Lue keskustelun säännöt.
Mikä on sun elämäsi suurin "virhe", valinta jota et uudelleen tekisi näillä kokemuksin mitä sulla nykyään on?
Kommentit (357)
En olisi muuttanut ulkomailta miehen takia takaisin Suomeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin seurustelemaan lukiossa. Olin ujo ja minulla oli vähän kavereita. En ollut edes rakastunut poikaan, hän oli vain ainoa joka oli kiinnostunut. Pyrin opiskelemaan samaa alaa josta poika oli kiinnostunut vaikka en oikeasti olut kiinnostunut alasta. Pääsin opiskelemaan ja poika ei. Monta vuotta meni hukkaan kun opiskelu ei motivoinut ollenkaan ja yritin löytää omaa alaa. Valitsin aina sen alan jota silloinen poikaystävä opiskeli. Nyt on kokeiltu 5 eri korkeakoululinjaa ja mistään ei papereita kun eihän ne olleet tuetenkään se mun juttu.
Nyt yritän miettiä kuka oikein olen. Olisi pitänyt tämäkin miettiä silloin lukiossa jo yksin eikä mennä.muiden perässä.
En olisi tukenut siskoani ja antanut käyttää itseäni rahallisesti hyväksi.
Enkä olisi uskonut hänen aikuisen lapsensa draamailua siskoni masennuksesta ja kyvyttömyydestä huolehtia itsestän.
Oli kiva auttaa mutta todella paskan tempun tekivät perheelleni sen jälkeen.
Joten uskoisin yhtä tyyppiä joka sanoi: auttaminen ei ole hyväksi ja se joka auttaa toista tarvitsee oikeasti itse apua.
Eli en auta ketään ikinä.
Jotenkin surullista, mutta samalla lohduttavaa lukea, että en ole ainoa, joka katuu jollain lailla valintojaan. Eniten ehkä itseäni harmittaa, että olin tosi epävarma lukioikäisenä enkä uskaltanut valita pitkää matematiikkaa enkä todellakaan uskaltanut haaveillakaan lääkiksestä. Rahkeet olisivat helposti riittäneet. Menin heittämällä kauppakorkeakouluun ja ura lähti kulkemaan pitkin polkua, jota en omakseni tunne.
Te jotka koette miehen olleen pahin virheenne, miten pitkään olitte yhdessä ennen perheen perustamista? Miksette lähteneet liitosta ennen lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin jättänyt kajoamatta yli puoleen seksikumppaneistani.
En olisi tehnyt liian paljon töitä.
Olisin ollut kiltimpi ihminen kaikille.
En olisi mennyt yhdelle hullulle hammaslääkärille Turun Pulssissa. Hän pilasi elämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ottaisi kissoja.
Tervetuloa alapeukut.
En antaisi lapsuuden perheenjäsenten kiusata enää minua. Vuositolkulla jatkuvaa vittuilua, dissaamista ja pahaa oloa. Olis pitänyt jo 20 vuotta sitten jättä vanhemmat ja siskot keskenään tappelemaan ja leikkimään sitä puukkohippasta. Tajusin tämän vasta viisi vuotta sitten. Ja jos se vainoaminen ei kohta käskyistä huolimatta lopu, kävelen poliisille tekemään rikosilmoituksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi antanut harrastuksen ohjaajan lääppiä ja vihjailla "kaveruuden" varjolla kun olin teini. Häpeä kun tuota ajattelee on yhä musertava ja toivon etten koskaan törmää silloisiin harrastuskavereihin jotka kyllä tiesivät mitä oli meneillään ja joiden silmissä maineeni varmasti meni. Miksi oi miksi en pitänyt paremmin puoliani.
Ala-asteen lopussa minulle tarjottiin mahdollisuutta yläasteella mennä luma luokalle. Pidin ideaa
elitistisenä, enkä siksi mennyt. Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli isoin virhe mitä olen tehnyt. Olisin välttynyt kolmen vuoden koulukiusaus helvetiltä, jos olisin mennyt. Kiusatuksi joutuminen oli elämäni käänne kohta. Olisin välttänyt valtavan määrän kärsimystä ja menestynyt paremmin, jos itsetuntoani ei olisi murskattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En antaisi lapsuuden perheenjäsenten kiusata enää minua. Vuositolkulla jatkuvaa vittuilua, dissaamista ja pahaa oloa. Olis pitänyt jo 20 vuotta sitten jättä vanhemmat ja siskot keskenään tappelemaan ja leikkimään sitä puukkohippasta. Tajusin tämän vasta viisi vuotta sitten. Ja jos se vainoaminen ei kohta käskyistä huolimatta lopu, kävelen poliisille tekemään rikosilmoituksen.
Vaikka usein sanotaan että tämä palsta on sairas on tämä myös todella hyvä ja terapeuttinen. Just tyhjensin tiskikonetta ja mietin miten tämä kaikki on mennyt, mulla on ihana oma perhe mutta välit jäljellä oleviin lapsuudenperheenjäseniin olemattomat omasta tahdostani. Silti usein pohdin valintaani ja että oliko se oikein. Mutta sitten luin tämän ja tiedän sen kyllä harvinaisen kirkkaasti että katumaan tulisin jos alkaisin ottamaan yhteyttä lapsuuteni.
Vaihtaisin rohkeasti koulua yläasteelle ja lukioon mennessäni, enkä seuraisi ainoaa ystävääni kouluun, johon minua kiusaavat ala-asteen luokkakaverit menivät. Samalla hankkiutuisin eroon tästä nimenomaisesta ystävästä, jonka kanssa luulin olevani hyvinkin läheinen, vaikkatämä lähinnä kyykytti, kiusasi ja hyväksikäytti minua sinne parikymppiseksi asti, koska ainoana ystävänäni tiesi minun olevan hänestä riippuvainen.
Uudelta yläasteelta ja lukiosta olisin voinut saada uuden kaveriporukan, nyt aikuisena uusia ystäviä on jotenkin kauhean vaikea saada, yhden opiskelutoverin kanssa olen onneksi jo lähentynyt.
Olisin myös uskaltanut myöntää tunteeni ihastukselleni. Hän oli minuun selkeästi ihastunut koko yläasteen ajan ja niin minäkin häneen. Olimme kuitenkin molemmat liian ujoja.. näimme viimeksi ysiluokan kevätjuhlassa, melkein kuusi vuotta sitten, ja haaveilen hänestä vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-tyttöystävä/avovaimo. Akka aiheutti henkisten traumojen lisäksi kalliit laskut, joiden maksamisessa meni vitun kauan. Mutta nuorena on typerä.
Ensimmäiseen exääni tutustuminen 17-vuotiaana ja parisuhteen aloittaminen joka kesti melkein 3 vuotta. Toivoisin niin paljon että saisin tuon ajan pyyhittyä elämästäni, mutta mennyttä ei saa tekemättömäksi.
Olin tuolloin nuori, tyhmä ja sinisilmäinen tuon ensimmäisen suhteen aloittaessani. Uskoin lähes kaiken mitä exäni puhui ja lupaili kaikkea, mikään ei koskaan kuitenkaan toteutunut.
Hän oli narsistinen, manipuloi ja oli sairaalloisen mustasukkainen. Lisäksi alkoholiongelmainen, masentunut ja sossun tuilla elävä. Kaikki rahat menivät viimeistään perjantaina juomiin. Hän ei halunnut tutustua perheeseeni eikä kavereihini.
Hän haukkui minua milloin huoraksi, milloin paskiaiseksi vaikken mitään olisi tehnyt. Nyrkkiäkin näytti ja uhkaili lyömisellä. Hän uskotteli mulle etten koskaan löytäisi miestä jos hänet jättäisin koska vain hän ymmärtää mua ja tuntee mut parhaiten. Uskoin häntä enkä uskaltanut jättää. Sairas hän oli, ei voi muuta sanoa.
Itse kilttinä tyttönä en sopinut exäni porukoihin joissa ryypättiin joka viikonloppu ja jotkut käyttivät mietoja huumeitakin. Itse en koskaan sekaantunut niihin.
Olin ns. vanki hänen kanssaan, vuodet menivät hukkaan ja vietimme suurimman osan ajasta sisällä, emme koskaan käyneet esim. lenkillä tai uimarannalla.
Lisäksi häpesin exääni kun jopa kauppareissut tuottivat vaikeuksia hänelle ja hänen vaatteensa olivat järkyttäviä, toppatakki käytössä kesät talvet ja crocsit samoin...
Elämäni paras päätös oli kun jätin hänet viimein, se oli suuri helpotus. En enää koskaan anna itseäni kohdella noin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En antaisi lapsuuden perheenjäsenten kiusata enää minua. Vuositolkulla jatkuvaa vittuilua, dissaamista ja pahaa oloa. Olis pitänyt jo 20 vuotta sitten jättä vanhemmat ja siskot keskenään tappelemaan ja leikkimään sitä puukkohippasta. Tajusin tämän vasta viisi vuotta sitten. Ja jos se vainoaminen ei kohta käskyistä huolimatta lopu, kävelen poliisille tekemään rikosilmoituksen.
Vaikka usein sanotaan että tämä palsta on sairas on tämä myös todella hyvä ja terapeuttinen. Just tyhjensin tiskikonetta ja mietin miten tämä kaikki on mennyt, mulla on ihana oma perhe mutta välit jäljellä oleviin lapsuudenperheenjäseniin olemattomat omasta tahdostani. Silti usein pohdin valintaani ja että oliko se oikein. Mutta sitten luin tämän ja tiedän sen kyllä harvinaisen kirkkaasti että katumaan tulisin jos alkaisin ottamaan yhteyttä lapsuuteni.
Itse jouduin tekemään myös saman päätöksen. Tokikin korvasin aluksi nuo haitalliset "sisarussuhteet" melkein yhtä myrkyllisillä "ystävillä" kun ajatus täysin yksin olemisesti oli ahdistavin ikinä.
Kun vihdoin sain tipututettu elämästäni pois kaikki ihmiset jotka pönkittivät omaa itsetuntoaa polkemalla minua maahan (tietäen että olen masentunut) niin kummasti alkoi elämä voittamaan.
Vuosien jälkeen alan pitämään puoliani, vaikkakin edelleen tulee niitä huonoja päiviä.
Siltikään en voi sanoa että katuisin mitään, koen että asioiden tuli mennä.
Mutta kyllä, jos sisarukset vainoaa niin rikosilmoitusta tekemään. Itse olen joutunut vetämään aika paljon rajoja aikuisena ja aika nopeasti menee perille.
Aika masentava ketju.. :D Mä uskon kuitenkin, että jokainen voi tehdä loppu elämästään sen parhaan elämän. Niin kauan on mahdollisuuksia ja toivoa, kun täällä eletään.
Turha kai enää itkeä, kun on jo paskat housuissa.
Nykyään liki 30v sinkkuna kadun sitä, että jätin aikoinaan pitkäaikaisen poikakaverini. En todellakaan saanut tilalle parempaa ja nyt tuntuu, että olen henkisesti kykenemätön solmimaan enää hyvää parisuhdetta. Tapaan myös pelkästään paskoja tyyppejä.
Näitä lueskellessa olen ihan tyytyväinen ikisinkkuuteeni.