Oikeasti tapahtuneita kummitusjuttuja?

Vierailija kirjoitti:

Poikani syntyi jouluna. Mieheni mummu oli kuollut tästä noin kuukausi aiemmin.

No olimme kotiutuneet sairaalasta ja poika nukkui illalla makuuhuoneessa yksin ja minä olin viereisessä huoneessa, itkuhälytin (josta näkee vauvan) oli päällä. Se toimii siten että äänet "eivät ole päällä" jos vauvan puolelta ei kuulu mitään, mutta ne menevät päälle heti kun sieltä kuuluu ääntä. Tuijotin tuota kameraa tietenkin herkeämättä ja äänet menikin yhtäkkiä päälle vaikka vauva ei äännellyt eikä liikkunut. Mitään en kuulunut. Lisäksi kuvassa näkyi semmonen leijaileva pallo (no pölyä se kai oli mutta tiedä sitten). Ensimmäisenä tuli mieleen että mummu kävi katsomassa lapsenlapsen lastaan.. Olin aika herkkistuulella juuri synnyttäneenä, mutta oli ihan kivakin ajatella tuollaista vaihtoehtoa ja ajattelen sen edelleen niin.

Tästä tulikin mieleen eräs karmiva tapaus, joka sai loogisen selityksen (Redditissä joku kertoi tämän käyneen hänelle itselleen + puolisolleen, aiheena muistaakseni itkuhälyttimiin liittyvät karmivat tapahtumat). Tuoreilla vanhemmilla oli samanlainen tuommoinen kuvallinen itkuhälytin. Yhtäkkiä hälyttimestä kuului naisen hyräilyä ja kuvassa näkyi, miten kädet nostivat vauvan sängystään. Vanhemmat ryntäsivät lapsen luokse, mutta tämäpä nukkui ihan rauhallisesti sängyssään. Myöhemmin selvisi, että naapurilla oli samanlainen laite (sama malli ja merkki), ja kertojan laite oli napannut signaalin naapurista.

Taliaivot. Ei kuolleet ilmesty kenellekään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikani syntyi jouluna. Mieheni mummu oli kuollut tästä noin kuukausi aiemmin.

No olimme kotiutuneet sairaalasta ja poika nukkui illalla makuuhuoneessa yksin ja minä olin viereisessä huoneessa, itkuhälytin (josta näkee vauvan) oli päällä. Se toimii siten että äänet "eivät ole päällä" jos vauvan puolelta ei kuulu mitään, mutta ne menevät päälle heti kun sieltä kuuluu ääntä. Tuijotin tuota kameraa tietenkin herkeämättä ja äänet menikin yhtäkkiä päälle vaikka vauva ei äännellyt eikä liikkunut. Mitään en kuulunut. Lisäksi kuvassa näkyi semmonen leijaileva pallo (no pölyä se kai oli mutta tiedä sitten). Ensimmäisenä tuli mieleen että mummu kävi katsomassa lapsenlapsen lastaan.. Olin aika herkkistuulella juuri synnyttäneenä, mutta oli ihan kivakin ajatella tuollaista vaihtoehtoa ja ajattelen sen edelleen niin.

Tästä tulikin mieleen eräs karmiva tapaus, joka sai loogisen selityksen (Redditissä joku kertoi tämän käyneen hänelle itselleen + puolisolleen, aiheena muistaakseni itkuhälyttimiin liittyvät karmivat tapahtumat). Tuoreilla vanhemmilla oli samanlainen tuommoinen kuvallinen itkuhälytin. Yhtäkkiä hälyttimestä kuului naisen hyräilyä ja kuvassa näkyi, miten kädet nostivat vauvan sängystään. Vanhemmat ryntäsivät lapsen luokse, mutta tämäpä nukkui ihan rauhallisesti sängyssään. Myöhemmin selvisi, että naapurilla oli samanlainen laite (sama malli ja merkki), ja kertojan laite oli napannut signaalin naapurista.

Tämän kirjoittaja lisää oman kokemuksensa:

Partioleiri (yön yli lippukunnan omistamalla, kaksikerroksisella mökillä), tuli ilta, joten kertoiltiin kummitustarinoita mökin yläkerrassa. Yksi partiolaisista kertoo äidistään, joka työskenteli silloin siivoojana silloisessa partion "päämajassa" (vanha pappila, varsinainen "päämaja" oli remontissa) illalla, kun radio (patterit + johto) oli mennyt toisessa huoneessa (keittiö) päälle. No, oli sammuttanut sen ja palannut hommiinsa. Taas se oli mennyt päälle. No, sammutti radion ja veti johdon seinästä, sitten takaisin töihin. Radio meni taas päälle. Meni taas sammuttamaan, samalla päätti ottaa pois patterit. Paitsi, että patterikotelo oli tyhjä.

Tässä vaiheessa verho liikahti. Tultiin aika nopeasti rappuset alas. Ei ollut ilmavirta, partiojohtajat kävi varmistamassa, epäilivät että ehkä rotta tai hiiri liikautti verhoa (verhot ulottuivat lattiaan). Tosin hiiriä tai rottia ei huomattu koko meidän vierailun aikana, eikä muutkaan niitä huomanneet. Siten rakennus paloikin (salama ilmeisesti sytytti).

Samaan reissuun liittyy toinenkin tarina, johon tuskin liittyy yliluonnollista, mutta kai sekin on mahdollista.

Samana yönä osan meistä piti käydä vessassa (ulkohuussi, 50m päässä mökistä), ja me muut mentiin seuraksi. Kun sitten joku oli jo vessassa, rupesi vieressä ollut pensaikko heilumaan (ei ollut tuulista, eli tuuli ei heiluttanut) joten heti kun vessassa ollut poistui, lähdettiin kiireessä takaisin mökille. Taskulampun valossa, mitä ehdittiin katsoa, ei näkynyt muuta kuin heiluminen, mutta pelättiin että siellä on karhu.

Kerrottiin aikuisille, jotka kävikin katsomassa, mutta mitään eivät löytäneet. Loppuyö menikin pohtiessa mikä sitä pensasta heilutti. Oliko se pervo (Jammu oli silloin juuri tuomittu), vai joku pikkupoika/teini joka halusi pelotella tyttöjä? Karhu? Hirvi? Ahma? Kettu? Vai sama haamu, josta jotkut muut mökkiä käyttäneet kertoivat (oli kuulemma erakko, joka oli omistanut mökin maat ja kuollut metsästäessään kun saaliiksi aiottu hirvi olikin puolustautunut)? Havaintoja tuosta haamusta: askeleita yläkerrasta kun siellä ei ketään ollut, hahmo nähty mökin ulkopuolella, kadonnut kun lähestytty, kipinämikot kuulleet kuiskauksia kun muut nukkuneet, eräs oli kuullut puhetta yläkerrasta, tarkisti mutta ketään ei ollut paikalla. Kerrotaan, että kun mökki paloi, ja sen tilalle rakennettiin uusi, haamua ei ole enää nähty.

Ryyppyputken jälkeen nähdyt hahmot ja fuusiojazzia soittavat seinät.

Tapahtui kaksi vuotta sitten talvella, asun taajamassa ja olin käyttämässä koiraa ulkona noin kuuden aikaan illalla, säikähdin kun muutaman metrin edessäni olevasta risteyksestä ajoi auto kovaa vauhtia ja kuljettaja nuori mies ei hiljentänyt eikä sivulleen vilkaissut, tuntui myös ilmestyvän kuin tyhjästä, en kuullut auton ääntä, huomasin samassa, että tien pinta oli koskematon, monen sentin lumikerros eli autosta ei jäänyt renkaanjälkiä, tuli kyllä outo tunne, mikä ja kuka se oli?

Hyviä juttuja LISÄÄ!

Juuri täysikäisenä nukkuessani vieraiden luona keskellä kesää heräsin kylmään tunteeseen. Ajattelin että peitto pudonnut päältä. Huone oli jäätävän kylmä ja peitto olikin päälläni. Ihmettelin suuresti ja olin peloissani. En vaan tiennyt miksi. Kohta syttyi kattolamppu palamaan ja se piti käydä katkaisemesta laittamassa kiinni. Ovet oli kiinni ja ketään muita ei ollut huoneessa.

Uppaa

Vierailija kirjoitti:

Minulle on sattunut kaksi kokemusta, joille en löydä selitystä. Toinen niistö voi olla kyllä surevan ihmisen hallusinointia.

Äitini oli kuollut vajaa viikko aiemmin. Nukuin kauan äidin ja isän sängyssä siskon ja isän kanssa (olin silloin 11). Heräsin aamuyöllä ja vaan makasin siinä hereillä ja tuijotin kattoa. Yhtäkkiä huoneeseen ilmestyi valkea hahmo, joka meni veljen huoneeseen, siskojen huoneeseen ja viimeiseksi tuli meidän luo. Ensin tuli minun lähelle, sitten siskon ja viimeiseksi isän. Sitten se käveli keskelle huonetta ja haihtui pois. Olin aiemmin ollut todella rauhaton, aivot kävi koko ajan ylikierroksilla, mutta tämän tapauksen jälkeen sain jonkinlaisen rauhan. Suru oli suuri, mutta tuli sellainen rauhallinen olo, tuntui että kaikki oli hyvin, äiti on siellä missä pitääkin. Tuli vain sanomaan heipat. Tapauksesta ok todella hyvät muistot.

Toinen asia tapahtui riparilla. Iltasiunauksessa puhuttiin sellaisen vanhan talon ylimmässä kerroksessa kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä. Ohjaaja kertoi äitinsä kuolemasta, ja minun oli todella vaikea kuunnella sitä. Siinä lattialla istuin ja halasin polviani, pidättelin itkua. Sitten tuntui kuin iso käsi olisi puristanut minua säärestä. Siis ei tullut vain puristava olo, vaan tuntui sormet ja käsi. Katsoin vähän ärtyneenä viereeni, mutta siinä istuva ei ollut kosketusetäisyydellä eikä kenenkään käsi ollut jalallani. En tiedä mikä se oli, ensin mietin että oliko se joku lohdutus jostain muualta, en tiedä. Sillä hetkellä se pelotti, jälkeen päin ei.

Kerran pahan masennuskauden aikana näin outoa unta. Se ei tuntunut unelta, tuntui kuin olisin mennyt toiseen maailmaan. Olin veneessä joka hitaasti lipui kohti saarta. Oli tosi utuista, todella kaunista, tuoksui ihanalta ja tunnelma oli todella levollinen ja ihana. Pääsin rantaan ja lähdin kävelemään kohti isoa puuta. Sitten kuulin kuinka joku huusi nimeäni, käännyin kohti ääntä ja siellä istui äitini valkeissa vaatteissa nurmikolla. Juoksin hänen syliin ja käperryin siihen niinkuin aina lapsena. Äiti siinä silitteli hiuksiani ja sanoi, että kaikki järjestyy kyllä, älä pelkää. Aamulla heräsin virkeänä, mutta olo oli outo. Olo oli hyvä. Tähän uneen päättyi pitkä masentuneisuus, ihan kuin salaman iskusta. Uskon että tuo uni oli enemmän kuin vain uni.

En oikein pystynyt lukemaan ketjusta kuin muutaman kertomuksen, koska alkoi itkettää oman isän kuolema. Tämä sinun kokemus kyllä pysäytti. Isän kuoleman jälkeen, vain päivän tai pari sen jälkeen, itkin yksin sohvalla (keskilattialla) istuen melkein pimeässä huoneessa. Yhtäkkiä tunsin käden olkapäälläni. Tuntui kuin isä olisi seissyt takanani ja laittanut kämmenen olkapäälleni. Tunne lohdutti ilmeisesti niin paljon että itku loppui. En uskaltanut liikkua, enkä melkein hengittääkään, ettei tunne loppuisi. Itsestään sitten hetken päästä hävisi. Tämän jälkeen ei enää koskaan mitään. Ne olivat varmaan hyvästit. (Tätä ennen olin siis kuullut myös lattian narinaa joka meillä kuului kävellessä.)

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui kaksi vuotta sitten talvella, asun taajamassa ja olin käyttämässä koiraa ulkona noin kuuden aikaan illalla, säikähdin kun muutaman metrin edessäni olevasta risteyksestä ajoi auto kovaa vauhtia ja kuljettaja nuori mies ei hiljentänyt eikä sivulleen vilkaissut, tuntui myös ilmestyvän kuin tyhjästä, en kuullut auton ääntä, huomasin samassa, että tien pinta oli koskematon, monen sentin lumikerros eli autosta ei jäänyt renkaanjälkiä, tuli kyllä outo tunne, mikä ja kuka se oli?

Vastaus: Ari Vatanen

Uppista! Mielenkiintoinen ketju!

Kertokaapa lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko aavistuksia kuka tuo nainen voisi olla?

Pitäisi kysyä edellisiltä omistajilta. Tämän omisti siis sellainen vanhempi pari ennen meitä ja muuttivat lähemmäksi kaupunkiin.

Mitä edelliset omistajat voivat pojan mielikuvitukselle? Kai te tiedätte että kummituksia ei ole olemassa?

Jostain syystä näitä kummityksia näyttäytyy aina samoille ihmisille ja he ovat aina näihin taipuvaisia uskomaan ja kummitusukuvaisuus tarttuu myös lapsiin.

Tiedätkö miksi? Tarvitaan herkkä ihminen, joka aistii henkisetkin asiat. Usein se periytyy suvussa. Ja kun näitä juttuja kokee, niitä jakaa perheen kesken ja lapsista se tuntuu ihan normaalilta. Minun mieheni aluksi naureskeli ja vähätteli kokemuksiani, mutta kun kerroin unistani hänelle ja ne tapahtuivat, kuten ennalta kerroin, hänkin alkoi ymmärtää että jotakin muuta on olemassa.

Minun mummoni on ollut henkimaailman juttuja kokenut uniennäkijä ja hän kertoili paljon näistä kokemuksistaan, miten niissä viestittiin ja miten ne toteutuivat. Hänen äitinsäkin oli tällainen (ja enonsa oli tunnettu parantaja ja verenseisauttaja).

Kun minulla alkoi uniennäkö teini-iässä, koin sen ihan normaalina, kun olin kuullut mummoni juttuja ja oma äitinikin näitä juttuja koki samalla tavalla. En pelkää, koska niissä kokemuksissa ei ole ollut mitään pelättävää. Kuolemaa ei ole.

Eroni jälkeen olin pahasti masentunut ja pistin masennuksen piikkiin uudessa asunnossani näkyvät varjot senkä ahdistavan tunteen,  puhuin lääkärilleni ja lääkitystäni muutettiin. Sitten eräs ystäväni, jolla ei ikinä ole ollut mitään henkisiä ongelmia eikä myöskään käytä muita päihteitä kuin kahvia, tuli yökylään ja pakeni sokissa suihkusta luokseni keittiöön " Sun kylppärissä on joku! " Oli kuullut suihkun läpi omituista sihisevää  , puheenkaltaista ääntä  ja   kun oli  sammuttanut suihkun  kuunnellakseen tarkemmin, shampoopullo oli lentänyt kaaressa lattialle.  Ystäväni ei   suostunut jäämään yöksi  vaan pakeni kotiinsa.

Vanha piharakennus ja aivan ilmeinen vanha holkkitupakan savun tuoksu tullut vastaan.

Uppista!

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko kenellekään muulle näitä lukiessa pelko, että ikään kuin ärsyttäisi kummituksia lukemalla näitä? Siis jos niitä on olemassa. Heti rupeaa kuulostelemaan ja kurkkimaan olkapään yli? Pelkään, että joko oikeasti näen jotain tai hallusinoin jotain ja saan sen takia sydärin.

Luen näitä yksin kotona ja pelottaa ehkä vähän liikaa.

Tähän on nyt pakko sanoa että mulla loppui nuorena kummitusjuttujen lukeminen lyhyeen kun sen jälkeen hella meni itsekseen kahtena päivänä peräkkäin päälle. Ensin kolmoselle ja seuraavana päivänä kutoselle. Äiti kertoi tästä, ei tiennyt että olin mitään juttuja lukenut. Voishan tälle olla joku luonnollinen selitys, mutta asuttiin siinä asunnossa 8 vuotta ja ainoastaan näinä kahtena päivänä tämä tapahtui. Olin lukenut juuri niihin aikoihin todella paljon tällaisia tarinoita ja lopetin siihen paikkaan. Voi olla sattumaa, tai sitten suututin kummitukset. :D mutta ei mennyt hella sen jälkeen enää koskaan päälle. Etsittiin selitystä tapahtuneelle, ei mutta mitään ei keksitty.

Teini-ikäisenä kiinnostuin voimakkaasti yliluonnollisesta, luin Noidan Käsikirjaa kuin raamattua ja koetimme kaverin kanssa pelata spiristismia taloyhtiön kerhohuoneella.  Yhtenä päivänä tulin  koulusta ja näin vaalean hahmon menevän vanhempieni makuuhuoneeseen,  kotona ei ollut  ketään muuta.  Pari päivää myöhemmin tapahtui jotain vielä pelottavampaa, kun huoneeni ikkunassa oli synkkää ja satoi mutta keittiön ikkunassa  valoisaa ja paistoi aurinko ! Kaverini, jonka kanssa  olimme pelanneet valitti korvien soimista ja painajaisia.

Noidan Käsikirja lähti divaaniin ja  kiinnostus  yliluonnolliseen rajoittui enää vain Salaisten Kansioiden katseluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko aavistuksia kuka tuo nainen voisi olla?

Pitäisi kysyä edellisiltä omistajilta. Tämän omisti siis sellainen vanhempi pari ennen meitä ja muuttivat lähemmäksi kaupunkiin.

Mitä edelliset omistajat voivat pojan mielikuvitukselle? Kai te tiedätte että kummituksia ei ole olemassa?

Jostain syystä näitä kummityksia näyttäytyy aina samoille ihmisille ja he ovat aina näihin taipuvaisia uskomaan ja kummitusukuvaisuus tarttuu myös lapsiin.

Tiedätkö miksi? Tarvitaan herkkä ihminen, joka aistii henkisetkin asiat. Usein se periytyy suvussa. Ja kun näitä juttuja kokee, niitä jakaa perheen kesken ja lapsista se tuntuu ihan normaalilta. Minun mieheni aluksi naureskeli ja vähätteli kokemuksiani, mutta kun kerroin unistani hänelle ja ne tapahtuivat, kuten ennalta kerroin, hänkin alkoi ymmärtää että jotakin muuta on olemassa.

Minun mummoni on ollut henkimaailman juttuja kokenut uniennäkijä ja hän kertoili paljon näistä kokemuksistaan, miten niissä viestittiin ja miten ne toteutuivat. Hänen äitinsäkin oli tällainen (ja enonsa oli tunnettu parantaja ja verenseisauttaja).

Kun minulla alkoi uniennäkö teini-iässä, koin sen ihan normaalina, kun olin kuullut mummoni juttuja ja oma äitinikin näitä juttuja koki samalla tavalla. En pelkää, koska niissä kokemuksissa ei ole ollut mitään pelättävää. Kuolemaa ei ole.

Paskan marjat. Näin eilen juhana vartaisen lentävän, sillä oli todellakin siivet. Olen niin herkkä ja luova, että koen tälläisiä juttuja jatkuvasti. Näin myös kerran metsässä kaksisarvisen kissan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole välttämättä kummitusjuttu, vaan selittämätön tapahtuma. 

Olin yksin kotona ja keittiössä. Yhtäkkiä kuulin tömähdyksen olohuoneesta ja menin katsomaan. Olohuoneessa keskellä sohvapöytää oli ollut pystyreunaisessa korissa muutama mandariini. Tömähdys oli tullut siitä, kun yksi mandariineista oli tipahtanut lattialle pöydän viereen. Kori oli edelleen paikallaan keskellä pöytää ja loput mandariinit olivat korin pohjalla, ei siis ollut kaatunut tms. En vieläkään voi ymmärtää, miten se oli mahdollista. Mandariini olisi pitänyt nostaa korista, jotta se olisi voinut pudota pöydältä. Ei ole myöskään tapahtunut toiste.

Tästä tulikin mieleen, että mun äidilleni on käynyt vähän samalla lailla. Äiti asui noin kymmenen vuotta sitten yksikseen vuokralla Espoon keskuksessa, kerrostaloyksiössä. Ei lemmikkejä. Yhtenä päivänä mutsi oli syönyt ja jätti lautasen sekä ruokailuvälineet keskelle pöytää - haarukka ja veitsi siinä lautasen päällä, ei mitenkään pöydän reunan lähellä. Äiti meni viereiseen keittiöön laittamaan kahvia tulemaan, ja kohta hänen takaansa kuului pieni kilahdus. Mutsi kääntyi katsomaan - ja haarukka oli lentänyt itsekseen lattialle, keittiön ovelle. Oli vielä lentänyt sellaisen korkeaselkäisen keittiötuolin läpi tai yli.

Äiti ei hätkähtänyt, poimi vain haarukan ja pesi sen. Minulle kertoessaan hän pohti, että olisiko se ollut pieni viesti asunnon entiseltä asukkaalta, nuorelta mieheltä joka kuulemma oli kuollut sairauskohtaukseen asunnon ovelle. Mitään muuta outoa tuossa asunnossa ei tapahtunut ennen eikä jälkeen (nyt äiti asuu jo muualla). Että jos oli kommunikaatioyritys "rajan takaa", niin ei kovin menestyksekäs sellainen.

Syöntivälineistä tulikin mieleeni omituinen tapaus, jonka terveet, täysijärkiset vanhempani kokivat.

Mummoni oli kuollut ja äiti oli isän kanssa mummon asunnolla järjestämässä hautajaisia ja hoitamassa perunkirjoja ym. Kun he aamulla keittivät pannukahvia, äiti oli mitannut kahvinpurut pannuun (teräs-) ruokalusikalla ja asettanut sen teräksiselle tiskipöydälle. Heidän silmiensä alla pöydältä alkoi kuulua kuin hiekan kahinaa ja lusikka vääntyi varresta itsestään. Vanhemmat olivat katsoneet ihmeissään toisiaan ja lusikkaa, että miten tuo voi olla mahdollista?

Isä on skeptikko ja yritti keksiä syitä (metallin fysikaalinen reagointi lämpötilan vaihteluun tms.), mutta miksei tuollaista ollut ikinä ennen tapahtunut? Äiti ei myöskään ollut tehnyt mitään aiemmasta poikkeavaa. Otti kyllä tuon lusikan mukaansa ja olen nähnytkin sen. Siististi vääntynyt, vahva lusikka.

Äidillä on aiemminkin ollut samantyyppisiä kokemuksia, joten hän ajatteli, että mummo ilmoitti että elämä jatkuu. Äiti kuuli isänsä kuoltua meillä kotona eteisen lipaston sisältä ääniä, kuin papereita olisi selattu. Vastaavasti nyt myöhemmin on eräs kuparinen kulho kilahdellut itsestään ja soittorasia soinut reippaasti. Että näitä ääniefektejä on kyllä kuulunut, muttei mitään konkreettista esinettä ole väännelty silmien edessä...

Vierailija kirjoitti:

Oletteko nähneet enneunia?

Kyllä. Unessa jo edesmennyt vaarini tuli henkiolentona olohuoneeseemme ja kuiskasi mummolleni jotakin. Mummoa nauratti kovasti. Kyselin, mitä hän sinulle oikein sanoi? Mummo myhäili onnellisena, että:”Tahtoi minua mukaan!” Minä siinä vaarille totesin, että:”Et kai sinä vielä mummoa meilta ole viemässä?” Johon vaari vain katsoi minua pitkään syvälle silmiini ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. Ymmärsin, että kyse on jostakin suuremmasta syystä, johon ei voi vaikuttaa tai että näin tämä on muualla päätetty.

Sitten vaarini jäi juttelemaan iloisesti kanssani, kyselin häneltä, millaista siellä toisella puolella on ja hän vastaili aivan järkeenkäyvästi minulle. Unessa tajusin, että olen tiennyt nämä asiat aina. Herättyäni en kylläkään muistanut tästä keskustelusta mitään, vain tämän muun unen muistin tarkasti.

Kerroin unestani miehelleni ja päätin kirjoittaa mummolleni eräänlaisen kiitoskirjeen, koska äitienpäivä oli parin päivän päästä käsillä. Mummoni sai sen ja oli iloinen puhelimessa. Se olikin sitten viimeinen puhelu, sillä hän kuoli äkillisesti muutaman viikon kuluttua onnettomuudessa.