Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Muistoja opiskeluajoilta. Yhtenä päivänä kaveri soitti hirveän loukattuna, kun en ollut ottanut yhteyttä. Edellisestä kerrasta oli kaksi (2) päivää. Oli sitä mieltä etten nykyisellään pidä tarpeeksi yhteyttä (nykyisellään = viestiteltiin joka päivä, soiteltiin/skypetettiin pari kertaa viikossa) koska en vastaa tarpeeksi nopeasti ja pitkästi hänen viesteihinsä ja koska minulla on harrastuksia, opintoja, muiden ihmisten tapaamista yms. joiden vuoksi joudun välillä kieltäytymään kun hän haluaisi puhua. 

Kaveri oli saanut terapeutiltaan vinkin, että testaa, kauanko menee että otan yhteyttä jos hän ei tee mitään, saa siten selville kuinka yksipuolista yhteydenpito on. (Kaveri oli siis valittanut terapeutilleen yksipuolisesta yhteydenpidosta.) Mutta kaveri ei malttanutkaan odottaa kuin 2 päivää ja oli niidenkin aikana ehtinyt lietsomaan itsensä raivoon siitä, etten vieläkään (!) ota yhteyttä. Ironista oli, että olin edellisellä kerralla ja monesti aiemminkin sanonut, että en kaipaa jatkuvaa viestittelyä tai soittelua, joten olin kuvitellut hiljaisuuden tarkoittavan vain, että oli ottanut onkeensa ja harvensi yhteydenpitoa.

Nyt jälkikäteen tilanne on aika naurettava, mutta olihan se rankkaa aikaa. Kaveri ei ole enää elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ostanut auton, ensimmäisen oman ja uuden auton, johon otin lainan. En ole pinnallinen, mutta tästä ostoksesta olin kieltämättä onnellinen vaikka kyseessä oli normaali perheauto, ei mikään luxusmerkki. 

Ystävän kanssa sitten juteltiin hankinnoista ja sanoin, että on jotenkin aikuinen olo kun on uusi auto ja tuntuu, että elämä alkaa olla sellaista mistä haaveili. 

Välit meni poikki. 

Selän takana on kertonut syyksi, että puheeni olivat törkeitä, koska hän oli juuri mennyt naimisiin ja löytänyt elämänsä rakkauden. Niin, en minäkään ymmärrä. 

Myönnän, että välillä mietin tätä pulmaa yhä vaikka ihmistä en kaipaa. Teoriota?

Olit niin kateellinen ystäväsi naimisiin menosta että halusit vaientaa hänen puheensa  alkamalla puhumaan päälle uudesta autostasi. 

Miltä tämä teoria vaikuttaa?

En ole tuo kenelle vastasit, mutta..

Teoriasi vaikuttaa siinä mielessä persreikäsestä repäistyltä, koska tuossa ei puhuttu mitään siitä että hän olisi alkanut toisen puheen päälle selittää autonsa hankinnasta.

Muille ihmisille tuli käsitys, että on puhuttu yleisesti HANKINNOISTA, ja siihen hän on kertonut hankkineensa auton, ja kokevansa sen aikuismaisena.

Pitää olla tosi sekaisin ja hullu, jos kokee sen uhkana oman aviomies "hankintansa"  rinnalla.

Täytyy olla tosi epävarma omista valinnnoistaan ja liitostaan jos joku kaverin autonhankinta mitätöi sen onnen.

Uskon todellakin että tuota miehen hankkijaa on peppukipuiluttanut, juurikin se ettei toinen kokenut alemmuutta hänen rinnallaan, vaan olikin iloinen autostaan.

Auto edustaa vapautta, itsenäisyyttä ja omamääräysoikeutta.

Aviomies noiden vastakohtia.

Siksi peppukipu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ostanut auton, ensimmäisen oman ja uuden auton, johon otin lainan. En ole pinnallinen, mutta tästä ostoksesta olin kieltämättä onnellinen vaikka kyseessä oli normaali perheauto, ei mikään luxusmerkki. 

Ystävän kanssa sitten juteltiin hankinnoista ja sanoin, että on jotenkin aikuinen olo kun on uusi auto ja tuntuu, että elämä alkaa olla sellaista mistä haaveili. 

Välit meni poikki. 

Selän takana on kertonut syyksi, että puheeni olivat törkeitä, koska hän oli juuri mennyt naimisiin ja löytänyt elämänsä rakkauden. Niin, en minäkään ymmärrä. 

Myönnän, että välillä mietin tätä pulmaa yhä vaikka ihmistä en kaipaa. Teoriota?

Olit niin kateellinen ystäväsi naimisiin menosta että halusit vaientaa hänen puheensa  alkamalla puhumaan päälle uudesta autostasi. 

Miltä tämä teoria vaikuttaa?

Jaha, ilmeisesti tuo naimisiin mennyt ja keilapallon tyhjästä nenäänsä vetänyt ex-ystäväkin on löytänyt tämän keskusteluketjun! ;D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ostanut auton, ensimmäisen oman ja uuden auton, johon otin lainan. En ole pinnallinen, mutta tästä ostoksesta olin kieltämättä onnellinen vaikka kyseessä oli normaali perheauto, ei mikään luxusmerkki. 

Ystävän kanssa sitten juteltiin hankinnoista ja sanoin, että on jotenkin aikuinen olo kun on uusi auto ja tuntuu, että elämä alkaa olla sellaista mistä haaveili. 

Välit meni poikki. 

Selän takana on kertonut syyksi, että puheeni olivat törkeitä, koska hän oli juuri mennyt naimisiin ja löytänyt elämänsä rakkauden. Niin, en minäkään ymmärrä. 

Myönnän, että välillä mietin tätä pulmaa yhä vaikka ihmistä en kaipaa. Teoriota?

Olit niin kateellinen ystäväsi naimisiin menosta että halusit vaientaa hänen puheensa  alkamalla puhumaan päälle uudesta autostasi. 

Miltä tämä teoria vaikuttaa?

Teko ei välttämättä ole ollut tahallista vaan auto on materiaa ja monet naisetkin on hyvin kiintyneet tavaraan ja etenkin on näyttämisen halua että on vaaraa parempaan kuin toisilla. On olemassa myös naisia joille tavara ajaa hyvien ihmissuhteiden edelle ja koetaan tärkeämmäksi. Heille ihan luontevaa käytöstä.Myös ihmiset heille lähinnä näyttelyesineitä.

Toisille taas ihmisuhteet on ylivoimaisia ykkösiä eivätkä voi käsittää että joku vertaa autoa tai lapsia toisiinsa. Kyseessä vain erilaiset arvot.

Sain haukut kouluaikana kun pidin vyötä oikealle päin. 

"homot pitää oikealle päin. Soljen pitää olla vasemmalle päin". 

Noh siitä lähtien oon pitäny solkea vasemmalle päin sillä moni vyö ei ole "molempipuolisia". 

Tulee mieleen vaan nää että homot pitää korvista, en nyt muista kummassa korvassa.. 

Mut kyl sen näki kun yhellä jätkällä oli molemmissa korvissa reijät ja koru vaihto aina korvaa :D 

Kaveri suuttuu jos eroan, löydän miehen, menen naimisiin, saan lapsen, saan työpaikan, en ehdi tulemaan juuri sinä ja sinä päivänä siihen kellonaikaan, en pysty kuljettamaan häntä jonnekin, yms. yms. Kerran suuttui kun sanoin että joudun tekemään paljon ylitöitä.

Hän myös spekuloi paljon asioita; milloin joku on sanonut jotain väärällä äänensävyllä tai tarkoittanut jotain pukeutumistyylillään tai milläkin. Hänen kanssaan pitää olla jatkuvasti varpaillaan ja varoa sanomisiaan.

Kaikkien pitäisi olla aina valmiina palvelemaan häntä ja auta armias jos hän ei olekaan joskus huomion keskipisteenä.

Minun olisi pitänyt mennä hänen lemmikkinsä syntymäpäiville, kun hän ei huomioinut vauvani syntymistä millään tavalla. Hänen luoksensa pitäisi mennä tietenkin ilman vauvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ostanut auton, ensimmäisen oman ja uuden auton, johon otin lainan. En ole pinnallinen, mutta tästä ostoksesta olin kieltämättä onnellinen vaikka kyseessä oli normaali perheauto, ei mikään luxusmerkki. 

Ystävän kanssa sitten juteltiin hankinnoista ja sanoin, että on jotenkin aikuinen olo kun on uusi auto ja tuntuu, että elämä alkaa olla sellaista mistä haaveili. 

Välit meni poikki. 

Selän takana on kertonut syyksi, että puheeni olivat törkeitä, koska hän oli juuri mennyt naimisiin ja löytänyt elämänsä rakkauden. Niin, en minäkään ymmärrä. 

Myönnän, että välillä mietin tätä pulmaa yhä vaikka ihmistä en kaipaa. Teoriota?

Olit niin kateellinen ystäväsi naimisiin menosta että halusit vaientaa hänen puheensa  alkamalla puhumaan päälle uudesta autostasi. 

Miltä tämä teoria vaikuttaa?

Teko ei välttämättä ole ollut tahallista vaan auto on materiaa ja monet naisetkin on hyvin kiintyneet tavaraan ja etenkin on näyttämisen halua että on vaaraa parempaan kuin toisilla. On olemassa myös naisia joille tavara ajaa hyvien ihmissuhteiden edelle ja koetaan tärkeämmäksi. Heille ihan luontevaa käytöstä.Myös ihmiset heille lähinnä näyttelyesineitä.

Toisille taas ihmisuhteet on ylivoimaisia ykkösiä eivätkä voi käsittää että joku vertaa autoa tai lapsia toisiinsa. Kyseessä vain erilaiset arvot.

Eihän hän ole verrannutkaan. Taisi ainoa vertailija sinun lisäksesi olla peppukipuileva morsian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ostanut auton, ensimmäisen oman ja uuden auton, johon otin lainan. En ole pinnallinen, mutta tästä ostoksesta olin kieltämättä onnellinen vaikka kyseessä oli normaali perheauto, ei mikään luxusmerkki. 

Ystävän kanssa sitten juteltiin hankinnoista ja sanoin, että on jotenkin aikuinen olo kun on uusi auto ja tuntuu, että elämä alkaa olla sellaista mistä haaveili. 

Välit meni poikki. 

Selän takana on kertonut syyksi, että puheeni olivat törkeitä, koska hän oli juuri mennyt naimisiin ja löytänyt elämänsä rakkauden. Niin, en minäkään ymmärrä. 

Myönnän, että välillä mietin tätä pulmaa yhä vaikka ihmistä en kaipaa. Teoriota?

Olit niin kateellinen ystäväsi naimisiin menosta että halusit vaientaa hänen puheensa  alkamalla puhumaan päälle uudesta autostasi. 

Miltä tämä teoria vaikuttaa?

Teko ei välttämättä ole ollut tahallista vaan auto on materiaa ja monet naisetkin on hyvin kiintyneet tavaraan ja etenkin on näyttämisen halua että on vaaraa parempaan kuin toisilla. On olemassa myös naisia joille tavara ajaa hyvien ihmissuhteiden edelle ja koetaan tärkeämmäksi. Heille ihan luontevaa käytöstä.Myös ihmiset heille lähinnä näyttelyesineitä.

Toisille taas ihmisuhteet on ylivoimaisia ykkösiä eivätkä voi käsittää että joku vertaa autoa tai lapsia toisiinsa. Kyseessä vain erilaiset arvot.

Menepä sinä Aina Inkeri nyt kotiisi kettukaramelleja syömään.

Pitkäaikainen kaverini loukkaantui, koska en kertonut hänelle tapaamani miehen sukunimeä. Tiesin, että hän olisi siltä seisomalta mennyt etsimään netistä tietoja miehestä, mikä oli hänen tapansa. Minusta miehellä oli oikeus yksityisyyteensä. Lisäksi hän pahoitti mielensä, etten yksityiskohtaisesti kuvaillut hänelle tapailujeni yksityiskohtia tai esim. kertonut, olenko harrastanut peppuseksiä, koska juttelen toisen ystävän kanssa intiimiasioistakin. Hän ikään kuin halusi elää minun kauttani. Matki myös monessa asiassa minua. Olemme lähempänä neljääkymppiä... Otin etäisyyttä, koska hän ei kunnioittanut rajojani.

Piti itseään hirveän eläinrakkaana. Silti loukkaantui, kun yritti taivutella yhteistä tuttavaa eläinshow'ta katsomaan ja tuttava sanoi boikotoivansa sitä eläinten hyvinvoinnin takia. Oli myös julistanut eläinrakkauttaan (oli tapana ilmoittaa, että pitää eläimiä ihmisiä arvokkaampana) ja koulukaveri oli kysynyt että miksi sitten syöt lihaa, minkä jälkeen lähti suurieleisesti itkien kotiin. Kertoi aina ärsyyntyvänsä, kun puhutaan lihantuotannon etiikasta, ei halua tietää niistä huonoista oloista. Silti aina julisti, että haluaisi kuolemanrangaistuksen kaikille, jotka vahingoittavat eläimiä. Ei jaksanut lenkittää omaa koiraansa ja samalla sanoi että se on hänelle tärkein asia maailmassa. Tuntui aika kaksinaismoralistiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli sohvalla makoilun ja karkin mättäämisen seurauksena lihonnut merkittävästi keskivartalosta, kun taas itse olin pysynyt hoikkana/normaalipainoisena. Hän oli tilaamassa mulle netistä puseroita kun olin 17, ja isä kutsui mut koneensa ääreen ja kysyi mun vaatekokoa. Siinä tilatessa ne koot oli numeroina, eli 36, 38 jne. Totesin ääneen ihan normaalisti, että "en ole varma, koska mun kaikissa vaatteissa koko on aina joku kirjain, kuten M tai S." Tästä isäni veti hirveät kilarit.

Hän räjähti sekunnissa huutamaan, että "SINÄ ET MIKÄÄN M TAI S OLE! OLET VÄHINTÄÄN L!!!" silmät muljuen. Poistun huoneeseeni, jonne isä ryntäsi tuohtuneena hetken päästä. Hän repi kaikki mun paidat vaatekaapista ja syynäsi yksitellen, että mikä kirjain sieltä kokolapusta oikein löytyy. Jos sieelä oli S tai jopa XS, alkoi taas huuto. "NÄMÄ OVAT SISKOLTASI JÄÄNEITÄ PAITOJA, EIKÖ NIIN?!" ja jos sanoin, että ovat ihan itse itselleni ostamia, vastaus oli: "NO NYKYÄÄN TEHDÄÄN VAIN ISOMPIA KOKOJA!!!"

Luulen, että vaikka isäni oli mielestään niin erityinen, ainutlaatuinen ja uniikki, ettei kukaan voi hänen tasolleen päästä (on siis itse noin sanonut), hän oli ulkonäöstään hyvin epävarma. Vaikka en KOSKAAN huomauttanut hänen ulkonäöstään, oli minun painoni hänelle jotenkin uhka. Varsinkin, kun olin laihtunut paljon eikä isä voinut haukkua mua enää läskiksi.

Ihan sairasta. Sun ja isäs suhde kuulostaa tosi kipeeltä. Toivottavasti oot päässyt jo pois kotoa tuollaisen tasapainottoman, keskenkasvuise sekopään luota. Ja jos et sitä nyt tajua, niin myöhemmin elämässäsi tulet pohtimaan tuota isääsi ja päädy siihen lopputulokseen, että olipas paska isä. Kaikkea hyvää sinulle!

Kiitos paljon kommentista! ♡ Lähdin isäni luota täysi-ikäistyttyäni, enkä ole yhteyttä pitänyt. Seko tapaus kaiken kaikkiaan, mutta osaa näytellä vieraille asiallista ja mukavaa.

Muita kilahduksen aiheita oli mm. se, jos kuorin perunan juoksuttamatta vettä samalla (en halunnut, että lavuaari tulvii), en osannut ottaa yhtä hyviä valokuvia kuin hän (olen amatööri ja hänellä 20 vuoden kokemus) ja kuulema mursin lihaliemikuutionkin aina väärin! O_o Joka asiasta sai olla isän kanssa aina varpaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnustaudun kilahtajaksi. Kotona saatan saada totaalisen räjähdyksen jostain pikkuasiasta, vaikka siitä että kaupasta ei ole tuotu jotain mun mielestä tärkeää ruokatavaraa. Yleensä sitä tajuaa jo kilahtaessa, että tässä ei ole mitään järkeä kiukutella mutta en vaan osaa lopettaa. Sitten kun puhti on mennyt, käyn pyytelemässä perheenjäseniltä anteeksi. Omalta kohdalta kyse on usein siitä, että olen kiukkuinen jostain muusta asiasta, vaikka ikävästä työpäivästä, joku asiakas ollut hankala tms. ja sitten kotona joku pikkuasia katkaisee pinnan. Onneksi tätä ei tapahdu usein, mutta kyllä perheessä muilla on kestämistä.

Näistäkin jutuista mitä tässä on ollut, voisin lyödä vetoa että se kiukuttelija häpeää omaa toimintaansa ja sitten ei kehtaa tunnustaa asiaa ja sitten kiukuttelee lisää.

Omasta kokemuksesta sanoisin, että mulle ei ainakaan auta mikään mitä vastapuoli sanoo. Tämä on ihan oma ongelma ja itse pitäisi osata lopettaa ja pyytää anteeksi. Itse yritän kovasti opetella hillitsemään itseäni kun huomaan jostain älyttömästä asiasta hermostuvan. Mutta juuri vähän aikaa sitten pilasin kiukkuilulla perheen yhteisen päivän ja vieläkin kaduttaa ja harmittaa.

Googleta: epävakaa persoonallisuushäiriö

Vierailija kirjoitti:

Raxutin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupesin kerran kertomaan näkemääni unta erään ihmisen kuullen. En saanut kertoa loppuun, koska hän suuttui että pilkkaan jumalaa.

Unessa oli torni. Siitäkös tietyn uskonnon edustaja triggeröityi.

Mikä helvetin torni? Mitä uskonnot tuohon liittyy mitenkään?

Olisko kyseessä sellainen torni josta kuuluu rukouskutsut ym?

Ei kun https://en.wikipedia.org/wiki/The_Dark_Tower_(series)

Mies valehteli mulle olevansa homo ja sen jälkeen kilahti, kun aloin seurustelemaan toisen miehen kanssa. Lähetteli tulikivenkatkuisia viestejä mulle miten mun pitää ehdottomasti dumpata poikaystäväni, koska hän olisi täydellinen mies mulle. Haukkui poikaystäväni ulkonäköä ja pukeutumistyyliä sekä arvuutteli, että meillä on varmaan paska seksielämä, koska eihän tollaiset "pikkupojat" osaa edes kunnolla panna (poikaystäväni on siis minua pari vuotta nuorempi, mutta ollaan kyllä molemmat ihan aikuisia). :D

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

En ole lukenut vielä koko ketjua, joten pahoittelen jos toistan jo kertaalleen sanottua, mutta siis: tämä yllä kuvattuhan on ihan puhdasoppinen manipulointitaktiikka. Tarkoituksena on saada lypsettyä toisista ihmisistä todella paljon emotionaalista työvoimaa pakottamalla näiden ajatukset askartelemaan pahimmillaan päivä- ja viikkokausia siinä toisessa muka-loukkaantuneessa ihmisessä, sekä kävelemään kananmunankuorilla tämän läheisyydessä. Äärimmäisen kohtelias ja tunnontarkka ihminen lankeaa helposti tällaisen ihmistyypin uhriksi, ja alkaa kohdella tätä silkkihansikkain, ei sano koskaan vastaan yms., mikä on varmaan tämän tavoitekin: koota pieni hovillinen ihmisiä, joita voi pompottaa niin kuin itseä miellyttää.

Sukulaispoikani on tämän asian ammattilainen. Ymmärrän, ettei hän ole vielä aikuinen, mutta kyllä 14-vuotiaan pitäisi mielestäni jo osata käsitellä vaikka pelissä häviämistä jotenkin muuten kuin heittämällä itkupotkuraivareita ja haukkumalla kaikki muut osanottajat. Monet mukavat sukujuhlat on saaneet draamaa siitä, kun tämä sankari on (koko pienen elämänsä) järjestänyt kohtauksia milloin mistäkin asiasta. On suuttuessaan myös väkivaltainen, varsinkin vanhempiaan kohtaan, joita hän syyttää aina kaikesta. Eikä se ikinä opi, kun pojan vanhemmat on heti silittelemässä päätä ja tanssimassa pojan pillin mukaan. Hän on varmaan joku tulevaisuuden mummon kakkujen roskiinheittäjä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin näitä lukiessa että huh helpotusta kun en tunne ketään tällaista ihmistä... Mutta tunnenpas kuitenkin :D tajusin kun osui silmiin kertomus toisten puolesta loukkaantujasta. Työkaverini on toisten puolesta loukkaantuja. Vähän väliä töissä sanomassa toisille: "voi että kun tuli paha mieli sun puolesta kun Se ja se sanoi sulle äsken niin ikävästi, oi voi voi, kuin se nyt niin pahasti sanoi". Tämä sellaisella super dramaattisella äänensävyllä, kauhistuneena :D ja keskustelut joita hän kommentoi ovat olleet aivan normaaleja, vailla minkäänlaista loukkaamistarkoitusta tai draamaa. Mikä on vinksahtanut tällaisen lumihiutaleen päässä? Tylsä elämä? Hakee jännitystä?

Mulla oli samanlainen opiskelukaveri. Saattoi yhtäkkiä tokaista: "Miksi tuo opettaja katsoo sua niin vihaisesti?" tai "Tiina ei selkeästi olisi halunnut sua niiden ryhmään ryhmätyötä tekemään" "Tuo opettaja ei varmaan tykkää susta."

Kun kerroin että mulla on juttua yhden miehen kanssa, hän kysyi: "Ai tykkääkö se susta?" (Ei varmaan. Muuten vain ollaan yhdessä).

Eka ajattelin hänen haluavan lannistaa minua ja polkea mun itsetuntoa, mutta sitten päätin hänen olevan vain niin tyhmä, että ajattelemattomuuttaan möläytteli.

Itselläni ei olisi pokkaa sanoa kenellekään, että tuo ei varmaan tykkää susta. Mikä minä olen sellaista päättelemään vain jostakin katseesta tai eleestä.

Minä ja ystäväni lähdimme molemmat vaihto-oppilaiksi. Minä olin se, joka alunalkaen halusi lähteä ja kaverini sitten innostui ideasta myös ja päätti hakea. Kun olimme molemmat tulleet hyväksytyiksi ohjelmaan ja kohdemaat varmistuneet - meillä oli kohdemaat, mutta molemmat päästiin ensimmäiseen hakutoiveeseen - hän jostain syystä suuttui minulle. En tiedä miksi. Jos puhuin omasta tulevasta vaihtovuodestani, hän alkoi tuhahtelemaan ja pyörittelemään silmiä ja pitämään mykkäkoulua. Myöhemmin kuulin, että hän puhui kaikille p.skaa minusta ja tulevasta vaihtovuodestani ja kuinka odotukseni olivat "epärealistisia", kuinka "kuvittelin itsestäni liikoja", "tulisin maitojunalla kotiin", "lähdin vaihtoon vain ollakseni erityinen" ja niin edelleen. En vieläkään tiedä, mikä sai hänet kääntämään kelkkansa tähän malliin. Minä lähdin meistä kahdesta ensin reissuun, eikä hän enää vastannut viesteihini. Oma vaihtovuoteni oli aivan fantastinen ja kuulemani mukaan niin hänenkin, mutta ikinä emme ole kokemuksistamme puhuneet, koska emme ole olleet sen koommin yhteyksissä.

Ala-asteella luokkakaveri suuttui mulle siitä, että olen kaksikielinen ja puhuin sujuvasti englantia jo ennenkuin sitä alettiin opiskelemaan koulussa. :D

Sama ihminen muuten kiukutteli myöhemmälläkin iällä samasta asiasta, kuulemma on jotenkin loukkaavaa kun juttelen isäni kanssa englantia (isäni ei siis puhu kovin sujuvaa suomea). Olisi pitänyt leikkiä mykkäkoulua kotona.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisuudesta väsähtävänä tyyppinä pidän kyläilyt mielellään 2-3 tunnin mittaisina, ellei erikseen jotain pidempää ole sovittu. Kerran sitten kun olin ollut kaverilla kahville kutsuttuna, sain perään pitkän ja syyttävän viestin jossa avauduttiin kuinka olen käyttäytynyt todella loukkaavasti kun aina "häivyn mahdollisimman pian" ja että olen vastuussa tämän yksinäisen kaverin pahasta olosta.

Mulla on vähän samanlainen kokemus. Kaveri vittuili jonkun muun, asiaan liittymättömän riidan yhteydessä, kuinka minulla on aina "kiire kotiin" hänen luonaan vieraillessani. Väsähdän kanssa vierailuista, kaksi tuntia on about maksimi jonka kestän viettää toisen ihmisen luona. Lisättäköön vielä, että jouduin tuolloin kulkemaan kaverin luo aina kahdella bussilla, ja matkaan meni kevyesti tunti, joskus enemmänkin. Tästä syystä lähdin mieluusti esim. arki-iltoina siis sellaisiin aikoihin, että kerkesin tehdä vielä kotonakin hommia ja viettää vapaa-aikaa. Niin, ja kaveri on itsekin introvertti.