Lue keskustelun säännöt.
Oikeasti tapahtuneita kummitusjuttuja?
15.01.2017 |
Sunnuntain ratoksi tämmöinen ketju :).
Oma juttu tulee tässä.
Asumme omakotitalossa taajanan ulkopuolella ja talo on noin 60v vanha. Ollaan asuttu nyt 2v ja välillä sattuu ja tapahtuu. Tyypilliset portaiden narinat + askelten äänet on joka päiväisiä ja niihin ollaankin totuttu (osa selittyy toki lömpötilojen vaihtelulla ). Nyt jouluna tapahtui kuitenkin jotain joka on pakko huomioda ihan kunnolla. Meillä oli siskoni perhe kylässä ja siskoni poika 9v näki saunalla naisen ja nainen oli kutsunut häntä nimellä! Poika luuli että äitinsä tai tätinsä (minä) huhuilimme häntä. Vaan emme huhuilleet. Poika luonnollisesti tästä säikähti. Joku oli ensin lausunut hänen nimensä ja tämän jälkeen hän oli peilinkautta ikään kuin nähnyt jonkun hiippailevan.
Tämän jälkeen en ole mennyt saunalle yksin,hrrrr! Lisääkin juttuja on.
Kommentit (213)
Noniin AP täällä. Kävin alakerrassa saunalla yksinäni ja olihan jotenkin puistattavaa käydä siellä 😐. Kovin kauaa en pystynyt olemaan kun jotenkin tuntuu että joku siellä on. Voi olla että muistan väärin eiliseltä mutta yksi pyyhe siellä oli pudonnut lattialle ja olevinaan saunan pyöreä lämpömittarikin oli vinossa. Toivottavasti ovat eiliseltä nuo mutta huhhuh kun oli vaikea käydä siellä yksin. 😐
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Palattuamme viikonloppureissulta kotiin, huomasin hangessa isot jalanjäljet, jotka menivät takapihallemme. Seurasin jälkiä, ne kulkivat talon reunaa pitkin suoraan keskelle takapihaamme. Yhtäkkiä siinä keskellä pihaa jäljet vain loppuivat. Tutkin ympäristöä, eikä paikasta ollut esim. hypättykään minnekään. Jäljet eivät myöskään näyttäneet siltä, että niitä samoja pitkin olisi tultu takaisin.
Kävin kysymässä naapurin vähän höperöltä mummolta, olisiko satttumalta nähnyt ketään epämääräistä henkilöä pihallamme. Juu oli kuulemma nähnyt miehen, joka oli lähtenyt lentoon. (En ollut kertonut mummolle jälkien vain loppuneen.)
Vieläkin menee kylmät väreet, kun mietin asiaa. Toki voi olla vaan jokin jäynä ja samoja pitkin olisikin tultu takaisin mutta jäljet tosissaan olivat sellaiset, joissa kengänpohjien kuviokin oli painunut hankeen selkeästi.
Kummitätini ja hänen siskonsa olivat 70-luvulla iltakävelyllä. Vastasataneessa lumessa he näkivät miehen, naisen ja koiran jäljet. Ja yhtäkkiä ne vain katosivat.
En ole itse kokenut mitään ns. yliluonnollista, mutta kuulemissani kuolevien puheissa on ollut sellaisia asioita, etten voi olla uskomatta, että on jotain muutakin.
En tietenkään usko mihinkään puhelinennustajiin, horoskooppeihin tai tarot-kortteihin. Ne ovat aivan eri asia.
Muuten, myös nuo "rationalistien" keksimät selitykset muiden yliluonnollisille kokemuksille ovat kyllä joskus aika mielikuvituksellisia, niitäkin on hauska lukea. :D
Paras ketju just nyt kun yö yksin on edessä 😃!
Mielenkiinnosta kyselen, että uskotteko ihan varauksettomasti näihin juttuihin? Kyseenalaistatteko ajatteluanne tai kokemuksianne? Kysehän on kuitenkin subjektiivisista kokemuksistanne, tunteistanne ja tulkinnoistanne. :) Hyvin monet jutut ovat nimittäin sellaisia, joille löytyy heti luonnollinenkin selitysvaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta kyselen, että uskotteko ihan varauksettomasti näihin juttuihin? Kyseenalaistatteko ajatteluanne tai kokemuksianne? Kysehän on kuitenkin subjektiivisista kokemuksistanne, tunteistanne ja tulkinnoistanne. :) Hyvin monet jutut ovat nimittäin sellaisia, joille löytyy heti luonnollinenkin selitysvaihtoehto.
Kyllä minä ainakin yritin kyseenalaistaa sen tupakansavun hajun yläkerrassamme. Koskaan aiemmin eikä sen jälkeen ole hajua tuntunut. Talo on uusi joten mitään tupakkaa ei ole voinut imeytyä tapetteihin jne. Luonnollista selitystä en vaan keksi, en millään enkä myöskään oven menemiselle kiinni aivan itsestään. T. Se yksi joka kirjoitti ihan ekojen joukossa tähän ketjuun
Olin jo mennyt nukkumaan, valot pois j odottelin unta. Mielessä pyöri kaikenlaisia ajatuksia, kuten tavallista. Sitten tunsin toisessa kämmenessäni jotain tuntemuksia, joka kesti ehkä minuutin tai toista, sitten sama, melko voimakas tuntuma toisessakin kämmenessä. Mietin, että mitähän kummaa tuo oli, kunnes välähti. Se tuntui täsmälleen samalta kuin edesmennyt koirani, kun se innoissaan nuoli kämmeniäni, silloin, kun olin ollut pois pidempään ja koirani oli jälleennäkemisestä ihan ekstaasissa. Koirani, joka oli minulle aivan erityisen rakas, oli kuollut jo parikymmentä vuotta sitten. Ajattelin siinä vain sitten, että se oli käynyt minua tervehtimässä ja kertomassa, että kaikki hyvin. Tunsin nimittäin aina syyllisyyttä, kun se sairastui pahasti ja minun piti viedä se viimeiselle eläinlääkärireissulleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta kyselen, että uskotteko ihan varauksettomasti näihin juttuihin? Kyseenalaistatteko ajatteluanne tai kokemuksianne? Kysehän on kuitenkin subjektiivisista kokemuksistanne, tunteistanne ja tulkinnoistanne. :) Hyvin monet jutut ovat nimittäin sellaisia, joille löytyy heti luonnollinenkin selitysvaihtoehto.
Kyllä minä ainakin yritin kyseenalaistaa sen tupakansavun hajun yläkerrassamme. Koskaan aiemmin eikä sen jälkeen ole hajua tuntunut. Talo on uusi joten mitään tupakkaa ei ole voinut imeytyä tapetteihin jne. Luonnollista selitystä en vaan keksi, en millään enkä myöskään oven menemiselle kiinni aivan itsestään. T. Se yksi joka kirjoitti ihan ekojen joukossa tähän ketjuun
Ai tämän kirjoittaja?
"Isä kuoli ja olin vanhempieni kodissa yksin järjestelemässä hautajaisia. Vanha talo, joka nitisee ja natisee.
Pirtin oven kun aukaisee niin ovesta kuuluu kolahdus ja lattialauta narahtaa kun ovesta kulkee. Kuulin nämä äänet ja menin katsomaan kuka pirttiin meni. Ketään ei näkynyt missään. Ajattelin vaan että isä taisi tulla kotiin.
Talo on isäni synnyinkoti ja välillä pirtissä haisi aivan järkyttävä tupakin haju. Isän isä oli kova polttamaan piippua ja nähtävästi ukki aina käy välillä itsestään näin ilmoittamassa."
Olin lapsuudenkodissani veljieni kanssa leikkimässä huoneessa, jossa olimme me kaikki talon lapset. Sen lisäksi talossa oli äitimme, isä oli töissä. Yläkerrastamme alkoi äkkiarvaamatta kuulua kamalaa töminää, kuin joku olisi pomputellut koripalloa yläkerrassamme. Me lapset hieman hämmennyimme, mutta tilanne alkoi pelottaa vasta siinä vaiheessa, kun äiti tuli huoneeseen ja käski meitä lopettaa pallon pomputtelun sisätiloissa. Kun hän tajusi, ettei ääni lähtenyt meistä, ääni yläkerrassa lakkasi myös.
Toinen juttu tapahtui ollessani isoveljeni kanssa kahdestaan kotona. Istuimme olohuoneessa sohvalla koiramme kanssa televisiota katsellen. Yhtäkkiä koiramme loikkasi sohvalta pois, käveli huoneen laidalle ja alkoi murista. Aluksi hämmennyin, sillä koiramme ei ikinä murissut, mutta oletin sen nähneen perheemme kissan jossain, vaikka luulinkin kissan olleen ulkona. Menin katsomaan, mutta kissaa tai mitään muutakaan syytä haukkumiselle ei näkynyt. Koiramme jatkoi murinaa ja haukkumista kunnes yhtäkkiä lopetti ja palasi häntää heiluttaen takaisin sohvalle.
Muitakin pieniä asioita on tapahtunut, monista on hankala sanoa uskonko olevan henkimaailman tekosia vai voiko niitä järjellä selittää. Esimerkiksi rakkaan mummoni kuoleman jälkeen minä ja äitini aloimme molemmat nähdä lähes viikoittain peuroja ja hirviä luonnossa, vaikka itse en ollut ikinä ennen niitä lähimetsissämme nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen tapaus sattui, kun olin alle kouluikäinen. Se varmaan on alkusyy siihen, miksi kummitusjutut kiinnostavat.
Olin isän lapsuudenkodissa käymässä. Talo oli kuusimetsän vieressä maaseudulla eikä siellä niihin aikoihin ollut esim. puhelinta, sisävessaa eikä juoksevaa vettä. Kaupunkilapselle se oli siis jännittävä ympäristö.
Nukuin kamarissa hetekalla tätini vieressä, kun heräsin keskellä yötä. En muista sitä ennen kokeneeni mitään selittämätöntä, vaikka monien lasten tapaan pelkäsin pimeää ja näin usein painajaisia.
Siinä valvoessani yhtäkkiä kamariin tuli äänettömästi kaksi valkoista ihmistä, mies ja nainen. He näyttivät käyvän eleillä keskustelua toistensa kanssa. Herätin tätini ja osoitin valkoisia ihmisiä hänelle. Täti vakuutti, ettei kamarissa näy ketään meidän lisäksemme ja käski minua jatkamaan unia. Samaan aikaan valkoiset ihmiset olivat siinä hetekan edessä. Täti jatkoi unia ja jonkin ajan päästä valkoiset vieraat kyyristyivät ja katosivat alas ikään kuin lattian läpi.
Ehkä se oli unihalvaus tai vastaava. En tiedä.
Tästä on jo tosi paljon aikaa (parikymmentä vuotta), kun olin Pohjois-Karjalan opiston teatterilinjan "urkkatalossa" yötä. ("Urkkatalo" on kaksikerroksinen erillisrakennus, jonka yläkerrassa on nimen mukaisesti iso urheilusali ja alakerrassa, puolittain maan alla, teatterilinjalaisten asuntola.)
Siellä urheilusalissa kummittelee. Oikeasti. En tiedä, näkyykö mitään (en yksinkertaisesti uskaltanut katsoa), mutta aamulla noin kuuden aikaan (olin juuri katsonut kelloa, se oli jotakuinkin 06.15) siellä kulkevat tyhjästä alkavat ja tyhjään loppuvat raskaat miehen askeleet. Hyi saakeli, en ole ikinä pelännyt niin kovasti. Ja kyllä, olin hereillä...
Nukuin siis useamman muun ihmisen kanssa salissa, ja rohkeana ihmisenä olin mennyt aika lailla keskelle salia nukkumaan kun toiset valtasivat mieluummin paikkoja seinien vierustoilta. Askeleet menivät pari metriä selkäni takaa. Tunnistin ne miehen askeleiksi, koska hänellä/sillä/mikä ikinä oli selkeästi naulapohjaiset saappaat tai kengät: naulat napsahtivat parkettiin kuuluvasti.
Kukaan ulkopuolinen tai salissa nukkuva ei tuo varhaisaamuinen kulkija ollut, koska salin ovi (joka oli aika lailla suoraan edessäni muutaman metrin päässä) oli ja pysyi kiinni, eteisestäkään ei kuulunut mitään eikä kukaan kömpinyt sänkyyn tai tehnyt muitakaan ääniä. Ääni tosiaan alkoi ja päättyi kuin veitsellä leikaten.
Kuka tahansa skeptikko voi vapaasti mennä sinne kummitus- tai huijarijahtiin. Askeleita on kuulemma kuulunut ennenkin (ja jälkeenkin), aina aamuyöllä tai aamun sarastaessa. (Hassua on se, että salissa tai sen paikalla ei ole koskaan tapahtunut mitään karmeaa tai traagista tms. Aivan tavallinen 60-luvun rakennus ilman hirvittävää historiaa, kuten murhia tai itsemurhia.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nämä kummitusjuttuja ole mutta minä saan usein musikaalista etiäisiä.Alan hyräillä jotakin kappaletta ja jo kohta kuulen sen radiosta. Eivätkä kyseessä ole mitkään vähän väliä radiosta soivat uudet hitit. Viimeisimpänä Ikkunaprinsessa perjantailta, "viive" etiäisen ja radiosoiton välillä oli kuutisen tuntia. Samaa sarjaa tuntuu olevan tv-toiveeni, jos haluaisin nähdä road trip-elokuvan, sellainen tulee pian, viimeisin esimerkki viikon takaa kun tuli elokuva Väärät paperit. Halusin joulun alla (pari vuotta sitten) nähdä 7 vuotta Tiibetissä, piankos sitä mainostettiin jo kohta että tulee välipäivinä.
Törppö ja vähän hyödytön kyky nuo etiäiset mutta saan niitä myös ihmisistä. Päiväkirjassa on elävä esimerkki kun joulukuussa ilmaisin sinne ajatukseni ihmisestä vuosien takaa ja jo parin päivän päästä tämä henkilö otti yhteyttä. Pidän itseäni rationalistina mutta en kyllä osaa selittää miksi raskauteni alussa näin tyypilliseen tapaan paljon unia kaloista (jokainen voi googlata kalaunien merkityksen) siis MIKSI? Mitä järkeä? Myös surullisen kuuluisan hampaan irtoamisunen näin ja tätini kuoli melkein tasan vuoden kuluttua tästä, tajusin tämän vasta tänään. Olen agnostikko, en todellakaan kiellä etteikö ns yliluonnollisuutta olisi olemassa. Uskon että näitä kykyjä voi harjoitella.
Oikeasti tapahtuneet kummitusjutut ovat kuin ruotsalaiset sotasankarit, tai ihmeparantumiset. Ne on mielikuvituksen tuotetta, eli niitä ei ole olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole välttämättä kummitusjuttu, vaan selittämätön tapahtuma.
Olin yksin kotona ja keittiössä. Yhtäkkiä kuulin tömähdyksen olohuoneesta ja menin katsomaan. Olohuoneessa keskellä sohvapöytää oli ollut pystyreunaisessa korissa muutama mandariini. Tömähdys oli tullut siitä, kun yksi mandariineista oli tipahtanut lattialle pöydän viereen. Kori oli edelleen paikallaan keskellä pöytää ja loput mandariinit olivat korin pohjalla, ei siis ollut kaatunut tms. En vieläkään voi ymmärtää, miten se oli mahdollista. Mandariini olisi pitänyt nostaa korista, jotta se olisi voinut pudota pöydältä. Ei ole myöskään tapahtunut toiste.
Tästä tulikin mieleen, että mun äidilleni on käynyt vähän samalla lailla. Äiti asui noin kymmenen vuotta sitten yksikseen vuokralla Espoon keskuksessa, kerrostaloyksiössä. Ei lemmikkejä. Yhtenä päivänä mutsi oli syönyt ja jätti lautasen sekä ruokailuvälineet keskelle pöytää - haarukka ja veitsi siinä lautasen päällä, ei mitenkään pöydän reunan lähellä. Äiti meni viereiseen keittiöön laittamaan kahvia tulemaan, ja kohta hänen takaansa kuului pieni kilahdus. Mutsi kääntyi katsomaan - ja haarukka oli lentänyt itsekseen lattialle, keittiön ovelle. Oli vielä lentänyt sellaisen korkeaselkäisen keittiötuolin läpi tai yli.
Äiti ei hätkähtänyt, poimi vain haarukan ja pesi sen. Minulle kertoessaan hän pohti, että olisiko se ollut pieni viesti asunnon entiseltä asukkaalta, nuorelta mieheltä joka kuulemma oli kuollut sairauskohtaukseen asunnon ovelle. Mitään muuta outoa tuossa asunnossa ei tapahtunut ennen eikä jälkeen (nyt äiti asuu jo muualla). Että jos oli kommunikaatioyritys "rajan takaa", niin ei kovin menestyksekäs sellainen.
Näin unta että ystävälläni oli tyttövauva. Kk kuluttua ystäväni ilmoitti olevansa raskaana.
Mun rakas koira kuoli vähän yli vuosi sitten, ja nyt on uusi koira talossa. Viime viikolla heräsin aikasin töihin ja koira heräsi myös. Meikkaisin olkkarissa ja koira istui nojatuolilla, kun alkoi yhtäkkiä haukkua ihan hirveesti. Tuijotti lattialle, haukkui ja murisi, kaikki karvat pystyssä ja lihakset ihan jännittyneenä. Lattialla ei ollut mitään eikä lipaston alla tms. Tämä koko juttu kesti noin 10min.
Myöhemmin tuli mieleen että olikohan se mun rakas koira kun oli tullut moikkaan. Harmitti vaan että tajusin se kun tilanne oli jo ohi. Jos vielä käy tolleen, laitan lattialle pallon ja katotaan liikkuuko..
Multa mureni etuhampaat unessa viikkoa ennen kuin mummoni kuoli.