Miksi et uskalla elää itsesi näköistä elämää?

Vierailija kirjoitti:

Haloo taas.

Teillä kaikilla on juuri se elämä, jonka ansaitsette, tai jonka koette ansaitsevanne. Ei mitään mystiikkaa siis.

Joku sopeutuu tuilla oleiluun, jonkun sisäinen "ohjaus" vetää kohti kotiäitiyttä, toinen suorittaa uraansa. Ei näin isoja ratkaisuja tehdä mutuna - muutenhan ei olisi pettymyksiä, katumisia tai kriisejä. Älkää tehkö simppeleistä asioista ongelmia. Teillä on juuri tälläkin hetkellä se "oman näköinen elämä" (kammottava termi), joka määrittyy kykyjenne, taustanne ja mielikuvitustenne kautta.

Ai on se elämä jonka on ansainnut, lapsuuden hyväksikäytöstä lähtien?

Että on ollut kiltti, täysin puolustuskyvytön, kynnysmatto, nyrkkeilysäkki ja runkkupatja ja kaikki maailman pahuus on vain sen hyväksikäytetyn lapsen syytä.

Oikeasti, sitä on vain elossa, tai kuollut sitten kun kuolee. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole aavistustakaan siitä mitä toiset joutuu kokemaan.

Kärsimys ei jalosta.

oishan se vaik kiva olla yo-merkonomi.

Elän niin hyvin kuin tässä suomalaisessa yhteiskunnassa voi. Aika paljon on säädöksiä ja asioita, jotka ovat pahasti ristiriidassa omien halujeni ja arvojeni kanssa, joten yritän keplotella ja luovia niin hyvin kuin pystyn.

Enemmän toiset ihmiset minua estävät kuin minä itse.

Lapsien, rahatilanteen ja osaamattomuuden takia. Lapsien takia en voi noin vain esimerkiksi muuttaa työn tai parisuhteen perässä. Rahatilanteen vuoksi en voi harrastaa kaikkea, mitä haluaisin. Osaamattomuus taas liittyy sosiaalisuuteen ja omien mahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Mitä se tarkoittaa?  Että on vapaa taloudellisista siteistä, vai kiusallisista ihmisistä?

Vierailija kirjoitti:

Olen läski ja ruma. En halua elää läskiä ja rumaa elämää.

Mulla sama juttu. Ylipaino estää mua elämästä sellaista elämää mitä haluan ja mikä olisi itseni näköistä. Mulla on hoikan ja urheilullisen ihmisen identiteetti joten enhän edes ole oma itseni lihavana saati sitten elämäni. Uudet ihmiset saa musta aivan väärän kuvan ylipainon takia ja suhtautuvat "väärin" omien ennakkoasenteidensa takia.

Koska en ole sellainen niinkuin useat ajattelevat. siksi. en ajattele niin kilttejä ajatuksia mitä muut kuvittelevat. vihaan monia ihmisiä. en tykkää niistä asioista mistä minun odotetaan tykkäävän. ulkomuotoni on ristiriidassa ajatusteni kanssa. 

Vihaan lässyttäviä ihmisiä. Vihaan yksinkertaisia ihmisiä. Vihaan oikeastaan sitä, että minun täytyy esittää kilttiä aina ja loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Elän niin hyvin kuin tässä suomalaisessa yhteiskunnassa voi. Aika paljon on säädöksiä ja asioita, jotka ovat pahasti ristiriidassa omien halujeni ja arvojeni kanssa, joten yritän keplotella ja luovia niin hyvin kuin pystyn.

Enemmän toiset ihmiset minua estävät kuin minä itse.

Tämä kommentti särähti pahasti korvaan. Suomalainen sääntely, mukaan lukien ihmisoikeudet, perustuvat yleisesti ottaen ajatukseen 'mikä ei ole kielletty on sallittua'. Mitä yhteiskunta estää sinua tekemästä?

Olen 27-vuotias enkä ole oikein koskaan saanut selville millaista se itseni näköinen elämä olisi. Tähän saakka olen ajelehtinut osittain alisuorittaen massan mukana siinä sivussa masennuksesta kärsien ja ulkopuolisiin odotuksiin sopeutuen. Olen aivan lopussa ja päättänyt nyt lopettaa stressaamisen mm. opiskeluasioista ja menetetyistä vuosista. Pääsen pian terapiaan ja vuoden tärkein tavoitteeni on saada mielenterveys ja itsetunto kuntoon, opetella pääsemään eroon negatiivisista ajattelumalleista ja pikku hiljaa löytää se oma juttuni ja elämän merkityksellisyys. 

Olen koko ikäni kärsinyt huonosta itsetunnosta. En muista aikaa, jolloin se ei olisi minuun jollain tavalla vaikuttanut. Olen vältellyt tilanteita, joissa ihmiset näkisivät, etten ole hyvä, täydellinen, etten osaa. En ole ikinä luottanut itseeni tai omiin kykyihini. Nytkin päässäni vilahtaa ne kaikki haaveet ja mahdollisuudet, joita minulla oli ja ajatukset siitä, miten korkealle olisinkaan voinut yltää, jos olisin luottanut siihen, että minä osaan ja pystyn, että olen riittävän hyvä.

Ai en vai? Mistä sellainen ajatus kumpuaa?

Vierailija kirjoitti:

Osoitit kysymyksesi selvästi ns. tavallista keskiluokkaista elämää eläville naisille, joilla on lapsia, perhe, työ jne. Vastaan silti, vaikka olen laillasi vapaaehtoislapseton eikä myöskään rahan puute pidättelisi minua toteuttamasta haaveitani.

Luulen, että pohjimmiltani en uskalla elää, koska mietin aina pahinta mahdollista vaihtoehtoa. Haluaisin matkustella, mutta silloin saattaisin joutua lento-onnettomuuteen tai tulla ryöstetyksi tai joutua sairaalaan vieraassa maassa. Haluaisin ottaa yhteyttä erääseen kivaan mieheen ja kutsua hänet kyläilemään, mutta pelkään että hän kieltäytyisi tai olisi töykeä. Ja niin edelleen... Siispä elän hyvin hiljaista ja tylsää elämää, ruokin kissan, käyn kaupassa, katson televisiota - enkä uskalla mitään muuta.

Sama. Haluaisin esim. lähteä kurssille ulkomaille, mutta lykkään aina. Joko en uskalla, en osaa päättää tai sitten en saa aikaiseksi.

minä oon pelannu pc pelejä pienestä pitäen, väitän olevani oma itseni

siitä mistä aita on matalin kirjoitti:

Olen koko ikäni kärsinyt huonosta itsetunnosta. En muista aikaa, jolloin se ei olisi minuun jollain tavalla vaikuttanut. Olen vältellyt tilanteita, joissa ihmiset näkisivät, etten ole hyvä, täydellinen, etten osaa. En ole ikinä luottanut itseeni tai omiin kykyihini. Nytkin päässäni vilahtaa ne kaikki haaveet ja mahdollisuudet, joita minulla oli ja ajatukset siitä, miten korkealle olisinkaan voinut yltää, jos olisin luottanut siihen, että minä osaan ja pystyn, että olen riittävän hyvä.

Sama juttu minulla. Kelaan loputtomasti menetettyjä mahdollisuuksia. Huono itsetuntoni on vaikuttanut elämässäni kaikkeen. Välillä koen suunnatonta vihaa kun ajattelen että mahdollisuudet vietiin minulta jo lapsena. Enää en voi korjata asioita. Voin vain yrittää elää hyvää elämää näillä rippeillä mitä on jäljellä. Voimia sinullekin!

Aivopesu lähtee jos primaarisosialisaatiosta ja jatkuu sekundaarisessa sosialisaatiossa päiväkodeista lähtien. Nykyisin myös media on valjastettu iskostamiseen, eli ei ihmisistä haluta "emansipaation" ajatuksen täyttävää itseellisesti ja aikuisesti ajattelevaa ihmistä, vaan itsensä näköisen elämän tulee palvella eliittiä. Eliitin kannalta hirveintä olisi ihminen, joka olisi onnellinen ilman, että käy töissä, kuluttaa ja opiskelee. Tästä syystä kaikki tällaiset ihmiset tulee leimata ja nuijia maan rakoon. Ohjauskeinona on pelko. Samalla tapaa kuin uskonnoissa: mikäli teet näin, pääset taivaaseen, mutta jos teet näin, joudut helvettiin. Yhteiskunnassa: jos olet työtön, olet luuseri, jos teet töitä, olet menestyjä. Poislukien maahanmuuttajat.

Omassa kaveripiirissäni taas on normaalia tehdä pätkätöitä, matkustella, ei lapsia tai naimisiin menoa, ei omistusasuntoa, elää sellaista ei vanhojen normien mukaista elämää. Parilla on vakityö, joista toinen pitää noin joka kolmas vuosi puolen vuoden tai vuoden matkustelu loman. Toinen taas stressaa työtään ja elää lomilla ja matkustelulla ja kaikella kivalla vapaa-ajan aktiviteeteillä. Toiset taas tekevät jo toista korkeakoulututkintoa tai väikkäriä. Eli minun käsitykseni mukaan "tavallinen" elämä on se mitä nykyisin katsotaan vähän kieroon.

Itse taas olen onnellisesti naimisissa, makselen asuntolainaa, tykkään töystäni ja kyllä käyn ryhmäliikuntatunneilla 2-3krt viikkossa ja nään ystäviäni iltaisin tai vkl. Nautin arjesta ja tästä tuikitavallisesta elämästä. Minusta on ihana tehdä terveellistä ruokaa ja herätä vkl aamulla vasta siivotusta kodista. Matksutan 1-2kertaa vuodessa (tosin en kestä mitään rantalomia vaan olen enemmän kaupunki lomien ja reilauksen ystävä) ja kesällä kasvatan salaattia ja kesäkurpitsaa pihalla. Toki minussa on vanhempiini ja sukulaisiini verrattina sellaista ekoilu ja pelastetaan maailma ja terveysintoilija vikaa, josta kuulen usein kuittailua ja "paheksuntaa". Mutta kaveripiiriini nähden elän näennäisesti muille tylsää elämää, mutta se ei haittaa minua yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vai onko ongelmasi ennemmin se, ettet tiedä, mitä asioita elämässä oikeasti pidät tärkeinä ja mitä haluat elämän sinulle tarjoavan?

Niin paljon näkee näitä parisuhteen, työn, lasten, harrastusten, ystävyyssuhteiden ja muiden elämänalojen kanssa kipuilevia naisia, että jotakin systeemistä tässä on taustalla. Lieneekö kasvatuksen syytä?

t. vapaaehtoisesti lapseton mies, joka purjehtii omia reittejään

Mihin perustat väitteesi? Siihen että sinä olet vela? Peilaatko kaikkea sen kautta?

T.N joka elää just sellaista elämää kuin itse haluaa

Nokun teinistä asti tekee vääriä valintoja niin näin 40 vuotiaana sitä on jo syvällä.

Mun pitäisi olla lapseton sinkku, umpikaupunkilainen jolla taiteeseen liittyvä työ.

Nyt olen kolmen lapsen äiti, maatilan emäntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elän niin hyvin kuin tässä suomalaisessa yhteiskunnassa voi. Aika paljon on säädöksiä ja asioita, jotka ovat pahasti ristiriidassa omien halujeni ja arvojeni kanssa, joten yritän keplotella ja luovia niin hyvin kuin pystyn.

Enemmän toiset ihmiset minua estävät kuin minä itse.

Tämä kommentti särähti pahasti korvaan. Suomalainen sääntely, mukaan lukien ihmisoikeudet, perustuvat yleisesti ottaen ajatukseen 'mikä ei ole kielletty on sallittua'. Mitä yhteiskunta estää sinua tekemästä?

Jos kerran noin särähti, niin sinä taidat juuri olla niitä ihmisiä, jotka pyrkivät määräilemään ja estämään toisten omanlaista elämistä.