<3 MAALISKUISTEN viikonloppu (pe-su) <3
Kuten huomaatte, täällä ollaan edelleen. Supistuksia tulee ja menee, mutta se säännöllisyys ja " viimeinen" terä puuttuu, eli sitä odottelen. Mies on ihan täpinöissään, ei oikein uskalla kysyä mitään, mutta " vahtii" mun jokaista liikettä/ilmettä kuin haukka, suloista:)
Yön sain nukuttua ihan hyvin ja ulkona aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, joten mieli pirteä. Viikonlopuksihan sitä on luvattu lumisadetta, joten silloin " joutaisi" noin niinkuin säiden puolestä lähteä synnyttämään:).
Toivottavasti saadaan paljon uusia vauva uutisia pinoon viikonlopun aikana,
palaan myöhemmin, nyt aamupuuron keittoon,
Maisa 38+6
Kommentit (66)
Just tultiin kotia Kättäriltä, tyttö syntyi 15.3.2006! Melkoinen pakkaus olikin 51cm ja 4,4kg. :) Kaikki meni loistavasti, nyt tutustutaan toisiimme kotona..:) Onnea kaikille muillekin!!!! Ja jaksamista vielä odottaville!!;)
mamppa & tyttö 2vrk
Mäenlaskusta/leikkipuistosta kotiuduttu. Pienin on untenmailla ja isommat leikkivä (toistaiseksi) rauhassa omissa huoneissaan. Joten täällä hengaillaan:)
Monkye: Vau, lupaavalta kuulostaa, tuskin tossa tilanteessa luulisi enää montaa päivää vierähtävän.
Katjuskalle ja Pinjalle jaksamista edelleen, onkohan Caddie päässyt jo tositoimiin, huhuu....
Omassa navassa ei raportoitavaa, tilanne ennallaan, verinen vuoto onneksi loppunut (josko sitä pääsisi kokeilemaan sitä mukavaa ässää tänään:).
Harmittaa kun en illalla enää pääse vesijumpalle, se on ollut ihana tapa aloittaa viikonloppu. Palata sieltä saunapuhtaana ja treenaneena, naisten kanssa kuulumisia vaihtaneena hiljaiseen kotiin (mies pistänyt lapset sillä aikaa nukkumaan), vähän iltapalaa masuun ja sitten miehen viereen kattomaan telkkaa. No kaikkea ei vo enää tässä vaiheessa saada.
Nyt taidan vääntäytyä kahville, meinasin joogata hetken ja illasta lupasin lähteä esikoisen kanssa jäälle hiihtämään (tästä ei mun lonkat kyllä ihan hirveästi tykkää, mutta kun tuli luvattua).
Supistuksia odotellen ja toivoen,
Maisa
Käytiin eilen Jorvissa tarkistamassa neidin asentoa ja paino arviota, neiti oleilee hyvin pää alaspäin mutta ei ole lasketunut ei siis myöskään kiinnittynyt ja paino arvioksi tuli pikkaisen päälle 3kg. Ja vanha selkäleikkauksen haavakaan ei ole ongelma puudutukseen saantiin, joka oli helpottava tieto.Nyt sitten vaan odotellaan et pääsis synnyttämään mutta tuskin tässä ihan vähään aikaan lähdetään mihinkään kun ei oo edes supistuksia ym...
Sain tänään vihdoin ja viimein käytyä jättämässä ajokortti hakemuksen kun olen onnistunut hävittämään sen jotenkin ihmeellisellä tavalla : /
Pitäis vähän siivoilla ja järjestellä muuttolaatikot vähän parempaan järjestykseen kun huomenna olis tulossa kavereita saunomaan ja viettämään iltaa. Nyt noita muuttolaatikoita lojuu pitkin kämppää kauniisti : )
Nyt täytyy lähteä koirien kanssa ulkoilemaan jos sen jälkeen sais innostuksen alkaa siivoamaan : )
Oikein mukavaa viikonloppua!!
Lautasalo rv 38+1 ja emppu
Eli käytiin tarkistamassa vauvan kokoa, kun neuvolassa olivat sitä mieltä, että vauva on niin iso, että pitäisi saada pian syntymään.
Kokoarvioksi saatiin 4 kg, joten ei se vauva niin jättimäinen sitten ollutkaan. Lapsivettä oli vähän normaalia enemmän, joten se kasvattaa masun kokoa. Kohdunsuu oli sormelle auki, mutta kaulaa oli jäljellä parisen senttiä. Eli saatiin uusi aika vasta viikon päähän, ellei tämä nyt lähde spontaanisti ennen sitä syntymään.
Jotenkin tuntuu, että ensi viikolla ollaan vielä yhdessä koossa... =)
No, jos tänään vielä saunoisi ja harrastelisi seksiä, jos vaikka saisi lisää vauhtia tuohon kohdunsuun tilanteeseen.
AliisaS + Edvard rv 40+4
Moi maalikset!
Tässä äitiyden onnen tohinassa en ole ehtinyt ilmoittaa:
pikkutyttö syntyi H38+5 su 12.3., painoa 3495g, pituutta 52cm. Synnytys käynnistettiin toksemian vuoksi mutta muuten olikin tosi idyllinen- kaikki meni paremmin kuin olisin osannut uneksia!
Pitkää pinnaa ja voimia lopumetreille maaliskuisille jotka vielä odottavat!
ellu
Voihan vitsi mikä olo. Olen ihan poikki! Jaksoin kuitenkin hakea ne piilarit, kun mies lähti kyyditseen. Päädyin sinisiin väripiilareihin. Aika jänskän näköiset. :)
Supistuksia on edelleen tullut harvakseltaan. Tekis mieli lähteä lenkille tai jotain, et sais vähän vauhditettua asioiden kulkua. Toisaalta on ehkä parempi levätä ja kerätä voimia, kun olen viimeöisten supistustusten jälkeen ollut koko päivän aivan poikki. Saa nähdä mitä ens yö tuo tullessaan, toivottavasti vauvan ;) Anteeksi, kun en muista nimimerkkiäsi nyt, mutta oli ihanaa, kun sanoit oman synnytyksesi alkaneen näin! Se toi lisää uskoa, että tää vauva olis ehkäpä jo ulos pyrkimässä! Kiitos siis kommenteistasi! :)
Tsemppiä teille " yliaikaiset" , toivon todella että seuraavaksi olisi teidän vuoro saada vauvanne. Monkeyn tilanne näyttää kanssa aika lupaavalle! Tsemppiä! Niin, ja tsemppiä taas meille muillekin! :)
Maarge 39+6
Ja monkeyn puolesta jännätään ja pidetään peukut pystyssä, että pääsisitte mahdollisimman pian tositoimiin :)
Mä istuin eilisen ja tän päivän koulutuksessa ja kivasti kertyi turvotusta vaikka yritinkin pitää jalkoja ylöspäin ja liikuskella aina välillä. No, eilen aamulla oli neuvola ja viikossa oli muutenkin tullut painonlisäystä 1,5 kg, neuvolaterkkari totesikin, että jo naamasta näkee, että turvotus on lisääntynyt. No, nyt painoa tullut yhteensä sellainen 12 kg, eli sen suhteen vielä ihan raameissa kuitenkin. Vauva ei edelleenkään ollut kiinnittynyt, mutta maha valahtanut alaspäin. Eilen iltapäivällä ja tänään koko päivän on supistellut, tänäänkin melko lailla kivuttomasti mutta silleen että tietää kuitenkin. No, kuten joillain muillakin, on täälläkin tänään ässät käytössä, paitsi että siivota en enää ajatellut :) Uudet verhotkin odottaa tossa pussissa ripustajaansa, mutta ei vaan jaksa. Kummasti sitä väsähti tosta istumisesta, aamulla ei millään olisi päässyt ylös vaan unta olisi riittänyt.
Nyt pyykit kuivumaan ja sitten saunaan! Mukavaa viikonlopun alkua itse kullekin :)
-Aranja sekä myös saunomista rakastava Kiureli 38+1-
ONNEA ONNEA KAIKILLE JOTKA OVAT VUOROSTAAN NOUTANEET NYYTTINSÄ!!
Täällä elellään iloista ja ihanaa vauva-arkea. :) Mä en olisi ikinä voinut uskoa, miten helppoa tämä voisikaan olla. Meillä syöpötellään, nukutaan ja " naureskellaan" tyytyväisenä päivät ja yöt pitkät. :) Tyttö on kuin unelma.
Tänään olin tytön kanssa ekaa kertaa Hgin keskustassa. Pakkasin pikkuiseni vaunuihin ja köröttelimme lähijunalla keskustaan. Tapasin pari kaveriani, käytiin syömässä ja kahvella. Tyttö oli koko reissun ajan tosi kiltisti. Nukkuikin tietysti lähes koko ajan. Juuri kun sain kaakaoni juotua (en ole synnytyksen jälkeen juonut kahvia laisinkaan), niin sopivasti tyttö vaati omaa " kaakaotaan" . :)
Hyvin me ollaan tytön kanssa kaksistaan pärjätty, kun mies on ollut töissä. Keskiviikkona mies tuli oikein ihmisten aikoihin kotiin, mutta eilen meni aika myöhään. Tänäänkin taitaa mennä, koska ei vielä ainakaan näy.
Tyttö on nukkumassa. Varmaan kohta herää syömään ja todennäköisesti seurustelemaan. Illaksi ei ole ihmeempiä suunnitelmia. Meillä olisi pari leffaa rästissä, joten jos mies kotiutuu ajoissa ja tuo mukanaan sen pizzan, jonka lupasi, niin sellaiset olisi suunnitelmat tälle illalle.
Huomenna vanhempani tulevat käymään ja sunnuntaina mennään miehen vanhemmille syömään. Molempien vanhemmat haluavat nyt niin valtavasti hyysätä ja mikäs siinä. Kyllä minulle valmis ruokapöytä kelpaa. :) Muuten en siitä hyysäämisestä niin välitä..
ITKUHERKKYYDESTÄ. Joku kyseli tästä synnytyksen jälkeisestä itkuherkkyydestä. Mä olin pari ekaa viikkoa koko ajan pillittämässä milloin mistäkin. Joskus pelkkä miehen " hei" sai vedet silmiin. :) Se meni kuitenkin minulla ainakin parissa viikossa ohi ja nyt olen taas " oma herkkä itseni" . Mä itken siis normaalistikin aika herkästi..
PAINOSTA. Mulla on raskauskilot menneen talven lumia. :) JES! Itse asiassa tänään punnitsin itseni ja vajaa kilo on mennyt jo alaspäin siitä, mitä painoin ennen raskautta. Imetys ja vauvanhoito kuluttaa kaloreita melkoisesti.
No nyt tyttö heräsi.. Neiti on kuin itse täsmällisyys. :) Täytyy mennä! Jaksuja kaikille viime metreille!! Ja kivat viikonloput jokaiselle!
Lily & tyttö 1kk+
[color=blue]
Empä sitten eilen ehtinytkään uudelleen koneelle vaikka niin lupasin....
Eilen illalla oli todella kipeitä vihlomisia ja suppareita, mutta tilanne rauhottui, kun menin joskus yömyöhään nukkumaan.
Tänään on sitten tullut limatulppaa (esikoiselta en sitä edes huomannut!!) ja maha on eilisen rytinän jälkeen laskenut ihan silmissä....josko siis olis matkalla ulospäin!!!!!!
Huomenna on siis esikon 3v. synttärit ja voi olla että synttäreiltä synnärille mennään, mutta haitanneeko tuo- ei todellakaan!! Tänään ja eilen on ollut jotenkin ihan eri meininki tuolla alapäässä kuin aikaisemmin, jotenkin sellainen hallitsematon, mutta en osaa aina edes sanoa, että onko kysymys supistuksesta, kun kivut on aina niin erilaisia!! Mutta synnytystä kohti siis selkeästi ollaan menossa...milloin se sitten on, se on vielä mysteeri!!
ONNEA UUSILLE VAUVANSA HAKENEILLE JA TSEMPPIÄ SEN VIIKONLOPPUNA TEKEVILLE!!
MUKAVAA VIIKENDIÄ!!
Urkki 38+3
Joko monkey lähti synnyttämään? Entä missä katjuska? Missä pinja?
Mulla tuli raskausaikana painoa yhteensä 19kg, aamulla kävin vaakalla, 7kg jäljellä lähtöpainoon. Ja synnytyksestä päivää vajaa kaksi viikkoa.
Käytiin tänään moikkaamassa mummia töissä (siis miehen äitiä), vauvaa piti esitellä kaikille. Mummi on niin ylpeä! Mun vanhemmat lähti eilen Thaimaahan, äiti sanoi että ostavat varmaan kahdelle pikkutytölle matkalaukullisen kivoja vaatteita! Meidän tytölle ja puolivuotiaalle serkkutytölle siis...
NapNap + tyttö, melkein 2vko
Huh tänään on ollut niin paljon tekemistä, että hyvä että ehtii hengähtää. Tänään oon ihan selvästi jopa tuntenut paljon supistuksia ja nipistelyä tuolla alavatsassa ja kovasti ollaan liikuskeltu siellä :) Tekis niin mieli jo saada se pieni nyytti omaan kainaloon, pääsis samalla kaikista näistä vaivoista mitä nyt on viime päivinä tullu, kuten päänsärky ja turvotus. Tänään taas kävin neuvolassa mittauttamassa verenpaineen, oli hiukan laskenut eilisestä. Jokos Katjuskalle on tullut lähtö?! Täällä jännätään Katjuskan puolesta :) Ei muutakun hyvää viikonloppua kaikille!
Tuuteli 41+1
[color=green]täällä ollut kiire päivä, vasta nyt ehdin nettiin. eli siis vielä kokonaisena;)
tuossa alkuillasta huomasin että suojaan oli tullut iso märkä läntti - olisko tihkunut lapsivettä? hain tuolla hakutyökalulla tihkumisesta, mutta kaikki löydetyt vastaukset pyysi vain odottamaan että vettä tulee huomattavasti enemmän tai alkaa supistella. jotain pientä vihlontaa myös alavatsalla, mutta ei toistaiseksi muuta. seurataan siis tilannetta. tässä vaiheessa iltaa vauva kyllä tosi aktiivinen, päivällä nukkui tosi paljon, mutta nyt on mekastanut pari tuntia.
tsemiä ja jaksuja kaikille, huomenna palataan. tuskin tämä tästä etenee, aika kevyeltä vielä vaikuttaa..
Caddie rv 40+3 (vielä vähän aikaa)[/color]
Vielä siis yhdessä koossa. Peukkuja et Monkey ja Pinja on päässy synnyttämään.. Toivotaan myös et kaikki muutkin yliaikaiset päästään jo tänä viikonloppuna. Tuutelin kanssa voitaisiin lähteä samaan aikaan... Miten olis ens yönä? Vähän on nyt illalla supistellu, toivotaan ettei mene ohi nukkumaan mennessä.
Taas oli tullu uusia vauvoja ONNEA!
Nyt nukkumaan ja toivotaan etten täällä enää aamulla ole itsestäni ilmoittelemassa :)
Öitä!
Kati 41+5
Joo mulla kanssa supistellu tässä tiheään tahtiin nyt koko illan, tuliskohan yöllä molemmille lähtö? :D En uskalla mennä nukkumaan, jännittää sen verran..
Toivottavasti ei olla enää aamulla täällä ilmoittelemassa!
Tuuteli 41+1
Voi Katjuska ja Tuuteli.. Toivon todella, että teitä ei täällä tänä aamuna näy! Ja eikös siellä ainakin Pinja ollut vielä reippaasti yliaikainen? Laho pää... saattaa olla paljon muitakin... Mikäköhän on Monkeyn tilanne? Lupaavalta on ainakin vaikuttanut! Ja onhan siellä myös monia muita, keillä on oireita alkanut oleen oikein roppakaupalla! Tosi hieno juttu! Toivotaan vaan, että ne oireet tuottaa tulosta... Lilyn vauva-arki kuulostaa niin ihanalle, että alkaa toivoon sitä nyyttiä vielä enemmän!
Itseä alkaa hieman ärsyttää, kun mitään ei tapahdu, vaikka kovasti lupaileekin. Tänään on muuten mun LASKETTU AIKA! Voi video, tasan 40 viikkoa!!!!!!!! Eikös se täällä treen suunnalla ollu niin, et ne alkaa käynnisteleen noin 14 päivää yli, vai? Eli max 2 viikkoa...
Viime yönä yritin vaan nukkua, vaikka supistuksia tulikin reippaasti. Tottakai niihin aina heräs, mutta en alkanut kelloa tuijottaan. Pakko saada nukkua, kun edellisyö meni kellon kanssa ja unet jäi vähiin. Ja hyvä oli, et nukuin. Aamua kohti ne supparit taas väheni. Ne on vaan tosi voimia vieviä jotenkin. Onko muilla sellaista, että aamupäivät/päivät on suht rauhallisia ja sit illasta ja etenkin alkuyöstä supistelee? Ne mun supparit on tosiaan ihan tuntuvia kuitenkin, ei tunnu enää miltään harjoitussuppareilta. Olis kiva, kun tietäis tilanteen tuolla kohdunsuulla. Onko auki yhtään, pehmennyt tms. Mulla ei sitä oo katottu kun lääkärikäynneillä, eli viimeks rv 37, jolloin tilanne täysin umpio.
Paremmin nukutun yön jälkeen jaksaa nyt taas paremmin tehdäkin jotain tänään. Eilinen kun meni täysin sängyssä. Lähdetään ehkä ajeleen meiän kotipaikkakunnalle (50 km). Kaikille oikein mukavaa viikonloppua! Koitetaan nauttia näistä viime hetkistä ennen synnytystä!
Maarge 40+0 (o-ou...)
Ei sitten tullut yöllä lähtöä... Supistuksia tuli muutama yöllä, mutta ei sellaisia etteikö olisi nukkua pystynyt. Lähtiköhän se Tuuteli ilman mua synnyttää? Monkey on tainnu päästä hommiin, mitenköhän Pinja? Pidän täällä kaikille peukut pystyssä! bd
Taisi neiti herätä. Hyvät viikonloput kaikille! Ihanaa kun aurinko paistaa!!!!
Kati 41+6
Ihanaa, kun huhuilette vaikka mähän oon sanonu, ettei oo MITÄÄN tuntemuksia, joten ei oo varmasti lähtö lähelläkään. Niin kiire ei tule, ettenkö ehtis tänne käydä kirjoittamassa!
Musta tuntuu, ett tähän asiaan ei voi ottaa vuoronumeroita, koska moni tuntuu painavan jonon hänniltä ohi;=) Eli monkey oot varmaan jo päässy sairaalaan? Maarge sulla tapahtuu kanssa varmaan pian!
Eilen oltiin mökillä ja tarvoin umpihangessa kivuista huolimatta. Ei mitään vaikutusta. Jalat on tosi tiukat ja lihaksikkaat edelleen eli voin stressata vaan vatsanahan kiristystä synnytyksen jälkeen. Kiva kuulla, ett teillä synnyttäneillä on tippunu paino ihan kiitettävästi. Olokin siis helpottuu huomattavasti!
Aurinko paistaa ja täytyy yrittää olla ulkona paljon + keksiä taas miten saada aika kulumaan.
Kolme päivää aikaa synnyttää, että vauvasta tulisi KALAT eikä OINAS! Seitsemän päivää mun esikoisen synttäreihin, joita en siis pidä silloin, mutta alkaa hirvittää tuleeko lapsille sama syntymäpäivä?!
Jaksamista kaikille ei tässä voi paljon muuta sanoa.
Pinja 40+4
[color=Orchid]Tää on siis ihan käsittämätöntä, että mihin ne supistukset oikeesti voi tosta vaan loppuu kuin kananlento. Eilen käytiin reippaalla kävelylenkillä ja sen aikana supistelikin jonkin verran, saunassakin käytiin. Illalla tunsin muutaman supistuksen tapaisen, mutta yöllä en herännyt yhteenkään supistukseen vaan nukuin ihan älyttömän hyvin. Neljän aikaan kävin vessassa ekan kerran ja sillon jouduin vaihtaa housutkin, kun housuihin tuli sellanen köntti limaa, ei kuitenkaan se koko limatulppa. Ja sen jälkeen mahassa jonkin aikaa älyttömän kipet menkkatuntemukset. Että jospa siellä nyt kuitenkin jotain tapahtuisi...
Tänään aattelin siivota vähän ja käydään tuossa Etolassa ostaa vauvalle loppuja tarvikkeita. Voisin siis varata ensi yön synnytykseen, mutta toisaalta ois kyllä reilua päästää [b]Pinja[/b] ja [b]Katjuska[/b] jonon ohi, ku te ootte jo niin pitkään kärvistelleet, mullahan vielä aikaa eräpäiväänkin :) ja nythän sairaala on mulle jo tuttu paikkakin.
Nyt synnytystä edistää...
-Monkey ja mosse rv. 39+3-
Kuka ensimmäisenä synnyttämään ehtii? Katjuskalle, Pinjalle ja Monkeylle kovasti tsemiä, että on teidän vuoro seuraavaksi!!
Tuosta limatulpasta tulin kyselemään, kun MONKEY siitä mainitsi... Onko kellään aavistustakaan paljon sitä tulee? Urts mikä aihe, mutta oikeesti... Mulla sitä on nyt sen torstain tutkimuksen jälkeen tullut ensin pariin otteeseen vähän ja eilen tuli kahteen kertaan sellanen ISO klöntti (ja verinen) ja monta pienempää muilla veskireissuilla...
Jeps, mutta nyt ajattelin lähteä lenkille ja sitten olis luvassa pientä siivousta kotona, joten eiköhän tämä tästä... joskus!! ;)
Mellu
Viikkoon en taas ole saanut kirjoiteltua, joten onnea kaikille uusille vauvoille ja vanhemmille!
Monkeylle paljon tsemppiä loppukiriin! Kyllä sä varmaan parin päivän sisällä saat vauvan syliin, jos on jo kolme senttiä auki, koeta jaksaa!
Itsekin kävin Hyvinkäällä keskiviikkona. Eipä lääkäri luvannut käynnistystä vielä (niiden nopeiden synnytysten takia, jos joku vielä muistaa). Kuulema käynnistetään kalvojen puhkaisulla vasta, kun on pari kolme senttiä auki ja mulla oli reilun sentin. Lääkäri piti kyllä varteenotettavana vaihtoehtona, että jäisin makoilemaan sairaalaan, mutta eihän siellä nyt jaksa...ja pakkohan lapsia on jonkun hoitaa. Koko talohan olisi ihan sekaisin jos makoilisin pari viikkoa sairaalassa, kun ei nyt mikään pakko kuitenkaan ole. Ensi keskiviikkona on uusi aika sinne, jos ei sitä ennen ole mitään tapahtunut, silloin kyllä jään varmaan sisään, kun alkaa olla niin lähellä 39+4, jollain molemmat vanhemmat lapset on syntyneet. Nyt täytyy sitten lenkkeillä silleen sopivasti, että paikat aukeaa just oikean verran, mutta ei niin, että tulee kiire.
Kummasti vaihtelee lääkäreiden tekemät vauvan kokoarviot, vaikka kunnon ultrat ja muut on käytössä. Viikolla 35+6 lääkärissä arvioitiin vauvan kooksi 2,5 kg eli silloinhan se olisi nyt ollut jo lähellä kolmea kiloa. Toissapäivänä Hyvikäällä lääkäri sai vauvan kooksi 2,4 kg (viikkoja 38+1). Uskon kyllä enemmän tohan toissapäiväiseen, kun tää maha vaan on aika pieni edellisiin raskauksiin verrattuna.
Supistuksia kaikille niitä toivoville ja jaksamista vauva-arkeen!
oskarinoma 38+3