Lue keskustelun säännöt.
Te lapsuutenne/nuoruutenne ilman älypuhelimia ja somea eläneet - perustelkaa miksi teidän lapsuutenne/nuoruutenne oli muka parempi?
17.01.2017 |
Tätä kuulee nykyään jo 20-25-vuotiaiden ihmisten suusta. Kuinka ennen oli kaikki paremmin. Eli siis, miksi ja millä perusteella oma lapsuutesi/nuoruutesi oli parempi kuin meillä nyt älypuhelin- ja somekulttuurin aikana?
Kommentit (74)
Tuli liikuttua enemmän. Kavereiden kanssa mentiin leikkimään ulos ja käveltiin ympäriinsä. Tuli myös juteltua enemmän ja keskusteltua ihan syvällisiäkin kaveriden kanssa kun ei ollut älypuhelemia ja pelejä viemässä huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen kännykän tuijottaminen päivästä toiseen tuntikausia on ihan aivokuollutta. Ennen kuitenkin oltiin ulkona, hiihdettiin, pyöräiltiin, pelattiin, luisteltiin, juostiin, ihan mitä vaan. Mieti sitä!
Miten kännykkä sulkee pois nämä asiat? Tuolla on tavaton määrä lapsi, jotka edelleen leikkii ulkona, jne. Mutta nyt on yleisenä käsityksenä, että lapset tuijottaa vain sitä kännykkää. Sinunkin lapsuudessa oli varmasti joukko lapsia, jotka eivät edellä mainuttuja asioita tehnyt.
No toki on. Mutta ihan yleisesti lasten ja nuorten fyysinen kunto on suorastaan romahtanut. Ei enää selvitä ihan normaaleista arkipäivän jutuista, kuten koulumatkan kulkemisesta omin voimin, portaiden noususta tai liikkumisesta esim. metsässä. Siksi kehitettiin Move-mittaukset (joista voidaan olla montaa mieltä, mutta syy niiden kehittämiseen on todellinen). Kävi ilmi, ettei osa lapsista pääse edes kyykkyyn, eli saa takapuoltaan polvia alemmas tai pysty istumaan lattialla selkä suorana.
Ei kai elämän hyvyys tai kivuus nyt puhelimista johdu! Kyllä elämänsisältö ja varsinkin hyvä sellainen, koostuu ihan muista asioista kuin jostain älypuhelimista.
Opin kommunikoimaan kasvotusten, luomaan sosiaalisia kontakteja ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Pääsin käyttämään mielikuvitusta leikeissäni. Opin keskustelemaan sekä väittelemään ja perustelemaan kantani uskottavasti ilman, että piti 'guuglettaa'. Viihdyin ulkona ja opin asioita tarkkailemalla sekä tutustumalla niihin ja oman havainnointikykyni avulla. Jouduin itse luomaan asioista mielipiteitä. Olen valmis joustamaan ja arvostan ihmisten aikaa ja lähden tapaamisiin aina ajoissa, jotten myöhästy.
Olen erittäin onnellinen näin kolmekymppisenä, että sain viettää lapsuuteni ja nuoruuteni somevapaata aikaa maalla asustaen. Nyt olen järkevä, ahkera ja itsevarma nainen, jonka ei tarvitse roikkua somessa 24/7 (toki tykkään siellä myös aikaa viettää :))
Se aika opetti hoitamaan ihmissuhteita "face to face". Oli pakko uskaltaa soittaa sille ihastukselle lankapuhelimella vaikka tiesi että siihen vastaa äiti tai isosisko, oli keksittävä puhuttavaa. Nykyään viesteillä on liian helppo pitää yhteyttä ja antaa rohkeampi vaikutelma kuin onkaan.
Koulun jälkeen lähdettiin ulos etsimään niitä kavereita ja porukoita, talvisin mentiin luistelukentälle, kesäisin urheilukentälle tai jonnekin puistoon, monesti liikunta liittyi ihan siihen olemiseen. Sisällä pelattiin lautapelejä tai sitten keksittiin tekemistä ihan itse. Oltiin enemmän yhteydessä sen kaverin kanssa ihan siinä olemisen tasolla.
Nuoret ja lapset saivat olla vaatimattomampia ulkoisesti, ei ollut filttereitä, somea eikä todellakaan kuvattu itseään! Oli ihan ok 13-vuotiaana tyttönä pukeutua Leviksiin, lenkkareihin ja löysään t-paitaan. Meikiksi riitti ripsiväri, tukkaan laitettii joskus kevytväriä tai raitoja. Kaikki oli tasavertaisempaa, harvalla oli paremmin kuin itsellä. Mun mielestä eriarvoisuus alkoi tulla esiin juuri kännyköiden tultua enemmän markkinoille, rikkaiden penskat sai kännykät, mutta heillä ei ollut sitten ketään kelle niillä soittaa kun ehkä yhdellä tai kahdella oli se puhelin.
Ja yks tärkeimpiä asioita tuosta aikakaudesta on se, että se opetti kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Jos halusi kuunnella tiettyä musiikkia, tuli hakea pyörällä kaupasta se cd-levy johon oli ensin säästänyt rahaa. Tai vaihtoehtona odottaa että sunnuntaina tulee lista-ohjelma radiosta ja odottaa sormi re-napilla että saa juuri ne lempibiisit nauhoitettua c-kasetille. Myöskin jos kaverilla oli joku hyvä levy/kasetti, saattoi sitä lainata ja kopioida sen. Rikkaimmat kuului johonkin levykerhoon. :D
Ja jos halusi katsoa elokuvan, sekin piti lainata ärrältä. Ensin piti toki odottaa se vuosi että kyseinen leffa tulee vhs-kasetille. Meidän pikkukylän elokuvateatteriin myös leffat tuli puoli vuotta myöhemmin kuin ensi-iltaan.
Jos joku asia kiinnosti, piti lähteä (pyörällä) kirjastoon ja lainata aiheesta kirja. Itse esimerkiksi halusin kasviterraarion, sitä varten piti lainata kirjallisuutta ja sitten kukkakauppaan tilata haluamani kasvit. Kyseinen prosessi kesti varmaan puoli vuotta! :D
Ja jos halusi valokuvia, piti kameralla ottaa ensin kuvia, sitten odoteltiin päiviä tai jopa viikkoja että filmirulla täyttyy jonka jälkeen mentiin hakemaan kuvat kuvaamosta. Silloin kuvattiin maisemia, lomia, perhettä yms. Ei omaa naamaa, tissejä, treeniä tai persettä. :D Valokuvat lisksi pääsivät albumiin joita ajankuluksi katseltiin. Ja katsellaan yhä.
Nykyään kaikki on klikkauksen päässä. Ystävät, tieto, elokuvat, musiikki. Eikä välttämättä tarvi poistua sohvalta ollenkaan. Kuvat ovat kertakäyttövaluuttaa, puhelimesta löytyy satoja kuvia joista suurin osa turhia.
Minusta ennen oli paremmin. Ja terveemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikään kuin vain nuorten maailma olisi muuttunut. Kun olin nuori, ihmiset kyläilivät. Lähdettiin autolla hoitamaan asiaa tai ostamaan jotain, ja samalla puhuttiin, että "se ja se asuu siinä, poiketaas katsomassa onko se kotona" Nykyään kukaan keski-ikäinen ei liikahda kotisohvalta ellei ole kirjallinen kutsu viikkoja aiemmin varattu kalenteriin. Mihinkään ei voi mennä soittamaan ovikelloa ellei soita ainakin tuntia aiemmin. Olette tekopyhiä, tekään ette istu illalla naapurissa kahveella niinkuin äitinne teki, te olette facessa ja somessa, netflixissä ja nettikaupassa.
ei tarvinnut pelätä, että joku videoi kännisen puskapissailusi ja laittaa nettiin !
kavereiden kanssa juteltiin eikä roikuttu puhelimilla, ruokaa ei kuvattu ennen syömistä eikä selfieitä räpsitty.
niskat eivät olleet parikymppisenä paskana puhelimen tuijottelun takia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No muuten se teki monesta asiasta vaikeampaa, mutta näin entisenä koulukiusattuna osaan sanoa kaksi plussaa, joiden takia kiusaamiseni oli lievempiä kuin monella nykyään: 1. Some ei seurannut kotiin, joten netin ja tekstarien, videoiden, whatsappin jne välityksellä ei voitu kiusata, mikä teki monelle ainakin kodista ja omasta huoneesta varman turvapaikan. 2. Netti ja some eivät olleet kaikkialla, joten paineet aikuistumiseen tulivat enimmäkseen telkkarista, lehdistä ja tietyiltä piireiltä, esim isommilta koulussa. Nykyään se tunkee siihen aina mukana olevaan omaan puhelimeen, ja jopa ekaluokkalaisten kuulee puhuvan mikä kaikki on "liian lapsellista". Ennen tuntui olevan enemmän aikaa olla lapsi.
MInun lapsuudessani tietokoneita oli vasta pankissa ja NMT-kännykkäänkin oli vielä parikymmentä vuotta.
Olihan se tavallaan onnellisempaa aikaa sikäli että kasvu jatkui, kehitys kehittyi, maailma vapaamielistyi ja asiat rullasi kohti parempaa. Eikä kasvun rajoja vielä nähty.
Nyt on itselläkin niin tympeä olo kun tajuaa että maailman vaurastuminen päättyi ja nyt rikkaat ja voimakkaat tekevät kaikkensa repiäkseen köyhän taskusta ja jos yksi kierrättää niin toinen ajaa Learjetillä lomalle.
Mikään edellämainittu ei oiekastaan liittynyt siihen ettei ollut kännyköitä ja tietokoneita. Olihan se kivaa että tekemistä haettiin pihalta eikä ruudulta: pyöräilin paljon ja talvella hiihdin.
Mutta nyt rakastan tätä tiedon ja kontaktien määrää joka nyt on sormen ulottuvilla kaiken aikaa. Vaikka yöllä haluaisi tietää kuka oli Schrödinger ja milloin Göteborgskoloristerna-koulukunta vaikutti - kaikki löytyy. Ja sukulaiset ja tutut FB:ssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut niin paljon lihavuutta lapsilla ja nuorilla kuin nyt. Kävellen tai pyörällä mentiin joka paikkaan.
Kuule eiköhän sitä aika paljon nykyäänkin kuljeta noin. Vai ajatko sä älykännyllä töihin?
Vierailija kirjoitti:
Se aika opetti hoitamaan ihmissuhteita "face to face". Oli pakko uskaltaa soittaa sille ihastukselle lankapuhelimella vaikka tiesi että siihen vastaa äiti tai isosisko, oli keksittävä puhuttavaa. Nykyään viesteillä on liian helppo pitää yhteyttä ja antaa rohkeampi vaikutelma kuin onkaan.
Koulun jälkeen lähdettiin ulos etsimään niitä kavereita ja porukoita, talvisin mentiin luistelukentälle, kesäisin urheilukentälle tai jonnekin puistoon, monesti liikunta liittyi ihan siihen olemiseen. Sisällä pelattiin lautapelejä tai sitten keksittiin tekemistä ihan itse. Oltiin enemmän yhteydessä sen kaverin kanssa ihan siinä olemisen tasolla.
Nuoret ja lapset saivat olla vaatimattomampia ulkoisesti, ei ollut filttereitä, somea eikä todellakaan kuvattu itseään! Oli ihan ok 13-vuotiaana tyttönä pukeutua Leviksiin, lenkkareihin ja löysään t-paitaan. Meikiksi riitti ripsiväri, tukkaan laitettii joskus kevytväriä tai raitoja. Kaikki oli tasavertaisempaa, harvalla oli paremmin kuin itsellä. Mun mielestä eriarvoisuus alkoi tulla esiin juuri kännyköiden tultua enemmän markkinoille, rikkaiden penskat sai kännykät, mutta heillä ei ollut sitten ketään kelle niillä soittaa kun ehkä yhdellä tai kahdella oli se puhelin.
Ja yks tärkeimpiä asioita tuosta aikakaudesta on se, että se opetti kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Jos halusi kuunnella tiettyä musiikkia, tuli hakea pyörällä kaupasta se cd-levy johon oli ensin säästänyt rahaa. Tai vaihtoehtona odottaa että sunnuntaina tulee lista-ohjelma radiosta ja odottaa sormi re-napilla että saa juuri ne lempibiisit nauhoitettua c-kasetille. Myöskin jos kaverilla oli joku hyvä levy/kasetti, saattoi sitä lainata ja kopioida sen. Rikkaimmat kuului johonkin levykerhoon. :D
Ja jos halusi katsoa elokuvan, sekin piti lainata ärrältä. Ensin piti toki odottaa se vuosi että kyseinen leffa tulee vhs-kasetille. Meidän pikkukylän elokuvateatteriin myös leffat tuli puoli vuotta myöhemmin kuin ensi-iltaan.
Jos joku asia kiinnosti, piti lähteä (pyörällä) kirjastoon ja lainata aiheesta kirja. Itse esimerkiksi halusin kasviterraarion, sitä varten piti lainata kirjallisuutta ja sitten kukkakauppaan tilata haluamani kasvit. Kyseinen prosessi kesti varmaan puoli vuotta! :D
Ja jos halusi valokuvia, piti kameralla ottaa ensin kuvia, sitten odoteltiin päiviä tai jopa viikkoja että filmirulla täyttyy jonka jälkeen mentiin hakemaan kuvat kuvaamosta. Silloin kuvattiin maisemia, lomia, perhettä yms. Ei omaa naamaa, tissejä, treeniä tai persettä. :D Valokuvat lisksi pääsivät albumiin joita ajankuluksi katseltiin. Ja katsellaan yhä.
Nykyään kaikki on klikkauksen päässä. Ystävät, tieto, elokuvat, musiikki. Eikä välttämättä tarvi poistua sohvalta ollenkaan. Kuvat ovat kertakäyttövaluuttaa, puhelimesta löytyy satoja kuvia joista suurin osa turhia.
Minusta ennen oli paremmin. Ja terveemmin.
Tuli ihan oma lapsuus ja nuoruus mieleen. Oi niitä aikoja :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko jakaa oma kokemukseni! Itse olen viettänyt lapsuuteni ilman älypuhelinta, silloin aikaa kulutettiin ulkona muiden lasten kanssa leikkien, mielikuvitusta ja ideoita siis löytyy omasta lapsuudesta,,
Menin AU pairiksi pari vuotta sitten vähän kamalaan, rikkaaseen perheeseen ja näin heti, kuinka lapsi oli onneton. Vanhemmat olivat klassisesti ostaneet omaa aikaa hankkimalla lapselle Playstationin ja iPadin. Lapsi oli kuin vihannes, normaali 9 vuotias olisi energinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta hän ei. Mikään ei kiinnostanut. Minua suretti lapsen elämä muutenkin, joten otin missiokseni muuttaa hänen elämäntyyliään.
Yritin ensin neuvotella vanhempien kanssa, että jospa saataisiin jotkut tuntimäärät per viikko, jolloin saisi pelailla, muuten tehtäisiin jotain muuta,, mutta vanhemmat naureskelivat mulle päin naamaa, että luuletko, että onnistuisi kun ei sitä mikään muu kiinnosta. Keksein jotain pientä aktiviteettia meille joka päivälle, teimme ulos eväsretkiä, kävelimme, tutkimme (asuivat siis ulkomailla, uskomattoman kauniissa paikassa). Menimme uimaan, snorklaamaan, skeittaamaan, pelaamaan ulkopelejä, maalasimme, piirsimme, ompelimme, leivoimme... Lapsi oli silminnähden onnellinen ja joka ikinen aamu kysyi, voidaanko tänään mennä ulos jne, niin siinä sitten kävi, että iPad jäi olohuoneeseen pölyttymään. Vanhemmat ehkä jopa vähän närkästyivät tästä, kun huomasivat, että heidän omassa käytöksessään oli vikaa, kyllä lapsi haluaa mennä ja tehdä, vaan kun vanhemmilla oli AINA "parempaa" tekemistä.
Ennen älypuhelimia lapset oikeasti eli! Teki, koki ja oppi asioita :) sosiaalinen kanssakäyminen oli isommassa osassa kuin nykyään. Muistan omassa lapsuudessani, että koko korttelin lapset kulkivat ulkona yhdessä, pyörillä paikasta toiseen. Leikittiin yhdessä. Välillä käytiin kotona syömässä ja taas jatkui :D mun lapsuudessa ei myöskään ollut ulkonäköpaineita.., nykyään tuntuu että lapset on jo nuorena tosi merkkitietoisia ja esim koulussa on valtavat paineet vaatteista ja puhelimista jne. Mä olen 9-vuotiaana pyöräillyt pitkin kaupunkia kokovartalo karvis-college asussa, lippalakki päässä ja varmaan jotain matoja taskut täynnä :Dd en istunut kavereiden kanssa luurit kädessä selaillen igtä, satasen tennarit jalassa. En käsitä, miksi lapset ei oo nykyään enää lapsia, on kauhea kiire aikuistua, phuuuuuh.
Koska oli varmemmin ruokaa tarjolla. Ei voinut tinkiä ruokailusta koska ei ollut mitään joustavaa viestintää sellaiseen. Oli paremmat ruokailu ajat ja tottumukset pidemmän päälle katsottuna. Nykyään kuin on puhelimet sun muut niin on ihmisillä huonot ruokailutavat ja tämä on niin tosi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Commoodore 64 ääressä pelattiin pelejä, leikittiin sotaa ja käytiin pelaamassa jääkiekkoa. Kaverit sai kiinni lankapuhelimella tai menemällä soittamaan ovikelloa. 95- armeijassa oli yhdellä tyypillä kännykkä. Internettiä ei ollut. Kotiin soiteltiin puhelinkopista puhelinkortilla. Ekan kännykän ostin vuonna 96 nokian 1611 halkomalli. Pari vuotta myöhemmin tuli internet yleiseksi. Aika nopeaa tuo kehitys 90 luvulla.
Lapsuus ja nuoruus on kaikille hirveää aikaa ja aikakaudesta riippumatta.
Tosin jotkin aikakaudet ovat erityisen hirveitä.
ihmisillä on huono muisti ja siksi eivät muista miten lapsuuttaan elivät.
Ei se ollutkaan yhtään parempi. Kartsoilla notkuttiin tupakka huulessa ja kaljapullo kädessä ja kelattiin et ei jumalauta mitään tekemistä. Kunnes joku sai jonkun "hyvän idean".
Tiedä häntä oliko lapsuuteni 60 - 70 luvulla sen parempi kuin nykylapsilla. Se oli vain erilaista. Vapaampaa omalla tavallaan ehkä sikäli, että saimme itse keksiä tekemisemme. Ei ollut joka illalle ohjattuja harkkoja ja kiirettä. Liikuttiin paljon ulkona ja syötiin varmaan osin terveellisemmin, tai ainakin vähemmän sokereita. Ylipainoisia ei montaa ollut. Kavereita paljon. Kesätöitä sainuorena. Nykyinen nuorisotyöttömyys on surullista, se tuottaa paljon syrjäytyneitä, huolta ja murhetta.
Ehkä sisällä tietokoneiden ääressä istuminen ja lasten ja nuorten joka paikkaan kuskaus tuottaa paljon vaivaisemman keski-ikäisten ikäluokan kiinnitä. Ennustan tuki ja liikuntaelinten sairauksien kasvua eikä ylipainoisten lasten määrääkään hyvää ennusta.
Mutta toisaalta moni asia on nykyään paremmin. Monet vanhemmat viettää lasten kanssa enemmän aikaa kuin ennen. Lapset saavat enemmän virikkeitä ja elämyksiä nykyään, onko se hyvä vai huono...
Jatkoksi historiaan:
Lukutaito pilasi nuorison.
Sitten radio pilasi nuorison.
Sen jälkeen tv pilasi nuorison.
Netti jatkoi nuorison pilaamista.
Saati sitten some ja älypuhelimet, nekin pilaa nuorison.
Ei se nuoruus ollut parempi tai huonompi, se oli vain erilainen.
- (koulu)kiusaaminen olisi ollut entistä pahempaa ja jatkunut vapaa-ajallakin
- olisi ollut entistä kamalammat ulkonäköpaineet, kun elämä olisi pyörinyt täydellisiä ihmisiä ja vartaloita täynnä olevan somen ja netin ympärillä
- minä kaverit olisi ulkoilleet ja leikkineet vähemmän yhdessä, koska kaikki olisivat vain istuneet sisällä dataamassa
- olisin saattanut altistua enemmän kaikenlaisille pervoille ja pedofiileille. Jotain oikeasti vakavaa tai kohtalokasta olisi voinut tapahtua (esim.alastonkuvani levitä julkisuuteen, olisin suostunut nettitreffeille namusedän kanssa...)
En tänä päivänäkään ole somessa aktiivinen, koska olen vain yksinkertaisesti onnellisempi ilman jatkuvaa tarvettaa antaa itsestäni parempi kuva, jakaa yksityisasioitani kaikkien nähtäville sekä vertailla itseäni ja virheitäni muihin ihmisiin ja heidän kiiltokuviinsa. Tutkimustenkin mukaan somen käyttö korreloi ahdistuksen kanssa. Minua kaduttaa jo nyt jotkut asiat tai kuvat, mitä olen netissä jakanut, mutta tiedän katumuksen olevan vielä suurempi, jos olisin elänyt pahimman teini-ikäni 2010-luvulla.
N25
Veikkaan että kyllä muuten istuvat, ja entistä useampi.