Mieheni haluaa väkisin ottaa koiran yhteiseen asuntoomme

Up

Itse annoin vaimon ottaa koiran kun tämä sellaista niin kovasti oli aina halunnut. Minä ajattelen niin että avioliitossakin ihmisillä on oikeus toteuttaa toiveitaan. Ei se yksi koira rakkautta vähennä kumpaankaan suuntaan ja  kunhan nyt ei mitään kenneliä rupea kerrostaloasunnossa pitämään.

Vierailija kirjoitti:

Ap tuskin enää saa miehen suostumaan toiseen lapseen

Idea! Ap:n mies voi tulla mieheksi jollekin ketjun koiranaiselle ja AP tekee lisää lapsia toisen miehen kanssa. Koska lapsen ja koiran hankinta on aivan verrannollinen juttu.

Ennustan eron tulevan

Ap?

Mies haluaa koiran nyt, kun vaimo on kotona! Loogista. Näin koiralle on ulkoiluttaja, pissittäjä, hoitaja koko ajan paikalla.

Parisuhteessa, perheessä, yhteisessä kodissa pitää päätöksenteon olla yhteistä. "Ei" on tavallaan aina voimakkaampi kuin "kyllä", mutta jyrkkyys sinänsä maksaa myös hintansa.   Mitenköhän voisitte siirtää keskustelun sellaiselle tasolle, jossa on enemmän vaihtoehtoja löytää yhteinen ratkaisu? Monesti asioista syntyy valtataistelu, kumpi voittaa tämän - ja silloin ikävä kyllä kumpikin häviää. Miten te suhteessanne muuten sovitte asioista? 

Sympatiat ap, täällä vähän sama meininki.

Ajattelin iskeä ukolle tyhjän pannan ja taluttimen kouraan ja ilmoittaa että kk aikaa näyttää että oikeasti sitoutuu koiraan eli sen kk ajan hoitaa sitä näkymätöntä koiraa, vie ulos, "ruokkii", harjaa, pesee, siivoaa jäljet yms.

Tai vaihtoehto että tehdään diili mitkä on kummankin hommat koiraan liittyvissä asioissa ja mm rotu yms valitaan yhdessä.

Jos hän haluaa XX ja minä en niin sitten hoitaa yksin.

up

Nämä kuumeet on pahoja. Kun se iskee, niin mikään järkipuhe ei toimi. On sitten koirakuume tai mopokuume tai omakotitalokuume.

Itselläni ikävä kokemus kun mies halusi aiemman koiran kuoltua ottaa uuden ja itse en. Olisin halunnut viettää jo vapaampaa elämää ilman sitoutumista eläimeen. Mies itki ja vakuutteli ja minä annoin periksi. Jokin katkeruus tästä kuitenkin jäi. Tuntuu naurettavalta sanoa että katkeroiduin miehelleni koiran takia. Otin sen niin että miehen tarpeet menivät omieni edelle. Varsinkin kun vaikutukset ovat eläimen kohdalla pitkäaikaiset. Eläinihmisenä itsekin olen kuitenkin sitä mieltä ettäkun eläin on otettu, siitä on kannettava vastuu. Niinpä hoidan osan ulkoilutuksista ja ruokinnoista ja huomioin kaikissa menemisissäni että koira ei ole pitkiä aikoja yksin. Tämän takia olen luopunut monista menoista ja harrastuksista. Koska tiedän etten esim. Jaksaisi ulkoiluttaa koiraa illalla jos olen käynyt raskaassa jumpassa. Tämän tietyn katkeruuden takia suhteeni koiraan ei ole erityisenrakastava vaikka eläinihminen olenkin. Karua sanoa mutta lasken vuosia että koira vanhenisi ja kuolisi ja lapset kasvaisivat ja eroaisin miehestä. Tämä on tositarina.

Jätä se sika

Kokemusta on sellasesta että mies kovin halusi koiran, minä taas olen aina vihannut ja ällönnyt koiria. Ylitsepuhui minut sitten, en halunnut olla mieheni onnen esteenä ja uskottelin itselleni että tottuisin ajan myötä tilanteeseen.

Ei muuttuneet tuntemukseni koiriin, mutta yritin olla näyttämättä epämukavuuttani miehelle. Hän kuitenkin huomasi asian ja painosti minut hankkiutumaan eroon koirasta, vastusteluistani huolimatta.

Oli aivan älytön ja nolo episodi eikä varmasti koirastakaan kivaa pentuna ollut vaihtaa kotia useampaan kertaan.

Pointtini oli että näin jälkikäteen ajateltuna selvän ratkaisun oisi kuulunut olla , että jos toinen ei halua koiraa, ei tule koiraa. Koira on kuitenkin sen verran huomiota, vaivaa ja rakkautta vaativa eläin. Jotkut akvaariokalat eri juttu.

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen koira ja mihin käyttötarkoitukseen?

Aika outo hetki ottaa koira jos on juuri tullut vauvakin.

Jos otatte koiran niin sitten otatte sen niin että mies jää vanhempainvapaalle niin on käyttmässä pentua ulkona 15 minuutin välein.

t.mies

Koirattomana ihmisenä totean, että mustakin juuri näin.

Sillä mulle tuli mieleen tuo, että jos mies on halunnut koiraa lapsesta asti, ei hänellä ole mitään kokemusta alkuvaiheen työläydestä.

Niin monta asiaa voidaan kouran kanssa mokata silloin, puhumattakaan siitä, että pienen lapsen äitihän sitä koiraa käytännössä olisi kotona hoitamassa. Ei se siellä miehen työaikojen ajan virrat pois kytkettynä odota, herranjestas.

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä haulusin koiran, mies ei. Suostui kuitenkin siihen, että voi tulla taloon, muttei osallistu millään tavalla mihinkään koiraan liittyvään. Itse koulutin, hoidin ja ulkoilutin, mies piti lupauksensa ja niin pidin minäkin. Kyllä meillä ainakin toimi ja olin todella tyytyväinen järjestelyyn, koska koiran saaminen oli niin tärkeää minulle. 

En ihan ymmärrä ap:ta miksi haluaa mieheltä koirahaaveen kieltää, jos kerran mies lupaa hoitaa. Kyllä se mies hoitaa, jos ap ei lähde väliin omilla näkemyksillään koiran hoitamisesta säätämään. Eiköhän se ole aika yksinkertaista olla puuttumatta siihen koiraan, kun vain malttaa olla oikeasti puuttumatta.

Huom. En ole mitenkään erityisen "eläinrakas", mutta jos perheestämme joku jonkun lemmikin haluaisi, antaisin kyllä ottaa omalla hoitovastuulla (sisältäen myös lemmikistä aiheutuvan kodin ylimääräisen siivoamisen).

Teillä ei varmaankaan ollut tilanne, jossa miehesi olisi ollut kotona ja sinä päivätyössä?

Ihmisen pitää saada elää elämäänsä ilman että toinen määräilee

Koiraa pitää molempien haluta. Muutoin ei voi ottaa. Parisuhteessa joudut väistämättä huolehtimaan koirasta myös. Jos et siihen ole valmis, ette voi koiraa hankkiakaan. Koira vaikuttaa aivan kaikkeen arjen lisäksi myös mm. matkustamiseen. Täytyy myös varautua kuluihin ruokinnasta, varusteista, vakuutuksesta ja eläinlääkärimaksuista. Oletko niihin valmis? Tällä hetkellä oman koirani (8v) ruokavaliohoito ja lääkitys ovat noin 150€ kuussa ja eläinlääkärikulut vakuutuksen jälkeen noin 1000€ vuodessa.

Anna ottaa

Ei koiraa tuohon elämäntilanteeseen. Koira vaatii niin paljon ja on pentuna verrattavissa ihan ihmislapseen - ajoittain jopa paljon vaativampi.

Ei koirakuumeinen mieti noita vaikeuksia.

Koirat pitäisi laittaa luvanvaraisiksi: vain yksinäisille ihmisille seuraksi ja toki esim. metsästykseen ja armeijalle. Mutta ei lapsiperheen henkisiä ja aineellisia resursseja syömään.