Lue keskustelun säännöt.
Tämä äiti prakasi.
25.02.2017 |
Ei tätä kannattaisi tänne avata, mutta ei tämä olo enää mistään pahene joten ollaan sitten masokisteja evvk.
Ollaan yläkoululaisteni kanssa kanssa kolmisin tämä päivä ja koska vanhemmalla heistä on tarvetta kuontalon siistimiselle niin touhuttiin aamu reippaasti, että ehditään ajoissa kulkevalla bussilla liikenteeseen, kun päivän aikana ehdittävä muutakin tehdä. No, vanhempi muuttuikin tuttuun tapaansa kumman happamaksi ja raadon näköiseksi kun lähtöä tehtiin, oli taas niin nyrpeätä kaikki ja ette voi uskoa millaista negatiivista, kyynistä ja kritisoivaa tekstiä sieltä ulos tuleekaan tasaisin väliajoin. Ulos kun päästiin niin valitti vain uusista kengistään miten ovat samaan aikaan isot ja pienet ja valivalivali, nuorempi päätti ilahduttaa minua repimällä hattua päästä ja valittamalla minusta jotain. Oikeasti, miksei nuo tunnu muuta tekevän kuin valittavan, kritisoivan ja mollaavan, on taas niin rattoisia päiviä takana että oksat pois:´(
Vanhempi alkoi vielä mussuttamaan siitä että vois mennä parturiin yksinkin, asia josta ei ole ikinä ennen sanonut ja toki sais mennäkin jos niikseen on. Harmi ettei lompakossani ollut tarpeeksi käteistä että olisi juossut bussille sitten yksin, pankkikortin saa kyllä myöh tänävuonna. No, tein sitten täyskäännöksen ja lähdin takaisin kotiinpäin todettuani että eihän heidän tehtävänään ole kuin pilata elämät, oikein sammakkojen sammakko ja voisin repiä tukan päästäni, puhkoa silmäni yms mutta myöhäistä se enää on. Vanhempi totesi siihen että samat sanat, vastasin että en minä lähes koko ajan valita, kritisoi ja ole hapan ja vaikka onkin teini jolta sitä käytöstä saa niin ei sitä jaksa pyhimyskään näin usein.
Jep, jäivät ulos ja minä tukehdun itseinhooni ja väsymykseeni täällä kotona, mukavaa la-päivää muillekin :´´(
Kommentit (30)
Niin tuttua. Eiköhän jokainen äiti kilahda joskus, ei se susta huonoa äitiä tee. Välillä on olo, kun olis joku kaatopaikka, mihin teinit laskee jätteensä. Meillä on onneks teinikapinat jo ohi. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
21 lisää että kun saa tilan olla hetken rikki, antaa se miljoona kertaa enemmän voimavaroja nousta sieltä ja toimia paremmin ja vahvemmin, kuin se että sit saman tien lytätään eikä anneta sun tuntea sun tunteita. Siinä psykologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi minä olen aina se joka näitä "episodeja" yhtään ns katuu saati pahoittelee? miksei kumpikaan tule yhtään ikinä vastaan eikä osoita minkäänlaista harmistusta käytöksestään saati että pyytäisivät anteeksi tmv? Ihan kuin äiti olisi aina se kaiken pahan ja eripuran ainoa ja totaalinen aiheuttaja/syy eikä se nyt kiesus sentään niin voi olla tai mennä!
ap
Nyt haisee jo marttyyrille. Minäainavainkokoajaneikäkukaanmuukoskaanmitäänyhyy. Pieni vinkki: älä ota lasten ja teinejen puheita koskaan henkilökohtaisesti. Ota ne niin, että tässä puhuu nyt uhmaikäinen tai pieni koululainen tai esimurrosikäinen tai teini, joka kokeilee ja etsii ja hakee reaktiota ja huomiota. Ne ei tarkoita että ne vihaa sua, ne käyttäytyy niin kuin sen ikäryhmän kuuluukin jossain määrin aina käyttäytyä. Niiden tunne-elämä ja itsehillintä on vielä täysin kehittymätöntä, etkä sä voi mennä siihen samaan kehitystasoon niiden tasolle. Saat suuttua ja pistää rajoja, mutta älä loukkaannu ja marttyrisoidu.
Samaa mieltä. Suuttua voi, mutta siinäkin kun kykenisi muistamaan olevansa se aikuinen ja sen, että kipuilevaa nuorta on helppo loukata todella pahasti. Entä jos yrittäisi jutella noiden nuorten kanssa rauhallisesti kun on lauhtunut? Sopia säännöt niistä hiertävistä asioista? Tukanleikkuu ja uudet kengät, kumpikaan ei maailmanluokan taisteluasioita. Helpolla vielä pääset, meillä etsittiin 15 v tyttöä pitkin kaupunkia, tapeltiin kaljanjuonnista, pinnauksesta ja kotiintuloista. Kuitenkin onnistuttiin pitämään keskusteluvälit. Tyttö kasvoi, järkevöityi, meni kaikkien yllätykseksi lukioon, lukiossa tokalla alkoi vanhojen tanssien jälkeen miettiä muutakin kuin bileitä ja vanhaintansseja, kirjoitti hyvin ja opiskelee nyt oikiksessa. Ja vaikka muutti omilleen, käy useamman kerran viikossa kotona ja soittaa ongelmistaan ja iloistaan. Oikeasti fiksu tyttö, nuo hankalimmat vuodet muistelin sitä iloista ja energistä pikkutyttöä aina pahimpien riitojen aikaan. Sieltä se sama persoona tuli enemmän esiin kun murrosikä helpotti ja kaveripiiri muuttui järkevämmäksi.
Anna sitä vastuuta kenkäostoksista ja partureita noille pojille ja älä tee kaikkea niiden puolesta. Helpottaa kaikilla. Eipä ihme jos kilahtelette
Ei ne enää ole pikkupoikia. Voivat käydä itse kynimöllä ja ostaa kengät ja vaatteet. Haluavat itsenäistyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan oikeesti sinä joka puhuit kommentissasi "psykologisista kyvyistä ja voimavaroista". Ootkohan kattonu pari jaksoa Dr.Philia liikaa? On ihan tervettä tarkastella asennettaan meistä jokaisen ja koittaa rationalisoida asioita mielessään (teinin sanat ei välttämättä ole niin kovin harkittuja että kannattaisi ottaa niitä aina niin kovin itseensä) mutta toi että sunlaiset ihmiset tulee tämmösiin ketjuihin kommentoimaan täysin vailla empatiaa tollasta, on vaan yksinkertaisesti aika kusipäistä. Ap:sta huokuu kilometrin päähän että hän on vain väsynyt kun tilanne on jatkuvasti vähän päällä. Ihminen tarvii sillon empatiaa ja tilan olla hieman rikki. Ei todellakaan tollasta arvostelua. Vanhemman ei tarvi olla mielenterveyden ammattilainen. Riittää kun osaa sanoa anteeks, yrittää uudelleen ja olla jämpti. On täysin ok näyttää tunteensa ja romahtaa joskus. Tosi helvetin monet meistä tekee sitä.
Jokainen kriisi on mahdollisuus kasvuun.
Oma näkökulmani on että oman kriisini keskellä olen itse arvostanut enemmän toimivia neuvoja kuin myötäilyä tilanteesaa jossa itse olen tulkinnut toisten ihmisten toimintaa tarpeettoman negatiivisesti.
Kuten esimerkiksi ap tekee. Hän on vanhempi joka loukkaantuu siitä että teini on naama nutturalla 99,5 prosenttia ajasta, kun jollekulle toiselle vanhemmalle saattaisi tulla mieleen että onkohan tolla mun lapsella kaikki nyt hyvin?
Tunteita saa näyttää ja toimia jämptisti myös, mutta joku pihamaalla tappelu ja suunnitelmien peruminen viimetingassa eivät ole kovin jämptiä toimintaa.
Sellaista tekevät ihmiset joilta ovat voimavarat loppuneet, jolloin on syytä miettiä mistä niitä saisi lisää.
Ja mistä tiedän? No, koska olen itse toiminut samoin.
Tämä keino tepsii teiniin kuin teiniin: kun alkaa naama mennä vittuniikuetsätajuu-ilmeeseen ja alkaa tiuskinta niin alan puhua ruotsia. Vastaan niin kauan ruotsiksi kuin nillitys jatkuu. Meillä ei enää nillitetä 😆
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
21 lisää että kun saa tilan olla hetken rikki, antaa se miljoona kertaa enemmän voimavaroja nousta sieltä ja toimia paremmin ja vahvemmin, kuin se että sit saman tien lytätään eikä anneta sun tuntea sun tunteita. Siinä psykologiaa.
Kuka ei ole antanut kenen tuntea tunteita?
Tunteita ei todellakaan kannata tukahduttaa, siitä saa vain lisää ongelmia.
Mutta minä olen ap:stä erillinen ihminen, ja vaikka olen itsekin ollut hankalissa paikoissa, ei minun tarvitse reagoida tunteella toisen ihmisen tilanteeseen: ei ole minun tilanteeni näes.
Suosittelisin ap:lle ja sinulle terapiaa, voisi käydä selvemmäksi niiden omien tunteiden ja vastapuolen tunteiden ero, ja se miten nämä syöttävät toisiaan jos niin antaa käydä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siellä on varmaan jokaisella peiliin katsomista. Sanavalinnatkin vaikuttavat. Jos puhut kotona samaan tyyliin kuin nyt kirjoitat, en ihmettele, että vastaanotto on negatiivista. Esimerkiksi sana kuontalo on jo niin negatiivinen, aivan turhaan. Kun käyttää neutraalia puhetta, ei vastapuoli provosoidu kaikesta.
Herranen aika! Miten ilmaiset tunteitasi jos sallit itsellesi vain "neutraalin" puheen? Onko teillä kotona muita värjeä kuin beige, harmaa ja valkoinen? Kuontalo tarkoittaa tuuheaa tukkaa, ei sen enempää, vanha suomen kielen sana. Liimatukka on sitten eri asia.
Saa sanoa, saa suuttua, saa päästää suustaan ajattelemattomuuksia, se on normaalia ihmisen elämää. Saa myös leppyä, rauhoittua, pyytää anteeksi jne.
Olet ilmeisesti yksin lastesi kanssa, ap. Meillä on kolme teiniä, mutta onneksi kaksi aikuista jakamassa sitä murrosiän taakkaa. Muistan oman murrosikäni hyvin ja ihmettelen, että äitini (yh) kesti sitä mun arvostelua ja reuhaamista. Ehkä hän oli "paatunut" vanhempien sisarusteni kanssa? :)
Hyvä, että näytät tunteiasi lapsille. Niinhän me opimme: teoilla, myös sanoilla, on seuraukset. Sitten niiden seurausten kanssa eletään, selvitetään tilanteet, pyydetään anteeksi jne.
Parempaa viikonloppua.
Siis ihan oikeesti sinä joka puhuit kommentissasi "psykologisista kyvyistä ja voimavaroista". Ootkohan kattonu pari jaksoa Dr.Philia liikaa? On ihan tervettä tarkastella asennettaan meistä jokaisen ja koittaa rationalisoida asioita mielessään (teinin sanat ei välttämättä ole niin kovin harkittuja että kannattaisi ottaa niitä aina niin kovin itseensä) mutta toi että sunlaiset ihmiset tulee tämmösiin ketjuihin kommentoimaan täysin vailla empatiaa tollasta, on vaan yksinkertaisesti aika kusipäistä. Ap:sta huokuu kilometrin päähän että hän on vain väsynyt kun tilanne on jatkuvasti vähän päällä. Ihminen tarvii sillon empatiaa ja tilan olla hieman rikki. Ei todellakaan tollasta arvostelua. Vanhemman ei tarvi olla mielenterveyden ammattilainen. Riittää kun osaa sanoa anteeks, yrittää uudelleen ja olla jämpti. On täysin ok näyttää tunteensa ja romahtaa joskus. Tosi helvetin monet meistä tekee sitä.