Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpotti tunne lasten kasvaessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Siinä on taas esimerkki äidistä, jolla on vanhemmuus täysin hukassa. Kasvatetaan muksu päinkettua ja sitten ollaan hänelle vihaisia. Ja ilmeisesti näitä kädettömiä vanhempia on ainakin 520 käynyt tässä ketjussa. 

On totta, ettei ihan kaikkien pitäisi lisääntyä, jos ei ole mitään edellytyksiä kasvattaa niitä lapsia.

Niin, siksihän meillä on tämä ketju ja 39 sivua. Sitä lisääntymistä on nimittäin melkoisen vaikea perua, jos huomaa syystä tai toisesta vasta jälkikäteen, että edellytykset lasten kasvattamiseen ovat puutteelliset.

Eikös adoptio ole vielä ihan mahdollista? 

Mutta en ymmärrä miksi syytetään niitä lapsia, kun vika on itsestä.

Voi mielenköyhyyttä.

Ettäkö minä vain antaisin lapsen adoptioon ja erottaisin hänet isästään ja suvusta, joka rakastaa häntä? Minäkin satun rakastamaan tuota lasta. Siitähän ei ole ollut missään vaiheessa kyse.

Isä on onneksi se ns. vastuuvanhempi. Meillä se toimii. Minä saan valikoida itselleni mieluisimmat hommat. Lapsella on ihan hyvä koti.

Mutta adoptioon vaan. Mitäs muiden tunteista. Lapsellekin parempi kun oppii hektiseen elämään. Oletko tosissasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Mitä vikaa on lastenhoitajassa? Kärsitkö sinä sellaisesta pienenä?

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Mitä ihmeen vikaa on siinä, että haluaa tehdä mielekästä työtä, johon on kovalla työllä kouluttautunut!

Mun äiti ei halunnut, että mä pääsen edes eroon eräästä ystävästäni, joka kävi rasitteeksi, tämä ystävä äidin mukaan vain tarvitsi minua. Eli en saanut saada mitään, mitä halusin, se oli varmaan jotain luonteenkasvattamis-väkivaltaa. Se, että mä halusin jotain oli jo äidille indikaattori kieltää kyseinen asia. Jos joku muu lapsi olisi halunnut eroon ystävästään, niin sille äiti olisi nähnyt tärkeitä pointteja siinä tai ihan vain uskonut sitä mitä se lapsi sanoo (=haluaa) eikä sitä kieltänyt (no okei, ei pystyiskään koska ei ollut heidän äitinsä, mutta ei siis myöskään mitenkään paheksunut asiaa), sen sijaan minun tekemänäni hän paheksui ja syytti minua, jos purin ystävän aiheuttamaa ahdistusta äidille.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Mitä sen pahempaa on lastenhoitajassa, kun päivähoidossa? Olet varmaan niitä, joiden mielestä on väärin käydä ensin kaupassa ja hakea lapset hoidosta vasta sitten auta armias, mitä asenteita. Ei ihme että äidit kokee heille asetetut vaatimukset sietämättömiksi.

Eihän tässä ole kysymys lastenhoitajasta vs. päivähoito vaan lastenhoitaja vs. vanhemmat, jotka eivät ole töissä kuin puolipäiväisesti. 

Ja sivumennen sanoen, en ymmärrä, miksi yksikään ihminen lähtee vapaaehtoisesti kauppaan lasten kanssa jos on mahdollisuus mennä sinne ilman lapsia. Mutta minä olenkin lapseton, enkä siis voi ikinä ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Mitä ihmeen vikaa on siinä, että haluaa tehdä mielekästä työtä, johon on kovalla työllä kouluttautunut!

Siis luinko mä jonkun muun jutun kuin sinä? Minä luin, että vanhemmilla on niin kovapalkkainen työ, että heillä on kummallakin varaa tehdä puolikasta työpäivää. Kuitenkin heillä on lastenhoitaja, joka hoitaa lapset koulupäivän jälkeen. Mikäs siinä, kun siihen on varaa, mutta ihmettelen vaan, että miksi ne lapset on hankittu jos niiden kanssa ei haluta olla edes silloin kun ei ole pakko olla töissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Mitä ihmeen vikaa on siinä, että haluaa tehdä mielekästä työtä, johon on kovalla työllä kouluttautunut!

Siis luinko mä jonkun muun jutun kuin sinä? Minä luin, että vanhemmilla on niin kovapalkkainen työ, että heillä on kummallakin varaa tehdä puolikasta työpäivää. Kuitenkin heillä on lastenhoitaja, joka hoitaa lapset koulupäivän jälkeen. Mikäs siinä, kun siihen on varaa, mutta ihmettelen vaan, että miksi ne lapset on hankittu jos niiden kanssa ei haluta olla edes silloin kun ei ole pakko olla töissä?

Jos niiden kanssa halutaan olla sitten kun on levätty ja ladattu omat akut? Aaahhh....

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Mitä sen pahempaa on lastenhoitajassa, kun päivähoidossa? Olet varmaan niitä, joiden mielestä on väärin käydä ensin kaupassa ja hakea lapset hoidosta vasta sitten auta armias, mitä asenteita. Ei ihme että äidit kokee heille asetetut vaatimukset sietämättömiksi.

Eihän tässä ole kysymys lastenhoitajasta vs. päivähoito vaan lastenhoitaja vs. vanhemmat, jotka eivät ole töissä kuin puolipäiväisesti. 

Ja sivumennen sanoen, en ymmärrä, miksi yksikään ihminen lähtee vapaaehtoisesti kauppaan lasten kanssa jos on mahdollisuus mennä sinne ilman lapsia. Mutta minä olenkin lapseton, enkä siis voi ikinä ymmärtää.

Nuo on just niitä tapoja tehdää lapsellisesta elämästä helpompia. Kävin nopsasti kaupassa ennen kuin hain lapset hoidosta. Mentiin kotiin suoraan, vähän aikaa ihan vaan syliteltiin ja vasta sitten lämmitin ruuan (pakkasesta viikonlopun laitoksia). Helppoa ja rauhallinen olo kaikilla, kaikki tykkäsi. Noilla pienillä jutuilla voi välttää niitä aikuisten ja lasten elämän kolahduksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset syntyvät nykyään entistä harvemmille, entistä pienempiin perheisiin, entistä vanhemmille ja koulutetuimmille vanhemmille, lapsia todella haluaville pariskunnille entistä toivotumpina. Samalla tiedämme entistä enemmän... kaikesta. Ravinnosta, psykologiasta, kemikaaleista jne. Vanhemmuuden standardit ovatyksinkertaisesti nousseet. Kun samalla tiedostamme, että lasten ja nuorten hyvinvointi on jakautunut ja selittävänä tekijänä juuri vanhemmat: heidän koulutus- ja tulotaso ja osallisuus lastensa elämässä (ja koulussa!), on aika vaikea rajata rajaa riittävälle vanhemmuudelle. On vaikea perustella itselle, etteivät lapset tarvitse harrastuksia, kun tutkimusten mukaan nimenomaan harrastukset suojasivat esimerkiksi viime laman lapsia ja teki eroa pärjääjiin ja tippujiin. Varmaan suurimmissa ristipaineissa onkin ne vanhemmat, jotka tiedostavat kaiken tämän tutkimustiedon ja ovat lisäksi vaativissa töissä. Se tuttu mantra itsekkäistä uraäideistä ei ainakaan minun tuttavapiirissäni pidä paikkaansa: juuri heillä riittää kiinnostus ja osallisuus lastensa tulevaisuuden satsaamiseen myös sen jälkeen, kun täyttävät kolme vuotta.

Jo lapset aikuiseksi saaneena olen huolestuneena katsellut nykyisiä äitejä, paineet tuntuvat olevan kovemmat kuin meillä aikoinaan. Tietoa on paljon mutta oli sitä jo 90-00-luvuilla kun omat lapset kasvatin. Ehkä suurin ero on jonkinlainen julkisuus mikä perheisiin on tullut somen myötä. Ennen oltiin julkisempia niille lähimmille, kylässä saatettiin piipahtaa ilman kutsua ja saatiin kahvikuppi (Ruotsissa jo tuohon aikaan oli tämä nykyinen ulkokohtaisempi vierailukulttuuri täydellisine tarjoamisineen). Ne tutut tupsahtivat lapsiperheeseen jossa se pöydälle jäänyt vaippa siivottiin nauraen kahvikupin alta. Hyvin harvoissa lapsiperheissä mietittiin paljoa miltä asiat näyttävät tai miltä niiden pitäisi näyttää, nyt fb ja insta tekevät siitä pakon, alkaa katsella omaa elämäänsä ulkopuolisen silmin. Tietoon suhtauduttiin maanläheisesti, otettiin huomioon se mikä omaan perheeseen sopi. Harrastukset ovat lapsille tärkeitä, mutta niiden suhteen ei oltu vielä niin hysteerisiä kuin nykyään, vanhemmat kun olivat niitä ei-kuskattuja ja itse harrasteensa hankkinutta sukupolvea. Oli ehkä helpompaa olla omanlaisensa äiti ja isä, löytää se oma tapa elää perheenä ja yhdistää omia ja perheen tarpeita ja toiveita. Tuota jalat maassa asennetta kannattaa pohtia: kuka ne paineet äitiydelle tekee, eikö hyvä äiti voi olla monella lailla, eikö elämäänsä voi rakentaa ihan onnelliseksi myös lasten kanssa kun ne lapset on hankkinut? Ne paineet ja rajoitteet kun on paljolti omia ajatuksia, ei mikään maailman universaali totuuus.

? 

Olen tuo lainaamasi kirjoittaja, mutta olen osallistunut keskusteluun vain mielenkiinnosta ja sympaten, en siis itse kuulu varsinaisiin vanhemmuuden katujiin. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että osa vanhemmista tuntee katumusta.

Oma äitini on saanut lapsensa 80-luvulla, anoppini taas 70-luvulla. Olemme puhuneet keskenämme aiheesta aika paljonkin ja vertailleet äitiydelle asetettuja standardeja näinä eri vuosikymmeninä. Sekä äitini että anoppini ovat suoraan sanoneet, etteivät koskaan haluaisi olla vanhempia 2010-luvulla. Erityisesti hiljattain eläköitynyt anoppi on ihmetellyt nykytyöelämän koventuneita arvoja ja kiirettä, ei kuulemma ollut vastaavaa silloin, kun hän yhdisti äitiyden ja työt. Hän ei koskaan kuskannut lapsiaan harrastuksiin, mutta silti hänen lapsensa pärjäsivät jopa kilpailutasolla. Monet harrastusmahdollisuudet olivat vieressä ja mm. koulun liikuntasalia saivat lapset käyttää keskenään myös viikonloppuisin - ilman maksua. Nykyään yhtään tavoitteellisempi harrastaminen vaatii vanhemmilta ehdotonta panostusta, ja vaikkei tavoitteita asettaisi itse korkealle, seuratoimintojen tavoitteellisuus on tullut selväksi ja lapset "ränkätään" ja tiputetaan pois joukosta hyvin aikaisessa iässä. Anoppi lisäksi puhuu, kuinka lääkärit hammaslääkäreitä myöten löytyivät koululta tai tulivat autolla koululle, eikä vanhempien siis tarvinnut keskeyttää työpäiviään sen takia, että lapsi pitää viedä toiselle puolelle kaupunkia hammastarkastukseen. Julkiset palvelut olivat aivan eri tavalla läsnä siellä koulussa tai lähellä perheitä, kuin nykyään. Kaikki nämä tällaiset pienet detaljit liittyvät siihen, kuinka helpoksi vaikkapa vanhemmuuden ja työn yhteensovittaminen koetaan.

Äitini mukaan 80-luvulla neuvolan sana ja neuvolasta saatu informaatio oli hyvän vanhemmuuden mittari, se yksi totuus. Ei tarvinnut kyseenalaistaa, etsi tietoa, elää ristiriitaisten tutkimustulosten informaatiotulvan keskellä. Riitti kun suurinpiirtein noudatti neuvoloiden ohjeita (jotka olivat muuten murto-osan siitä, mitä ne ovat nykyään).

Toki medialla ja sosiaalisella medialla on iso osuus, mutta ei se ole koko totuus. Todella moni ei lapsiaan ja perhe-elämäänsä vie someen. Itse koen enemmän paineita virallisista liikuntasuosituksista, ravintosuosituksista ja niistä lukemattomista hyvää tarkoittavista asiantuntijoista, jotka lausuvat julkisuudessa milloin ryhmäkoista, harrastusten tarpeellisuudesta tai turhuudesta, liikkumattomista vanhemmista ja lapsista jne. Juuri käytiin varhaiskasvatuskeskustelu lapsen kanssa päiväkodissa, seuraavaksi saman keskustelun pohjalta keskustellaan neuvolassa ja lääkärissä (ei mitään raportoitavaa, kaikki hyvin). Päiväkodilla on käytössä uusi kännykkäsovellus, koulussa wilma, harrastuksessa oma sovelluksensa (joka mittaa prosenteissa mm. 6-vuotiaan lapsen läsnäolon ja sen, ovatko vanhemmat ilmoittaneet järjestelmään lapsen osallistumisen tai poissaolon ennen ko. tapahtumaa). En ole luonteeltani suorittaja, mutta jokainen unohdus/kömmähdys/ rento ote tuntuu nykyään taltioituvan johonkin kirjalliseen formaattiin, joka ei ole mikään reissuvihko.

Moni asia on meillä nykyvanhemmilla paremmin kuin ennen, mutta ei mitenkään voi väittää, että vanhemmuudelle asetettujen standardien nousu olisi vain nykyvanhempien pään sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tän tutkijan josta oli puhe, perhe asui pienellä budjetilla halvassa vaatimattomassa asunnossa, kirpparivaatteilla, vaunuilla ja sisustuksella, että oli varaa lapsenhoitoon. Eli oli valinta.

Monet elää noin ja silti ei ole varaa lapsenhoitoon, eli ei ole enää mitään mistä kiristää. Etenkään just tutkijoilla (ainakaan yliopistolla) palkat ei ole huimat. Ihan huomautuksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Tiedän myös omasta kokemuksesta, että ei välttämättä. Koulutus periytyy varmasti osin juuri uhriutumalla. Myös köyhästä ja kouluttautumattomasta taustasta voi ilmaisen koulutuksen avulla kouluttautua korkeasti, ja saada koulutusta vastaavaa työtä. Tämä koulutus saa sitten kaikessa rauhassa periytyäkin seuraavalle sukupolvelle. Olen huomannut, että se toimii rohkaisevana esimerkkinä myös muille nuorille, kuin omille lapsille.

Jep. Tottakai koulutus "periytyy" jos siivooja äidin lapselle hoetaan koko lapsuus ettei hänestä voi eikä saa tulla ikinä yhtään mitään parempaa, koska geenit nyt ovat tämmöiset! Ihan eriasia jos hänelle annetaan mahdollisuus ja kannustetaan, hänestä voi tulla ihan mikä vaan lääkäri tai asianajaja. Valitettavasti nämä kaikki ongelmat kulkevat käsikädessä ja suurimmalle osalle näistä lapsista tosiaan hoetaan koko lapsuus miten hänestä ei ole mihinkään.. Surullista.

Tämä on nyt vähän aiheen ohi: Olen nyt reilu viisikymppinen ja tarkoituksella lapseton. En pidä lapsista. Piste.

Mutta olipa tämä päätökseni aikoinaan ihan ihmeellistä: Lähes kaikki ihmiset hämmästelivät tätä ja suorastaan rupesivat junkuttamaan, että KUN sen lapsen on sitten tehnyt, siitä (lapsesta) ihan VARMASTI pitää, KAIKKI äidit ovat sellaisia.

 Kun vastasin, etten ole ollenkaan varma, ettenkö voisi vaikka painaa lapsen käden kuumalle hellanlevylle, minua kauhisteltiin: Ethän nyt SINÄ sellaista tekisi...

- Miten niin, jotkut tekevät sellaista. Mikä saa uskomaan että minä en tekisi niin? En tosiaankaan uskalla ottaa riskiä että jaa, noh, löinpäs silti tuota lastani. Kas että, hylkäsin sen ja menin baariin.

Mielestäni osoitin jämäkkyyttä  koska tunnen itseni enkä lähtenyt kokeilemaan, että jospa se äitiys vaikka hyvinkin sopisi mulle.

  Tätä oli ihmisten vaikea ymmärtää. -Et halua ottaa vastuuta!

   Sitä minä mielestäni juuri tein.

   Kiitos.

P.S. En tarkoita syyllistää   tämän ketjun vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Koska kyseessä on minun ystäväni, niin voin jossain määrin vastata. Heillä on tuo babysitter, jotta hän vie esimerkiksi lapsia harrastuksiin. Ei se hoitaja, joka päivä käy, mutta ystävällääni käy myös siivoja hoitamassa kotihommia. Itse en sääli mitenkään hänen lapsiaan. Harrastavat pianoa ja balettia ja käyvät englanninkielen tunneilla.. Eikä ystäväni taida haluta seistä siellä odottamassa ja hakemassa lapsiaan. En tiedä. Mutta koska hän rahalla saa hoidettua sekä lasten kuskaamiset, että oman ajan tarpeensa, niin mikäs sen parempaa hänelle. 

Hän on vaan luonteeltaan sellainen tyypillinen introvertti, joka jo vaativan työnsä puolesta tarvitsee palautumisaikaa. Ja koska heillä sitä rahaa löytyy, niin hän on ulkoistanut tuon homman noin. Aamuisin joko hän tai mies vie lapset hoitoon ja myös käyvät hakemassa heidät. Sen lisäksi nämä lapset viettävät mielellään aikaansa isovanhempiensa luona, jotka asuvat ihan lähistöllä. Tämä isoäiti auttaa lapsia läksyjen kanssa, koska varsinkin hänelle noiden lasten koulumenestys on tärkeää. Ystäväni on myöntänyt, että suuri syy miksi hän itse on lääkäri on juuri hänen vanhempiensa vaatimukset koulutuksen kohdalla. Myös molemmat hänen sisaruksistaan ovat todella korkeasti koulutettuja.

Väärin sanoa, ettei hän vietä aikaansa lastensa kanssa, mutta hänellä on aina varaa joko palkata apuja tai sitten sukulaiset auttavat, jos tuntuu raskaalta. Enkä usko, että hän katuu lapsiaan tai ne olisivat hänelle rasite. Kuten sanoi, hän voi tarvittaessa lähteä vaikka johonkin konferenssiin, koska ympäristö sen mahdollistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Koska kyseessä on minun ystäväni, niin voin jossain määrin vastata. Heillä on tuo babysitter, jotta hän vie esimerkiksi lapsia harrastuksiin. Ei se hoitaja, joka päivä käy, mutta ystävällääni käy myös siivoja hoitamassa kotihommia. Itse en sääli mitenkään hänen lapsiaan. Harrastavat pianoa ja balettia ja käyvät englanninkielen tunneilla.. Eikä ystäväni taida haluta seistä siellä odottamassa ja hakemassa lapsiaan. En tiedä. Mutta koska hän rahalla saa hoidettua sekä lasten kuskaamiset, että oman ajan tarpeensa, niin mikäs sen parempaa hänelle. 

Hän on vaan luonteeltaan sellainen tyypillinen introvertti, joka jo vaativan työnsä puolesta tarvitsee palautumisaikaa. Ja koska heillä sitä rahaa löytyy, niin hän on ulkoistanut tuon homman noin. Aamuisin joko hän tai mies vie lapset hoitoon ja myös käyvät hakemassa heidät. Sen lisäksi nämä lapset viettävät mielellään aikaansa isovanhempiensa luona, jotka asuvat ihan lähistöllä. Tämä isoäiti auttaa lapsia läksyjen kanssa, koska varsinkin hänelle noiden lasten koulumenestys on tärkeää. Ystäväni on myöntänyt, että suuri syy miksi hän itse on lääkäri on juuri hänen vanhempiensa vaatimukset koulutuksen kohdalla. Myös molemmat hänen sisaruksistaan ovat todella korkeasti koulutettuja.

Väärin sanoa, ettei hän vietä aikaansa lastensa kanssa, mutta hänellä on aina varaa joko palkata apuja tai sitten sukulaiset auttavat, jos tuntuu raskaalta. Enkä usko, että hän katuu lapsiaan tai ne olisivat hänelle rasite. Kuten sanoi, hän voi tarvittaessa lähteä vaikka johonkin konferenssiin, koska ympäristö sen mahdollistaa.

Vievät siis aamuisin kouluun. Lapset ovat siis kouluikäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Kiitos tästä, useampi on käväissyt ketjussa ehdottamassa tällaista lähestymistapaa mutta ne teilataan heti. Harmi, ei ymmärretä kuinka kehnonnetaan sitä omaa oloa ja elämää valitsemalla pahan ruokkiminen päässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Iso peukku sulle! Arvostan! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Joo, kyllä se tutkimusten mukaan näin on. Ja esim. lääkikseen ja oikikseen pääsemisessä valmennuskurssit melkein pakollisia (toki ilmankin voi sisään päästä, joo) ja ne taas maksaa tonneja, joten kaikilla ei varaa. Tosin itsekin maisteri, vaikka suvussa ei yhtään akateemista, joten ei se mahdotonta tietenkään ole, mutta etenkin tietyillä aloilla koulutus periytyy todella vahvasti.

Itse olen ponnistanut asianajajaksi yhteiskunnan pohjamudista. Siis sieltä, mistä lehdet kertoo ja palstoilla kauhistellaan. Asianmukaiset traumat repussa, mutta onneksi opin varhain, että lapsuuttani en voi muuttaa, mutta voin muuttaa sen miten elän elämäni nyt. Monta vuotta terapiaa, itsemurhayrityksiä, epäonnistumisia, pään seinään hakkaamista, burn outtia, itsensä uudelleen keräämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ja tietty jokaisesta takapakista kaikki oletti, että se oli siinä sitten. Kyllä, oikiksessa on todella paljon hyväosaisten lapsia, mutta heillä ei usealla oikein ole vaihtoehtoa. Aika monta oksentavaa kurssikaveria olen lohduttanut, kun he sopertavat että yritäppä kertoa isille että haluan kampaajaksi.

Minullakin on lapsia ja vaikka ymmärränkin, että niiden tekoa voi joku katua, en käsitä miksi joku haluaa rampauttaa itsensä sellaisella tunteella, jos se siis rampauttaa. Olen ollut onnellinen silmä mustana, olen ollut onnellinen senkin jälkeen kun isäni yritti raiskata minut ja olen ollut onnellinen, vaikka kerään viinapulloja olohuoneesta etteivät sisarukset näe niitä. Fakta on se, vaikka täällä kuinka väännetään vastaan, että ihminen valitsee itse mihin keskittyy. Siihen hyvään vai pahaan.

Eihän sulla ole ollut mitään muuta kuin voitettavaa, helpompi se sieltä on edetä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Itse taas olen tavallaan etuoikeutetuista oloista, joissa vanhempia ehkä jotenkin hävetti se, ja aina painotettiin, että pitää ajatella muita ensin. Altistuin masennukselle, itsetunto-ongelmille ja korkeille odotuksille, tuntuu kuin mulla ois ollut vain hävittävää siinä mistä piti itse jatkaa. Mutta "mahtavaa" että jaksat hieroa onnistumistasi täällä pahoinvoivien naamaan. Sillälailla kai kunnon juristi käyttäytyy.

Ja et tietenkään voi ottaa motivaattorina tätä?? Että kohtalo ei ole kiveen kirjoitettu vaikka lähtökohdat olisivat kuinka paskat??