Lue keskustelun säännöt.
Ylihuolehtiva anoppi
Miniä
23.02.2017 |
Ensiksi, anoppini on mukava, lämminsydäminen ja ihan hauska tyyppi.
En haluaisi valittaa MUTTA...
Anoppi asuu valitettavan lähellä, niin lähellä että jaksaa kävellä meille. Hän tulee päivällä ilmoittamatta (minä olen töissä päivät, mies nyt sairauslomalla), tuo meille ruokaa (!), koiralle herkkuja vaikka on kielletty, limpparia, pullaa, karkkia ym. herkkuja jotka eivät normaalisti kuulu meillä arkeen. Lapsia meillä on 2, kouluikäisiä jo. 3. syntyy kesällä.
Nyt hän on keksinyt "auttaa" minua myös esim. lumitöissä. Kiva. Muuten ei mitään mutta eihän iäkäs ihminen niitä jaksa kuin vähän siirrellä, tukkien kaikki tekemäni väylät jotta saadaan KOKO talven lumet mahdollisimman helposti kolattua. Eli tein tänäänkin tuplatyöt kun ensin siirtelin hänen tekemiään, jo tiivistyneitä kekoja pidemmälle.
Mies on hänelle sanonut. Monesti. Ja tosi rumastikin minun mielestäni välillä. Mutta ei auta ei. Hän pitää miestäni ihan pikkupoikana edelleen. Kaikki mitä hän sanoo, anoppi vaan naurahtelee eikä ota tosissaan. Nyt kun on sairauslomalla niin anoppi kai luulee etteihän osaa käydä kaupassa ja/tai syödä täällä itsekseen. Saati että osaisi tehdä ruokaa myös lapsille. Eikä mieheni ole mikään äidin tossukka, anoppi vaan yksinkertaisesti ei kuuntele, ohittaa täysin.
Kerran olen hänelle soittanut, kun toi kaupasta meille kassillisen jo valmiiksi viimeisen käyttöpäivän tuotteita. Sanoin vaan että kiitos, mutta emme tarvitse kun emme ehdi syödä niitä. Että hukkaan menee (ja koiralle) ja kyllä me ruokamme voimme ostaa ihan itse.
No, hän loukkaantui tietenkin "Niin onhan teillä tietenkn varaa ostaa parempia ruokia kuin minulla..." Joo no ei ollut siitä kyse. Silloin hän piti 2 viikkoa mykkäkoulua, ja sen jälkeen ei ole meillä sattunut käymäänkään muuten kuin että minä olen yleensä poissa...
Minua, meitä suututtaa lähinnä, ettei ihminen kuuntele eikä kunnioita meidän perheen tapoja juuri esim. ruokailun suhteen. Mies ei oikeasti kerkeä väliin kun koiralla on jo herkkutikut suussa ja seuraavana päivänä maha löysällä. Tästä(kin) on sanottu monta monituista kertaa mutta ei, ei mene jakeluun. Pihalle hän saattaa vaan ilmestyä puuhastelemaan niin ettei ollenkaan käy edes ovella. Siis kun olen töissä.
En haluaisi olla ilkeä, enkä haluaisi pahoittaa hänen mieltään turhaan. Mutta miten löytää keskitie tässä? Tiedän ettei hän tarkoita pahaa mutta kun tämä on MEIDÄN koti ja MEIDÄN perhe. Hyviä vinkkejä yli-innokkaan anopin koulimiseen?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tapa millä voisi uskoa, että mies sanoo että soittaa poliisit poistamaan jos näkee pihalla. Se on periaatteessa luvaton tunkeutuminen toisen tontille mitään ilmoittamatta. Ja oikeasti soittaa, se voisi tepsiä kun näkee että olette tosissanne. Ja sitten ehkä ymmärtää että olette tosissanne muissakin asioissa. Tai sanotte, ettei sitten hänellä ole mitään asiaa teille, miksi mies edes avaa ovea? Tai onko hänellä avain tai ovi aina auki? Avain pois tai ovi aina lukkoon.
Minulla on aivan järkyttävä anoppi mutta poikansa on sanonut sen verran pahasti jos on tarvinnut, että uskoo. Ja muutimme myös useamman sadan kilometrin päähän, toimii.
Kun välimatkaa oli vain kymmeniä kilometrejä, ilmestyi ilmoittamatta, mutta lopetti sen kun voivoteltiin että kun ei nyt käy tai ollaan lähdössä. Sitten oikeasti lähdettiin vaikka kauppaan ja viivyteltiin. Jos oli vielä pihassa kun tultiin takaisin niin sanottiin että ei nyt käy ja ovi kiinni.
Kymmenisen minuuttia jaksoi ihmetellä pihalla ja haahuilla ja soitella ovikelloa ja koputella ikkunoihin mutta sitten ymmärsi häipyä. Teki tuon kaksi vai kolme kertaa ja joka kerta sama kohtelu, inhoamme molemmat mieheni kanssa yllätysvieraita.
Yleensähän se meneekin niin, etteivät anopit usko miniöitään, vaan poikansa pitää sanoa, ehkä rumastikin. Meillä esim. kun vaihdoin vaipan esikoiselta anoppilassa, niin heti anoppi ryntäsi mieheni luo, että "eikös tuo vaippa nyt mennyt liian tiukalle, mee nyt kattomaan kun se on ihan huonosti". Mies katsoi vaipan ja totesi kylmästi äidilleen että hyvin se on, älä puutu. Ja kaikki mitä tein vauvan kanssa, meni äkkiä mieheni luo, että nyt kyllä tekee väärin, kato nyt, kato. Kerran sitten mieheni huusi äidilleen tästä ihan kunnolla ja kirosi suurinpiirtein alimpaan helvettiin, sen jälkeen anoppi ei ole arvostellut.
Jos minä sanon jotain, ei usko. Esim. että lapsi vierastaa tosi paljon, ei voi suoraan rynnätä ottamaan syliin. Anopin vastaus: "No kylläpäs voi, ei tuo minun poikanikaan koskaan vierastanut, pitää vain totuttaa. Tule syliin mummin kulta!" Ja ryntäsi ottamaan lasta syliin. Ihan hirveä huuto ja hätä siitä tuli lapselle, tietysti. Eikä meinannut antaa itkevää ja rimpuilevaa lasta minun syliini. Antoi kuitenkin kun vain otin.
Ei ihmekään silti ettei poikansa vierastanut, kun hänellä oli kolme hoitajaa kun äitiään ei oikein kiinnostanut, niin ei tietenkään luonut syvää kiintymyssuhdetta kehenkään. Tästäkin anoppi sai aika puhuttelun pojaltaan, sen jälkeen kun harvoin nähdään on tyytynyt (tietysti itkua tihrustaen) katselemaan lapsen leikkejä, jos tämä uskaltaa leikkiä.
Uskon lapsen muistavan tuon episodin, koska heti kun näkee anopin ryntää äkkiä isänsä tai minun syliini eikä oikein uskalla leikkiä paitsi sylissä ihan vähän ja koko ajan tarkkailee anoppia. Muiden vieraiden kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut, kun ovat antaneet lapsen rauhassa katsella ja itse tulla luokse jos hänestä siltä tuntuu.
Sitten anoppi nyt tietysti itkee aina, että miksi lapsemme vihaa häntä ja onko hän niin huono mummu. Hänelle on sanottu, että ihan itse aiheutti sen väkisin pitämällä sylissä kun lasta pelotti, mutta ei usko, eihän näin pieni voi sellaista muistaa ja sitä vain pitäisi totuttaa.
Tai sitten lapsi vaistoaa sinun vihamielisyyden
Niinhän se juu menikin :D Minkäs minä sille mahdan miten anoppi käyttäytyy ja lapsi pelkää häntä, muttei muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä anopistani välitän.
Hän on meille tervetullut kyllä.
Minusta olisi kuitenkin ihan kohtuullista, jos hän ilmoittaisi tulostaan.On myös väärin, että hän syöttää koiraa salaa ja esim. piilottaa lapsille herkkuja heidän reppuihinsa/kaappeihinsa - salaa paitsi minulta, myös omalta pojaltaan! Eli tietää kyllä tekevänsä väärin mutta tekee silti. Meillä siis on karkkipäivä ollut aina mutta hän ei sitä kunnioita.
Ulkohommista sen verran, että ei kai se ole kohtuuton vaatimus, että saisimme ihan itse omaan pihaamme istuttaa kukat ja tehdä pihatyöt? Toki apu kelpaa jos haluaa auttaa mutta ei kai kenenkään pihaan ole tapana mennä omin nokkineen? Vai onko teillä?
Eikä hän siis käy meillä edes lasten vuoksi, koska kun käy niin käy aamupäivällä kun lapsetkin koulussa. Vie miehelle ruokaa, jota hän ei halua ja touhuaa kuin kotonaan. Mies on todella rumastikin hänelle sanonut että ei saa, mutta kun ei usko.
En siis halua anopista missään tapauksessa eroon. Mutta mielestäni hän ylittää sopivuuden rajoja räikeästi.
Ap
Näin anoppina, itselle ei tulisi mieleenkään ylittää rajoja jotka vanhemmat on asettaneet. Eli karkkipäivät, jos herkkuja annan lapsille ne menee vanhemmille jotka antaa ne sitten kun heille sopii, kotieläimiä en menisi ruokkimaan, kun en tiedä mitä ne syövät.
En tiedä pelkääkö anoppisi yksin jäämistä, tunteeko hän itsensä tarpeelliseksi kun hössää miehesi ympärillä.
Jokin harrastus olisi varmaan hyvä anopillesi, että olisi muutakin elämää kuin te
Kyllä se kuolee pois joku päivä. Ole huoleti.
Ei mulla muuta tähän.
No annat sen pitää mykkäkoulua, ja sanot aina ihan asiallisesti ja neutraalisti tilanteessa mikä on ok ja mikä ei ole ok. Esim.
-"Minäpä teen teille lumityöt."
-"Kiitos ei, minä haluan tehdä ne itse."
-"Eikö apu kelpaa?"
-"Nyt ei kelpaa. En halua apua sellaisissa asioissa, jotka haluan tehdä itse."
--> Anoppi mykkäkoulussa pari viikko, ja saat olla rauhassa pari viikkoa.
Ei aikuista herranjestas tarvitse mielipahalta säästää. Monet ovat valmiita tuottamaan tarkoituksellisesti mielipahaa lapsilleen, mutta anoppi on joku pyhä lehmä jota pitää silkkihansikkain kohdella?
Minä en huoli minun kotiini ketään huushollaamaan, enkä esim. lapsiani kasvattamaan "äidin" roolissa. Anoppini ja miehen sisko yrittivät molempia, mutta laitoin sille hyvin nopeasti stopin. Ja tsadam, olen miehen suvussa se ilkeä kontrolloiva miniä. Joten varauduhan siihenkin sitten.
Minä olen sinut roolini kanssa, pääasia että meidän perheessä kaikki voivat hyvin ja koti on kaikille oma rauhoittumisen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä anopistani välitän.
Hän on meille tervetullut kyllä.
Minusta olisi kuitenkin ihan kohtuullista, jos hän ilmoittaisi tulostaan.On myös väärin, että hän syöttää koiraa salaa ja esim. piilottaa lapsille herkkuja heidän reppuihinsa/kaappeihinsa - salaa paitsi minulta, myös omalta pojaltaan! Eli tietää kyllä tekevänsä väärin mutta tekee silti. Meillä siis on karkkipäivä ollut aina mutta hän ei sitä kunnioita.
Ulkohommista sen verran, että ei kai se ole kohtuuton vaatimus, että saisimme ihan itse omaan pihaamme istuttaa kukat ja tehdä pihatyöt? Toki apu kelpaa jos haluaa auttaa mutta ei kai kenenkään pihaan ole tapana mennä omin nokkineen? Vai onko teillä?
Eikä hän siis käy meillä edes lasten vuoksi, koska kun käy niin käy aamupäivällä kun lapsetkin koulussa. Vie miehelle ruokaa, jota hän ei halua ja touhuaa kuin kotonaan. Mies on todella rumastikin hänelle sanonut että ei saa, mutta kun ei usko.
En siis halua anopista missään tapauksessa eroon. Mutta mielestäni hän ylittää sopivuuden rajoja räikeästi.
Ap
Näin anoppina, itselle ei tulisi mieleenkään ylittää rajoja jotka vanhemmat on asettaneet. Eli karkkipäivät, jos herkkuja annan lapsille ne menee vanhemmille jotka antaa ne sitten kun heille sopii, kotieläimiä en menisi ruokkimaan, kun en tiedä mitä ne syövät.
En tiedä pelkääkö anoppisi yksin jäämistä, tunteeko hän itsensä tarpeelliseksi kun hössää miehesi ympärillä.
Jokin harrastus olisi varmaan hyvä anopillesi, että olisi muutakin elämää kuin te
Mun miniä suuttui kun otin koiran. Mä kanssa ajattelin, että etten ole vaivaksi ja liikaa sotkeennu poikani perheen elämään niin otin seurakseni koiran. Miniä suuttui mulle verisesti. Enkä oikein edes ymmärrä miksi. Tietääkseni hän ei ole koirille allerginen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä anopistani välitän.
Hän on meille tervetullut kyllä.
Minusta olisi kuitenkin ihan kohtuullista, jos hän ilmoittaisi tulostaan.On myös väärin, että hän syöttää koiraa salaa ja esim. piilottaa lapsille herkkuja heidän reppuihinsa/kaappeihinsa - salaa paitsi minulta, myös omalta pojaltaan! Eli tietää kyllä tekevänsä väärin mutta tekee silti. Meillä siis on karkkipäivä ollut aina mutta hän ei sitä kunnioita.
Ulkohommista sen verran, että ei kai se ole kohtuuton vaatimus, että saisimme ihan itse omaan pihaamme istuttaa kukat ja tehdä pihatyöt? Toki apu kelpaa jos haluaa auttaa mutta ei kai kenenkään pihaan ole tapana mennä omin nokkineen? Vai onko teillä?
Eikä hän siis käy meillä edes lasten vuoksi, koska kun käy niin käy aamupäivällä kun lapsetkin koulussa. Vie miehelle ruokaa, jota hän ei halua ja touhuaa kuin kotonaan. Mies on todella rumastikin hänelle sanonut että ei saa, mutta kun ei usko.
En siis halua anopista missään tapauksessa eroon. Mutta mielestäni hän ylittää sopivuuden rajoja räikeästi.
Ap
En katselisi päivääkään tuollaista. Sulla on lasten tullessa murrosikään iso ongelma, jos et nyt ala tekemään selväksi ketkä teidän perheen säännöistä asioista päättävät. Mummolaan ne juoksevat itkemään, kun äiti ei tykkää että tupakki haisee tai rajoittaa tietokoneaikaa. Ja mites meinaat estää jo melkein aikuisen kokoista 15-vuotiasta, jos et nyt ole alusta alkaen tehnyt selväksi, ettei kellään ole oikeus teidän perheen sääntöihin puuttua ja niitä muuttaa?
Kyllä tuossa anopin kanssa välien meno on se pienempi paha. Tämä nyt vain on sellainen asia, ettei se tule ratkeamaan ilman anopin mielen pahoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks anoppi täällä, yleensä me anopitkin kuolllaan jossain vaiheessa. Itse en tuppaa enkä tuputa apuani. Käydään kylässä silloin tällöin autetaan jos pyydetään, muuten saavat elellä rauhassa. Lapsenlapsia otetaan välillä yökylään.
Toinen miniä on kiitollinen kaikesta, toinen ei kiitoksen sanaa ikinä sano, valittaa vaan. Eli on miniöissäkin eroa
Ja omat poikasi olet kasvattanut tuppisuiksi jotka kumpikaan ei kiitä?
Kumpikin poikani kiittää ja pyytää myös apua jos tarvitsee. Myös minä voin pyytää apua pojiltani, jos joskus sitä tarvitsen. Poikiini minulla on loistavat välit, ja toiseen miniään, toisen kanssa olen kohtelias ja ystävällinen, en moiti enkä kohtele huonosti.
Mutta miniät mainitsit erikseen ja kilpailutat heitä keskenään. Aika paljastavaa ja pysäyttävää.
Ai pitääkö heidän kilpailla? Ei vaan alkujaan tilanne oli tämä että toinen miniä juoksutti minua, kun olin töissä hän kotona olija laittoi viestiä käytkö mulle kaupassa? Tuotko sitä ja tätä mulle? Minä lähdin kävellen töistä, kävelin kauppaan noin 1km yhteen suuntaan, sitten miniälle n 4km toiseen suuntaan ja sieltä kotiini 6km takaisin päin, vaikka miniällä oli auto pihalla mutta hän ei jaksanut hakea sitä tai tätä kaupasta. No kiitos jäi uupumaan joka kerta, mutta tätä puuhaa sain tehdä parin vuoden ajan. Kunnes lopetin sen. Joo, ehkäpä miniä on itse aiheuttanut tilanteensa? Ehkä ei, mutta näin se on meillä. Jos se tuntuu kilpailulta niin sitten tuntukoon. Mutta monesti menee niin että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Itse kohtelen ihmisiä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan, ja siksi olen myös ystävällinen miniöilleni mutten enää pankki ja juoksutyttö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi, en jaksanut lukea koko ketjua mutta tuli sellainen mieleen, että koska anoppi selvästi haluaa teitä auttaa ja huolehtia, olisiko teillä jotain ihan oikeaa hommaa anopille? Esim. pakastimen sulatus, siivous tms. tai voisiko hän tulla teille laittamaan ruokaa (teidän ostamaa) joku iltapäivä ja söisitte yhdessä ja ruoka olisi valmis kun tulet töistä? Tässä ei pahoitettaisi kenenkään mieltä, anoppi saisi tekemistä ja jäisi pois ne teitä harmittavat auttamistavat. Win-win.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks anoppi täällä, yleensä me anopitkin kuolllaan jossain vaiheessa. Itse en tuppaa enkä tuputa apuani. Käydään kylässä silloin tällöin autetaan jos pyydetään, muuten saavat elellä rauhassa. Lapsenlapsia otetaan välillä yökylään.
Toinen miniä on kiitollinen kaikesta, toinen ei kiitoksen sanaa ikinä sano, valittaa vaan. Eli on miniöissäkin eroa
Ja omat poikasi olet kasvattanut tuppisuiksi jotka kumpikaan ei kiitä?
Kumpikin poikani kiittää ja pyytää myös apua jos tarvitsee. Myös minä voin pyytää apua pojiltani, jos joskus sitä tarvitsen. Poikiini minulla on loistavat välit, ja toiseen miniään, toisen kanssa olen kohtelias ja ystävällinen, en moiti enkä kohtele huonosti.
Mutta miniät mainitsit erikseen ja kilpailutat heitä keskenään. Aika paljastavaa ja pysäyttävää.
Ai pitääkö heidän kilpailla? Ei vaan alkujaan tilanne oli tämä että toinen miniä juoksutti minua, kun olin töissä hän kotona olija laittoi viestiä käytkö mulle kaupassa? Tuotko sitä ja tätä mulle? Minä lähdin kävellen töistä, kävelin kauppaan noin 1km yhteen suuntaan, sitten miniälle n 4km toiseen suuntaan ja sieltä kotiini 6km takaisin päin, vaikka miniällä oli auto pihalla mutta hän ei jaksanut hakea sitä tai tätä kaupasta. No kiitos jäi uupumaan joka kerta, mutta tätä puuhaa sain tehdä parin vuoden ajan. Kunnes lopetin sen. Joo, ehkäpä miniä on itse aiheuttanut tilanteensa? Ehkä ei, mutta näin se on meillä. Jos se tuntuu kilpailulta niin sitten tuntukoon. Mutta monesti menee niin että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Itse kohtelen ihmisiä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan, ja siksi olen myös ystävällinen miniöilleni mutten enää pankki ja juoksutyttö
Sinä kilpailutat ja vertailet heitä.
Meillä appivanhemmat tekivät tuota samaa, haukkuivat aina muille sitä joka ei ollut paikalla.
Lopulta kukaan ei enää jaksanut heitä. Siellä se appi nyt mätänee hoitokodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppiin on kanssa oikein hyväntahotoinen. Ja haluaa auttaa koska tykkää tehdä töitä ja omasta takaa ei niitä riitä yhden hengen taloudessa. Meillä on auttanut se että olen toistanut esim haluan tiskata itse. Aina jos anoppi on tiskannut tai yrittää alkaa tiskaamaan. Tänä johtuu siitä että anopilla huono näkö ja hosasee vähän ja sitten joudun tarkistamaan kaapin ja keräämään likaiset uudelleen pesuun (anopilla käydessä yritän olla näkemättä likaa juomalaseissa jne). Sama monissa muissa askareissa.
Toisaalta olen sitten koettanut järjestää anopille "luvallista" tekemistä. Rakastaa ompelua joten on tehnyt lapsille paljon vaatteita aina sen mukaan mitä vilnkkaan tarvittavaksi (nyt lapset isompia niin haastavaa kun haluavat samanlaista kuin muutkin). Lisäksi tilaan anopilta kaikki makeat leipomukset koska rakastaa leipomista (harmi kun ei halua leipoa esim leipää jota meillä syödään paljon ja sokerisia leivonnaisia paljon vähemmän. Anoppi tekee meille myös hillot ja mehut kun vien vain marjat hänelle. Ja anoppi myös korjaa kaikki meidän rikkimenneet vaatteet. Eli koetan järjestää anopille mahdollisuuden auttaa niin että me molemmat voitetaan. Anoppi saa olla hyödyksi ja itsekin pääsen helpolla. Kaikki voittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks anoppi täällä, yleensä me anopitkin kuolllaan jossain vaiheessa. Itse en tuppaa enkä tuputa apuani. Käydään kylässä silloin tällöin autetaan jos pyydetään, muuten saavat elellä rauhassa. Lapsenlapsia otetaan välillä yökylään.
Toinen miniä on kiitollinen kaikesta, toinen ei kiitoksen sanaa ikinä sano, valittaa vaan. Eli on miniöissäkin eroa
Ja omat poikasi olet kasvattanut tuppisuiksi jotka kumpikaan ei kiitä?
Kumpikin poikani kiittää ja pyytää myös apua jos tarvitsee. Myös minä voin pyytää apua pojiltani, jos joskus sitä tarvitsen. Poikiini minulla on loistavat välit, ja toiseen miniään, toisen kanssa olen kohtelias ja ystävällinen, en moiti enkä kohtele huonosti.
Mutta miniät mainitsit erikseen ja kilpailutat heitä keskenään. Aika paljastavaa ja pysäyttävää.
Ai pitääkö heidän kilpailla? Ei vaan alkujaan tilanne oli tämä että toinen miniä juoksutti minua, kun olin töissä hän kotona olija laittoi viestiä käytkö mulle kaupassa? Tuotko sitä ja tätä mulle? Minä lähdin kävellen töistä, kävelin kauppaan noin 1km yhteen suuntaan, sitten miniälle n 4km toiseen suuntaan ja sieltä kotiini 6km takaisin päin, vaikka miniällä oli auto pihalla mutta hän ei jaksanut hakea sitä tai tätä kaupasta. No kiitos jäi uupumaan joka kerta, mutta tätä puuhaa sain tehdä parin vuoden ajan. Kunnes lopetin sen. Joo, ehkäpä miniä on itse aiheuttanut tilanteensa? Ehkä ei, mutta näin se on meillä. Jos se tuntuu kilpailulta niin sitten tuntukoon. Mutta monesti menee niin että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Itse kohtelen ihmisiä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan, ja siksi olen myös ystävällinen miniöilleni mutten enää pankki ja juoksutyttö
Sinä kilpailutat ja vertailet heitä.
Meillä appivanhemmat tekivät tuota samaa, haukkuivat aina muille sitä joka ei ollut paikalla.
Lopulta kukaan ei enää jaksanut heitä. Siellä se appi nyt mätänee hoitokodissa.
Tottakai niitä miniöitä vertaa. Vertaileehan sitä omia lapsiaankin, miksei sitten miniöitä. =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sepä se, kun ei hän minulle sano että "minäpä teen teille lumityöt" tai mitään muutakaan. Hän vain tulee ja tekee ns. salaa kun olen poissa. Sanottu on että ei tarvitsisi.
Jolla on pienehkö tontti ja paljon lunta, tietää että se ei ole oikeasti sama mihin ne kolataan. Ei ole kysymys minun ylpeydestäni vaan ihan käytännöllisyydestä.
Miehelleni sattui vakava työtapaturma minkä vuoksi on nyt pitkään kotona ja tarvitsee kuntoutusta. Ei hän nyt käsiksi halua tai voi äitiinsä käydä mutta se ilmeisesti olisi ainoa keino.
Anoppi on sellainen muutenkin, että huolehtii kaikkien asioista, pyrkii auttamaan kaikkia, ottaa kaikkien huolet omiksi henkilökohtaisiksi asioikseen ja sitten huokailee uupuneena kun "pitää" tehdä sitä ja tätä ja mennä sinne tänne...
Hyväntahtoinen siis, mutta ei osaa vetää rajoja mihinkään suuntaan vaan puuttuu asioihin jotka ei yksinkertaisesti hänelle kuulu.
Pitää kai vaan vielä yrittää ottaa puheeksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks anoppi täällä, yleensä me anopitkin kuolllaan jossain vaiheessa. Itse en tuppaa enkä tuputa apuani. Käydään kylässä silloin tällöin autetaan jos pyydetään, muuten saavat elellä rauhassa. Lapsenlapsia otetaan välillä yökylään.
Toinen miniä on kiitollinen kaikesta, toinen ei kiitoksen sanaa ikinä sano, valittaa vaan. Eli on miniöissäkin eroa
Ja omat poikasi olet kasvattanut tuppisuiksi jotka kumpikaan ei kiitä?
Kumpikin poikani kiittää ja pyytää myös apua jos tarvitsee. Myös minä voin pyytää apua pojiltani, jos joskus sitä tarvitsen. Poikiini minulla on loistavat välit, ja toiseen miniään, toisen kanssa olen kohtelias ja ystävällinen, en moiti enkä kohtele huonosti.
Mutta miniät mainitsit erikseen ja kilpailutat heitä keskenään. Aika paljastavaa ja pysäyttävää.
Ai pitääkö heidän kilpailla? Ei vaan alkujaan tilanne oli tämä että toinen miniä juoksutti minua, kun olin töissä hän kotona olija laittoi viestiä käytkö mulle kaupassa? Tuotko sitä ja tätä mulle? Minä lähdin kävellen töistä, kävelin kauppaan noin 1km yhteen suuntaan, sitten miniälle n 4km toiseen suuntaan ja sieltä kotiini 6km takaisin päin, vaikka miniällä oli auto pihalla mutta hän ei jaksanut hakea sitä tai tätä kaupasta. No kiitos jäi uupumaan joka kerta, mutta tätä puuhaa sain tehdä parin vuoden ajan. Kunnes lopetin sen. Joo, ehkäpä miniä on itse aiheuttanut tilanteensa? Ehkä ei, mutta näin se on meillä. Jos se tuntuu kilpailulta niin sitten tuntukoon. Mutta monesti menee niin että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Itse kohtelen ihmisiä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan, ja siksi olen myös ystävällinen miniöilleni mutten enää pankki ja juoksutyttö
Sinä kilpailutat ja vertailet heitä.
Meillä appivanhemmat tekivät tuota samaa, haukkuivat aina muille sitä joka ei ollut paikalla.
Lopulta kukaan ei enää jaksanut heitä. Siellä se appi nyt mätänee hoitokodissa.
Kiwa teille, minä en hauku ketään, kenellekkään. Minua sen sijaan haukutaan. Mutta se ei ole minulta pois, minulle on tärkeintä se että lapsenlapseni on rakkaita ja yhtä arvokkaita. Ja poikani on molemmat heistä on valinneet itse itselleen puolisonsa, ei minulle. Jos he ovat onnellisia niin hyvä niin.
Se että sun anoppi suhde on huono ei ole minun syyni, ehkä se on sun oma syysi? Oletko miettinyt. Minä olen itse miettinyt paljonkin anoppi/miniä suhdetta, itse kun olen ollut miniänä 3 eri anopille, ja jokaisen kanssa olen tullut toimeen, ensimmäinen anoppi kuoli syöpään, ja olin hänen omaishoitaja vaikka olin eronnut hänen pojastaan jo 20 vuotta aiemmin. Seuraava anoppi oli ihana ja herttainen ihminen, joka kutoi villasukkia kaikille ja olin myös hänelle omaishoitaja. Nykyinen anoppi on myös oikein mukava ihminen, käymme välillä risteilyillä yms yhdessä, hän asuu tuossa 50 metrin päässä. Ja miniöitä minulla on ollut kanssa useampia, toisella pojalla 3 avovaimoa joista kahden kanssa olen tullut ihan hyvin toimeen, ja toisella 2 joiden kanssa myös olen pärjännyt oikein loistavasti, noista miniöistä 4.n kanssa olen kiertänyt keikoilla ja shoppailureissuilla myös. Mutta koska ihmiset on erilaisia joillain ihmisillä ei vain synkkaa, ei vaan luonteet sovi yhteen lainkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks anoppi täällä, yleensä me anopitkin kuolllaan jossain vaiheessa. Itse en tuppaa enkä tuputa apuani. Käydään kylässä silloin tällöin autetaan jos pyydetään, muuten saavat elellä rauhassa. Lapsenlapsia otetaan välillä yökylään.
Toinen miniä on kiitollinen kaikesta, toinen ei kiitoksen sanaa ikinä sano, valittaa vaan. Eli on miniöissäkin eroa
Ja omat poikasi olet kasvattanut tuppisuiksi jotka kumpikaan ei kiitä?
Kumpikin poikani kiittää ja pyytää myös apua jos tarvitsee. Myös minä voin pyytää apua pojiltani, jos joskus sitä tarvitsen. Poikiini minulla on loistavat välit, ja toiseen miniään, toisen kanssa olen kohtelias ja ystävällinen, en moiti enkä kohtele huonosti.
Mutta miniät mainitsit erikseen ja kilpailutat heitä keskenään. Aika paljastavaa ja pysäyttävää.
Ai pitääkö heidän kilpailla? Ei vaan alkujaan tilanne oli tämä että toinen miniä juoksutti minua, kun olin töissä hän kotona olija laittoi viestiä käytkö mulle kaupassa? Tuotko sitä ja tätä mulle? Minä lähdin kävellen töistä, kävelin kauppaan noin 1km yhteen suuntaan, sitten miniälle n 4km toiseen suuntaan ja sieltä kotiini 6km takaisin päin, vaikka miniällä oli auto pihalla mutta hän ei jaksanut hakea sitä tai tätä kaupasta. No kiitos jäi uupumaan joka kerta, mutta tätä puuhaa sain tehdä parin vuoden ajan. Kunnes lopetin sen. Joo, ehkäpä miniä on itse aiheuttanut tilanteensa? Ehkä ei, mutta näin se on meillä. Jos se tuntuu kilpailulta niin sitten tuntukoon. Mutta monesti menee niin että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Itse kohtelen ihmisiä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan, ja siksi olen myös ystävällinen miniöilleni mutten enää pankki ja juoksutyttö
Sinä kilpailutat ja vertailet heitä.
Meillä appivanhemmat tekivät tuota samaa, haukkuivat aina muille sitä joka ei ollut paikalla.
Lopulta kukaan ei enää jaksanut heitä. Siellä se appi nyt mätänee hoitokodissa.
Kiwa teille, minä en hauku ketään, kenellekkään. Minua sen sijaan haukutaan. Mutta se ei ole minulta pois, minulle on tärkeintä se että lapsenlapseni on rakkaita ja yhtä arvokkaita. Ja poikani on molemmat heistä on valinneet itse itselleen puolisonsa, ei minulle. Jos he ovat onnellisia niin hyvä niin.
Se että sun anoppi suhde on huono ei ole minun syyni, ehkä se on sun oma syysi? Oletko miettinyt. Minä olen itse miettinyt paljonkin anoppi/miniä suhdetta, itse kun olen ollut miniänä 3 eri anopille, ja jokaisen kanssa olen tullut toimeen, ensimmäinen anoppi kuoli syöpään, ja olin hänen omaishoitaja vaikka olin eronnut hänen pojastaan jo 20 vuotta aiemmin. Seuraava anoppi oli ihana ja herttainen ihminen, joka kutoi villasukkia kaikille ja olin myös hänelle omaishoitaja. Nykyinen anoppi on myös oikein mukava ihminen, käymme välillä risteilyillä yms yhdessä, hän asuu tuossa 50 metrin päässä. Ja miniöitä minulla on ollut kanssa useampia, toisella pojalla 3 avovaimoa joista kahden kanssa olen tullut ihan hyvin toimeen, ja toisella 2 joiden kanssa myös olen pärjännyt oikein loistavasti, noista miniöistä 4.n kanssa olen kiertänyt keikoilla ja shoppailureissuilla myös. Mutta koska ihmiset on erilaisia joillain ihmisillä ei vain synkkaa, ei vaan luonteet sovi yhteen lainkaan
Kuinka vanha sä olet?
Aikas moisia kommentteja täällä. Lähestymiskielto anopille, hah :D. Mä yrittäisin hyödyntää anopin innokkuutta ja rakkautta jotenkin molemmille sopivalla tavalla. Voisiko anoppi hoitaa lapsia omassa kotonaan? Voisiko koululaiset poiketa mummulla koulun jälkeen esim. syömässä? Voisitteko sopia esim. tietyn päivän viikosta jolloin mummu tulee kylään? Tekeekö anoppi käsitöitä, ehdottaa esim. sukkien ja pipojen kutomista? Voisiko anopin ohjata johonkin oman ikäisten toimintaan, jolla helpottaa yksinäisyyttä? Voisitteko sopia, että kävisitte esim. sunnuntaisin syömässä anopilla, silloin hänellä olisi touhua viikonlopun ajan ruokia valmistellessa? Selititkö anopille miksi ne lumet pitää kolata eri paikkaan, että seuraavalla kerralla on oikeasti avuksi? Voisiko anoppi pestä esim. ikkunat ja/tai imuroida kun olet viimeisilläsi raskaana? Ajatuksella, että ihan sama miten se työ tehdään ja millainen lopputulos on, veikkaan, että kyllä se auttamishalu rauhoittuu, kun oikein tarjoaa töitä mitä "pitää" tehdä. Karkin ja koiran herkkujen syöttämisestä pitäisin kyllä anopille erillisen "puhuttelun", pyytäisin anopin keskustelemaan kahden kesken, rauhoittaen tilanteen ja katsoen silmiin kertoessani asiallisesti ja vakavana perheen säännöistä ja lopuksi toteaisin, että hän on kuitenkin rakas ja tärkeä.
Uskon, että anoppi ihan oikeasti ja vilpittömästi haluaa teitä auttaa. Yritä antaa tilaa anopillesi ja toisaalta kertoa suoraan ja asiallisesti asioista mitkä harmittavat. Sillä anopin häätäminen elämästänne tulee särkeämään anopin, miehesi ja lastesi sydämet. Ja pahimmassa tapauksessa sinä päädyt tulevaisuudessa voivottelemaan, kuinka raskasta elämä on ja kuinka kukaan ei auta kahden kouluikäisen ja vauvan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sepä se, kun ei hän minulle sano että "minäpä teen teille lumityöt" tai mitään muutakaan. Hän vain tulee ja tekee ns. salaa kun olen poissa. Sanottu on että ei tarvitsisi.
Jolla on pienehkö tontti ja paljon lunta, tietää että se ei ole oikeasti sama mihin ne kolataan. Ei ole kysymys minun ylpeydestäni vaan ihan käytännöllisyydestä.Miehelleni sattui vakava työtapaturma minkä vuoksi on nyt pitkään kotona ja tarvitsee kuntoutusta. Ei hän nyt käsiksi halua tai voi äitiinsä käydä mutta se ilmeisesti olisi ainoa keino.
Anoppi on sellainen muutenkin, että huolehtii kaikkien asioista, pyrkii auttamaan kaikkia, ottaa kaikkien huolet omiksi henkilökohtaisiksi asioikseen ja sitten huokailee uupuneena kun "pitää" tehdä sitä ja tätä ja mennä sinne tänne...
Hyväntahtoinen siis, mutta ei osaa vetää rajoja mihinkään suuntaan vaan puuttuu asioihin jotka ei yksinkertaisesti hänelle kuulu.Pitää kai vaan vielä yrittää ottaa puheeksi.
Ap
No selitä sille anopille että sinä haluat tehdä itse lumityöt koska on haastavaa saada kaikki lumet mahtumaan pienelle tontille. Toisekseen haluat tehdä lasten kanssa yhdessä lumitöitä että niin lapset kuin sinäkin saatte hyvää liikuntaa siinä samalla. Kerro että sinua harmittaa kovin jos anoppi jatkossa pyytämättä tekee lumitöitänne mutta uskot että anoppi ymmärtää että ei jatkossa koske teidän lumihommiin.
Napakka kommentti vain.
Ja jos sen jälkeen anoppi tulee lumitöihin niin voithan laittaa kolat lukkojen taakse esim. Talliin vähäksi aikaa. Jos se latistaisi anopin intoa. Tai kirjoitat teipin kolaan jossa lukee että tätä saa käyttää vain "Minna". Eli teet tavalla tai toisella selväksi asian.
Toki itse jatkaisin siihen että jos haluaa auttaa niin voi halutessaan korjata miehen takin vetoketjun/leipoa sunnuntaille nimppareille pullaa/ kuljettaa lapsen harrastukseen torstaina ym. Eli tarjoa sitä luvallista tekemistä mutta korostaen että jos anoppi itse haluaa.
Tsemppiä ap.
Meillä anoppi myös välillä soittelee että muistaahan poikansa laittaa riittävästi päälle kun tuulee niin kovin jne. Minä aina naureskelen iloisesti että eiköhän se jo tässä iässä ja hakee lisää jos tarvii (poikansa jo 45v). Siis soittaa minulle kun tietää että poikansa ärähtäisi pahasti moisesta hössötyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Aikas moisia kommentteja täällä. Lähestymiskielto anopille, hah :D. Mä yrittäisin hyödyntää anopin innokkuutta ja rakkautta jotenkin molemmille sopivalla tavalla. Voisiko anoppi hoitaa lapsia omassa kotonaan? Voisiko koululaiset poiketa mummulla koulun jälkeen esim. syömässä? Voisitteko sopia esim. tietyn päivän viikosta jolloin mummu tulee kylään? Tekeekö anoppi käsitöitä, ehdottaa esim. sukkien ja pipojen kutomista? Voisiko anopin ohjata johonkin oman ikäisten toimintaan, jolla helpottaa yksinäisyyttä? Voisitteko sopia, että kävisitte esim. sunnuntaisin syömässä anopilla, silloin hänellä olisi touhua viikonlopun ajan ruokia valmistellessa? Selititkö anopille miksi ne lumet pitää kolata eri paikkaan, että seuraavalla kerralla on oikeasti avuksi? Voisiko anoppi pestä esim. ikkunat ja/tai imuroida kun olet viimeisilläsi raskaana? Ajatuksella, että ihan sama miten se työ tehdään ja millainen lopputulos on, veikkaan, että kyllä se auttamishalu rauhoittuu, kun oikein tarjoaa töitä mitä "pitää" tehdä. Karkin ja koiran herkkujen syöttämisestä pitäisin kyllä anopille erillisen "puhuttelun", pyytäisin anopin keskustelemaan kahden kesken, rauhoittaen tilanteen ja katsoen silmiin kertoessani asiallisesti ja vakavana perheen säännöistä ja lopuksi toteaisin, että hän on kuitenkin rakas ja tärkeä.
Uskon, että anoppi ihan oikeasti ja vilpittömästi haluaa teitä auttaa. Yritä antaa tilaa anopillesi ja toisaalta kertoa suoraan ja asiallisesti asioista mitkä harmittavat. Sillä anopin häätäminen elämästänne tulee särkeämään anopin, miehesi ja lastesi sydämet. Ja pahimmassa tapauksessa sinä päädyt tulevaisuudessa voivottelemaan, kuinka raskasta elämä on ja kuinka kukaan ei auta kahden kouluikäisen ja vauvan kanssa.
Niinpä. Nämä apuja alttiisti saavat eivät ymmärrä yhtään sitä millaista se on kun apua ei todellakaan saa. Siitä kannattaisi olla kiitollinen ja yrittää hyödyntää innokkuus mahdollisimman hyvin kaikella ystävyydellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks anoppi täällä, yleensä me anopitkin kuolllaan jossain vaiheessa. Itse en tuppaa enkä tuputa apuani. Käydään kylässä silloin tällöin autetaan jos pyydetään, muuten saavat elellä rauhassa. Lapsenlapsia otetaan välillä yökylään.
Toinen miniä on kiitollinen kaikesta, toinen ei kiitoksen sanaa ikinä sano, valittaa vaan. Eli on miniöissäkin eroa
Ja omat poikasi olet kasvattanut tuppisuiksi jotka kumpikaan ei kiitä?
Kumpikin poikani kiittää ja pyytää myös apua jos tarvitsee. Myös minä voin pyytää apua pojiltani, jos joskus sitä tarvitsen. Poikiini minulla on loistavat välit, ja toiseen miniään, toisen kanssa olen kohtelias ja ystävällinen, en moiti enkä kohtele huonosti.
Mutta miniät mainitsit erikseen ja kilpailutat heitä keskenään. Aika paljastavaa ja pysäyttävää.
Ai pitääkö heidän kilpailla? Ei vaan alkujaan tilanne oli tämä että toinen miniä juoksutti minua, kun olin töissä hän kotona olija laittoi viestiä käytkö mulle kaupassa? Tuotko sitä ja tätä mulle? Minä lähdin kävellen töistä, kävelin kauppaan noin 1km yhteen suuntaan, sitten miniälle n 4km toiseen suuntaan ja sieltä kotiini 6km takaisin päin, vaikka miniällä oli auto pihalla mutta hän ei jaksanut hakea sitä tai tätä kaupasta. No kiitos jäi uupumaan joka kerta, mutta tätä puuhaa sain tehdä parin vuoden ajan. Kunnes lopetin sen. Joo, ehkäpä miniä on itse aiheuttanut tilanteensa? Ehkä ei, mutta näin se on meillä. Jos se tuntuu kilpailulta niin sitten tuntukoon. Mutta monesti menee niin että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Itse kohtelen ihmisiä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan, ja siksi olen myös ystävällinen miniöilleni mutten enää pankki ja juoksutyttö
Sinä kilpailutat ja vertailet heitä.
Meillä appivanhemmat tekivät tuota samaa, haukkuivat aina muille sitä joka ei ollut paikalla.
Lopulta kukaan ei enää jaksanut heitä. Siellä se appi nyt mätänee hoitokodissa.
Kiwa teille, minä en hauku ketään, kenellekkään. Minua sen sijaan haukutaan. Mutta se ei ole minulta pois, minulle on tärkeintä se että lapsenlapseni on rakkaita ja yhtä arvokkaita. Ja poikani on molemmat heistä on valinneet itse itselleen puolisonsa, ei minulle. Jos he ovat onnellisia niin hyvä niin.
Se että sun anoppi suhde on huono ei ole minun syyni, ehkä se on sun oma syysi? Oletko miettinyt. Minä olen itse miettinyt paljonkin anoppi/miniä suhdetta, itse kun olen ollut miniänä 3 eri anopille, ja jokaisen kanssa olen tullut toimeen, ensimmäinen anoppi kuoli syöpään, ja olin hänen omaishoitaja vaikka olin eronnut hänen pojastaan jo 20 vuotta aiemmin. Seuraava anoppi oli ihana ja herttainen ihminen, joka kutoi villasukkia kaikille ja olin myös hänelle omaishoitaja. Nykyinen anoppi on myös oikein mukava ihminen, käymme välillä risteilyillä yms yhdessä, hän asuu tuossa 50 metrin päässä. Ja miniöitä minulla on ollut kanssa useampia, toisella pojalla 3 avovaimoa joista kahden kanssa olen tullut ihan hyvin toimeen, ja toisella 2 joiden kanssa myös olen pärjännyt oikein loistavasti, noista miniöistä 4.n kanssa olen kiertänyt keikoilla ja shoppailureissuilla myös. Mutta koska ihmiset on erilaisia joillain ihmisillä ei vain synkkaa, ei vaan luonteet sovi yhteen lainkaan
Kuinka vanha sä olet?
47v toinen poikani on 30v ja toinen 25v toisella on toisella on kolme lasta ja toisella 1
Minun ensimmäinen liittoni kesti muutaman vuoden, loppuen miehen väkivaltaisuuden takia, mutta anopista tuli ystävä hänen kuolemaan asti. Toinen liitto kesti 9v mieheni kuolemaan asti, anoppi oli läheinen ja tuli entistä läheisemmäksi yhteisen surun takia. kunnes hän kuoli pahasti dementoituneena 4 vuotta sitten. Nyt olen ollut pari vuotta uudessa liitossa ja anoppini on ihana ihminen, jonka kanssa on mukava viettää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikas moisia kommentteja täällä. Lähestymiskielto anopille, hah :D. Mä yrittäisin hyödyntää anopin innokkuutta ja rakkautta jotenkin molemmille sopivalla tavalla. Voisiko anoppi hoitaa lapsia omassa kotonaan? Voisiko koululaiset poiketa mummulla koulun jälkeen esim. syömässä? Voisitteko sopia esim. tietyn päivän viikosta jolloin mummu tulee kylään? Tekeekö anoppi käsitöitä, ehdottaa esim. sukkien ja pipojen kutomista? Voisiko anopin ohjata johonkin oman ikäisten toimintaan, jolla helpottaa yksinäisyyttä? Voisitteko sopia, että kävisitte esim. sunnuntaisin syömässä anopilla, silloin hänellä olisi touhua viikonlopun ajan ruokia valmistellessa? Selititkö anopille miksi ne lumet pitää kolata eri paikkaan, että seuraavalla kerralla on oikeasti avuksi? Voisiko anoppi pestä esim. ikkunat ja/tai imuroida kun olet viimeisilläsi raskaana? Ajatuksella, että ihan sama miten se työ tehdään ja millainen lopputulos on, veikkaan, että kyllä se auttamishalu rauhoittuu, kun oikein tarjoaa töitä mitä "pitää" tehdä. Karkin ja koiran herkkujen syöttämisestä pitäisin kyllä anopille erillisen "puhuttelun", pyytäisin anopin keskustelemaan kahden kesken, rauhoittaen tilanteen ja katsoen silmiin kertoessani asiallisesti ja vakavana perheen säännöistä ja lopuksi toteaisin, että hän on kuitenkin rakas ja tärkeä.
Uskon, että anoppi ihan oikeasti ja vilpittömästi haluaa teitä auttaa. Yritä antaa tilaa anopillesi ja toisaalta kertoa suoraan ja asiallisesti asioista mitkä harmittavat. Sillä anopin häätäminen elämästänne tulee särkeämään anopin, miehesi ja lastesi sydämet. Ja pahimmassa tapauksessa sinä päädyt tulevaisuudessa voivottelemaan, kuinka raskasta elämä on ja kuinka kukaan ei auta kahden kouluikäisen ja vauvan kanssa.
Niinpä. Nämä apuja alttiisti saavat eivät ymmärrä yhtään sitä millaista se on kun apua ei todellakaan saa. Siitä kannattaisi olla kiitollinen ja yrittää hyödyntää innokkuus mahdollisimman hyvin kaikella ystävyydellä.
Varmasti on raskasta, jos kukaan ei auta silloin, kun sitä apua haluaisi. Raskasta on myös se - toki eri tavalla - kun sitä apua ei ihan oikeasti halua eikä tarvitse, mutta toinen ei ymmärrä, vaikka asiaa yrittäisi kuinka vääntää rautalangasta. Miksi pitäisi, ja miten voisikaan, olla kiitollinen sellaisesta, mikä aiheuttaa pahaa mieltä, ahdistusta, stressiä ja ärtymystä? Silloin sen toisen apua ei henkilön hyväntahtoisuudesta huolimatta voi oikein kanavoida mihinkään hyödylliseenkään.
Mutta miniät mainitsit erikseen ja kilpailutat heitä keskenään. Aika paljastavaa ja pysäyttävää.