Mies haluaa avioehdon, minä en...

Vierailija kirjoitti:

Mitä on palstan lokit mieltä siitä jos mies pelaa harrastuksekseen urheiluveikkauksia tai muita uhkapelejä niin onko voitot henkilökohtaisia vai yhteisiä jos ei ole avioehtoa? Jos mies voittaa 20000€ niin ostaa itselleen vaikka moottoripyörän eikä perheelle/vaimolle romanttista matkaa edes osalla rahaa?

Entä jos ei ole avioehtoa niin osallistutteko rehdisti miehen uhkapelien maksuun?

Taitaapi koskea osallisuus ainoastaan sitä jos mies voittaisi?

Kyllä minä ajattelen niin, että avioliitossa molemmat panostavat yhteiseen hyvään. Vaikka meillä on omat rahat ja minä tienaan enemmän, niin kyllä minä haluan miehellenikin jakaa hyvää, jos tienaan jostain syystä hetkellisesti erityisen hyvin. Olen ostanut miehelle matkoja ja vaatteita. Miksi on parisuhteessa, jos haluaa kuitenkin olla äärimmäisen itsekäs rahankäytön suhteen? En jakaisi elämääni ahneen ja itsekkään ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on palstan lokit mieltä siitä jos mies pelaa harrastuksekseen urheiluveikkauksia tai muita uhkapelejä niin onko voitot henkilökohtaisia vai yhteisiä jos ei ole avioehtoa? Jos mies voittaa 20000€ niin ostaa itselleen vaikka moottoripyörän eikä perheelle/vaimolle romanttista matkaa edes osalla rahaa?

Entä jos ei ole avioehtoa niin osallistutteko rehdisti miehen uhkapelien maksuun?

Taitaapi koskea osallisuus ainoastaan sitä jos mies voittaisi?

Kyllä minä ajattelen niin, että avioliitossa molemmat panostavat yhteiseen hyvään. Vaikka meillä on omat rahat ja minä tienaan enemmän, niin kyllä minä haluan miehellenikin jakaa hyvää, jos tienaan jostain syystä hetkellisesti erityisen hyvin. Olen ostanut miehelle matkoja ja vaatteita. Miksi on parisuhteessa, jos haluaa kuitenkin olla äärimmäisen itsekäs rahankäytön suhteen? En jakaisi elämääni ahneen ja itsekkään ihmisen kanssa.

Minun puolestani saisi ostaa mitä tahansa 20 000 eurollaan, mutta uhkapeli kuulostaa pahalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Me emme tehneet avioehtoa aikanaan nuorena avioituessamme. Kävi niin, että minä kouluttauduin, sain hyväpalkkaisen työn ja varallisuutta on kertynyt. Kummankin piti kouluttautua ja hankkia taloudellinen riippumattomuus. Mies vietti kuitenkin kymmenen vuotta erilaisissa duunarihommissa, koska ei halunnut kouluun tai luoda uraa. Kun aloin tienata, niin mies alkoi kokea ahdistusta ettei ole koskaan rahaa. Mies alkoi pelata. Lyhyessä ajassa mies oli tehnyt pelaamalla viidenkymmenen tuhannen euron pelivelat ulosottoon. Eivät nämä ole toisille isoja rahoja, mutta minulle on, koska aloitin täysin nollista tai oikeastaan opiskelin lainarahoituksella eli miinusmerkistä aloitin.

Joku sanoo, että persaukisten ei kannata tehdä avioehtoa, olen eri mieltä. Sentinkään tasingon maksaminen pelivelkojen vuoksi olisi sietämätön ajatus. Teimme myöhemmin avioehdon, jonka jälkeen oloni on ollut paljon parempi. Ehdimme olla naimisissa kymmenen vuotta ennen pelivelkoja. En todellakaan kuvitellut, että näinkin voi käydä. Vahingosta viisastuneena pidän jatkossa rahat ja tunteet erillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Ja lisäyksenä: puhtaasti järjellä jos ajattelen, ilman mitään tunteita, en tietenkään menisi ollenkaan naimisiin. En edes asuisi miehen kanssa. Turhaa rahanmenoa ja toisen huomioimista, helpommalla pääsisi yksin. Jos siis unohdan kaikki tunteet.

Meillä on kaikilla sisaruksilla avioehdolla suojattu sukujen omaisuus puolisoiden vaateilta. Se vaan on pelkästään järkevää. Joskushan näitä sattuu että sukutila menee huutokaupattavaksi tai tulee isot laskut kun ex-puoliso haluaa siitä osuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Näillä elämän eväillä mitä itselle jäi, en menisi naimisiin enkä tekisi lapsia. No ehkä lapsen voisin tehdä, mutta järjestelisin asiat siten, että olisin itse päätoiminen perheen elättäjä ja kaikki hankinnat mitä teen, on vain minun nimissä. Mielellään kaksi asuntoa, molemmilla omansa. Kun se päivä sitten koittaa kun miehellä pettää mielenterveys (voi mennä 10 vuotta, 20 vuotta, voi olla että pysyy selväpäisenä) ei joudu mahdottomaan kuseen, vaan voi asua omassa kämpässä ja auttaa lapsen isää taloudellisesti. Mutta se kun seinähullu haluaa eron ja uhkaa kämpän tuhoamisella tai lasten kauas viemisellä ja vain vittuilee että mitäs teit lapsia, mitäs hoidit lapsia, mitäs ostit ruokaa, mitäs maksoit sähkölaskut, vedet yms. Niin saa olla aikamoinen zen ettei käy äijän kurkkuun. No mulla oli zeniä, eikä rahalla ole suurta merkitystä, kunhan pärjää. Suurempi järkytys on se miten joku ennen niin ihana ja velvollisuudentuntoinen voi yhtäkkiä pimetä päästään noin pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Näillä elämän eväillä mitä itselle jäi, en menisi naimisiin enkä tekisi lapsia. No ehkä lapsen voisin tehdä, mutta järjestelisin asiat siten, että olisin itse päätoiminen perheen elättäjä ja kaikki hankinnat mitä teen, on vain minun nimissä. Mielellään kaksi asuntoa, molemmilla omansa. Kun se päivä sitten koittaa kun miehellä pettää mielenterveys (voi mennä 10 vuotta, 20 vuotta, voi olla että pysyy selväpäisenä) ei joudu mahdottomaan kuseen, vaan voi asua omassa kämpässä ja auttaa lapsen isää taloudellisesti. Mutta se kun seinähullu haluaa eron ja uhkaa kämpän tuhoamisella tai lasten kauas viemisellä ja vain vittuilee että mitäs teit lapsia, mitäs hoidit lapsia, mitäs ostit ruokaa, mitäs maksoit sähkölaskut, vedet yms. Niin saa olla aikamoinen zen ettei käy äijän kurkkuun. No mulla oli zeniä, eikä rahalla ole suurta merkitystä, kunhan pärjää. Suurempi järkytys on se miten joku ennen niin ihana ja velvollisuudentuntoinen voi yhtäkkiä pimetä päästään noin pahasti.

Ymmärrän, mutta ei elämässä voi tehdä mitään jos aina ottaa huomioon kaikki huonot asiat mitä voi käydä. "en voi ajaa autoa, voi tulla kolari.. En voi tehdä lapsia, voivat olla sairaita.. En voi käydä kaupassa, kauppa voi syttyä tuleen juuri kun olen siellä.." mitä vaan voi käydä, se on ihan fakta. Mutta elää on pakko jotenkin kuitenkin.

Ymmärrän aloittajan pointin. Kun seurustelin ensirakkauden kanssa ajattelin samoin, että avioehdon pyytäminen olisi epäluottamuksen osoitus ja menisi kaikki romantiikka. Kumppanini puhui usein "jos me erotaan" ja muutenkin oudosti että erotaan varmaan jos mennään naimisiin kun tulee paineita ja jotenkin puheista sai käsityksen ettei hänen mielestään oltaisi ikuisesti yhdessä vaan muutaman vuoden tai vuosikymmenen. Ihmettelin tätä ja oli vähän huono mieli. Sitten yksi päivä meille tuli erimielisyys (ei edes kovin vakavasta asiasta) ja kumppanini räjähti minulle ja haukkui kaiken mitä olen ja mitä olen tehnyt ja sanoi vihaavansa minua. Muistan silloin paniikissa ajatelleeni että onneksi emme ole naimisissa. Tuntuu että sinä iltana hänen todellinen minä paljastui, josta en ollut tiennyt mitään. Sen jälkeen suhteemme ei koskaan palannut entiselleen. Olimme tauolla ja yritin parantaa asioita mutta hän ei laittanut tikkua ristiin, nyt olemme eronneet... En olisi ikinä uskonut että noin käy. Jos nyt menisin naimisiin haluaisin avioehdon, koska olen kokenut sen että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Eikä tulevasta koskaan tiedä. En yhtään loukkaantuisi jos joku haluaa avioehdon. Ei avioehdon ottaminen kyllä tunnu hyvältä kun on umpirakastunut mutta se on järkevää. On myös yllättävää kuinka paljon exää voi vihata eron jälkeen, en haluaisi että joutuisin rahallisesti ongelmiin eron tuoman henkisen helvetin lisäksi.

uskon, että et halua avioehtoa juuri siksi, että aavistat, ettei hän ole sinuun sitoutumassa. antamassa kaikkea, elämäänsä, tulevaisuutta, kaikkea mitä tulette tekemään. hän haluaa jonku rahasumman vuoksi pistää sinut tulevaisuudessa lasten kanssa pihalle ilman rahaa. älä suostu avioehtoon. se on paperi siitä, että sinä menet gettoon kasvattamaan lapsesi. hän jatkaa elämäänsä nuoremman ja kauniimman naisen kanssa. jos nyt pelimerkit riittää, niin ei avioehtoa. ei sinun kuulu antaa työpanostustasi ilmatteeksi, mitä nämä rahaperijät odottaa. että vain siksi, että on joku perintö tulossa, niin sinä luutuat siitä ilosta 20 vuotta ilmaiseksi. pidä nyt puolesi, myöhemmin se on myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Meillä on keskinäinen testamentti sen varalta, että toinen kuolee (olemme lapsettomia, joten omaisuus on paras turvata), koska ehdottomasti haluamme, että toisen kuollessa ei tule riitoja suvun kanssa. Meillä on avioehto sen varalta, että toinen tahtookin elämässä ehkä jotain muuta, joten omaisuudesta ei tarvitse riidellä näin tapahtuessa.

Vuosia yhdessä 33 eikä lopusta ole puhuttu - varmaan sen vuoksi, että olemme varautuneet siihen, että elämä voi tuoda yllätyksiä, eikä se mitään ihmeen romantiikkaa tapa, että haluaa turvata tilanteen näin käydessä. Koen, että minut on suojattu avioehdolla yhtä lailla kuin puolisoni, olenhan tasa-arvoinen omistuksissa ja suhteessa.

Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että ihminen, joka ei tahdo avioehtoa, nimenomaan ajatteleekin tilannetta, että liitto loppuu. Ihmiselle, joka varmasti uskoo, että ei, avioehto ei ole mikään kynnys vaan yhteinen suoja ja varmuus siitä, että reiluus säilyy, tapahtui myöhemmin mitä vain.

Mä en ymmärrä mikset sä halua avioehtoa?

Eihän se mitään pilaa.

Mä en ymmärrä mikset sä halua avioehtoa?

Eihän se mitään pilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä mikset sä halua avioehtoa?

Eihän se mitään pilaa.

Ja minä en ymmärrä miksi joku haluaa? Paitsi jos menee naimisiin muista syistä kuin rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Ei ole, vaan se on mieheltäsi pelkästään järjevää. Se olisi sinunkin kannaltasi järjevää, jos yhtään järjellä mietit. Ja tämä on fakta, joka on perusteltu sinulle todella monelta kantilta tässä keskustelussa, monen naisen kannanoton kautta. Mutta ei, kun susta nyt vain tuntuu siltä että...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä mikset sä halua avioehtoa?

Eihän se mitään pilaa.

Ja minä en ymmärrä miksi joku haluaa? Paitsi jos menee naimisiin muista syistä kuin rakkaudesta.

Rakkaus ja järki voivat kulkea käsi kädessä. Hyvässä liitossa ne usein kulkevatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Ei ole, vaan se on mieheltäsi pelkästään järjevää. Se olisi sinunkin kannaltasi järjevää, jos yhtään järjellä mietit. Ja tämä on fakta, joka on perusteltu sinulle todella monelta kantilta tässä keskustelussa, monen naisen kannanoton kautta. Mutta ei, kun susta nyt vain tuntuu siltä että...

Ok. Ajatellaan että suostun, koska se on järkevää. Alttarilla ajattelen vain sitä, miten mies kuitenkin haluaa pitää jonkun takaoven varuiksi auki.. Papin kyseessä haluanko blaablaa mietin että haluan kyllä, mutta mies oikeasti ei, miettii vaan rahojaan kun kuitenkin eroamme. Onko tässä mitään järkeä? Onko järkeä silloin mennä naimisiin? En voi kytkeä tunteitani pois päältä, vaikka se olisikin niin järkevää.