Onko 40+ miehellä toivoa parisuhdemarkkinoilla jos ei halua naimisiin eikä edes saman katon alle?

Ap, ihastuin taannoin mieheen, joka kertoi ajattelevansa pitkälti juuri tuolla sinun tavallasi. Itse olen lapseton mutta urani vuoksi kiireinen nainen, ja minulle olisi tällainen järjestely sopinut oikein hyvin. Pidin tästä miehestä kovasti, mutta en olisi halunnut muuttaa samaan talouteen hänen lastensa kanssa, ja muutenkaan minulla ei ole aikaa olla päivittäin yhdessä, joten se erillisiin asuntoihin liittyvä huono puoli että en olisi voinut useinkaan nukkua miehen vieressä, olisi ollut ihan siedettävissä.

Meistä ei kuitenkaan sitten tullut mitään, koska minusta ei tuntunut siltä että mies olisi aidosti sitoutunut minuun. On vaikeaa selittää, miksi ei tuntunut. Jotenkin luin sen hänen käytöksestään, osittain varmasti tiedostamattakin. Hän ei puhunut mitään tuollaisia "erotaan kun voidaan vielä hymyillä toisillemme" -juttuja. Jos olisi puhunut, olisin kertonut ne syyksi siihen että suhde ei tunnu oikealta suhteelta. Hänen tapauksessaan oli kysymys hienovaraisemmista asioista enkä osaa vieläkään selittää, miksi tulkitsin että häneen ei kannata sitoutua.

Kun sitoudun mieheen, se merkitsee minulle hyvin paljon, vaikka naimisiin en haluakaan mennä (enkä ole koskaan ollut). Suhtaudun sitoutumislupaukseen erittäin vakavasti, ja koen liian riskialttiiksi antaa sellaista lupausta miehelle, joka ei itse suhtaudu omaan lupaukseensa yhtä vakavasti. Pelkään, että tuhlaan siinä vuosia elämästäni, kun haluaisin kuitenkin loppuelämän kestävään liittoon jossa toista ei hylätä ensimmäisten vanhuuden vaivojen ilmaantuessa, eikä myöhemminkään. Haluan siksi voida olla jo sitoutumisvaiheessa mahdollisimman varma siitä, että miehelle sitoutuminen on yhtä vakava ja painava asia kuin minullekin, ja että olemme molemmat valmiita näkemään myös vaivaa suhteen eteen, kun niitä vaikeampia aikoja sattuu kohdalle (kuten jokaisessa suhteessa tapahtuu). Se, että puhut jo ennen suhteen alkamista eroamisista ja siitä kuinka heikosti suhteet nykyisin kestävät, viittaa siihen että et olisi valmis näkemään vaivaa ja tekemään töitä suhteen eteen. Siitä syystähän niitä eroja tulee niin paljon, että ihmiset eivät halua enää panostaa suhteisiinsa erityisesti niinä vaikeina aikoina. Itse todellakin haluan, ja koen että on tärkeää tehdä tämä valinta tietoisesti jo silloin, kun suhteessa ei vielä ole vaikeuksia. Sinä et vaikuta tätä valintaa haluavan tehdä, vaan vaikutat ihmiseltä joka toimii samoin kuin nämä, joiden suhteet päättyvät eroihin. Siksi en uskaltaisi sitoutua sinuun, vaikka toivomasi asumisjärjestely sinänsä olisikin kannaltani erittäin toivottava.

Tämä mies, josta kerroin, on minun jälkeeni tapaillut muita naisia ja ollut välillä suhteessakin. Tiedän tämän, koska pidämme edelleen yhteyttä kavereina. Koska olen nyt itse aktiivisena seuranhakusivuilla, tiedän myös että hän on niillä myös päivittäin aktiivinen - myös silloin kun seurustelee jonkun naisen kanssa. Mm. tästä asiasta hän ei mitään maininnut silloin kun puhuimme seurustelua koskevista toiveistamme, enkä usko että hän nykyisellekään seurustelukumppanilleen on kertonut etsivänsä edelleen aktiivisesti myös uutta seuraa. Pidän tätä osoituksena siitä, että tulkitsin/aavistin aivan oikein hänen olevan tosiasiassa sitoutumiskammoinen tai vähintäänkin toivomani kaltaista sitoutumista välttelevä. Asumisjärjestelyllä ei ole sen kanssa kuitenkaan mitään tekemistä.

Vastaan siis alkuperäiseen kysymykseesi, että sinulla on paljonkin toivoa, JOS haluat aidosti sitoutua yhteen naiseen. Jos asutaan erillisissä osoitteissa, sillä on ehkäpä vielä tavallistakin suurempi merkitys että nainen voi luottaa sinun sitoutumiseesi.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ihastuin taannoin mieheen, joka kertoi ajattelevansa pitkälti juuri tuolla sinun tavallasi. Itse olen lapseton mutta urani vuoksi kiireinen nainen, ja minulle olisi tällainen järjestely sopinut oikein hyvin. Pidin tästä miehestä kovasti, mutta en olisi halunnut muuttaa samaan talouteen hänen lastensa kanssa, ja muutenkaan minulla ei ole aikaa olla päivittäin yhdessä, joten se erillisiin asuntoihin liittyvä huono puoli että en olisi voinut useinkaan nukkua miehen vieressä, olisi ollut ihan siedettävissä.

Meistä ei kuitenkaan sitten tullut mitään, koska minusta ei tuntunut siltä että mies olisi aidosti sitoutunut minuun. On vaikeaa selittää, miksi ei tuntunut. Jotenkin luin sen hänen käytöksestään, osittain varmasti tiedostamattakin. Hän ei puhunut mitään tuollaisia "erotaan kun voidaan vielä hymyillä toisillemme" -juttuja. Jos olisi puhunut, olisin kertonut ne syyksi siihen että suhde ei tunnu oikealta suhteelta. Hänen tapauksessaan oli kysymys hienovaraisemmista asioista enkä osaa vieläkään selittää, miksi tulkitsin että häneen ei kannata sitoutua.

Kun sitoudun mieheen, se merkitsee minulle hyvin paljon, vaikka naimisiin en haluakaan mennä (enkä ole koskaan ollut). Suhtaudun sitoutumislupaukseen erittäin vakavasti, ja koen liian riskialttiiksi antaa sellaista lupausta miehelle, joka ei itse suhtaudu omaan lupaukseensa yhtä vakavasti. Pelkään, että tuhlaan siinä vuosia elämästäni, kun haluaisin kuitenkin loppuelämän kestävään liittoon jossa toista ei hylätä ensimmäisten vanhuuden vaivojen ilmaantuessa, eikä myöhemminkään. Haluan siksi voida olla jo sitoutumisvaiheessa mahdollisimman varma siitä, että miehelle sitoutuminen on yhtä vakava ja painava asia kuin minullekin, ja että olemme molemmat valmiita näkemään myös vaivaa suhteen eteen, kun niitä vaikeampia aikoja sattuu kohdalle (kuten jokaisessa suhteessa tapahtuu). Se, että puhut jo ennen suhteen alkamista eroamisista ja siitä kuinka heikosti suhteet nykyisin kestävät, viittaa siihen että et olisi valmis näkemään vaivaa ja tekemään töitä suhteen eteen. Siitä syystähän niitä eroja tulee niin paljon, että ihmiset eivät halua enää panostaa suhteisiinsa erityisesti niinä vaikeina aikoina. Itse todellakin haluan, ja koen että on tärkeää tehdä tämä valinta tietoisesti jo silloin, kun suhteessa ei vielä ole vaikeuksia. Sinä et vaikuta tätä valintaa haluavan tehdä, vaan vaikutat ihmiseltä joka toimii samoin kuin nämä, joiden suhteet päättyvät eroihin. Siksi en uskaltaisi sitoutua sinuun, vaikka toivomasi asumisjärjestely sinänsä olisikin kannaltani erittäin toivottava.

Tämä mies, josta kerroin, on minun jälkeeni tapaillut muita naisia ja ollut välillä suhteessakin. Tiedän tämän, koska pidämme edelleen yhteyttä kavereina. Koska olen nyt itse aktiivisena seuranhakusivuilla, tiedän myös että hän on niillä myös päivittäin aktiivinen - myös silloin kun seurustelee jonkun naisen kanssa. Mm. tästä asiasta hän ei mitään maininnut silloin kun puhuimme seurustelua koskevista toiveistamme, enkä usko että hän nykyisellekään seurustelukumppanilleen on kertonut etsivänsä edelleen aktiivisesti myös uutta seuraa. Pidän tätä osoituksena siitä, että tulkitsin/aavistin aivan oikein hänen olevan tosiasiassa sitoutumiskammoinen tai vähintäänkin toivomani kaltaista sitoutumista välttelevä. Asumisjärjestelyllä ei ole sen kanssa kuitenkaan mitään tekemistä.

Vastaan siis alkuperäiseen kysymykseesi, että sinulla on paljonkin toivoa, JOS haluat aidosti sitoutua yhteen naiseen. Jos asutaan erillisissä osoitteissa, sillä on ehkäpä vielä tavallistakin suurempi merkitys että nainen voi luottaa sinun sitoutumiseesi.

En ole ap, mutta ymmärrän, mitä tarkoitat. Mulle itselleni noin 80% parisuhteen ongelmista on aina ollut joko seurausta yhdessä asumisesta tai ainakin ongelmat ovat kärjistyneet yhdessä asumisen vuoksi. Sen vuoksi en ehdoin tahdoin halua olla taas samassa tilanteessa, jos on valittavissa toinenkin vaihtoehto eli asua erillään. 

Edelleen näistä kommenteista paistaa kuinka pelkääviä naiset ovat. Aina pelätään pahinta. Kai se nyt on itsestään selvää, että ap:lla voi olla pientä skeptisyyttä parisuhteen ikuisen kestämisen suhteen, jos hänen aikaisempi kumppaninsa oli se vähemmän suhteen eteen tekevä henkilö, ja se joka suhteen myös pisti poikki. Eikö?

Ei se silti tarkoita, etteikö ap voisi tulevaisuudessakin tehdä kaikkensa uuden suhteen eteen. Mutta kuten nähdään, yksikin väärä sanamuoto saa naiset pelkäämään ja karkaamaan pois. Ei uskalleta ottaa pienintäkään riskiä. Vai väitättekö muuta?

Huomaan että käsitykseni nykyajan parisuhteiden realiteeteista on joillekin liian "inhorealistinen". Mutta kun sitä on kokenut niin itse kuin näkee koko ajan ympärilläkin niin ei jaksa kuvitella maailman olevan ruusuisempi kuin se on.

Se ei silti tarkoita ettenko olisi valmis yrittämään vakavasti ja suhteeseen sitoutuen. Enemmän tämä tarkoittaa sitä etten kuvittele tietäväni toisesta kaikkea oleellista ensimmäisen muutaman viikon tai kuukaudenkaan kuluttua jonka perusteella voi varmuudella tietää ja vannoa että ikuisesti X ja ei koskaan Y.

Jos teistä on joku joskus ollut esim narsistin kanssa suhteessa ja onnistunut pääsemään siitä irti niin en minä ainakaan toru teitä siitä että uutta seuraa etsiessänne teillä on tuntosarvenne viritetty aikaisempaa herkemmälle etsimään mahdollisia merkkejä toisen narsismista.

Minulla on omat syyni pitää tuntosarviani herkemmällä tietyissä asioissa, jos se on jollekin dealbreaker niin olkoon.

-ap

Kyllä onnisttuu, kunhan kroppasi, pääkoppasi ja käytöstapasi ovat kohdillaan ja kerrot heti rehellisesti hakevasi kuvailemaasi suhdetta. Kannattaa hakea oman ikäpolvesi joukosta , nuorimmille tuollainen ei uppoa.

Mulla alkaa narskuhälytin soimaan, kun joku kertoo "tehneensä suhteen eteen kaikkensa", muttei selitä, mitä tämä kaikki oli. Myös "dealbreaker"-sanan käyttö ohjaa ajatuksia samaan suuntaan.

Mutta ap:lle muuten, moni ikäisesi nainen haluaa kuvaamasi tyylisen suhteen.

Mistä löytyisi nainen, joka haluaisi oikeasti naimisiin ja lapsia? Eivät ne naiset sen vakavammin ole liikkeellä kuin miehetkään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla alkaa narskuhälytin soimaan, kun joku kertoo "tehneensä suhteen eteen kaikkensa", muttei selitä, mitä tämä kaikki oli. Myös "dealbreaker"-sanan käyttö ohjaa ajatuksia samaan suuntaan.

Mutta ap:lle muuten, moni ikäisesi nainen haluaa kuvaamasi tyylisen suhteen.

Ensinnäkin sanoin että panostin täysillä, se miten kaikkeni tein vai olisinko vielä voinut tehdä jotain enemmän, paremmin, jää jälkiviisaiden jossitteluksi. Seikkaperäistä lokikirjaa en ala tuolta ajalta teille laatia, valitan.

Jos dealbreaker on avainsana narsistille niin sitten teitä (meitä!?) on täällä aika paljon koska muistan täällä vähän aikaa sitten olleen ketjun jossa kysyttiin ihmisillä mitkä asiat heille on ns. dealbreakereitä. Jäi tuo sana mieleen.

Joten onneksi olkoon, you got me!

-ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla alkaa narskuhälytin soimaan, kun joku kertoo "tehneensä suhteen eteen kaikkensa", muttei selitä, mitä tämä kaikki oli. Myös "dealbreaker"-sanan käyttö ohjaa ajatuksia samaan suuntaan.

Mutta ap:lle muuten, moni ikäisesi nainen haluaa kuvaamasi tyylisen suhteen.

Joo noita hälyttimiä näyttää olevan jos jonkinlaisia eri ihmisillä. Miehen on parempi olla vaan hiljaa, eikä kertoa itsestään yhtään mitään, niin ei ala naisella hälyttimet soimaan. Tosin silloin ne hälyttimet vasta raikaavatkin, kun mies onkin tuppisuu, joka ei osaa edes keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tuollaisessa suhteessa nytkin enkä jatkossakaan halua muuttaa yhteen kenenkään kanssa. Tässä mun nykyisessä suhteessa tosin taitaa olla nyt vakavan keskustelun paikka, sillä epäilen, ettei mies ole minuun yhtä sitoutunut kuin mitä minä toivoisin, ja miten sitoutunut minä kuitenkin olen häneen. Olen esim saanut selville, että kun hän käy baareissa miespuolisten kavereidensa kanssa, hän saattaa esitellä itsensä sinkuksi kiinnostusta osoittaville naisille.

Minä en katso olevani kuitenkaan sinkku, vaikken yhteistä taloutta miehen kanssa jaakaan. Minusta tämä on kuitenkin ihan oikea seurustelusuhde, parisuhde, jossa ollaan sitouduttu esim. uskollisuuteen. Ilmeisesti miehellä ei kuitenkaan ihan sama käsitys ole ollut, vaikka luulin että oltiin ns. samalla sivulla silloin kun tätä suhdetta aloiteltiin ja esim. asumisjutuista sovittiin.

Tuosta aloitusviestistä minulle tuli jollain tavalla kaksijakoinen fiilis. Toisaalta ymmärsin että puhut oikeasta parisuhteesta, toisaalta taas jäi tunne että ehkä haetkin vain kevyttä tapailusuhdetta, jossa ei toisiin kovin sitoutuneita kuitenkaan olla. En tiedä johtuuko tämä kaksijakoisuuden tunne oman nykyisen suhteeni tilanteesta, vai tarkoititko sinä oikeasti kevyttä tapailua enemmän kuin ihan sitoutunutta seurustelua. Ehkä mulla jotenkin särähti tuo, että vietetään aikaa yhdessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja erotaan sitten jos ei tunnu hyvältä. Mitä tällä tarkoitit? Et kai vain sitä, että suhde loppuu heti jos jotain yhtään pikkukinastelua isompia erimielisyyksiä tulee? Vai oletko kuitenkin tällaiseenkin suhteeseen valmis sitoutumaan sen verran tiukasti, että olet halukas myös tekemään töitä sen eteen ja kestämään senkin, että aina ei ehkä olekaan ainoastaan kivaa ja tunnu vain hyvältä ja että siltikään ratkaisu ei välttämättä ole välitön ero?

Epäluulosi on ymmärrettävää tilanteesi perusteella. Teillä on tosiaankin vakavan keskustelun paikka.

Tähtäimessani olisi nimenomaan tilanne jossa ei olla enää sinkkuja, jos joku muu tulee viihteellä utelemaan statusta niin totean että seurustelen. Ja oletan että kumppani toimii samoin.

Kiinnostaisi tietää oliko teillä jonkinlainen keskustelu suhteenne alussa selkeistä pelisäännöistä joita mies nyt rikkoo vai oletko olettanut että hän toimii samoin kuin sinä mutta nyt paljastunut ettei toimi.

.

"Vietetään aikaa yhdessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja erotaan sitten jos ei tunnu hyvältä" yritti tarkoittaa sitä että koetetaan edetä realistisesti.

Ainakin kolme asiaa jotka tässä maailmassa vahvasti vaikuttavat;

1. Ihmiset voivat muuttua siitä mitä olivat tällä hetkellä

2. Ihmiset voivat olla jotain muuta kuin mitä esittävät tai mitä oletat tällä hetkellä

3. Nykyaikana parisuhteet todennäköisemmin päättyvät (yleensä 1 ja 2 kohdista johtuviin syihin) kuin kestävät satujen tapaan elämän loppuun asti.

Sitä siis koetin ilmaista että nuo tiedostaen eteenpäin kunnes tulee syystä tai toisesta se vakavan keskustelun paikka ja sitten pohditaan ratkaisua. Sitä minkäkokoisesta riidasta/erimielisyydestä ratkaisu on kolmonen on mahdotonta sanoa etukäteen.

.

Jos tämä vaikuttaa kyynisen analyyttiseltä niin se johtuu vain siitä että usein pohdiskelen asioita kyynisen analyyttisesti kun en muuten osaa. Tämä voi myös vaikuttaa pessimistiseltä ajattelulta, mutta usein unohdetaan että pessimisti ei pety ;)

-ap

Vastasin jo tuolla edellä, että avioeroni jälkeen pitkät suhteeni ovat olleet nimenomaan sellaisia, joissa ei ole muutettu yhteen, eikä olla muutettu nykyisessäkään suhteessa. Silti en luultavasti seurustelisi nyksäni kanssa, jos hän jo alkuun olisi alkanut puhua "eroamisesta sitten kun ei enää tunnu hyvältä". Me olemme kyllä sitoutuneet ihan loppuelämän suhteeseen. Tottakai kumpikin tietää, että erokin voi tulla, ja kertaalleen on jo sen partaalla oltu, mutta asenne on silti se, että yhdessä pysytään. En olisi uskaltanut rakastua ihmiseen, joka olisi ääneen ajatellut kuten sinä.

Meitä on erilaisia. Osasyy minun eräänlaiseen varovaisuuteen ja realismiin pyrkimiseen on se että tiedän miltä se tuntuu kun 12 vuoden avoliiton aikana panostaa siihen täysillä, on uskollinen, ei ole väkivaltainen, yrittää keskustella ja setviä sellaisiakin toisen traumoja jotka juontaa ajalta ennen liittoa, luulee että ollaan taas menossa myötämäessä kunnes saakin sähköpostitse ilmoituksen että suhde on ohitse. Ja eroa setviessä selviääkin että toisella onkin jo ollut seuraava uuno katsottu valmiiksi ja on vuosia haukkunut sinua somessa.

En anna tämän toistua omalla kohdallani.

-ap

Oletko varma, että olet ylipäänsä valmis uuteen parisuhteeseen?

Kyllä. Miksi kysyt?

-ap

En ole tuo joka kysyi, mutta sama kysymys tuli mieleen. Sinä luonnehdit realismiksi sitä, että pohdit eroa ennen kuin sille on aihetta. Minusta se kuulostaa enemmän sitoutumisen pelolta. Ja ennen kuin alat kaksoisstandardeista syyttämään, niin sanoisin ihan samoin vaikka olisit nainen.

Enkä minä ole aloittaja, mutta ymmärrän silti häntä. Olkoon sitten vaikka sitoutumisen pelkoa, mutta mulle itselleni kyse on puyhtaasti mukavuudenhalusta. En jaksa enää tehdä muuttoja (olen muuttanut elämässäni ihan tarpeeksi monta kertaa). En jaksa enää sotkea omia raha-asioitani toisen ihmisen raha-asioihin, mutta en myöskään halua elättää ketään toista. En jaksa enää osituksia enkä omaisuudenjakoa. En jaksa enää vääntöä siitä, kumman rahoilla sänky, telkkari, pesukone tai pakastin olikaan vuosia sitten ostettu. 

Ei sitoutuminen ole sama kuin nuo asiat. Voi olla todella sitoutunut vaikka olisi omat kodit. Silti voi olla yhdessä sitä mieltä, että kuljemme tästä yhtä matkaa toisiamme rakastaen ja tukien.

Olen myös sitä mieltä että ennemmin miehillä iskee 55+ paniikki yksinäisestä vanhuudesta, ja tulee halu muuttaa yhteen. Naiset ovat niin helpottuneita kun ovat päässet yhdestä passattavasta komentelijasta, että pitävät omasta tilasta kiinni.

Kannattaa aina vähän tunnustella. Jos nainen haluaa noita, niin väitä itsekin haluavasi. Kun tulee ajankohtaiseksi niin "vaihda" mieltäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aina vähän tunnustella. Jos nainen haluaa noita, niin väitä itsekin haluavasi. Kun tulee ajankohtaiseksi niin "vaihda" mieltäsi. 

Kusettamisesta ei seuraa mitään hyvää.

Kärvistelin itse monta vuotta suhteessa, kun toinen ei osannut päättää halusiko asua yhdessä vai ei. Minun tarpeillani ei tuntunut olevan mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tuollaisessa suhteessa nytkin enkä jatkossakaan halua muuttaa yhteen kenenkään kanssa. Tässä mun nykyisessä suhteessa tosin taitaa olla nyt vakavan keskustelun paikka, sillä epäilen, ettei mies ole minuun yhtä sitoutunut kuin mitä minä toivoisin, ja miten sitoutunut minä kuitenkin olen häneen. Olen esim saanut selville, että kun hän käy baareissa miespuolisten kavereidensa kanssa, hän saattaa esitellä itsensä sinkuksi kiinnostusta osoittaville naisille.

Minä en katso olevani kuitenkaan sinkku, vaikken yhteistä taloutta miehen kanssa jaakaan. Minusta tämä on kuitenkin ihan oikea seurustelusuhde, parisuhde, jossa ollaan sitouduttu esim. uskollisuuteen. Ilmeisesti miehellä ei kuitenkaan ihan sama käsitys ole ollut, vaikka luulin että oltiin ns. samalla sivulla silloin kun tätä suhdetta aloiteltiin ja esim. asumisjutuista sovittiin.

Tuosta aloitusviestistä minulle tuli jollain tavalla kaksijakoinen fiilis. Toisaalta ymmärsin että puhut oikeasta parisuhteesta, toisaalta taas jäi tunne että ehkä haetkin vain kevyttä tapailusuhdetta, jossa ei toisiin kovin sitoutuneita kuitenkaan olla. En tiedä johtuuko tämä kaksijakoisuuden tunne oman nykyisen suhteeni tilanteesta, vai tarkoititko sinä oikeasti kevyttä tapailua enemmän kuin ihan sitoutunutta seurustelua. Ehkä mulla jotenkin särähti tuo, että vietetään aikaa yhdessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja erotaan sitten jos ei tunnu hyvältä. Mitä tällä tarkoitit? Et kai vain sitä, että suhde loppuu heti jos jotain yhtään pikkukinastelua isompia erimielisyyksiä tulee? Vai oletko kuitenkin tällaiseenkin suhteeseen valmis sitoutumaan sen verran tiukasti, että olet halukas myös tekemään töitä sen eteen ja kestämään senkin, että aina ei ehkä olekaan ainoastaan kivaa ja tunnu vain hyvältä ja että siltikään ratkaisu ei välttämättä ole välitön ero?

Epäluulosi on ymmärrettävää tilanteesi perusteella. Teillä on tosiaankin vakavan keskustelun paikka.

Tähtäimessani olisi nimenomaan tilanne jossa ei olla enää sinkkuja, jos joku muu tulee viihteellä utelemaan statusta niin totean että seurustelen. Ja oletan että kumppani toimii samoin.

Kiinnostaisi tietää oliko teillä jonkinlainen keskustelu suhteenne alussa selkeistä pelisäännöistä joita mies nyt rikkoo vai oletko olettanut että hän toimii samoin kuin sinä mutta nyt paljastunut ettei toimi.

.

"Vietetään aikaa yhdessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja erotaan sitten jos ei tunnu hyvältä" yritti tarkoittaa sitä että koetetaan edetä realistisesti.

Ainakin kolme asiaa jotka tässä maailmassa vahvasti vaikuttavat;

1. Ihmiset voivat muuttua siitä mitä olivat tällä hetkellä

2. Ihmiset voivat olla jotain muuta kuin mitä esittävät tai mitä oletat tällä hetkellä

3. Nykyaikana parisuhteet todennäköisemmin päättyvät (yleensä 1 ja 2 kohdista johtuviin syihin) kuin kestävät satujen tapaan elämän loppuun asti.

Sitä siis koetin ilmaista että nuo tiedostaen eteenpäin kunnes tulee syystä tai toisesta se vakavan keskustelun paikka ja sitten pohditaan ratkaisua. Sitä minkäkokoisesta riidasta/erimielisyydestä ratkaisu on kolmonen on mahdotonta sanoa etukäteen.

.

Jos tämä vaikuttaa kyynisen analyyttiseltä niin se johtuu vain siitä että usein pohdiskelen asioita kyynisen analyyttisesti kun en muuten osaa. Tämä voi myös vaikuttaa pessimistiseltä ajattelulta, mutta usein unohdetaan että pessimisti ei pety ;)

-ap

Vastasin jo tuolla edellä, että avioeroni jälkeen pitkät suhteeni ovat olleet nimenomaan sellaisia, joissa ei ole muutettu yhteen, eikä olla muutettu nykyisessäkään suhteessa. Silti en luultavasti seurustelisi nyksäni kanssa, jos hän jo alkuun olisi alkanut puhua "eroamisesta sitten kun ei enää tunnu hyvältä". Me olemme kyllä sitoutuneet ihan loppuelämän suhteeseen. Tottakai kumpikin tietää, että erokin voi tulla, ja kertaalleen on jo sen partaalla oltu, mutta asenne on silti se, että yhdessä pysytään. En olisi uskaltanut rakastua ihmiseen, joka olisi ääneen ajatellut kuten sinä.

Meitä on erilaisia. Osasyy minun eräänlaiseen varovaisuuteen ja realismiin pyrkimiseen on se että tiedän miltä se tuntuu kun 12 vuoden avoliiton aikana panostaa siihen täysillä, on uskollinen, ei ole väkivaltainen, yrittää keskustella ja setviä sellaisiakin toisen traumoja jotka juontaa ajalta ennen liittoa, luulee että ollaan taas menossa myötämäessä kunnes saakin sähköpostitse ilmoituksen että suhde on ohitse. Ja eroa setviessä selviääkin että toisella onkin jo ollut seuraava uuno katsottu valmiiksi ja on vuosia haukkunut sinua somessa.

En anna tämän toistua omalla kohdallani.

-ap

Oletko varma, että olet ylipäänsä valmis uuteen parisuhteeseen?

Kyllä. Miksi kysyt?

-ap

En ole tuo joka kysyi, mutta sama kysymys tuli mieleen. Sinä luonnehdit realismiksi sitä, että pohdit eroa ennen kuin sille on aihetta. Minusta se kuulostaa enemmän sitoutumisen pelolta. Ja ennen kuin alat kaksoisstandardeista syyttämään, niin sanoisin ihan samoin vaikka olisit nainen.

Enkä minä ole aloittaja, mutta ymmärrän silti häntä. Olkoon sitten vaikka sitoutumisen pelkoa, mutta mulle itselleni kyse on puyhtaasti mukavuudenhalusta. En jaksa enää tehdä muuttoja (olen muuttanut elämässäni ihan tarpeeksi monta kertaa). En jaksa enää sotkea omia raha-asioitani toisen ihmisen raha-asioihin, mutta en myöskään halua elättää ketään toista. En jaksa enää osituksia enkä omaisuudenjakoa. En jaksa enää vääntöä siitä, kumman rahoilla sänky, telkkari, pesukone tai pakastin olikaan vuosia sitten ostettu. 

En ole missään vaiheessa sanonut sitoutumisen peloksi sitä, ettei halua muuttaa yhteen toisen kanssa. Siinä asiassa ymmärrän aloittajaa oikein hyvin, koska en halua sitä itsekään. Sitoutumisen pelkoa minusta on se, että pohtii eroa ennen kuin sille on aihetta. Se on ihan eri asia kuin haluttomuus elää yhteistaloudessa toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aina vähän tunnustella. Jos nainen haluaa noita, niin väitä itsekin haluavasi. Kun tulee ajankohtaiseksi niin "vaihda" mieltäsi. 

Kusettamisesta ei seuraa mitään hyvää.

Kärvistelin itse monta vuotta suhteessa, kun toinen ei osannut päättää halusiko asua yhdessä vai ei. Minun tarpeillani ei tuntunut olevan mitään merkitystä.

Vaki kolo samalla kun etsii parempaa. Miten tuosta ei voisi seurata hyvää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aina vähän tunnustella. Jos nainen haluaa noita, niin väitä itsekin haluavasi. Kun tulee ajankohtaiseksi niin "vaihda" mieltäsi. 

Kusettamisesta ei seuraa mitään hyvää.

Kärvistelin itse monta vuotta suhteessa, kun toinen ei osannut päättää halusiko asua yhdessä vai ei. Minun tarpeillani ei tuntunut olevan mitään merkitystä.

Vaki kolo samalla kun etsii parempaa. Miten tuosta ei voisi seurata hyvää? 

Hyi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tuollaisessa suhteessa nytkin enkä jatkossakaan halua muuttaa yhteen kenenkään kanssa. Tässä mun nykyisessä suhteessa tosin taitaa olla nyt vakavan keskustelun paikka, sillä epäilen, ettei mies ole minuun yhtä sitoutunut kuin mitä minä toivoisin, ja miten sitoutunut minä kuitenkin olen häneen. Olen esim saanut selville, että kun hän käy baareissa miespuolisten kavereidensa kanssa, hän saattaa esitellä itsensä sinkuksi kiinnostusta osoittaville naisille.

Minä en katso olevani kuitenkaan sinkku, vaikken yhteistä taloutta miehen kanssa jaakaan. Minusta tämä on kuitenkin ihan oikea seurustelusuhde, parisuhde, jossa ollaan sitouduttu esim. uskollisuuteen. Ilmeisesti miehellä ei kuitenkaan ihan sama käsitys ole ollut, vaikka luulin että oltiin ns. samalla sivulla silloin kun tätä suhdetta aloiteltiin ja esim. asumisjutuista sovittiin.

Tuosta aloitusviestistä minulle tuli jollain tavalla kaksijakoinen fiilis. Toisaalta ymmärsin että puhut oikeasta parisuhteesta, toisaalta taas jäi tunne että ehkä haetkin vain kevyttä tapailusuhdetta, jossa ei toisiin kovin sitoutuneita kuitenkaan olla. En tiedä johtuuko tämä kaksijakoisuuden tunne oman nykyisen suhteeni tilanteesta, vai tarkoititko sinä oikeasti kevyttä tapailua enemmän kuin ihan sitoutunutta seurustelua. Ehkä mulla jotenkin särähti tuo, että vietetään aikaa yhdessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja erotaan sitten jos ei tunnu hyvältä. Mitä tällä tarkoitit? Et kai vain sitä, että suhde loppuu heti jos jotain yhtään pikkukinastelua isompia erimielisyyksiä tulee? Vai oletko kuitenkin tällaiseenkin suhteeseen valmis sitoutumaan sen verran tiukasti, että olet halukas myös tekemään töitä sen eteen ja kestämään senkin, että aina ei ehkä olekaan ainoastaan kivaa ja tunnu vain hyvältä ja että siltikään ratkaisu ei välttämättä ole välitön ero?

Epäluulosi on ymmärrettävää tilanteesi perusteella. Teillä on tosiaankin vakavan keskustelun paikka.

Tähtäimessani olisi nimenomaan tilanne jossa ei olla enää sinkkuja, jos joku muu tulee viihteellä utelemaan statusta niin totean että seurustelen. Ja oletan että kumppani toimii samoin.

Kiinnostaisi tietää oliko teillä jonkinlainen keskustelu suhteenne alussa selkeistä pelisäännöistä joita mies nyt rikkoo vai oletko olettanut että hän toimii samoin kuin sinä mutta nyt paljastunut ettei toimi.

.

"Vietetään aikaa yhdessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja erotaan sitten jos ei tunnu hyvältä" yritti tarkoittaa sitä että koetetaan edetä realistisesti.

Ainakin kolme asiaa jotka tässä maailmassa vahvasti vaikuttavat;

1. Ihmiset voivat muuttua siitä mitä olivat tällä hetkellä

2. Ihmiset voivat olla jotain muuta kuin mitä esittävät tai mitä oletat tällä hetkellä

3. Nykyaikana parisuhteet todennäköisemmin päättyvät (yleensä 1 ja 2 kohdista johtuviin syihin) kuin kestävät satujen tapaan elämän loppuun asti.

Sitä siis koetin ilmaista että nuo tiedostaen eteenpäin kunnes tulee syystä tai toisesta se vakavan keskustelun paikka ja sitten pohditaan ratkaisua. Sitä minkäkokoisesta riidasta/erimielisyydestä ratkaisu on kolmonen on mahdotonta sanoa etukäteen.

.

Jos tämä vaikuttaa kyynisen analyyttiseltä niin se johtuu vain siitä että usein pohdiskelen asioita kyynisen analyyttisesti kun en muuten osaa. Tämä voi myös vaikuttaa pessimistiseltä ajattelulta, mutta usein unohdetaan että pessimisti ei pety ;)

-ap

Vastasin jo tuolla edellä, että avioeroni jälkeen pitkät suhteeni ovat olleet nimenomaan sellaisia, joissa ei ole muutettu yhteen, eikä olla muutettu nykyisessäkään suhteessa. Silti en luultavasti seurustelisi nyksäni kanssa, jos hän jo alkuun olisi alkanut puhua "eroamisesta sitten kun ei enää tunnu hyvältä". Me olemme kyllä sitoutuneet ihan loppuelämän suhteeseen. Tottakai kumpikin tietää, että erokin voi tulla, ja kertaalleen on jo sen partaalla oltu, mutta asenne on silti se, että yhdessä pysytään. En olisi uskaltanut rakastua ihmiseen, joka olisi ääneen ajatellut kuten sinä.

Meitä on erilaisia. Osasyy minun eräänlaiseen varovaisuuteen ja realismiin pyrkimiseen on se että tiedän miltä se tuntuu kun 12 vuoden avoliiton aikana panostaa siihen täysillä, on uskollinen, ei ole väkivaltainen, yrittää keskustella ja setviä sellaisiakin toisen traumoja jotka juontaa ajalta ennen liittoa, luulee että ollaan taas menossa myötämäessä kunnes saakin sähköpostitse ilmoituksen että suhde on ohitse. Ja eroa setviessä selviääkin että toisella onkin jo ollut seuraava uuno katsottu valmiiksi ja on vuosia haukkunut sinua somessa.

En anna tämän toistua omalla kohdallani.

-ap

Oletko varma, että olet ylipäänsä valmis uuteen parisuhteeseen?

Kyllä. Miksi kysyt?

-ap

En ole tuo joka kysyi, mutta sama kysymys tuli mieleen. Sinä luonnehdit realismiksi sitä, että pohdit eroa ennen kuin sille on aihetta. Minusta se kuulostaa enemmän sitoutumisen pelolta. Ja ennen kuin alat kaksoisstandardeista syyttämään, niin sanoisin ihan samoin vaikka olisit nainen.

Enkä minä ole aloittaja, mutta ymmärrän silti häntä. Olkoon sitten vaikka sitoutumisen pelkoa, mutta mulle itselleni kyse on puyhtaasti mukavuudenhalusta. En jaksa enää tehdä muuttoja (olen muuttanut elämässäni ihan tarpeeksi monta kertaa). En jaksa enää sotkea omia raha-asioitani toisen ihmisen raha-asioihin, mutta en myöskään halua elättää ketään toista. En jaksa enää osituksia enkä omaisuudenjakoa. En jaksa enää vääntöä siitä, kumman rahoilla sänky, telkkari, pesukone tai pakastin olikaan vuosia sitten ostettu. 

En ole missään vaiheessa sanonut sitoutumisen peloksi sitä, ettei halua muuttaa yhteen toisen kanssa. Siinä asiassa ymmärrän aloittajaa oikein hyvin, koska en halua sitä itsekään. Sitoutumisen pelkoa minusta on se, että pohtii eroa ennen kuin sille on aihetta. Se on ihan eri asia kuin haluttomuus elää yhteistaloudessa toisen kanssa.

Minusta se taas on puhtaasti järkevää. Ennakointia ja varautumista.  Miksi ihmiset tekisivät ennen naimisiinmenoa avioehtojakaan, jos eivät pohtisi mahdollista eroa? Tai miksi yhdessä ostettu asunto laitetaan avoliitossa molempien nimiin, jos ei pohdita eroa? Moni nainen miettii lapsilukua päättäessään, miten selviää, jos jääkin yksinhuoltajaksi. Silloinkin varautuu siihen, että ero tulee. Jos ihminen on jo kerran eronnut, eikö ole vain järkevää ottaa opikseen kokemuksistaan?