En enää yhtään ihmettele miksi korkeasti koulutettuja on työttöminä.
Työpaikallani aloitti tutkijana aiemmin työskennellyt henkilö, joka on väitellyt myös tohtoriksi. (olemme sosiaali- ja terveysalalla). Ja hän on tosi fiksu, mutta aivan käsi kaikessa. Hän tekee samaa hommaa monta päivää, mihin minulla menee tunti. Eikä tosiaan ole kyse siitä, että homma pitäisi tehdä niin antaumuksella, vaan työ pitää tehdä tehokkaasti.
Kommentit (102)
voisiko hänelle vihjaista , että asia kuuluisi tehdä nopeammin. suomalaisessa työelämässä työhönohjaus on paskaa.
Minulla on siis amk- tason koulutus. Ja tekemämme työ ei vaadi ylempää koulutusta. Mutta paikalle valittiin henkilö, jolla on kaikista korkein koulutus. Ja tässä tulos; henkilö ei osaa tehdä yhtään mitään ja se on taas meidän muiden työtaakkana.
Vähän kuin minä nykyisessä työssäni. Ensin raportin kirjoittamiseen meni 2 päivää. Sitten päivä, puoli päivää, pari tuntia ja tunti. Sitten tuli reklamaatiota, joten palasin 2 tunnin työpanokseen. Teen siis juuri sen verran, että asiakas pysyy tyytyväisenä ja minä tuottavana työntekijänä firmalle. Yksi työkaveri sai potkut, kun oli liian perfektionisti luonne, eikä uskonut pomoamme.
Tohtori on varmaan tottunut toisenlaiseen työskentelyyn.
Minkä asian voi tehdä tunnissa jos toinen käyttää siihen monta päivää? Vaikka olisi kuinka käsi tai kokenut? Meillä on töissä sellaista, että asiat seisovat tarkoituksella, koska pomo käskee. Mua varmasti pidetään hitaana tyyppinä, mutta talon juoruavat perushuuhkajat eivät tiedä asioiden taustoja.
Vertaatko nyt tosissasi itseäsi juuri aloittaneeseen työntekijään? Toisekseen miksi et opasta häntä jos hänellä menee noin paljon pidempi aika tehdä joku asia?
Vierailija kirjoitti:

Voihan joku tehdä jonkun asian vaikka sekunnissa kun toinen ei saa sitä tehtyä elämänsä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vertaatko nyt tosissasi itseäsi juuri aloittaneeseen työntekijään? Toisekseen miksi et opasta häntä jos hänellä menee noin paljon pidempi aika tehdä joku asia?
Komppaan tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vertaatko nyt tosissasi itseäsi juuri aloittaneeseen työntekijään? Toisekseen miksi et opasta häntä jos hänellä menee noin paljon pidempi aika tehdä joku asia?
Kyllä, minäkin olen joskus aloittanut työssä. Ja neuvon häntä monta kertaa päivässä, vähintään viidesti tulee päivittäin kysymään minulta ja omat hommani jää tuolloin tekemättä ja keskeytyy. Ja neuvon myös silloin, kun minulla on omaksi vapaa- ajaksi luettava ruokatauko tai kahvitauko. Mutta kun hän ei opi, vaikka neuvoo. Ja tähän työhän pitää olla tietty perusosaaminen pohjalla, että tätä työtä pystyy tekemään. Ja kun hänelle neuvotaan sellaisia asioita, jotka hänen pitäisi jo osata. Vrt. en minäkään mene syöpäosastolle töihin, jos en osaa tehdä siellä mitään.
Ap ei voi opastaa, koska muuten hän ei voi enää tuntea ylemmyyttä.
Kuulostaa vähän siltä, että aivan liian älykäs tyyppi on laitettu aivan liian vähän älyä vaativaan hommaan.
Ja juuri siinä on asian ydin; tohtori on tottunut toisenlaiseen työskentelyyn eikä pärjää käytännön työssä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän työhän pitää olla tietty perusosaaminen pohjalla, että tätä työtä pystyy tekemään.
Ei ole työntekijän vika, jos rekrytointi on tehty päin prinkkalaa.
Jahas. Ja taas yksi keksitty juttu. Menköön niiden kaikkien muiden mukana. Mikäs siinä.
Vierailija kirjoitti:
Ja juuri siinä on asian ydin; tohtori on tottunut toisenlaiseen työskentelyyn eikä pärjää käytännön työssä. Ap
Minkä tyyppisistä työtehtävistä nyt on käytännössä kyse? Onkohan nyt taas tyypillistä, että nippa nappa amk-taustaisilla on tarve päteä sillä, että mitä koulutetumpi, sitä tumpelompi käytännön töissä?
Osaamattomuus, hitaus ja korkeastikoulutettuhan onkin sama :'DDD Jos kerta pitää olla jokin pohja ja hän kyselee sellaisia, joita pitäisi osata niin voisiko olla vaikka aikaa, kun hän on sitä viimeksi tehnyt/opiskellut? Ettei nyt vaan muista?! Kuulostaa enemmin siltä, että oletat korkeasti koulutetun osaavan jo kaiken ja pysyvän niiden tahdissa, jotka ovat hommaa jo aikansa tehneet. Enpä minäkään 5v tauon jälkeen muista kaikkia perusasioita. Ne palailee muistiin sitten kokemuksen myötä! Eikä ole tuötoveritkaan nillitelleet, kuinka en voi osata jotain vaikka olen heitä korkeammin koulutettu. Ymmärtävät kyllä, että olen ollut alalta poissa ja tarvitsen taas apua ja ohjausta. Huoh...
Thääh.. Tällaista se sitten on kun tohtoreille ei ole tarjolla tohtoritason töitä.. Ottavat pakon edessä sen mitä saavat. Työnantajan vastuulla on tuo rekrytointi ja perehdytys, jos palkkaa "osaamattoman", niin on velvollisuus huolehtia että tämä oppii.
Kyllä se tohtorikin siihen hommaan varmaan voi oppia. Usein ihmisillä on hyvin erilainen tapa oppia ja saattaa kestää hyvin eri ajan. Voi olla, että hän opettelee asiaan aivan eri lailla kuin mikä olisi hänelle selkeintä. Jos et esimerkiksi ymmärrä jotain merkittävää taustavaikuttajaa, voi olla, että kestää pitkään, että tajuat kokonaisuuden ja osatekijät.
Avaappa AP mitä töitä tohtori tekee hitaammin kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja juuri siinä on asian ydin; tohtori on tottunut toisenlaiseen työskentelyyn eikä pärjää käytännön työssä. Ap
Minkä tyyppisistä työtehtävistä nyt on käytännössä kyse? Onkohan nyt taas tyypillistä, että nippa nappa amk-taustaisilla on tarve päteä sillä, että mitä koulutetumpi, sitä tumpelompi käytännön töissä?
No sanotaan, että kyseessä on sosiaalialan työ. Työssä tarvitaan erityisosaamista. Ei minulla ole tarvetta päteä missään. Olisin vaan halunnut työkaverin, joka osaa tehdä omat hommansa ettei ne kaadu meidä muiden niskaan. Onko liikaa vaadittu? Eikä kukaan ymmärrä aloitukseni pointtia? Ap
Olisikohan kokemuksella jotain osuutta asiaan? Miksi tohtorikoulutettu edes tekee samaa hommaa kuin vähemmän koulutetut?