Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
olen menossa uudestaan naimisiin - ex hermostui nimiasiasta
Kristiina
17.01.2017 |
Eli siis olen ollit kerran naimisissa, ja tämän miehen kanssa meillä on yksi lapsi ja kaikilla sama nimi. Pidin eron jälkeenkin sen nimen, en exäni vaan lapseni takia. Nyt olen menossa uusiin naimisiin ja miehen mukana tulevat kaksi lasta, kotka kaikki kantavat yhtä nimeä. Ajattelin tällä kertaa ottaa yhdistelmänimen, jolloin tavallaan olisimme kaikki yhtä perhettä. Mutta exäni kuultuaan tuon hermostui kamalasti. Mulla ei kuulemma oikeutta enää käyttää hänen (harvinaista) nimeään, jos menen uusiin naimisiin. Mä taas olen sitä mieltä ettei se ole vain hänen nimensä vaan yhtä lailla minun, ja haluan pysyä lapseni kanssa samannimisenä. Mitä mieltä te olette?
Kommentit (207)
Kyllä jaksaa ihmiset kiihkoilla jostain nimestä :D Ikään kuin oltais edelleen jossain 100 v sitten eletyssä yhteiskunnassa, jossa nainen naitiin miehen sukuun ja myötäjäisetkin tuli mukana.
Nyt on kuitenkin 2017 ja monenlaiset nimet ja yhdistelmät ovat mahdollisia. Ja myös mies voi ottaa vaimonsa sukunimen. Silti täällä vaan skitsotaan miesten suvuista ja nimistä ja "hutsunaisista", jotka "vie" miesten nimet :D :D :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti, jos nimi on rekisteröity, sinulla ei ole oikeutta käyttää sitä ilman lupaa.
Juu-u - rekisteröityä nimeä ei saa ottaa ilman lupaa. Mutta kun se on jo kerran avioliiton kautta annettu niin sitten se on annettu. Ei sitä voi viedä enää poiskaan. Olisi pitänyt jättäää nimi ex-rouvalle kokonaan antamatta jos sen käyttöä nyt haluaa jälkikäteen ohjailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko sun eksä asialle oikeesti yhtään mitään? Ei. Paitsi jos on suojattu sukunimi, mutta silloin sun olisi pitänyt luopus siitä erotessa.
IHAN KAIKKI sukunimet on suoheltuja ja rekisteröityjä.
Ap saa pitää nimensä joka on ekasta liitosta ja ap saa toiseen liittoon mennessään ottaa kaksoinimen eli se OMA sukunimi ekasta liitosta ja uuden miehen sukunimi. Lapselle jää oma nimensä.
Uuden liiton lapset ovat sitten joko uuden miehen nimellä tai samalla nimellä kuin sisarukset eli sillä exän nimellä. Lapsilla ei voi olla kaksoisnimeä....
Mutta mikä tulee uuden liiton lapsen sukunimeksi tällaisessa tilanteessa:
-äidin tyttönimi oli Makkonen.
-äiti oli ekaa kertaa naimisissa Virtasen kanssa, otti Virtasen sukunimen ja siitä liitosta syntyi lapsi Virtanen
-äiti meni uudelleen naimisiin Pekkasen kanssa, ja otti Pekkasin nimen, lapsi jatkoi Virtasena
-äiti meni vielä kerran uusii naimisiin Junkkasen kanssa, ja otti nimekseen Pekkanen-Junkkanen. Syntyi lapsi.
Onko lapsen sukunimi Junkkanen, Pekkanen tai Virtanen? Junkkanen se voi olla, mutta voiko olla myös Pekkanen tai Virtanen (kirjoitit että sama sukunimi kuin sisaruksilla eli tässä tapauksessa äidin eksän sukunimi, joka ei ole aikoihin ollut kuitenkaan äidin sukunimi). Vai ehkä se Pekkanen, joka on äidin kaksoisnimen eka osa, mutta ei ole sen äidin ekan lapsen sukunimi, eikä äidin tyttönimi eikä äidin nyk. puolison nimi.
Junkkasen kanssa tehdyn lapsen sukunimi on Junkkanen, koska se on parin yhteinen sukunimi (jonka lisäksi äidillä on nimi Pekkanen, mutta se ei ole yhteinen osa sukunimeä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti, jos nimi on rekisteröity, sinulla ei ole oikeutta käyttää sitä ilman lupaa.
Juu-u - rekisteröityä nimeä ei saa ottaa ilman lupaa. Mutta kun se on jo kerran avioliiton kautta annettu niin sitten se on annettu. Ei sitä voi viedä enää poiskaan. Olisi pitänyt jättäää nimi ex-rouvalle kokonaan antamatta jos sen käyttöä nyt haluaa jälkikäteen ohjailla.
Mitä nää *rekisteröidyt* sukunimet on olevinaan?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jaksaa ihmiset kiihkoilla jostain nimestä :D Ikään kuin oltais edelleen jossain 100 v sitten eletyssä yhteiskunnassa, jossa nainen naitiin miehen sukuun ja myötäjäisetkin tuli mukana.
Nyt on kuitenkin 2017 ja monenlaiset nimet ja yhdistelmät ovat mahdollisia. Ja myös mies voi ottaa vaimonsa sukunimen. Silti täällä vaan skitsotaan miesten suvuista ja nimistä ja "hutsunaisista", jotka "vie" miesten nimet :D :D :D
Siis laki, että naisen täytyy ottaa miehen sukunimi, tuli voimaan vasta 1929 (avioliittolaissa). Nimilaki, joka velvoitti kaikki ottamaan sukunimen käyttöön, tuli voimaan 1920. Yli 100 vuotta sukunimi vaihtui kevyesti asuinpaikan (talon/torpan jne) mukaan, jos tuli kotivävy niin hän käytti vaimon talon nimeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap, ei teistä millään tule yhtä perhettä, vaikka kuinka yrittäisit kikkailla nimien kanssa. Teillä on sun lapset ja mun lapset, jotka seilaavat kahden kodin väliä. Pahemman sotkun välttämiseksi, jättää edes se yhteinen lapsi tekemättä.
Taas näitä jotka menee hetken mielijohteesta naimisiin eroaa ja taas uusiin naimisiin,ei heru kyllä minkään valtakunnan sympatiaa.Lapsi parat ja ressukat,kun jotuvat tommoseen pyöritykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristiina kirjoitti:
Eli siis olen ollit kerran naimisissa, ja tämän miehen kanssa meillä on yksi lapsi ja kaikilla sama nimi. Pidin eron jälkeenkin sen nimen, en exäni vaan lapseni takia. Nyt olen menossa uusiin naimisiin ja miehen mukana tulevat kaksi lasta, kotka kaikki kantavat yhtä nimeä. Ajattelin tällä kertaa ottaa yhdistelmänimen, jolloin tavallaan olisimme kaikki yhtä perhettä. Mutta exäni kuultuaan tuon hermostui kamalasti. Mulla ei kuulemma oikeutta enää käyttää hänen (harvinaista) nimeään, jos menen uusiin naimisiin. Mä taas olen sitä mieltä ettei se ole vain hänen nimensä vaan yhtä lailla minun, ja haluan pysyä lapseni kanssa samannimisenä. Mitä mieltä te olette?
Se nimi on nyt sinun nimesi ja voit tehdä sillä mitä huvittaa. Eksällesi on sopinut että otat aikoinaan hänen sukunimensä joten asiassa ei pitäisi olla nokan koputtamista. Ei siihen liity mitään ehtoja eron tai uudelleen naimisiinmenon varalta.
Joopa - minäkin tiedän yhden naisen, joka avioiduttaan piti exän nimen - se kun oli paremman kuuloinen kuin uuden miehen tavallinen Virtanen. Edellisen avioiliiton lapset olivat aikuisia, joten sillä ei tarvinnut perustella. Ja onhan meillä tuo Hanna G :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäpä hieman kokemusta: äitini erosi isästäni kun olin alle 4 vuotias.Piti kuitenkin isäni sukunimen. Tapasi uuden miehen jonka kanssa ei mennyt naimisiin ja saivat lapsen. Lapsestakin tuli saman sukuniminen kuin isästäni vaikka eivät ole mitään sukua. Sukunimi on todella harvinainen, alle 20 kpl Suomessa ja olemme kaikki sukua toisillemme.
Nyt on hullu tilanne kun tämä kun siskoni meni naimisiin ja piti oman nimensä (siis isäni nimen) ja sai lapsen joka on taas luonnollisesti saman nimen kantaja kuin isäni. Tosi kummallista siinä mielessä että me muut olemme sukua keskenämme ja sitten on tämä uusi "haara". Jos olisin siskoni tai äitini olisin vaihtanut isäni nimen, ainakin tuossa tilanteessa että uusikin sukupolvi on mummon ex-puolison nimen kantajia. Kuitenkin vaihtoehtona olisi ollut naimisiin menneessä ottaa uuden puolison nimi tai isänsä nimi. Kummallista mielestäni.
Itselleni sukunimi ei ole pelkkä nimi sen vuoksi että se on ainut asia joka minut yhdistää isäni sukuun, kun muuten tunsin itseni ulkopuoliseksi lapsuuden perheessäni.
Kannattaa miettiä nimiasioita sillä tavalla että jos saa lapsia minkä nimisiä heistä tulee. Itse kokisin loukkaavana jos erotessa puoliso pitäisi oman sukunimeni ja antaisi sen jopa lapselleen joka ei olisi minun lapseni. Mielestäni siinä menee raja.
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä hieman kokemusta: äitini erosi isästäni kun olin alle 4 vuotias.Piti kuitenkin isäni sukunimen. Tapasi uuden miehen jonka kanssa ei mennyt naimisiin ja saivat lapsen. Lapsestakin tuli saman sukuniminen kuin isästäni vaikka eivät ole mitään sukua. Sukunimi on todella harvinainen, alle 20 kpl Suomessa ja olemme kaikki sukua toisillemme.
Nyt on hullu tilanne kun tämä kun siskoni meni naimisiin ja piti oman nimensä (siis isäni nimen) ja sai lapsen joka on taas luonnollisesti saman nimen kantaja kuin isäni. Tosi kummallista siinä mielessä että me muut olemme sukua keskenämme ja sitten on tämä uusi "haara". Jos olisin siskoni tai äitini olisin vaihtanut isäni nimen, ainakin tuossa tilanteessa että uusikin sukupolvi on mummon ex-puolison nimen kantajia. Kuitenkin vaihtoehtona olisi ollut naimisiin menneessä ottaa uuden puolison nimi tai isänsä nimi. Kummallista mielestäni.
Itselleni sukunimi ei ole pelkkä nimi sen vuoksi että se on ainut asia joka minut yhdistää isäni sukuun, kun muuten tunsin itseni ulkopuoliseksi lapsuuden perheessäni.
Kannattaa miettiä nimiasioita sillä tavalla että jos saa lapsia minkä nimisiä heistä tulee. Itse kokisin loukkaavana jos erotessa puoliso pitäisi oman sukunimeni ja antaisi sen jopa lapselleen joka ei olisi minun lapseni. Mielestäni siinä menee raja.
Onhan asia noinkin mitä kerrot. Mutta siskosi kannalta ajateltuna, hänestä olisi ehkä myöskin ollut hassua vaihtaa nimeä, jota on oppinut aina pitämään omanaan. Ei ole sisaresi moka, että hän pitaa sen nimen, jonka on jo syntymässään saanut, mutta äitisi olisi voinut antaa tälle sisarellesi hänen oman isänsä nimen. Toki silloin sisarukset olisi olleet eri nimisiä ja sekään ei ole mukava vaihtoehto. Edelleen painotan sitä, että naiset pitäisivät oman sukunimensä ja lapset äidin nimelle, silloin ei tällaisia "vääryyksiä" pääse tapahtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä hieman kokemusta: äitini erosi isästäni kun olin alle 4 vuotias.Piti kuitenkin isäni sukunimen. Tapasi uuden miehen jonka kanssa ei mennyt naimisiin ja saivat lapsen. Lapsestakin tuli saman sukuniminen kuin isästäni vaikka eivät ole mitään sukua. Sukunimi on todella harvinainen, alle 20 kpl Suomessa ja olemme kaikki sukua toisillemme.
Nyt on hullu tilanne kun tämä kun siskoni meni naimisiin ja piti oman nimensä (siis isäni nimen) ja sai lapsen joka on taas luonnollisesti saman nimen kantaja kuin isäni. Tosi kummallista siinä mielessä että me muut olemme sukua keskenämme ja sitten on tämä uusi "haara". Jos olisin siskoni tai äitini olisin vaihtanut isäni nimen, ainakin tuossa tilanteessa että uusikin sukupolvi on mummon ex-puolison nimen kantajia. Kuitenkin vaihtoehtona olisi ollut naimisiin menneessä ottaa uuden puolison nimi tai isänsä nimi. Kummallista mielestäni.
Itselleni sukunimi ei ole pelkkä nimi sen vuoksi että se on ainut asia joka minut yhdistää isäni sukuun, kun muuten tunsin itseni ulkopuoliseksi lapsuuden perheessäni.
Kannattaa miettiä nimiasioita sillä tavalla että jos saa lapsia minkä nimisiä heistä tulee. Itse kokisin loukkaavana jos erotessa puoliso pitäisi oman sukunimeni ja antaisi sen jopa lapselleen joka ei olisi minun lapseni. Mielestäni siinä menee raja.
Onhan asia noinkin mitä kerrot. Mutta siskosi kannalta ajateltuna, hänestä olisi ehkä myöskin ollut hassua vaihtaa nimeä, jota on oppinut aina pitämään omanaan. Ei ole sisaresi moka, että hän pitaa sen nimen, jonka on jo syntymässään saanut, mutta äitisi olisi voinut antaa tälle sisarellesi hänen oman isänsä nimen. Toki silloin sisarukset olisi olleet eri nimisiä ja sekään ei ole mukava vaihtoehto. Edelleen painotan sitä, että naiset pitäisivät oman sukunimensä ja lapset äidin nimelle, silloin ei tällaisia "vääryyksiä" pääse tapahtumaan.
No lähinnä tämä tilanne on sääli siskoni lapselle joka kantaa nimeä jonka suvun jäseniä tuskin tulee minua lukuunottamatta tapaamaan. Vaihtoehtona olisi kuitenkin ollut isänsä nimi tai sitten vaarinsa nimi. Itse olin lapsena hyvinkin kiinnostunut juuriani selvittämään joskus teini- ikäisenä joten onhan tuo aika hullu tilanne... Olla siis täysin eri sukuniminen kuin oma sukunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä hieman kokemusta: äitini erosi isästäni kun olin alle 4 vuotias.Piti kuitenkin isäni sukunimen. Tapasi uuden miehen jonka kanssa ei mennyt naimisiin ja saivat lapsen. Lapsestakin tuli saman sukuniminen kuin isästäni vaikka eivät ole mitään sukua. Sukunimi on todella harvinainen, alle 20 kpl Suomessa ja olemme kaikki sukua toisillemme.
Nyt on hullu tilanne kun tämä kun siskoni meni naimisiin ja piti oman nimensä (siis isäni nimen) ja sai lapsen joka on taas luonnollisesti saman nimen kantaja kuin isäni. Tosi kummallista siinä mielessä että me muut olemme sukua keskenämme ja sitten on tämä uusi "haara". Jos olisin siskoni tai äitini olisin vaihtanut isäni nimen, ainakin tuossa tilanteessa että uusikin sukupolvi on mummon ex-puolison nimen kantajia. Kuitenkin vaihtoehtona olisi ollut naimisiin menneessä ottaa uuden puolison nimi tai isänsä nimi. Kummallista mielestäni.
Itselleni sukunimi ei ole pelkkä nimi sen vuoksi että se on ainut asia joka minut yhdistää isäni sukuun, kun muuten tunsin itseni ulkopuoliseksi lapsuuden perheessäni.
Kannattaa miettiä nimiasioita sillä tavalla että jos saa lapsia minkä nimisiä heistä tulee. Itse kokisin loukkaavana jos erotessa puoliso pitäisi oman sukunimeni ja antaisi sen jopa lapselleen joka ei olisi minun lapseni. Mielestäni siinä menee raja.
Onhan asia noinkin mitä kerrot. Mutta siskosi kannalta ajateltuna, hänestä olisi ehkä myöskin ollut hassua vaihtaa nimeä, jota on oppinut aina pitämään omanaan. Ei ole sisaresi moka, että hän pitaa sen nimen, jonka on jo syntymässään saanut, mutta äitisi olisi voinut antaa tälle sisarellesi hänen oman isänsä nimen. Toki silloin sisarukset olisi olleet eri nimisiä ja sekään ei ole mukava vaihtoehto. Edelleen painotan sitä, että naiset pitäisivät oman sukunimensä ja lapset äidin nimelle, silloin ei tällaisia "vääryyksiä" pääse tapahtumaan.
Siskon vika se ei tietenkään ole, vaan heidän äidin. Mun mielestä selityksenä, että haluaa lapsilleen saman sukunimen on huono, isä kun kuitenkin on eri. Silloin olisi pitänyt antaa oman suvun sukunimi. Jos tekee lapsia eri ihmisten kanssa (on sitten mies tai nainen), pitää ottaa huomioon, että heidän sukunimensä saattaa olla eri keskenään. Mutta eikös täällä suurin osa huuda, että se on vain nimi. Miten siitä yhtäkkiä tuleekin niin tärkeä???? Eikö ole sama, mikä sukunimi lapsilla on, vaikka sitten keskenään eri, Kun se on Vain Nimi?? Kummasti mielipiteet muuttuu mammoilla, kun mietitään toiselta kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut ja käytän exältäni saamaa sukunimeä. Mietin erotessa, ottaisinko tyttönimeni takaisin, mutta koska lapset niin pidin sen. Myönnän, että koin myös "suurena" vaivana vaihtaa nimeä, jonka seurauksena olisi pitänyt uusia kortit, työpaikan yht.tiedot yms. joten en pitänyt suurena virheenä pitää nimeä. Mutta, jos sattuisin menemään uuden kanssa naimisiin, niin mitenkään kehtaisi pitää exän nimeä enää. Mulle on ihan sama mikä on mun laillinen oikeus, mutta kyllä ajattelisin asiaa laajemmin. Vaikka exän kanssa saadut lapset ovatkin hänen nimellään, koen, että olen kuitenkin sen (exän) jättänyt taakseni. Emme ole enää perhe exän kanssa ja päätän naida uuden miehen, niin sitten nimeni ehdottomasti muuttuu.se voi olla tyttönimeni, uuden miehen nimi, yhdistelmä näistä kahdesta. Ymmärrän ap:n exää jollain lailla. Se on ap:lle vaan nimi, mutta exällä on tunnesiteet siihen nimeen.
Olen mennyt nuorena naimisiin, eronnut ja pidin ja pidän naimanimeni. Olen ollut "tämän niminen" kauemmin kuin tyttönimelläni, kyllä minulla on "enemmän side" tähän nimeen, kuin tyttönimeeni.
Kysehän ei ollutkaan tuosta, vaan siitä, että ap on menossa uuden miehen kanssa naimisiin ja ottamassa uuden miehen nimen - exän nimen lisäksi. Ap on siis vaihtamassa nimeä jokatapauksessa, mutta jotenkin keinotekoisesti haluaa edelleen osoittaa olevansa samanniminen kuin exän kanssa saatu lapsi. Ihan kuin tuo yhdistelmänimi exä-ntxä, yhdistäisi heidät kaikki: uusi mies, molempien lapset uudeksi perheeksi. Kyllä perheen tekee ihan muut asiat kuin tuollainen keinotekoinen nimien yhdistely.
Tietysti otat juuri sen nimen kuin haluat. Pidät exän vanhan nimen jos olet siihen jo tottunut ja jos lapsillasikin se on. Uuden miehen nimen voi lisätä perään jos siltä tuntuu.
Ei asia kuulu exälle pätkääkään. Tässä kohtaa tämä harvinainen sukunimi on ihan yhtä paljon sinun kuin exän. Exäsi olisi voinut miettiä asiaa ennen kuin meni naimisiin, jos niin ahdistaa että nainen saa hänen nimensä. Puolet liitoista päättyy eroon joten ei pitäisi tulla yllätyksenä että eriteille saatetaan ajautua.
Ihanaa jos ihmisten suurin ongelma elämässä on se pitääkö exä sukunimen, miehelläsi on ilmeisen hyvin asiat.
"Exältä otettu nimi" ei ole enää exän omaisuutta, vaan nimenvaihdoksen ihan yhtä paljon sukunimen vaihtaneen henkilön oma. Millä pimeällä keskiajalla osa täss topikissa vastanneista vielä elää...?
Suosittelen ensimmäiseksi tutustumaan sukunimilakiin, löytyy Googlesta. Sieltä löytyy vastaus kysymykseesi. En toista vastausta, vaan lue se itse. Sen verran pitää olla omaa aktiivisuutta!
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuollaisen tapauksen ja ihmiset huvittuneina naureskelevat asialle. Todella irvokasta pitää exän nimi mennessään uuden ukon kanssa naimisiin. Erotessa ymmärrän, että pidetään lasten takia, mutta uuden kanssa naimisiin mennessä... huh huh
Ja kyllä ne ihmiset tietävät, sana kiirii nopeasti vitsinä ja naureskellaan sulle sekä uudelle miehelles. Ymmärrän exää todella. Sulla on virallinen oikeus tehdä mitä vaan, mutta mieti nyt vähän.
Ilman tämmöisiä hermmanneja maailma olisi paljon parempi paikka. Ajatella että sukunimen takia ihmiset käyttäytyy noin lapsellisesti... Vai että oikein "sana kirii" :'D
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä hieman kokemusta: äitini erosi isästäni kun olin alle 4 vuotias.Piti kuitenkin isäni sukunimen. Tapasi uuden miehen jonka kanssa ei mennyt naimisiin ja saivat lapsen. Lapsestakin tuli saman sukuniminen kuin isästäni vaikka eivät ole mitään sukua. Sukunimi on todella harvinainen, alle 20 kpl Suomessa ja olemme kaikki sukua toisillemme.
Nyt on hullu tilanne kun tämä kun siskoni meni naimisiin ja piti oman nimensä (siis isäni nimen) ja sai lapsen joka on taas luonnollisesti saman nimen kantaja kuin isäni. Tosi kummallista siinä mielessä että me muut olemme sukua keskenämme ja sitten on tämä uusi "haara". Jos olisin siskoni tai äitini olisin vaihtanut isäni nimen, ainakin tuossa tilanteessa että uusikin sukupolvi on mummon ex-puolison nimen kantajia. Kuitenkin vaihtoehtona olisi ollut naimisiin menneessä ottaa uuden puolison nimi tai isänsä nimi. Kummallista mielestäni.
Itselleni sukunimi ei ole pelkkä nimi sen vuoksi että se on ainut asia joka minut yhdistää isäni sukuun, kun muuten tunsin itseni ulkopuoliseksi lapsuuden perheessäni.
Kannattaa miettiä nimiasioita sillä tavalla että jos saa lapsia minkä nimisiä heistä tulee. Itse kokisin loukkaavana jos erotessa puoliso pitäisi oman sukunimeni ja antaisi sen jopa lapselleen joka ei olisi minun lapseni. Mielestäni siinä menee raja.
SE ON VITTU VAAN SUKUNIMI! Ravisteleppas nyt hyvä ihminen itteäs.
Kr. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuis eksä pääs tuollaista kuulemaan?
Ihan luonnollisella tavalla: Olemme keskustelleet asiasta kotona ja isällään lapsi oli kertonut, että "äidistä tulee "H*-P*".
Päivi Hertzberg-Paavolipponen?
Alue: Aihe vapaa
No minä tosin asun maaseudulla, mutta silti olen pitänyt oman sukunimeni ja lapset ovat minun sukunimellä. Myös kahdessa tuttava perheessä on näin(vaikka asumme maaseudulla). Meillä appivanhemmat eivät koskaan tuoneet esille , mitä asiasta ajattelivat. Mutta noin muuten olen sitä mieltä, että naiset, pitäkää oma sukunimenne naimisiin mennessä ja lapset naisen sukunimelle, niin näitäongelmia ei tule. Aina on äiti ja lapset saman nimisiä, vaikka miehet vaihtuis. Lapsilla ei koskaan ole ollut vaikeuksia siitä, että isä on eri niminen ja heille on ihan itsestään selvää, että ovat äitinsä nimellä.