Mistä sinun varautunut käytöksesi johtuu?

Vierailija kirjoitti:

En luota kehenkään, ennen kuin olen tutustunut. Syitä en ala kertoa. Joidenkin kohdalla varautuneisuus säilyy, se johtuu siitä, että en pidä vastapuolta luotettavana eikä hän ole osoittautunut olevansa luottamuksen arvoinen. 

Ihan naurettavaa kuvitella olevansa niin ihmeellinen, että voit vaatia toisia osoittamaan olevansa luottamuksen arvoinen ja pitää heitä epäluotettavina muuten! Hyi, millainen roska sä olet! Ihminen ansaitsee sellaista kohtelua vasta, kun on osoittanut olevansa ei-luottamuksen arvoinen! Ja vielä niin, ettet arvioi jokiats omien vammautuneitten epäluulo-silmälasiesi läpi! Nähden ja kuvitellen aina joka suunnassa sinulle halutun pahaa! Toivottavasti kärsit arkuudestasi ja henkisestä epäkypsyydestäsi mahdollisimman paljon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Sinulle ei ole koskaan tullut mieleen, että vika on sinussa? Että sinä ja juttusi ei ketään kiinnosta? Miksi ihmeessä pitää hölöttää koko ajan?

Ei, koska ei ole. Eihän ei-varautuneilla ole mitään ongelmia keskustella ympäripyöreitä yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko pilkatuksi tulemisesta. Haluttomuus ottaa kontaktia. Ylenkatse. Vaatimattomuus.

Pilkatuksi tulleiksi te kuvittelettkin tulevanne joka käänteessä. Minulla oli yksi kaveri, joka käyttäytyi varautuneesti aina opetustilanteissa, eli käytännössä koulussa oppitunneilla opettajien läsnäollessa.

Hän loukkaantui siitä, kun kuvitteli minun ilmeisesti hänen mielensä pahoittaakseni tehneen erään asian, vaikka en ajatellut lainkaan siten. Ja loukkaantuessaan hän tietenkin kuvitteli itsellään olleen oikeuden käyttäytyä ja kohdella minua p*skamaisesti.

Odotin kolme vuotta ja esitin hänelle oikein hyvää kaveria vaikka todellisuudessa inhosin ja vihasin häntä hänen minua vastaan kääntymisensä takia, ja olin varma, että jos siinä kohtaa jätän hänet hän kasvojaan säilytääkseen kertoo minusta ympäriinsä p*skamaisia juoruja, miten hirveä olen jne, joten kolmen vuoden "hyvänä ystävänä" esiintymisen jälkeen minulle tuli tilaisuus hylätä hänet ystävyydestäni kokonaan. Toivon, että se oli hänelle yhtä traumaattinen tilanne, kuin jonka hän järjesti minulle.

Vaikutat persoonallisuushäiriöiseltä.

Joo mutta en ole. Ei minulla ollut mitään velvollisuutta olla hänen ystävänsä koskaan. Jos kuvitteli niin, niin olisi katsonut omaa käytöstään ja toimintaansa vaan, ja hävennyt ja pyytänyt minulta anteeksi sitä, että loukkasi minua. Epäili minun halunneen hänelle pahaa. Vaikka alkuperäinen syy siihen tilanteeseen, josta hän loukkaantui oli se, että halusin hieman vältellä häntä, koska hän oli niin määräilevä luonne, mutta mulla ei ole tapana arvostella ihmisiä päin naamaa, heidän kuuluu itse havaita, että jokin on vinossa, ja vaikkapa kysyä asiaa ja olla tarvittaessa kykeneviä ottamaan vastaan ei-niin-mieluisia asioita itsestään. Tämä nuija ei ollut. Hän kävi päälle kuin yleinen syyttäjä "puolustaessaan" itseään. Ja oli uusissa tilanteissa sellainen nynny ja varautunut. Ei halunnut, koska ei uskaltanut, mennä minnekään uusiin tilanteisiin yksin. Suuttui, jos en lähtenyt mukaan, en kuulemma halunnut olla oikea ystävä ja muuta p*skaa. Tosi epäkypsä tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko pilkatuksi tulemisesta. Haluttomuus ottaa kontaktia. Ylenkatse. Vaatimattomuus.

Pilkatuksi tulleiksi te kuvittelettkin tulevanne joka käänteessä. Minulla oli yksi kaveri, joka käyttäytyi varautuneesti aina opetustilanteissa, eli käytännössä koulussa oppitunneilla opettajien läsnäollessa.

Hän loukkaantui siitä, kun kuvitteli minun ilmeisesti hänen mielensä pahoittaakseni tehneen erään asian, vaikka en ajatellut lainkaan siten. Ja loukkaantuessaan hän tietenkin kuvitteli itsellään olleen oikeuden käyttäytyä ja kohdella minua p*skamaisesti.

Odotin kolme vuotta ja esitin hänelle oikein hyvää kaveria vaikka todellisuudessa inhosin ja vihasin häntä hänen minua vastaan kääntymisensä takia, ja olin varma, että jos siinä kohtaa jätän hänet hän kasvojaan säilytääkseen kertoo minusta ympäriinsä p*skamaisia juoruja, miten hirveä olen jne, joten kolmen vuoden "hyvänä ystävänä" esiintymisen jälkeen minulle tuli tilaisuus hylätä hänet ystävyydestäni kokonaan. Toivon, että se oli hänelle yhtä traumaattinen tilanne, kuin jonka hän järjesti minulle.

Vaikutat persoonallisuushäiriöiseltä.

Joo mutta en ole. Ei minulla ollut mitään velvollisuutta olla hänen ystävänsä koskaan. Jos kuvitteli niin, niin olisi katsonut omaa käytöstään ja toimintaansa vaan, ja hävennyt ja pyytänyt minulta anteeksi sitä, että loukkasi minua. Epäili minun halunneen hänelle pahaa. Vaikka alkuperäinen syy siihen tilanteeseen, josta hän loukkaantui oli se, että halusin hieman vältellä häntä, koska hän oli niin määräilevä luonne, mutta mulla ei ole tapana arvostella ihmisiä päin naamaa, heidän kuuluu itse havaita, että jokin on vinossa, ja vaikkapa kysyä asiaa ja olla tarvittaessa kykeneviä ottamaan vastaan ei-niin-mieluisia asioita itsestään. Tämä nuija ei ollut. Hän kävi päälle kuin yleinen syyttäjä "puolustaessaan" itseään. Ja oli uusissa tilanteissa sellainen nynny ja varautunut. Ei halunnut, koska ei uskaltanut, mennä minnekään uusiin tilanteisiin yksin. Suuttui, jos en lähtenyt mukaan, en kuulemma halunnut olla oikea ystävä ja muuta p*skaa. Tosi epäkypsä tyyppi.

Koston hautominen vuosien ajan viittaa isoihin henkisiin ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Sinulle ei ole koskaan tullut mieleen, että vika on sinussa? Että sinä ja juttusi ei ketään kiinnosta? Miksi ihmeessä pitää hölöttää koko ajan?

Ei, koska ei ole. Eihän ei-varautuneilla ole mitään ongelmia keskustella ympäripyöreitä yms.

Onhan se sun vikasi. Kellään muulla ei ole ongelmaa olla hiljaa, mutta hölösuu nauttii oman äänensä kuulemisesta eikä kestä olla hiljaa. Tehden samalla itsensä täydeksi typerykseksi.

Vierailija kirjoitti:

Genetiikasta. Se on osa luonnetta. Pidän silti ihmisistä, tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, nähdä maailmaa. Olen sosiaalisesti taitava ja omaan hyvän tunneälyn. Nautin elämästä ja olen peruspositiivinen. En silti avaudu elämästäni jokaiselle vastaantulijalle, enkä muutenkaan välitä puhua itsestäni pahemmin, innostun enemmän keskustelemaan intohimojen ja kiinnostusten kohteista, ilmiöistä ja kiinnostavista paikoista, tieteestä, taiteesta ym. Varautuneisuus on hyvä piirre, ei tule helposti huijatuksi ja huomaa tyhjät tynnyrit sekä uteliaat tungettelijat nopesti.

Kuin minun näppikseltäni! Suhtaudun elämään positiivisesti ja innostuksella. En silti halua päästä keitä tahansa lähelleni. Läheisiä on jo monia elämässäni ja heidän seurassa voin olla avoimena tai rauhassa, tilanteesta riippuen.

Varautuneisuudessa on tosiaan hyvä puolensa. Ei säntää elämässä typeryyksiin niin helposti, kun omaa harkintaa. Itse pidän tätä ennen kaikkea hyvänä ominaisuutena. Kun kuitenkin on kyvyt solmia ja ylläpitää hyviä ihmissuhteita. Ei tarvitse niitä lukematonta määrää eikä kiinnosta alkaa kanssakäymiseen kenen tahansa kanssa, josta tietää aika heti, että olemme liian erilaisia tietyissä itselleni tärkeissä asioissa.

Tämä on minun temperamentilleni ja mielelleni terve, tasapainoinen ja hyvä tapa elää.

Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta. Osaan kyllä käyttäytyä asiallisesti ja niin teenkin, mutta en tarvitse ketään tuntematonta "tekemään oloani mukavammaksi". Kukaan minulle tuntematon ei edes pysty siihen. Teen itse oman oloni mukavaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko pilkatuksi tulemisesta. Haluttomuus ottaa kontaktia. Ylenkatse. Vaatimattomuus.

Pilkatuksi tulleiksi te kuvittelettkin tulevanne joka käänteessä. Minulla oli yksi kaveri, joka käyttäytyi varautuneesti aina opetustilanteissa, eli käytännössä koulussa oppitunneilla opettajien läsnäollessa.

Hän loukkaantui siitä, kun kuvitteli minun ilmeisesti hänen mielensä pahoittaakseni tehneen erään asian, vaikka en ajatellut lainkaan siten. Ja loukkaantuessaan hän tietenkin kuvitteli itsellään olleen oikeuden käyttäytyä ja kohdella minua p*skamaisesti.

Odotin kolme vuotta ja esitin hänelle oikein hyvää kaveria vaikka todellisuudessa inhosin ja vihasin häntä hänen minua vastaan kääntymisensä takia, ja olin varma, että jos siinä kohtaa jätän hänet hän kasvojaan säilytääkseen kertoo minusta ympäriinsä p*skamaisia juoruja, miten hirveä olen jne, joten kolmen vuoden "hyvänä ystävänä" esiintymisen jälkeen minulle tuli tilaisuus hylätä hänet ystävyydestäni kokonaan. Toivon, että se oli hänelle yhtä traumaattinen tilanne, kuin jonka hän järjesti minulle.

Miksi ihmeessä tuhlasit kolme vuotta elämästäsi tuollaiseen? Olisit antanut olla ja etsinyt jonkun muun ihmisen tai mielummin viettänyt senkin ajan omissa ajatuksissasi. Mitä väliä sillä on jos joku kertoisikin lopulta valheita, jos kuitenkin jo muutenkin silloin elit vihassa ja katkeruudessa? Olisit masinoinut hänelle takaisin, loan heittokampanjan, jos sille olisi ollut tarvetta.

Tekstisi todistaa toisaalta oikeaksi väitteet, että kannattaa olla todella varautunut. Et ainakaan koskaan joudu tilanteeseen, jossa muilla on materiaalia mustamaalata sinua muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Sinä et ainakaan osaa ajatella muita, kun kuvittelet että kaikilla on kivempaa kuunnellessaan kun lätiset tyhjänpäiväisiä asioita ja puhut itsestäsi. Sekin on muiden huomioon ottamista, että antaa ihmisten olla rauhassa ja ymmärtää milloin on sopiva tilanne jutella. Mutta vaatiihan sen myös tunneälyä huomata, onko toinen juttutuulella ja onko sinun keskustelunaiheesi millään tavalla kiinnostava. Sosiaaliset taidot omaamaton, itsekeskeinen ekstrovertti ei tietenkään sellaista huomaa.

Tämä. Lainaamasi kirjoittaja vaikuttaa kuvittelevan, että tekee suurenkin palveluksen toisille ihmisille, ja että nämä ihmiset jotenkin suunnattomasti tästä hyötyvät. Eivätkä tee edes vastapalvelusta puhumalla hänelle! Hyi olkoon, kun joutuu tekemään kaiken työn. Todennäköisempää on, että nämä ihmiset kärsivät tällaisesta lähestymisestä enemmän kuin nauttivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko pilkatuksi tulemisesta. Haluttomuus ottaa kontaktia. Ylenkatse. Vaatimattomuus.

Pilkatuksi tulleiksi te kuvittelettkin tulevanne joka käänteessä. Minulla oli yksi kaveri, joka käyttäytyi varautuneesti aina opetustilanteissa, eli käytännössä koulussa oppitunneilla opettajien läsnäollessa.

Hän loukkaantui siitä, kun kuvitteli minun ilmeisesti hänen mielensä pahoittaakseni tehneen erään asian, vaikka en ajatellut lainkaan siten. Ja loukkaantuessaan hän tietenkin kuvitteli itsellään olleen oikeuden käyttäytyä ja kohdella minua p*skamaisesti.

Odotin kolme vuotta ja esitin hänelle oikein hyvää kaveria vaikka todellisuudessa inhosin ja vihasin häntä hänen minua vastaan kääntymisensä takia, ja olin varma, että jos siinä kohtaa jätän hänet hän kasvojaan säilytääkseen kertoo minusta ympäriinsä p*skamaisia juoruja, miten hirveä olen jne, joten kolmen vuoden "hyvänä ystävänä" esiintymisen jälkeen minulle tuli tilaisuus hylätä hänet ystävyydestäni kokonaan. Toivon, että se oli hänelle yhtä traumaattinen tilanne, kuin jonka hän järjesti minulle.

Miksi ihmeessä tuhlasit kolme vuotta elämästäsi tuollaiseen? Olisit antanut olla ja etsinyt jonkun muun ihmisen tai mielummin viettänyt senkin ajan omissa ajatuksissasi. Mitä väliä sillä on jos joku kertoisikin lopulta valheita, jos kuitenkin jo muutenkin silloin elit vihassa ja katkeruudessa? Olisit masinoinut hänelle takaisin, loan heittokampanjan, jos sille olisi ollut tarvetta.

Tekstisi todistaa toisaalta oikeaksi väitteet, että kannattaa olla todella varautunut. Et ainakaan koskaan joudu tilanteeseen, jossa muilla on materiaalia mustamaalata sinua muille.

Näin juuri. Ihmisiin luottaminen on iso riski. Toinen voikin olla täysi sekopää.

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Mikä saa sinut ajattelemaan, että sinun viihtymisesi on minulle jotenkin tärkeää tai velvollisuuteni tai, että minua kiinnostaa viihdytkö? En minä ole olemassa sinun viihdyttämiseksi. Ja heidän kohdalla, joille heidän viihtymisensä on minulle tärkeää, niin pidän kyllä huolen heidän viihtymisestään.

Avaa YouTube, jos haluat automaattisia viihdyttäjiä itsellesi.

Olen varautunut ihmisten seurassa joita en tunne. Kohtelias kyllä ja pystyn small talkiin, mutta en avaa itseäni. Mieheni sanoo että minua on joskus vaikea lukea. En osaa tyrkyttää itseäni. En koskaan kilju jos saan kivan yllätyksen tms, kuten hänen aiempi naisystävänsä. Hymyilen ja saatan punastua.

Asia johtuu lapsuudestani, jossa isä sai väkivaltaisia puuskia ja äidillä oli mielenterveyspulmia. Minun piti olla mieliksi ja pärjätä koulussa ja auttaa kotona, tai sain selkään. Vanhempieni tunteet menivät omieni edelle, ja ennakoin niitä. Äiti saattoi raivostua jos nauroin jollekin omalle jutulle, koska häntä ei itseään ei naurattanut sillä hetkellä. Kun onnistuin olemaan mieliksi ja huomaamaton, sain olla joskus rauhassa ja tehdä omia juttuja. Lapsuuteni oli hyvin kontrolloitua siihen asti kunnes muutin pois kotoa. Itsetuntoni rakentui suoritusten ja muiden miellyttämisen varaan, olin naiivi, kaipasin rakkautta ja hyväksyntää.. siis helppo hyväksykäyttää.

Olen tullut kohdelluksi huonosti parisuhteessa, kun olen ollut liian sinisilmäinen. En osannut tunnistaa myöskään hälyttävää käytöstä (koska se oli "normaalia" jo lapsena). Olen käynyt terapiassa ja aikaa on kulunut. Nykyisin voin hyvin ja olen löytänyt hyviä ihmisiä ympärilleni.

Varautuneisuus on suojakeino, tarkkailen vähän aikaa sitä mitä toisella on ehkä mielessä. Varautuneisuus on myös sitä, että en koskaan ole oppinut osoittamaan tunteitani spontaanisti lapsena. Osoitan niitä, mutta hienovaraisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei myöskään kiinnosta muiden ihmisten asiat kun omissa ajatuksissakin on tarpeeksi...

Entäs jos ei toinen edes kerro mitään sinulle asioistaan vaan yrittää saada sinut viihtymään ja tuntemaan olosi hyväksi?

Heh. Jos hänellä olisi tunneälyä ja hyvät sosiaaliset taidot, hän ei yrittäisi mitään tuollaista, vaan tietäisi ja vaistoaisi, että toisella on ihan hyvä ilman sinun yritystäsi. Kuvittelet muidenkin ahdistuvan tilanteesta, jossa sinulla on epämukava olla, eli yrität viihdyttää itseäsi ja saada oman olosi mukavammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Omituisia simpukoita suomalaiset kautta linjan! 

Itse olen varautunut juoppojen suhteen jotka tunkee iholle. Inhottaa alkoholinhajuisia hönkäyksiä puhaltelevat äijät jotka yrittävät kontaktia. Silloin käytän varautuneisuutta puolustuskeinona. Ja saan kuulla mitä he minusta ajattelevat... (heh)

Olen kiinnostunut maailmasta ja ilmiöistä. Tutustun mielelläni erilaisiin ihmisiin ja uusiin kulttuureihin. En jaksaisi hautoa jossain ummehtuneessa kolossa vihamielisenä koko maailmalle. Mutta kukin tyylillään. Kai sen niinkin elämänsä voi elää, kovin harmaa ja ankea se kyllä näyttää valtaosalla olevan, ja käsitys itsestä varsin surkea. Sääli.

Mä taas rakastan suomalaisissa juuri tätä, että annetaan toisille tilaa ja rauhaa olla hiljaa, omien ajatustensa kanssa. Tyhjänpäiväiseen lätinään ei täällä onneksi ole sosiaalista pakkoa, eikä monikaan käy iholle. Oikea introvertin paratiisi! Silti suomalaiset ovat kuitenkin enimmäkseen tosi kilttejä ja kohteliaita, ystävinä monet ihan ykkösluokkaa, ja keskustelut voivat olla hyvin, hyvin syvällisiä ja antoisia, kun antaa niille tilaa tekeytyä.

Vierailija kirjoitti:

Olen varautunut ihmisten seurassa joita en tunne. Kohtelias kyllä ja pystyn small talkiin, mutta en avaa itseäni. Mieheni sanoo että minua on joskus vaikea lukea. En osaa tyrkyttää itseäni. En koskaan kilju jos saan kivan yllätyksen tms, kuten hänen aiempi naisystävänsä. Hymyilen ja saatan punastua.

Asia johtuu lapsuudestani, jossa isä sai väkivaltaisia puuskia ja äidillä oli mielenterveyspulmia. Minun piti olla mieliksi ja pärjätä koulussa ja auttaa kotona, tai sain selkään. Vanhempieni tunteet menivät omieni edelle, ja ennakoin niitä. Äiti saattoi raivostua jos nauroin jollekin omalle jutulle, koska häntä ei itseään ei naurattanut sillä hetkellä. Kun onnistuin olemaan mieliksi ja huomaamaton, sain olla joskus rauhassa ja tehdä omia juttuja. Lapsuuteni oli hyvin kontrolloitua siihen asti kunnes muutin pois kotoa. Itsetuntoni rakentui suoritusten ja muiden miellyttämisen varaan, olin naiivi, kaipasin rakkautta ja hyväksyntää.. siis helppo hyväksykäyttää.

Olen tullut kohdelluksi huonosti parisuhteessa, kun olen ollut liian sinisilmäinen. En osannut tunnistaa myöskään hälyttävää käytöstä (koska se oli "normaalia" jo lapsena). Olen käynyt terapiassa ja aikaa on kulunut. Nykyisin voin hyvin ja olen löytänyt hyviä ihmisiä ympärilleni.

Varautuneisuus on suojakeino, tarkkailen vähän aikaa sitä mitä toisella on ehkä mielessä. Varautuneisuus on myös sitä, että en koskaan ole oppinut osoittamaan tunteitani spontaanisti lapsena. Osoitan niitä, mutta hienovaraisemmin.

En voi kiistää, etteikö terapeuttisi olisi voinut diagnosoida varautuneisuutesi syytä oikein, mutta hän voi olla myös väärässä. Jospa varautuneisuutesi onkin vain luonteenpiirre, eikä mikään trauman aiheuttama "vika". Silloin yritys muuttaa sinua amerikkalaistyyppiseksi teennäiseksi ihmiseksi, joka haluaa huomiota, suorastaan kilpailee siitä, kiljuu kuin hullu saadessaan tikkarin ja avautuu kaikille ja kaikesta, aiheuttaakin vain lisää henkistä väkivaltaa. 

Se miten kuvailet itseäsi ensimmäisessä kappaleessasi, antaa sinusta sivistyneen ja fiksun ihmisen kuvan, jonka suhteellisuudentaju on kohdallaan, joka ajattelee paljon asioita ja jolla on kaunis mieli. Olisi kurjaa, jos se nähtäisiin negatiivisena asiana, olipa syy mikä tahansa ja sinut yritettäisiin muuttaa. Olen nähnyt valitettavia esimerkkejä, joissa ihmiset ovat kertoneet, kuinka terapia ja psyykelääkkeet muuttivat heidän persoonaansa "avoimemmaksi ja sosiaalisemmaksi". Aluksi kaikki on näyttänyt hyvältä, mutta lopulta nämä ihmisparat ovat joutuneet lääke- ja laitoshoitokierteeseen, kun heidän oikea, alkuperäinen persoonansa on rikottu psykiatrisella väkivallalla ja kemiallisella lobotomialla. Amerikoissahan introversiostakin oltiin jo tekemässä diagnosoitu "sairaus", mutta onneksi siellä tultiin järkiinsä edes sen suhteen. 

Ennemminkin pidän epäilyttävinä liian avoimen ja sosiaalisen oloisia ihmisiä, ja niin taitaa olla monen muunkin suomalaisen kohdalla. Herää epäilys, että mitähän tuolla on mielessä, mitähän tuo oikein kauppaa, kun noin estottomasti juttelee. Ilmeisesti jotkut sitten päinvastoin näkevät sitä samaa piilottelua ja huijauksen makua toisten hiljaisuudessa ja varautuneisuudessa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Sinulle ei ole koskaan tullut mieleen, että vika on sinussa? Että sinä ja juttusi ei ketään kiinnosta? Miksi ihmeessä pitää hölöttää koko ajan?

Ei, koska ei ole. Eihän ei-varautuneilla ole mitään ongelmia keskustella ympäripyöreitä yms.

Sinulla on monta ongelmaa. 

1. Sinulla ei ole tunneälyä, koska et ymmärrä milloin on sopiva hetki avata suunsa ja vaatia huomiota. 

2. Sinulla ei ole sosiaalisia taitoja, koska kuvittelet, että "juttelu" on sopivaa aina. Niin ei ajattele edes ne mainitsemasi ei-varautuneet, jos heillä on tunneäly ja sosiaaliset taidot kunnossa. Eivät ei-varautuneetkaan välitä jutella aina ja kaikkien kanssa. 

3. Sinulla on asennevamma, koska vaikka sinua opastetaan asiassa, kuvittelet että sinulla on oikeus keskustella ympäripyöreitä kaikkien kohtaamiesi ihmisten kanssa, jos sinusta siltä tuntuu. 

4. Viisauttakin sinulta puuttuu, kun et ymmärrä edellä mainittuja asioita. 

5. Olet myös röyhkeä, kun katsot oikeudeksesi tunkeutua ihmisten henkilökohtaiseen tilaan. 

Suuri osa ei-varauteistakaan ei pidä kaltaisistasi hölöttäjistä, koska monien omat ajatukset ovat niin julkisilla paikoilla kuin kotonaankin paljon kiinnostavampia kuin sinun tyhjänpäiväiset höpötyksesi tai itsesi esiin tuominen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia simpukoita suomalaiset kautta linjan! 

Itse olen varautunut juoppojen suhteen jotka tunkee iholle. Inhottaa alkoholinhajuisia hönkäyksiä puhaltelevat äijät jotka yrittävät kontaktia. Silloin käytän varautuneisuutta puolustuskeinona. Ja saan kuulla mitä he minusta ajattelevat... (heh)

Olen kiinnostunut maailmasta ja ilmiöistä. Tutustun mielelläni erilaisiin ihmisiin ja uusiin kulttuureihin. En jaksaisi hautoa jossain ummehtuneessa kolossa vihamielisenä koko maailmalle. Mutta kukin tyylillään. Kai sen niinkin elämänsä voi elää, kovin harmaa ja ankea se kyllä näyttää valtaosalla olevan, ja käsitys itsestä varsin surkea. Sääli.

Mä taas rakastan suomalaisissa juuri tätä, että annetaan toisille tilaa ja rauhaa olla hiljaa, omien ajatustensa kanssa. Tyhjänpäiväiseen lätinään ei täällä onneksi ole sosiaalista pakkoa, eikä monikaan käy iholle. Oikea introvertin paratiisi! Silti suomalaiset ovat kuitenkin enimmäkseen tosi kilttejä ja kohteliaita, ystävinä monet ihan ykkösluokkaa, ja keskustelut voivat olla hyvin, hyvin syvällisiä ja antoisia, kun antaa niille tilaa tekeytyä.

Osui ja upposi. Suomalaisen kansanluonteen haukkuminen ja vertailu muihin maihin on vain ja ainoastaan tyhmyyttä. Ei ymmärretä niin yksinkertaista asiaa, että ihmiset, kulttuurit ja kansat ovat erilaisia. Meille on lanseerattu esimerkiksi hassu halailukulttuuri, eivätkä ihmiset tiedä, että he aiheuttavat itselleen turhaa stressiä. Jos joku kokee myös fyysisen tuntemattomien iholle tulemisen epämiellyttävänä, kyse ei ole mistään viasta, vaan mantelitumakkeesi on kunnossa. Sen sijaan sillä, jota se ei stressaa, voi olla aivovamma. 

https://www.terve.fi/artikkelit/kuinka-lahelle-paastat-toisen-ihmisen-n…

Siitä että on aina ollut persoonaltaan ja ihmisyydeltään jotenkin riittämätön muille aina kouluajoista lähtien. Ikään kuin aina pitäisi jotenkin teeskennellä, että on jotain muuta kuin mitä on. En ymmärrä miksi ei kaikki voi kelvata sellaisena kuin on. Kyllä minäkin kelpuutan ja hyväksyn kaikki ihmiset omina itsenään ja tulen kaikkien kanssa toimeen, myös aivan hiljaisten ja omalaatuisempien kanssa.

Se johtuu luonteestani ja siitä, että minun on hyvä olla näin. Minulla ei ole mitään trauma- tai kiusaamistaustaa. Tämä vain sopii minulle. Minulla on riittävästi loistavasti ihmissuhteita ja minulla on hauskaa läheisteni ja ystävieni kanssa.

Aluksi olen uusien ihmisten kanssa varautunut, mutta kykenen kyllä normaaliin kohteliaaseen kanssakäymiseen kaikkien kanssa. Sen syvällisemmäksi ei kiinnosta heittäytyä ihan kenen tahansa kanssa.