Lue keskustelun säännöt.
Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!
Tällaista ketjua en muista AV:lla nähneeni, vaikka muuten tämä onkin ollut mahtava paikka bongailla ihmisten käyttäytymisen absurdeimpia piirteitä. Aloittakaamme!
Kommentit (833)
Vierailija kirjoitti:
Tämä mielensäpahoittaminen kuuluisi ehkä paremmin siihen pahimmat mustasukkaisuustarinat -ketjuun, mutta en nyt jaksa alkaa kaivaa sitä esiin.
Joka tapauksessa, olin tapaillut parin viikon ajan miestä, joka heti ensimmäisillä tapaamisilla osoitti melkoisia mustasukkaisuuden merkkejä, ja olin varma että tästä tapailusta ei kyllä tule mitään. Mies oli käymässä luonani, ja minulla oli pyykkikone päällä kylpyhuoneessa. Pyykkikoneeni on ikivanha romu, joka pitää todella kummallisia ääniä; se kihisee, kähisee, suhisee ja mölyää ihan ihmeellisiä äänteitä. Juuri ennen linkousta se pyörittää pyykkejä ympäri muutaman kierroksen, ja kuiskaa sellaisella käheällä ja rytmikkäällä äänellä että lauri lauri lauri lauri jne. Tämän vuoksi pyykkikonetta kutsutaan Lauriksi.
Kun mies kuuli pyykkikoneen lauri -äänet, hän muuttui oudon näköiseksi, ja alkoi tenttaamaan, että kuka se Lauri on, josta pyykkikone huutaa. Hän ei kuulemma kestä olla samassa asunnossa, jossa pyykkikonekin muistuttaa kaikista muista miehistäni, ja lähti ovet paukkuen kävelemään. Yllättäen ei enää tavattu tämän jälkeen :D
Tää on kyllä tämän ketjun voittaja :D ehdottomasti hauskin suuttuminen olemattomasta asiasta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme olleet kaverini kanssa hyviä ystäviä kouluajoista asti. Hän sai lapsen ensin ja minä pari vuotta myöhemmin. Kuullessaan raskaudestani tarjoutui tuomaan lapsensa vaatteita, mutta kieltäydyin, koska makumme on täysin erilainen, hänellä oli poika ja meillä ultrassa lupailtiin tyttö ja halusin ostaa ensimmäiselle itse juuri makuni mukaisia vaatteita (hänellä pastelliunelmia ja itse pidän selkeistä pääväreistä). Toi kuitenkin vaatesäkin ja tuossa tilanteessa kysyin, voinko laittaa Venäjänkeräykseen, jos en käytä. Lupa tuli ja vein tavarat sinne.
Muutimme molemmat paikkakuntaa ja vierailimme toistemme luona ja koskaan ei vaatteista puhuttu. Kunnes neljän vuoden päästä kaverilta tulee viesti, että on raskaana ja tarvitsee vaatteet. Laitoin viestiä, että ovat siellä Venäjällä, jonne sovittiin, että voin laittaa. Kaveri ei vastannut mitään. Puolen vuoden päästä laitoin, että olen itse nyt raskaana, mutta en saanut siihenkään mitään vastausta. Olimme asuneet jo eri paikkakunnilla, joten välimme olivat etääntyneet, emmekä olleet kauheasti olleet tekemisisssä, joten en sen enempää vastaamattomuutta miettinyt.
Kun lapsi syntyi, laitoin tekstaria syntymästä. Viikko siitä tuli kaveriltani viesti, että nyt tietää, miksi en lähettänyt hänen vaatteitaan takaisin. Ja mukana seurasi 500 euron lasku 50-68 cm vaatteista! Lisänä oli uhkaus asianajajasta.
Nope, emme ole enää ystäviä!
Miten tämä päättyi? Etkai maksanut?
Odottelin kerran anoppia kylään ja olin sitten vessassa kun anoppi soitti ovikelloa, olin ovella n.30sek päästä sen soimisesta, mutta anopppia ei näkynyt enää missään. Menin pihalle katsomaan ja siellä istui autossaan. Vilkutin iloisesti, että tule vaan tänne, no ei tullut joten kävelin ihan autolle asti jolloin hän kaahaasi renkaat sojossa pois.
Perään tuli puhelua, että kuinka kehtaan odotuttaa häntä ihan turhaan ja ihan selvästi en kuulemma halunnut häntä kylään.. Kerroin olleeni vessassa ja vastaukseski sain "niin varmaan no ymmärrän kyllä milloin minua ei kaivata"
No tämän jälkeen anopista ei ole kuulunut 5 kuukauteen.. käytiin pari kertaa ovella, jolloin ei avannut ovea vaan katsoi ovensa ikkunasta tuimalla ilmeellä.. Nyt odotellaan milloin leppyy ja minähän seuraavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä mielensäpahoittaminen kuuluisi ehkä paremmin siihen pahimmat mustasukkaisuustarinat -ketjuun, mutta en nyt jaksa alkaa kaivaa sitä esiin.
Joka tapauksessa, olin tapaillut parin viikon ajan miestä, joka heti ensimmäisillä tapaamisilla osoitti melkoisia mustasukkaisuuden merkkejä, ja olin varma että tästä tapailusta ei kyllä tule mitään. Mies oli käymässä luonani, ja minulla oli pyykkikone päällä kylpyhuoneessa. Pyykkikoneeni on ikivanha romu, joka pitää todella kummallisia ääniä; se kihisee, kähisee, suhisee ja mölyää ihan ihmeellisiä äänteitä. Juuri ennen linkousta se pyörittää pyykkejä ympäri muutaman kierroksen, ja kuiskaa sellaisella käheällä ja rytmikkäällä äänellä että lauri lauri lauri lauri jne. Tämän vuoksi pyykkikonetta kutsutaan Lauriksi.
Kun mies kuuli pyykkikoneen lauri -äänet, hän muuttui oudon näköiseksi, ja alkoi tenttaamaan, että kuka se Lauri on, josta pyykkikone huutaa. Hän ei kuulemma kestä olla samassa asunnossa, jossa pyykkikonekin muistuttaa kaikista muista miehistäni, ja lähti ovet paukkuen kävelemään. Yllättäen ei enää tavattu tämän jälkeen :D
Tää on kyllä tämän ketjun voittaja :D ehdottomasti hauskin suuttuminen olemattomasta asiasta :D
Kieltämättä on hauska tarina :D
Mulle kyllä ykkönen on edelleen se ekasivun Tarja Turusen keikkareissu :D
Vierailija kirjoitti:
Oivoi, minulla oli sellainen "ystävä", siis luulin useammankin vuoden meidän olleen hyviä ystäviä ilman mitään ongelmia. Jokin hänessä sitten muuttui pikkuhiljaa. No, hänellä tässä ystävyyssuhteemme loppuaikana tapana suuttua ihan älyttömistä jutuista. Siis niissä ei ollut mitään järkeä. Jollain kierolla tavalla hän onnistui aina kääntämään nämä absurdit jutut niin, että ne vaikutti (hänen mielestään) järkeviltä. Täydellistä manipuloimista hänen tunnekuohahduksien ja syyttelevän sävyn siivittämänä. En tajua, miten ihminen voi muuttua niin radikaalisti lyhyessä ajassa (tai paljastua tuollainen puoli pitkän ajan päästä?).
En jaksa edes käydä tässä läpi niitä tilanteita, sillä usein ne olivat vieläpä hyvin pieniä ja mitättömiä, siksi niitä on niin vaivalloista selittää, koska niissä ei ollut mitään logiikkaa. Plus en halua tulla tunnistetuksi, hän aiheutti minulle jo tarpeeksi henkistä vahinkoa ja ahdistusta... Luulin jo, että kykenen heti tunnistamaan tuollaiset manipuloivat, tunneälyltään vajaat ihmistyypit, sillä niitä on riittänyt varhaisesta lapsuudesta aina korkeakouluun ja työelämään asti. Mutta tämä ihminen romutti kyllä osittain uskoni ja luottamuksen ihmisiin. Ehkä juuri sen takia, kun ne jutut tulivat ihan puskista ja tämä piirre ei tullut hänestä esiin monien ensimmäisten vuosien aikana.
Kertoisitko vähän tarkemmin näistä ex-ystäväsi tunnekuohahduksista? Outoa, ettet halua kirjoittaa tilanteista tunnistamisen pelossa, jos tämä henkilö ei kuitenkaan ole enää ystäväsi. Minkälainen ihminen itse olet ollut hänen seurassaan? Onko esim. mahdollista, että hän on lopulta kyllästynyt sinun käytökseesi tai sanomisiisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokunennn kirjoitti:
En oo ees näiden viiden vuoden aikana kolaroinu tai mitää vaikka oon ajanu ihan kohtuullisesti, että semmonen kuski oon. Niin, tosiaan, voisiko hyvä Vierailija vielä perustella, että mitä hän ei ymmärrä tai mikä tuossa logiikassani on vikana? Säännötkin on ihmisten keksimiä ja yleensä noudatan, mutta ihan kaikkea en jos säännöstä on siinä tilanteessa enemmän haittaa ja ajanhukkaa kaikille osapuolille.
Liikenteessä olennaista on, turvallisuuden ja myös sujuvuuden vuoksi, että kaikki voivat luottaa siihen, että kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Näin voi ennakoida toisen toimintaa ja itsekin toimia turvallisesti. On todella hankalaa ja vaarallista, jos jokaisen pitää alkaa miettimään ja arvailemaan, millä logiikalla tuo toinen aikoo toimia. Vähän niinkuin joukkuepeli: joukkueen pelitapakin on ihan vaan sovittu ihmisten kesken, mutta voittoja tulee sillä, kun jokainen voi luottaa siihen, että koko joukkue toimii sovitusti ja kukin hoitaa osansa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä mielensäpahoittaminen kuuluisi ehkä paremmin siihen pahimmat mustasukkaisuustarinat -ketjuun, mutta en nyt jaksa alkaa kaivaa sitä esiin.
Joka tapauksessa, olin tapaillut parin viikon ajan miestä, joka heti ensimmäisillä tapaamisilla osoitti melkoisia mustasukkaisuuden merkkejä, ja olin varma että tästä tapailusta ei kyllä tule mitään. Mies oli käymässä luonani, ja minulla oli pyykkikone päällä kylpyhuoneessa. Pyykkikoneeni on ikivanha romu, joka pitää todella kummallisia ääniä; se kihisee, kähisee, suhisee ja mölyää ihan ihmeellisiä äänteitä. Juuri ennen linkousta se pyörittää pyykkejä ympäri muutaman kierroksen, ja kuiskaa sellaisella käheällä ja rytmikkäällä äänellä että lauri lauri lauri lauri jne. Tämän vuoksi pyykkikonetta kutsutaan Lauriksi.
Kun mies kuuli pyykkikoneen lauri -äänet, hän muuttui oudon näköiseksi, ja alkoi tenttaamaan, että kuka se Lauri on, josta pyykkikone huutaa. Hän ei kuulemma kestä olla samassa asunnossa, jossa pyykkikonekin muistuttaa kaikista muista miehistäni, ja lähti ovet paukkuen kävelemään. Yllättäen ei enää tavattu tämän jälkeen :D
Uskokaa tai älkää, meidän Ahmed-niminen vanha romu toistaa pesuohjelman alussa puoli tuntia Ah-med, Ah-med, Ah-med... :D minkähänlaisen slaagin tuo mies olisi siitä saanut jos jo perus-Lauri otti noin koville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ex-poikaystäväni oli varsinainen mielensäpahoittamisen mestari. Veti mm. herneet nenäänsä siitä, kun innostuin eräissä bileissä jamittelemaan Amorphiksen uuden levyn tahtiin ja lähdin kerran viemään roskia niin, etten pukenut rintaliivejä paitani alle (olimme aivan hetki sitten harrastaneet seksiä ja pyörähdin pihalla tosiaan vain nakkaamassa roskat jäteastiaan). Paras taisi olla se, kun tyyppi sai raivarit, kun sanoin leppäkerttua söpöksi. Jälkeenpäin tajusin, että kundi oli mielettömän epävarma itsestään ja otti kaiken "epäaikuismaisen" käytöksen niin, että toinen osapuoli yrittää nolata hänet. Eli en olisi saanut ikinä innostua mistään, en heittää läppää, en lähteä huolittelemattomana edes roskienvientireissulle enkä muutenkaan olla oikein mitenkään päin, koska aina onnistuin jotenkin "nolaamaan" hänet. Vastaavanlaista tapausta ei ole toistaiseksi tullut vastaan.
Onneksi pääsit eroon siitä. Itse olen yhdessä suhteessa käyttäytynyt vähän vastaavasti kuin poikaystäväsi. Seurustelin muutaman kuukauden netistä tapaamani miehen kanssa, joka antoi itsestään kirjoitellessa ihan eri kuvan kuin oli livenä. Miehellä ei ollut minkäänlaista sosiaalisten tilanteiden tajua, hän kertoi huonoa vitsiä toisensa perään ihmisten seurassa, kassoilla, vanhempieni luona yms. huomaamatta yhtään miten keskeytti muita ja nauroi yksin jutuilleen. Jossain vaiheessa itselläni keitti, ja aloin ihan kaupassa yhtäkkiä raivoamaan hänelle siitä, miten joskus voisi olla hiljaa kun muut ympärillä ei jaksa eikä halua kuulla hänen juttujaan. Asian oisin voinut selvittää varmasti fiksumminkin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!
Tällaiset ovat kyllä pahimpia. Kunnon marttyyrikäytöstä ja toisen alistamista.
Niin no, sitten on toisaalta niitä "sanon asiat suoraan" torveloita, jotka nyt vaan "ovat sellaisia". Jos heille kertoo että jokin heidän sanomansa loukkasi, he suuttuvat takaisin tai keksivät jonkun uuden näpäkän sutjautuksen, vihjaten että sinussa on vikaa kun et sanomista kestä. Joillekin ihmisille on sitten ihan turha kertoa mikä mättää, koska se vain pahentaa asiaa. Silloin on helpompi olla mahdollisimman vähän tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fanitettiin kaverin kanssa samaa julkkista. Tää julkkis on aika aktiivinen Twitterissä ja minä sitten joskus twiittasin hälle jotain ihan turhanpäiväistä tyyliin mikä on sun lempiruoka? ( juu myönnän vastauksen -> huomion toivossa) tää kaveri sitten suuttui mulle verisesti ja tylytti mua Twitterissä että miten kehtaan kysyä tollasta tältä julkkiksesta kun hän kysyi samaa asiaa jo monta viikkoa sitten.
Mulla ei kuulemma ole oikeutta kysyä samaa asiaa.
Mä käytän Twitteriä ehkä kerran viikossa tää kaveri koko ajan, multa oli siis mennyt ohi tämä hänen "tärkeä" twiittinsä.
No erehdyin sitten kysymään mitä tää julkkis oli vastannut tähän täysin yhdentekevään kysymykseen.
Jolloin sain uuden ryöpyn niskaani että tää on heidän henkilökohtainen keskustelunsa ja tää julkkis ei halua että hänen yksityisasioita levitellään.
Tää tyyppi oli vastannut kaverille DM-viestillä.
Kolmas yhteinen kaverimme sit kerto mulle että tyyppi oli vastannut tyyliin hampurilainen.
Ja että mun pitäis tajuta pyytää anteeksi kun olin niin ajattelematon ja törkeä :D
Juu en ole enää kaveri kummankaan kanssa. Ja tää julkkis...
On teinivuosiemme ihastus NKOTBn Jordan Knight
Jokainen kerta kun lähden johonkin kaverini ja tämän tyttöystävän kanssa. Milloin mentiin katsomaan väärää elokuvaa, väärään paikkan syömään, keli ei ole riittävän hyvä, kaverini ei anna hänelle riittävästi huomiota, kaverini vilkaisee ohikulkevia naisia yms.
Yhtä helvettiä kun kyseinen nainen on matkaa, koska kaikki on aina päin persettä. Kun häneltä kysytään, että mitä hän haluaisi tehdä, niin hänellä ei ole mielipidettä, mutta kaikki mitä tehdään on perseestä. En nykyään jaksa enää lähteä ollenkaan jos kyseinen nainen on lähdössä mukaan. Ja yleensä tämän pitää tuppautua mukaan, vaikka hän ei edes nauti siitä. Jos hän ei lähde, niin kaverinikaan ei saa lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverillani on paha oksennusfobia. Ajoimme autolla pidempää matkaa (500km). Jossain vaiheessa keskustelu meni lapsiin ja kerroin kuinka olin kauhuissani puoli vuotta sitten kun luulin olevani raskaana. Selitin oireita ja mainitsin aivan sivulauseessa pahoinvoinnin aamulla. Tämän jälkeen ystäväni alkoi itkemään ja kiukuttelemaam, kuinka olin tahallani yrittänyt aiheuttaa hänelle paniikkikohtauksen...
Vierailija kirjoitti:
Fanitettiin kaverin kanssa samaa julkkista. Tää julkkis on aika aktiivinen Twitterissä ja minä sitten joskus twiittasin hälle jotain ihan turhanpäiväistä tyyliin mikä on sun lempiruoka? ( juu myönnän vastauksen -> huomion toivossa) tää kaveri sitten suuttui mulle verisesti ja tylytti mua Twitterissä että miten kehtaan kysyä tollasta tältä julkkiksesta kun hän kysyi samaa asiaa jo monta viikkoa sitten.
Mulla ei kuulemma ole oikeutta kysyä samaa asiaa.Mä käytän Twitteriä ehkä kerran viikossa tää kaveri koko ajan, multa oli siis mennyt ohi tämä hänen "tärkeä" twiittinsä.
No erehdyin sitten kysymään mitä tää julkkis oli vastannut tähän täysin yhdentekevään kysymykseen.
Jolloin sain uuden ryöpyn niskaani että tää on heidän henkilökohtainen keskustelunsa ja tää julkkis ei halua että hänen yksityisasioita levitellään.
Tää tyyppi oli vastannut kaverille DM-viestillä.Kolmas yhteinen kaverimme sit kerto mulle että tyyppi oli vastannut tyyliin hampurilainen.
Ja että mun pitäis tajuta pyytää anteeksi kun olin niin ajattelematon ja törkeä :DJuu en ole enää kaveri kummankaan kanssa. Ja tää julkkis...
On teinivuosiemme ihastus NKOTBn Jordan Knight
Tämä taisi olla vuoden alaikäisin viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain taannoin keuhkoputkentulehduksen jälkimainingeissa kovan yskäkohtauksen ulkona, kun odotin kaverini kanssa bussia. Kun tunsin, että taas mennään (olen pari kertaa meinannut vetää ruokaa väärään kurkkuun, kun on yhtäkkiä alkanut yskittää), sylkäisin vaistomaisesti suussani olleen purkan lumihankeen. Kaverini pahoitti tästä pahemman kerran mielensä. Muutaman metrin päässä olisi ollut roskakori, johon olisin voinut purkan kiikuttaa ja normaalitilanteessa olisin toki niin tehnytkin. Aikani köhittyäni selitin, etten ehtinyt ajatella mitään ja yritin pimeässä etsiskellä purkkaa hangesta. En kuitenkaan onnistunut löytämään sitä enkä viitsinyt jäädä odottamaan seuraavaa, 20 minuutin päästä tulevaa bussia vain sen takia, että olisin saanut poimittua purkan maasta. Kaverini sätti minua tuosta loppumatkan. :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fanitettiin kaverin kanssa samaa julkkista. Tää julkkis on aika aktiivinen Twitterissä ja minä sitten joskus twiittasin hälle jotain ihan turhanpäiväistä tyyliin mikä on sun lempiruoka? ( juu myönnän vastauksen -> huomion toivossa) tää kaveri sitten suuttui mulle verisesti ja tylytti mua Twitterissä että miten kehtaan kysyä tollasta tältä julkkiksesta kun hän kysyi samaa asiaa jo monta viikkoa sitten.
Mulla ei kuulemma ole oikeutta kysyä samaa asiaa.Mä käytän Twitteriä ehkä kerran viikossa tää kaveri koko ajan, multa oli siis mennyt ohi tämä hänen "tärkeä" twiittinsä.
No erehdyin sitten kysymään mitä tää julkkis oli vastannut tähän täysin yhdentekevään kysymykseen.
Jolloin sain uuden ryöpyn niskaani että tää on heidän henkilökohtainen keskustelunsa ja tää julkkis ei halua että hänen yksityisasioita levitellään.
Tää tyyppi oli vastannut kaverille DM-viestillä.Kolmas yhteinen kaverimme sit kerto mulle että tyyppi oli vastannut tyyliin hampurilainen.
Ja että mun pitäis tajuta pyytää anteeksi kun olin niin ajattelematon ja törkeä :DJuu en ole enää kaveri kummankaan kanssa. Ja tää julkkis...
On teinivuosiemme ihastus NKOTBn Jordan KnightTämä taisi olla vuoden alaikäisin viesti.
Ei vaan keski-ikäisin, mutta henkisesti alaikäisin. Eivät varmaan mitään älynjättiläisiä ole kumpikaan.
Vierailija kirjoitti:
Sain taannoin keuhkoputkentulehduksen jälkimainingeissa kovan yskäkohtauksen ulkona, kun odotin kaverini kanssa bussia. Kun tunsin, että taas mennään (olen pari kertaa meinannut vetää ruokaa väärään kurkkuun, kun on yhtäkkiä alkanut yskittää), sylkäisin vaistomaisesti suussani olleen purkan lumihankeen. Kaverini pahoitti tästä pahemman kerran mielensä. Muutaman metrin päässä olisi ollut roskakori, johon olisin voinut purkan kiikuttaa ja normaalitilanteessa olisin toki niin tehnytkin. Aikani köhittyäni selitin, etten ehtinyt ajatella mitään ja yritin pimeässä etsiskellä purkkaa hangesta. En kuitenkaan onnistunut löytämään sitä enkä viitsinyt jäädä odottamaan seuraavaa, 20 minuutin päästä tulevaa bussia vain sen takia, että olisin saanut poimittua purkan maasta. Kaverini sätti minua tuosta loppumatkan. :-D
Itsehän kerran potkaisin maassa ollutta purkkia, samalla kun työnsin avustettavaani pyörätuolissa. Vammainen alkoi siinä sitten sättiä ja päkättää, etten saa purkaa pahaa oloani ihmisiin ja minun olisi kuulunut poimia purkki maasta ja laittaa roksakoriin.
Otin loparit heti kun olin saanut raahattua vammaisen kotiinsa. Yritti vielä märistä että olisin jäänyt hänen orjakseen sinne.
En ole katunut päivääkään.
Vierailija kirjoitti:
Kaverillani on paha oksennusfobia. Ajoimme autolla pidempää matkaa (500km). Jossain vaiheessa keskustelu meni lapsiin ja kerroin kuinka olin kauhuissani puoli vuotta sitten kun luulin olevani raskaana. Selitin oireita ja mainitsin aivan sivulauseessa pahoinvoinnin aamulla. Tämän jälkeen ystäväni alkoi itkemään ja kiukuttelemaam, kuinka olin tahallani yrittänyt aiheuttaa hänelle paniikkikohtauksen...
Oliko tuo hauskaa vai ärsyttävää? Etpä kovin kummoinen kaveri ole jos et tuollaista närkästystä ymmärtänyt. Jos kärsii tuollaisesta fobiasta ja on pitkällä automatkalla, niin ei todellakaan kaipaa muistutusta siitä. Toki sinäänsä kohtuutonta, koska ethän sinä tuota tahallaan tehnyt, mutta ei nuo ole järjellä ajateltavia asioita siinä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Oivoi, minulla oli sellainen "ystävä", siis luulin useammankin vuoden meidän olleen hyviä ystäviä ilman mitään ongelmia. Jokin hänessä sitten muuttui pikkuhiljaa. No, hänellä tässä ystävyyssuhteemme loppuaikana tapana suuttua ihan älyttömistä jutuista. Siis niissä ei ollut mitään järkeä. Jollain kierolla tavalla hän onnistui aina kääntämään nämä absurdit jutut niin, että ne vaikutti (hänen mielestään) järkeviltä. Täydellistä manipuloimista hänen tunnekuohahduksien ja syyttelevän sävyn siivittämänä. En tajua, miten ihminen voi muuttua niin radikaalisti lyhyessä ajassa (tai paljastua tuollainen puoli pitkän ajan päästä?).
En jaksa edes käydä tässä läpi niitä tilanteita, sillä usein ne olivat vieläpä hyvin pieniä ja mitättömiä, siksi niitä on niin vaivalloista selittää, koska niissä ei ollut mitään logiikkaa. Plus en halua tulla tunnistetuksi, hän aiheutti minulle jo tarpeeksi henkistä vahinkoa ja ahdistusta... Luulin jo, että kykenen heti tunnistamaan tuollaiset manipuloivat, tunneälyltään vajaat ihmistyypit, sillä niitä on riittänyt varhaisesta lapsuudesta aina korkeakouluun ja työelämään asti. Mutta tämä ihminen romutti kyllä osittain uskoni ja luottamuksen ihmisiin. Ehkä juuri sen takia, kun ne jutut tulivat ihan puskista ja tämä piirre ei tullut hänestä esiin monien ensimmäisten vuosien aikana.
Äkkiseltään tulee mieleen, että tällä ihmisellä oli joku vaikea elämäntilanne meneillään.. Ja siksi ne jutut tulivat puskista?
Mun on pakko tunnustautua "tyhjästä pimahtajaksi". Useimmille mun raivarin nähneille se näyttäytyy sellaisena, ja valitettasti mä näyttäydyn täytenä pöpinä. Mulle on ensinnäkin luonteenomaista ihan hirmu pitkä pinna, mä vaan käännän poskea, mä haluan pysyä kaukana kaikista konflikteista ja oon empaattinen. Mä autan, ymmärrän ja siedän melkein loputtomasti. Kyse ei oo siitä, etten tajuais ilkeilyä (vaikka niin aina välillä jotkut luulee), oisin puolustuskyvytön, kiltin tytön syndroomasta kärsivä tai jotenkin hyvä ihminen. Mä vaan oon rauhanomainen, laiska ja tykkään rauhallisesta, leppoisasta ilmapiiristä jota on helpointa ylläpitää jos kaikki on suht tyytyväisiä. Sit jos on haitallisia, myrkyllisiä tai energiasyöppöjä ihmisiä tuttavapiirissä niin mä vaan dumppaan ne nätisti nuivettamalla välit jos mahdollista. Esim. sukulaisten kohdalla tämä ei välttämättä ole täydellisesti saavutetti, mutta pysyn siis niin kaukana ja erossa kuin kohteliaasti on mahdollista. Kyllä mä vittuilenkin tarvittaessa, mutta useimmiten en jaksa hirveesti reagoida vittuiluun, koska vittuilijat vaan innostuu siitä ja se johtaa ennenpitkää avoimeen konfliktiin.
Valitettavasti mulla on myös mielialahäiriö ja oon stressiherkkä. Hyvänä kautena mä tosiaan kestän ja kestän ja kestän. Huonona kautena stressin alla mä kestän aika hyvin, mutta ikävä kyllä, mäkään en tiedä silloin rajojani ja saatan "pimahtaa ihan ykskaks tyhjästä". Mistään ihan totaalisen tyhjästä ne ei oo koskaan tullu, mutta kun joku tai pahimmillaan jotkut on tahallaan nyppineet vaikka kuinka kauan ja paljon, niin sit jossain kohtaa niksahtaa. Reaktio on tällöin kieltämättä suhteeton siihen sen hetkiseen juttuun. Vaan kun sieltä sit purkaantuu koko paska kerralla, se on vaan se yks korsi joka katkasi kamelin selän.
Tuttavapiiriin kuuluu yksi ihminen, joka on juuri tämmönen. Joskus on ollut jopa kaksi vuotta puhumatta jonkun kanssa, kun on suutahtanut jostain. Vuorotellen jokainen on saanut osansa, ja nyt on mun vuoroni. Arvatkaas mitä? Ei paljon kiinnosta, leppyy, jos leppyy. Mitään järkevää selitystä tälle möksähdykselle ei ole tullut ja kun ole millään tavalla loukannut, tietääkseni, niin en rupea anelemaan. Puolisoni jo aikaisemmin on sanonut, että ko. tyypin kanssa tekemisissä oleminen on raskasta, kun kaikkien pitää koko ajan olla varpaillaan, ettei tuo yksi suutu.