Laita tähän terveiset kaipaamallesi ihmiselle

Epätoivo, pettymys, suru, katkeruus, viha.

Ei kai. ;(

Hyvää loppu työpäivää! <3

Kohta kolmeen viikkoon ei olla nähty. Ajattelin (kun tiesin ettei näköjään hetkeen nähdä) että kohta tää helpottaa. Tää ikävä tulee aalloissa. Välillä enempi välillä vähempi. 

Mietin vain et ajatteletko mua ollenkaan..

Aiemmin kun nähtiin ehdittiin jopa muutama sananen vaihtaa. Ja se sun hymy ja ne silmät vaan vie mennessään. Sit myöhemmin kun nähtiin niin olit jotenkin kiukkuinen. Teinkö jotain väärin. Edellisestä kohtaamisesta jäi niin mukava ja lämmin olo.

Tiedän että oltais sielunkumppanit ja loistavaa mätsi. Ei ehkä nyt mutta joskus tässä elämässä. 

Turri: Jutellaan taas myöhemmin! tajusin tänään, että voi itku, tentti olikin jo noin aikaisin ja aika on mennyt muutenkin liian nopeaan! :O

Vierailija kirjoitti:

En osaa yleistää muista Lapin naisista kun ei ole heistä kokemusta, mutta tämä yksi on juuri kuvaamasi kaltainen ihanuus. Olen hänelle ilmaissut joitain piirteitä tunteistani, tiedostaen täysin ettei tilanne ole nyt ihan helppo, mutta kun niille omille tunteille ei vaan voi mitään. Hänestä vain muodostui jotenkin niin ainutlaatuinen tunnetila, etten koskaan aiemmin ole kokenut mitään samanlaista. Koin toki tämän kaiken vastavuoroisena, mutta siihen en ole saanut vahvistusta. Eli asiat vain jäivät mielestäni kesken. En osaa yhtään sanoa mitä hän ajattelee minusta tai koko asiasta. Ehkäpä asia ei häntä vaivaa, mutta en voi itsekään enää edetä koska se menisi jo kiusalliseksi tai jopa häiritseväksi häntä kohtaan, etenkin jos hänellä ei ole mitään tunteita minua kohtaan. Odotan siis jotain ihmettä tapahtuvaksi, siksi joutuu täällä mieltään keventämään. 

Sama tilanne minulla. Olen itse nainen ja kaipaukseni kohde on mies. Ehkä jossain vaiheessa tässä elämässä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa yleistää muista Lapin naisista kun ei ole heistä kokemusta, mutta tämä yksi on juuri kuvaamasi kaltainen ihanuus. Olen hänelle ilmaissut joitain piirteitä tunteistani, tiedostaen täysin ettei tilanne ole nyt ihan helppo, mutta kun niille omille tunteille ei vaan voi mitään. Hänestä vain muodostui jotenkin niin ainutlaatuinen tunnetila, etten koskaan aiemmin ole kokenut mitään samanlaista. Koin toki tämän kaiken vastavuoroisena, mutta siihen en ole saanut vahvistusta. Eli asiat vain jäivät mielestäni kesken. En osaa yhtään sanoa mitä hän ajattelee minusta tai koko asiasta. Ehkäpä asia ei häntä vaivaa, mutta en voi itsekään enää edetä koska se menisi jo kiusalliseksi tai jopa häiritseväksi häntä kohtaan, etenkin jos hänellä ei ole mitään tunteita minua kohtaan. Odotan siis jotain ihmettä tapahtuvaksi, siksi joutuu täällä mieltään keventämään. 

Sama tilanne minulla. Olen itse nainen ja kaipaukseni kohde on mies. Ehkä jossain vaiheessa tässä elämässä..

Joku uskaltaa liikahtaa ja ihme tapahtuu?

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On mulla kaipuu ja ikävä rakkauden kipinä. . <3

Haluaisitko sytyttää sen kanssani liekkeihin?

Enemmän kuin mitään muuta

En ole ikinä ajatellut ja halunnut ketään niin paljon kuin sinua.

Sama täällä... ehkä viimein nyt kesällä, koska en oikeasti kestä enää. En ilman sua.

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Ei tollasta epäkiihottavaa novellia lue erkkikään. Jos pitäis antaa arvosana, niin seiska miinus, ja se on jo armeliasta. 6+ olisi oikein.

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Oisko päiväkirja mitään noitten tuntojen purkuun? Hullareilla on ainaskin hyvää settiä. 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Ei tollasta epäkiihottavaa novellia lue erkkikään. Jos pitäis antaa arvosana, niin seiska miinus, ja se on jo armeliasta. 6+ olisi oikein.

Ei tarvitse lukea, eikä tämä ole mikään kiihotusketju.:D

En tarvitse arvosanaakaan, taisi nyt vähän kolahtaa johonkin joku tekstissäni, ehkä?

Niitä roikkujareppanoita ja itsekkäitä roikottajia on kyllä niin runsaasti, että varmaan toi moneenkin kolahtaa.

Ei tuota koskaan ääneen myönnetä, että noin on käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Eeh, ja ongelma on kellä?

Hae ammattiapua, oikeesti. Voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Oisko päiväkirja mitään noitten tuntojen purkuun? Hullareilla on ainaskin hyvää settiä. 👍

Ei mulle oo henkilökohtaisesti käynyt noin, niin ei tarvi purkaa.

Ois pitänyt arvata, että kyseinen teksti kolisee ja kovaa!

Suurinosa ihmisistä on älyllisesti hyvin epärehellisiä ja elää mielummin valheessa kuin tunnistaa ja tunnustaa ihan selkeitäkään asioita, varsinkin jos asiaan liittyy oma (ihan inhimillinenkin) typeryys.

Me muut ollaan sitten "hulluja", jihuuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Ei tollasta epäkiihottavaa novellia lue erkkikään. Jos pitäis antaa arvosana, niin seiska miinus, ja se on jo armeliasta. 6+ olisi oikein.

Ei tarvitse lukea, eikä tämä ole mikään kiihotusketju.:D

En tarvitse arvosanaakaan, taisi nyt vähän kolahtaa johonkin joku tekstissäni, ehkä?

Niitä roikkujareppanoita ja itsekkäitä roikottajia on kyllä niin runsaasti, että varmaan toi moneenkin kolahtaa.

Ei tuota koskaan ääneen myönnetä, että noin on käynyt.

Ei kolahtanut, mutta tekstisi oli ylipitkä ja epälooginen.

Jaxuhali. 😘

Ohoh, kylläpä tekstini ärsyttää!

Miettikää vaikka hetki, miksi..

Oli tylsää tulla kotiin kun et ollutkaan valmiina odottamassa tänään, mutta en malta odottaa treffejä illalla!

Voihan hemmetti sentään kuinka mä alan olla väsynyt suhun ja kaikkeen tähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Oisko päiväkirja mitään noitten tuntojen purkuun? Hullareilla on ainaskin hyvää settiä. 👍

Ei mulle oo henkilökohtaisesti käynyt noin, niin ei tarvi purkaa.

Ois pitänyt arvata, että kyseinen teksti kolisee ja kovaa!

Suurinosa ihmisistä on älyllisesti hyvin epärehellisiä ja elää mielummin valheessa kuin tunnistaa ja tunnustaa ihan selkeitäkään asioita, varsinkin jos asiaan liittyy oma (ihan inhimillinenkin) typeryys.

Me muut ollaan sitten "hulluja", jihuuu!

"Jihuuu", ja muut on "älyllisesti epärehellisiä" sekä typeriä? Sinähän tunnistat ja tunnustat ihan selkeätkin asiat. #SarcasmFont

Hyvää viikonloppua sullekin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa aatella tuolleen, että ehkä joskus.

Oon ihan mustavalkonen (realisti) ja jos sitä ei kiinnosta nyt, ei sitä kiinnosta koskaan.

Ja jos sitä kiinnostaa joku muu enemmän, niin en halua sitä ikinä enää, koska oisin sitten vaan joku ikuinen kakkonen johon joutu tyytymään.

En tajua, miten joku suostuu jotain venaileen ja huokaileen, että ehkä joskus (=ehkä joskus on minun vuoronumeroni vuoro).

Oikeastaan aika ällöttävää, eikä ollenkaan kaunista.

Samoin sellaset jotka roikottaa muuten vaan löyhässä hirressä ja epäröi jopa vuosia ja toinen naiivina venailee, että ehkä se joku päivä vielä suostuu sitoutuun ku sillä on niin vaikeeta ja yhy yhy.

Sitten lopulta vuosien vehtaamisen ja on-offin jälkeen se "minulla on vaikeaa ja traumoja"-osapuoli haluaa vihdoin sitoutua ja tajuaa "rakastavansa" sitä roikottamaansa henkilöä (yleensä tätä vaihetta edeltää jonkinlainen "ero", vaikkei varsinaisesti olekaan seurusteltu), eli KIINTYNEENSÄ pikkuhiljaa siihen perässä roikkuvaan kynnysmattoluuseriin.

Usein näillä roikottajilla on taustalla joku pieleen mennyt rakkaustarina jota ne toivoo vuosienkin jälkeen toteutuvaksi, mutta pitää jotain "ihan jees"-tyyppiä siinä varalla (yleensä ne "ihan jees"-tyypit on kans sellasia jotka hivelee roikottajan egoa, fanittaa ja ihailee, kehii jonkun Tukholman syndrooman roikottajahenkilöön) ja kiintyy lopulta siihen ja ehkä tajuaa, ettei saa koskaan sitä "vanhaa" joka jäi kaiveleen ja uskaltaa ehkä siksikin sitoutua "helppoon" ja roikotettavaan "ihan jees"-henkilöön, joka jaksaa fanittaa vaikka roikottaja ois miten paska.

Mitään aitoa rakkautta ja kunnioitusta saati intohimoa tollasissa suhteissa ei ole, mutta tommoset tarinat on aivan helvetin yleisiä.

Liian montaa vastaavaa olen jostain vinkkelistä todistanut ja päättänyt jo nuorena, etten IKINÄ suostu semmosen enkä tule olemaan se typerä, kieli poskella läähättävä sesse joka pomppii rakkaudennälkäisenä itsensä alentavana sellaisen ihmisen pillin mukaan, joka roikottaa ja "epäröi", keksii selityksiä ja lopulta "rakastaa", koska tajuaa ettei saa sitä jotain toista ja on kiintynyt roikkujaan.

Siksi en koskaan haaveile mitään, että ehkä vielä joskus.

Nämä asiat on hyvin mustavalkoisia ja sitoutuisin ainoastaan semmosen ihmisen kanssa, joka on halunnu ensisijaisesti mut (suunnilleen) siitä hetkestä kun on mut tavannu.

Ja tietty, että mä tuntisin kanssa samoin, että oisin about heti "tiennyt", että haluan tuon.

Onko tämä kirjoittaja mies? Hyviä pointteja, mutta hirveän vaikeaselkoista luettavaa. Ymmärrän kyllä hyvin, mistä puhut.