Te lapsuutenne/nuoruutenne ilman älypuhelimia ja somea eläneet - perustelkaa miksi teidän lapsuutenne/nuoruutenne oli muka parempi?

Masentunut kirjoitti:

Oli helpompi huijata itseään olevansa onnellinen kun vaikka leikki yksin legoilla koko päivän.

Nyt onnellisuustasonsa voi helposti suhteuttaa muihin kännykästä ja huomata kuinka huonoa oma elämä onkaan.

Oi kun söpöä...

Me olimme ainakin kaiket illat kerrostalon pihan lapsiporukan kanssa ulkona ja leikimme kirkonrottaa ja erilaisia muita leikkejä ja talvella olimme pulkkamäessä ja leikimme ja juttelimme ummet ja lammet myös kerrostalomme rappukäytävässä.

Tietokonepelit tekivät tuloaan ja joskus oli jännää kokoontua yhden pojan luokse, jolla oli jonkinlainen aarteen salaisuus -peli, jossa ei siis tarvinnut olla nopea tai mitään, vaan käyttää hoksottimia (ja osata englantia). Monipuolisempaa oli siis lasten elämä silloin. Päälle tulivat harrastukset.

Lisäksi saatoin piirrellä iltaisin tuntikausia ja luin kirjoja. Ja vaikka mitä. Kun ei netti viihdyttänyt.

N vm.-72

Jäi moni nolo moka tekemättä. Ja tuli kävelyä tosi paljon.

Ennen oli sallittua vetää kusipäitä turpaan. Nykyisin ei ole sallittua.

Ennen oli sallittua juosta ja hillua. Nykyisin ei ole sallittua.

Ennen tehtiin pikkukolttosia. Nykyisin ei saa tehdä.

Ennen oltiin terveempiä mieleltämme. Nykyisin emme ole.

Ennen urheilijatkin menestyivät. Nykyisin eivät menesty.

Ennen pelättiin ydinsotaa. Nyt pelätään voita ja pekonia.

Ennen iskettiin puoliso tansseissa ja pysyttiin yhdessä. Nykyisin etsitään tulevaa exää.

jne

No jos nyt haluatte oikeasti vanhan käyrän mielipiteen, niin silloin oli silloin, nyt on nyt. Niitä laitteita tarvitaan oikeasti koulun käynnissä ja ihmiset pitävät niillä yhteyttä toisiinsa.

Ennen mentiin ovelle pyytämään kaveria ulos ja jos jotain sattui, siitä selvittiin.

Nyt ihmettelen miten ekaluokkalainen pärjäisi, jos ei voisi aina soittaa äitille, jos jotain sattuu..

Ehkä elämä on helpompaa mutta kyllähän meidänkin lapsilla menee ihan liikaa aikaa pelaten ja television edessä.

Mut noi taidot on pakko oppia, ei niitä ilman tule enää toimeen.

Parasta antia on oppia ohjelmien ja pelien avulla.

Ehkä ulkoilu ja leikkiminen on todella vähentynyt, mutta jotain muuta tullut tilalle..

Mitä nykylapset ja -teinit muistelevat lapsuudestaan ja nuoruudestaan? Sitäkö millanen puhelin milloinkin oli, millaisia kuvia laitettiin someen? Monella teinillä se puhelin on melkein kirjaimellisesti kasvanut käteen kiinni. Oma tyttöni kuuluu näihin, hän olisi aina puhelimella, ellei välillä joko oteta puhelinta jäähylle / uhata jäähyllä. Aamulla ensimmäisenä puhelin käteen jo sängyssä ja illalla viimeisenä. Ruokapöytäänkin hän tulee puhelimen kanssa ja tosissaan saa olla, että laittaa sen edes ruokailun ajaksi sivuun.

Pojat meillä ei ole puhelinriippuvaisia, heillä on enemmänkin pelit ja yleensä netti. Kun lapset oli pieniä, heillä oli rajoitettu "koneaika", kyllähän he silloin tekivät kaikenlaista muutakin, kun ei vaan saanut olla koneella ja tällaisia puhelimia ei vielä ollut. Mitä mitä tuon ikäisille tekee?

Pahinta tuossa on ehkä se, että liikunta jää niin vähiin. Missä kunnossa näiden selät ja sydän on kolmekymppisenä? Toinen on se, että monenlaiset taidot jäävät opettelematta. Mun mielestä heillä jää nuoruus elämättä.

En pärjäisi varmaan nykylapsena. Olisin lihava ja kiusattu älypuhelinzombie.

No joo, mut kyllä meillä ainakin ulkoillaan, syödään ja leikitään siitä huolimatta, että tietotekniikka on vienyt tilaa. Ei ehkä yhtä paljon kuin 30 vuotta sitten, kun luppoaika täytettiin muulla.

Mutta puhelimista ja pelikonsoleista huolimatta meillä on oikein reippaat ja paljon ulkoilevat lapset.

Saattaa johtua siitä, että asutaan maalla. Ihme ja kumma, liikunta ja sählyt ja moottorikoneilla ajelu pellolla voittaa puhelimen..

Mä olen vähän kateellinen nykylapsille ja -nuorille. Mä elin lapsuuteni ja nuoruuteni pienellä, hyvin ahtaalla paikkakunnalla ja olin E-RI-LAI-NEN. Enkä osannu kuvitellakaan, että jossain maailmassa on munkaltasia ihmisiä. Mä olin yksin ja aika onneton.

Nyt muksut löytää omanlaisiaan ihmisiä helposti, pystyvät pitämään yhteyttä toisiin helposti ja ymmärtävät, että ovat ihan tavallisia ja normaaleja ihmisiä, vaikka ihan siinä omassa lähipiirissä vaikuttaisivatkin oudoilta. Mä luulen, että nykylapset eivät istu tulevaisuudessa terapiassa itkemässä huonoa itsetuntoa, niillä on terveempi käsitys itsestään ja maailmasta.

Tiedätkö, minkä väriset silmät kaverillasi on?

Silloin se tuntui kamalalta kidutukselta kun ei ollut mitään tekemistä, mut se kesti jonkun aikaa ja sitä sitten alkoi puuhaamaan jotain. Minä esim rakensin nukkekodin kalusteet itse pienenä. Eihän ne mikään megahienoja olleet, mutta sain silloin jo aavistuksen siitä mitä on flow. Nyt teen työkseni asiaan liittyvää. Mieleni nauttii suunnattomasti kun saan kehitellä erilaisia asioita.

Nyt jos lapsilla on tylsää niin ne kaivaa heti esille kännykät, eikä enää ole sellaista hyvää joutenoloa missä ajatukset virtaa vapaasti vaan kaikkia on päähän syötettyä.

En osaa sanoa onko tämä aika huonompi mut hyvin erilainen taatusti on. Sen näkee vasta 10 vuoden päästä millaisiksi tämän ajan lapset kasvaa.

Minulla oli teininä superhuono itsetunto ja luoja jos olisi pitänyt vielä kilpailla somessa siitä kenellä on paras duckface. Olisi pää hajonnut.

Kukaan ei ole ikinä haukkunut minua somessa tai whatsapp-ryhmässä, jo se teki laadukkaampaa elämästä ennen some ja älypuhelin aikakautta.

Omasta mielestä parempi ainakin siksi että eipä ollut kiusaamista ja syrjimistä netin ja somekanavien kautta. Minua kiusattiin yläasteella ja en olisi kestänyt jos se olisi laajentunut vielä nettiinkin. Pelkään oman lapseni kasvamisessa juuri sitä että entä jos hän joutuu kiusaajien hampaisiin tässä nykymaailmassa joka on kiusaamisen muotoineen niin julma. Toki teen parhaani kasvattaakseni hänestä itsevarman ja vahvan tyypin, että hän nykymaailmassa pärjäisi. Mutta pelottaa silti.

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, minkä väriset silmät kaverillasi on?

Tämä oli hyvä :D Kysyin omilta teineiltä ja vastaus oli "öööööööö no siis tuota emmänyt muista....."

Oli parempi koska mitään siitä hölmöilystä ei dokumentoitu nettiin, eikä kukaan ottanut salaa kuvia ja levittänyt niitä.

Huonoa oli kun tiedonhaku oli kirjaston varassa, tosi hankalaa. Paljon asioita piti vaan muistaa ulkoa, ja paljon piti vaan tietää että mistä tieto löytyy. Eikä voinut oppia itsekseen asioita youtubesta, piti löytää joku joka näyttää miten se tehdään

Todistetusti silloin lapsilla oli parempi kunto kun nykyajan lapsilla.

Eli kunto oli ainakin parempi.

Sitähän sinä kysyit?

Vierailija kirjoitti:

Silloin leikimme keskenämme ja keskityimme oikeasti toisiimme, rymysimme pitkin metsiä, kiipeilimme puissa, uimme... Nykyään lapset ja nuoret istuvat zombeina ringissä tuijottaen älypuhelimiaan.

Siinä nyt muutama esimerkki.

Eipä tähän tarvii oikeastaan mitään lisätä.

En minä 70-luvullakaan juoksennellut kaveriporukassa ja hiihdellyt. En ole joukkuepeli-ihminen ja olen aina inhonnut liikuntaa.

Luin ja keksin tarinoita, elin mielikuvitusmaailmoissa, leikin niitä, rakentelin ja piirsin niitä. Nyt lapseni tekee samaa, mutta ei legoilla, pahvista tai tusseilla paperille, vaan erilaisilla tietokonepeleillä ja ohjelmilla. Hänellä on jotain mitä minulla ei ikinä ollut, netissä saman mielisiä kavereita, joiden kanssa voi tehdä yhdessä vaikka asuu eri puolilla kaupunkia, tai maata, tai mannerta. Ei ole outo ja yksin, vaan omanlaisensa.

Koulun tarjonta ei rajoita mitä voi oppia, netistä oppii valtavasti kaikkea, niin paljon kuin vaan ehtii löytää ja omaksua. Minä vietin aikani kirjastossa, hän netissä.

Ja ap, voitko ylipäänsä kuvitella lapsuutta ja nuoruutta, jolloin ei ollut edes televisiota eikä kaikissa taloissa radiotakaan ja jos oli, niin sitä kuunneltiin, siis todella kuunneltiin, valikoiden. Radio ja myöhemmin televisiokaan ei ollut pelkkää taustahälyä kuten nykyään usein on, vaan ohjelmaan keskityttiin ja siitä puhuttiin vielä jälkeenkin päin. Eli oltiin yhdessä.

Vanhemmat tekivät pitkää työpäivää eivätkä ehtineet keksiä lapsille tekemistä, vaan se piti keksiä itse. Silloin lapsia oli kaikkialla paljon, joten kavereita riitti ja tekemistä samaten. Isommat katsoivat pienempien perään. Aikaa vietettiin yhdessä ulkona, jo siitäkin syystä, että asunnot olivat ahtaita. Mielikuvitus kehittyi tekemistä keksiessä. Ei odotettu, että yhteiskunta järjestää kaiken tekemisen.

Lapsuus ilman digitaalisia laitteita oli todella parempaa. Yhteisöllisyys oli ihan jotain muuta kuin nykyään. Ja kun lapsesta asti oppi keksimään tekemistä, osaa sen edelleen. Vaikka minunkin huushollistani löytyy normaalit digitaaliset vermeet, niin en ole kasvanut niihin kiinni. Voin edelleen hyvin olla tavoittamattomissa. Ja nuos Facet, Instat ym. olen jättänyt omaan arvoonsa eli ne eivät hallitse minun elämääni. Tapaan edelleen mieluiten ihmiset kasvokkain, jolloin todella voimme keskittyä vaihtamaan kuulumisia, useimmiten puhelimet mykistettyinä. Se joka tuntee tulevansa autuaaksi roikkumalla päivästä päivään somessa, tehköön sen, mutta minä se en ole!