alusta en osaa sanoa, mielestäni olin ihan sillee suht. normaali ja oma itseni (toki uuden ihmisen kanssa ei koskaan ole kovin vapautunut, mutta niissä puitteissa kuitenkin oma itsensä) ja myöhemmin aloin perseileen.
Sä taisit aloittaa sen, tai teit sellaset siirrot mitkä vie kunnioitusta ja lisää perseilyvaaraa.
Ehkä syynä siis lopultakin on yksinkertainen sua ei vaan napannu ja oli se toinen jonka haluat, niin ei kohdannut mikään meidän välillä ja mun on turha syyllistää itseäni.
Kun en mitään millekään voinut sitten kuitenkaan, etkä tavallaan sinäkään, kun ei tunteitaan voi ohjailla eikä sille voi mitään, jos niitä ei vaan ole.
Olisit tietysti voinut tehdä sen selväksi heti, että olet esim. etsimässä panoseuraa tai jotain, eikä jutella turhia.
Niin sinänsä, tosi hyvä etten avannut itseäni ikinä sulle yhtään.
Ja tätä on turha enää kyllä edes miettiä, mutta tulipahan mieleen.
Tää on kyllä aika perseestä, käsitellä sut tavallaan kuolleeksi mun sydämessä.
Tiedän, ettei voi tulla koskaan mitään ja tässä on oikeastikin aika hautajaisfiilis kun joutuu vaan hyväksyyn sen.
Pitää tappaa kaikki tunteet, haaveet ja unelmat.
Mutta mä onnistun siinä, oon aika hyvä manipuloimaan aivojani.
Siinä matkalla vaan täytyy elää ne tunteet vielä kerran uudelleen, ja SE sattuu todella.
Mitään pahaa en sulle toivo, en usko että oot mitenkään paha ihminen.
Varmaan oot ihan onnellinen nytkin, toivottavasti se pysyy ja kaikki menee hyvin.:)
Elämän sietämätön keveys. Ajatellaanpa hetki sitä :)
Huomenta kultaseni (nainen), Olet askarruttanut minua (olen siis mies) ihan loputtomasti kaikki nämä kuukaudet. Sä olet pyörinyt aivan liikaa mun mielessä ja haluaisin viimein saada selvyyden sinusta. Siitä kun viimeeksi tavattiin on kulunut jo todella pitkä aika ja tiedät kyllä miten paljon halusin sillon sua tavata, mutta elämä vei meidän kauas toisistamme. Roikun silti vielä sinussa, arvaat varmaan senkin, sillä sen oon sulle kertonut ja sen että oot se ainoa poikkeus mun elämässä joka on saanut tän kaiken aikaan minussa. Et varmaan sitä tiedä minkälaisen myrskyn sä sait silloin aikaan mussa kun olit täällä ja se myrsky edelleen mussa jatkuu. Oon ollut todella vakavasti suhun ihastunut eikä se mene ohi. Oon lisäksi ajatellut meitä yhdessä ja kaikkea mitä siihen voisi liittyä. Olen siis aivan vakavissani pohtinut pistäväni kaiken uusiksi mun elämässä sun takia. Sulla oli silloin varmaan ihan pätevät syyt sun välttelevälle käytökselle, mutta et varmaan tiedä sitä että minä aistin sinusta silloin voimakkaita tunteita ja siitä mä jotenkin arvasin että sä tunsit jotain myös mua kohtaan. Mä koen nyt että oon tehnyt kaikkeni kertoakseni sulle mitä ajattelen, ja kun en ole tulossa sun ikkunan alle laulamaan mun tunteista, niin mulla on keinot lopussa. Jos tää asia vaivaa myös sun mieltä, niin voisitko sen mulle jotenkin ilmaista? Uskon että meillä voisi olla jotain suurta yhdessä tässä elämässä, uskotko sinä siihen?
Vierailija kirjoitti:
Huomenta kultaseni (nainen), Olet askarruttanut minua (olen siis mies) ihan loputtomasti kaikki nämä kuukaudet. Sä olet pyörinyt aivan liikaa mun mielessä ja haluaisin viimein saada selvyyden sinusta. Siitä kun viimeeksi tavattiin on kulunut jo todella pitkä aika ja tiedät kyllä miten paljon halusin sillon sua tavata, mutta elämä vei meidän kauas toisistamme. Roikun silti vielä sinussa, arvaat varmaan senkin, sillä sen oon sulle kertonut ja sen että oot se ainoa poikkeus mun elämässä joka on saanut tän kaiken aikaan minussa. Et varmaan sitä tiedä minkälaisen myrskyn sä sait silloin aikaan mussa kun olit täällä ja se myrsky edelleen mussa jatkuu. Oon ollut todella vakavasti suhun ihastunut eikä se mene ohi. Oon lisäksi ajatellut meitä yhdessä ja kaikkea mitä siihen voisi liittyä. Olen siis aivan vakavissani pohtinut pistäväni kaiken uusiksi mun elämässä sun takia. Sulla oli silloin varmaan ihan pätevät syyt sun välttelevälle käytökselle, mutta et varmaan tiedä sitä että minä aistin sinusta silloin voimakkaita tunteita ja siitä mä jotenkin arvasin että sä tunsit jotain myös mua kohtaan. Mä koen nyt että oon tehnyt kaikkeni kertoakseni sulle mitä 515 ajattelen, ja kun en ole tulossa sun ikkunan alle laulamaan mun tunteista, niin mulla on keinot lopussa. Jos tää asia vaivaa myös sun mieltä, niin voisitko sen mulle jotenkin ilmaista? Uskon että meillä voisi olla jotain suurta yhdessä tässä elämässä, uskotko sinä siihen?
Uskon ja jopa näen meidän yhteisen tulevaisuuden
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan sinua niin että sattuu. Mitähän ajattelet minusta ja tulevaisuudesta? Haluan sinut ja yhteisen elämän kanssasi. Olet ainoa nainen minulle <3
Hyvää yötä, kultaAjattelen; on varmasti paljon parempiakin miehiä kuin sä, siihen asti ennen kuin sellaisen kohtaan pysyttelen yksin. Miksi tyytyä huonoon, kun on jo parempiakin tässä koettu?
Sori, mut sähän nimenomaan halusit tietää mitäs susta ajattelen. ;)
No huh! Onneksi et oikeasti tunne minua : )
Mua harmittaa kaikki, ihan todella.
Vierailija kirjoitti:
Mua harmittaa kaikki, ihan todella.
Vähän turhan tuttu tunne itsellänikin. Sun käyttäytymistä mä en ole täysin pystynyt ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Huomenta kultaseni (nainen), Olet askarruttanut minua (olen siis mies) ihan loputtomasti kaikki nämä kuukaudet. Sä olet pyörinyt aivan liikaa mun mielessä ja haluaisin viimein saada selvyyden sinusta. Siitä kun viimeeksi tavattiin on kulunut jo todella pitkä aika ja tiedät kyllä miten paljon halusin sillon sua tavata, mutta elämä vei meidän kauas toisistamme. Roikun silti vielä sinussa, arvaat varmaan senkin, sillä sen oon sulle kertonut ja sen että oot se ainoa poikkeus mun elämässä joka on saanut tän kaiken aikaan minussa. Et varmaan sitä tiedä minkälaisen myrskyn sä sait silloin aikaan mussa kun olit täällä ja se myrsky edelleen mussa jatkuu. Oon ollut todella vakavasti suhun ihastunut eikä se mene ohi. Oon lisäksi ajatellut meitä yhdessä ja kaikkea mitä siihen voisi liittyä. Olen siis aivan vakavissani pohtinut pistäväni kaiken uusiksi mun elämässä sun takia. Sulla oli silloin varmaan ihan pätevät syyt sun välttelevälle käytökselle, mutta et varmaan tiedä sitä että minä aistin sinusta silloin voimakkaita tunteita ja siitä mä jotenkin arvasin että sä tunsit jotain myös mua kohtaan. Mä koen nyt että oon tehnyt kaikkeni kertoakseni sulle mitä ajattelen, ja kun en ole tulossa sun ikkunan alle laulamaan mun tunteista, niin mulla on keinot lopussa. Jos tää asia vaivaa myös sun mieltä, niin voisitko sen mulle jotenkin ilmaista? Uskon että meillä voisi olla jotain suurta yhdessä tässä elämässä, uskotko sinä siihen?
Sullahan on jo uusi nainen, ollut kai kauan ja jota avoimesti kehut ja joka on osa elämääsi. Joka tosin näyttää lähes kaksoisolennoltani...
Kumpaa kus*tat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua harmittaa kaikki, ihan todella.
Vähän turhan tuttu tunne itsellänikin. Sun käyttäytymistä mä en ole täysin pystynyt ymmärtämään.
Miksi et?
Terveiset sille miehelle, jonka toivon pian näkeväni uudelleen. Laskujeni mukaan no.4 kierros olisi, ja en ajatellut enää epäonnistua sinun kanssa. Et pelota enää, luulen jo osaavani kestää sen kolmannenkin.
Et sinä täällä onneksi ole, mutta sinulle silti. Alahan valua oikeaan suuntaan sovittaisiko siten? Ärsyttää kun asia kesken.

Mikähän se oikea suunta mahtaisi olla?

Ei tämä ole palstan kommenttiautomaatti sinulle, joten älä vaivaudu sotkeutumaan asiaan peukuillasi tai huuteluilla. Asia ei koske sinua mitenkään.

Mistä voit tietää? Ja joo todnäk tuo tyyppi ei olekaan se jolle tekstisi osoitit, mutta voihan sitä silti vastata, mitä toivoisi.
Voi olla jopa ihan helpottavaa saada ne toiveet ulos itsestään, vaikkakin "vain" anonyymisti nettiin kirjoittaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveiset sille miehelle, jonka toivon pian näkeväni uudelleen. Laskujeni mukaan no.4 kierros olisi, ja en ajatellut enää epäonnistua sinun kanssa. Et pelota enää, luulen jo osaavani kestää sen kolmannenkin.
Et sinä täällä onneksi ole, mutta sinulle silti. Alahan valua oikeaan suuntaan sovittaisiko siten? Ärsyttää kun asia kesken.
Mikähän se oikea suunta mahtaisi olla?
Ei tämä ole palstan kommenttiautomaatti sinulle, joten älä vaivaudu sotkeutumaan asiaan peukuillasi tai huuteluilla. Asia ei koske sinua mitenkään.
Kauheen vihainen.
Terveisiä Vilholle!Toivon, että tajuat tunteeni...
Vierailija kirjoitti:
Huomenta kultaseni (nainen), Olet askarruttanut minua (olen siis mies) ihan loputtomasti kaikki nämä kuukaudet. Sä olet pyörinyt aivan liikaa mun mielessä ja haluaisin viimein saada selvyyden sinusta. Siitä kun viimeeksi tavattiin on kulunut jo todella pitkä aika ja tiedät kyllä miten paljon halusin sillon sua tavata, mutta elämä vei meidän kauas toisistamme. Roikun silti vielä sinussa, arvaat varmaan senkin, sillä sen oon sulle kertonut ja sen että oot se ainoa poikkeus mun elämässä joka on saanut tän kaiken aikaan minussa. Et varmaan sitä tiedä minkälaisen myrskyn sä sait silloin aikaan mussa kun olit täällä ja se myrsky edelleen mussa jatkuu. Oon ollut todella vakavasti suhun ihastunut eikä se mene ohi. Oon lisäksi ajatellut meitä yhdessä ja kaikkea mitä siihen voisi liittyä. Olen siis aivan vakavissani pohtinut pistäväni kaiken uusiksi mun elämässä sun takia. Sulla oli silloin varmaan ihan pätevät syyt sun välttelevälle käytökselle, mutta et varmaan tiedä sitä että minä aistin sinusta silloin voimakkaita tunteita ja siitä mä jotenkin arvasin että sä tunsit jotain myös mua kohtaan. Mä koen nyt että oon tehnyt kaikkeni kertoakseni sulle mitä ajattelen, ja kun en ole tulossa sun ikkunan alle laulamaan mun tunteista, niin mulla on keinot lopussa. Jos tää asia vaivaa myös sun mieltä, niin voisitko sen mulle jotenkin ilmaista? Uskon että meillä voisi olla jotain suurta yhdessä tässä elämässä, uskotko sinä siihen?
Hei sinä joka täällä aina ikävöit tätä naista. En ymmärrä, miksi et voi osoittaa näitä viestejä suoraan hänelle, koska jos olet jo ilmaissut hänelle aiemmin hänen olevan ainoa nainen joka on saanut sinussa näin syvää tunnetta aikaan (ainakin väitit niin), niin eihän pitäisi olla mitään häveliäisyysestettä kysyä tätä asiaa häneltä? Ristiriitaista on tuo, että olet sanonut asiasta hänelle, silti hänellä ei muka olisi mitään käsitystä siitä millaisen myrskyn aiheutti.
Auttaisi asiaa, jos voisit kirjoittaa tänne edes jotain tuntomerkkiä. Aika monella voi olla samankaltainen tilanne, eikä näihin vakaviin viesteihin voi vastata, jos ei ole mitään viitettä siitä millaiselle henkilölle viesti menee, tai millaisissa tilanteissa olette kohdanneet. Onko tapahtuneesta siis muutama kuukausi vai vielä pidempi aika? Juttelitte tunteista vai oletatko vain hänen tietävän tunteistasi? Jos huomasit hänestä samanlaista tunnereaktiota kuin itsestäsi, miksi et muka voisi kysyä asiaa viestillä häneltä? Miksi asia jäi niin kesken?

Nainen on laittanut estoon, mut tuolle äijälle ei vaan mee jakeluun ettei se nainen oikeasti halua tuosta tyypistä yhtään mitään.
Ajattelen; on varmasti paljon parempiakin miehiä kuin sä, siihen asti ennen kuin sellaisen kohtaan pysyttelen yksin. Miksi tyytyä huonoon, kun on jo parempiakin tässä koettu?