Lue keskustelun säännöt.
Te joilla ei ole elämänmittaista suhdetta elossa olevaan (ei alkkis tms) äitiinne, katsotteko, että se on äitinne vika?
23.02.2017 |
Siis jos olette katkaisseet välit. Oliko vika äidissänne, vai teissä itsessänne? Alkkikset poisluin sen takia, että alkoholismi on sairaus.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.
Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.
Näin juuri. Sama kokemus minulla.
Lisäksi äitisi ei kestänyt nähdä niitä itseaiheuttamiaan (omia) vikojaan sinussa?
ap
Äitini ei kestänyt nähdä minua ollenkaan :D Hän ei vihannut vain omia vikojaan minussa, vaan koko minua. Neljästä lapsesta minä olin aina se kunnollinen. Olin ainoa, jolla ei koskaan ollut ongelmia koulunkäynnin kanssa ja ainoa, joka ei koskaan kokeillut päihteitä. Muilla sisaruksillani oli tällaisia ongelmia.
Jostain syystä äitini ei sitten vain rakastanut minua, hän pakotti minut aina kantamaan aikuisten täysivaltaisen vastuun, mutta oikeuksien suhteen hän kohteli minua silti kuin lasta. Luulen, että hänellä ei kehittynyt minuun samanlaista emotionaalista huoltajuussuhdetta kuin sisaruksiini, sillä olin niin helppo lapsi ja osasin kaikki asiani itsenäisesti. Sisaruksiani piti auttaa aina kaikessa, joten he kai saivat hänet tuntemaan olonsa äidillisemmäksi. Sisaruksilleni rima oli matalalla, koska heillä oli suoriutumisvaikeuksia melkein joka asiassa, mutta minun rimani oli helppo pitää aikuisten korkeudella, koska "kyllähän se aina osaa".
Sitten kun en jossain tilanteessa osannutkaan olla kuin aikuinen, niin se tuotti äidille pettymyksen. Sisarusten epäonnistumisilla ei ollut niin väliä, koska heiltä ei paljoa muuta voinutkaan odottaa (ikävä puhua näin omista sisaruksista, mutta kun se on totta). Eli minä olin se, jonka äiti hän ei kokenut olevansa, sekä se, jonka epäonnistumiset hän muistaa parhaiten.
En saanut häneltä läheisyyttä. En edes muista, miltä tuntuu saada tulla kosketetuksi. Rangaistusmenetelminä oli mm. julkinen nöyryytys, yksin huoneeseen sulkeminen ja aktiviteettien kieltäminen. Teini-iässäni hän otti rangaistusmenetelmäksi kavereiden kieltämisen, eli vieraannuin kaikesta sosiaalisesta kanssakäynnistä täydellisesti, kun en enää saanut viettää aikaa kenenkään kanssa. Hän etsimällä etsi minusta vikoja ja syytti minua aina kaikesta pahanteosta, vaikken kertaakaan ollut osallistunut mihinkään niistä asioista, joista hän minua syytti. Hänellä oli tapana purkaa oma paha olonsa huutamalla minulle tyhjänpäiväisistä asioista.
Lyhyestisanoen kasvoin sosiaalisesti täydellisen kyvyttömäksi ja yhteiskunnasta eristyneeksi hylkiöksi, jolla on tarve saada olla toisen ihmisen kanssa, mutta joka ei kykene nauttimaan siitä. En osaa suhtautua äitiini. Olen hänelle vihainen, minkä vuoksi haluankin pysyä hänestä erossa, mutta sen lisäksi tunnen myös syyllisyyttä siitä, miten kehtaan tuntea näin omaa äitiäni kohtaan, ja sen seurauksena en kestä olla häneen yhteydessä, sillä hänen muistamisensa muistuttaa minua siitä häpeästä, jota koen omista tunteistani häntä kohtaan.
Eikä äitikään ole enää viimeaikoina ollut kovin kiinnostunut pitämään minuun yhteyttä. Kun 16-vuotiaana muutin omilleni, olimme melko hyvin yhteyksissä, mutta se on jäänyt. Emme ole varsinaisessa välirikossa, mutta emme ole puhelimessa enää edes kuukausittain. Ja silloin kun olemme, soittaja olen minä. Mutta olenhan minä jo 21, eivät aikuiset kai äitiä tarvitsekaan. Kyllä minä lapsenakin selvisin melkein ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No katson, että syy ja ongelma on hänessä, mutta toisaalta pidän erittäin todennäköisenä, että hänellä on joku mielenterveydellinen ongelma. Hän katkaisi itse välit.
Miten niin "joku mielenterveydellinen ongelma"? Millainen?
En tiedä, koska hän lähti eikä ole ollut missään yhteydessä eikä reagoi toisten lähestymiseen vaan on erakoittanut itsensä. Kai siinä joku ongelma vaaditaan, vaikkei alkkis olekaan ja ihan työkykyinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.
Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.
Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!
En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.
Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?
Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)
Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.
Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?
Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.
Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.
Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.
Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.
Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!
En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.
Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?
Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)
Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.
Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?
Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.
Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.
Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.
Älä jaksa sönköttää. Sinä et taida itse ymmärtää, mistä yrität puhua. HUOM! En ole tuo, kenelle kirjoitat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.
Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.
Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!
En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.
Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?
Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)
Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.
Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?
Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.
Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.
Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.
Miksi lapsen pitäisi ymmärtää. Ei hylkäämis kokemusta niin vaan selätetä.
Vanhemman kuuluu hoitaa ja ymmärtää lastaan, ei lapsen vanhempaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olenko katkera? Olen! Meillä isä oli alkoholisti. Itse olin 11v kun pyysin äidiltäni, muutetaan pois ja jätetään isä selviämään yksin ei me lapset haluta tätä menoa katsella.
Mun mielestä äidin kuuluu suojella lapsiaan narsisti alkkis isältä.
Kun olin 17v muutin pois ja samalla katkaisin välini äitiini.
Tämäkin vastaaja saattaa olla isänsä kaltainen psykopaatti/narsisti. Katkaisi välinsä äitiinsä, vaikka äidissä ei ollut muuta vikaa kuin se, ettei jotenkin uskaltanut erota juoposta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.
Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.
Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!
En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.
Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?
Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)
Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.
Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?
Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.
Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.
Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.Älä jaksa sönköttää. Sinä et taida itse ymmärtää, mistä yrität puhua. HUOM! En ole tuo, kenelle kirjoitat.
No ei tarvitse loukkaantua, tuskinpa parhaat psykiatritkaan ymmärtävät hänen äitiään. Muutenhan he voisivat parantaa hänet.
Nyt joku sanoo, ettei henkilö halua parantua. Ai ei vai? Minä olen toista mieltä. Tuskin kukaan haluaa menettää ihmissuhteitaan ongelmiensa takia. Mutta miksi apua ei haeta tai siihen ei tartuta? Minä uskon, että siksi, että ei ole tavattu apua, josta tuntuisi olevan mitään hyötyä. Sellaiseen apuun jokainen tarttuisi, joka veisi pahan olon pois. Mutta ihmisen tietämys on (vielä) niin rajallista psyykestä ja sen kehityksestä ja toiminnasta, ettei sellaista apua ole olemassakaan kaikkiin tai kaikkein pahimpiin tilanteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko katkera? Olen! Meillä isä oli alkoholisti. Itse olin 11v kun pyysin äidiltäni, muutetaan pois ja jätetään isä selviämään yksin ei me lapset haluta tätä menoa katsella.
Mun mielestä äidin kuuluu suojella lapsiaan narsisti alkkis isältä.
Kun olin 17v muutin pois ja samalla katkaisin välini äitiini.Tämäkin vastaaja saattaa olla isänsä kaltainen psykopaatti/narsisti. Katkaisi välinsä äitiinsä, vaikka äidissä ei ollut muuta vikaa kuin se, ettei jotenkin uskaltanut erota juoposta.
Tuskinpa hän silloin näin rauhalliseen sävyyn keskustelisi tässä ketjussa, vaan pikemminkin yrittäisi provosoida tämän ketjun ap:n pitämään itseään hulluna.
(ap)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko katkera? Olen! Meillä isä oli alkoholisti. Itse olin 11v kun pyysin äidiltäni, muutetaan pois ja jätetään isä selviämään yksin ei me lapset haluta tätä menoa katsella.
Mun mielestä äidin kuuluu suojella lapsiaan narsisti alkkis isältä.
Kun olin 17v muutin pois ja samalla katkaisin välini äitiini.Tämäkin vastaaja saattaa olla isänsä kaltainen psykopaatti/narsisti. Katkaisi välinsä äitiinsä, vaikka äidissä ei ollut muuta vikaa kuin se, ettei jotenkin uskaltanut erota juoposta.
Kyllä se on aika suuri vika jos valitsee miehen lastensa yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oma valintansa. Ei äidissäni päällisin puolin mitään vikaa ollut, uhrihan hänkin oli. Ymmärrän kyllä jos joku on siinä jamassa että ottaa itse pataan, eikä osaa lähteä. Mutta se että ei tajua vanhemman vastuutaan tilanteessa jossa mies/isä pieksee lapsia säälimättä, ja antaa tämän jatkua 18 vuotta - se on anteeksiantamatonta. Lopulta minun piti tarjota hänelle tilaisuus paeta, mutta mitä hän teki? Valehteli poliisikuulusteluissa suojellakseen miestään, ei lapsiaan. Nyt suuri suru kun en halua olla yhteydessä. Vain koska minä en halunnut arkussa ulos siitä taloudesta.
Vierailija kirjoitti:
Jokaiselle ihmiselle pystyy olemaan ystävällinen jos haluaa. On siis vain omaa huonouttanne katkaista välit ja syyttää siitä äitiänne. Te niitä huonoja olette, lapsellisia, epäaikuismaisia.
Pystyy tottakai, mutta miksi kuluttaa omaa energiaansa ja aikaansa ihmiseen joka ei sitä ansaitse? En minä ystävänäkään pitäisi ihmistä joka on aiheuttanut pelkkää pahaa, eikä edes yritä muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.
Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.
Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!
En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.
Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?
Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)
Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.
Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?
Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.
Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.
Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.Miksi lapsen pitäisi ymmärtää. Ei hylkäämis kokemusta niin vaan selätetä.
Vanhemman kuuluu hoitaa ja ymmärtää lastaan, ei lapsen vanhempaansa.
Tämä on valaiseva kommentti. En jaksa ymmärtää lapsiani, vaan käyttäydyn kuin heidän kuuluisi ymmärtää minua. Mutta sehän johtuu vain siitä, että minun piti aina ymmärtää vanhempiani, eikä minulla ole tunnekokemusta siitä, että heidän olisi kuulunut ymmärtää minua. Ei saanut kiukutella eikä muutenkaan olla eri mieltä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaiselle ihmiselle pystyy olemaan ystävällinen jos haluaa. On siis vain omaa huonouttanne katkaista välit ja syyttää siitä äitiänne. Te niitä huonoja olette, lapsellisia, epäaikuismaisia.
Pystyy tottakai, mutta miksi kuluttaa omaa energiaansa ja aikaansa ihmiseen joka ei sitä ansaitse? En minä ystävänäkään pitäisi ihmistä joka on aiheuttanut pelkkää pahaa, eikä edes yritä muuttua.
Joskus on pakko viettää ihmisten, joista ei tykkää, kanssa esim. 18 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaiselle ihmiselle pystyy olemaan ystävällinen jos haluaa. On siis vain omaa huonouttanne katkaista välit ja syyttää siitä äitiänne. Te niitä huonoja olette, lapsellisia, epäaikuismaisia.
Pystyy tottakai, mutta miksi kuluttaa omaa energiaansa ja aikaansa ihmiseen joka ei sitä ansaitse? En minä ystävänäkään pitäisi ihmistä joka on aiheuttanut pelkkää pahaa, eikä edes yritä muuttua.
Joskus on pakko viettää ihmisten, joista ei tykkää, kanssa esim. 18 vuotta.
Juu, mutta aikuistuttuaan. Siitähän tässä ketjussa oli kyse
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaiselle ihmiselle pystyy olemaan ystävällinen jos haluaa. On siis vain omaa huonouttanne katkaista välit ja syyttää siitä äitiänne. Te niitä huonoja olette, lapsellisia, epäaikuismaisia.
Pystyy tottakai, mutta miksi kuluttaa omaa energiaansa ja aikaansa ihmiseen joka ei sitä ansaitse? En minä ystävänäkään pitäisi ihmistä joka on aiheuttanut pelkkää pahaa, eikä edes yritä muuttua.
Joskus on pakko viettää ihmisten, joista ei tykkää, kanssa esim. 18 vuotta.
Juu, mutta aikuistuttuaan. Siitähän tässä ketjussa oli kyse
Entä jos on opetettu uskomaan sen toisen ihmisen hyvyyteen?
Vierailija kirjoitti:
Ihan oma valintansa. Ei äidissäni päällisin puolin mitään vikaa ollut, uhrihan hänkin oli. Ymmärrän kyllä jos joku on siinä jamassa että ottaa itse pataan, eikä osaa lähteä. Mutta se että ei tajua vanhemman vastuutaan tilanteessa jossa mies/isä pieksee lapsia säälimättä, ja antaa tämän jatkua 18 vuotta - se on anteeksiantamatonta. Lopulta minun piti tarjota hänelle tilaisuus paeta, mutta mitä hän teki? Valehteli poliisikuulusteluissa suojellakseen miestään, ei lapsiaan. Nyt suuri suru kun en halua olla yhteydessä. Vain koska minä en halunnut arkussa ulos siitä taloudesta.
Kaikki ne jotka nyyhkii vanhainkodissa yksin aikaansa viettäviä vanhuksia voisivat lähteä siitä olettamuksesta, että kyseinen vanhus on toiminut sinun äitisi lailla. Koska niin voi olla.
Ja vielä lasten pitäisi välittää???
ap
Äitini katkaisi kokonaan välit. Sen takia kun kerroin vihdoin nyt aikuisena isän käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen meitä lapsia,kun olimme noin 5-10 v. Se siis jatkui vuosia. Sisaruksia on useita. Äitini valitsi isän ja kulissit mieluummin kuin meidät lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika on meissä molemmissa, mutta minun vikani johtuvat siitä, miten hän minut kasvatti. Hänen vikansa taas johtuvat siitä, miten hänen äitinsä hänet kasvatti.
Ja siis tietysti minussa on myös vikoja, jotka eivät ole hänen vikansa, mutta ne viat minussa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme, ovat kaikki hänen kasvatuksensa hedelmiä.
Näin meilläkin. Lainattu kirjoitti hyvin!
En katkaissut välejä kostomielessä, näpäyttääkseni äitiä tms. Katkaisin ne suojellakseni itseäni ja omaa perhettäni. En enää kestänyt ja oma pää alkoi kärsiä. Edelleen olen pahoillani välirikosta ja haluaisin, että voisimme olla tekemisissä. Joskus on äitiä ikävä, mutta en tiedä, se on ehkä enemmän ikävää sellaista äitiä kohtaan, jota ei koskaan ollut. Ymmärrän kyllä hänen syynsä ja hän varmasti yritti parhaansa. Mutta niin minäkin. Tässä ei vain käynyt parhain päin kuten olisi toivonut.
Ymmärrät kun toinen on ollut sinulle paha, että sai olla, koska siihen oli syy? Saako ihminen olla paha jos hänellä on syy? Miten se sinun vointisi sitten, siitä ei väliä? Onko kellekään sun voinnillasi väliä, vai uskottiinko äitisi hyvyyteen?
Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)
Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.
Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?
Varmasti et oikeasti ymmärrä niitä äitisi syitä. Jos ymmärtäisit oikeasti, mikä sai hänet hylkäämään sinut, olisit osannut auttaa häntä, et hylätä häntä.
Miksi et osannut auttaa äitiäsi? Vain ymmärtämällä häntä olisit voinut palauttaa välinne, jos äitisi ei mielestäsi ole syntymäpaha ihminen. Silloinhan hän olisi parannettavissa. Jos häntä vain ymmärrettäisiin.
Mutta ymmärrän, että se on sinulle mahdoton tehtävä, mutta älä sano, että ymmärrät äitiäsi, et ymmärrä.Miksi lapsen pitäisi ymmärtää. Ei hylkäämis kokemusta niin vaan selätetä.
Vanhemman kuuluu hoitaa ja ymmärtää lastaan, ei lapsen vanhempaansa.Tämä on valaiseva kommentti. En jaksa ymmärtää lapsiani, vaan käyttäydyn kuin heidän kuuluisi ymmärtää minua. Mutta sehän johtuu vain siitä, että minun piti aina ymmärtää vanhempiani, eikä minulla ole tunnekokemusta siitä, että heidän olisi kuulunut ymmärtää minua. Ei saanut kiukutella eikä muutenkaan olla eri mieltä.
ap
Ap! Ei tosiaankaan pahalla. Mutta ihan vilpittömästi suosittelen terapiaa, siis jos et jo käy. Opit käsittelemään omia tunteitasi ja sitä myötä normaaleja toimintatapoja.
Vierailija kirjoitti:
Äitini katkaisi kokonaan välit. Sen takia kun kerroin vihdoin nyt aikuisena isän käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen meitä lapsia,kun olimme noin 5-10 v. Se siis jatkui vuosia. Sisaruksia on useita. Äitini valitsi isän ja kulissit mieluummin kuin meidät lapset.
Oikeasti??? Olen aina miettinyt, miten sellainen on mahdollista siltä aikuiselta. Siis äidiltäsi. Saitteko oikeusjutun?
ap
Häh? Sori, mä en oo nukkunut viime yönä kuin kaks tuntia ja taidan olla vähän pihalla? :-)
Ihmettelet, miksi ymmärrän äitiäni? Siksi juuri katkaisin välit, enkä ole halunnut olla enää tekemisissä, koska omalla voinnillani on väliä minulle, 2-vuotiaalle lapselleni ja miehelleni. Silti voin ymmärtää ne äitini syyt (mutta minun ei silti tarvitse loputtomiin olla tekemisissä, jos hän ei ole suostuvainen muuttamaan itseään), jotka hänellä on ollut, vaikken niitä sikäli hyväksykään/en katso, että silti on oikeus olla paha.
Olen miettinyt aiemmin, että asioista pitäisi voida puhua ja yrittää saada välit kuntoon, mutta en tiedä enää, onko äitini sittenkään siinä kunnossa, että asioista pystyttäisiin jotenkin järkevästi koskaan puhumaan. Kaikkien kanssa se ei vain aina taida olla mahdollista? Äidilläni itsellään on tosi traumaattinen tausta takanaan. Juoppo isänsä oli mm. yrittänyt polttaa heidän kotitalonsa, kun sisällä nukkuivat vaimo ja kahdeksan lasta... Hän ei varmaan vain ole kykeneväinen käymään menneisyyttään missään terapiassa kunnolla läpi ja ikäkin taitaa jo alkaa tehdä tehtävänsä. Joskus on varmaan vain poistuttava hiljaa takavasemmalle ja huolehdittava itsestään ja omasta perheestään käymällä itse terapiassa ja antamalla muuten olla?