Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpotti tunne lasten kasvaessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Onko palstalla oikeasti näin tyhmiä ihmisiä (näin tasokkaassa ketjussa)? Ei ihme, että äitiyskin on helppoa.

t.kivikissaäiti

Sinun kanssasi en halua puhua yhtään mitään, en siis vastaa enää sinun kommentteihisi.

Hyvää päivänjatkoa.

Tässä sen näkee, miten "onnelliset" eivät ole joutuneet mihinkään vastoinkäymisiin elämänsä aikana. Ne on voitu lakaista maton alle. Ei minkään näköistä turnauskestävyyttä väittelyissä, vaan aina pitäisi olla voittamassa.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tämä on kyllä älyllisesti niin tyhmä kommentti kuin olla ja voi. Saatko paljonkin kicksejä siitä, että kuvittelet olevan ihmisiä, jotka ovat ihan valinneet voida huonosti, vaikka olisivat pystyneet valitsemaan toisinkin? Pistää vihaksi, kun joku luuleekin tällaista.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän pitemmän perspektiivin omaavan kommentti asiaan: Olen isoäiti-iässä ja suunnattoman kiitollinen siitä, että meillä on lapsia. Heillä on jo puolisot ja omia lapsia. Suhteet niin näihin fiksuihin aikuisiin kuin ihaniin lapsenlapsiimme onnellistuttavat elämääni enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella. Voin harrastaa kaikkea mitä haluan, kulttuuria, matkailua, veneilyä ja mitä tahansa. Mikään ei kuitenkaan voisi korvata omia lapsiani ja heidän elämääni tuomiaan uusia ihmissuhteita.

Toiset tykkää ihmissuhteista ja toiset ei niinkään. Itse olen vapaaehtoisesti lapseton kahden aikuisen lapsen äitipuoli. Ihan kivoja ihmisiä ovat he ja heidän puolisonsa ja tiedän olevani tärkeä heille, mutta pärjäisin ihan hyvin heitä ilmankin. Mulla on oikein hyviä ystäviäkin, mutta en kovin usein jaksa heitäkään tavata. Mieheni on ihana ja elämäni suurin rakkaus ja silti toivoisin, että hänellä olisi enemmän omia menoja, jotta saisin useammin olla yksin kotona. Mutta kun hänkin on kotona viihtyvä introvertti! :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Ennenvanhaan sentään tajuttiin, että lähimmäisillä on vastuu toisista. Nykyään moni on juuri sinun kaltaisiasi. Voi ravistella ikävät asiat pois harteilta, koska toiset vain eivät valinneet oikein. Yök.

Tulee mieleen Marikki-tv-sarja. Jos Abben isällä olisi ollut vielä kaiken kukkuraksi vaikeita mielenterveysongelmia ja Abbella vaikkapa pienempiä sisaruksia, jotka olisivat kuolleet ilman hänen hoitoaan tai rahan tuomista taloon, niin millä tavalla Abbe vastasi saman verran kuin vaikkapa Marikin isä tai Marikki siitä, miten onnellinen on?

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Kaduttaa kyllä siinä mielessä, että en ehtinyt elää elämää juuri ollenkaan. Lapsen synnyttyä kaikki kaverini myös jättivät minut kuten myös sitten mieskin. Heidän mielestään en enää sopinut porukkaan. Kyllä siinä useampi päivä meni ikkunasta ulos katsellessa muita ihmisiä ystävineen.

Jos olisin tätä asiaa voinut lykätä viidellä vuodella, voisin olla onnellinen. Alunperin ajattelin muutenkin, että lapsi olisi mennyt adoptioon. Sitten uhkailun ja taivuttelun tuloksena pidin hänet. Typerää. Tiedän sen.

Tässä maassa olisi niin paljon adoptiolapsen ottajia, että adoptioon pitäisi suorastaan kannustaa, jos äitiä epäilyttää lapsen pitäminen tai noin suoraan ei sitä edes halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Ai palkkataso on kaikilla sama? Ja työvuorojen määrä ja työnsaantimahdollisuudet? Oho, mun on sitten mentävä työnantajan puheille ja sanottava kuinka monta tonnia on mulle maksamatta palkkaa. Ja niiden, joille ei työnantaja anna vuoroja on vain mentävä istumaan kassalle ja sitten palkanlaskijalle lasku siitä kiva. Jne.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Tiedän myös omasta kokemuksesta, että ei välttämättä. Koulutus periytyy varmasti osin juuri uhriutumalla. Myös köyhästä ja kouluttautumattomasta taustasta voi ilmaisen koulutuksen avulla kouluttautua korkeasti, ja saada koulutusta vastaavaa työtä. Tämä koulutus saa sitten kaikessa rauhassa periytyäkin seuraavalle sukupolvelle. Olen huomannut, että se toimii rohkaisevana esimerkkinä myös muille nuorille, kuin omille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Ja voin sanoa sen, että eläen sen elämän, minkä olen elänyt, jos minulla nyt yhtäkkiä olisi kaikki niin kuin haluan ja onnellinen olo, niin en minäkään varmaan käyttäisi aikaani muiden elämäntilanteiden kohentamiseen, niin jeesus en ole. Mutta ei mulla ois häpyä tulla onneni keskelle määkimään niille, joilla ei ole asiat yhtä hyvin, että näiden oma vika! Vaan olisin visusti hiljaa ja neuvomatta muita ja eläisin elämääni siten kuin minusta olisi hyvä. Näin viisas en ollut tyhmempänä, mutta se on opettamut, kun ei saa mitään mitä haluaa.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Tiedän myös omasta kokemuksesta, että ei välttämättä. Koulutus periytyy varmasti osin juuri uhriutumalla. Myös köyhästä ja kouluttautumattomasta taustasta voi ilmaisen koulutuksen avulla kouluttautua korkeasti, ja saada koulutusta vastaavaa työtä. Tämä koulutus saa sitten kaikessa rauhassa periytyäkin seuraavalle sukupolvelle. Olen huomannut, että se toimii rohkaisevana esimerkkinä myös muille nuorille, kuin omille lapsille.

Tajuatko, että kasvatusta ja kotioloja nimenomaan on se henkinen perintö? Se ratkaisee todella paljon. Ei raha niinkään ratkaise. Ja henkinen perintö ei ole vain tietoa, taitoa, sivistystä, vaan se on myös mielenterveyttä. Itsetuntoa tai sen puutetta, virheellisyyden hyväksymiskykyä tai -kyvyttömyyttä, hyväksytyksitulemista tai torjutuksitulemista... Niitä ominaisuuksia on varmaan satoja, joista kaikki tämä, millä elämää muokataan, koostuu! Niin miten sä voit tulla sössöttämään, että niissä huonot kortit saanut voi onnistua saamaan mitään mitä haluaa? Entä, jos ei usko, että oli ansainnut mitään? Ja havahtuu siihen vasta nelikymppisenä, että eikö se olekaan niin? Sata valintaa olet jo tehnyt tajuamatta sitä.

t.kivikissaäiti

Haluaisin pohditun vastauksen siihen Marikin ja Abben onnellisuuserokysymykseen.

t.kjne

Vierailija kirjoitti:

Kaduin siinä mielessä, etten voinut kuvitellakkaan kuinka elämä muuttuu yllättäen järjettömäksi huoleksi. Vanhin on jo 18v, mutta aina kun on ulkona liukasta tai hän on kaverien kanssa viettämässä iltaa jne. olen huolissani, enkä saa nukutuksi. Toisaalta suren että toin heidät tällaiseen maailmaan, kuinka paljon pahaa he ovat nähneet 60 vuoden päästä. 

En tiedä miksi halusin lapsia. Ehkä se on sisään rakennettu? Ympäristön paine? Niin kuuluu tehdä, mennä naimisiin ja hankkia lapsia?  Omille lapsilleni olen kyllä aina sanonut, että on ihan ok jos ei halua omia lapsia.

Mutta ap:lle, välillä kadun, välillä en. Se aaltoilee.

Mun biologinen kello on onneksi aina ollut rikki. En tiedä, pystyykö sitä järkiperustein vastustamaan jos se alkaa tikittää. Mä huolehdin paitsi mieheni (nyt jo aikuisista) lapsista, sisaruksistani (aikuisia hekin), sisarusten pienistä lapsista, vanhemmistani... Esim. aina kun joku läheisistäni on lentokoneessa tai automatkalla, mä pelkään kuulevani uutisista, että on tapahtunut onnettomuus. Äidin huoli olisi varmaan tappanut mut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Tiedän myös omasta kokemuksesta, että ei välttämättä. Koulutus periytyy varmasti osin juuri uhriutumalla. Myös köyhästä ja kouluttautumattomasta taustasta voi ilmaisen koulutuksen avulla kouluttautua korkeasti, ja saada koulutusta vastaavaa työtä. Tämä koulutus saa sitten kaikessa rauhassa periytyäkin seuraavalle sukupolvelle. Olen huomannut, että se toimii rohkaisevana esimerkkinä myös muille nuorille, kuin omille lapsille.

Jänniä nämä palstan akateemiset, jotka toistuvasti väittää että oma kokemus > tiede, tilastotieto ja tutkimus. Missä lie opiskelleet...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Niin, jos se on heille helpompaa, ei tarkoita että se on muille mahdotonta, vain vaikeampaa. Jos joku asia on vaikea, voi omilla ponnisteluilla edes yrittää saavuttaa sitä, tai jotain lähemmäs sitä, kuin nykyinen tilanne.

Jos katuu lasta, en usko että silloin voi rakastaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Tottakai on valinta. Kyllä heidän elintaso on alempi kun niillä vastaavilla, jotka tekevät täyttä päivää ja ylityöt päälle. Luuletko etteivät he saa tutuille selitellä, miksi ei käydä etelässä ja vaihdeta autoa.

Minä kyllä ennemminkin vaatisin heiltä selitystä sille, miksi ovat hankkineet lapsia, jos eivät halua heidän kanssaan olla, vaikka on mahdollisuus taloudellisesti tehdä puolikasta työpäivää (molempien vieläpä!). Lastenhoitaja hoitaa..

Ai niin, siksi tietenkin kun varsinkin miehillä isyys nostaa arvostusta töissä (ja sillä varmaan saa myös perusteltua sen oikeasti harrastuksia varten tarvitun puolipäiväisyyden).

Mitä sen pahempaa on lastenhoitajassa, kun päivähoidossa? Olet varmaan niitä, joiden mielestä on väärin käydä ensin kaupassa ja hakea lapset hoidosta vasta sitten auta armias, mitä asenteita. Ei ihme että äidit kokee heille asetetut vaatimukset sietämättömiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Niin, jos se on heille helpompaa, ei tarkoita että se on muille mahdotonta, vain vaikeampaa. Jos joku asia on vaikea, voi omilla ponnisteluilla edes yrittää saavuttaa sitä, tai jotain lähemmäs sitä, kuin nykyinen tilanne.

Ponnistella, luuletko sä, ettei meidän JOKAISEN elämä ole ponnistelua sitä kohti, mitä haluaa tai mikä tkisi onnelliseksi? Entä jos ei ole ikinä saanut tehdä asioita sen mukaan, mitä ITSE haluaisi? On syytetty itsekkääksi? Mites siinä sitten elät onnellista elämää? Kerropa minulle sherlokki.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Lakkaa suorittamasta äitiyttä.

Ja lennä Nykkiin? Lähde Kiinaan? Muutu itsekkääksi? Ala ituhipiksi? Entäs ne lapset?

Ei kun sano lapsille että pyöräilkää kirjastoon, tai mene mukana ja kun he valitsevat kirjoja, lue kahvilassa naistenlehteä tai kirjaa. Katso telkasta tallennuksesta omaa sarjaa kun he kokoavat legoja. Laita hakemaan kavereita ulos ja ota päiväunet. Vie luistelemaan ja mene itse käymään kaupassa tai salilla sillä välin. Voit olla rakastava ja huolehtiva äiti vaikka et ole kaveri etkä ammattileikittäjä. Se on ihan riittävä.

Tämä mielipide kuvastaa, niin käsittämättömän hyvin kuinka lähdetään niistä omista lähtökohdista ja ihmettellään miten muut eivät tee samoin. Mietitään kuinka muut eivät ajatelleet, kuinka muut eivät kasvattaneet, kuinka muut pystyvät tuntemaan eri tavalla. Mietitään miten on mahdollista tuntea negatiivisia tunteita omaa lastaan kohtaan ja uskotaan ihan oikeasti se on aina vaan asenteesta kiinni. 

Oletteko heikkolahjaisia? Juuri ja juuri kykenette ymmärtämään omat ajatuksenne, mutta jo se, että joku toinen ajattelee eri tavalla on jo ihan mahdotonta ymmärtää? 

Miten on mahdollista, että älykkäilläkin ihmisillä voisi tulla eteen tilanteita, joihin ei vaan osannut varautua? Puhumatta nyt vähän vähemmän älykkäistä, jotka eivät ennen lapsia hahmottaneet koko kokonaisuutta.?

Joka hitsin kohtaan selitellään lasten pyörällä ajamista kirjastoon. Okei. Hieno neuvo, joka sopii varmasti sinun perheellesi. Mutta tässä vaiheessa olet jo unohtanut kuinka paljon on äitejä, joiden lapset ovat niin pieniä etteivät pyöräile. On lapsia, joita ei voi laittaa liikenteeseen, koska ovat vaaraksi sekä itselleen, että muille. On lapsia, jotka jostain pakottavasta tai puolison työn syystä asuvat paikassa, jonne kirjastoon ei pyörällä poljeta. On lapsia, jotka kieltäytyvät lähtemästä  yhtään minnekään ja varsinkaan pyörällä. On paikkoja, jossa talvi on pitkä eikä pyörällä mennä koko vuotta. On perheitä, joilla ei ole varaa ostaa pyörää. Mutta teillä on toiminut, niin kyllä muillakin.

Sitten ehdotat viemään lapset kirjastoon. Unohdat täysin, ettei kaikkia lapsia voi viedä kirjastoon. Ehkä he ovat kipeitä tai sairaita. Ehkä he eivät osaa käyttäytyä jostain syystä. Ehkä he eivät vaan halua mennä kirjastoon. Ehkä äiti ei halua olla kirjastossa. Lisäksi vielä mahdolliset kuljetusongelmat?

Lue kahvilassa kirjaa?  Okei? Mutta jos et halua istua kahvilassa lukemassa kirjaa, vaan kirjoittamassa rauhassa omassa työhuoneessasi tutkimusta? Haluat kierrellä lasikaupassa katsomassa posliiniesineitä? Lähdet ajatuksesta, että teko kun teko. Kaikki on kivaa, kun sinusta se on kivaa.

Laita hakemaan kavereita? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että lapset ovat määrätyn ikäisiä. Asutte aluella, jossa asuvat lapsen ystävät. Lapsella on ystäviä, joita hakea. Kaverit suostuvat lähtemään ulos.

Viet luistelemaan ja lähdet itse muualle? Tässäkin lähdet ajatuksesta, että he kykenevät luistelemaan yksin, että tykkäävät luistelemisesta.  Että lähellä on luistelukenttä. Että ympärivuotisesti on luisteluratoja tarjolla kaikille halukkaille. Sen lisäksi oletat, että jos et tykkää katsella lastesi luistelemista, niin pidät siitä että voit pari tuntia kierrellä lähikauppoja tai käydä salilla tms. 

Katsele telkusta omaa sarjaa, kun lapset tekevät legoja? Lähdet oletuksesta, että katuva äiti kaipaa telkkusarjaa. Ja, että lapset voi jättää legojen pariin ja pysyvät siinä. ettei legojen rakentelusta synny riitaa. Tämän tehtyään äiti kokee suurta onnea ja tulee tyytyväiseksi ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. 

Se, että nuo mainitsemasi jutut tekevät sinut ja sinun lapsesi onnelliseksi, ei tarkoita, että niin tapahtuu kaikkien muiden kohdalla.

Hienoa, että sinä koet riittäväksi tuon ehdottamasi. Voin täysin ymmärtää miksi.

Tämä oli vastaus äidille, joka oli yhden päivän aikana

-ollut lasten kanssa kirjastossa lainaamassa heidän kanssa kirjoja

-ollut heidän kanssa luistelemassa ja ottanut aikaa ja kannustanut

-leikkinyt rosvoa ja poliisia pihalla omien ja naapurin lasten kanssa.

Tarkoitus oli katsoa asiaa siltä kannalta, että äidillä olisi oikeus olla yrittämättä ihan noin paljon, vaan ottaa hengähdystauko itselle, olematta huono äiti. On oikeus katsoa välillä emmerdalea, kutoa tai joogata.

Yleisesti, jos lapset ovat liian pieniä - se aika menee ohi. Jos ei ole jäätä - ei kaikkien tarvitse osata edes luistella. Jos lähistöllä ei ole ketään kavereita -nykyään lapset löytävät kavereita pelien kautta netistä.

Äidit vaativat itseltään niin valtavasti, ja valtavaa läsnäoloa, ja tuntevat syyllisyyttä jos heillä on mitään omaa. Tiedän ihmisen, joka teki aamuisin neljä tuntia tutkimusta, vaikka lapset olivat pieniä, hän palkkasi naapurista nuoren aamupäiviksi ulkoilemaan ja ruokailemaan heidän kanssa.

Mäkin tiedän yhden lääkäriäidin, jonka mies on finanssialalla. Molemmat tekevät puolta päivää ja palkkasivat lapsilleen vielä koulun jälkeen babysitterin hoitamaan heitä, sen lisäksi, että hänen vanhemmatkin auttavat. Tämä äiti käy aina silloin tällöin yksin matkustamassa kavereiden kanssa tai konferensseissa. En usko, että hänestä tuntuu, että hän menettää yhtään mitään. Ei varmaan montaa muutakaan kaduttaisi hänen tilassaan.

No mut kato ihan oma valinta, asennekysymys ja kaikilla on mahdollisuus jne.

Kenes ansiota ja valintaa ne ihmisten ammatit ovat jos ei omaa? Joku tuli ovelle kysymään että hakuisitko alkaa lääkäriksi? Epäilen.

Jos aloitetaan vaikka siitä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.

Hieno uhriutuminen, toivottavasti et jatka tuota ideologiaa lapsillesi. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, vaikka olisi millaiset lähtökohdat.

Tiede sanoo toisin, esim. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002858714.html

"Korkeakoulutus periytyy yhä – erityisesti taiteiden, lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijat kulkevat vanhempien viitoittamaa tietä"

Niin, jos se on heille helpompaa, ei tarkoita että se on muille mahdotonta, vain vaikeampaa. Jos joku asia on vaikea, voi omilla ponnisteluilla edes yrittää saavuttaa sitä, tai jotain lähemmäs sitä, kuin nykyinen tilanne.

Sä voit vastata siihen Marikki ja Abbe -kysymykseen. Mutta vain, jos muistat kyseisen sarjan. Aaaa...Abbella ois siis vain vähän vaikeampaa..... Onpa mukavasti kuitattu koko kysymys. Eli Marikki ja hänen isänsä voivat vain valita olla onnellisia myös kaikki ne vuodet, kun abbe raataa perheensä eteen, ettei pienemmät sisraukset kuole. Mutta totta kai tämä on Aben vika, jos on siitä katkerana, että Marikilla ja hänen isällään on sellaista, minkä hänkin haluaisi?

t.kivikissaäiti