Pikkusiskoni (32 v) on tottunut siihen, että meidän vanhemmat avustavat rahallisesti hänen perhettään

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat siirtää siskon tilille joka kuukausi pari sataa. Ollaan nelikymppisiä perheellisiä molemmat. Meidän perheen rahatilanne on selvästi parempi (paremmat palkat ja asuntovelat maksettu) kuin siskolla. Mun mielestä tosi hienoa, eikä tulisi mieleenkään valittaa. Tiedän, että auttasivat minuakin, jos jokin katastrofi iskisi. Kumpuaako tuo kateus siitä, että koette, että teitä on kohdeltu jo lapsena epätasa-arvoisesti?

Väität siis ylevänä että jos sun siarukselle ostetaan 350 ke arvoinen talo ja sulle ei mitään, niin se on sulle ihan ookoo etkä mitenkään pahoita mieltä? Ja se on sulle ihan reilun ja oikeusenmukaisen tuntuinen tilnne?

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Sellainen perhe on ihan tavallinen perhe missä vanhempi on narsisti. Luonnehäiriöisiä on suomessa paljon ja monella perheessä tällaisia, ihan tavallista. Olet varmaan pumpulipallero jos luulet että dysfunktionaalinen perhe on ääri-harvinaisuus suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat siirtää siskon tilille joka kuukausi pari sataa. Ollaan nelikymppisiä perheellisiä molemmat. Meidän perheen rahatilanne on selvästi parempi (paremmat palkat ja asuntovelat maksettu) kuin siskolla. Mun mielestä tosi hienoa, eikä tulisi mieleenkään valittaa. Tiedän, että auttasivat minuakin, jos jokin katastrofi iskisi. Kumpuaako tuo kateus siitä, että koette, että teitä on kohdeltu jo lapsena epätasa-arvoisesti?

Väität siis ylevänä että jos sun siarukselle ostetaan 350 ke arvoinen talo ja sulle ei mitään, niin se on sulle ihan ookoo etkä mitenkään pahoita mieltä? Ja se on sulle ihan reilun ja oikeusenmukaisen tuntuinen tilnne?

Mutta kun ei sille siskolle osteta 350000 euron taloa.

"Parilla sadalla" lyhentää semmoista 80000 euron lainaa korkeintaan.

Miksi pitäisi muodostaa mielipide tilanteesta Y kun henkilöllä on tilanne X?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Sellainen perhe on ihan tavallinen perhe missä vanhempi on narsisti. Luonnehäiriöisiä on suomessa paljon ja monella perheessä tällaisia, ihan tavallista. Olet varmaan pumpulipallero jos luulet että dysfunktionaalinen perhe on ääri-harvinaisuus suomessa.

Mulla on ihan omat narsistipiirteitä omaavat vanhemmat, mutta onneksi en koe että kaikki elämäni vaikeudet kumpuaisivat heistä tai olisivat heidän syytään, koska miten minä sitten niitä voisin itse kontrolloida?

Pointtini on se, että jos me keskitymme puhumaan siitä että joku on äärimmäisen paha ja huono (=narsisti), me lakkaamme puhumasta siitä mikä toiminta on epäoikeudenmukaista, ja mitä sille voisi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat siirtää siskon tilille joka kuukausi pari sataa. Ollaan nelikymppisiä perheellisiä molemmat. Meidän perheen rahatilanne on selvästi parempi (paremmat palkat ja asuntovelat maksettu) kuin siskolla. Mun mielestä tosi hienoa, eikä tulisi mieleenkään valittaa. Tiedän, että auttasivat minuakin, jos jokin katastrofi iskisi. Kumpuaako tuo kateus siitä, että koette, että teitä on kohdeltu jo lapsena epätasa-arvoisesti?

Nimenomaan kuvio on aina ollut lapsuudessa sama. Suosikki saa kaiken, inhokki ei saa mitään ja aivan törkeästi kaikki rakkaus ja huomio ja lahjat/rahat menee suosikille. Syrjäänjätetty yrottää vaikuttaa asiaan, tulee ylikävellyksi, sitten vetäytyy ja jää syrjään.

Aikuisena sitten kierrokset nousee eli lellimiset jo kalliita, autot, matkat, talo jne.

Näissä on ihan aina se epäreiluus jo lapsuudessa.

SIllä lellimisellä on väliä jos sille on yleisöä.

Jos yleisö lähtee seuraamaan jotain itselleen kiinnostavampaa show'ta, kuvio voi alkaa purkautua.

Epäterveet perhekuviot ovat epäterveitä, mutta ei niihin ole mikään pakko aikuisten osallistua.

No en mielestäni osallistu, mutta kyllä aina joku on kerotonut mitä taphtui. Esim ”vanhemmat osti mulle uuden asunnon!”. Ja kyllä tuo joka kerta v*tuttaa varsinkin kun minä olen se kiltti tunnollinen kympin tyttö ollut aina, josta ei ollut vaivaa vanhemmille.

Täällä toinen kiltti.

Mitä sen siskonkaan kanssa oot tekemisissä kun kerta osallistuu samaan peliin?

Voit ihan oikeesti katkasta kaikkiin välit.

Lellikit saa sit aikanaan auttaa vanhempia. Paitsi että eihän ne mitään tee, sua ollaan kinumassa

paskahommiin. Ei oo pakko.

Voit valmistella itsesi jo siihenkin että tulevaisuudessa luovut perinnöstä.

Eli kadotat noi tyypit elämästäsi.

Se sorsiminen ei ole aina rahallista. Tääkin pitää ottaa huomioon.

Esim oma anoppi on sanonut pojalleen että ”et ole ollenkaan niin rakas kuin tyttäreni, tytär tuntuu vain oikealta lapselta”. Samoin ”en aio olla mummo pojan lapsille ollenkaan, haluan olla mummo vain tyttären lapsille ja antaa kaiken aikani ja apuni tyttären perheelle”.

Sanoisinko että tuo jos mikä on satuttanut ja loukannut miestäni varmaan eniten. Ei ole väleissä vanhempiinsa, mutta ei riidan takia vaan siksi että hänen vanhempiaan ei kiinnosta, vain se tytär kiinnostaa ja tyttären luona ollaan aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat siirtää siskon tilille joka kuukausi pari sataa. Ollaan nelikymppisiä perheellisiä molemmat. Meidän perheen rahatilanne on selvästi parempi (paremmat palkat ja asuntovelat maksettu) kuin siskolla. Mun mielestä tosi hienoa, eikä tulisi mieleenkään valittaa. Tiedän, että auttasivat minuakin, jos jokin katastrofi iskisi. Kumpuaako tuo kateus siitä, että koette, että teitä on kohdeltu jo lapsena epätasa-arvoisesti?

Väität siis ylevänä että jos sun siarukselle ostetaan 350 ke arvoinen talo ja sulle ei mitään, niin se on sulle ihan ookoo etkä mitenkään pahoita mieltä? Ja se on sulle ihan reilun ja oikeusenmukaisen tuntuinen tilnne?

Mutta kun ei sille siskolle osteta 350000 euron taloa.

"Parilla sadalla" lyhentää semmoista 80000 euron lainaa korkeintaan.

Miksi pitäisi muodostaa mielipide tilanteesta Y kun henkilöllä on tilanne X?

Siksi koska rivien välissä lällättelit ”lapselliseksi kadehtijaksi” tällaisen kokeneita ihmisiä. Harmittaisi sinuakin jos puhuttaisiin tällaisista summista. Kyse on epäreiluudesta, selkeästi et koe sellaista kun et tunnista asiaa.

Lapsia ei pidä tehdä jos ei ole oikeudenmukainen ja reilu. Erityisen tärkeää on tämä lapsuudessa. Vaikka joku lapsista tuntuisi rakkaammalta niin sitten se vaan salataan ja kummallekin ostetaan samat asiat /annetaan sama tuki ja apu.

Mutta suomi on täynnä paskoja suosijavanhempia ja avainsana tälle porukalle on boomerit. Siellä jos missä narsismi, epäreiluus ja kusipäisyys asustaa.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Mites mua neuvosit? 15 oon ja himassa just toi pa s ka malli.

Mite mä lopetan tän kärsimyksen ylläpidon?

Kavereiden nurkissa bunkkailen. Vielä menee kauaa en jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa lahjavero.

vuokratakuun maksamisesta ei tarvi maksaa lahjaveroa

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Ai tää onkin vaan tavallisten tampioiden aihe vapaa?

Sairaat perhekuviot on kuule yleisempiä kun luuletkaan.

Mitä sillä on väliä "kuka sitten"...?!

Hyvä, että auttavat kun on tarvetta.

Takuuvuokran saa muuten useimmiten takaisin.

Ei muutkaan asiat mene niin, että niitä pitää saada vain jos ne jatkuu eikä lopu. Logiikallasi työssäköyvillä ei pitäisi olla töitä, koska "kuka sitten" maksaa palkan kun työsuhde loppuu...

Ei ulkomaillakaan vanhempien pitäisi maksaa lastensa yliopistoja koska mitä ne aikuiset lapset sitten tekee kun yliopisto ja sen maksu loppuu....

Kamalaa asennetta kirjoituksessasi.

Niin, avun saamisen jälkeen sitten vaan jatketaan ilman avun saamista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Mites mua neuvosit? 15 oon ja himassa just toi pa s ka malli.

Mite mä lopetan tän kärsimyksen ylläpidon?

Kavereiden nurkissa bunkkailen. Vielä menee kauaa en jaksa.

Kurjaa että sulla on noin vaikea nuoruus.

Jos tosiaan olet 15 ja bunkkailet kavereiden nurkissa voit samoin tein tehdä itsestäsi lasun ja alkaa sitten lastensuojeluviranomaisten kanssa purkamaan kuviota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Sellainen perhe on ihan tavallinen perhe missä vanhempi on narsisti. Luonnehäiriöisiä on suomessa paljon ja monella perheessä tällaisia, ihan tavallista. Olet varmaan pumpulipallero jos luulet että dysfunktionaalinen perhe on ääri-harvinaisuus suomessa.

Mulla on ihan omat narsistipiirteitä omaavat vanhemmat, mutta onneksi en koe että kaikki elämäni vaikeudet kumpuaisivat heistä tai olisivat heidän syytään, koska miten minä sitten niitä voisin itse kontrolloida?

Pointtini on se, että jos me keskitymme puhumaan siitä että joku on äärimmäisen paha ja huono (=narsisti), me lakkaamme puhumasta siitä mikä toiminta on epäoikeudenmukaista, ja mitä sille voisi tehdä.

Moni ihminen ei haluakaan nähdä selkeästi sitä miten väärin jotkut muut toimivat -- siksi, että voimakkaasti vaikuttavaa vääryyttä tekevän lähisuhde-henkilön todelliseksi hyväksymätön haluaa säilyttää oman kontrollin itsellään pitämisen tunteensa.

Kontrolli vaan ei ole usein itsellä, vaikka haluaisi.

On henkilöitä, jotka vaikuttavat toisten henkilöiden elämään paljon voimakkaammin kuin olisi kohtuullista, hyvää, humanistista, eettistä ja oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Mites mua neuvosit? 15 oon ja himassa just toi pa s ka malli.

Mite mä lopetan tän kärsimyksen ylläpidon?

Kavereiden nurkissa bunkkailen. Vielä menee kauaa en jaksa.

Kurjaa että sulla on noin vaikea nuoruus.

Jos tosiaan olet 15 ja bunkkailet kavereiden nurkissa voit samoin tein tehdä itsestäsi lasun ja alkaa sitten lastensuojeluviranomaisten kanssa purkamaan kuviota.

En uskalla. Mua ei kuitekkaa uskota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitat vaan siskon saamat aummat ylös. Perinnönjaossa sitten pyydät huomioimaan ne ennakkoperintönä.

Pätee vaan jos on olemassa faktaa paperilla. Sana sanaa vastaan tuskin riittää.

Tilisiirrot on faktaa paperilla. Jos tililtä on nostettu sama isompi summa rahaa, joka täsmää siskon kuluun, tuskin sisko pystyy todistamaan saamansa rahan alkuperää muualta saaduksi, kuin vanhemmaltaan. Vielä kun vastaavia tapahtumia on useampi.

Meinaatko ihan tosissasi, että joskus hamassa tulevaisuudessa aletaan syynätä vuosikymmenien takaisia tiliotteita ja käteisnostoja?

eri

Minusta molemmille lapsille tulisi antaa sama tuki, tai sitten korjata vain toisen saama apu perinnönjaossa. Se pärjäävämpi sisarus saattaa olla pärjäävä vain sillä hetkellä ja vanhempien kuoltua tilanne muuttua.  Miten sitten tapahtuu? Apua saanut sisarusko alkaa tadoudellisesti tukemaan entistä pärjännyttä? Tuskimpa. Koko kuvio on selvä, kun kaikkia lapsia tuetaan samalla tavalla. Apu vain miteoitetaan niin, että se riittää kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Sellainen perhe on ihan tavallinen perhe missä vanhempi on narsisti. Luonnehäiriöisiä on suomessa paljon ja monella perheessä tällaisia, ihan tavallista. Olet varmaan pumpulipallero jos luulet että dysfunktionaalinen perhe on ääri-harvinaisuus suomessa.

Mulla on ihan omat narsistipiirteitä omaavat vanhemmat, mutta onneksi en koe että kaikki elämäni vaikeudet kumpuaisivat heistä tai olisivat heidän syytään, koska miten minä sitten niitä voisin itse kontrolloida?

Pointtini on se, että jos me keskitymme puhumaan siitä että joku on äärimmäisen paha ja huono (=narsisti), me lakkaamme puhumasta siitä mikä toiminta on epäoikeudenmukaista, ja mitä sille voisi tehdä.

Moni ihminen ei haluakaan nähdä selkeästi sitä miten väärin jotkut muut toimivat -- siksi, että voimakkaasti vaikuttavaa vääryyttä tekevän lähisuhde-henkilön todelliseksi hyväksymätön haluaa säilyttää oman kontrollin itsellään pitämisen tunteensa.

Kontrolli vaan ei ole usein itsellä, vaikka haluaisi.

On henkilöitä, jotka vaikuttavat toisten henkilöiden elämään paljon voimakkaammin kuin olisi kohtuullista, hyvää, humanistista, eettistä ja oikein.

Jep: en itsekään kannata ajatusta siitä että oman onnen seppiä tässä kaikki ollaan ainoastaan.

Kuitenkin on selvää että helpointa on vaikuttaa omaan toimintaan. Totta kai kannattaa ottaa huomioon ne vaikeudet joille ei itse mitään voi, mutta sitten kun ne on noteerattu, voi keskittyä siihen omaan hiihtoon ja siihen mitä sille voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joskus keskustella ihan vaan tavallisten tampioiden perhekuvioista ja ihmissuhteista, ei aina vetää kuviota siihen että joku osallistuja on ilmiselvä narsisti?

Terveiden rajojen muodostaminen ja niiden ylläpitäminen ovat meidän kaikkien hommaa, vikaa on myös itsessä jos joutuu koko ajan tallatuksi.

Ymmärrän että vakiintuneita perhekuvioita on vaikea muuttaa, mutta niihin osallistumalla itse ylläpidätte niitä. Eikö ole hiukan ristiriitaista ylläpitää omaa kärsimystään.

Mites mua neuvosit? 15 oon ja himassa just toi pa s ka malli.

Mite mä lopetan tän kärsimyksen ylläpidon?

Kavereiden nurkissa bunkkailen. Vielä menee kauaa en jaksa.

Kurjaa että sulla on noin vaikea nuoruus.

Jos tosiaan olet 15 ja bunkkailet kavereiden nurkissa voit samoin tein tehdä itsestäsi lasun ja alkaa sitten lastensuojeluviranomaisten kanssa purkamaan kuviota.

En uskalla. Mua ei kuitekkaa uskota.

Eipä tuota voi tietää jos et edes kokeile.