En kestä, taas se alkaa! Voimattomuus, haluttomuus, epämääräinen ahdistus, sotkuisuus... Ei näistä pääse ikinä eroon.

Mistä asioista nautit elämässäsi? Tai mistä olet joskus nauttinut? Hemmottele itseäsi tekemällä erityisen paljon asioita, joista nautit ihan muuten vaan, ilman syyllisyyttä. Kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi, jolla olisi samanlainen tilanne. 

Ja kannattaa miettiä elääkö sellaista elämää kuin itse haluaa, ettei vain täytä muiden ihmisten, vanhempien, yhteiskunnan toiveita tai esim. elokuvista nähdyn oletetun normin mukaan. Missä haluat olla viiden vuoden päästä? Miten voisit tässä hetkessä edesauttaa sitä että pääset sinne? Haaveile ilman estoja, se pitää elämän kiinnostavana ja antaa suuntaa sille, mihin haluat mennä.

Sitten on sanottava, että älä usko ketään bloggaajaa, julkkista, fb-kaveria tai muutakaan ihmistä, joka väittää että hänen elämänsä on aina yhtä onnea. Sellaista ihmistä ei ole. Henkilökohtaisesti olen yrittänyt muuttaa tavoitetta siihen suuntaan, että riittävän hyvä elämä on sellaista ettei koe koko ajan suurta tuskaa. Kaikki sen yli menevä on plussaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on nykyään kuukaudessa 2 viikkoa tollaista - kiitos ihanien PMS-oireiden :/

Lisäksi räväytti aurallisen migreenin, joka laukeaa kerran kuukaudessa kuukautisten aikana.

Ja sitten se kaamos, Huoh. Silloin olen syyskuusta - tammikuuhun masiksessa ja kun se aika lähenee, niin olen jättämässä perheen, opiskelut ja kaikkea tosi radikaalia.

Toivon itselleni hormonimittauksia seuraavaksi kun tutkitaan migreeniä.

Olen vasta 27-vuotias ja ihan loppu tästä vaihtelusta. 2 viikkoa elämä on ihanaa ja 2 viikkoa aivan kamalaa. En jaksa peseytyä, harjata hiuksia, juuri ja juuri tehdä kursseja netissä.

Liikuntakin jäänyt, vaikka koko viime vuoden olin aika tikissä.

Ja juuri, ikäkriisikin tullut minulle, ei pahana, mutta en tiedä.

Tiedän myös nuo kamalat PMS-oireet, niitäkin minulla myös on välillä! Se on hirveää eikä niitäkään pitäisi vähätelä, kyseessä on ihan oikea ongelma, sille ei millään tahdonvoimalla mahda mitään. Kuitenkin omalla kohdallani on kyse jostain muusta, kuten tuossa ylempänä sanoin niin PMS-oireita on joskus (pahojakin) mutta ei edes joka kuukautisten kohdalla eivätkä masennusjaksot orjallisesti noudattele kuukautiskiertoa. Tietysti voi olla että jotain hormoniperäistä häikkää? Tuollainen hormonimittaus varmaan on hyvä idea, jos sellaiseen pääsee.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mistä asioista nautit elämässäsi? Tai mistä olet joskus nauttinut? Hemmottele itseäsi tekemällä erityisen paljon asioita, joista nautit ihan muuten vaan, ilman syyllisyyttä. Kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi, jolla olisi samanlainen tilanne. 

Ja kannattaa miettiä elääkö sellaista elämää kuin itse haluaa, ettei vain täytä muiden ihmisten, vanhempien, yhteiskunnan toiveita tai esim. elokuvista nähdyn oletetun normin mukaan. Missä haluat olla viiden vuoden päästä? Miten voisit tässä hetkessä edesauttaa sitä että pääset sinne? Haaveile ilman estoja, se pitää elämän kiinnostavana ja antaa suuntaa sille, mihin haluat mennä.

Sitten on sanottava, että älä usko ketään bloggaajaa, julkkista, fb-kaveria tai muutakaan ihmistä, joka väittää että hänen elämänsä on aina yhtä onnea. Sellaista ihmistä ei ole. Henkilökohtaisesti olen yrittänyt muuttaa tavoitetta siihen suuntaan, että riittävän hyvä elämä on sellaista ettei koe koko ajan suurta tuskaa. Kaikki sen yli menevä on plussaa. 

Näitä pohdiskelen suht usein. Ongelma on se että masennusjaksojen aikana kaikki tuollainen tuntuu ihan turhalta ja koen vain syyllisyyttä siitä, että enää en nauti joistain asioista joista ennen pidin kovasti, päämäärättömyys ahdistaa ja toisaalta johtuu ainakin osittain siitä, että en jaksakaan ponnistella minkään tavoitteen eteen kunnolla. Hyvinä jaksoina saatan välillä tehdä suunnitelmia, pohdiskella tulevaisuutta ja kuvitella että ehkä voisin ainakin pyrkiä jotain tavoitetta kohti, mutta hyvän jakson pituus ei riitä ennen kuin tulee taas pidempi huonompi jakso ja lyttään koko homman. Sitten pitää taas aloittaa alusta ja sama kuvio toistuu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni kuvailustasi. Tuollainen aaltoilu on tosi tuttua, välillä väsyttää ja on ihan loppuunajettu olo, toisina aikoina jaksaa puuhailla vaikka mitä ja energia ei ehdy. Kunnes olenkin yhtäkkiä taas ihan poikki. Ääripäästä toiseen. Tuntuu etten osaa järjestellä elämääni niin, että olisi vaan sellaista tasaista sopusointuista olotilaa, vaan aina on joko turboruuvimeno päällä tai sitten ahdistunut väsymys ja mieli maassa. Pohjavire on kuitenkin väsymys, pessimismi, lievä masennuskin.

Olen törmännyt dystymia-nimiseen masennuksen alahaaraan, joka on vuosikausia jatkunut krooninen masennus. Luulen, että minulla on itsellän tuo. Sen lisäksi, nyt myöhemmällä iällä olen alkanut tosissani miettiä omaa elämääni myös mahdollisen adhd- oirehtimisen valossa, ja moni oire täsmää myös siihen.

Olen saanut edettyä elämässä, vaikka yliopisto-opinnot venähtivät yli vuosikymmenen. vaihdoin pääainetta, tein lukuisia sivuaineita ja suunnittelin hylkääväni koko roskan vielä loppumetreillä. Imeydyin kuitenkin työelämään opintojen loppumetreillä ja innostuksen puuskassa jaksoin noin 1,5v todella työntäyteistä arkea, vieläpä pienten lasten äitinä. Sitten tulikin totaaliväsymys, josta selvisin vasta pystyessäni hyppäämään pois työelämästä ja tekemällä loput opinnot vuoden aikana. Sain keskittyä vain itseeni ja opiskeluihin. Voimat palasivat. Valmistumisen jälkeen menin saman tien töihin, ja nyt taas 1,5v kovan työnteon jälkeen alkaa olla mehut ihan pois. Tarvitsisin varmaan taas vuoden akkujen lataamiseen.

Yritän jatkuvasti ponnistella selättääkseni tämän aaltoilun ja vääjäämättömän loppuunpolttamisen. En osaa.

Oliko/onko sinulla mitään hypomaniaan (tuskin maniaan) viittaavia oireita? Kirjoitit tuossa että toisinaan jaksat puuhailla jne. mutta sehän voi olla myös aivan normaalia jaksamista, eikä (hypo)maanista.

Itse siis tässä lueskelin kaksisuuntaisen oireista kun sitäkin täällä kovasti veikkailtiin minulle, mutta enpä tiedä... Oirekuvauksissakin luki, että on hankalaa erottaa ns. normaalista pirteydestä. En ainakaan tunnista että minulla olisi varsinaisesti mitään pidempiä hypomaanisia jaksoja. "Hypomaniassa korostuu innostumisen ohella kuitenkin myös ärtyisyys, lyhytjännittyneisyys, keskittymisvaikeudet, unettomuus ja usein myös lisääntynyt alkoholin käyttö." Noita kaikkia muita oikeastaan on mutta innostuneisuus mielestäni kuitenkin suht laimeaa eivätkä nämä ole koskaan kovin pitkiä jaksoja + niinä jaksoina saattaa olla myös alakuloisuutta. Siis hyvät jaksoni ovat mielestäni enemmänkin normaaleja jaksoja kuin oikein superhyviä jaksoja, mutta no, enpä ole alan ammattilainen, joille tuon toteaminen ilmeisesti myöskin on hankalaa.

Ap

Mielestäni minulla ei ole hypermaniaa vaan minun pirteät kaudet on varmaan muiden ihmisten normaalia jaksamista. Ehkä minulla vuorottelee dystymian kanssa ADHD:een liittyvät ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kestä. Aina välillä menee sillein ihan kohtalaisen hyvin, jaksan käydä (osa-aikaisessa, suorittavassa) työssä, teen muutaman hassun kurssin yliopistolla (mutta en gradua tai esseitä tai mitään vaativampaa), laitan ihan hyvää ruokaa tai syön ainakin suhteellisen monipuolisesti, harrastan liikuntaa, elämä on ihan kivaa jne...

Mutta sitten nämä hel....n "masennuskaudet"! Sotkuinen asunto, sotkuinen minä, väsymys, ahdistus (niin mistä? en tiedä!), haluttomuus (siis kaikkeen tekemiseen, no eikä tosiaan seksikään kiinnosta), en jaksa liikkua tai jos väkisin itseni siihen pakotan niin tulee vain kipeämpi olo ja niin edelleen. En keksi miksi olisin muka masentunut eikä sitä keksinyt muutama vuosi sitten psykologikaan, jonka kanssa näistä samoista aiheista juttelin. Että jotkut nyt vaan sitten ovat tällaisia, ilmeisesti, ilman mitään hyvää syytä tai ilman mitään parannuskeinoa. Ihan kamalaa.

Ennen kuin palstalääkärit ehdottelevat, niin veriarvot on tutkittu ja kaikki on kunnossa, ei mitään kilpirauhas- tai muitakaan elinperäisiä ongelmia.

Sainpa avautua, taas kerran. Näitä kausia on useita vuodessa, vaihtelevan pituisia, joskus kestää vain muutaman viikon mutta pisimmillään muutaman kuukaudenkin. Eli helposti vähintään puolet vuodesta eli vähintään puolet elämästäni on yhtä sumua, jossa en nyt sentään halua itseäni tappaa mutta en oikein halua elääkään.

Mulla samanlaista ja epävakaa persoonallisuushäiriöhän sieltä löytyi :(

Minkälainen kuukautiskierto sulla on, onko säännöllinen? Onko yhteyttä sen kanssa?

Mitkä ne sun kilpirauhasarvot tarkalleen ottaen oli? Lääkärit saattaa sanoa niitä hyviksi ja ne voi olla rajoissa, vaikka ne ei oliskaan niin mitkään hyvät. Oireita saattaa myös tulla jo kauan ennenkuin näkyy veriarvoissa. Ne voi nousta vasta vuosia myöhemmin. Tai voi olla, ettei aina kaikilla näy koskaan mitään verikokeissa, vaan esim. ultrassa tai muissa kuin peruskilpirauhaskokeissa.

Kannattaa mittauttaa verikokeilla ferritiini ja transferriini, kertovat elimistön rautavarastojen tilanteesta. Lue raudanpuutteen oireista netistä, löytyykö samoja oireita. Raudanpuute ei aina näy hemoglobiiniarvossa.