En kestä, taas se alkaa! Voimattomuus, haluttomuus, epämääräinen ahdistus, sotkuisuus... Ei näistä pääse ikinä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.

Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.

Ap

Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita.  Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.

Aivan... No, minun on näin jälkikäteen toki hankala arvioida, mutta koskaan ei lapsuudessani epäilty että minulla olisi mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Ala-asteella olin kympin oppilas, yläasteella ysin, lukiossa kiinnostuksen mukaan 6-10. Mutta totta tuo, että alaikäisenä sitä eleli vielä kuitenkin niissä valmiissa raameissa. Nyt pitäisi olla ohjat omissa käsissä, mutta nehän lipsuvat jatkuvasti. Olen aina kyllästynyt helposti ja ollut kärsimätön, mutta varsinaisesti keskittymisongelmia ei ole ilmennyt kuin vasta nyt vanhempana.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeitä intohimoisesti vastustavat tuskin ovat koskaan kokeneet oikeaa masennusta.

Vahva samastuminen aloittajaan täälläkin. Voxra menee nyt ja hieman toivoa alkaa olla näkyvissä. Tsemppiä kaikille.

Tajuatko miten typerää tuollainen ääriajattelu on? Olen oikeasti masentunut, olen ollut sitä 9-vuotiaasta lähtien. Olen yrittänyt itsemurhaa, vahingoittanut itseäni monilla tavoin muutoin ja elänyt vuosikausia sumussa. En silti halunnut lääkitystä, koska tiesin, että kemiallisesti minussa ei ole mitään vikaa. Reagoin "terveellä" tavalla erittäin sairaisiin olosuhteisiin. Masennuslääkkeet auttavat tutkitusti yhdellä kymmenestä potilaasta, joten on ihan perusteltua väittää, että kaikilla lääkkeet eivät auta. Osalla sivuvaikutukset jopa pahentavat masennusta. On myös niitä ihmisiä, joille lääkitys on oikea vaihtoehto ja hyvä niin.

Olemme erilaisia ja on todella putkinäköistä väittää, ettei voi olla oikeasti masentunut, ellei ole koskaan halunnut syödä lääkkeitä. Minä olen aina tiennyt, että terapia auttaa kohdallani, sekä terveet ihmissuhteet. Mielialalääkitykset jopa hyvin pieninä annoksina vakavan unettomuuden hoitoon ovat ajaneet minut vain pahempaan suohon, joten minulle ei lääkitys yksinkertaisesti sovi. Tautini ei johdu aivokemioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.

Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.

Ap

Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita.  Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.

Aivan... No, minun on näin jälkikäteen toki hankala arvioida, mutta koskaan ei lapsuudessani epäilty että minulla olisi mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Ala-asteella olin kympin oppilas, yläasteella ysin, lukiossa kiinnostuksen mukaan 6-10. Mutta totta tuo, että alaikäisenä sitä eleli vielä kuitenkin niissä valmiissa raameissa. Nyt pitäisi olla ohjat omissa käsissä, mutta nehän lipsuvat jatkuvasti. Olen aina kyllästynyt helposti ja ollut kärsimätön, mutta varsinaisesti keskittymisongelmia ei ole ilmennyt kuin vasta nyt vanhempana.

Ap

Ei minullakaan lapsena(tai nuorenakaan) epäilty mitään. Todistuksessa oli myös numeroita kutosesta kymppiin, ihan kiinnostuksen mukaan. Hakeuduin vasta aikuisiällä itse omasta aloitteestani tutkimuksiin. 

Voi toki olla että kohdallasi on kyse jostain muusta, mutta kannattaa tutkituttaa jos siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeitä intohimoisesti vastustavat tuskin ovat koskaan kokeneet oikeaa masennusta.

Vahva samastuminen aloittajaan täälläkin. Voxra menee nyt ja hieman toivoa alkaa olla näkyvissä. Tsemppiä kaikille.

Tajuatko miten typerää tuollainen ääriajattelu on? Olen oikeasti masentunut, olen ollut sitä 9-vuotiaasta lähtien. Olen yrittänyt itsemurhaa, vahingoittanut itseäni monilla tavoin muutoin ja elänyt vuosikausia sumussa. En silti halunnut lääkitystä, koska tiesin, että kemiallisesti minussa ei ole mitään vikaa. Reagoin "terveellä" tavalla erittäin sairaisiin olosuhteisiin. Masennuslääkkeet auttavat tutkitusti yhdellä kymmenestä potilaasta, joten on ihan perusteltua väittää, että kaikilla lääkkeet eivät auta. Osalla sivuvaikutukset jopa pahentavat masennusta. On myös niitä ihmisiä, joille lääkitys on oikea vaihtoehto ja hyvä niin.

Olemme erilaisia ja on todella putkinäköistä väittää, ettei voi olla oikeasti masentunut, ellei ole koskaan halunnut syödä lääkkeitä. Minä olen aina tiennyt, että terapia auttaa kohdallani, sekä terveet ihmissuhteet. Mielialalääkitykset jopa hyvin pieninä annoksina vakavan unettomuuden hoitoon ovat ajaneet minut vain pahempaan suohon, joten minulle ei lääkitys yksinkertaisesti sovi. Tautini ei johdu aivokemioista.

Juuri näin. Itsekin olen ollut osastohoidossa keskivaikean masennuksen takia ja kokeillut lukuisia lääkkeitä, jotka veivät oloa vain pahemmaksi ja toivat lisää ongelmia. Turha siis tulla sanomaan,että en tiedä mitä masennus on. Minulle lääkkeet eivät vaan sovi, eivätkä auta. Terapia,keskusteluapu ja terveet ihmissuhteet ovat suurin apu kuten sinullakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.

Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.

Ap

Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita.  Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.

Aivan... No, minun on näin jälkikäteen toki hankala arvioida, mutta koskaan ei lapsuudessani epäilty että minulla olisi mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Ala-asteella olin kympin oppilas, yläasteella ysin, lukiossa kiinnostuksen mukaan 6-10. Mutta totta tuo, että alaikäisenä sitä eleli vielä kuitenkin niissä valmiissa raameissa. Nyt pitäisi olla ohjat omissa käsissä, mutta nehän lipsuvat jatkuvasti. Olen aina kyllästynyt helposti ja ollut kärsimätön, mutta varsinaisesti keskittymisongelmia ei ole ilmennyt kuin vasta nyt vanhempana.

Ap

Ei minullakaan lapsena(tai nuorenakaan) epäilty mitään. Todistuksessa oli myös numeroita kutosesta kymppiin, ihan kiinnostuksen mukaan. Hakeuduin vasta aikuisiällä itse omasta aloitteestani tutkimuksiin. 

Voi toki olla että kohdallasi on kyse jostain muusta, mutta kannattaa tutkituttaa jos siltä tuntuu.

En yrittänytkään vastaan väittää, mullehan olisi suorastaan helpotus (ainakin omien ajatuskuvioideni kannalta) jos saisin diagnoosin eikä se olisi mikään kauhean rankka, vaikka oireet ovat mitä ovat riippumatta siitä minkä nimen niille saisin. Joten on juuri kiinnostavaa kuulla, että ADD voisi olla mahdollinen vaikka se ei olisi yhtään kellään käynyt mielessäkään kun olin lapsi/nuori!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ap sama, mutta kohdallani tilanne on sikäili helpompi, että tälle on looginen syy - traumaattinen lapsuus. Vihaan nuita masennus/ahdistuskausia. Makaan vain lamaantuneena, kaikki tuntuu paskalta, mikään ei kiinnosta, en saa nukuttua, pakenen olojani telkkariin/nettiin, kämppä on kuin pommin jäljiltä, en jaksa peseytyä enkä hoitaa itseäni...Olisin todella tuottelias ihminen ilman näitä vaivova, mutta menneisyyttään ei voi muuttaa ja sille ei vain nyt voi mitään, että reagoin edelleen. Olen oppinut jo jotenkuten hyväksymään asian ja höllentämään huonoina kausina.

Lohduttaudun sillä, että aina se hyvä kausi sieltä jossain vaiheessa tulee. Paska olo ja lamaannus ei ole ikuista :).

Minä myös teen mitä tahansa ettei tarvitse miettiä mitään ajatuksia. Luen, katson telkkaria, pelaan, nukun.

- yksi kirjoittajista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.

Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.

Ap

Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita.  Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.

Aivan... No, minun on näin jälkikäteen toki hankala arvioida, mutta koskaan ei lapsuudessani epäilty että minulla olisi mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Ala-asteella olin kympin oppilas, yläasteella ysin, lukiossa kiinnostuksen mukaan 6-10. Mutta totta tuo, että alaikäisenä sitä eleli vielä kuitenkin niissä valmiissa raameissa. Nyt pitäisi olla ohjat omissa käsissä, mutta nehän lipsuvat jatkuvasti. Olen aina kyllästynyt helposti ja ollut kärsimätön, mutta varsinaisesti keskittymisongelmia ei ole ilmennyt kuin vasta nyt vanhempana.

Ap

Mä olen eri ADD-tyyppi, kuin tuo aiemmin kirjoittanut. Mä olin lukiossa kiinnostuksen mukaan 8-10 oppilas. Yliopistoon pääsin helpolla. Valmistumisen kanssa takkusi, koska en kyennyt työskentelemään pitkäjänteisesti... lopulta kuitenkin valmistuin, gradusta sain vain C:n, koska kirjoitin sen käytännössä kolmessa viikossa putkeen. Mun ADD:n kuluu tarkkavaisuuden hyvin jyrkkä vaihtelu ja mulla on myös ns. ylikeskittymisen kyky, jolloin pystyn muutamassa tunnissa tekemään parin päivän työt  ja oppiminekin on tehokasta. Ja silloin kun tarkkaavaisuus on poissa, olen älyllisesti ihan imbesilli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.

Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.

Ap

Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita.  Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.

Aivan... No, minun on näin jälkikäteen toki hankala arvioida, mutta koskaan ei lapsuudessani epäilty että minulla olisi mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Ala-asteella olin kympin oppilas, yläasteella ysin, lukiossa kiinnostuksen mukaan 6-10. Mutta totta tuo, että alaikäisenä sitä eleli vielä kuitenkin niissä valmiissa raameissa. Nyt pitäisi olla ohjat omissa käsissä, mutta nehän lipsuvat jatkuvasti. Olen aina kyllästynyt helposti ja ollut kärsimätön, mutta varsinaisesti keskittymisongelmia ei ole ilmennyt kuin vasta nyt vanhempana.

Ap

Mä olen eri ADD-tyyppi, kuin tuo aiemmin kirjoittanut. Mä olin lukiossa kiinnostuksen mukaan 8-10 oppilas. Yliopistoon pääsin helpolla. Valmistumisen kanssa takkusi, koska en kyennyt työskentelemään pitkäjänteisesti... lopulta kuitenkin valmistuin, gradusta sain vain C:n, koska kirjoitin sen käytännössä kolmessa viikossa putkeen. Mun ADD:n kuluu tarkkavaisuuden hyvin jyrkkä vaihtelu ja mulla on myös ns. ylikeskittymisen kyky, jolloin pystyn muutamassa tunnissa tekemään parin päivän työt  ja oppiminekin on tehokasta. Ja silloin kun tarkkaavaisuus on poissa, olen älyllisesti ihan imbesilli.

Huh, kuulostaa tutulta, myös tuo ylikeskittyminen. Jos kyseessä on suht lyhyt pätkä ja tiedän miksi siihen keskityn, tiedän mitä siitä hyödyn ja haluan tehdä sen (eli olen motivoitunut), niin voin päästä kunnon flow-tilaan ja olen tehokas. Ihmettelin aina niitä, jotka sanoivat että esim. lukivat pääsykokeisiin päivittäin kahdeksan tuntia. Minä luin kirjaimellisesti puolet tuosta. En sano, että olisin lahjakkaampi kuin he (siis pikemminkin olin ja olen heille edelleenkin kateellinen tuosta että pystyvät keskittymään), mutta meillä oli selvästi hyvin erilaiset tyylit. Ja tuo on keskittymiskykyni maksimi muistamista vaativassa aivotyössä. Sitten taas esim. romaania pystyn lukemaan vaikka koko päivän. Sisältöä en välttämättä muista kovin tarkasti vaikka lukiessani siitä nautinkin.

Ap

Moi, en jaksanut lukea ketjua läpi, mutta kommentoin silti. Itselläni oli samanlaista oiretta vuosia ja diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkkeitäkin siihen söin paljon ja erilaisia, mutta ei helpottanut. Lopulta diagnoosi todettiin vääräksi. Mulla on add ja siihen syön lääkettä. Oon masennellu viimeksi ennen lääkkeen aloitusta, että nyt osu arpa oikeaan. Ala-asteella ei mitään ongelmia, yläasteella vähän lähinnä läsnäoon osalta. Jatko-opinnoissa kun vastuu siirty itselle, homma kaatu. Ei pitkäjänteisyyttä, motivaatio vaihteli jne. Nykysin oon valmistunut ammattiin ja käyn töissä, elämä on elämisen arvoista kun kaikki ei jää kesken ja saavuttaa tavoitteitaan. Ja oon samalla muodin aallonharjalla, muotisairautta kun kuulemma sairastan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.

Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.

Ap

Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita.  Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.

Aivan... No, minun on näin jälkikäteen toki hankala arvioida, mutta koskaan ei lapsuudessani epäilty että minulla olisi mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Ala-asteella olin kympin oppilas, yläasteella ysin, lukiossa kiinnostuksen mukaan 6-10. Mutta totta tuo, että alaikäisenä sitä eleli vielä kuitenkin niissä valmiissa raameissa. Nyt pitäisi olla ohjat omissa käsissä, mutta nehän lipsuvat jatkuvasti. Olen aina kyllästynyt helposti ja ollut kärsimätön, mutta varsinaisesti keskittymisongelmia ei ole ilmennyt kuin vasta nyt vanhempana.

Ap

Mä olen eri ADD-tyyppi, kuin tuo aiemmin kirjoittanut. Mä olin lukiossa kiinnostuksen mukaan 8-10 oppilas. Yliopistoon pääsin helpolla. Valmistumisen kanssa takkusi, koska en kyennyt työskentelemään pitkäjänteisesti... lopulta kuitenkin valmistuin, gradusta sain vain C:n, koska kirjoitin sen käytännössä kolmessa viikossa putkeen. Mun ADD:n kuluu tarkkavaisuuden hyvin jyrkkä vaihtelu ja mulla on myös ns. ylikeskittymisen kyky, jolloin pystyn muutamassa tunnissa tekemään parin päivän työt  ja oppiminekin on tehokasta. Ja silloin kun tarkkaavaisuus on poissa, olen älyllisesti ihan imbesilli.

ADD.hen taitaa kuulua aika yleisesti tuo tarkkaavaisuuden säätelyn vaikeus ja epätasaisuus,sekä  ylikeskittymiskyky itseään kiinnostaviin asioihin. Itsekin opiskelin niin, että tein isommatkin työt yleensä viime tipassa koska oikeaan tilaan päästessäni olen hyvinkin tehokas. Mielenkiintoisia kirjoja saatan lukea yhdeltä istumalta monta tuntia tuntematta janoa tai nälkää ja uppoutuen täysin, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Tämän takia myös diagnoosi viivästyi tarpeettomasti, koska ajateltiin kyseessä olevan vain asennevamma.

En jaksa lukea enempää vastauksia eli en tiedä onko joku laittanut jo, mutta oirekuvaus haisee bipolaarilta, en muista mitä tyyppiä tarkalleen ottaen, mutta sellaiselta, jossa mania ja masennus ilmenevät lievempiä. Onkin tärkeä osata diffata bipo masennuksesta, koska lääkitys on erilainen. Ei sinun tarvitse menettää huippujasi, vaan päästä eroon pohjista.

Ilman muuta hakeudut hoitoon. Ei vain psykologille vaan psykiatrille. Oireet haittaavat elämääsi ja toimintakykyäsi selvästi. Ei elämän tarvitse olla tuollaista, vaan apua olemassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.

Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.

Ap

Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita.  Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.

Aivan... No, minun on näin jälkikäteen toki hankala arvioida, mutta koskaan ei lapsuudessani epäilty että minulla olisi mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Ala-asteella olin kympin oppilas, yläasteella ysin, lukiossa kiinnostuksen mukaan 6-10. Mutta totta tuo, että alaikäisenä sitä eleli vielä kuitenkin niissä valmiissa raameissa. Nyt pitäisi olla ohjat omissa käsissä, mutta nehän lipsuvat jatkuvasti. Olen aina kyllästynyt helposti ja ollut kärsimätön, mutta varsinaisesti keskittymisongelmia ei ole ilmennyt kuin vasta nyt vanhempana.

Ap

Mä olen eri ADD-tyyppi, kuin tuo aiemmin kirjoittanut. Mä olin lukiossa kiinnostuksen mukaan 8-10 oppilas. Yliopistoon pääsin helpolla. Valmistumisen kanssa takkusi, koska en kyennyt työskentelemään pitkäjänteisesti... lopulta kuitenkin valmistuin, gradusta sain vain C:n, koska kirjoitin sen käytännössä kolmessa viikossa putkeen. Mun ADD:n kuluu tarkkavaisuuden hyvin jyrkkä vaihtelu ja mulla on myös ns. ylikeskittymisen kyky, jolloin pystyn muutamassa tunnissa tekemään parin päivän työt  ja oppiminekin on tehokasta. Ja silloin kun tarkkaavaisuus on poissa, olen älyllisesti ihan imbesilli.

ADD.hen taitaa kuulua aika yleisesti tuo tarkkaavaisuuden säätelyn vaikeus ja epätasaisuus,sekä  ylikeskittymiskyky itseään kiinnostaviin asioihin. Itsekin opiskelin niin, että tein isommatkin työt yleensä viime tipassa koska oikeaan tilaan päästessäni olen hyvinkin tehokas. Mielenkiintoisia kirjoja saatan lukea yhdeltä istumalta monta tuntia tuntematta janoa tai nälkää ja uppoutuen täysin, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Tämän takia myös diagnoosi viivästyi tarpeettomasti, koska ajateltiin kyseessä olevan vain asennevamma.

Jep jep, kylläpä minuakin kehotetaan aina vaan ottamaan itseänäi niskasta kiinni ja vaikka hammasta purren vääntämään. Mutta kun ei pysty niin ei pysty. En minä mielelläni ole tällainen, ihanaa olisi jos osaisi ja jaksaisi keskittyä eikä tulisi näitä kauheita kausia, että nämä eivät olisi lamaannuttavia vaan voisi vain sitten hammasta purren mennä läpi tämän harmaan seinän! Jaa-a, kai mun täytyy selvitellä, voisiko mulla olla sitten kuitenkin tarkkaavaisuushäiriö kyseessä. Tietenkin on mahdollista että ollaan ihan hakoteillä, mutta kun ei musta nyt ole löytynyt varsinaista masennusta tai esim. kilpparin vajaatoimintaakaan, v-tuttaa tuo että periaatteessa minulle on vain tosiaan lätkäisty asennevammaisen leima. Syyttelen itsekin itseäni ihan tarpeeksi siitä, että olen suurimman osan ajasta näin helv...n saamaton.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea enempää vastauksia eli en tiedä onko joku laittanut jo, mutta oirekuvaus haisee bipolaarilta, en muista mitä tyyppiä tarkalleen ottaen, mutta sellaiselta, jossa mania ja masennus ilmenevät lievempiä. Onkin tärkeä osata diffata bipo masennuksesta, koska lääkitys on erilainen. Ei sinun tarvitse menettää huippujasi, vaan päästä eroon pohjista.

Ilman muuta hakeudut hoitoon. Ei vain psykologille vaan psykiatrille. Oireet haittaavat elämääsi ja toimintakykyäsi selvästi. Ei elämän tarvitse olla tuollaista, vaan apua olemassa

Kaksisuuntainen ja ADD ovat olleet ketjun vahvimmat veikkaukset. Kumpaakaan multa ei ole tutkittu, psykiatrilla en tosiaan ole käynyt enkä tiedä pääsenkö vain kinuamalla. Mutta totta on että oireet todellakin haittaavat elämääni ja koko ajan vain enemmän, joten kiva olisi päästä hoitoon mieluummin ennemmin kuin liian myöhään. Oirejaksojen vaihtelevuuden vuoksi  tosin helposti varmaan diagnoosini on asennevamma.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä en kestä. Aina välillä menee sillein ihan kohtalaisen hyvin, jaksan käydä (osa-aikaisessa, suorittavassa) työssä, teen muutaman hassun kurssin yliopistolla (mutta en gradua tai esseitä tai mitään vaativampaa), laitan ihan hyvää ruokaa tai syön ainakin suhteellisen monipuolisesti, harrastan liikuntaa, elämä on ihan kivaa jne...

Mutta sitten nämä hel....n "masennuskaudet"! Sotkuinen asunto, sotkuinen minä, väsymys, ahdistus (niin mistä? en tiedä!), haluttomuus (siis kaikkeen tekemiseen, no eikä tosiaan seksikään kiinnosta), en jaksa liikkua tai jos väkisin itseni siihen pakotan niin tulee vain kipeämpi olo ja niin edelleen. En keksi miksi olisin muka masentunut eikä sitä keksinyt muutama vuosi sitten psykologikaan, jonka kanssa näistä samoista aiheista juttelin. Että jotkut nyt vaan sitten ovat tällaisia, ilmeisesti, ilman mitään hyvää syytä tai ilman mitään parannuskeinoa. Ihan kamalaa.

Ennen kuin palstalääkärit ehdottelevat, niin veriarvot on tutkittu ja kaikki on kunnossa, ei mitään kilpirauhas- tai muitakaan elinperäisiä ongelmia.

Sainpa avautua, taas kerran. Näitä kausia on useita vuodessa, vaihtelevan pituisia, joskus kestää vain muutaman viikon mutta pisimmillään muutaman kuukaudenkin. Eli helposti vähintään puolet vuodesta eli vähintään puolet elämästäni on yhtä sumua, jossa en nyt sentään halua itseäni tappaa mutta en oikein halua elääkään.

Kuulostaa noi lyhyet syklit siltä että sulla vois olla kaksisuuntaisen lievä muoto. Masennuksesta hypomaniaan Eli normaalikauteen. Se pahin mania ja psykoosi jää tulematta siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea enempää vastauksia eli en tiedä onko joku laittanut jo, mutta oirekuvaus haisee bipolaarilta, en muista mitä tyyppiä tarkalleen ottaen, mutta sellaiselta, jossa mania ja masennus ilmenevät lievempiä. Onkin tärkeä osata diffata bipo masennuksesta, koska lääkitys on erilainen. Ei sinun tarvitse menettää huippujasi, vaan päästä eroon pohjista.

Ilman muuta hakeudut hoitoon. Ei vain psykologille vaan psykiatrille. Oireet haittaavat elämääsi ja toimintakykyäsi selvästi. Ei elämän tarvitse olla tuollaista, vaan apua olemassa

Kaksisuuntainen ja ADD ovat olleet ketjun vahvimmat veikkaukset. Kumpaakaan multa ei ole tutkittu, psykiatrilla en tosiaan ole käynyt enkä tiedä pääsenkö vain kinuamalla. Mutta totta on että oireet todellakin haittaavat elämääni ja koko ajan vain enemmän, joten kiva olisi päästä hoitoon mieluummin ennemmin kuin liian myöhään. Oirejaksojen vaihtelevuuden vuoksi  tosin helposti varmaan diagnoosini on asennevamma.

Ap

Selvästi ajattelet addin olevan bipoa lievempi ja vähemmän leimaavat diagnoosi. Ei sinun tarvitse diagnooseista ihmisille jatkossakaan kertoa. Ei sitä saa selvittää edes työpaikassa tai koulussa. Ei tarvitse edes ystäville tai perheelle kertoa, jos ei siltä tunnu.

Ei sinulla ole oikein kuin voitettavaa tilanteessaasi. Pelkäät itsekin, että tilanteesi pahenee. Järkevää olisi puuttua nyt, ennen kun tilasi menee pahemmaksi ja toimintakyky laskee niin, että jo YTHS:lle soittaminen on liian raskasta. Selvästikin haluat, että elämäsi ja tulevaisuutesi olisi erilaista.

Et sinä ole mikään laiska tai huono ihminen, vaan oireet kuulostavat hyvin masennuskauteen viittaavilta. Voisit tehdä vaikka masennustestejä netissä ja tunnustella, osuujo jokin lähelle. Tuo että masennusjaksot tulevat aallottain on kyllä niin bipolta kuulostavaa. Bipo on siitä ns hyvä tauti, että siihen lääkkeet toimivat hemmetin hyvin, sillä saadaan masennuskaudet loppumaan.

Addiin kuuluu enemmän sisäinen levottomuus, keskittyminen on vaikeaa. Siihen ei kuitenkaan yleensä kuulu kausittaisuus.

On kurja homma, että mielenterveyden ongelmat ovat yhä sellainen mörkö ja tabu Suomessa, koska rehellisesti sanottuna, niitä tuppaa olemaan vähän joka toisella vastaantulijalla. Niistä ei vain puhuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea enempää vastauksia eli en tiedä onko joku laittanut jo, mutta oirekuvaus haisee bipolaarilta, en muista mitä tyyppiä tarkalleen ottaen, mutta sellaiselta, jossa mania ja masennus ilmenevät lievempiä. Onkin tärkeä osata diffata bipo masennuksesta, koska lääkitys on erilainen. Ei sinun tarvitse menettää huippujasi, vaan päästä eroon pohjista.

Ilman muuta hakeudut hoitoon. Ei vain psykologille vaan psykiatrille. Oireet haittaavat elämääsi ja toimintakykyäsi selvästi. Ei elämän tarvitse olla tuollaista, vaan apua olemassa

Kaksisuuntainen ja ADD ovat olleet ketjun vahvimmat veikkaukset. Kumpaakaan multa ei ole tutkittu, psykiatrilla en tosiaan ole käynyt enkä tiedä pääsenkö vain kinuamalla. Mutta totta on että oireet todellakin haittaavat elämääni ja koko ajan vain enemmän, joten kiva olisi päästä hoitoon mieluummin ennemmin kuin liian myöhään. Oirejaksojen vaihtelevuuden vuoksi  tosin helposti varmaan diagnoosini on asennevamma.

Ap

Ei kyseessä ole mikää asennevamma. Tai laiskuus tai tyhmyys. Eli mikään sellainen asia, joka selviäisi sillä, että vaan "tarttuisi itseään niskasta kiinni". Sen takia tarvitset todennäköisesti apua ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.

Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.

Ap

Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita.  Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.

Aivan... No, minun on näin jälkikäteen toki hankala arvioida, mutta koskaan ei lapsuudessani epäilty että minulla olisi mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Ala-asteella olin kympin oppilas, yläasteella ysin, lukiossa kiinnostuksen mukaan 6-10. Mutta totta tuo, että alaikäisenä sitä eleli vielä kuitenkin niissä valmiissa raameissa. Nyt pitäisi olla ohjat omissa käsissä, mutta nehän lipsuvat jatkuvasti. Olen aina kyllästynyt helposti ja ollut kärsimätön, mutta varsinaisesti keskittymisongelmia ei ole ilmennyt kuin vasta nyt vanhempana.

Ap

Mä olen eri ADD-tyyppi, kuin tuo aiemmin kirjoittanut. Mä olin lukiossa kiinnostuksen mukaan 8-10 oppilas. Yliopistoon pääsin helpolla. Valmistumisen kanssa takkusi, koska en kyennyt työskentelemään pitkäjänteisesti... lopulta kuitenkin valmistuin, gradusta sain vain C:n, koska kirjoitin sen käytännössä kolmessa viikossa putkeen. Mun ADD:n kuluu tarkkavaisuuden hyvin jyrkkä vaihtelu ja mulla on myös ns. ylikeskittymisen kyky, jolloin pystyn muutamassa tunnissa tekemään parin päivän työt  ja oppiminekin on tehokasta. Ja silloin kun tarkkaavaisuus on poissa, olen älyllisesti ihan imbesilli.

ADD.hen taitaa kuulua aika yleisesti tuo tarkkaavaisuuden säätelyn vaikeus ja epätasaisuus,sekä  ylikeskittymiskyky itseään kiinnostaviin asioihin. Itsekin opiskelin niin, että tein isommatkin työt yleensä viime tipassa koska oikeaan tilaan päästessäni olen hyvinkin tehokas. Mielenkiintoisia kirjoja saatan lukea yhdeltä istumalta monta tuntia tuntematta janoa tai nälkää ja uppoutuen täysin, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Tämän takia myös diagnoosi viivästyi tarpeettomasti, koska ajateltiin kyseessä olevan vain asennevamma.

Jep jep, kylläpä minuakin kehotetaan aina vaan ottamaan itseänäi niskasta kiinni ja vaikka hammasta purren vääntämään. Mutta kun ei pysty niin ei pysty. En minä mielelläni ole tällainen, ihanaa olisi jos osaisi ja jaksaisi keskittyä eikä tulisi näitä kauheita kausia, että nämä eivät olisi lamaannuttavia vaan voisi vain sitten hammasta purren mennä läpi tämän harmaan seinän! Jaa-a, kai mun täytyy selvitellä, voisiko mulla olla sitten kuitenkin tarkkaavaisuushäiriö kyseessä. Tietenkin on mahdollista että ollaan ihan hakoteillä, mutta kun ei musta nyt ole löytynyt varsinaista masennusta tai esim. kilpparin vajaatoimintaakaan, v-tuttaa tuo että periaatteessa minulle on vain tosiaan lätkäisty asennevammaisen leima. Syyttelen itsekin itseäni ihan tarpeeksi siitä, että olen suurimman osan ajasta näin helv...n saamaton.

Ap

Tutulta kuulostaa, pitkään pidin itsekin itseäni vain laiskana, saamattomana ja huonompana ihmisenä kuin muut. Ajattelin, että kyllä se tästä kun vaan skarppaan ja opin elämään niinkuin muut aikuiset. No, eihän se ihan niin mennyt vaikka hetkittäin jaksoikin "skarpata".

 Tutkimuksiin pääsee kyllä mutta tie on julkisen puolen kautta aika pitkä ja kivinen. Kannattaa olla kärsivällinen ja jämäkkä. ADD sekoitetaan monesti masennukseen tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, millä voi olla todella huonot seuraukset kun lääkitys ja hoito on ihan erilaista kuin mikä olisi tarve. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea enempää vastauksia eli en tiedä onko joku laittanut jo, mutta oirekuvaus haisee bipolaarilta, en muista mitä tyyppiä tarkalleen ottaen, mutta sellaiselta, jossa mania ja masennus ilmenevät lievempiä. Onkin tärkeä osata diffata bipo masennuksesta, koska lääkitys on erilainen. Ei sinun tarvitse menettää huippujasi, vaan päästä eroon pohjista.

Ilman muuta hakeudut hoitoon. Ei vain psykologille vaan psykiatrille. Oireet haittaavat elämääsi ja toimintakykyäsi selvästi. Ei elämän tarvitse olla tuollaista, vaan apua olemassa

Kaksisuuntainen ja ADD ovat olleet ketjun vahvimmat veikkaukset. Kumpaakaan multa ei ole tutkittu, psykiatrilla en tosiaan ole käynyt enkä tiedä pääsenkö vain kinuamalla. Mutta totta on että oireet todellakin haittaavat elämääni ja koko ajan vain enemmän, joten kiva olisi päästä hoitoon mieluummin ennemmin kuin liian myöhään. Oirejaksojen vaihtelevuuden vuoksi  tosin helposti varmaan diagnoosini on asennevamma.

Ap

Selvästi ajattelet addin olevan bipoa lievempi ja vähemmän leimaavat diagnoosi. Ei sinun tarvitse diagnooseista ihmisille jatkossakaan kertoa. Ei sitä saa selvittää edes työpaikassa tai koulussa. Ei tarvitse edes ystäville tai perheelle kertoa, jos ei siltä tunnu.

Ei sinulla ole oikein kuin voitettavaa tilanteessaasi. Pelkäät itsekin, että tilanteesi pahenee. Järkevää olisi puuttua nyt, ennen kun tilasi menee pahemmaksi ja toimintakyky laskee niin, että jo YTHS:lle soittaminen on liian raskasta. Selvästikin haluat, että elämäsi ja tulevaisuutesi olisi erilaista.

Et sinä ole mikään laiska tai huono ihminen, vaan oireet kuulostavat hyvin masennuskauteen viittaavilta. Voisit tehdä vaikka masennustestejä netissä ja tunnustella, osuujo jokin lähelle. Tuo että masennusjaksot tulevat aallottain on kyllä niin bipolta kuulostavaa. Bipo on siitä ns hyvä tauti, että siihen lääkkeet toimivat hemmetin hyvin, sillä saadaan masennuskaudet loppumaan.

Addiin kuuluu enemmän sisäinen levottomuus, keskittyminen on vaikeaa. Siihen ei kuitenkaan yleensä kuulu kausittaisuus.

On kurja homma, että mielenterveyden ongelmat ovat yhä sellainen mörkö ja tabu Suomessa, koska rehellisesti sanottuna, niitä tuppaa olemaan vähän joka toisella vastaantulijalla. Niistä ei vain puhuta.

No eikös se ole lievempi diagnoosi? Kaksisuuntainen on aika rankka jo. En varmaan sais edes jotain matkavakuutusta enää, joihinkin töihin ei tosiaan pääse jos on tuollainen diagnoosi mutta eihän se toki kaikkea suljea pois. Mutta joo, enhän mä tietenkään itse voi itseäni diagnosoida, että en ole nyt päättänyt että mulla täytyy olla ADD kun se olisi kivempi kuin kaksisuuntainen, mutta todellakin mieluummin toivoisin että noin päin olisi!

Olen noita masennustestejä tehnyt, masennuskausina ne ovat osuvampia kuin parempina kausina. On kylläkin nyt jo kynnys soitella YTHS:lle kun olen siellä ennenkin mt-ongelmien takia asioinut tuloksetta...

Ap

Nyt on tehty palstahistoriaa: avaus, jossa ei ole yhtään alapeukkuja :O

Jatkan vielä ap että oli bipo tai addi tai joku muu, sillä ei ole väliä, sillä ihan oikeasti kuulostaa siltä, että sinä tarvitset nyt apua.

Kaikkea hyvää sinulle!