Miksi suomessa on niin paljon masennusta?

Ei ole kukaan luulemassa etteikö muualla olis masennusta. Voidaan me tietysti keskustella Etiopian masennustilanteesta, jos haluat. Aloita.

Luterilainen kulttuuri, jossa ihminen saa elää vain yhteisönsä hyväksynnän vuoksi, sitä kärsimyksillään hyödyntäen. Töitä pitäisi kaikkien tehdä täällä, muutoin ei hyvä heilu. Työn avulla olisi oltava mahdollisimman hyödyllinen yhteisölle, ja jollet sitä ole, niin oma yhteisösi lynkkaa sinut siinä missä kaikki muutkin normista poikkeavat, päädyt tällöin alimpaan kastiin, pummiksi ja loiseksi, kuppaamaan muiden, hyödyllisten ihmisten kovalla työllään ansaitsemia rahoja, etkä enää ansaitse paikkaasi yhteisössäsi. Siinä sitten syrjäydyt, etkä saa valittaa, koska joku muu silti maksaa sulle sen verran, että pysyt kuitenkin hengissä.

Yhteison sisäinen häpeäkulttuuri on sellainen, että kaikkien on pystyttävä osoittamaan olevansa jollain tavoin hyödyllisiä muille, kaikkien ansaittava ns. ihmisarvonsa jne. - usein juuri työn kautta. Jo varhaislapsuudessa suomalaiset opetetaan häpeämään sitä, etteivät pysty samaan kuin muut, eikä häpeä ole kovin rakentava keino opettaa jollekin jotakin. Se on silti yhteisön itsensä omaksuma ja sisäistämä konsti ja kontrollinkeino, tyypillinen juuri protestanttisille suuntauksille, jotka satoja vuosia harjoittivat ns.pikkukylän kyylä -valtaa kannattajiensa parissa, oikeanlaista elämää valvottiin tällöin ihan perusteellisella naapurin vakoilulla ja juoruilulla, epäonnistumiset ja puutteet tuotiin esiin kylän kirkon avulla, sieltä löytyi häpeäpaalu, huorapalli jne. Vastaavaa retoriikkaa tosin sovelletaan täällä jo julkisella sektorilla työskenteleviin, ehkä sitten psykiatritkin kunnostautuvat tällä saralla sitten kirjoittamalla ihan vimmalla näitä masennusdiagnooseja.

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy on se, että kilpirauhasen vajaatoiminta on yleisempää kuin luullaan, eikä sen oireita valittavia potilaita oteta todissaan, ellei arvot ole tosi huonot (eikä aina silloinkaan). Ja vaikka otettaisiinkin tosissaan, ei läheskään aina hoideta tarpeeksi ja kunnolla. Tai joskus hoidetaan liikaa, eikä tunnisteta ollenkaan tai ajoissa mahdollisia muita syitä oireille tai kilpirauhasen huonolle toiminnalle (vitamiinipuutokset, ruoka-aineyliherkkyydet ym.).

Kirjaudu vaikka kilpirauhasfoorumeille ja lue sieltä tarinoita, miten monelle on määrätty oireisiin korkeintaan toimimaton (tai huonosti toimiva) masennuslääkitys, joka pahimmillaan saa ihmisen vain vielä huonompaan tilaan (vähän kuin koittaisi hoitaa diabeetikkoa masennuslääkkeellä...). Kun vihdoin on saatu oikea kilpirauhaslääkitys, on olo lähtenyt parantumaan.

Meinasin tulla kirjottamaan tämän, mutta onneksi joku oli jo tehnyt sen.

Tähän tosin lisään, että joskus kilpirauhanen ei ole ongelma, vaan matalat raudat, jotka aiheuttavat ongelmia kilpirauhasen toiminnassa. Rauta-arvo ei ole myöskään sama asia kuin alhainen hemoglobiini.

Sanoisin ehdottomasti samaa kuin aiemmat: liian aikaisin lapsuudessa koetut trraumaattiset tapahtumat ja tietynlainen kertakäyttökulttuuri ihmisistä. Myös suorituskeskeisyys lisää uupumista.

Tuolla kertakäyttökulttuurilla tarkoitan sitä, ettei kunnon siteitä toisiin ihmisiin synny, kun muutetaan koko ajan paikasta toiseen, tutustuminen tapahtuu paljolti netin kautta, jolloin toinen arvioidaan jonkun kriteerilistan kautta, eikä kunnon kanssakäymistä ole. Nykyään hyvin harva tosiaan tuntee naapureitaankaan kovin hyvin. On siinä tietysti hyvätkin puolensa, ettei tarvitse jäädä esimerkiksi huonoon suhteeseen, mutta toisaalta se saa ihmiset esimerkiksi jättämään ujot ihmiset huomiotta, kun eivät saa heistä parasta kaveriaan just nyt heti. Voi vaan swaipata vasemmalle sen kummempia ajattelematta.

Suomessa kaverikulttuuri on myös sellainen, että jos pienenä satut jäämään ulkopuolelle esimerkiksi kiusatuksi tulemisen takia, on takaisin todella vaikea päästä. Just ton takia, että arkuutta pidetään niin suurena miinuksena. Kiusatuksi tuleminen lyö myös erittäin suuren ja pitkäaikaisen leiman ihmiseen, jota muut välttelevät kuin ruttoa. Jos tämän leiman saa, pitää todistaa jotenkin erityisesti, ettei ole luuseri (pitää olla joku "selviytymistarina").

Suorituskeskeisyys on nykyään iha vaikka ysäriin verrattuna niin paljon suurempaa. Peruskouluun sekä lukio-opetukseen on lisätty runsaasti asiaa, mutta aikaa sen oppimiseen ei ole yhtään enempää. Lukiossahan tytöistä yli puolet on uupuneita. Tähän ei reagoida vähentämällä kurssisisältöä vaan tehdään hölmöjä päätöksiä antamalla lukiolaisten olla opiskelematta esim historiaa ollenkaan. Äitini kertoi, ettei joskus 70-luvulla lukiossa ei edes usein ollut eri kirjaa eri aihealueisiin (jotka ovat nyt siis eroteltuina kursseihin). Nykyään on harvinaista, jossei ole. Ja silloinkin työmäärä kyllä taataan muilla tavoin. Silti valmistutaan samassa ajassa.

Munkin pitäis olla sairaseläkkeellä masennuksesta, mutta oon liian masentunut hakemaan semmosia.

Kylmyys, pimeys, ihmiset

Suomalaiset ovat tuijottaneet vuosikymmeniä jenkeistä ostettuja teeveesarjoja, jotka on kyllästetty amerikkalaisilla suorituskeskeisillä arvoilla. Joskus näiden valmiiksi naurettujen komedioiden ja Sinkkuelämää-hömppien sisältö osattiin kyseenalaistaa, mutta nykyään on itsestäänselvyys, että pitää ainakin tietää Frendien näyttelijöiden nimet kun se kuuluu yleissivistykseen. Siihen päälle somet ja pornokulttuurit, joilla niilläkin on juuret saman mantereen viihdeteollisuudessa niin avot. Mistä ne julmat arvot ovatkaan kotoisin?

Monia hyviä syitä tullutkin, mutta kyllä koen myös että yksi syy on myös medikalisaatio ja sitä kautta "normaaliuden" rajan epäselvyys.

Esimerkiksi itse koen, että (pidempikin) jakso jolloin elämä tuntuu turhalta ja merkityksettömältä on elämään kuuluvaa kasvukriisiiä. Näen, että näillä jaksoilla on tärkeä tehtävä omien arvojen ja tavoitteiden kirkastamiseksi. Ja niitä kohti lähtemisessä, esim. Jonkin haittaavan ihmissuhteen katkaiseminen, työpaikan vaihto yms.)

Helposti tällaiseen sitten lyödään diagnoosi, annetaan lääkkeet ja laitostetaan ihminen kohtelemalla häntä " sairaana potilaana", jolloin tunteiden oikea ja alkuperäinen syy jää selvittämättä.

Vierailija kirjoitti:

Koska monelta puuttuu yhteisö. Monet syrjäyttävät jo hyvin varhain

Täällä on pitkä pimeä ja kylmä jakso, jolloin aurinkoa näkee harvoin.

Juominen on yleistä.

Nämä ainakin osasyyllisiä.

Eikö nuo kaksi viimeistä ole olleet aina, ei selitä siis miksi nyt enemmän masentuneita.

D-vitamiinin puute.

Täällä jaetaan niin huonosti masennuslääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

D-vitamiinin puute.

Se on helppo korjata. Itse otan talvisaikaan noin 130mikrogr d-vitamiinia päivässä. Syön kyllä silti masennuslääkettäkin.

Lääkärit diagnosoivat masentuneeksi kaikki joille ei muuta syytä vaivoihin löydy.

Olen uhri kirjoitti:

Minun lähes 17 vuotta kestänyt sairaseläke masennuksen takia alkoi kun jäin kiinni kannabiksen kokeilusta.

Aluksi potkittiin ulos koulusta ja sitten jouduin lääkärille joka totesi että olen masentunut vaikken omasta mielestä ollut mutta hänen mielestä huumeen käyttö on merkki vakavasta masennuksesta ja jouduin lääkitykselle koska olin nuori ja uskoin auktoriteettiä.

Siitä alkoi zombihelvetti. Ensimmäisen pari vuotta nukuin suurimman osan ajasta ja kävin nuorten työttömien toiminta keskuksessa tekemässä ilmaistyötä ja söin lääkärin määräämiä lääkkeitä. Yritin hakea takaisin kouluun mutta kannabiksen kiinnijäännin takia en päässyt.

Myöskään töihin en päässyt sillä lääkärin mukaan en ollut työkuntoinen ja hänen mielestä olisi ensin tärkeä opiskella ammatti ja parantua.

Erilaisia lääkkeitä testattiin kymmeniä kun olin kaksikymppinen. Osa lääkkeistä aiheutti psykooseja ja jouduin osastolle. Huomautan tässä välissä että kannabiksen lopetin heti kiinnijäännin jälkeen koska minua seulattiin ja vanhempani tekivät seuloja. Joten käytin alkoholia melko reippaasti vaikken sitä ennen ollut koskaan käyttänyt.

Työttömien nuorten toimipisteessä oli tapana ottaa hörppyä ja syödä rauhottavia että kesti askarrella ja jauhaa paskaa kun tulevaisuus ei näyttänyt millekään.

Sieltä löytyi erilaisia huumeongelmaisia. Minähän en ollut ongelmatapaus koska jäin kiinni ensikokeilusta. Siinä porukassa olisin saanut vaikka mitä mömmöjä mutta söin rauhoittavia ja join alkoholia ahdistukseen. Lääkärin mukaan pieni määrä alkoholia ei ole ongelmaksi.

Kun lääkäriä vaihdettiin aika usein niin myös lääkkeet vaihtuivat ja fiilikset vaihtuivat. Joskus lääkkeiden vaikutuksesta toimintakyky heikkeni ja joskus parani. Usein päivät meni nukkuessa koska lääkkeet väsyttivät pahasti.

En oikein muista mitään noilta vuosilta. Kolmekymppisenä mt-hoidoista ja hoitajilla ramppailusta oli tullut työni. Sain toimeentuloni säännöllisesti lääkärin kirjoittamasta eläkkeestä. Kohtasin uuden lääkärin joka tutki tapaukseni kokonaan alusta lähtien ja kauhistui historiaani. Hänen mielestä olin huonon hoidon uhri ja minussa ei ollut mitään vikaa. Aloitimme heti lääkkeistä vieroittamisen. Olin todella kovassa lääkekoukussa.

Tämä lääkäri myös mainitsi ettei kannabis ole mikään myrkky ja voisin huoletta käyttää sitä jos lääkkeiden vieroitusoireet käyvät pahaksi. Hän ei kuitenkaan voi kirjoittaa reseptiä koska siitä voi tulla hänelle ongelmia.

Olen hieno esimerkki siitä miten kannabiksen kieltolaki syrjäyttää ihmisen ja millaiseen lääkekoukkuun nuori voi joutua. Toisinaan kaipaan diapameja joiden alaisena olin lähes 17 vuotta koko eläkkeeni ajan. Vieroitus masennuslääkkeistä ja diapameista kesti kaksi vuotta.

Yllättäen nykyään oppilaitokset eivät enää samalla tavalla välitä kannabiksen käytöstä joten opiskelin aikuispuolella äkkiä itselleni ammatin ja olen ollut töissä siitä lähtien.

Älkää hyvät ihmiset uskoko lääkäreitä vaan kuunnelkaa itseänne. Älkääkä missään nimessä syökö lääkkeitä jos aikuinen korkeassa arvossa oleva käskee niin. Siinä voi mennä elämästä pitkä siivu hukkaan.

Kuinkahan moni nuori on käynyt saman "kuurin" läpi tässä kannabishysteerisessä maassa?

Miksi lääkäreitä ja sosiaaliviranomaisia ei ole tiedoitettu että kyseessä on alkoholikokeilua miedompi vaihtoehto ja voimakas reagointi vain pahentaa asiaa?

Laittomuus aiheuttaa sen että saatavuus on nuorille helppo.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ihmiset ei oikein usko parisuhteeseen enää. Nuoret aikuiset paneskelee aika lailla ympäriinsä, eikä minkään pitäisi tuntua miltään jos ei seurustella/ei ole sovittu mitään. Siihen pisteeseen että seurustellaan, on taas aika vaikea päästä, pitäisi ensin olla valmis katselemaan kun kumppani deittailee useita kerralla. En ihmettele jos tekee kokonaan mieli pudottautua ihmissuhdepeleistä ja usko rakkauteen menee.

Eli naisten seksuaalinen valta, kuten joku ylempänä totesi ja sai alapeukkua. Se on aivan täysin naisista kiinni, että onko irtosuhdekulttuuri olemassa vai ei. Miehet vain käyttävät nykytilannetta hyväkseen niin paljon kuin ehtivät.

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikki ennatlaehköäisevä raha kaadetaan maahanmuutajille

Meillä leikattiin pk-seudun mt-palveluissa jo ennen maahanmuuttajia ja pakolaisia.

Kyseinen sektori on ollut pitkään leikkausten kohde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

D-vitamiinin puute.

Se on helppo korjata. Itse otan talvisaikaan noin 130mikrogr d-vitamiinia päivässä. Syön kyllä silti masennuslääkettäkin.

Hyvä että otat. Itsekin aloin pari viikkoa sitten syödä ja huomaan mielialani kohentuneen. Olen ollut 15 vuotta apaattinen ja voimaton, mutta viimein alkaa tuntua siltä, että jaksaa välillä tehdä jotain. Voikohan olla että olen vain kärsinyt D-vitamiinin puutteesta kaikki vuodet? Aika jännä.

Vierailija kirjoitti:

Luterilainen kulttuuri, jossa ihminen saa elää vain yhteisönsä hyväksynnän vuoksi, sitä kärsimyksillään hyödyntäen. Töitä pitäisi kaikkien tehdä täällä, muutoin ei hyvä heilu. Työn avulla olisi oltava mahdollisimman hyödyllinen yhteisölle, ja jollet sitä ole, niin oma yhteisösi lynkkaa sinut siinä missä kaikki muutkin normista poikkeavat, päädyt tällöin alimpaan kastiin, pummiksi ja loiseksi, kuppaamaan muiden, hyödyllisten ihmisten kovalla työllään ansaitsemia rahoja, etkä enää ansaitse paikkaasi yhteisössäsi. Siinä sitten syrjäydyt, etkä saa valittaa, koska joku muu silti maksaa sulle sen verran, että pysyt kuitenkin hengissä.

Yhteison sisäinen häpeäkulttuuri on sellainen, että kaikkien on pystyttävä osoittamaan olevansa jollain tavoin hyödyllisiä muille, kaikkien ansaittava ns. ihmisarvonsa jne. - usein juuri työn kautta. Jo varhaislapsuudessa suomalaiset opetetaan häpeämään sitä, etteivät pysty samaan kuin muut, eikä häpeä ole kovin rakentava keino opettaa jollekin jotakin. Se on silti yhteisön itsensä omaksuma ja sisäistämä konsti ja kontrollinkeino, tyypillinen juuri protestanttisille suuntauksille, jotka satoja vuosia harjoittivat ns.pikkukylän kyylä -valtaa kannattajiensa parissa, oikeanlaista elämää valvottiin tällöin ihan perusteellisella naapurin vakoilulla ja juoruilulla, epäonnistumiset ja puutteet tuotiin esiin kylän kirkon avulla, sieltä löytyi häpeäpaalu, huorapalli jne. Vastaavaa retoriikkaa tosin sovelletaan täällä jo julkisella sektorilla työskenteleviin, ehkä sitten psykiatritkin kunnostautuvat tällä saralla sitten kirjoittamalla ihan vimmalla näitä masennusdiagnooseja.

Tässä tuleekin kirkosta eroamisestakin tärkeämpi lääke.

Ei riitä että eroaa kirkosta vaan pitää myös luopua vanhoista tavoista joita suku tai perhe on pitänyt yllä. Ne arvot ovat sairaat. Ateistina voi miettiä että miksi toistan näitä arvoja jotka vain saavat aikaan häpeää ja ahdistusta.

Tiedä häntä onko Suomi sen masentuneempi kuin muukaan maailma.

Kehitys ns. kehittyy ja vuosi vuodelta ihmiseltä vaaditaan mm. työelämässä enemmän. Kilpailu on aina vain kovempaa. Juna kulkee kovempaa ja kyydistä on helpompi tippua. Siinä varmasti yksi syy.

Pitäisi kaikkialla länsimaissa ruveta panostamaan ennaltaehkäisevässä terveydellisessä työssä myös mielen terveyteen. Suomessa tulisi miettiä, josko PISA-tuloksista huolimatta koulutussysteemi on kuitenkin hieman liian stressaava eli kuormittava aivoille. Ensimmäiset kun alkavat tippumaan jo lukioiässä, kun koulumenestys-stressi aiheuttaa unettomuutta, masennusta ja ahdistushäiriöitä.

Ylipäätään aivot pitäisi nähdä sellaisena kuin ne tosiasiassa ovat:  elimenä, jonka ylikuormittamisella - kuten minkä muunkin tahansa elimen - voi olla vakavia terveydellisiä seurauksia. Ihmisessä ei ole mitään "henkistä" ja loputtomia "henkisiä" voimavaroja. Psyyke on puhtaasti biokemiaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli naisten seksuaalinen valta, kuten joku ylempänä totesi ja sai alapeukkua. Se on aivan täysin naisista kiinni, että onko irtosuhdekulttuuri olemassa vai ei. Miehet vain käyttävät nykytilannetta hyväkseen niin paljon kuin ehtivät.

Miten voit väittää, että se olisi vain naisista kiinni, jos miehet voivat tehdä valinnan olla käyttämättä tilannetta hyväkseen. Vai ovatko miehet mieleltään köyhiä tahdottomia nukkeja? Eivätkö he osaa sanoa "kiitos ei"?