Lue keskustelun säännöt.
En kestä, taas se alkaa! Voimattomuus, haluttomuus, epämääräinen ahdistus, sotkuisuus... Ei näistä pääse ikinä eroon.
18.01.2017 |
Mä en kestä. Aina välillä menee sillein ihan kohtalaisen hyvin, jaksan käydä (osa-aikaisessa, suorittavassa) työssä, teen muutaman hassun kurssin yliopistolla (mutta en gradua tai esseitä tai mitään vaativampaa), laitan ihan hyvää ruokaa tai syön ainakin suhteellisen monipuolisesti, harrastan liikuntaa, elämä on ihan kivaa jne...
Mutta sitten nämä hel....n "masennuskaudet"! Sotkuinen asunto, sotkuinen minä, väsymys, ahdistus (niin mistä? en tiedä!), haluttomuus (siis kaikkeen tekemiseen, no eikä tosiaan seksikään kiinnosta), en jaksa liikkua tai jos väkisin itseni siihen pakotan niin tulee vain kipeämpi olo ja niin edelleen. En keksi miksi olisin muka masentunut eikä sitä keksinyt muutama vuosi sitten psykologikaan, jonka kanssa näistä samoista aiheista juttelin. Että jotkut nyt vaan sitten ovat tällaisia, ilmeisesti, ilman mitään hyvää syytä tai ilman mitään parannuskeinoa. Ihan kamalaa.
Ennen kuin palstalääkärit ehdottelevat, niin veriarvot on tutkittu ja kaikki on kunnossa, ei mitään kilpirauhas- tai muitakaan elinperäisiä ongelmia.
Sainpa avautua, taas kerran. Näitä kausia on useita vuodessa, vaihtelevan pituisia, joskus kestää vain muutaman viikon mutta pisimmillään muutaman kuukaudenkin. Eli helposti vähintään puolet vuodesta eli vähintään puolet elämästäni on yhtä sumua, jossa en nyt sentään halua itseäni tappaa mutta en oikein halua elääkään.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko saanut diagnoosia vielä. Jos et pyydä psykiatrille lähete. 2suuntainen mielialahäiriö kuulostaa juuri tältä. On kausia kun asiat sujuu ja kausia kun mikään ei onnistu. Oikealla lääkityksellä on tähän ollut monella suuri vaikutus.
Ei ole mitään diagnoosia... Enpä tiedä, ei kai tuollaista lähetettä niin vain saa? Vai saako? Että jos soittaisin perus YTHS:lle (vai kunnalliselleko sitten?) ja sanoisin että hei laitapa mulle lähete psykiatrille kun nyt epäilen että mulla on kaksisuuntainen... Sori, en siis ihan oikeasti tiedä, mulla on vaan sellainen mielikuva että noita lähetteitä ja ylipäänsä aikoja on tosi vaikea saada. YTHS:n psykologilla olen siis käynyt, en saanut mitään lähetteitä minnekään.
Ap
Yksityiseltä varmasti houtuisi nopeiten. Ihan omalta terveyskeskus lääkäriltä voi tuota lähetettä pyytää, mikä yleensä menee psykologin kautta psykiatrian poliklinikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko saanut diagnoosia vielä. Jos et pyydä psykiatrille lähete. 2suuntainen mielialahäiriö kuulostaa juuri tältä. On kausia kun asiat sujuu ja kausia kun mikään ei onnistu. Oikealla lääkityksellä on tähän ollut monella suuri vaikutus.
Ei ole mitään diagnoosia... Enpä tiedä, ei kai tuollaista lähetettä niin vain saa? Vai saako? Että jos soittaisin perus YTHS:lle (vai kunnalliselleko sitten?) ja sanoisin että hei laitapa mulle lähete psykiatrille kun nyt epäilen että mulla on kaksisuuntainen... Sori, en siis ihan oikeasti tiedä, mulla on vaan sellainen mielikuva että noita lähetteitä ja ylipäänsä aikoja on tosi vaikea saada. YTHS:n psykologilla olen siis käynyt, en saanut mitään lähetteitä minnekään.
Ap
Mä soitin YTHSlle, sain ajan ensin terveydenhoitajalle parin viikon päähän ja hänen kanssaan varattiin aika psykologille kuukauden päähän. Mulla ei kertakaikkiaan riitä pinna siihen, kuinka hitaasti nämä pyörät pyörii, varsinkaan kun tuntuu, että tulosta ei oikesti tule kirveelläkään. Sitten se olo kohenee hetkeksi, ja lopetan käynnit, koska en koe hyötyväni niistä mitenkään. Vahva lääkitys ois mun kohdalla ainoo, mitä enää suostun kokeilemaan. Voxra tms, joku dopamiinijärjestelmään vaikuttava.
Juu minäkin siis kävin ensin terveydenhoitajalla, sitten laitettiin jonoon mt-puolelle ja jonkun ajan jälkeen pääsin käymään psykologilla muistaakseni 5 kertaa, ja siihen se sitten jäi. Pakko sanoa myöskin että olipa aivan hiton turhia käyntejä, en minäkään niistä saanut mitään irti ja keskityttiin minusta ihan epäolennaisuuksin. Mistään jatkoterapioista ei ollut kai puhetta, jotain mainittiin kelan kuntoutustuesta(tms.?) että sellainen on olemassa ja voin etsiä tietoa jos olen kiinnostunut...
Ap
Mullekin puhuttiin psykoterapiasta ja kuntoutustuesta yms, mutta mulla ei tällä hetkellä yksinkertaisesti ole varaa käydä kahta kertaa viikossa lataamassa nuppia psykoterapeutilla. Psykologin kanssa keskusteleminen on tosi turhauttavaa, koska tarkkailen omia tunteitani ja syy-seuraussuhteita aika paljon, ja olen tietoinen ajatuksenkulustani. Minulla on menneisyydessä traumaattisia tapahtumia, mutta nämä eivät ole syynä tähän aaltoilevaan mielialaan, ja kovasti edelleen yritetään niputtaa nykyiset ongelmani näiden tapahtumien syyksy. Terveydenhoitaja oli tässä ketjussa ainoa, joka uskoi epäilyihini joko kaksisuuntaisesta tai keskittymishäiriöstä.
Ihan sama juttu. En jaksa edes käydä töissä tai opiskella. Minulla on kyllä myös vähän traumataustaa. Apua olen yrittänyt hakea useamman kerran, mutta psyk.sairaanhoitaja hymyilee ja kehottaa vain opiskelemaan.
Yritän viimeisillä voimillani toimien kuin robotti pitää huolen ruokavaliosta, liikunnasta ja unesta. Syön aivan helvetin terveellisesti ja monipuolisesti, liikun päivittäin 1h kevyttä ja 0,5h raskasta liikuntaa, ja nukun 8-10h yössä.
Aika menee kuin jossain sumussa. Välillä parempia kausia, mutta yleensä en jaksa mitään, vaikka haluaisin. Tänään olin ylpeä itsestäni kun jaksoin aloittaa erään kirjan lukemisen.
Tätä on jatkunut usemman vuoden. Ennen kävin osa-aikaisessa työssä, mutta jouduin irtisanotuksi. Silloin asiat oli vielä pahemmin. Kumppanistakin tuli ero kun hän ei jaksanut masennustani.
Luulen että sinulla ap on kyse siitä että et ole yhteydessä sisimpääsi. Et oikein tunnista mistä saat voimaa ja mikä kuormittaa sinua, tai mikä on sinulle sopiva työ/koulutusala. Todennäköisesti taustalla on jotain käsittelemättömiä asioita. Mutta tämä on vain mutuilua ja voin toki olla väärässäkin.
Kannattaa kuitenkin miettiä kaksi kertaa, haluaako hankkia itselleen esim.kaksisuuntaisen diagnoosin. Jos elämässä vaan pärjää, niin en suosittele. Siinä on sinulla sitten elinikäinen leima joka seuraa jokapuolelle mukanasi ja vaikuttaa esim.opiskelupaikan,vakuutusten ym.saantiin. Jos saat lapsia, olet erityisessä tarkkailussa ikuisesti huolimatta siitä mikä on vointisi tai oliko diagnoosi alunperin oikea. Elinikäinen vahva lääkityshän siitä myös seuraa. Eri asia, jos sairaus on oikeasti vakava ja tuhoaa elämän hoitamattomana. Tottakai silloin lääkkeet ym.apu ovat ehdottomia.
Venlafaxin voisi olla yksi vaihtoehto tähän monesti yhdistetään esim. seroguel tasaamaan lääkkeen vaikutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin itsekkin, että kannattaisiko tämän asian takia käydä lääkärillä. Jatkunut jo ainakin 10 vuotta. Häpeän itseäni niinä kausina kun en mitään saa aikaan. Vapaapäivinä nukun vähintään yhteen asti, nukkumaan menen illalla kymmeneltä ja siinä välissä jo olen niin väsynyt että silmät menee kiinni. Työpäivinä nukun töiden jälkeen kaksi tuntia. Töissä noin 12 aikaan silmät alkaa mennä väkisin kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko saanut diagnoosia vielä. Jos et pyydä psykiatrille lähete. 2suuntainen mielialahäiriö kuulostaa juuri tältä. On kausia kun asiat sujuu ja kausia kun mikään ei onnistu. Oikealla lääkityksellä on tähän ollut monella suuri vaikutus.
Ei ole mitään diagnoosia... Enpä tiedä, ei kai tuollaista lähetettä niin vain saa? Vai saako? Että jos soittaisin perus YTHS:lle (vai kunnalliselleko sitten?) ja sanoisin että hei laitapa mulle lähete psykiatrille kun nyt epäilen että mulla on kaksisuuntainen... Sori, en siis ihan oikeasti tiedä, mulla on vaan sellainen mielikuva että noita lähetteitä ja ylipäänsä aikoja on tosi vaikea saada. YTHS:n psykologilla olen siis käynyt, en saanut mitään lähetteitä minnekään.
Ap
Mä soitin YTHSlle, sain ajan ensin terveydenhoitajalle parin viikon päähän ja hänen kanssaan varattiin aika psykologille kuukauden päähän. Mulla ei kertakaikkiaan riitä pinna siihen, kuinka hitaasti nämä pyörät pyörii, varsinkaan kun tuntuu, että tulosta ei oikesti tule kirveelläkään. Sitten se olo kohenee hetkeksi, ja lopetan käynnit, koska en koe hyötyväni niistä mitenkään. Vahva lääkitys ois mun kohdalla ainoo, mitä enää suostun kokeilemaan. Voxra tms, joku dopamiinijärjestelmään vaikuttava.
Juu minäkin siis kävin ensin terveydenhoitajalla, sitten laitettiin jonoon mt-puolelle ja jonkun ajan jälkeen pääsin käymään psykologilla muistaakseni 5 kertaa, ja siihen se sitten jäi. Pakko sanoa myöskin että olipa aivan hiton turhia käyntejä, en minäkään niistä saanut mitään irti ja keskityttiin minusta ihan epäolennaisuuksin. Mistään jatkoterapioista ei ollut kai puhetta, jotain mainittiin kelan kuntoutustuesta(tms.?) että sellainen on olemassa ja voin etsiä tietoa jos olen kiinnostunut...
Ap
Mullekin puhuttiin psykoterapiasta ja kuntoutustuesta yms, mutta mulla ei tällä hetkellä yksinkertaisesti ole varaa käydä kahta kertaa viikossa lataamassa nuppia psykoterapeutilla. Psykologin kanssa keskusteleminen on tosi turhauttavaa, koska tarkkailen omia tunteitani ja syy-seuraussuhteita aika paljon, ja olen tietoinen ajatuksenkulustani. Minulla on menneisyydessä traumaattisia tapahtumia, mutta nämä eivät ole syynä tähän aaltoilevaan mielialaan, ja kovasti edelleen yritetään niputtaa nykyiset ongelmani näiden tapahtumien syyksy. Terveydenhoitaja oli tässä ketjussa ainoa, joka uskoi epäilyihini joko kaksisuuntaisesta tai keskittymishäiriöstä.
Juuripa näin, kallista on, ja edelliselle joka sanoi että yksityisellä hoituisi nopeiten, niin näinhän se on että rahalla saa ja hevosella pääsee... No, olen siis osa-aikatöissä käyvä opiskelija, että ei tuota rahaa oikeasti ole kovin suuria summia käytössä. Samankaltaiset kokemukset muuten tuosta psykologin kanssa juttelemisesta. Lisäksi taidan olla hyvä huijaamaan (tai sitten vain kuvittelen olevani ja oikeasti nämä näkevät lävitseni mutta eivät vaan viitsi puuttua asiaan, lopputulos joka tapauksessa sama) että minulla oikeasti sitten kuitenkin menisi paremmin kuin meneekään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on perkele aaltoilua. Kehonne ja alitajuntanne ovat viisaampia kuin tietoinen minänne.
Nyt on aika hidastaa tahtia ja yksinkertaistaa arkea ja sisäänhengitellä rauhassa. Kyllä se olo siitä sitten taas lähtee laajenemaan, kun sen aika on ja oikea momentum löytyy.
No just näin. Ei ihminen ole mikään kone jonka on koko ajan oltava A)muuttumaton B)tehokas.
Varsinkin näin talvella keho on säästöliekillä kuten koko luontokin. Valon määrä vaikuttaa. On hyvä osata vetää lonkkaa ilman että analysoi, stressaa, murehtii ja tuntee syyllisyyttä siitä että vetää lonkkaa. Edes vapaapäivinä!
Varmaan tohtorisetä kirjoittaa reseptin ties mille mielialalääkkeelle jos vaan keksii pyytää. Mitäpä nykyaikana ei diagnosoitaisi.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sinulla ap on kyse siitä että et ole yhteydessä sisimpääsi. Et oikein tunnista mistä saat voimaa ja mikä kuormittaa sinua, tai mikä on sinulle sopiva työ/koulutusala. Todennäköisesti taustalla on jotain käsittelemättömiä asioita. Mutta tämä on vain mutuilua ja voin toki olla väärässäkin.
Kannattaa kuitenkin miettiä kaksi kertaa, haluaako hankkia itselleen esim.kaksisuuntaisen diagnoosin. Jos elämässä vaan pärjää, niin en suosittele. Siinä on sinulla sitten elinikäinen leima joka seuraa jokapuolelle mukanasi ja vaikuttaa esim.opiskelupaikan,vakuutusten ym.saantiin. Jos saat lapsia, olet erityisessä tarkkailussa ikuisesti huolimatta siitä mikä on vointisi tai oliko diagnoosi alunperin oikea. Elinikäinen vahva lääkityshän siitä myös seuraa. Eri asia, jos sairaus on oikeasti vakava ja tuhoaa elämän hoitamattomana. Tottakai silloin lääkkeet ym.apu ovat ehdottomia.
Sen verran sanon, että analysoin sisintäni välillä liiankin kanssa, olen kirjoittanut päiväkirjaa lähes koko ikäni ja olen aika hyvin perillä käyttäytymismalleistani, mutta... Tuossa olet varmaan oikeilla jäljillä, että en tosiaan tiedä mikä olisi minulle sopiva ala, enkä oikein ole siitäkään varma, että mistä saan voimaa ja mikä kuormittaa. Tai nuokin tuntuvat vaihtelevan tosi paljon. Lukioaikana halusin jatkuvasti olla kavereiden kanssa ja seurustelukumppanin myös. Nykyään harvoin viihdyn edes hyvin ystävien seurassa ja kumppanista en edes haaveile.
Mutta totta tuokin puoli, että vakava diagnoosi on vahva leima, jolla voi olla kauaskantoisia ja elinikäisiä vaikutuksia... Lapsia en ole koskaan halunnut, mutta työnsaanti vaikeutuisi entisestään...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on perkele aaltoilua. Kehonne ja alitajuntanne ovat viisaampia kuin tietoinen minänne.
Nyt on aika hidastaa tahtia ja yksinkertaistaa arkea ja sisäänhengitellä rauhassa. Kyllä se olo siitä sitten taas lähtee laajenemaan, kun sen aika on ja oikea momentum löytyy.
No just näin. Ei ihminen ole mikään kone jonka on koko ajan oltava A)muuttumaton B)tehokas.
Varsinkin näin talvella keho on säästöliekillä kuten koko luontokin. Valon määrä vaikuttaa. On hyvä osata vetää lonkkaa ilman että analysoi, stressaa, murehtii ja tuntee syyllisyyttä siitä että vetää lonkkaa. Edes vapaapäivinä!
Varmaan tohtorisetä kirjoittaa reseptin ties mille mielialalääkkeelle jos vaan keksii pyytää. Mitäpä nykyaikana ei diagnosoitaisi.
On kyllä perkele aaltoilua! Minulla vaan tämä aallokko suurenee vuodesta toiseen, eikä tosiaan rajoitu tähän talviaikaan vaikka nyt tänne kirjoitankin. Kun nyt jo suurin osa vuodesta on tätä alamäkeä, niin pelkään että jossain vaiheessa sitä on koko vuosi, koko loppuelämä...
Ap
Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryhmäterapia on myös vaihtoehto, halvempaa ja antoisampaa kuin yksilöterapia.
Minulla on ap sama, mutta kohdallani tilanne on sikäili helpompi, että tälle on looginen syy - traumaattinen lapsuus. Vihaan nuita masennus/ahdistuskausia. Makaan vain lamaantuneena, kaikki tuntuu paskalta, mikään ei kiinnosta, en saa nukuttua, pakenen olojani telkkariin/nettiin, kämppä on kuin pommin jäljiltä, en jaksa peseytyä enkä hoitaa itseäni...Olisin todella tuottelias ihminen ilman näitä vaivova, mutta menneisyyttään ei voi muuttaa ja sille ei vain nyt voi mitään, että reagoin edelleen. Olen oppinut jo jotenkuten hyväksymään asian ja höllentämään huonoina kausina.
Lohduttaudun sillä, että aina se hyvä kausi sieltä jossain vaiheessa tulee. Paska olo ja lamaannus ei ole ikuista :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin itsekkin, että kannattaisiko tämän asian takia käydä lääkärillä. Jatkunut jo ainakin 10 vuotta. Häpeän itseäni niinä kausina kun en mitään saa aikaan. Vapaapäivinä nukun vähintään yhteen asti, nukkumaan menen illalla kymmeneltä ja siinä välissä jo olen niin väsynyt että silmät menee kiinni. Työpäivinä nukun töiden jälkeen kaksi tuntia. Töissä noin 12 aikaan silmät alkaa mennä väkisin kiinni.
Jep, minäkään en jaksa kokonaista päivää kunnolla hereillä. Ei ole oikein koskaan sellainen levännyt ja energinen olo, pikemminkin... tahmea? Vähän tokkurainen, vähän sumussa. Tätä on niinä parempinakin kausina ja siksipä on nuo veriarvot ym. tsekkailtu, ei mitään ongelmaa niissä, eli ongelma on siis ilmeisesti mun päässä tai kropassa ihan noin muuten vaan. Turhauttavaa. Olin reipas lapsi ja nuori niin siksikin harmittaa tämä muutos.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.
Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itsekkin, että kannattaisiko tämän asian takia käydä lääkärillä. Jatkunut jo ainakin 10 vuotta. Häpeän itseäni niinä kausina kun en mitään saa aikaan. Vapaapäivinä nukun vähintään yhteen asti, nukkumaan menen illalla kymmeneltä ja siinä välissä jo olen niin väsynyt että silmät menee kiinni. Työpäivinä nukun töiden jälkeen kaksi tuntia. Töissä noin 12 aikaan silmät alkaa mennä väkisin kiinni.
Jep, minäkään en jaksa kokonaista päivää kunnolla hereillä. Ei ole oikein koskaan sellainen levännyt ja energinen olo, pikemminkin... tahmea? Vähän tokkurainen, vähän sumussa. Tätä on niinä parempinakin kausina ja siksipä on nuo veriarvot ym. tsekkailtu, ei mitään ongelmaa niissä, eli ongelma on siis ilmeisesti mun päässä tai kropassa ihan noin muuten vaan. Turhauttavaa. Olin reipas lapsi ja nuori niin siksikin harmittaa tämä muutos.
Ap
Tuo olotila ja vireystilan säätely, "aliaktiivisuus" muuten kuuluu yleisesti ADD.n oireisiin. Nostaakseen vireystasoa addi rupeaa sitten haaveilemaan, kun adh taas rupeaa sähläämään fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, oletko miettinyt tarkkaavaisuushäiriön mahdollisuutta? Minulla ADD-diagnoosi ja varsinkin ennen diagnoosia oli aika samanlaista. Mietittiin myös kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Tosin en ollut kai varsinaisesti masentunut noina huonoina kausina tai jos olin niin se johtui siitä että tunsin itseni niin huonoksi kun en jaksanut opiskella,käydä töissä,siivota ja pitää kaikkia lankoja käsissä kuten muut. Jonkin aikaa jaksoin ja sitten tuli taas väsymys vaikka kuinka yritin. Nykyään menee hyvin, kun tiedostan että esim.opiskelu syö voimavarojani paljon enemmän kuin normaalilla ihmisellä ja minun pitää ylipäätään kiinnittää erityistä huomiota voimieni sääntelyyn sillä ylikuormitan itseni helposti. Aistit on tavallaan liian avoinna ja ärsykkeitä tulee liikaa, ellei osaa itse pitää balanssia yllä.
Voiko tarkkaavaisuushäiriö puhjeta aikuisiällä vasta? Lapsena ja vielä lukioikäisenäkin ei ollut mitään siihen viittaavaa, olin reipas ja ihan lahjakas oppilas ja vapaa-ajallakin jaksoin ties mitä harrastaa. Mutta tosiaan kyllä nykyään tarkkaavaisuushäiriöiseltä vaikutan. Kuulostaa tutulta tuo sinun tilanteesi.
Ap
Ei voi puhjeta vasta aikuisiällä, kyllä oireita täytyy olla jo lapsuudessa. Itsekin kuitenkin add-lapsena olin reipas ja lahjakas,peruskoulu meni hyvin kun äly kompensoi puutteita. Ongelmia alkoi ilmetä todella vasta aikuisiällä kun vaatimukset kasvoivat, opiskelu oli vaativampaa ja lisäksi ei ollut enää koulun ja vanhempien tuomaa järjestystä ja turvaa. Yhtäkkiä olikin niin paljon enemmän muistettavaa, huolehdittavaa ja käsissä pideltäviä lankoja että homma kävi todella raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama juttu. En jaksa edes käydä töissä tai opiskella. Minulla on kyllä myös vähän traumataustaa. Apua olen yrittänyt hakea useamman kerran, mutta psyk.sairaanhoitaja hymyilee ja kehottaa vain opiskelemaan.
Yritän viimeisillä voimillani toimien kuin robotti pitää huolen ruokavaliosta, liikunnasta ja unesta. Syön aivan helvetin terveellisesti ja monipuolisesti, liikun päivittäin 1h kevyttä ja 0,5h raskasta liikuntaa, ja nukun 8-10h yössä.
Aika menee kuin jossain sumussa. Välillä parempia kausia, mutta yleensä en jaksa mitään, vaikka haluaisin. Tänään olin ylpeä itsestäni kun jaksoin aloittaa erään kirjan lukemisen.
Tätä on jatkunut usemman vuoden. Ennen kävin osa-aikaisessa työssä, mutta jouduin irtisanotuksi. Silloin asiat oli vielä pahemmin. Kumppanistakin tuli ero kun hän ei jaksanut masennustani.
Suosittelisin vakavasti hankkimaan ne kilpirauhasverikoetulokset ITSELLESI , paperilla, jos ne ylipäänsä on otettu.
Ne tk-lääkärin "normaalit arvot" ei aina olekkaan sitten normaalit, tai ainakaan hyvät.
Jos t4v hipoo jo viitteen alarajaa ja esim. lisäksi tsh ylittää sen 2,5 (kansainvälinen raja)
Voidaan olla jo vajaatoiminnalla, ja psyykkisiä oireita alkaa tulla. Pitäisi mitata myös t3v ,joka on vaikuttava kudoshormoni, eikä myöskään saa olla siellä ihan viitteen alarajalla ( näitä atvoja pitää katsoa kokonaisuutena ja olo huomioiden).
Minäkin kärsin jatkuvasta akakulosta ja ailahtelevuudesta ,mielialanvaihteluista (oli myös fyysisiä oireita) ja tk-lääkärit väittivät arvoja normaaleiksi. No ,pyysin itselle, t4v oli jo alle viitteen , mutta kun tsh oli viitteessä niin olin heidän mielestään täysin terve ja masennuslääkityksen tarpeessa. mutta koelääkitys yksityispuolelta sitten onneksi pelasti minut. Ja ruokavalion ja suoliston kunnon merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa mielialaongelmissa. Hoitakaa koko kehoa, turvatkaa kaikki vitamiinit ja hivenaineet ja ottakaa käyttöön omega3 (2000mg) ja vahvat maitohappobakteerit . Ajan kanssa olo alkaa kohentua, mutta se vaatii omaa kiinnostusta ja hieman vaivannäköä. Mutta kannattaa.
Lääkkeitä intohimoisesti vastustavat tuskin ovat koskaan kokeneet oikeaa masennusta.
Vahva samastuminen aloittajaan täälläkin. Voxra menee nyt ja hieman toivoa alkaa olla näkyvissä. Tsemppiä kaikille.
En haluaisi tarkemmin kertoa henkilökohtaisempia tietoja. Opiskelen humanistisella mutta minusta ei ole tulossa aineenopettajaa, riittääkö tämä? Miksi kysyt?
Ap