Vihdoinkin joku uskalsi sanoa ettei lasten käytöshäiriöt

Adhd ei ole käytöshäiriö vaan tarkkaavaisuushäriö. Osalla adhd-lapsista voi olla myös käytöshäiriö, kaikilla ei.

Ja osalla käytöshäiriöisistä lapsista saattaa olla adhd.

Selvennetään tämä tässä kohden...

Väitän, että osan käytöshäiriöt koulussa johtuu siitä sosiaalisesti vaativasta ympäristöstä. Siellä on normaalia heittää homoläppää ja kelyaisen auton näkyessä voi lyödä toista käsivarteen.

martti kirjoitti:

Jos mun lapsi ei osaisi käyttäytyä, niin laittaisin sen raskaisiin peltohommiin! Oppis ainakin olemaan ja tajuais, ettei elanto irtoa perseilemällä ja laiskottelemalla.

Ja kuinka paljon ollaankaan nähty hyvin käyttäytyviä lapsia, jotka osaavat kiusata hienovaraisesti ja provosoida ne impulssiherkät sekoilemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin monilla vanhemmilla on vanhemmuus hukassa.

Lapset ei osaa edes kunnolla puhua kun heidän kanssa ei jutella, räplätään vain kännykkää.

Kun on ongelmia, miksi niitä ipanoita tehdään vain lisää.

Monet vanhemmat pelkää lastaan, ollaan lepsuja, lapset sylkee, potkii. Uskomatonta.

Ei sääntöjä ja rajoja. 

Ne (onneksi harvat) joilla tosiaan on ihan vanhemmuus hukassa (miten muodikas lausahdus...) tarvitsevat syyllistämisen sijaan tukea. Yleensä heillä on aika syviäkin ongelmia. En ymmärrä miksi vähäosaisia pitäisi vaan polkea jatkuvasti? Esimerkiksi vakavasti masentunut isä tarvitsee apua, ei somemyllytystä lampailta. Onko teidän jotenkin vaikea nähdä asioita laajemmin? Tähän ei tarvita edes kovaa älyä...

Kyllä. Mutta moni kakku päältä kaunis. Miten luulet että esim. isän masennus, päihderiippuvaisuus tmv. näkyy ulkopuolisille arjessa? Jos ei edes äidin hätähuuto tavoita viranomaisia. Tämä vain yksi esimerkki, mutta faktaksi nähty.

Mun veli on just sellainen adhd, jolla on todella hyvät käytöstavat. Menee suorastaan överiksi välillä, kun haluaa olla kaikille niin kiltti ja sitten ahdistuu, kun muut eivät ole. Hänen ongelmansa on keskittymiskyvyn puute, lyhyt pinna, hikoilu, motorinen kömpelyys, tiheä vessassakäynnin tarve, kyvyttömyys pitää tavarat järjestyksessä, yms, mutta huonosti käyttäytyvä hän ei ole ollut koskaan. 

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-2000005052275.html

Vanhemmuus on hukassa, lapset oireilevat ja Suomessa tehdään turhia ADHD-diagnooseja, uskoo lasten kanssa pitkään työskennellyt ammattilainen.

Huomattavan suuri osa tarkkaavuushäiriöistä ja levottomuudesta onkin kotitaustaan ja kotona tapahtuvaan vuorovaikutukseen liittyvää eikä aivoperäistä, väittää lasten kanssa työskentelevä psykologi ja psykoterapeutti Risto Lappeteläinen.

Se, mikä minua huolestuttaa tuossa ADHD:n ylidiagnosoinnissa on, että näitä lapsia sitten aletaan lääkitä, jopa melko aikaisesta lapsuudesta lähtien. Mitä ne lääkkeet tekevät sellaisten lasten aivoille, joilla ei sitten kuitenkaan sitä "aivovammaa" ole? Tehdäänkö heistä lääkeriippuvaisia lopuksi elämäkseen - turhan takia?

Yleisimmät käytetyt läkkeet ovat metyylifanidaatti (psykoaktiivinen huumausaineeksi luokiteltava aine),dekstroamfetamiini (amfetamiinin stereoisomeeri)ja lisdeksamfetamiini (huumausaineeksi luokiteltu sekin).

ADHD kyetään todentamaan oikeasti vain aivokuvauksella. Se on hyvin kallista touhua ja siksi sitä tehdään äärimmäisen harvoin. Yksistään tämä tilanne mahdollistaa sairauden ylidiagnosoinnin.

Me ihmiset emme mielellämme kohtaa virheitämme. Niinpä vanhemmille voi todella olla helpotus, kun lapselle annetaan diagnoosi. Omat kädet puhdistuvat sillä. Inhimillistä, mutta väärin sitä lasta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Se, mikä minua huolestuttaa tuossa ADHD:n ylidiagnosoinnissa on, että näitä lapsia sitten aletaan lääkitä, jopa melko aikaisesta lapsuudesta lähtien. Mitä ne lääkkeet tekevät sellaisten lasten aivoille, joilla ei sitten kuitenkaan sitä "aivovammaa" ole? Tehdäänkö heistä lääkeriippuvaisia lopuksi elämäkseen - turhan takia?

Yleisimmät käytetyt läkkeet ovat metyylifanidaatti (psykoaktiivinen huumausaineeksi luokiteltava aine),dekstroamfetamiini (amfetamiinin stereoisomeeri)ja lisdeksamfetamiini (huumausaineeksi luokiteltu sekin).

ADHD kyetään todentamaan oikeasti vain aivokuvauksella. Se on hyvin kallista touhua ja siksi sitä tehdään äärimmäisen harvoin. Yksistään tämä tilanne mahdollistaa sairauden ylidiagnosoinnin.

Me ihmiset emme mielellämme kohtaa virheitämme. Niinpä vanhemmille voi todella olla helpotus, kun lapselle annetaan diagnoosi. Omat kädet puhdistuvat sillä. Inhimillistä, mutta väärin sitä lasta kohtaan.

Tämä on niin jo niin paksua ettei kannattaisi vaivautua edes vastaamaan.

Muutama kommentti kuitenkin pakki tähän yhteyteen laittaa.

Adhd ei ole millään mittareilla ylidiagnosoitu Suomessa, USA esim. eri tilanne.

Toisekseen adhd-lääkkeet EIVÄT aiheuta riippuvuutta.

Kolmanneksi ehkä tärkein seikka - psykologi EI OLE PÄTEVÄ diagnosoimaan tarkkaavaisuushäiriöitä, sen tekevät neurologi/psykiatri. Siispä psykologi ei ole myöskään pätevä myöskään arvioimaan diagnoosin todenmukaisuutta. Ethän lai halua psykologia diagnosoimaan muitakaan sairauksiasi?

Ihmisen käyttäytyminen on hankala juttu, se voi johtua niin monesta. Samanlainen käytös voi olla seurasta monenlaisista erilaisista kehityspoluista. Jollain on haastava temperamentti, mikä aiheuttaa helpommin vanhempien kanssa vuorovaikutukseen negatiivisuutta, eli perimä ja ympäristö vaikuttavat yhdessä. Riski käytöshäiriöille on suurempi kun neurologiassa on tiettyjä alttiuksia, samanlaiset kasvatuskäytännöt voivat toisella "aikaansaada" käytöshäiriöön johtavan polun, kun taas joku toinen lapsi ei reagoi yhtä vahvasti ja hänellä on parempi pärjäävyys eli resilienssi kestää epäsuotuisia kasvatuskäytänteitä. Osa lapsista on herkempiä kuin toiset.  

Tarkkaavaisuushäiriö ja levottomuus ovat eri asioita kuin käytöshäiriö. 

Entisenä käytöshäiriöisenä lapsena ja nykyisenä käytöshäiriöisenä aikuisena sanoisin että 70℅omasta häiriintyneisyydestäni johtuu geeneistä ja loput 30% lapsuudenaikaisista traumatapahtumista, jotka eivät olleet kasvatuksesta kiinni. Hyvät oli vanhemmat. Joten ei ainakaan aina johdu huonosta kasvatuksesta! :)

Mullakin meni pitkälle ketjuun lukiessa ennen kuin tajusin, että ap puhuu ADHD:stä.. Minulla on poika, jolla on diagnosoitu 6-vuotiaana ADHD, eikä hänellä ole tähän päivään mennessä (on nyt 17-vuotias) ole ollut minkäänlaisia käytöshäiriöitä. Fiksu, hyvin kasvatettu ja elämänmyönteinen nuori mies.

Ap on hakoteillä tämän asian kanssa.

Varmasti on lapsia jotka saa diagnoosin vaikka kuinka olisi hyvät vanhemmat. Silti ihmetyttää että tuntemissani ylivilkkaus-, ADHD-, ja erityisherkkätapauksissa on aina sama tarina: se lapsi jolla on adhd pelaa pleikkarilla tuntikaupalla päivässä. Edes pienenä lapsen kanssa ei ole esim ulkoiltu, vaan tuijotettu lastenohjelmia. Äiti on yh ja lasta on pienestä asti kuljetettu hoitoon ties kenelle välittämättä perusturvallisuudesta. Ei rajoja eikä sääntöjä missään asioissa.

Erityisherkkä: lapsi on aivan paniikissa vieraissa paikoissa eikä 10-vuotiaana esim puhu kenellekään jota ei tunne, on kyvytön solmimaan ystävyyssuhteita jne. Mutta eihän sillä ole mitään tekemistä, että tätäkin lasta on palloteltu eri hoitajien kesken vauvasta asti, eroperhe joten siihen lisäksi kahden kodin väliä reissaamiset, paljon muuttoja koko lapsuuden ajan, ei siis pysyviä ystävyyssuhteita voi tullakaan kun taas vaihdetaan kaupunkia. Mutta eihän äidin mukaan näillä ole mitään tekemistä keskenään.

ylivilkas: leikit pelkkää riehumista, hakkaa kavereitaan kun ei homma miellytä, aikuisia ei pidä minään auktoriteettina eli ei tottele jne - olisiko voinut pienenä edes yrittää kasvattaa ja joskus kieltää asioita, eikä kysellä lapselta "voisitko nyt lopettaa". Ei-sanaa ei ole saanut sanoa lapselle sillä vanhempien mukaan se traumatisoi lasta. Väkivaltainen käytös on palkittu pienestä asti ottamalla syliin eikä minkäänlaisia rangaistuksia ole annettu ikinä sillä nekin traumatisoivat. Esimerkkinä lapsi rikkoi tahallaan pikkusiskon lelun, joten äiti palkitsi tämän ostamalla tälle riehujalle uuden toivelelun sillä "jannepetterillä on tylsää ja se purki energiansa rikkomalla, parempi ostaa sille tekemistä". Pikkusisko ei muuten saanut uutta lelua rikotun tilalle sillä se oli jo vanha muutenkin kuulemma...

Ja jostain kumman syystä samoissa perheissä on useampi lapsi ongelmissa, mutta lapsia väännetään silti lisää.

Rakkaus ja rajat.

Aika jännä kun se huono kasvatus osuu vain yhteen lapseen perheesssä, ap. Miten selität sen? :)

Tähän voisin erityislapsen äitinä kirjoittaa taas vaikka mitä, mutta pyydän että lukisitte muitakin tiedonlähteitä, kuin provosointitarkoitukseksi kirjoitettua artikkelia.

Meidän lapsen diagnoosia ei psykologi ole kirjoittanut, vaikka usean psykologinkin kanssa on tullut toimittua.

Ja lääkityksen hyödyt selättävät haitat, tarkoituksena turvata lapselle mahdollisimman hyvä elämä.

Lukekaa esim. siitä, että kuinka monella vankilassa olevalla on epäilty olevan diagnosoimaton ADHD. Nämä ovat ehkä olleet niitä kylähulluja tai luokan häiriköitä, väliinputoajia ilman asianmukaista apua ja tukea.

Suomalaisten asenteet neurologisten poikkeavuuksien hyväksymisessä on vielä lapsen kengissä. Verrattain lyhyt aika siitä kun oudot ja vammaiset lapset piilotettiin kaappeihin.

Kuule ap, karman laki toteuttu usein. Kärkkäästi sanottu mielipide kolahtaa usein omaan nilkkaan.

Olen tämän katlerasti itse kokenut, kun olen aina arvostellu toisten ihmisten lasten kasvatusta.

Niinpä olen omaan lähipiiriin saanut tällaisen lapsen, jonka kasvatusta ja sisarten kasvatusta olen seurannut hyvin läheltä.

Mieli on ihmeellisesti muuttunut.

t.70 v ikänsä lasten kanssa ollut

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on lapsia jotka saa diagnoosin vaikka kuinka olisi hyvät vanhemmat. Silti ihmetyttää että tuntemissani ylivilkkaus-, ADHD-, ja erityisherkkätapauksissa on aina sama tarina: se lapsi jolla on adhd pelaa pleikkarilla tuntikaupalla päivässä. Edes pienenä lapsen kanssa ei ole esim ulkoiltu, vaan tuijotettu lastenohjelmia. Äiti on yh ja lasta on pienestä asti kuljetettu hoitoon ties kenelle välittämättä perusturvallisuudesta. Ei rajoja eikä sääntöjä missään asioissa.

Erityisherkkä: lapsi on aivan paniikissa vieraissa paikoissa eikä 10-vuotiaana esim puhu kenellekään jota ei tunne, on kyvytön solmimaan ystävyyssuhteita jne. Mutta eihän sillä ole mitään tekemistä, että tätäkin lasta on palloteltu eri hoitajien kesken vauvasta asti, eroperhe joten siihen lisäksi kahden kodin väliä reissaamiset, paljon muuttoja koko lapsuuden ajan, ei siis pysyviä ystävyyssuhteita voi tullakaan kun taas vaihdetaan kaupunkia. Mutta eihän äidin mukaan näillä ole mitään tekemistä keskenään.

ylivilkas: leikit pelkkää riehumista, hakkaa kavereitaan kun ei homma miellytä, aikuisia ei pidä minään auktoriteettina eli ei tottele jne - olisiko voinut pienenä edes yrittää kasvattaa ja joskus kieltää asioita, eikä kysellä lapselta "voisitko nyt lopettaa". Ei-sanaa ei ole saanut sanoa lapselle sillä vanhempien mukaan se traumatisoi lasta. Väkivaltainen käytös on palkittu pienestä asti ottamalla syliin eikä minkäänlaisia rangaistuksia ole annettu ikinä sillä nekin traumatisoivat. Esimerkkinä lapsi rikkoi tahallaan pikkusiskon lelun, joten äiti palkitsi tämän ostamalla tälle riehujalle uuden toivelelun sillä "jannepetterillä on tylsää ja se purki energiansa rikkomalla, parempi ostaa sille tekemistä". Pikkusisko ei muuten saanut uutta lelua rikotun tilalle sillä se oli jo vanha muutenkin kuulemma...

Ja jostain kumman syystä samoissa perheissä on useampi lapsi ongelmissa, mutta lapsia väännetään silti lisää.

Jutustasti haisee paska ihan tänne meidän keittiöön asti.

Toivottavasti saat erityislapsen tai lapsenlapsen.

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä kun se huono kasvatus osuu vain yhteen lapseen perheesssä, ap. Miten selität sen? :)

Tästä on monesti ollut juttua palstalla. Liittyy lasten eriarvoiseen kohteluun perheessä. Pienet nyanssit.

Ei ole yhtä ehdotonta totuutta tässäkään asiassa. Kyllä, on olemassa adhd, jonka alan asiantuntijat osaavat määritellä ja diagnosoida, joskus oikein, joskus väärin. Mutta ihan varmasti voi sanoa senkin, että kasvatuksella voi saada lapsessa aikaan adhd:n oirepiiriin kuuluvaa käyttäytymistä. Juuri sinua, erityislapsen äiti/isä, en osoita sormella.