En kestä, taas se alkaa! Voimattomuus, haluttomuus, epämääräinen ahdistus, sotkuisuus... Ei näistä pääse ikinä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Elän ihan tismalleen samanlaista elämää. Olisin hyvin voinut kirjoittaa tuon tekstin. Teen myös suorittavaa osa-aikatyötä, joka on ihan jees. Opiskelen samalla, mutta suoritan kursseja todella hitaasti. En koe omaa pääainetta tarpeeksi haastavaksi tai mielekkääksi (kieli+kirjallisuus), ja olenkin ajatellut vaihtaa alaa. Tällä hetkellä tosin taistelen alakuloa vastaan, joka toinen päivä olen innoissani ja draivi päällä ja joka toinen päivä haluaisin vain luovuttaa. Masennuskausi on taas tulossa, ja jollen saa pidettyä huomiotani poissa alakulostani, en koskaan valmistu. Opinnot tuntuvat tällä hetkellä raskaalta taakalta, mutta en todellakaan halua pysytellä tässä nykyisessä osa-aikaisessa työssäni lopunikääni. 

Aloitan terapian aina syksyisin, mutta se etenee mielestäni tuskastuttavan hitaasti, enkä koe keskustelemisesta olevan mitään apua. Olen itse pohtinut, voisiko kyseessä olla jokin kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyyppi (esim. syklotymia) tai keskittymishäiriö, mutta psykologini eivät ole halukkaita tutkimaan näitä vaihtoehtoja. 

Ihan samanlaista minulla, tosin koen opiskelemani alan LIIAN haastavaksi mutta en lainkaan mielekkääksi. Olen silti hitaasti suorittanut opintojaksoja läpi (nimenomaan suorittanut ja heikolla menestyksellä, en ole niistä oppinut yhtikäs mitään), että jäljellä kituuttelee enää "vain" gradu ja vähän päälle. Mutta nyt on tainnut tulla lopullinen raja vastaan... Vieläkin ihmettelen miten ikinä sain kandin tehtyä, mutta voin sanoa että se oli surkea ja meni vain rimaa hipoen läpi vaikka oli itse asiassa vähän väärin toteutettukin...

Kaksisuuntainen tms. aina välillä käy mielessä, mutta kuulostaa vaan niin rankalta diagnoosilta etten sitä halua edes itsediagnosoida saati sitten että yksikään alan ammattilainen sitä minulle haluaisikaan diagnosoida. Ei mulla ole motivaatiota käydä terapiassa niin paljon, kävin sen verran juttelemassa psykologilla kuin pystyi YTHS:llä ja lopulta hän totesi vain että tässä nämä käynnit nyt oli ja eihän tässä nyt oikein niin mitään (oli parempi kausi mulla), että kannattaa vaikka opintopsykologilla käydä. No olen sitten sielläkin käynyt ja jopa kahdesti, mutta ei mitään apua kun kyllähän mä tiedän ja ne tietää, että MINUSTA sen muutoksen tulisi lähteä. Mutta kun ei se lähde enkä mä jaksa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkitys voisi tasata tuota oloa. Suosittelisin käymään lääkärillä, mieluiten psykiatrilla.

Siinä on sitten se kolikon kääntöpuoli, että pitäisi luopua niistä hyvistäkin hetkistä. Lääkitys kun tosiaan tasoittaa KAIKEN, mitä nyt olen lukenut ja kuullut kokemuksia, niin en mä sitäkään haluaisi saatika uskaltaisi, kun pahimmillaan ne vaikutukset on vielä karmeampia kuin nämä masennuskaudet joista nyt kärsin. Ehkä jos nämä tästä pahentuvat ihan äärimmäisyyksiin niin sitten.

Ap

Kannattaa silti antaa lääkkeillekin mahdollisuus. Ihmiset tuppaavat kertomaan niistä ikävimmistä kokemuksista - suuri osa lääkkeiden käyttäjistä kuitenkin hyötyy niistä eikä kauheasti puhu ympäriinsä, että pärjää lääkkeiden avulla. Jos lääke ei sovi, sen voi toki lopettaa. Just tällaisessa ei-mitään-erityistä-syytä -masennuksessa lääkkeet ovat kuitenkin tärkeä hoitokeino - siis jos kyseessä ei ole niinkään vääristynyt ajattelutapa tai elämän vaikeat kokemukset vaan joku välittäjäaineisiin tai muuhun kroppaan liittyvä juttu.

Kaamos voinee saada hormonit eli välittäjäaineet sekaisin, jolloin vireystaso alenee pitkäaikaisesti, mutta ei pysyvästi. Vireystason alentuessa ei jaksa hoitaa arkisiakaan asioita, mistä seuraa tyytymättömyyttä itseen, tehtävien kasaantumista ja sitä myöten huolia ja stressiä ja jopa lamaantumista.

Noudattavatko "masennusjaksot" vuodenkiertoa mitenkään, ap?

Myös muut muutokset ihan luonnollisessa ympäristössä voinevat vaikuttaa kaamoksen tavoin.

____________________________________________________________________________________________________

** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **

Oletko saanut diagnoosia vielä. Jos et pyydä psykiatrille lähete. 2suuntainen mielialahäiriö kuulostaa juuri tältä. On kausia kun asiat sujuu ja kausia kun mikään ei onnistu. Oikealla lääkityksellä on tähän ollut monella suuri vaikutus.

Vierailija kirjoitti:

Ootko taiteellinen ihminen?

Sulla saattaa olla myös jonkinasteinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se voi oireilla myös niin, että ei tule sellaisia varsinaisia manioita. Ts. ihmisen todellisuudentaju säilyy vaikka välillä menee vähän lujempaa. On olemassa ns. tyypin II kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa saattaa tulla lievänä "hypomania" esim. että välillä tuhlaa rahaa vähän liian vauhdikkaasti, mutta ei siinä määrin että saisi elämänsä sotkettua... Joillakin tuo kaksisuuntainen ilmenee lähinnä vaan masennuksina, joiden välillä saattaa olla ihan normaali.

Toinen vaihtoehto on se, että väsytät itsesi aika ajoin. Ja jos sitä omaa väsymystä ei tunnista niin sitten iskee masennus, että on pakko hiljentää tahtia. Aina sitä omaa ylikuormittumista ei nimittäin tajua ennen kuin on liian myöhäistä.

Olen "taiteellinen" ihminen, siis en pidä itseäni itse kovin hyvänä eikä minusta ikinä ammattilaista tulisi mutta ilmeisesti keskimääräistä parempi onnistuessani, on noteerattu muutaman kerran, ei nyt laajasti mutta no niin, että voin kuvitella silloin tällöin olevani jollain tapaa luova ihminen.

Tuo kuvaamasi kaksisuuntainen kuulostaa kyllä aika tutulta. Ei mulla koskaan ihan hirveän pahasti lähde lapasesta, mutta välillä jonkin verran. Pidän tätä ihan normaalina, eikö kaikilla muka joskus mene vähän lujaa? Ts. en tämän perusteella diagnosoisi kaksisuuntaista itselleni...

Jos olen ylikuormittanut itseäni niin sitten olen kyllä perkeleen laiska ja heikko ihminen, koska en todellakaan ole ollut viime vuosina mikään ylisuorittaja! Huh, mietin miten kaverini jaksavat sitä tahtia, jolla elämäänsä elävät, kun mulle on rankkaa tämä nykyinenkin, ei tällaisesta kuuluisi väsyä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

SAMA. Syön masennuslääkkeitä jo kolmatta vuotta, eli ei ne ainakaan mulla täysin auta, toisinku ylläoleva väitti.

Mutta joo, kuulostat ihan minulta. Ootko ap minkä ikäinen?

Joo tunnen monia jotka käyttävät, enkä harmi kyllä ole kuullut vielä yhtäkään hyvää kokemusta lääkkeistä. Tutkimustuloksetkin niitten vaikutuksesta taitaa olla aika ristiriitaisia jos oikein muistan.

25v olen, 26v synttärit kolkuttelee jo tässä ovella melkein. Ja tätä on tosiaan jatkunut pahenevanlaatuisena sellaiset 5-6 vuotta, että ei ehkä kannata vetää ikäkriisikorttia tähän!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko saanut diagnoosia vielä. Jos et pyydä psykiatrille lähete. 2suuntainen mielialahäiriö kuulostaa juuri tältä. On kausia kun asiat sujuu ja kausia kun mikään ei onnistu. Oikealla lääkityksellä on tähän ollut monella suuri vaikutus.

Ei ole mitään diagnoosia... Enpä tiedä, ei kai tuollaista lähetettä niin vain saa? Vai saako? Että jos soittaisin perus YTHS:lle (vai kunnalliselleko sitten?) ja sanoisin että hei laitapa mulle lähete psykiatrille kun nyt epäilen että mulla on kaksisuuntainen... Sori, en siis ihan oikeasti tiedä, mulla on vaan sellainen mielikuva että noita lähetteitä ja ylipäänsä aikoja on tosi vaikea saada. YTHS:n psykologilla olen siis käynyt, en saanut mitään lähetteitä minnekään.

Ap

Kyllä mä näiden perusteella lähtisin kaksisuuntaista veikkaamaan... Varmaan kuitenkin melko lievänä sulla se saattaisi olla, jos ei mitään maniaan viittaavaa ole. Ehkä tuo bipo II tai mielialan aaltoiluhäiriö voisi olla kyseessä. Nuokin tosin on niin yksilöllisiä, että kahta samanlaista tarinaa tuskin löytyy.

Yleensähän kaksisuuntainen alkaa nuorella aikuisiällä ja siihenhän ei masennuslääkkeet pahemmin tehoa. Itse asiassa, niistä on lähinnä haittaa kun lääkitys saattaa jopa laukaista koko taudin tai aiheuttaa manian.

Lieviin tapauksiin ei tietääkseni lääkitystä edes määrätä, tämä siis, jos tauti ei vaikeuta jokapäiväistä elämää. Kyllä sen kanssa voi elää ihan normaalia elämää, mutta itseään pitää oppia kuuntelemaan. Pitää oppia tunnistamaan varoitusmerkit: koska alkaa mennä liian lujaa... Ja sitten hiljentää tahtia. Samoin myös välttää valvomista ja alkoholia. Säännölliset rytmit ja rutiinit ovat tärkeitä. Joillakin mania puhkeaa pidemmän univajeen seurauksena.

Ehkä sinun kannattaisi lähteä vaihtamaan alaa. Jos ei motivaatiota nykyisiin opintoihin ole niin ala ihmeessä miettiä muita vaihtoehtoja!

Minulla eräs ai-tauti aiheuttaa tuota. Mulla se oireilee väsymyksenä ja fyysisenä uupumuksena. Sen voi sotkea helposti masennukseen, sitä diagnoosia lääkäritkin minulle yritti vuosia tyrkyttää. Reumasairaus kuitenkin kyseessä. En ole kivulias mutta en palaudu oikein liikunnasta, hapottaa ilman liikuntaakin, en jaksa liikkua. Makoilen paljon kun muuta en jaksa. Sitten taas helpottaa. Tottakai näinä aikoina iskee se alakulokin. Onhan se masentavaa kun ei jaksa mitään, aivotkin on väsyneet.

Vierailija kirjoitti:

Kaamos voinee saada hormonit eli välittäjäaineet sekaisin, jolloin vireystaso alenee pitkäaikaisesti, mutta ei pysyvästi. Vireystason alentuessa ei jaksa hoitaa arkisiakaan asioita, mistä seuraa tyytymättömyyttä itseen, tehtävien kasaantumista ja sitä myöten huolia ja stressiä ja jopa lamaantumista.

Noudattavatko "masennusjaksot" vuodenkiertoa mitenkään, ap?

Myös muut muutokset ihan luonnollisessa ympäristössä voinevat vaikuttaa kaamoksen tavoin.

____________________________________________________________________________________________________

** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **

Ei varsinaisesti noudata, saatan olla masentunut keskikesällä tai keskitalvella, yleensä jokaisena vuodenaikana jonkinmittaisen jakson. Kevääseen tainnut osua pisimmät paskat kaudet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SAMA. Syön masennuslääkkeitä jo kolmatta vuotta, eli ei ne ainakaan mulla täysin auta, toisinku ylläoleva väitti.

Mutta joo, kuulostat ihan minulta. Ootko ap minkä ikäinen?

Joo tunnen monia jotka käyttävät, enkä harmi kyllä ole kuullut vielä yhtäkään hyvää kokemusta lääkkeistä. Tutkimustuloksetkin niitten vaikutuksesta taitaa olla aika ristiriitaisia jos oikein muistan.

25v olen, 26v synttärit kolkuttelee jo tässä ovella melkein. Ja tätä on tosiaan jatkunut pahenevanlaatuisena sellaiset 5-6 vuotta, että ei ehkä kannata vetää ikäkriisikorttia tähän!

Ap

Oon myös pian 26v ja opiskelujen ja töissäkäynnin kanssa ihan samassa tilanteessa kuin sä. Tätä jatkunut tosiaan lukion jälkeisestä ajasta. Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä, näistä huolimatta kamppailen jatkuvasti omia sisäisiä demoneja vastaan :/ en omaa eritystä kiinnostusta elämään ja esim yhteiskunnallisiin asioihin, toisin kuin valtaosa ihmisisistä. Lähes aina kaikki tuntuu turhalta. Välillä tulee hyviä kausia, mutta ne ei kestä kauaa. Itsemurha ja kuolema usein mielessä, mutta en varmaan ainakaan muutamaan vuoteen sitä toteuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vähän samanlaista. Minulla on helpottanut, kun olen hyväksynyt asian. Mitä sitten jos joskus tulee tuollaisia kausia? Niin kauan kun seuraukset ovat sen verran harmittomat kuin sotkuinen asunto ym.niin kyllä sitä pärjää. Koen eläväni ihan onnellisena. Mitään lääkkeitä en halua. Huonoinakin kausina pidän huolta itsestäni mutta en ota paineita siitä.

Tähän asti minäkin olen juuri noin elänyt, että otan nämä masennukset kun näitä tulee, mutta kauheaa tämä on. Pahimmillaan on toistaiseksi seurannut se että opinnot jämähtivät ja voi olla etten niitä sitten loppuun asti saa tehtyäkään elikkä eipä sitten tutkintoa eikä niitä nykyistä kummempia töitä ole tiedossa, jos en nykyisestä saa kokoaikatyösopimusta niin sitten alkaa tulla taloushuolia. En vielä lukioaikaan kärsinyt tällaisesta mutta n. 20-vuotiaasta alkaen pahenevina jaksoina! Taisi yliopisto olla liian iso pala minulle pureskeltavaksi, mutta nyt on jo myöhäistä yrittää muuallekaan hakeutua, koska ei ole enää taloudellisesti eikä älyllisesti mahdollista ja jaksaminenkin ihan nollissa suurimman osan vuodesta.

Ap

Mullakin aiheutti yliopisto masennuksen. Juuri tuo liian iso pala purtavaksi -olo. Ei varsinaisesti ne kirjojen lukemiset, vaan en jaksanut sitä alan ammatti-identiteettiä ja muottia , mihin olin valmistumassa.

Ei oo siis kliinisesti todettu, enkä käytä lääkkeitä, koska mitään varsinaista ahdistusta ei ole, enkä viitsi ottaa riskia sivuvaikutuksista. Mutta oireena oli täydellinen ilmat pihalla-olo päivästä toiseen. Ja olo tulee vieläkin heti, jos ylitän omat voimavarani. Eli olen vaan opetellut sanonaan "ei" useille asioille.

Onneksi pääsin suorittavaan työhön vakituiseksi. Yötyökin sopii itselleni hyvin. Olemiseen tuli jokin kehikko ja kyllähän se raha rauhoittaa. Vaikken mitään repäisevää jaksa työn lisäksi tehdäkään. Paitsi käydä välillä ulkona syömässä lounaan ja lukemassa latten äärellä iltaivälehden.

Mutta se riittää mulle. Ja pitkäaikainen kumppani, jonka kanssa ollaan tiiviisti, mutta eri kämpissä.

Ei lääkitys tasaa kaikkea. Kokeilemalla löytyy sopiva. On myös mielialaa NOSTAVIA lääkkeitä. Itselleni toimi vasta neljäs lääke. Voxra käytössä. Muut ei toiminu ollenkaan. T.keskivaikea masennus

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä näiden perusteella lähtisin kaksisuuntaista veikkaamaan... Varmaan kuitenkin melko lievänä sulla se saattaisi olla, jos ei mitään maniaan viittaavaa ole. Ehkä tuo bipo II tai mielialan aaltoiluhäiriö voisi olla kyseessä. Nuokin tosin on niin yksilöllisiä, että kahta samanlaista tarinaa tuskin löytyy.

Yleensähän kaksisuuntainen alkaa nuorella aikuisiällä ja siihenhän ei masennuslääkkeet pahemmin tehoa. Itse asiassa, niistä on lähinnä haittaa kun lääkitys saattaa jopa laukaista koko taudin tai aiheuttaa manian.

Lieviin tapauksiin ei tietääkseni lääkitystä edes määrätä, tämä siis, jos tauti ei vaikeuta jokapäiväistä elämää. Kyllä sen kanssa voi elää ihan normaalia elämää, mutta itseään pitää oppia kuuntelemaan. Pitää oppia tunnistamaan varoitusmerkit: koska alkaa mennä liian lujaa... Ja sitten hiljentää tahtia. Samoin myös välttää valvomista ja alkoholia. Säännölliset rytmit ja rutiinit ovat tärkeitä. Joillakin mania puhkeaa pidemmän univajeen seurauksena.

Ehkä sinun kannattaisi lähteä vaihtamaan alaa. Jos ei motivaatiota nykyisiin opintoihin ole niin ala ihmeessä miettiä muita vaihtoehtoja!

No nyt jo melkein sitten haluaisin että mulle vaan lätäistäisiin se diagnoosi kaksisuuntaisesta ja sanottaisiin että deal with it, sittenpähän voisin paremmalla omallatunnolla antaa näiden kausien tulla ja mennä ja selittää itselleni ja toisille että anteeksi, kyseessä on kaksisuuntainen, en voi sille mitään, en ole vain laiska ja tyhmä ja saamaton ja välillä vähän keskittymiskyvytön (ja maaninen)... Huoh.

Alanvaihtoon ei nyt ole energiaa, ei motivaatiota, eikä älyä. Enpä tiedä, ehkä jos joskus joku ala oikeasti tuntuu siltä että jes, tonne mä haluan tai toi todella kannattaa, niin sitten yritän. Mutta en viitsi ihan summamutikassa jonnekin vaan hakea (eikä heittämällä pääse minnekään, kun on jo se kandintutkinto alla ja opiskeluoikeus tällä hetkellä vielä maisteriinkin), kun sitten sekin jäisi vaan kesken.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko saanut diagnoosia vielä. Jos et pyydä psykiatrille lähete. 2suuntainen mielialahäiriö kuulostaa juuri tältä. On kausia kun asiat sujuu ja kausia kun mikään ei onnistu. Oikealla lääkityksellä on tähän ollut monella suuri vaikutus.

Ei ole mitään diagnoosia... Enpä tiedä, ei kai tuollaista lähetettä niin vain saa? Vai saako? Että jos soittaisin perus YTHS:lle (vai kunnalliselleko sitten?) ja sanoisin että hei laitapa mulle lähete psykiatrille kun nyt epäilen että mulla on kaksisuuntainen... Sori, en siis ihan oikeasti tiedä, mulla on vaan sellainen mielikuva että noita lähetteitä ja ylipäänsä aikoja on tosi vaikea saada. YTHS:n psykologilla olen siis käynyt, en saanut mitään lähetteitä minnekään.

Ap

Mä soitin YTHSlle, sain ajan ensin terveydenhoitajalle parin viikon päähän ja hänen kanssaan varattiin aika psykologille kuukauden päähän. Mulla ei kertakaikkiaan riitä pinna siihen, kuinka hitaasti nämä pyörät pyörii, varsinkaan kun tuntuu, että tulosta ei oikesti tule kirveelläkään. Sitten se olo kohenee hetkeksi, ja lopetan käynnit, koska en koe hyötyväni niistä mitenkään. Vahva lääkitys ois mun kohdalla ainoo, mitä enää suostun kokeilemaan. Voxra tms, joku dopamiinijärjestelmään vaikuttava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SAMA. Syön masennuslääkkeitä jo kolmatta vuotta, eli ei ne ainakaan mulla täysin auta, toisinku ylläoleva väitti.

Mutta joo, kuulostat ihan minulta. Ootko ap minkä ikäinen?

Joo tunnen monia jotka käyttävät, enkä harmi kyllä ole kuullut vielä yhtäkään hyvää kokemusta lääkkeistä. Tutkimustuloksetkin niitten vaikutuksesta taitaa olla aika ristiriitaisia jos oikein muistan.

25v olen, 26v synttärit kolkuttelee jo tässä ovella melkein. Ja tätä on tosiaan jatkunut pahenevanlaatuisena sellaiset 5-6 vuotta, että ei ehkä kannata vetää ikäkriisikorttia tähän!

Ap

Oon myös pian 26v ja opiskelujen ja töissäkäynnin kanssa ihan samassa tilanteessa kuin sä. Tätä jatkunut tosiaan lukion jälkeisestä ajasta. Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä, näistä huolimatta kamppailen jatkuvasti omia sisäisiä demoneja vastaan :/ en omaa eritystä kiinnostusta elämään ja esim yhteiskunnallisiin asioihin, toisin kuin valtaosa ihmisisistä. Lähes aina kaikki tuntuu turhalta. Välillä tulee hyviä kausia, mutta ne ei kestä kauaa. Itsemurha ja kuolema usein mielessä, mutta en varmaan ainakaan muutamaan vuoteen sitä toteuta.

Toivottavasti terapia (ja lääkkeetkin kai) sulla rupeaisi auttamaan. Turhuuden tunne on minullekin tuttu, mutta noita itsemurha-ajatuksia ei ole. Pikemminkin pelkään kuolemaa... Mutta kiinnostus elämäänkin on suurimman osan ajasta hyvin vähäistä. Niinä hyvinä kausina kiinnostaa, mutta huonoja kausia on enemmän. Koko ajan vaan enemmän...

Ap

Mutta miten sitäkin lähtee sitten ehdottelemaan lääkärille, että hei, oon miettiny et tää lääke vois toimii mulle? 

367

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko saanut diagnoosia vielä. Jos et pyydä psykiatrille lähete. 2suuntainen mielialahäiriö kuulostaa juuri tältä. On kausia kun asiat sujuu ja kausia kun mikään ei onnistu. Oikealla lääkityksellä on tähän ollut monella suuri vaikutus.

Ei ole mitään diagnoosia... Enpä tiedä, ei kai tuollaista lähetettä niin vain saa? Vai saako? Että jos soittaisin perus YTHS:lle (vai kunnalliselleko sitten?) ja sanoisin että hei laitapa mulle lähete psykiatrille kun nyt epäilen että mulla on kaksisuuntainen... Sori, en siis ihan oikeasti tiedä, mulla on vaan sellainen mielikuva että noita lähetteitä ja ylipäänsä aikoja on tosi vaikea saada. YTHS:n psykologilla olen siis käynyt, en saanut mitään lähetteitä minnekään.

Ap

Mä soitin YTHSlle, sain ajan ensin terveydenhoitajalle parin viikon päähän ja hänen kanssaan varattiin aika psykologille kuukauden päähän. Mulla ei kertakaikkiaan riitä pinna siihen, kuinka hitaasti nämä pyörät pyörii, varsinkaan kun tuntuu, että tulosta ei oikesti tule kirveelläkään. Sitten se olo kohenee hetkeksi, ja lopetan käynnit, koska en koe hyötyväni niistä mitenkään. Vahva lääkitys ois mun kohdalla ainoo, mitä enää suostun kokeilemaan. Voxra tms, joku dopamiinijärjestelmään vaikuttava. 

Juu minäkin siis kävin ensin terveydenhoitajalla, sitten laitettiin jonoon mt-puolelle ja jonkun ajan jälkeen pääsin käymään psykologilla muistaakseni 5 kertaa, ja siihen se sitten jäi. Pakko sanoa myöskin että olipa aivan hiton turhia käyntejä, en minäkään niistä saanut mitään irti ja keskityttiin minusta ihan epäolennaisuuksin. Mistään jatkoterapioista ei ollut kai puhetta, jotain mainittiin kelan kuntoutustuesta(tms.?) että sellainen on olemassa ja voin etsiä tietoa jos olen kiinnostunut...

Ap

Mitä opiskelet?

Tuntuu että tuo Voxra on ainoo, mikä tuntuu useimmille tehoavan.

Onkohan nyt ongelmana se, että se alkaa olla jo ns. vanhemman lääkesukupolven lääke, jota lääketehtaiden edustajat eivät enää markkinoi?