Sikainfluenssarokotteen seuraus: "Poikamme on ollut unessa 7 vuotta"
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201702102200068962_uu.shtml
18. helmikuuta 2010 keskisuomalaisen perheen elämä muuttui peruuttamattomasti.
- Silloin poikamme nukahti ikiuneen, ja sillä taipaleella edelleen ollaan. Hän on ollut seitsemän viime vuotta unessa, perheen isä kertoo.
Kaksi kuukautta aikaisemmin, joulukuussa 2009 perheen molemmat kouluikäiset lapset olivat saaneet koulussa Pandemrix-sikainfluenssarokotteen.
- Tietysti tällaiset lainkuuliaiset vanhemmat antoivat luvan, kun peloteltiin kuolemalla, isä kertaa.
Helmikuussa perheen kuopus, 12-vuotias poika sairastui rokotuksesta pahasti. Isä kuvailee vakavan narkolepsian iskeneen kertarysäyksellä.
Poika ei vain nukahtele jatkuvasti, vaan hänen aivojensa on todettu olevan pysyvästi unessa. Siksi isä puhuukin pojan vaipuneen "ikiuneen".
- Hän on niin sanotusti valveilla, mutta aivot ovat unessa. Hän on jatkuvasti REM-unessa, vaikka olisi hereillä. Hän elää jatkuvasti kahdessa todellisuudessa, unessa ja meidän kanssamme rinnakkain, isä kertoo.
Neurologien mukaan perheen poika on yksi kaikkein vaikeimmin sairastuneista rokotuksen uhreista. Pojalla on todettu 90 prosentin invaliditeetti.
Poika on nyt 19-vuotias. Hän ei tule koskaan viettämään normaalia elämää.
Siis aivan järkyttävää. Kuinka raskasta vanhemmillekin, koko pojan loppuelämä. Mitä sitten kun vanhempia ei enää ole, laitokseenko? Muistan vielä kun nuita rokotteita jaeltiin ja itsekin otin. Todella vastuutonta antaa ihmisille rokotteita joitten jälkiseuraamuksia ei olla kunnolla tutkittu. Poika parka :(
Kommentit (391)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja testit täysin tekemättä uudella viruskannalla.
Eivätkä olleet. Seurasin silloin testien edistymistä ja useita turvallisuustestejä oli jo valmiina sekä valtaosa ylipäätänsä jo hyvässä vaiheessa, jolloin niiden data oli pitkälti käytettävissä.
Onko valehtelu kivaa vai miksi lässytät paskaa?
Niin nopeasti ei rokotustestejä tehdä, eli kyseessä oli vajaasti testattu rokote, joka sitten aiheuttikin ongelmia monille.
Voisitko lopettaa tuon typerän valehtelun? Näin ihan omin silmin, että tutkimuksia oli valmiina 2009.
Lisäksi kerroin jo äsken, että KAIKKI tarpeelliset testit tehtiin, vaikka osa tehtiinkin vasta käyttöönoton jälkeen. Miksi lässytät paskaa "vajaasti testatusta" rokotteesta, kun se ei ole vajaasti testattu?
Minullakin kyllä on sellainen käsitys, että oli hommattu tuota rokotetta vajavaisilla tiedoilla. Se ei vaikuttanutkaan siten kuin piti. Toinen vastaava rokote olisi ollut tehokkaampi ja sivuvaikutukset vähäisempiä.
Varmasti sellainen käsitys on aika monellakin. Väite ei kuitenkaan muutu oikeaksi sillä, että moni siihen harhaisesti uskoo.
Ne vajavaiset "tiedot" olivat vain sitä, ettei jokaista tutkimusta oltu ehditty tekemään loppuun asti vielä 2009 ennen käyttöönottoa. Mentiin sen pohjalta, mitä tiedettiin H5N1 Pandemrixin tutkimusten sekä H1N1 Pandemrixin jo tehtyjen sekä toistaiseksi tekemättömien alustavien tutkimusten perusteella. Lopultahan ne H1N1 Pandemrixin tutkimukset valmistuivatkin, eikä niissä näkynyt mitään ihmeellistä, joten niiden tulosten odottelu ei olisi muuttanut yhtään mitään.
Varmasti jokin toinen H1N1-rokote olisikin ollut vähäisempi sivuvaikutuksiltaan.
Sinähän et itse sitä rokotetta ottanut, koska et luottanut sen turvallisuuteen.
Minä en sitä rokotetta ottanut, koska en nähnyt tarpeelliseksi.
Miksi siis lässytät paskaa?
Kovasti puolustit rokotetta jota et itse pitänyt edes tarpeellisena?
Mistä pahvi on saanut käsityksen, että en pitäisi rokotetta tarpeellisena?
Juuri äsken totesit, että et pitänyt rokotetta tarpeellisena, eikä se sellainen ollutkaan.
Esim. koronan, niin kuin monen muunkin virustaudin seurauksena voi sairastua pysyvästä ja vaikeasti. Rokote on kaiken järjen, ja myös tutkimuksen mukaan turvallisempi vaihtoehto kuin minkään virustaudin sairastaminen. Tottakai tämä ei lohduta niitä harvoja, joille rokotteiden sivuvaikutukset ovat olleet vaikeita, heille kaikki empatiani. Toivon, että joskus tulevaisuudessa näitä rokotusten jälkitilojakin osataan ennakoida ja hoitaa ja rokotteet valmistetaan entistä turvallisemmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä kohtalo. Rokotukset olivat minusta oikea ratkaisu, mutta koska jälkiseuraukset olivat tuollaiset niin tietenkin valtion pitäisi maksaa!!!
Miksi rokotukset oli oikea ratkaisu kun sikainfluenssan oireet oli lievempä verrattuna toiseen kiertäneeseen influenssavirukseen?
"Seasonal influenza and the 2009 pandemic strain were characterised by similar high rates of mainly asymptomatic infection with most symptomatic cases self-managing without medical consultation. In the community the 2009 pandemic strain caused milder symptoms than seasonal H3N2."
https://www.thelancet.com/journals/lanres/article/PIIS2213-2600(14)7003…
Comparative community burden and severity of seasonal and pandemic influenza: results of the Flu Watch cohort study
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja testit täysin tekemättä uudella viruskannalla.
Eivätkä olleet. Seurasin silloin testien edistymistä ja useita turvallisuustestejä oli jo valmiina sekä valtaosa ylipäätänsä jo hyvässä vaiheessa, jolloin niiden data oli pitkälti käytettävissä.
Onko valehtelu kivaa vai miksi lässytät paskaa?
Niin nopeasti ei rokotustestejä tehdä, eli kyseessä oli vajaasti testattu rokote, joka sitten aiheuttikin ongelmia monille.
Voisitko lopettaa tuon typerän valehtelun? Näin ihan omin silmin, että tutkimuksia oli valmiina 2009.
Lisäksi kerroin jo äsken, että KAIKKI tarpeelliset testit tehtiin, vaikka osa tehtiinkin vasta käyttöönoton jälkeen. Miksi lässytät paskaa "vajaasti testatusta" rokotteesta, kun se ei ole vajaasti testattu?
Minullakin kyllä on sellainen käsitys, että oli hommattu tuota rokotetta vajavaisilla tiedoilla. Se ei vaikuttanutkaan siten kuin piti. Toinen vastaava rokote olisi ollut tehokkaampi ja sivuvaikutukset vähäisempiä.
Varmasti sellainen käsitys on aika monellakin. Väite ei kuitenkaan muutu oikeaksi sillä, että moni siihen harhaisesti uskoo.
Ne vajavaiset "tiedot" olivat vain sitä, ettei jokaista tutkimusta oltu ehditty tekemään loppuun asti vielä 2009 ennen käyttöönottoa. Mentiin sen pohjalta, mitä tiedettiin H5N1 Pandemrixin tutkimusten sekä H1N1 Pandemrixin jo tehtyjen sekä toistaiseksi tekemättömien alustavien tutkimusten perusteella. Lopultahan ne H1N1 Pandemrixin tutkimukset valmistuivatkin, eikä niissä näkynyt mitään ihmeellistä, joten niiden tulosten odottelu ei olisi muuttanut yhtään mitään.
Varmasti jokin toinen H1N1-rokote olisikin ollut vähäisempi sivuvaikutuksiltaan.
Sinähän et itse sitä rokotetta ottanut, koska et luottanut sen turvallisuuteen.
Minä en sitä rokotetta ottanut, koska en nähnyt tarpeelliseksi.
Miksi siis lässytät paskaa?
Hienoa, että tunnustat olevasi sama henkilö. Rokote ei tosiaan ollut mitenkään tarpeellinen, koska sikaflunssa oli kaukana mistään vaarallisesta sairaudesta.
Näytätkö vielä ne laskelmat, jossa rokotteen ongelmat olivat suuremmat kuin hyödyt?
.
Moni sairastui eliniäkseen vajaasti testatusta rokotteesta, sikaflunssa taas ei ollut edes kausi-influenssa veroinen tappaja.
Niinhän sä pelle jankutat. Kannattaisiko opetella perustelemaan?
Perustelu on se, että moni sairastui vajaasti testatusta rokotteesta joka oli vaarallisempi kuin sairaus. Ja sairastuneet jätettiin ns. yksin, kun taas lääkefirma takoi miljardeja vajaasti testatulla liemellään joka pilasi monen loppuelämän.

Uuden viruskannan takia olisi pitänyt tehdä vähän enemmän testejä, koska rokote oli haitallinen monille.
Miten se viruskannan vaihtuminen asiaan mitenkään liittyi? Pandemrixillehan tehtiin KAIKKI normaalit testit kannan vaihtumisen jälkeen. Eli aivan kaikki, mitkä sille olisi joka tapauksessa tehty, vaikkei mitään aiempaa viruskantaa olisi koskaan ollutkaan.
Eri virus on eri virus, jolloin rokotekin on erilainen. Se mikä toimi jonkun viruksen kanssa, ei välttämättä toimi enää toisen kanssa.
Oletko lukutaidoton?
Pandemrixille tehtiin KAIKKI normaalit tutkimukset vielä sen jälkeenkin, kun kanta vaihtui.
Ilmeisen vähän testejä tehtiin, koska todella moni sairastui loppuiäkseen. Rokote oli paljon vaarallisempi kuin sairaus.
Selvitä, mikä oli prosentuaalinen osuus. Eli kuinka monta prosenttia rokotteen saajista sairastui?
Aivan liian moni sairastui, eikä saanut korvauksia siitä että elämä meni pilalle vajaasti testatun rokotteen takia, joka oli paljon sairautta vaarallisempi. Lääkefirma kyllä tienasi miljardeja.
Eri, mutta kuka ei saanut korvauksia?
Kukaan ei saanut riittävästi korvauksia menetetystä loppuelämästä.
Vierailija kirjoitti:
7 vuotta vihanneksena
yhteiskunnan piikkiin. Piuhat irti.[/Sä voit aloittaa itsestäsi
Vierailija kirjoitti:
Niin , ja sitten ihmetellään rokotusvaetaisuutta muiden rokotteiden kanssa! Tosiasia on että kaikkiin rokotteisiin liittyy käänteisen lottovoiton mahdollisuus:creutz Jakobin oireyhtymä. Kenen kohdalle sattuu on seuraukset yhtä pahat
No kaikkeenhan se liittyy, jokaisen oma valinta, ottaa ennemmin riskin esim. siitä että sairastuu koronaan ja saa siitä ne todennäköisemmät vakavat oireet, kuin ottaa sen rokotteen ja saa siitä hyvin pienellä todennäköisyydellä vakavat oireet.
Sellaista se elämä on, voi vaikka päätyä aivokuolleeksi koska lähtee tänään kävelylle klo 16.15 eikä vasta klo 16.16.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja testit täysin tekemättä uudella viruskannalla.
Eivätkä olleet. Seurasin silloin testien edistymistä ja useita turvallisuustestejä oli jo valmiina sekä valtaosa ylipäätänsä jo hyvässä vaiheessa, jolloin niiden data oli pitkälti käytettävissä.
Onko valehtelu kivaa vai miksi lässytät paskaa?
Niin nopeasti ei rokotustestejä tehdä, eli kyseessä oli vajaasti testattu rokote, joka sitten aiheuttikin ongelmia monille.
Voisitko lopettaa tuon typerän valehtelun? Näin ihan omin silmin, että tutkimuksia oli valmiina 2009.
Lisäksi kerroin jo äsken, että KAIKKI tarpeelliset testit tehtiin, vaikka osa tehtiinkin vasta käyttöönoton jälkeen. Miksi lässytät paskaa "vajaasti testatusta" rokotteesta, kun se ei ole vajaasti testattu?
Minullakin kyllä on sellainen käsitys, että oli hommattu tuota rokotetta vajavaisilla tiedoilla. Se ei vaikuttanutkaan siten kuin piti. Toinen vastaava rokote olisi ollut tehokkaampi ja sivuvaikutukset vähäisempiä.
Varmasti sellainen käsitys on aika monellakin. Väite ei kuitenkaan muutu oikeaksi sillä, että moni siihen harhaisesti uskoo.
Ne vajavaiset "tiedot" olivat vain sitä, ettei jokaista tutkimusta oltu ehditty tekemään loppuun asti vielä 2009 ennen käyttöönottoa. Mentiin sen pohjalta, mitä tiedettiin H5N1 Pandemrixin tutkimusten sekä H1N1 Pandemrixin jo tehtyjen sekä toistaiseksi tekemättömien alustavien tutkimusten perusteella. Lopultahan ne H1N1 Pandemrixin tutkimukset valmistuivatkin, eikä niissä näkynyt mitään ihmeellistä, joten niiden tulosten odottelu ei olisi muuttanut yhtään mitään.
Varmasti jokin toinen H1N1-rokote olisikin ollut vähäisempi sivuvaikutuksiltaan.
Sinähän et itse sitä rokotetta ottanut, koska et luottanut sen turvallisuuteen.
Minä en sitä rokotetta ottanut, koska en nähnyt tarpeelliseksi.
Miksi siis lässytät paskaa?
Kovasti puolustit rokotetta jota et itse pitänyt edes tarpeellisena?
Mistä pahvi on saanut käsityksen, että en pitäisi rokotetta tarpeellisena?
Juuri äsken totesit, että et pitänyt rokotetta tarpeellisena, eikä se sellainen ollutkaan.
Eli et osaa edes lukea. Se oli tarpeeton MINULLE, ei yleisesti. Ymmärrätkö, että kun kysyt miksi en ITSE ottanut rokotetta, niin silloin puhutaan MINUSTA, eikä yhteiskunnasta? Perusterveelle kolmikymppiselle (eli minulle tuolloin) kyseinen rokote ei ole kovinkaan tarpeellinen. Ne olikin syytä säästää riskiryhmille, joille tauti voi olla vaarallinen.
Tuleeko sulle tosiaan yllätyksenä, että sikainfluenssa on eri ihmisille erilainen vaarallisuudeltaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja testit täysin tekemättä uudella viruskannalla.
Eivätkä olleet. Seurasin silloin testien edistymistä ja useita turvallisuustestejä oli jo valmiina sekä valtaosa ylipäätänsä jo hyvässä vaiheessa, jolloin niiden data oli pitkälti käytettävissä.
Onko valehtelu kivaa vai miksi lässytät paskaa?
Niin nopeasti ei rokotustestejä tehdä, eli kyseessä oli vajaasti testattu rokote, joka sitten aiheuttikin ongelmia monille.
Voisitko lopettaa tuon typerän valehtelun? Näin ihan omin silmin, että tutkimuksia oli valmiina 2009.
Uuden viruskannan takia olisi pitänyt tehdä vähän enemmän testejä, koska rokote oli haitallinen monille.
Miten se viruskannan vaihtuminen asiaan mitenkään liittyi? Pandemrixillehan tehtiin KAIKKI normaalit testit kannan vaihtumisen jälkeen. Eli aivan kaikki, mitkä sille olisi joka tapauksessa tehty, vaikkei mitään aiempaa viruskantaa olisi koskaan ollutkaan.
Eri virus on eri virus, jolloin rokotekin on erilainen. Se mikä toimi jonkun viruksen kanssa, ei välttämättä toimi enää toisen kanssa.
Oletko lukutaidoton?
Pandemrixille tehtiin KAIKKI normaalit tutkimukset vielä sen jälkeenkin, kun kanta vaihtui.
Ilmeisen vähän testejä tehtiin, koska todella moni sairastui loppuiäkseen. Rokote oli paljon vaarallisempi kuin sairaus.
Selvitä, mikä oli prosentuaalinen osuus. Eli kuinka monta prosenttia rokotteen saajista sairastui?
Aivan liian moni sairastui, eikä saanut korvauksia siitä että elämä meni pilalle vajaasti testatun rokotteen takia, joka oli paljon sairautta vaarallisempi. Lääkefirma kyllä tienasi miljardeja.
Eri, mutta kuka ei saanut korvauksia? Mitä tekemistä testaamisella oli asian kanssa, kun normaaleissakaan testeissä ei ongelmia voitu havaita?
Siinä ajassa missä sikapiikki tuli markkinoille, ei testata yhtäkään rokotetta. Ja kun viruskanta muutetaan, se on eri rokote, joka pitää erikseen testata. Nyt testaus jäi puutteelliseksi ja siitä kärsii moni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja testit täysin tekemättä uudella viruskannalla.
Eivätkä olleet. Seurasin silloin testien edistymistä ja useita turvallisuustestejä oli jo valmiina sekä valtaosa ylipäätänsä jo hyvässä vaiheessa, jolloin niiden data oli pitkälti käytettävissä.
Onko valehtelu kivaa vai miksi lässytät paskaa?
Niin nopeasti ei rokotustestejä tehdä, eli kyseessä oli vajaasti testattu rokote, joka sitten aiheuttikin ongelmia monille.
Voisitko lopettaa tuon typerän valehtelun? Näin ihan omin silmin, että tutkimuksia oli valmiina 2009.
Lisäksi kerroin jo äsken, että KAIKKI tarpeelliset testit tehtiin, vaikka osa tehtiinkin vasta käyttöönoton jälkeen. Miksi lässytät paskaa "vajaasti testatusta" rokotteesta, kun se ei ole vajaasti testattu?
Minullakin kyllä on sellainen käsitys, että oli hommattu tuota rokotetta vajavaisilla tiedoilla. Se ei vaikuttanutkaan siten kuin piti. Toinen vastaava rokote olisi ollut tehokkaampi ja sivuvaikutukset vähäisempiä.
Varmasti sellainen käsitys on aika monellakin. Väite ei kuitenkaan muutu oikeaksi sillä, että moni siihen harhaisesti uskoo.
Ne vajavaiset "tiedot" olivat vain sitä, ettei jokaista tutkimusta oltu ehditty tekemään loppuun asti vielä 2009 ennen käyttöönottoa. Mentiin sen pohjalta, mitä tiedettiin H5N1 Pandemrixin tutkimusten sekä H1N1 Pandemrixin jo tehtyjen sekä toistaiseksi tekemättömien alustavien tutkimusten perusteella. Lopultahan ne H1N1 Pandemrixin tutkimukset valmistuivatkin, eikä niissä näkynyt mitään ihmeellistä, joten niiden tulosten odottelu ei olisi muuttanut yhtään mitään.
Varmasti jokin toinen H1N1-rokote olisikin ollut vähäisempi sivuvaikutuksiltaan.
Sinähän et itse sitä rokotetta ottanut, koska et luottanut sen turvallisuuteen.
Minä en sitä rokotetta ottanut, koska en nähnyt tarpeelliseksi.
Miksi siis lässytät paskaa?
Kovasti puolustit rokotetta jota et itse pitänyt edes tarpeellisena?
Mistä pahvi on saanut käsityksen, että en pitäisi rokotetta tarpeellisena?
Juuri äsken totesit, että et pitänyt rokotetta tarpeellisena, eikä se sellainen ollutkaan.
Eli et osaa edes lukea. Se oli tarpeeton MINULLE, ei yleisesti.
Kyllä se oli tarpeeton myös yleisestikin. Pelkkä suuri huijaus. Suurin huijaus lääketieteen historiassa.
Vierailija kirjoitti:
joille tauti voi olla vaarallinen.
Tuleeko sulle tosiaan yllätyksenä, että sikainfluenssa on eri ihmisille erilainen vaarallisuudeltaan?
Ei. Silti pelkkä kausi-influenssa on paljon vaarallisempi kuin silloinen sikaflunssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja testit täysin tekemättä uudella viruskannalla.
Eivätkä olleet. Seurasin silloin testien edistymistä ja useita turvallisuustestejä oli jo valmiina sekä valtaosa ylipäätänsä jo hyvässä vaiheessa, jolloin niiden data oli pitkälti käytettävissä.
Onko valehtelu kivaa vai miksi lässytät paskaa?
Niin nopeasti ei rokotustestejä tehdä, eli kyseessä oli vajaasti testattu rokote, joka sitten aiheuttikin ongelmia monille.
Voisitko lopettaa tuon typerän valehtelun? Näin ihan omin silmin, että tutkimuksia oli valmiina 2009.
Lisäksi kerroin jo äsken, että KAIKKI tarpeelliset testit tehtiin, vaikka osa tehtiinkin vasta käyttöönoton jälkeen. Miksi lässytät paskaa "vajaasti testatusta" rokotteesta, kun se ei ole vajaasti testattu?
Minullakin kyllä on sellainen käsitys, että oli hommattu tuota rokotetta vajavaisilla tiedoilla. Se ei vaikuttanutkaan siten kuin piti. Toinen vastaava rokote olisi ollut tehokkaampi ja sivuvaikutukset vähäisempiä.
Varmasti sellainen käsitys on aika monellakin. Väite ei kuitenkaan muutu oikeaksi sillä, että moni siihen harhaisesti uskoo.
Ne vajavaiset "tiedot" olivat vain sitä, ettei jokaista tutkimusta oltu ehditty tekemään loppuun asti vielä 2009 ennen käyttöönottoa. Mentiin sen pohjalta, mitä tiedettiin H5N1 Pandemrixin tutkimusten sekä H1N1 Pandemrixin jo tehtyjen sekä toistaiseksi tekemättömien alustavien tutkimusten perusteella. Lopultahan ne H1N1 Pandemrixin tutkimukset valmistuivatkin, eikä niissä näkynyt mitään ihmeellistä, joten niiden tulosten odottelu ei olisi muuttanut yhtään mitään.
Varmasti jokin toinen H1N1-rokote olisikin ollut vähäisempi sivuvaikutuksiltaan.
Sinähän et itse sitä rokotetta ottanut, koska et luottanut sen turvallisuuteen.
Minä en sitä rokotetta ottanut, koska en nähnyt tarpeelliseksi.
Miksi siis lässytät paskaa?
Hienoa, että tunnustat olevasi sama henkilö. Rokote ei tosiaan ollut mitenkään tarpeellinen, koska sikaflunssa oli kaukana mistään vaarallisesta sairaudesta.
Näytätkö vielä ne laskelmat, jossa rokotteen ongelmat olivat suuremmat kuin hyödyt?
.
Moni sairastui eliniäkseen vajaasti testatusta rokotteesta, sikaflunssa taas ei ollut edes kausi-influenssa veroinen tappaja.
Niinhän sä pelle jankutat. Kannattaisiko opetella perustelemaan?
Perustelu on se, että moni sairastui vajaasti testatusta rokotteesta joka oli vaarallisempi kuin sairaus. Ja sairastuneet jätettiin ns. yksin, kun taas lääkefirma takoi miljardeja vajaasti testatulla liemellään joka pilasi monen loppuelämän.
Etkö osaa lukea? Sulta kysyttiin, että millä perusteella rokotteesta oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Ei perusteluksi silloin kelpaa se, että "moni sairastui". Senhän tietävät jo kaikki.
Se, että jankutat jälleen rokotteen olleen vaarallisempi kuin sairauden, ei ole myöskään perustelu, vaan sehän on juurikin se sama väite, jolle niitä perusteluja pyydettiin alunperinkin.
Sulle on myös jo kerrottu, että vajaasti hoidetut testit *ennen käyttöönottoa* eivät olleet se ongelma, koska ne testit on jo nyt tehty aikoja sitten, eikä niiden tuloksissa ollut mitään erikoista. Jos ne testit olisi tehty hyvissä ajoin valmiiksi ennen käyttöönottoa, MIKÄÄN EI OLISI MUUTTUNUT.
Ei voi olla näin vaikeaa.

Suurimmalle osalla sikarokote oli täysin tarpeeton. Onneksi emme sitä ottaneet vaikka moni painostikin.

Eli vajaasti testattu rokote sairastutti todella monet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joille tauti voi olla vaarallinen.
Tuleeko sulle tosiaan yllätyksenä, että sikainfluenssa on eri ihmisille erilainen vaarallisuudeltaan?
Ei. Silti pelkkä kausi-influenssa on paljon vaarallisempi kuin silloinen sikaflunssa.
Sikaflunssa tappoi noin 500 ihmistä, joista suurimmalla osalla oli jo vakavia perussairauksia. Kausi-influenssa tappaa noin 1500 ihmistä vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja testit täysin tekemättä uudella viruskannalla.
Eivätkä olleet. Seurasin silloin testien edistymistä ja useita turvallisuustestejä oli jo valmiina sekä valtaosa ylipäätänsä jo hyvässä vaiheessa, jolloin niiden data oli pitkälti käytettävissä.
Onko valehtelu kivaa vai miksi lässytät paskaa?
Niin nopeasti ei rokotustestejä tehdä, eli kyseessä oli vajaasti testattu rokote, joka sitten aiheuttikin ongelmia monille.
Voisitko lopettaa tuon typerän valehtelun? Näin ihan omin silmin, että tutkimuksia oli valmiina 2009.
Lisäksi kerroin jo äsken, että KAIKKI tarpeelliset testit tehtiin, vaikka osa tehtiinkin vasta käyttöönoton jälkeen. Miksi lässytät paskaa "vajaasti testatusta" rokotteesta, kun se ei ole vajaasti testattu?
Minullakin kyllä on sellainen käsitys, että oli hommattu tuota rokotetta vajavaisilla tiedoilla. Se ei vaikuttanutkaan siten kuin piti. Toinen vastaava rokote olisi ollut tehokkaampi ja sivuvaikutukset vähäisempiä.
Varmasti sellainen käsitys on aika monellakin. Väite ei kuitenkaan muutu oikeaksi sillä, että moni siihen harhaisesti uskoo.
Ne vajavaiset "tiedot" olivat vain sitä, ettei jokaista tutkimusta oltu ehditty tekemään loppuun asti vielä 2009 ennen käyttöönottoa. Mentiin sen pohjalta, mitä tiedettiin H5N1 Pandemrixin tutkimusten sekä H1N1 Pandemrixin jo tehtyjen sekä toistaiseksi tekemättömien alustavien tutkimusten perusteella. Lopultahan ne H1N1 Pandemrixin tutkimukset valmistuivatkin, eikä niissä näkynyt mitään ihmeellistä, joten niiden tulosten odottelu ei olisi muuttanut yhtään mitään.
Varmasti jokin toinen H1N1-rokote olisikin ollut vähäisempi sivuvaikutuksiltaan.
Sinähän et itse sitä rokotetta ottanut, koska et luottanut sen turvallisuuteen.
Minä en sitä rokotetta ottanut, koska en nähnyt tarpeelliseksi.
Miksi siis lässytät paskaa?
Kovasti puolustit rokotetta jota et itse pitänyt edes tarpeellisena?
Mistä pahvi on saanut käsityksen, että en pitäisi rokotetta tarpeellisena?
Juuri äsken totesit, että et pitänyt rokotetta tarpeellisena, eikä se sellainen ollutkaan.
Eli et osaa edes lukea. Se oli tarpeeton MINULLE, ei yleisesti.
Kyllä se oli tarpeeton myös yleisestikin. Pelkkä suuri huijaus. Suurin huijaus lääketieteen historiassa.
Laitatko tutkimuksen siitä, kuinka rokotteen käyttöönotto johti suurempaan määrään haittaa kuin siitä saatava hyöty oli.
Jos et laita, niin keskustelu oli varmaan sitten tässä. Jankutusta on nyt nähty jo tarpeeksi.
Jokaisen oma valinta? Mutta kun hoitajilta viedään työt, jos ei suostu ottamaan! Kukin tuntee kehonsa reaktiot itse parhaiten, kokemuksia rokottamisesta on kertynyt omaan kehoon, mutta hoitajille ei sallita tätä itsetuntemusta ja valintaa, että ottaako vai jättääkö ottamatta! Samaan aikaan ei valvota, että onko työhön tullut hoitaja oireeton ja toimiiko hän aina aseptisesti oikein (käsienpesu, ei saa yskiä tai aivastaa, on käytettävä maskia ja muita suojavarusteita oikein yms). Järki on kadotettu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja testit täysin tekemättä uudella viruskannalla.
Eivätkä olleet. Seurasin silloin testien edistymistä ja useita turvallisuustestejä oli jo valmiina sekä valtaosa ylipäätänsä jo hyvässä vaiheessa, jolloin niiden data oli pitkälti käytettävissä.
Onko valehtelu kivaa vai miksi lässytät paskaa?
Niin nopeasti ei rokotustestejä tehdä, eli kyseessä oli vajaasti testattu rokote, joka sitten aiheuttikin ongelmia monille.
Voisitko lopettaa tuon typerän valehtelun? Näin ihan omin silmin, että tutkimuksia oli valmiina 2009.
Lisäksi kerroin jo äsken, että KAIKKI tarpeelliset testit tehtiin, vaikka osa tehtiinkin vasta käyttöönoton jälkeen. Miksi lässytät paskaa "vajaasti testatusta" rokotteesta, kun se ei ole vajaasti testattu?
Minullakin kyllä on sellainen käsitys, että oli hommattu tuota rokotetta vajavaisilla tiedoilla. Se ei vaikuttanutkaan siten kuin piti. Toinen vastaava rokote olisi ollut tehokkaampi ja sivuvaikutukset vähäisempiä.
Varmasti sellainen käsitys on aika monellakin. Väite ei kuitenkaan muutu oikeaksi sillä, että moni siihen harhaisesti uskoo.
Ne vajavaiset "tiedot" olivat vain sitä, ettei jokaista tutkimusta oltu ehditty tekemään loppuun asti vielä 2009 ennen käyttöönottoa. Mentiin sen pohjalta, mitä tiedettiin H5N1 Pandemrixin tutkimusten sekä H1N1 Pandemrixin jo tehtyjen sekä toistaiseksi tekemättömien alustavien tutkimusten perusteella. Lopultahan ne H1N1 Pandemrixin tutkimukset valmistuivatkin, eikä niissä näkynyt mitään ihmeellistä, joten niiden tulosten odottelu ei olisi muuttanut yhtään mitään.
Varmasti jokin toinen H1N1-rokote olisikin ollut vähäisempi sivuvaikutuksiltaan.
Sinähän et itse sitä rokotetta ottanut, koska et luottanut sen turvallisuuteen.
Minä en sitä rokotetta ottanut, koska en nähnyt tarpeelliseksi.
Miksi siis lässytät paskaa?
Kovasti puolustit rokotetta jota et itse pitänyt edes tarpeellisena?
Mistä pahvi on saanut käsityksen, että en pitäisi rokotetta tarpeellisena?
Juuri äsken totesit, että et pitänyt rokotetta tarpeellisena, eikä se sellainen ollutkaan.
Eli et osaa edes lukea. Se oli tarpeeton MINULLE, ei yleisesti.
Kyllä se oli tarpeeton myös yleisestikin. Pelkkä suuri huijaus. Suurin huijaus lääketieteen historiassa.
Laitatko tutkimuksen siitä, kuinka rokotteen käyttöönotto johti suurempaan määrään haittaa kuin siitä saatava hyöty oli.
Luulin, että sinulla olisi jo ollut tietoa nopeasti kasaan kyhätyn huijausrokotteen hyödyistä, mutta ei ilmeisesti ole.
Tyttäreni oli tuolloin vuoden vanha taapero ja muistan, mikä painostus tuli sekä neuvolan terkan että oman äitini taholta "Ajattele nyt edes vauvaa ellet itseäsi". Jälkeenpäin olen sanoinkuvaamattoman iloinen etten taipunut! Myöskään koronaroketetta eivät lapseeni tule saamaan. En ole rokotevastainen, mutta mitään juosten kyhättyä rokotetta ei lapseeni pistetä!