Lue keskustelun säännöt.
Mikä on sun elämäsi suurin "virhe", valinta jota et uudelleen tekisi näillä kokemuksin mitä sulla nykyään on?
Kommentit (357)
Olisin katsellut enemmän ympärilleni ja etsinyt "täydellistä" miestä. Pelkäsin liikaa yksinoloa ja itsenäistymistä lapsuudenkodista, ajattelin etten pysty aikuisuuteen yksin, joten vakiinnuin aika nuorena. Ei ollut suurta rakkautta. Tosin mies on kiltti, kunnollinen ja hyvä isä, rahaakin on aina ollut riittävästi jne. Mutta se iso kipinä on aina puuttunut, kaikki on "vain" ihan mukavaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi mennyt suoraan sairaanhoitajakouluun lukion jälkeen. Olisin pitänyt välivuoden vanhempien painostuksesta huolimatta ja opiskellut paremmin pääsykokeisiin haluamalleni alalle. Nyt opiskelin ammattiin, jossa en viihtynyt, ja hain parin vuoden jälkeen kuitenkin haluamalleni alalle ja pääsin. Olen siinä ammatissani edelleen, mutta harmittaa ne hukkaan heitetyt vuoden väärän alan opintojen ja töiden parissa. Olisi pitänyt pitää oma pää alusta lähtien.
Toisena olen usein miettinyt, että vaikka mieheni on hyvä isä ja ihan hyvä puoliskokin, niin miksi valitsin temperamenttisena ihmisenä hyvin perinteisen suomalaisen, vähäpuheisen ja jäykän miehen. Rakastan tanssimista, mieheni ei koskaan suostu tanssimaan edes häissä (omissamme pakon sanelemana tanssi) saati että mentäisiin kaksistaan tanssimaan. Rakastan musikaaleja, teatteria jne. Mieheni on urheiluhullu ja itseäni ei urheilu kiinnosta tippaakaan. Jos suutun ja jopa huudan, mies suuttuu siitä minun suuttumisestani ja alkaa mököttää, riidan aiheesta ei puhuta mitään vaan siitä minun suuttumisestani. Olen tottunut, että asiat tuuletetaan ja selvitetään ja sitten ne on hoidettu ja unohdetaan. En jaksa sitä maton alle lakaisua, toisen tunteiden varomista viimeiseen asti, suuttumisesta mököttämistä jne. tunteiden latistamista. Lisäksi hellyyden osoituksia saa vain, jos miehellä on seksi mielessä. Muuten ei kainaloon oteta tai kosketeta ohimennen. Haikeudella seuraan muita pareja, jotka käyvät yhdessä tansseissa, ovat räiskyviä, koskevat luontevasti toisiaan ohi mennessään jne. Mutta näillä valinnoilla mennään...
Ei olisi pitänyt tutustua pariin netissä tapaamaani narsistimieheen. Olisi pitänyt ohittaa heidän yhteydenottonsa ja jättää vastaamatta heille. Olisin säästynyt monelta murheelta, surulta, pelolta, huolelta, sielulliselta vammalta ja kykyni luottaa ihmisiin olisi varmasti nyt parempi, jos olisin tehnyt niin.
Sen lisäksi ei olisi pitänyt päästää itseäni lihomaan sairaalloisen ylipainoiseksi ja olisi pitänyt jättää ottamatta särkylääkkeitä liian paljon ja liian pitkiä aikoja. Suolistoni olisi nyt varmasti paljon paremmassa kunnossa, jos en olisi pilannut sitä särkylääkkeillä.
Olen miettinyt pitkään olisinko jo uskaltanut seurustella vakavasti jos kotoa tullut malli olisi ollut terveempi, mutta näitä viestejä lukiessa huomaan ettei se turvallinen kotikaan takaa mitään. Silloin ei välttämättä huomaa sellaisia pieniä asioita joita minä opin tarkkailemaan kun olin koko ajan varuillani muutenkin. Ei tarkoitus vittuilla kenellekkään, vaan vilpitön kiitos siitä että avasitte tällaisen näkökulman.
Pahin virhe oli mennä "ei mitään väliä" -moodiin vaikean parisuhteen päätyttyä. Pakenin uhkapelien ja alkoholin täyttämään maailmaan, velkaannuin ja menetin luottotiedot. Pari vuotta vielä jäljellä luottotiedottomuutta, mutta kaiken kanssa oppii elämään. Velkoja maksoin 3 vuotta tonnin kuussa ja nyt vuoden nauttinut elämästä ilman velkaa :) Onneksi on paljon ihmisiä ympärillä, ilman niitä en olisi tälläistä elämäniloa löytänyt.
Mahtavaa kevään odottelua kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä, että käytin opiskeluun niin paljon aikaa ja en mennyt massan mukana. Jos olisin pelannut lätkää tai käynyt salilla, ei olisi tarvinnut kestää koko peruskoulun ja myös lukion kestävää kiusaamista ja hakkaamista sekä loppupuolelta täydellistä eristämistä.
Opiskelen yliopistossa alaa jossa on lähes varma työllistyminen sekä palkkakin erinomainen, mutta ei raha tuo onnea jos normaalia sosiaalista kanssakäymistä ei ole ikinä edes oppinut. Kavereita ei ole joiden kanssa voisi viettää esim. iltaa porukalla ja lähin naiskontakti oli yo-juhlissa kun halasin serkkutyttöä.
Olin katkeroitunut, mutta en ole enää. Olen löytänyt muita samassa jamassa olevia ja voi elämästä nauttia yksinkin.
Vierailija kirjoitti:
En olisi teini-iässä näyttänyt pahaa oloa ja masennusta millään tavalla vanhemmilleni. Koulussa kiusattiin ja mm. painostettiin tappamaan itseni ynnä muuta mukavaa ja aloin ennen pitkää oireilemaan rajusti. Joka taas johti siihen, että jouduin ikuisesti vanhempieni epäsuosioon kun olin niin vaikea ja kamala. Vuodet eivät ole auttaneet ja vaikka olen menestynyt elämässä todella hienosti, niin haluaisin vain perheeni takaisin.
Siis kaipaat ja arvostat tuollaisia vanhempia? Haluaisin mäkin rakastavat vanhemmat, mutta en, jos en saisi olla heille oma itseni ja purkaa huoleni heille. Sitä vartenhan vanhemmat ovat (hyviä ja kaipaamisen arvoisia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En miettinyt ammatinvalintaani huolellisesti omien tarpeiden mukaan, vaan menin oikeastaan opiskelemaan humanistista alaa siksi, että pääsin siihen helposti. Ei sekään huono ole, mutta joku luonnonläheinen ala, esimerkiksi biologia, olisi saattanut tehdä minusta onnellisemman.
Elämä olisi ehkä parempaa? Jos olisin valinnut toisen puolison enkä tehnyt lasta.. tai sitten ei... kaikki elämänongelmat johtuu tällä hetkellä miehestä, anopista ja lapsesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi mennyt nuorena sänkyyn huomattavasti vanhemman miehen kanssa. En koe että mulle olisi tullut mitään traumoja tms, mutta se asia kyllä vaivaa mua edelleen. Ällöttää.
etten pannut äidilleni hanttiin vaan menin lukioon, joka johti siihen ettei minulla ole varsinaista koulutusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei olis pitänyt ottaa velkaa ja osareita, hommata luottokorttia jo valmiiks tukalaan tilanteeseen. Nyt tää homma vaan jatkuu ja jatkuu. Vielä on luottotiedot tallessa, mut kyl täs alkaa vähän jännittää. Asuntolainakin saatiin vahingossa ja bueno. 7 vuodessa ole vieläkään oppinut perkele.
Vierailija kirjoitti:
En olisi antanut sukulaismiehen hyväksikäyttää minua lapsena seksuaalisesti
Pidät itseäsi syyllisenä sukulaisesi rikokseen, kun "annoit" sen tapahtua? :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä elämänkokemuksella ja ihmistuntemuksella en olisi parikymppisenä alkanut edes seurustella exän kanssa, saati mennyt naimisiin, saanut lasta, kestänyt 15 vuotta. Tiesin hänestä kuitenkin silloinkin että on 7 v. minua vanhempi, jo lapsia, heikko rahatilanne vaikka jo vuosia vakitöissä, ja viihtyy baaritiskillä. Nykyään ymmärrän että yksikin näistä olisi pitänyt olla dealbreaker. Olin tosi nuori ja naiivi.
En olisi mennyt naimisiin nuoruudenrakkauteni kanssa. Olin 19-vuotias kun hänet tapasin ja se oli menoa sitten, en muita enää vilkaissutkaan.
Nyt on yhteisiä vuosia sitten jo tosi paljon takana, ja miehestä on paljastunut ikävämpiä puolia moneen kertaan.
Usein ajattelen, että olisi ollut parempi, jos meillä olisikin mennyt bänks jo aikaisessa vaiheessa. Nyt olisi sitten ihana muistella kaiholla sitä ihanaa komistusta, jonka kanssa seurusteli silloin nuorena.
Kun tällä miehelläni, joka on minua 5 vuotta vanhempi, oli aiempiakin seurustelukumppaneita, ja minusta jotenkin tuntuu, että hän niistä ainakin yhtä vieläkin ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
En kuuntelisi vanhempiani koulutus- ja opiskeluasioissa.
Olen laskenut, että olisin säästänyt 6 vuotta, jos olisin tehnyt heti niinkuin olin suunnitellut ja halunnut. Vanhempien toiveiden mukaisesti tuli pari mutkaa matkaan. Näistä ei tietenkään ollut mitään sanottavaa hyötyä...
Sama! Jospa olisin heti kuunnellut tai saanut tehdä niin kuin haluan, niin olisin suorittanut jo yläasteen paljon paremmin. Halusin pois siitä Piikkiön yläkoulusta, mikä ei ollut todellakaan mikään mahtimesta ja olisin vaihtanut Turkuun. Ehdotin meille kaikille, että vaihtaisimme paikkakuntaa äidin työpaikan mukaan, mutta voi kun se ei käy, niin se ei käy. Äiti myönsi myöhemmin, että se olisi ollut viisasta koko perheelle mutta häntä pitelivät paikkakunnassa kiinni jotkin todella teennäiset syyt kuten "Täällä on asuttu aina/Kaupat ovat lähellä". Vaikka olisin sahannut pääni irti, niin numeroni eivät nousseet. Vaikka suoritin kokeet pilkulleen oikein, niin opettajat nussivat joitain vääriä sanamuotoja tai vaihtoehtoisesti antoivat kyllä kokeissa numerot, mutta todistuksessa oli silti kutonen. "Emme voi nostaa kuin pykälän kerrallaan." Yksi jätkä taas nosti kemiannumeronsa kertalaakilla nelosesta kymppiin, joten mitä tää oikein oli. Kouluakaan en saanut sitten vaihtaa, kiitos taas aikuisten. Ei teinit ole tyhmiä näissä asioissa.
Yläasteen jälkeen menin lukioon, mutta vuoden jälkeen lopetin. Valinta oli väärä, siis ei lukio itsessään vaan paikka jossa sitä kävin. Äiti yritti siinäkin että jatkaisin "Ei ne ihmiset ja kaverit ole niin tärkeitä ja kaikkialla ne ovat samanlaisia". Voi kristus, luojan kiitos vaihdoin maisemaa ja koko paikkakuntaa samalla. Huomattuani ettei tämä (yllättäen äidin valitsema ala) ollutkaan jota haluan opiskella, niin en olisi saanut sitäkään jättää kesken. Nykyisin tiedän tismalleen mitä teen enkä yritä miellyttää ketään, mutta toi kupru vei aikaa ihan liian kauan.
Vierailija kirjoitti:
Psyykkisesti sairaaseen mieheen sekaantuminen.
Tämä ja sen parisuhteen myötä alkanut kova päihteidenkäyttö. Onneks molemmat kaukana takanapäin mutta kyllä nuo asiat hajotti tosi pitkäksi aikaa.
En olisi seurustellut kuutta vuotta naisen kanssa jolla oli vakavia mt-ongelmia.
Olisin jättänyt lestadiolaisuskon jo nuorena, nyt jäi kokematta nuoruudesta paljon.
2-3 lasta olisi riittänyt.
Mies ja ammatti olisi myös erit.
Vituttaa, mutta näillä mennään.
Olisin jättänyt nuorena aikuisena monivuotisen suhteen väliin ja keskittynyt itseeni ja harrastuksiin ja opiskeluun. Nykyihmistuntemuksella ja kokemuksella 5 minuuttia treffejä olisi riittänyt toteamaan kiitos hei.