Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpotti tunne lasten kasvaessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Toi koulutuksen periytyminen on vähän sama kun lihavuuden periytyminen. Tietenkään se ei suoraan periydy niinkuin esim silmienväri, mutta vanhemmat opettavat lapsillekin ne Paskat elämäntavat.. Kaikki voivat itse vanhempana muuttaa elämänsä suuntaa, se on ihan fakta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Joo-o, kyllä se näin on että ruikuttajat ruikuttaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Oma masennus ja itsetunto-ongelmatkin johtuu vanhempien hyväosaisuudesta.

Voi hyvä luoja kun joku päivä ymmärtäisitte että olosuhteet eivät määrää ihmisen onnellisuutta. Mutta kun on niin kiva syytellä kaikkia muita...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Oli minullakin hävittävää. Minä synnyin ja sain elämän. Jäämällä paikoilleni olisin menettänyt mahdollisuuteni elää onnellinen, hyvä elämä. Minulle annettiin käsi elämässä ja halusin pelata sen parhaalla mahdollisella tavalla. Toki tein virheitä, mutta onneksi elämän pokerissa tulee aina mahdollisuus vaihtaa pari korttia. Joitain kortteja ei voi vaihtaa ja värisuora voi olla kaukana, mutta ei se tarkoita sitä että täyskäsi olisi poissuljettu.

Ikävää että otit tekstini noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Joo-o, kyllä se näin on että ruikuttajat ruikuttaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Oma masennus ja itsetunto-ongelmatkin johtuu vanhempien hyväosaisuudesta.

Voi hyvä luoja kun joku päivä ymmärtäisitte että olosuhteet eivät määrää ihmisen onnellisuutta. Mutta kun on niin kiva syytellä kaikkia muita...

En mä sanonutkaan, että olosuhteet. Ja syyttää pitää niitä, jotka ovat syyllisiä. Luulisi nyt juristinkoulutuksella sen edes olevan selvä asia. Sillä, että syyttää syyllisiä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä vastuun asiasta itse kantaa. Mutta mene sä mussuttamaan vaan syyttömyydestä kun rikollinen istuu edessäsi, sähän niitä puolustatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Oli minullakin hävittävää. Minä synnyin ja sain elämän. Jäämällä paikoilleni olisin menettänyt mahdollisuuteni elää onnellinen, hyvä elämä. Minulle annettiin käsi elämässä ja halusin pelata sen parhaalla mahdollisella tavalla. Toki tein virheitä, mutta onneksi elämän pokerissa tulee aina mahdollisuus vaihtaa pari korttia. Joitain kortteja ei voi vaihtaa ja värisuora voi olla kaukana, mutta ei se tarkoita sitä että täyskäsi olisi poissuljettu.

Ikävää että otit tekstini noin.

No, sanotaan sitten, että ei niin paljon hävittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Joo-o, kyllä se näin on että ruikuttajat ruikuttaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Oma masennus ja itsetunto-ongelmatkin johtuu vanhempien hyväosaisuudesta.

Voi hyvä luoja kun joku päivä ymmärtäisitte että olosuhteet eivät määrää ihmisen onnellisuutta. Mutta kun on niin kiva syytellä kaikkia muita...

En mä sanonutkaan, että olosuhteet. Ja syyttää pitää niitä, jotka ovat syyllisiä. Luulisi nyt juristinkoulutuksella sen edes olevan selvä asia. Sillä, että syyttää syyllisiä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä vastuun asiasta itse kantaa. Mutta mene sä mussuttamaan vaan syyttömyydestä kun rikollinen istuu edessäsi, sähän niitä puolustatkin.

Jaaha lainaamani kirjoittaja ei ollutkaan tämä selkeästi fiksumpi vastaaja (juristi), vaan joku muu. No, tekstini on osoitettu sitten hänelle (ei asianajajalle, jolle jo vastasin myös).

Ketju saavuttanut tason: Paulo Coelho

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Joo-o, kyllä se näin on että ruikuttajat ruikuttaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Oma masennus ja itsetunto-ongelmatkin johtuu vanhempien hyväosaisuudesta.

Voi hyvä luoja kun joku päivä ymmärtäisitte että olosuhteet eivät määrää ihmisen onnellisuutta. Mutta kun on niin kiva syytellä kaikkia muita...

En mä sanonutkaan, että olosuhteet. Ja syyttää pitää niitä, jotka ovat syyllisiä. Luulisi nyt juristinkoulutuksella sen edes olevan selvä asia. Sillä, että syyttää syyllisiä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä vastuun asiasta itse kantaa. Mutta mene sä mussuttamaan vaan syyttömyydestä kun rikollinen istuu edessäsi, sähän niitä puolustatkin.

Jep, eli sinun pitää syyttää vain itseäsi paskasta elämästäsi, koska sinä olet siihen syyllinen. Ei äitisi, lapsesi, eikä naapurin Pekka.

Voin siis sittenkin alkaa ihan antaumuksella paskamutsiksi, vetää pään täyteen ja jättää lapset kotiin, alkaa tykittää piriä ja katsoa pornoa päivät pitkät sekä hakata lapsiani. Antaa niiden hampaiden mädäntyä suuhun ja silpoa niiden koulukirjat. Lapseni voivat sitten aikuisena päättää, että heistä voi tulla mitä vaan ja lähteä vaikka oikikseen. Vastuu on heillä, syy ei ole minun. He voivat sitten tarpeeksi isona vaan niinku päättää olla onnellisia.

Huh, vihdoinkin vapauduin vanhemmuuden vastuusta!

Vierailija kirjoitti:

Ketju saavuttanut tason: Paulo Coelho

Ja tämä ei ole yhtään ylimielistä? Täällä on moni pyrkinyt ymmärtämään itse ongelmaa. Lasten katuminen ei ole mikään yliongelma jota ei voisi kukaan hankalia asioita elämässään kokenutkaan ymmärtää. Täällä on ihan konkreettisestikin koitettu tuoda ratkaisuja, mutta ne ammutaan aina alas ihan tyhminä. Siksi olemme tulleet tähän. Vanhemmuuden negatiivisista asioista ei vieläkään voi puhua avoimesti ja rakentavasti koska jotkut vain kokevat oikeudekseen velloa pahassa olossa.

Olen lukenut tätä ketjua ja miettinyt kadunko lapsiani. Tällä hetkellä esikoisen kanssa on tosi rankkaa (huonoa, uhmaavaa käytöstä, pikkuteini 6v) ja monesti tuntuu että olisipa helpompaa ilman. Mutta toisaalta vahvasti tuntuu, että kun taas tästä vaiheesta päästään yli on elämä taas ihan mukavaa. Jollain sairaalla tavalla tykkään tästä kiireestä, tunnen ylpeyttä kun lapset kasvaa ja nyt olen osannut tokalla kierroksella nauttia (hankalasta) vauvastakin. Välillä olen kyllä kireä kuin viulunkieli kun en ole nukkunut ja 6v vaan mölisee jatkuvasti eikä suusta tule yhtään normaalia sanaa ja ääntä. Mutta ehkä se menee normaalin piikkiin.

Toivon voimia jokaiselle äidille täällä. Joskus tämäkin homma loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Voin siis sittenkin alkaa ihan antaumuksella paskamutsiksi, vetää pään täyteen ja jättää lapset kotiin, alkaa tykittää piriä ja katsoa pornoa päivät pitkät sekä hakata lapsiani. Antaa niiden hampaiden mädäntyä suuhun ja silpoa niiden koulukirjat. Lapseni voivat sitten aikuisena päättää, että heistä voi tulla mitä vaan ja lähteä vaikka oikikseen. Vastuu on heillä, syy ei ole minun. He voivat sitten tarpeeksi isona vaan niinku päättää olla onnellisia.

Huh, vihdoinkin vapauduin vanhemmuuden vastuusta!

Oikeasti, hanki psykiatrista apua. Ei tuo touhusi ole millään muotoa tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Voin siis sittenkin alkaa ihan antaumuksella paskamutsiksi, vetää pään täyteen ja jättää lapset kotiin, alkaa tykittää piriä ja katsoa pornoa päivät pitkät sekä hakata lapsiani. Antaa niiden hampaiden mädäntyä suuhun ja silpoa niiden koulukirjat. Lapseni voivat sitten aikuisena päättää, että heistä voi tulla mitä vaan ja lähteä vaikka oikikseen. Vastuu on heillä, syy ei ole minun. He voivat sitten tarpeeksi isona vaan niinku päättää olla onnellisia.

Huh, vihdoinkin vapauduin vanhemmuuden vastuusta!

Suurempi todennäköisyys hyvälle elämälle on toki hyvän lapsuuden eläneillä, mutta kyllä, on täysin mahdollista että tuollaisen äidin lapsesta tulee ihan menestynyt ja onnellinen aikuinen, jos hän tekee töitä oman elämänsä eteen kun sinusta pääsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Oli minullakin hävittävää. Minä synnyin ja sain elämän. Jäämällä paikoilleni olisin menettänyt mahdollisuuteni elää onnellinen, hyvä elämä. Minulle annettiin käsi elämässä ja halusin pelata sen parhaalla mahdollisella tavalla. Toki tein virheitä, mutta onneksi elämän pokerissa tulee aina mahdollisuus vaihtaa pari korttia. Joitain kortteja ei voi vaihtaa ja värisuora voi olla kaukana, mutta ei se tarkoita sitä että täyskäsi olisi poissuljettu.

Ikävää että otit tekstini noin.

No, sanotaan sitten, että ei niin paljon hävittävää.

Mä en ihan ymmärrä tätä pointtia (juristikoulutuksellakaan). Oliko sun elämä jotenkin lähtökohtaisesti arvokkaampi kun mun? Sun oli tarkoitus tehdä suuria asioita elämässä koska sulla oli asiat hyvin ja koska sun vanhemmat sitä sulta vaati (?) niin sä et voi olla vastuussa itse mistään? Koska sulla oli niin kurjaa? Mutta koska musta ei ikinä pitänytkään tulla mitään niin tää on vaan ihan kiva bonus?

Mä en nyt sano ettei sulla olis syytä voida pahoin, tai ettet vois syyttää vanhempias. Säkin voit jumittua ja jäädä makaamaan, syyttää ihan ketä tahdot (mutta ketjun aiheeseen liittyen, syytät viattomia jos syytät lapsiasi), mutta se ei auta sua sun elämässäs yhtään. Ei ole auttanut ketään sua ennen eikä auta ketään sun jälkeen. Jos sä haluat elää sun yhden arvokkaan elämän niin, niin tietty se on sun oikeus. Sä voit myös valita toisin. Helppoa se ei ole varmasti sinullekaan, mutta alkuperäisen tekstini oli tosiaan tarkoitus valaa sinuun uskoa siitä, että se on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketju saavuttanut tason: Paulo Coelho

Ja tämä ei ole yhtään ylimielistä? Täällä on moni pyrkinyt ymmärtämään itse ongelmaa. Lasten katuminen ei ole mikään yliongelma jota ei voisi kukaan hankalia asioita elämässään kokenutkaan ymmärtää. Täällä on ihan konkreettisestikin koitettu tuoda ratkaisuja, mutta ne ammutaan aina alas ihan tyhminä. Siksi olemme tulleet tähän. Vanhemmuuden negatiivisista asioista ei vieläkään voi puhua avoimesti ja rakentavasti koska jotkut vain kokevat oikeudekseen velloa pahassa olossa.

Monellako ketjun paulocoelhoista on kokemusta nimenomaan lasten katumuksesta ja siitä yli pääsemisestä? Kun ne lapset on siinä, koko sun loppuelämän ajan ne on siinä aiheuttamassa sulle huolta ja murhetta eikä se todellisuus koskaan katoa. Se tunne ei katoa. Pienten lasten vanhemmat elää sen kanssa joka hetki ja te vaan hymistelette täällä. Tulee mieleen Kokoomuksen kehotus leipoa pullaa, ettei syrjäytyisi nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Olipa järkyttävän omahyväinen kommentti. Kaikki kunnia tuolle juristille ja hänen saavutuksilleen. Minäkin olen varjoisalta puolelta ponnistanut alkoholistimitaustasta ja sijaisperheistä diplomi-insinööriksi, ja siltikään en ole joutunut kokemaan puoliakaan mitä hän. Hatunnosto ja syvä kumarrus täältä hänelle. Well done.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketju saavuttanut tason: Paulo Coelho

Ja tämä ei ole yhtään ylimielistä? Täällä on moni pyrkinyt ymmärtämään itse ongelmaa. Lasten katuminen ei ole mikään yliongelma jota ei voisi kukaan hankalia asioita elämässään kokenutkaan ymmärtää. Täällä on ihan konkreettisestikin koitettu tuoda ratkaisuja, mutta ne ammutaan aina alas ihan tyhminä. Siksi olemme tulleet tähän. Vanhemmuuden negatiivisista asioista ei vieläkään voi puhua avoimesti ja rakentavasti koska jotkut vain kokevat oikeudekseen velloa pahassa olossa.

Se on ihan kivaa, että yrität ymmärtää asioita ja siten kehittää itseäsi. Hienoa jos syyt ovat auenneet myös sinulle. Mutta yritä nyt ymmärtää, ettei muut pyydä sinulta neuvoja ja ratkaisuja. Niitä on kyllä jokainen asianomainen miettinyt monta kertaa.Tästä syntyy tämä kuva sinunkin ylimielisyydestäsi. Banaaleja neuvoja, joita monet eivät vaan voi hyödyntää tai ajatusmalleja joihin ei kykene henkisesti. Monen ongelmat ratkeisivat suurella rahasummalla tai laajalla apuverkolla. Ei löytyisi siihen neuvoa, miten sen saaminen lasten kanssa onnistuisi?

Huvittavinta on, että sinusta tuntuu kuinka SINÄ et saa keskustella asiasta. Eiköhän kyse ole sinun egosta, joka ei kestä sitä ettei sinun ratkaisuja nähdä parhaimpina? Etkä sinä oikeasti ole edes koko ketjun kohderyhmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketju saavuttanut tason: Paulo Coelho

Ja tämä ei ole yhtään ylimielistä? Täällä on moni pyrkinyt ymmärtämään itse ongelmaa. Lasten katuminen ei ole mikään yliongelma jota ei voisi kukaan hankalia asioita elämässään kokenutkaan ymmärtää. Täällä on ihan konkreettisestikin koitettu tuoda ratkaisuja, mutta ne ammutaan aina alas ihan tyhminä. Siksi olemme tulleet tähän. Vanhemmuuden negatiivisista asioista ei vieläkään voi puhua avoimesti ja rakentavasti koska jotkut vain kokevat oikeudekseen velloa pahassa olossa.

Juurikin näin, katumus jostain mitä ei voi peruuttaa, ei ole tuntematon tunne niillekään, joilla se koskee jotain muuta elämän peruuttamattomasti muuttanutta asiaa. Joitakin valintoja ja tapahtumia elämässä ei vaan saa takaisin. Olisinpa jäänyt kotiin silloin, tai olisinpa lähtenyt hänen mukaansa. Mutta kun sille ei voi mitään, sen kanssa on jotenkin opittava elämään. Ihmiset jotka vellovat jossain katumuksessa lopun ikää, myrkyttävät läheisensä ja elämänsä. Niin kuin tuo juristi sanoi, sinulle on annettu nämä olosuhteet, ja voit valita, heitätkö jo tässä hanskat tiskiin vai et.

Kukaan meistä ei elä ideaalia elämää, tai ole tehneet oikeita valintoja, ja kaikki joutuvat tavalla tai toisella tulemaan toimeen tekojensa seurausten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketju saavuttanut tason: Paulo Coelho

Ja tämä ei ole yhtään ylimielistä? Täällä on moni pyrkinyt ymmärtämään itse ongelmaa. Lasten katuminen ei ole mikään yliongelma jota ei voisi kukaan hankalia asioita elämässään kokenutkaan ymmärtää. Täällä on ihan konkreettisestikin koitettu tuoda ratkaisuja, mutta ne ammutaan aina alas ihan tyhminä. Siksi olemme tulleet tähän. Vanhemmuuden negatiivisista asioista ei vieläkään voi puhua avoimesti ja rakentavasti koska jotkut vain kokevat oikeudekseen velloa pahassa olossa.

Juurikin näin, katumus jostain mitä ei voi peruuttaa, ei ole tuntematon tunne niillekään, joilla se koskee jotain muuta elämän peruuttamattomasti muuttanutta asiaa. Joitakin valintoja ja tapahtumia elämässä ei vaan saa takaisin. Olisinpa jäänyt kotiin silloin, tai olisinpa lähtenyt hänen mukaansa. Mutta kun sille ei voi mitään, sen kanssa on jotenkin opittava elämään. Ihmiset jotka vellovat jossain katumuksessa lopun ikää, myrkyttävät läheisensä ja elämänsä. Niin kuin tuo juristi sanoi, sinulle on annettu nämä olosuhteet, ja voit valita, heitätkö jo tässä hanskat tiskiin vai et.

Kukaan meistä ei elä ideaalia elämää, tai ole tehneet oikeita valintoja, ja kaikki joutuvat tavalla tai toisella tulemaan toimeen tekojensa seurausten kanssa.

Näiden aivan ihanien elämänohjeiden taakse sopisi hienosti sellainen auringonnousukuva. Ehkä jotkut enkelinsiiverkin voisivat toimia. Voitaisiin sitten kaikki paskassa lillujat printata nuo ohjeet seinälle.

Ketjun self help -puhe on vaan huoleksi naamioitua moralismia.

Totta kai me katujat joudumme opettelemaan elämään sen katumuksen kanssa, luuletteko meitä täysiksi idiooteiksi? Minä olen opetellutkin ja arki on ihan siedettävää, mutta olisin kerrankin halunnut puhua tästä katumuksestani avoimesti, kun sille perustettiin oma ketju. Jos se teitä ahdistaa, niin menkää johonkin muuhun ketjuun. Huomatkaa, että ketjusta jo nyt on 90 prosenttia katumuksen hyssyttelyä ja äitien syyttelyn. Tai keskustelua itse keskustelusta.