Mistä sinun varautunut käytöksesi johtuu?

En ole kiinnostunut uusista ihmisistä tai sosiaalisesta kanssakäymisestå, ei kummempaa.

Johtunee siitä, että lapsena otettiin remmillä luulot pois ja homman viimeisteli ex-mies, joka pahoinpiteli jos uskalsin tehdä niinkuin halusin eli otin vähän vapaata lintuhäkistä.

Voiko tällaisesta varautuneisuudesta päästä eroon? Koen olevani hyvin jäykkä, mutta kuitenkin oikeassa ilmapiirissä ja pienessä humalassa olen kyllä se todellinen oma itseni eli rento ja vapautunut.

Lapsuudessa koetusta kiusaamisesta pääasiassa.

Ajan saatossa sitä huomaa sen, että ihmiset eivät yleensä ole toisia kohtaan mukavia. Lakkaa odottamasta muilta liikoja.

Vierailija kirjoitti:

Omituisia simpukoita suomalaiset kautta linjan! 

Itse olen varautunut juoppojen suhteen jotka tunkee iholle. Inhottaa alkoholinhajuisia hönkäyksiä puhaltelevat äijät jotka yrittävät kontaktia. Silloin käytän varautuneisuutta puolustuskeinona. Ja saan kuulla mitä he minusta ajattelevat... (heh)

Olen kiinnostunut maailmasta ja ilmiöistä. Tutustun mielelläni erilaisiin ihmisiin ja uusiin kulttuureihin. En jaksaisi hautoa jossain ummehtuneessa kolossa vihamielisenä koko maailmalle. Mutta kukin tyylillään. Kai sen niinkin elämänsä voi elää, kovin harmaa ja ankea se kyllä näyttää valtaosalla olevan, ja käsitys itsestä varsin surkea. Sääli.

Mulla on tuollainen työtoveri. Muistuttaa kärpästä, pörrää ympärillä ja surisee häiritsevästi. Hätistelen kauemmas, mutta minkäs ekstrovertti luonteelleen mahtaa, ei osaa olla hiljaa eikä yksin.

Minulla on ollut hyvä lapsuus ja elämä. Minulla on monta läheistä ihmistä ja ystävää. En näe tarvetta alkaa kovin avoimeksi/ läheiseksi kenen tahansa kanssa.

Minulla on myös hyvä ihmistuntemus ja tunnen itseni, niin tiedän aika nopeasti, millaisten ihmisten seura on minulle hyväksi ja millaisten ei.

Lukematta ketjua ensin pidemmälle vastaan pelkän aloitusviestin perusteella.

Minä käyttäydyn kuulemma varautuneesti ja niin, ettei minusta oikein voi lukea, mitä mieltä olen asioista. Pelkään koko ajan toimivani väärin tai sanovani jotakin väärää, ihan yksinkertaisissa vuorovaikutustilanteissakin. Odotan toisen reaktioita ja koetan toimia niiden mukaan. En halua vaivata ketään, ellen ole saanut liekein alleviivattua viestiä, että tämä ihminen tahtoo olla kanssa tekemisissä. En tuo itseäni ja omia ajatuksiani juuri esille, koska se tuntuisi säälittävältä ja itsekkäältä, kun minä ala-arvoinen sen tekisin.

Tällä käytöksellä ilmeisesti kummastutan normaalit ihmiset pois ja ne, jotka jäävät, ovat pompottajia ja hyväksikäyttäjiä, jotka näkevät heikkouteni ja osaavat sitä hyödyntää.

Terapian myötä käytös vaikuttaisi olevan peruja lapsuudesta, kun vanhemmat ovat olleet käytökseltään ennalta-arvaamattomia, yritykseni lähestyä ja vaikka kertoa omista asioistani ovat tulleet usein torjutuiksi. Vähiten negatiivista palautetta on saanut noudattamalla sääntöjä, joita ei oikein ymmärtänyt, ja olemalla näkymätön ja hiljaa.

En luota kehenkään, ennen kuin olen tutustunut. Syitä en ala kertoa. Joidenkin kohdalla varautuneisuus säilyy, se johtuu siitä, että en pidä vastapuolta luotettavana eikä hän ole osoittautunut olevansa luottamuksen arvoinen. 

Genetiikasta. Se on osa luonnetta. Pidän silti ihmisistä, tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, nähdä maailmaa. Olen sosiaalisesti taitava ja omaan hyvän tunneälyn. Nautin elämästä ja olen peruspositiivinen. En silti avaudu elämästäni jokaiselle vastaantulijalle, enkä muutenkaan välitä puhua itsestäni pahemmin, innostun enemmän keskustelemaan intohimojen ja kiinnostusten kohteista, ilmiöistä ja kiinnostavista paikoista, tieteestä, taiteesta ym. Varautuneisuus on hyvä piirre, ei tule helposti huijatuksi ja huomaa tyhjät tynnyrit sekä uteliaat tungettelijat nopesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei myöskään kiinnosta muiden ihmisten asiat kun omissa ajatuksissakin on tarpeeksi...

Entäs jos ei toinen edes kerro mitään sinulle asioistaan vaan yrittää saada sinut viihtymään ja tuntemaan olosi hyväksi?

Tiedätkös, kuinka epäilyttävä olo tällaisesta tulee? Sillä toisella on joko a) jonkinlaisia taka-ajatuksia, joiden toteuttamiseen hän minua valmistelee, tai sitten b) hänellä on huonon itsetunnon johdosta niin kova miellyttämisen tarve, että hän miellyttää toisia, vaikka joutuisi tekemään itsestään pahalta tuntuvia asioita ja itkisi itsensä uneen joka ilta.

Vierailija kirjoitti:

Siperia opettaa. Kun kohtaa riittävästi tylyä kohtelua ja arvostelua, kehittyy suojautuminen, ja varautuminen alkaa jo silloin kun epäilee niitä saavansa. Oppii lukemaan ihmisiä ja tuntemaan pelon, vihamielisyyden, nonseleerauksen ja kateuden. Silloin käyttäytyy varautuneesti eikä uskalla antaa itsestään mitään ulos.

Missä ihmeen ympyröissä täytyy elää, että kohtaa noin paljon tylyä kohtelua, nonseleerausta, vihamielisyyttä, pelkoa jne jne..? Että se muuttuu lopulta katkeruudeksi...

Tajusin juuri kuinka pirun onnekas olen.

Vierailija kirjoitti:

Pelko pilkatuksi tulemisesta. Haluttomuus ottaa kontaktia. Ylenkatse. Vaatimattomuus.

Pilkatuksi tulleiksi te kuvittelettkin tulevanne joka käänteessä. Minulla oli yksi kaveri, joka käyttäytyi varautuneesti aina opetustilanteissa, eli käytännössä koulussa oppitunneilla opettajien läsnäollessa.

Hän loukkaantui siitä, kun kuvitteli minun ilmeisesti hänen mielensä pahoittaakseni tehneen erään asian, vaikka en ajatellut lainkaan siten. Ja loukkaantuessaan hän tietenkin kuvitteli itsellään olleen oikeuden käyttäytyä ja kohdella minua p*skamaisesti.

Odotin kolme vuotta ja esitin hänelle oikein hyvää kaveria vaikka todellisuudessa inhosin ja vihasin häntä hänen minua vastaan kääntymisensä takia, ja olin varma, että jos siinä kohtaa jätän hänet hän kasvojaan säilytääkseen kertoo minusta ympäriinsä p*skamaisia juoruja, miten hirveä olen jne, joten kolmen vuoden "hyvänä ystävänä" esiintymisen jälkeen minulle tuli tilaisuus hylätä hänet ystävyydestäni kokonaan. Toivon, että se oli hänelle yhtä traumaattinen tilanne, kuin jonka hän järjesti minulle.

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Näillä on todennäköisesti kivempaa, jos menet tekemään jutteluyrityksiäsi muualle, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Sinä et ainakaan osaa ajatella muita, kun kuvittelet että kaikilla on kivempaa kuunnellessaan kun lätiset tyhjänpäiväisiä asioita ja puhut itsestäsi. Sekin on muiden huomioon ottamista, että antaa ihmisten olla rauhassa ja ymmärtää milloin on sopiva tilanne jutella. Mutta vaatiihan sen myös tunneälyä huomata, onko toinen juttutuulella ja onko sinun keskustelunaiheesi millään tavalla kiinnostava. Sosiaaliset taidot omaamaton, itsekeskeinen ekstrovertti ei tietenkään sellaista huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Mikäs sinä olet määrittelemään, mikä on kaikille kivempaa? Jonkun toisen mielestä on ihan ok ja mukavaa, että kukaan ei puhu. Et sinä voi tulla sanomaan, että hänen mielipiteensä ja mieltymyksensä on väärä.

Miksi tunnet olosi epämukavaksi, jos joku ei juttele kanssasi? Miten se eroaa tilanteesta, jossa sitä ihmistä ei olisi siinä ollenkaan vaan olisit yksin? Onko sinulle vaikeaa myös olla yksin, kun et pääse papattamaan kenellekään? 

Vierailija kirjoitti:

Omituisia simpukoita suomalaiset kautta linjan! 

Itse olen varautunut juoppojen suhteen jotka tunkee iholle. Inhottaa alkoholinhajuisia hönkäyksiä puhaltelevat äijät jotka yrittävät kontaktia. Silloin käytän varautuneisuutta puolustuskeinona. Ja saan kuulla mitä he minusta ajattelevat... (heh)

Olen kiinnostunut maailmasta ja ilmiöistä. Tutustun mielelläni erilaisiin ihmisiin ja uusiin kulttuureihin. En jaksaisi hautoa jossain ummehtuneessa kolossa vihamielisenä koko maailmalle. Mutta kukin tyylillään. Kai sen niinkin elämänsä voi elää, kovin harmaa ja ankea se kyllä näyttää valtaosalla olevan, ja käsitys itsestä varsin surkea. Sääli.

Oletpa ahdasmielinen ja vailla elämänviisautta. Varautuneisuus on monilla luonteenpiirre, eikä siihen liity mitään mainitsemistasi negatiivisista ilmiöistä. Yhtä lailla varautunut ihminen voi olla kiinnostunut erilaisista ihmisistä, ilmiöistä ja kulttuureista. Kyse on vain erilaisesta lähestymistavasta. Suomalainen "simpukka" on oikein hyvä ja sitä arvostetaan myös maailmalla, esimerkiksi amerikkalaisen ystäväni kaverit pitävät minua coolina ja hyvän itseluottamuksen omaavana, kun ei ole tarvetta koko ajan olla esillä, kilpailla huomiosta ja yrittää todistaa itsestään jotain. He ovat huomanneet, että tällainen suomalainen "simpukka" ajattelee paljon, ei teeskentele ja innostuu kyllä puhumaan, kun aihe on mielenkiintoinen ja seura kiinnostavaa.

Jatkuvasti äänessä olevat, utelevat ja itsestään puhuvat hölöttäjät, joiden some -kanavat ja puhe on täynnä värikkään ja vaiherikkaan elämän todistelua, paljastuvat usein juuri niiksi, joiden elämä on harmaata ja ankeaa, "tykkäysarvo" ohjaa heidän valintojaan. Kun taas on liikkunut kansan syvissä riveissä monissa harrastajaporukoissa, niin on huomannut että niiden hillitympisen suomalaisten elämä on rikasta ja asioita tehdään itsensä vuoksi, eikä sen vuoksi että niistä voi kertoa, niillä ihmisillä on syvällisiä mietteitä elämästä ja maailmasta sekä aitoa, vahvaa ja vakaata onnea.

Hölöttäjä tulee, jauhaa tyhjänpäiväisyyksiä ja lööppejä, puhuu itsestään ja utelee. Sitten hän sanoo, oli kiva jutella ja tutustua ja lähtee. Tyhjä tynnyri kolisee kauas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siperia opettaa. Kun kohtaa riittävästi tylyä kohtelua ja arvostelua, kehittyy suojautuminen, ja varautuminen alkaa jo silloin kun epäilee niitä saavansa. Oppii lukemaan ihmisiä ja tuntemaan pelon, vihamielisyyden, nonseleerauksen ja kateuden. Silloin käyttäytyy varautuneesti eikä uskalla antaa itsestään mitään ulos.

Missä ihmeen ympyröissä täytyy elää, että kohtaa noin paljon tylyä kohtelua, nonseleerausta, vihamielisyyttä, pelkoa jne jne..? Että se muuttuu lopulta katkeruudeksi...

Tajusin juuri kuinka pirun onnekas olen.

No jee! Hyvä sinä! Luuletko että minusta on ollut mukavaa kasvaa toimimattomassa perheessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko pilkatuksi tulemisesta. Haluttomuus ottaa kontaktia. Ylenkatse. Vaatimattomuus.

Pilkatuksi tulleiksi te kuvittelettkin tulevanne joka käänteessä. Minulla oli yksi kaveri, joka käyttäytyi varautuneesti aina opetustilanteissa, eli käytännössä koulussa oppitunneilla opettajien läsnäollessa.

Hän loukkaantui siitä, kun kuvitteli minun ilmeisesti hänen mielensä pahoittaakseni tehneen erään asian, vaikka en ajatellut lainkaan siten. Ja loukkaantuessaan hän tietenkin kuvitteli itsellään olleen oikeuden käyttäytyä ja kohdella minua p*skamaisesti.

Odotin kolme vuotta ja esitin hänelle oikein hyvää kaveria vaikka todellisuudessa inhosin ja vihasin häntä hänen minua vastaan kääntymisensä takia, ja olin varma, että jos siinä kohtaa jätän hänet hän kasvojaan säilytääkseen kertoo minusta ympäriinsä p*skamaisia juoruja, miten hirveä olen jne, joten kolmen vuoden "hyvänä ystävänä" esiintymisen jälkeen minulle tuli tilaisuus hylätä hänet ystävyydestäni kokonaan. Toivon, että se oli hänelle yhtä traumaattinen tilanne, kuin jonka hän järjesti minulle.

Vaikutat persoonallisuushäiriöiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Varautuneet ihmiset ovat ihan persceestä. Ei sellaisten keskusteluvajakkien seurassa kukaan viihdy, ja nämä kuvittelevat, ettei heillä ole mitään velvollisuuksia ajatella muita, eli että kaikilla on kivempaa, jos osataan aukaista se suu ja vähän jutella.

Sinulle ei ole koskaan tullut mieleen, että vika on sinussa? Että sinä ja juttusi ei ketään kiinnosta? Miksi ihmeessä pitää hölöttää koko ajan?