Lue keskustelun säännöt.
Onko paras osa elämässä olla rikas kotirouva, jonka mies hoitaa työssä käynnin ja rahat kotiin?
22.02.2017 |
Olis se ainakin helppoa ja stressitöntä, jos olisi tavallaan yksinkertainen mies, joka hoitaisi nämä ja itse saisi vain nautiskella. Onko kuinka monella elämä tämmöistä?
Kommentit (73)
Ei, ei. Parasta on tehdä mieleistään työtä ja tuntea se tunne, että jättää tähän maailmaan jotain itsestään, jotain hyötyä ja iloa muille, samalla kun nauttii tekemisistään itse tekemisen vuoksi. Ja vielä se, ettei ole taloudellisesti riippuvainen kenestäkään. Se on parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olis se ainakin helppoa ja stressitöntä, jos olisi tavallaan yksinkertainen mies, joka hoitaisi nämä ja itse saisi vain nautiskella. Onko kuinka monella elämä tämmöistä?
Ethän sinä tuossa tilanteessa voi vain nautiskella, vaan sinun täytyy pitää koti tiptop-kunnossa ja makoisat ruuat valmiina lakkaamatta. Vaikka eihän se tietysti päivittäin vie aikaa kovinkaan paljon verrattuna työssä käyntiin.
Koettu on, aina jossain kohtaa tulee sanomista rahasta, on itsetunnon kannalta tarpeellista naisen työ, lapset ovat paremmin hoidettu kun jompikumpi on kotona tietty. Mies voi silti odottaa naiselta samaa panostusta kotona vaikka hän töissä.
Onhan tämä sellasta elämää mistä olen haaveillut. Mies yrittäjä, tekee kylläkin niin pitkää päivää että se on ainoa asia joka mua harmittaa.
Yksi lapsi, noin vuoden ikäinen. Palkattu lastenhoitaja käy kerran viikossa muutaman tunnin kerrallaan jotta saan omaa aikaa, lisäksi mies hoitaa satunnaisesti iltaisin jos mulla on menoja ja mies on tullut töistä kotia. Paljon aikaani kuluu siis lapsen kanssa mutta nautin siitä.
Rakastan laittaa kotiamme, sisustaa, käydä ostoksilla, vaunulenkeillä, tavata ystäviä, nukkua päiväunia, leipoa jne.
Pidän suhdettamme tasa-arvoisena. Oma valintani on jäädä kotiin lapsen kanssa vaikka töitä riittäisi omalla alalla. Miehelle se on täysin ok, eikä meillä ole sopimusta että kodin on oltava aina tiptop ja ruoka valmiina kun hän tulee kotiin. Pyrin siihen, mutta tietenkin on päiviä jolloin lapsi on sellaisella tuulella etten ole muuta voinut tehdä kuin hoitaa häntä.
En koe olevani mikään lompakkoloinen. Lapsenhoito on myös työtä, ja etenkin noin pienen laittaminen päiväkotiin tuntuisi typerältä ellei olisi pakko.
N24
Vierailija kirjoitti:
Ei, ei. Parasta on tehdä mieleistään työtä ja tuntea se tunne, että jättää tähän maailmaan jotain itsestään, jotain hyötyä ja iloa muille, samalla kun nauttii tekemisistään itse tekemisen vuoksi. Ja vielä se, ettei ole taloudellisesti riippuvainen kenestäkään. Se on parasta.
Minä saan sen tunteen lapsistani, en työstä. Miksi olisin tehnyt lapsia jos en niitä haluaisi kasvattaa.
Taloudellisesti riippuvainen en ole. Minulla on omat rahat ja säästöt.
Ihmiset kuitenkin nauttivat eri asioista, täysin ymmärrettävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenen mielestä on ihan parasta olla elättinä ja toisesta riippuvainen? En ymmärrä sellaisten ihmisten ajatusmaailmaa. Tulee mieleen, että ovat joko laiskoja tai lahjattomia, tai molempia, kun eivät halua, osaa tai viitsi tehdä mitään omaa juttua. Jos omaksi jutuksi riittää päämäärätön oleilu toisen kustannuksella, niin aika heikkolahjaiselta vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Koettu on, aina jossain kohtaa tulee sanomista rahasta, on itsetunnon kannalta tarpeellista naisen työ, lapset ovat paremmin hoidettu kun jompikumpi on kotona tietty. Mies voi silti odottaa naiselta samaa panostusta kotona vaikka hän töissä.
Ei ole tullut vielä. Kotona neljäs vuosi alkamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, ei. Parasta on tehdä mieleistään työtä ja tuntea se tunne, että jättää tähän maailmaan jotain itsestään, jotain hyötyä ja iloa muille, samalla kun nauttii tekemisistään itse tekemisen vuoksi. Ja vielä se, ettei ole taloudellisesti riippuvainen kenestäkään. Se on parasta.
Se vaan on niin, ettei kukaan työelämässä muista sinun olemassaoloasi enää vähän sen jälkeen kun työt loppuvat ja /tai vaihdat työpaikkaa. Työnteolla et jätä tähän maailmaan yhtään mitään itsestäsi, ellet ole joku Nobelin arvoinen henkilö :)
Ei tää onnea ole. Meillä on uusioperhe, jossa mulla on oma lapsi, miehellä oma ja sitten vielä yhteinen. Mies tosi isotuloinen. Minulla pienet tulot työstäni, tosin nyt olen ollut kotona.
Mies ei halua käyttää minuun tai lapseeni rahaa, koska haluaa varmistaa omalle aikuiselle lapselleen ison perinnön. On sanonut mulle, että jos maksaa mulle tai lapselleni kalliita juttuja, on se vaan tulonsiirtoa mulle.
Avioehto on. Sellainen paperi on, jossa mies siirtää ennen avioliittoamme hankitun omaisuutensa vain omalle lapselleen kuolemansa jälkeen, yhteiselle lapselle ei tule mitään. Teen kaikki kotityöt (300m2 okt) ja yhteisen lapsemme hoidon, puhumattakaan omasta lapsestani. Mies maksaa kaikki kotitalouskulut, muttei esim vaatteitani. Koska mies on silmäätekevä, pitäisi minun olla hienosti ja kalliisti vaatetettu.
Miehen isot rahat ovat sellaisia, joiden käyttämisestä minä en saa päättää mitenkään. Minä siis mahdollistan miehelle kovan uran yhdistettynä perheeseen, mutten saa päättää rahojen käytöstä muutoin kuin maitopurkkien osalta. Toki ykköshommani kotihommien jälkeen on pitää itseni tikissä. Onneksi on hyvät geenit, joten onnistuu helposti.
Muuten sanoisin, että normaali tasa-arvoinen perhe-elämä on paljon onnellisempaa. Ei ole kiva kuulla mieheltään olevansa loinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koettu on, aina jossain kohtaa tulee sanomista rahasta, on itsetunnon kannalta tarpeellista naisen työ, lapset ovat paremmin hoidettu kun jompikumpi on kotona tietty. Mies voi silti odottaa naiselta samaa panostusta kotona vaikka hän töissä.
Ei ole tullut vielä. Kotona neljäs vuosi alkamassa.
Ei ole tullut sanomista täälläkään, kotona about 30 vuotta.
Joku täällä sanoi, ettei ketjuun ole kirjoittanut rikkaat vaan hyvin toimeentulevat. No, minut/meidät varmaan voi laskea rikkaiksi, kun tulojemme ja omaisuutemme perusteella sijoittuisimme Suomessa ylimmän 1 %:n joukkoon.
Ja jonkun mielestä elämä olisi tylsää kotirouvana, kun päivät ovat samanlaisia. No, se on kyllä ihan itsestä kiinni. (Mitä ne päivät ovat tavallisella työssäkävjällä, elleivät samanlaisia? En pidä peruskuviota töihin-kauppaan-kotiin-ehkä kuntosalille kovinkaan erityisenä tai mielenkiintoisena).
Minun kalenterini on niin täynnä, etten millään ehtisi töihin :). Minulla on hyvä koulutus eikä se ole hukkaan heitettyä, antaapahan hyvän pohjan tulla toimeen ja keskustella mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Ja itseäni olen tietysti kehittänyt koko ajan, puhun montaa kieltä, seuraan aikaani, päivän politiikkaa jne; se nyt vaan on perusvaatimus, kun joudut kaikenlaisissa tilaisuuksissa tapaamaan valtion päämiehiä, liike-elämän huippujohtoa jne.
Omaa tyhmyyttä on myös se, jos ei ole ymmärtänyt turvata tulevaisuuttaan ja eläkettään kaiken varalta.
Summa summarum, olemme molemmat hoitaneet hyvin oman osuutemme ja piakkoin myös mieheni jää pois töistä vähän päälle viisikymppisenä ja siirtyy hallitusammattilaiseksi, jolloin vapaa-aikaa yhdessä jää huomattavasti enemmän kuin nyt. Ihanaa!
No tuota, tuota tuokkeroista ... En kyllä suostuisi edes rikkaan miehen kotiorjaksi. Paitsi jos mies maksaa tarpeeksi korkeaa palkkaa, että työeläke kasvaa. Jos ei maksa, niin olisin puilla paljailla siinä vaiheessa, kun se rikas mies vaihtasi naisensa uudempaa vuosimalliin tai kuolla kupsahtaisi. Pelkän kansaneläkkeen varassa ei nykypäivänä oikein tahdo tulla toimeen. Parempi on olla itsellinen nainen, jolla on oma virkaura ja kohtalaisen hyvä eläke tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, ei. Parasta on tehdä mieleistään työtä ja tuntea se tunne, että jättää tähän maailmaan jotain itsestään, jotain hyötyä ja iloa muille, samalla kun nauttii tekemisistään itse tekemisen vuoksi. Ja vielä se, ettei ole taloudellisesti riippuvainen kenestäkään. Se on parasta.
Se vaan on niin, ettei kukaan työelämässä muista sinun olemassaoloasi enää vähän sen jälkeen kun työt loppuvat ja /tai vaihdat työpaikkaa. Työnteolla et jätä tähän maailmaan yhtään mitään itsestäsi, ellet ole joku Nobelin arvoinen henkilö :)
Mutta mitä väliä sillä on, muistaako kukaan? Jos siis aidosti nauttii siitä työstä ihan sen työn vuoksi eikä siksi, että saisi kuuluisuutta, ihailua tai mitään muutakaan toisten ihmisten reaktioista riippuvaa sosiaalista statusta. Minun työni on muuten sen laatuista, että siitä kyllä tietynlainen jälki jää (eräänlainen taiteellinen ala). En tiedä sen kestävyydestä, mutta ainakin jonkin aikaa uskoisin pinnan vielä väreilevän senkin jälkeen, kun olen itse jo uponnut unohduksiin. Mutta kuten jo sanoin, ei se olekaan pääasia, vaan että nauttii siitä mitä tekee. Plus se taloudellinen riippumattomuus ja se tunne, että pärjää omin voimin, se on minulle ollut erittäin tärkeä asia ihan nuoruudesta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen aika hälyttävää huomata kuinka vähän kotirouvia kunnioitetaan. Ilmeisesti mielessä siintää joku kotihoidontuen avulla elelevän ja prostituoidun risteytys.
Joillekin ihmisille perhe on yritys jossa jokaisella on oma tehtävänsä ja kotirouva toimii sihteerin ja varatoimitusjohtajan tai niinkuin meidän tapauksessamme toimitusjohtajan pestissä. Miehen ura saattaa joskus jopa olla tulos sen taustapirun suunnitelmallisuudesta ja tuesta. Meidän kohdallamme näin on. Mies tienaa viisinkertaisesti nyt sen minkä silloin kun tutustuimme. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä miten voi hyödyntää osaamistaan ja miten strategisesti toimien voi nostaa palkkaansa lyhyessä ajassa. Me keskustelemme jatkuvasti hänen työkuvioistaan mutten puutu hänen varsinaiseen työntekoon. Mun tehtävä on nähdä milloin on aika tehdä muutoksia. Nyt kun lapset ovat kasvaneet isommiksi olen alkanut tekemään hieman omia projekteja joissa mies on myös osallinen omalla tavallaan. Olemme kumpikin hyvin joustavia eikä mun ole koskaan tarvinnut hoitaa lapsia ja kotia yksin. Rahat ovat yhteiset, yhteisellä tilillä. Kun mies haluaa ostaa minulle jotakin niin idea tulee häneltä spontaanisti ja vaikka se ei sitten salaisuus ole loppuun asti ja raha menee yhteiseltä tililtä niin ei se ole yhtään sen arvottomampi kuin joku salaisesti "omalta" tililtä ostettu. Olemme silti kumpikin yksilöitä ja jos jostain syystä tiet joskus erkanevat niin rahat menevät puoliksi ja kumpikin saa silloin sen minkä on ansainnut. Jostain syystä en kuitenkaan usko että ero koskaan tulee ajankohtaiseksi mutta tietenkään koskaan ei voi olla täysin varma.
Minäkin tienaan huomattavasti enemmän kuin mieheen tutustuessani, ja niin tienaa hänkin. Yleensä kilpailullisilla aloilla on urakehitystä ja perheen sisällä noista ura-asoista keskustellaan ja neuvoa kysytään ihan kahden uran perheissäkin. Välillä täällä huvittaa kun joku kotirouva ylpeilee tehneensä miehensä kun valitsee ne vaatteet ja edustaa sievästi vieressä. Kotirouva on mahdollinen valnta jos sen itselleen hyväksi kokee. Kannattaa muistaa, että siinä kyllä antaa roolimallia tyttärilleen naisen asemasta. Itse uraäitinä olisin surullinen jos tyttäreni jäisi "vain" kotirouvaksi (tyyliin Mrs Jack Smith) hyödyntämättä lahjojaan, mutta tuo ei taida olla todennäköistä (valmistuu juuri oikiksesta). Sitten kun kotiherrat ovat yhtä yleisiä ja hyväksyttyjä kuin kotirouvat minulla ei ole mitään tuota vastaan.
mä veikkaan että lapseni on tyytyväinen minun antamaani roolimalliin että hoidan heidät itse kotona, autan läksyissä, kotona odottaa terveellinen ruoka, isä saa töiden jälkeen keskittyä pelkästään perheeseen ja yhteiseen aikaamme, harrastamme yhdessä perheenä ja minulla on aikaa kuskata lapsia harrastuksiin.
Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, uhraan sen 10 vuotta työelämästä heihin ja sitten palaan töihin.
ei 7 v tarvi niin paljoa äitiä ettet voisi mennä työhön. 7 v on ip kerhot. Se on eläkkeestä pois se 10 v.
kyllä työssä olijat kuskaa lapsia harrastuksiin. Mulla oli taas lapsi niin fiksu että teki itse läksyt ja todistus kertoi että läksyt oli tehty ja ioltu lisäksi tunnilla aktiivinen.
Jep, moni lapsi on pärjää yksinään vaikka 6 tuntia ja tekee yksinään läksyt ja leikkii yksinään, ei siinä ole kyse fiksuudesta vaan siitä että vanhempi on läsnä ja on kiinnostunut..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tää onnea ole. Meillä on uusioperhe, jossa mulla on oma lapsi, miehellä oma ja sitten vielä yhteinen. Mies tosi isotuloinen. Minulla pienet tulot työstäni, tosin nyt olen ollut kotona.
Mies ei halua käyttää minuun tai lapseeni rahaa, koska haluaa varmistaa omalle aikuiselle lapselleen ison perinnön. On sanonut mulle, että jos maksaa mulle tai lapselleni kalliita juttuja, on se vaan tulonsiirtoa mulle.
Avioehto on. Sellainen paperi on, jossa mies siirtää ennen avioliittoamme hankitun omaisuutensa vain omalle lapselleen kuolemansa jälkeen, yhteiselle lapselle ei tule mitään. Teen kaikki kotityöt (300m2 okt) ja yhteisen lapsemme hoidon, puhumattakaan omasta lapsestani. Mies maksaa kaikki kotitalouskulut, muttei esim vaatteitani. Koska mies on silmäätekevä, pitäisi minun olla hienosti ja kalliisti vaatetettu.
Miehen isot rahat ovat sellaisia, joiden käyttämisestä minä en saa päättää mitenkään. Minä siis mahdollistan miehelle kovan uran yhdistettynä perheeseen, mutten saa päättää rahojen käytöstä muutoin kuin maitopurkkien osalta. Toki ykköshommani kotihommien jälkeen on pitää itseni tikissä. Onneksi on hyvät geenit, joten onnistuu helposti.
Muuten sanoisin, että normaali tasa-arvoinen perhe-elämä on paljon onnellisempaa. Ei ole kiva kuulla mieheltään olevansa loinen.
Kuulostaapa tosi mukavalta mieheltä. Mistähän tuollaisen aarteen olet löytänyt?
Kaiken muun voisi vielä ihan hyväksyä, mutta en käsitä miksi hän asettaa yhden lapsensa toisen edelle. Eikö se yhteinen lapsi ole hänen lapsensa siinä kuin ensimmäinenkin? Outoa, tosi outoa. Ja lisäksi, jos nyt mietin mitä itse tekisin tuollaisena hyvätuloisena miehenä, niin voisin ihan reiluuden osoituksena jättää jotain myös sille ei-omalle lapselle, vaikka sitten vähemmän, mutta edes ihan noin symbolisesti osoituksena siitä, että kyllä hänkin perheeseen kuuluu.
Niin ja ei tietenkään ole asiallista haukkua toista loiseksi. Etenkään, jos kuitenkin pidät kodin, lapset ja itsesi kunnossa ja siten tuet hänen menestymistään työssä etkä vain oleile tyhjän panttina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koettu on, aina jossain kohtaa tulee sanomista rahasta, on itsetunnon kannalta tarpeellista naisen työ, lapset ovat paremmin hoidettu kun jompikumpi on kotona tietty. Mies voi silti odottaa naiselta samaa panostusta kotona vaikka hän töissä.
Ei ole tullut vielä. Kotona neljäs vuosi alkamassa.
Ei ole tullut sanomista täälläkään, kotona about 30 vuotta.
Joku täällä sanoi, ettei ketjuun ole kirjoittanut rikkaat vaan hyvin toimeentulevat. No, minut/meidät varmaan voi laskea rikkaiksi, kun tulojemme ja omaisuutemme perusteella sijoittuisimme Suomessa ylimmän 1 %:n joukkoon.
Ja jonkun mielestä elämä olisi tylsää kotirouvana, kun päivät ovat samanlaisia. No, se on kyllä ihan itsestä kiinni. (Mitä ne päivät ovat tavallisella työssäkävjällä, elleivät samanlaisia? En pidä peruskuviota töihin-kauppaan-kotiin-ehkä kuntosalille kovinkaan erityisenä tai mielenkiintoisena).
Minun kalenterini on niin täynnä, etten millään ehtisi töihin :). Minulla on hyvä koulutus eikä se ole hukkaan heitettyä, antaapahan hyvän pohjan tulla toimeen ja keskustella mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Ja itseäni olen tietysti kehittänyt koko ajan, puhun montaa kieltä, seuraan aikaani, päivän politiikkaa jne; se nyt vaan on perusvaatimus, kun joudut kaikenlaisissa tilaisuuksissa tapaamaan valtion päämiehiä, liike-elämän huippujohtoa jne.
Omaa tyhmyyttä on myös se, jos ei ole ymmärtänyt turvata tulevaisuuttaan ja eläkettään kaiken varalta.
Summa summarum, olemme molemmat hoitaneet hyvin oman osuutemme ja piakkoin myös mieheni jää pois töistä vähän päälle viisikymppisenä ja siirtyy hallitusammattilaiseksi, jolloin vapaa-aikaa yhdessä jää huomattavasti enemmän kuin nyt. Ihanaa!
Onnittelut, kun toimii silloin menee hyvin. Meillä oli näin, että tahdoin töihin, huomasin vain että välillä olisi pitänyt olla lasten kanssa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä opiskelen yliopistossa omaa tahtiani samalla. Näin varmistuu mieleinen työpaikkakin sitten kun töihin haluan.
Onko työllistävä ala? Kannattaa pitää huoli, että on myös työkokemusta, eikä valmistu liian vanhana.
100% työllisyys, opiskelijatkin revitään töihin.
Kerropa sitten, mistä alasta on kysymys! Vai onko se salaisuus?
Vierailija kirjoitti:
Kenen mielestä on ihan parasta olla elättinä ja toisesta riippuvainen? En ymmärrä sellaisten ihmisten ajatusmaailmaa. Tulee mieleen, että ovat joko laiskoja tai lahjattomia, tai molempia, kun eivät halua, osaa tai viitsi tehdä mitään omaa juttua. Jos omaksi jutuksi riittää päämäärätön oleilu toisen kustannuksella, niin aika heikkolahjaiselta vaikuttaa.
Alapeukuttajille tiedoksi: Käsittääkseni aloitus koskee nimenomaisesti kotirouvuutta, ei kotiäitiyttä. Se on selvää, että äidillä tekemistä riittää ja hän tekee sen yhteiseksi hyväksi. Kotirouva sen sijaan kuulostaa todella loiseläjältä, jollei hänellä ole siihen pakottavaa syytä, kuten työttömyys tai jokin miehen työstä johtuva syy, esim. muutto sellaiseen maahan, missä naiset eivät käy töissä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen aika hälyttävää huomata kuinka vähän kotirouvia kunnioitetaan. Ilmeisesti mielessä siintää joku kotihoidontuen avulla elelevän ja prostituoidun risteytys.
Joillekin ihmisille perhe on yritys jossa jokaisella on oma tehtävänsä ja kotirouva toimii sihteerin ja varatoimitusjohtajan tai niinkuin meidän tapauksessamme toimitusjohtajan pestissä. Miehen ura saattaa joskus jopa olla tulos sen taustapirun suunnitelmallisuudesta ja tuesta. Meidän kohdallamme näin on. Mies tienaa viisinkertaisesti nyt sen minkä silloin kun tutustuimme. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä miten voi hyödyntää osaamistaan ja miten strategisesti toimien voi nostaa palkkaansa lyhyessä ajassa. Me keskustelemme jatkuvasti hänen työkuvioistaan mutten puutu hänen varsinaiseen työntekoon. Mun tehtävä on nähdä milloin on aika tehdä muutoksia. Nyt kun lapset ovat kasvaneet isommiksi olen alkanut tekemään hieman omia projekteja joissa mies on myös osallinen omalla tavallaan. Olemme kumpikin hyvin joustavia eikä mun ole koskaan tarvinnut hoitaa lapsia ja kotia yksin. Rahat ovat yhteiset, yhteisellä tilillä. Kun mies haluaa ostaa minulle jotakin niin idea tulee häneltä spontaanisti ja vaikka se ei sitten salaisuus ole loppuun asti ja raha menee yhteiseltä tililtä niin ei se ole yhtään sen arvottomampi kuin joku salaisesti "omalta" tililtä ostettu. Olemme silti kumpikin yksilöitä ja jos jostain syystä tiet joskus erkanevat niin rahat menevät puoliksi ja kumpikin saa silloin sen minkä on ansainnut. Jostain syystä en kuitenkaan usko että ero koskaan tulee ajankohtaiseksi mutta tietenkään koskaan ei voi olla täysin varma.
Minäkin tienaan huomattavasti enemmän kuin mieheen tutustuessani, ja niin tienaa hänkin. Yleensä kilpailullisilla aloilla on urakehitystä ja perheen sisällä noista ura-asoista keskustellaan ja neuvoa kysytään ihan kahden uran perheissäkin. Välillä täällä huvittaa kun joku kotirouva ylpeilee tehneensä miehensä kun valitsee ne vaatteet ja edustaa sievästi vieressä. Kotirouva on mahdollinen valnta jos sen itselleen hyväksi kokee. Kannattaa muistaa, että siinä kyllä antaa roolimallia tyttärilleen naisen asemasta. Itse uraäitinä olisin surullinen jos tyttäreni jäisi "vain" kotirouvaksi (tyyliin Mrs Jack Smith) hyödyntämättä lahjojaan, mutta tuo ei taida olla todennäköistä (valmistuu juuri oikiksesta). Sitten kun kotiherrat ovat yhtä yleisiä ja hyväksyttyjä kuin kotirouvat minulla ei ole mitään tuota vastaan.
mä veikkaan että lapseni on tyytyväinen minun antamaani roolimalliin että hoidan heidät itse kotona, autan läksyissä, kotona odottaa terveellinen ruoka, isä saa töiden jälkeen keskittyä pelkästään perheeseen ja yhteiseen aikaamme, harrastamme yhdessä perheenä ja minulla on aikaa kuskata lapsia harrastuksiin.
Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, uhraan sen 10 vuotta työelämästä heihin ja sitten palaan töihin.
Tänä päivä lapset hakevat roolimallia muualtakin kuin vanhemmistaan. Sen sijaan turvaa ja hoivaa ei mikään ip-kerho tai päiväkoti anna samoin kuin omat vanhemmat.
Harvalla Suomessa on mahdollisuutta kasvattaa lapset itse, en ymmärrä miksi niitä jotka voi pitää aina tulla parjaamaan ja selittämään miten kaikkien kuuluu tehdä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis se ainakin helppoa ja stressitöntä, jos olisi tavallaan yksinkertainen mies, joka hoitaisi nämä ja itse saisi vain nautiskella. Onko kuinka monella elämä tämmöistä?
Ethän sinä tuossa tilanteessa voi vain nautiskella, vaan sinun täytyy pitää koti tiptop-kunnossa ja makoisat ruuat valmiina lakkaamatta. Vaikka eihän se tietysti päivittäin vie aikaa kovinkaan paljon verrattuna työssä käyntiin.
:D jotenkin huvittava kommentti, ihan kuin ihmisiä ei olisi erilaisia, vaan kaikki rikkaat miehet vaativat sitä että kaikki on aina tiptop-kunnossa ja ruuat valmiina. Tiesitkö ettei se ole kaikille tärkeää?
kyllä työssä olijat kuskaa lapsia harrastuksiin. Mulla oli taas lapsi niin fiksu että teki itse läksyt ja todistus kertoi että läksyt oli tehty ja ioltu lisäksi tunnilla aktiivinen.