Te joilla ei ole elämänmittaista suhdetta elossa olevaan (ei alkkis tms) äitiinne, katsotteko, että se on äitinne vika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.

Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.

Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!

En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.

Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?

Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)

Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.

Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?

Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.

Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.

Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.

Miksi lapsen pitäisi ymmärtää. Ei hylkäämis kokemusta niin vaan selätetä.

Vanhemman kuuluu hoitaa ja ymmärtää lastaan, ei lapsen vanhempaansa.

Tämä on valaiseva kommentti. En jaksa ymmärtää lapsiani, vaan käyttäydyn kuin heidän kuuluisi ymmärtää minua. Mutta sehän johtuu vain siitä, että minun piti aina ymmärtää vanhempiani, eikä minulla ole tunnekokemusta siitä, että heidän olisi kuulunut ymmärtää minua. Ei saanut kiukutella eikä muutenkaan olla eri mieltä.

ap

Ap! Ei tosiaankaan pahalla. Mutta ihan vilpittömästi suosittelen terapiaa, siis jos et jo käy. Opit käsittelemään omia tunteitasi ja sitä myötä normaaleja toimintatapoja.

No kyllä käyn, mutta näköjään liian harvakseltaan :(( Jouduin menemään todella kauas terapiaan, koska terapeutin piti olla erikoistunut narsisteihin. Mutta kyllä se kannatti.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle ihmiselle pystyy olemaan ystävällinen jos haluaa. On siis vain omaa huonouttanne katkaista välit ja syyttää siitä äitiänne. Te niitä huonoja olette, lapsellisia, epäaikuismaisia.

Pystyy tottakai, mutta miksi kuluttaa omaa energiaansa ja aikaansa ihmiseen joka ei sitä ansaitse? En minä ystävänäkään pitäisi ihmistä joka on aiheuttanut pelkkää pahaa, eikä edes yritä muuttua.

Joskus on pakko viettää ihmisten, joista ei tykkää, kanssa esim. 18 vuotta.

Juu, mutta aikuistuttuaan. Siitähän tässä ketjussa oli kyse

Entä jos on opetettu uskomaan sen toisen ihmisen hyvyyteen?

Minä uskon ja haluan uskoa sen ihmisen hyvyyteen, joka on ollut minulle (tahtomattaan/tahallaan) kaikkein pahin. On vaan pakko oman terveyden vuoksi olla tyytyväinen siihen, että välit on poikki. Hän on niin tärkeä, että oma psykosomaattinen terveys järkkyy välittömästi. Kyseessä siis oma vanhempi eikä mikään epävakaa rakkaussuhde. 

Ei ole koskaan ollutkaan mitään välejä. Syytän äitiäni täysin, koska ihan itse päätti tehdä monta lasta vaikka oli kykenemätön huolehtimaan itsestäänkään, eikä hakenut apua, eikä koskaan myöntänyt että lapset olivat ihan hunningolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle ihmiselle pystyy olemaan ystävällinen jos haluaa. On siis vain omaa huonouttanne katkaista välit ja syyttää siitä äitiänne. Te niitä huonoja olette, lapsellisia, epäaikuismaisia.

Pystyy tottakai, mutta miksi kuluttaa omaa energiaansa ja aikaansa ihmiseen joka ei sitä ansaitse? En minä ystävänäkään pitäisi ihmistä joka on aiheuttanut pelkkää pahaa, eikä edes yritä muuttua.

Joskus on pakko viettää ihmisten, joista ei tykkää, kanssa esim. 18 vuotta.

Juu, mutta aikuistuttuaan. Siitähän tässä ketjussa oli kyse

Entä jos on opetettu uskomaan sen toisen ihmisen hyvyyteen?

Minä uskon ja haluan uskoa sen ihmisen hyvyyteen, joka on ollut minulle (tahtomattaan/tahallaan) kaikkein pahin. On vaan pakko oman terveyden vuoksi olla tyytyväinen siihen, että välit on poikki. Hän on niin tärkeä, että oma psykosomaattinen terveys järkkyy välittömästi. Kyseessä siis oma vanhempi eikä mikään epävakaa rakkaussuhde. 

Minä tarkoitan sellaiseen hyvyyteen, että sinä et saa arvostella häntä, koska hänen toimintansa on hyvää, ja sinussa on vikaa (=olet siis paha) jos sinulla on jotain sitä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle ihmiselle pystyy olemaan ystävällinen jos haluaa. On siis vain omaa huonouttanne katkaista välit ja syyttää siitä äitiänne. Te niitä huonoja olette, lapsellisia, epäaikuismaisia.

Pystyy tottakai, mutta miksi kuluttaa omaa energiaansa ja aikaansa ihmiseen joka ei sitä ansaitse? En minä ystävänäkään pitäisi ihmistä joka on aiheuttanut pelkkää pahaa, eikä edes yritä muuttua.

Joskus on pakko viettää ihmisten, joista ei tykkää, kanssa esim. 18 vuotta.

Juu, mutta aikuistuttuaan. Siitähän tässä ketjussa oli kyse

Entä jos on opetettu uskomaan sen toisen ihmisen hyvyyteen?

Minä uskon ja haluan uskoa sen ihmisen hyvyyteen, joka on ollut minulle (tahtomattaan/tahallaan) kaikkein pahin. On vaan pakko oman terveyden vuoksi olla tyytyväinen siihen, että välit on poikki. Hän on niin tärkeä, että oma psykosomaattinen terveys järkkyy välittömästi. Kyseessä siis oma vanhempi eikä mikään epävakaa rakkaussuhde. 

Minä tarkoitan sellaiseen hyvyyteen, että sinä et saa arvostella häntä, koska hänen toimintansa on hyvää, ja sinussa on vikaa (=olet siis paha) jos sinulla on jotain sitä vastaan.

Lapset varmasti uskovatkin äidistään pelkkää hyvää, mutta aikuisena näkevät miten asiat oikeasti ovat ja olivat silloinkin.

Minun äidilleni usko menee lasten hyvinvoinnin edelle. Se on kaikkein tärkeintä. Välit ovat muodolliset ja asialliset. En näe syytä katkaista välejä, mutta en myöskään ole aktiivinen yhteydenpitäjä.

Nro 38 vastaa. Äitini tiesi hyväksi käytöstä ja suojeli isää. Mm erilaiset viranomaiset ja opettajat epäilivät tätä aikanaan, mutta mm vanhempien uhkailun takia,olivat aika voimattomia puuttumaan asiaan. Siksi miksi äitini valitsi isän... Varmaan hänen oma traumataustansa vaikutti asiaa. Äitini on siis hyvin kontrolloiva ollut aina,väkivaltainen ja luonteeltaan epävakaa. Isälle hän oli kuin enkeli mutta kun isä ei nähnyt,hän mm ajoi meidät joskus yöpaitasillaan pihalle väkivaltaisuudessaan. Ja oikeuteen tämä on mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle ihmiselle pystyy olemaan ystävällinen jos haluaa. On siis vain omaa huonouttanne katkaista välit ja syyttää siitä äitiänne. Te niitä huonoja olette, lapsellisia, epäaikuismaisia.

Pystyy tottakai, mutta miksi kuluttaa omaa energiaansa ja aikaansa ihmiseen joka ei sitä ansaitse? En minä ystävänäkään pitäisi ihmistä joka on aiheuttanut pelkkää pahaa, eikä edes yritä muuttua.

Joskus on pakko viettää ihmisten, joista ei tykkää, kanssa esim. 18 vuotta.

Juu, mutta aikuistuttuaan. Siitähän tässä ketjussa oli kyse

Entä jos on opetettu uskomaan sen toisen ihmisen hyvyyteen?

Minä uskon ja haluan uskoa sen ihmisen hyvyyteen, joka on ollut minulle (tahtomattaan/tahallaan) kaikkein pahin. On vaan pakko oman terveyden vuoksi olla tyytyväinen siihen, että välit on poikki. Hän on niin tärkeä, että oma psykosomaattinen terveys järkkyy välittömästi. Kyseessä siis oma vanhempi eikä mikään epävakaa rakkaussuhde. 

Minä tarkoitan sellaiseen hyvyyteen, että sinä et saa arvostella häntä, koska hänen toimintansa on hyvää, ja sinussa on vikaa (=olet siis paha) jos sinulla on jotain sitä vastaan.

Lapset varmasti uskovatkin äidistään pelkkää hyvää, mutta aikuisena näkevät miten asiat oikeasti ovat ja olivat silloinkin.

En mä sitäkään tarkoittanut, että uskovat pelkkää hyvää, vaan siis jos teillä on riita, niin äiti uskottelee, että hän on se hyvä ihminen, jolla on siinä oikeutettu mielipide, ja sinä olet paha taho, joka yrität piittaamattomuuttasi olla tottelematta. Vaikka oikeasti äiti ei vain osaa kasvattaa ja et ymmärrä miten asiat ovat, mutta sillä saadaan sinua syyllistettyä ja syytettyä ja itse esiinnyttyä hyviksenä.

Moni ei välttämättä tajua asiaintilaa ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.

Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.

Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!

En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.

Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?

Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)

Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.

Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?

Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.

Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.

Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.

Äiti ei siis hylännyt mua, vaan minä hänet. Siksi en osannut auttaa häntä, koska hän ei halua oikeasti ottaa apua vastaan, eikä se kai loppupeleissä ole tyttären tehtävä toimia terapeuttina? Eikä mun pää ei kestä enempää, olin tavallaan itsekäs, mutta toisaalta pakko olla. En voi antaa vetää itseäni samaan suohon, jossa hän on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.

Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.

Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!

En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.

Ihminen, jonka mieli on pirstaloitunut ei halua oikeasti kohdata asioita ja parantua.

Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?

Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)

Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.

Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?

Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.

Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.

Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.

Älä jaksa sönköttää. Sinä et taida itse ymmärtää, mistä yrität puhua. HUOM! En ole tuo, kenelle kirjoitat. 

No ei tarvitse loukkaantua, tuskinpa parhaat psykiatritkaan ymmärtävät hänen äitiään. Muutenhan he voisivat parantaa hänet.

Nyt joku sanoo, ettei henkilö halua parantua. Ai ei vai? Minä olen toista mieltä. Tuskin kukaan haluaa menettää ihmissuhteitaan ongelmiensa takia. Mutta miksi apua ei haeta tai siihen ei tartuta? Minä uskon, että siksi, että ei ole tavattu apua, josta tuntuisi olevan mitään hyötyä. Sellaiseen apuun jokainen tarttuisi, joka veisi pahan olon pois. Mutta ihmisen tietämys on (vielä) niin rajallista psyykestä ja sen kehityksestä ja toiminnasta, ettei sellaista apua ole olemassakaan kaikkiin tai kaikkein pahimpiin tilanteisiin.