Hei te ihmiset, jotka olette toipuneet masennuksesta ja muuttuneet ihmisenä, miten lähipiiri otti asian?

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä uskon että tuo aiheen vierestä jankkaava ammattilainen on ihan oikeasti joku psykiatrinen sairaanhoitaja. Olen tavannut aivan uskomattoman töhöjä ja suorastaan vahingollisen pönttöpäisiä "ammattilaisia", onneksi myös äärimmäisen hyväsydämisiä ja lahjakkaitakin hoitajia.

Jos tässä kertoisin kokemuksiani niistä mädistä omenoista, ette uskoisi.

En ole masennuspotilas enkä hoitaja, mutta lähipiirissä olen seurannut vähän molempia. Se, että on läpikäynyt jonkun koulutuksen ja voi kutsua itseään ammattilaiseksi, ei todellakaan tee ihmisestä hyvää hoitajaa. Usein aistii sellaisen alas päin katsomisen, potilaat ovat hulluja ja itse ollaan olevinaan niin paljon parempia ihmisiä. Ja mitä tapahtuikaan Turun Kupittaan sairaalassa geriatrian osastolla vuosien ajan? Ei pidä yleistää tietenkään, mutta ihminen pystyy kaikenlaiseen, myös psykiatrinen hoitaja.

En tiedä, koska toivoin masennuksesta juuri sillä tavoin, että lakkasin välittämästä siitä mitä muuten voisivat mahdollisesti ajatella. Eli teen niitä asioita joita oikeasti haluan. En tee niitä asioita, joita en halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vaihtui suurin osa kavereista masennuksesta parannuttua, tai paremminkin sanottuna vain tosiystävät jäi ja kaikki vähänkin hyväksikäyttävät kaverit lähti. Moni dominoiva kaveri ei kestänyt sitä että minulla olikin taas hyvä itsetunto, selkeät rajat, itsekunnioitusta ja mikä pahinta - minähän olinkin taas hyvä jossakin. Heidän oli ollut helpompi (todennäköisesti omien epävarmuuksiensa takia) olla seurassani silloin kun minulla ei mennyt missään paremmin kuin heillä, halusin olla täysin huomaamaton ja kestin mitä vaan kohtelua jne. Aluksi myös perheeltä tuli todella epäluuloisia kommentteja tyyliin "no kauankohan tämäkin uusi vaihe nyt sitten kestää", "ei kannata tehdä mitään isoja suunnitelmia ettei vaan sitten tulisi taas uupuminen" ym. ilkeää ja epäkannustavaa.

Siinä meni aikansa, että vanha kaveripiiri muuttui uuteen ja että tottui olemaan taas arvoistensa ihmisten kanssa, eli ikään kuin tottui ajatukseen siitä että hei, minähän ansaitsen juuri sellaista kohtelua kuin itsekin annan muille. Siinäkin meni pari vuotta että läheiset alkoivat puhua nykyisestä minästä nykytilanteen mukaan, eivätkä ajatelleet tai muistuttaneet enää siitä että se masennus olisi ollut se "aidompi luonteenpiirre" ja uusi elämä vaan esitystä. Nykyään teot ja aika ovat heille todistaneet että muutos oli pysyvä ja tämä terve, hyvinvoiva ja rohkea minä on se oikea minä.

Kaikkea hyvää ja tsemppiä ap<3 ÄLÄ pelkää karsia negatiivisia tai muuten ikäviä ihmisiä elämästäsi, se tuntuu aluksi todella todella vaikealta mutta palkitsee tavalla jota et välttämättä vielä ole osannut edes kuvitella. Ympäristön vastaanotto, tuki (tai sen puute) ja kaikki kommentit kuitenkin vaikuttaa meihin huomaamattamme enemmän kuin halutaan usein edes myöntää.

Aina kyse ei ole kateudesta vaan siitä ettei kaverit enää jaksa toisen sisäänpäinkääntynyttä persoonallisuutta kuten masentuneilla usein on. Keskustellaan vaan masentuneesta ystävästä, mitä hänelle kuuluu, miten terapiassa on mennyt, nakitetaan se "terve" kaveri terapeutinkin osaan kuulemaan masentuneen huolista ja murheista, eihän sillä terveellä olekaan mitään kerrottavaa masentuneelle, vaikkakin todellisuudessa hänen elämänsä olisi hyvinkin tapahtumarikasta masentuneen kotonakökkimisen sijaan. Tähän yhtälöön lisää vielä masentuneen jatkuvat katteettomat lupaukset kun masentunut ei jaksakaan/haluakaan/viitsikään esim. tavata vaikka asiasta oltaisiin jo sovittu, on ihan turha ihmetellä miksi ne masentuneen terveet "kaverit" eivät enää jaksa hänen seuraansa. Ota pääsi perseestäsi niin voisit ymmärtää.

Kuulostat niin katkeralta että joku masentunut ei ole ilmeisesti jaksanut seurata sun huippuhienon elämäsi kaikkia käänteitä.

Masennusta ja masentunutta et ymmärrä ollenkaan. Kai sinun tason empatiakyvyttömyydelläkin jonkun diagnoosin saisi.

Olen masentuneen entinen ystävä ja tässä kerroin ihan suoraan ne syyt miksi suhteemme aikoinaan päättyi. Lisäksi olen mielenterveysalan ammattilainen, mutta lähipiirini kanssa en todellakaan ota terapeutin roolia.

Teitä "ammattilaisia" on kyllä moneen junaan. On nähty.