Miksi et uskalla elää itsesi näköistä elämää?

Olen köyhä. Raha ei tuo onnea, mutta mahdollisuuksia se antaa. Sairastuin enkä voi toimia ammatissani, rahan kanssa saa taiteilla koko ajan. Siinä suurin syy.

Tietenkin itsestä riippumattomat asiat, läheisten asiat ja yhteiskunta ympärillä määrittävät olemista. Ihan kaikkea ei vaan voi itse valita.

En edes tiennyt, että on olemassa sellainen asia kuin elää sellaista elämää, kuin haluaa. Siihen pyrkimistä paheksuttiin minun nuoruudessani. Lisäksi sen mitä halusin kiellettiin niin monesti, että en ole oppinut tietämään mitä haluan.

Mutta sallivan mieheni tuella olen alkanut saada auki päitä sellaiseen elämään jota haluan. Harmi vain, ettei edes mieheni välttämättä tule kuulumaan siihen - kuin kaverina.

Osoitit kysymyksesi selvästi ns. tavallista keskiluokkaista elämää eläville naisille, joilla on lapsia, perhe, työ jne. Vastaan silti, vaikka olen laillasi vapaaehtoislapseton eikä myöskään rahan puute pidättelisi minua toteuttamasta haaveitani.

Luulen, että pohjimmiltani en uskalla elää, koska mietin aina pahinta mahdollista vaihtoehtoa. Haluaisin matkustella, mutta silloin saattaisin joutua lento-onnettomuuteen tai tulla ryöstetyksi tai joutua sairaalaan vieraassa maassa. Haluaisin ottaa yhteyttä erääseen kivaan mieheen ja kutsua hänet kyläilemään, mutta pelkään että hän kieltäytyisi tai olisi töykeä. Ja niin edelleen... Siispä elän hyvin hiljaista ja tylsää elämää, ruokin kissan, käyn kaupassa, katson televisiota - enkä uskalla mitään muuta.

Ei se kyllä minulla ole uskalluksesta kiinni vaan siitä että lapsettomana sinkkuna elämäni ei ole itseni näköistä. En minä ole tätä valinnut, en myöskään työttömyyttä mutta niin vain tätäkin elämää on elettävä. Ja jaksettava uskoa että vielä jonain päivänä elämäni on sellaista kuin haluan.

N40

On ihan totta, että vaikka ei olisi rahaa, elämässä voi silti toteuttaa omia arvojaan. Ei se oman itsen näköinen elämä ole kuitenkaan mikään määränpää, jonne joskus saavutaan ja ollaan tyytyväisiä, vaan ennemminkin suunta, johon purjehditaan, aallokossa luovien ja kareja kiertäen, ja jokainen kurssin muutos vie joko kauemmas oikeasta kurssista tai lähemmäs sitä. Pienetkin teot lisäävät onnellisuutta, kun niitä tehdessään tuntee olevansa yhteydessä omiin arvoihinsa. AP

Haloo taas.

Teillä kaikilla on juuri se elämä, jonka ansaitsette, tai jonka koette ansaitsevanne. Ei mitään mystiikkaa siis.

Joku sopeutuu tuilla oleiluun, jonkun sisäinen "ohjaus" vetää kohti kotiäitiyttä, toinen suorittaa uraansa. Ei näin isoja ratkaisuja tehdä mutuna - muutenhan ei olisi pettymyksiä, katumisia tai kriisejä. Älkää tehkö simppeleistä asioista ongelmia. Teillä on juuri tälläkin hetkellä se "oman näköinen elämä" (kammottava termi), joka määrittyy kykyjenne, taustanne ja mielikuvitustenne kautta.

Vierailija kirjoitti:

Haloo taas.

Teillä kaikilla on juuri se elämä, jonka ansaitsette, tai jonka koette ansaitsevanne. Ei mitään mystiikkaa siis.

Joku sopeutuu tuilla oleiluun, jonkun sisäinen "ohjaus" vetää kohti kotiäitiyttä, toinen suorittaa uraansa. Ei näin isoja ratkaisuja tehdä mutuna - muutenhan ei olisi pettymyksiä, katumisia tai kriisejä. Älkää tehkö simppeleistä asioista ongelmia. Teillä on juuri tälläkin hetkellä se "oman näköinen elämä" (kammottava termi), joka määrittyy kykyjenne, taustanne ja mielikuvitustenne kautta.

Oman näköinen elämä tarkoittaa sellaista elämää, joka vastaa omia arvoja ja toiveita. Hyvin monet ovat päinvastaisessa tilanteessa: yritysjohtaja ahdistuu jatkuvissa ylitöissä, koska perhe olisi hänelle tärkeämpi arvo; prheenäiti janoaa vapautta ja katuu jumiutumista rajoittavaan perhe-elämään; työtön ei osaa nauttia vapaudesta vaan kaipaisi tunnetta siitä, että on tärkeä ja hyödyllinen.

Jos haluaa elää itsensä näköistä elämää, ensimmäinen askel on aina omien arvojen tunnistaminen. AP

Olen läski ja ruma. En halua elää läskiä ja rumaa elämää.

Itse aloitin osa aikaisen työn ja teen nyt n.2-3pv viikossa töitä. Hyvin rahat riittävät koska ei lapsia ja säästöönkin saan. Vapaa aikani vietän perheen ja rakkaiden kanssa. Olen nyt paljon onnellisempi mitä viime vuonna jolloin tein sen 5pv viikossa. Rahaa toki vähempi mutta yllättävän vähällä sitä ihminen kuitenkin pärjää. Olen onnellinen :)

Elän kyllä itseni näköistä elämää. Vähän pitää kuitenkin tinkiä, koska haluan yhteiskunnan peruspilarit pysyvän ja yhteikunnan toimivan vielä jatkossakin.

Kyllä haaveilen omasta elämästäni. Tuntuu, että paras kohta elämässäni olen tuhlannus vanhempiini ja heidän tarpeisiin. Nyt olen totaalisesti loppu, yritän vihdoin hankkia oman elämän vaikka se pelottaa. Toinen vanhemmista ymmärtää sentään antaa lepoa, toinen taas piikittelee kokoajan, aivankuin en olisi enään minkään arvoinen. Kyllä tässä pelottaa, ettei ole ketään joka auttaa tiukan paikan tullen ja saatan joutua ongelmiin, näkemään nälkää, mutta kyllä se on sen kokeilemisen arvoinen asia.

Mä koen eläväni omanlaista elämää. Työtä ei tällä hetkellä ole, mutta sekin asia muuttuu jossain vaiheessa. Työ ei ole mulle koko elämä, mutta taloudellista vakautta se antaa kummasti, samoin kuin sopivaa päivärytmiä ja rutiineja. Elän ihanan miehen kanssa ja keväämmällä juhlitaan häitä. Tulevaisuus on edessä ja tässä ehtii tehdä vielä vaikka mitä.

Opiskelijana, eräänä viikonloppuna jouduin vakavan seksuaalirikoksen kohteeksi. Siihen aikaan tuollaisista asioista ei puhuttu ollenkaan ja niinpä käsittelemätön asia on ahdistanut.

Kuin teko olisi vienyt elinvoimani. Trauma vie keskittymiskyvyn, ja minusta tuli alisuorittaja. Nyt olen käsitellyt asiaa, mutta mikään ei tuo menetettyä aikaa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Monet valinnat (koulutus, perheen perustaminen, ammatti, asuinpaikka) tehdään niin nuorena, ettei siinä vaiheessa ole oikein toivoakaan vielä tuntea itseään. Ainakin lasten hankinta pitäisi kieltää alle 25-vuotiailta!

Kukkua. Nuorena tehdyt valinnat ohjaavat kyllä, mutta eihän nykyelämää tarvitse sementoida parin päätöksen varaan. Jos ei koe mitään, ei kehity miksikään. Elämä korjaa ja rakentaa itseään koko ajan. Joitakin asioita ei kannata lykätä lian vahaksi tai muuten epäsopivaan ajankohtaan. Kuinka moni asuu samoilla sijoilla kehdosta hautaan ja tekee yhtä-kahta asiaa? Vaikka palaisikin juurilleen, on tuttu juttu käväistä muualla kasvamassa.

Olen onnistunut elämään omaa elämääni, mutta yhteiskunnan jäsenenä. Nuoruudessani ja etenkin meillä kotona asia nähtiin joko-tai-valintana. Jos ei mennhyt massan mukana, friikkeili senkin edestä. Onneksi nykyään on paremmin.

Elän omannäköistä elämää. Perhe on minulle tärkeintä ja vietänkin paljon aikaa lapseni ja mieheni kanssa. Ulkoilu on tärkeää joten olen päivittäin myös paljon ulkona. Koulutus on ollut tärkeää, joten opiskelin monta vuotta. Mielekäs työ on tärkeää joten vaihdan työpaikkaa aina jos alkaa vtuttaa jokin edellisessä, kunnes löydän sellaisen jossa jaksaa olla. En tuhlaa aikaani mihinkään mikä itseäni ei kiinnosta, kuten salilla käynti tai muu urheilu (hyöytyliikuntaa tulee paljon joka päivä), ruoanlaitto, some, ystävät (sukulaisten kanssa tulee oltua paljon), kodinhoito ym rempat (kerrostalossa on hyvä asua) :)

Lapset ja työ vievät käytännössä kaiken ajan ja rahan. Mitään omaa ei ehdi tehdä, kuin korkeintaan illalla klo 22 jälkeen. Silloinkin se on aina pois yöunista ja seuraavana päivänä väsyttää entistä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Osoitit kysymyksesi selvästi ns. tavallista keskiluokkaista elämää eläville naisille, joilla on lapsia, perhe, työ jne. Vastaan silti, vaikka olen laillasi vapaaehtoislapseton eikä myöskään rahan puute pidättelisi minua toteuttamasta haaveitani.

Luulen, että pohjimmiltani en uskalla elää, koska mietin aina pahinta mahdollista vaihtoehtoa. Haluaisin matkustella, mutta silloin saattaisin joutua lento-onnettomuuteen tai tulla ryöstetyksi tai joutua sairaalaan vieraassa maassa. Haluaisin ottaa yhteyttä erääseen kivaan mieheen ja kutsua hänet kyläilemään, mutta pelkään että hän kieltäytyisi tai olisi töykeä. Ja niin edelleen... Siispä elän hyvin hiljaista ja tylsää elämää, ruokin kissan, käyn kaupassa, katson televisiota - enkä uskalla mitään muuta.

Siniuna lähtisin vaikka hyvin järjestetylle kimppamatkalle. Lento-onnettomuudet ja muut uhat on oikeasti harvinaisia, eihän matkailualaa muuten olisi olemassa. Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ja työ vievät käytännössä kaiken ajan ja rahan. Mitään omaa ei ehdi tehdä, kuin korkeintaan illalla klo 22 jälkeen. Silloinkin se on aina pois yöunista ja seuraavana päivänä väsyttää entistä enemmän.

Tämän vuoksi olen lapseton. Se oma aika antaa minulle paljon enemmän kuin lapseen ja perheeseen käytetty aika.

Olen koko elämäni tuntenut olevani jotenkin ulkopuolinen. En osaa selittää, mutta en jotenkin vain pärjää tai osaa toimia elämässä oikein. Olen vain halunnut olla normaali. Menin nuorena naimisiin ensimmäisen suht koht sopivan miehen kanssa. Nyt vuosien jälkeen miehestä on kuoriutunut alkoholisti, joka hoitaa työnsä kuitenkin kunnialla.  Valitsin ammatin, jota koulutettu apinakin osaisi tehdä. Inhoan työtäni, mutta en muutakaan osaa. Alalla ei ole jatkokoulutusmahdollisuuksia. Tein lapset nuorena, koska niin kuuluu tehdä. Molemmilla lapsilla on omat terveysongelmansa, joka syö jo ennestään vähäisiä voimavaroja. Ostettiin talo ja hankittiin lemmikkejä... Minulla "on kaikki", mutta en ole onnellinen. En muista, että olisin koskaan ollut onnellinen, edes lapsena. 

Kuvittelin siis nuorena, että kunhan toimin yleisten odotusten mukaan, minäkin kokisin olevani kuten kaikki muut. Edelleen koen olevani jotenkin irrallinen, jonka elämällä ei ole mitään merkitystä. Viime aikoina olen pohtinut enenevissä määrin itsemurhaa, koska tulevaisuus ei tarjoa mitään.