Hei terapiassa käyneet! Kuvittelitteko tekin koko ajan, että terapeutti miettii, mistä ongelmanne ovat syntyneet?

Vierailija kirjoitti:

Moni ei taida edes ikinä elämässään tuntenut narsistia. Ja silti kommentoivat kuinka nyt vaan pitää suunnata eteenpäin ja ei vanhoja pidä velloa yms. Se mitä luen on ap haluaa että joku vihdoin uskoo häntä, näkee hänen puolensa ja ymmärtää että se ei ollut hänen vikansa että sai paskat kortit elämään. Ihminen ei pysty menemään eteenpäin kun ei ole päässyt aikaisemmista traumoistaan yhtään yli, silloin on turha miettiä että lasken sataan kun ärsyttää. Sanon sulle ap sen että ymmärrän ja uskon sua. Isäni oli narsisti ja tiedän että olisin päässyt helpolla jos hän olisi lyönyt, olisin voinut kertoa jollekin ja todistaa sen tai olisi vaan kuollut. Kaikki se tuska mitä hän aiheutti ei olisi koskaan tapahtunut. Nyt ainut mitä voit on käydä asia läpi, kerro terapeutillesi että haluat käydä läpi kaiken sen mitä äitisi teki, miltä se sinusta tuntui ja kuinka se vaikuttaa tähän päivään, ja vasta sen jälkeen voit yrittää ymmärtää miksi äitisi teki niin, hän oli sairas. Älä missään nimessä pidä yhteyttä äitiisi, muuten on turha kuvitella paranevansa. Pikkuhiljaa alat ymmärtämään ja hyväksymään että sinulle vain kävi näin ja sinun on itse sieltä noustava jolloin voit suunnata ajatuksesi niihin käytännösn asioihin, miten reagoit ärsyttäviin asioihin ja muuttaa omaa käytöstäsi jotta lapsesi eivät kärsi. Itse olen siinä vaiheessa että suuntaan parempaa, pyrin olemaan miehelleni hyvä vaimo että tulevaisuudessa en tee samaa virhettä lapsieni kanssa, mutta sinun täytyy käydä läpi ne traumat. Se on erittäin raskasta mutta pakollista. Nykyään olen hyväksynyt että minulla oli paska elämä mutta pystyn suuntaamaan eteenpäin. Muista myös että kun olet kasvanut tuossa ympäristössä joudut lopun elämään taistelemaan että et itse muutu narsistiksi tai sen uhriksi. Tsemppiä. 

Kyllä, näin juiri. Että minuakin kuunneltaisiin ja minuakin uskottaisiin, asioissa joita en melkein itsekään halua uskoa todeksi. Kuten, että isäni rakasti minua (tai sen uskon todeksi) mutta että muut ihmiset ovat ihan oikeasti estäneet isääni rakastamasta minua ja isäsuhdettani. Aina vain sanotaan, että asia oli isäsi vastuulla, no, tavallaan olikin, mutta kun isäkin oli sillä tavalla vaurioitunut lapsuudessaan, että ei osannut asettaa minua siitä huolimatta etusijalle, jos joku veti isää toiseen suuntaan. Osin vetona oli isän oma itsekkyys, mutta sen olen antanut isälle anteeksi, meissä kaikissa kun on vikoja, mutta se, mitä en ole antanut anteeksi ja jolle isäkään ei voinut mitään on muiden aikuisten asettamat esteet, lähinnä oman äitini vaikutus suhteeseeni isään (vanhempani asumusrosivat kun olin alle 3) ja sittemmin isäni uusi kumppani.

Isäni ei olisi halunnut joutua erilleen minusta uuden kumppanin tultua isän elämään, mutta niin vain kävi, ja nyt joudun oikeudenkäyntiin siitä, saako isäni vaimo isäni edunvalvojuuden vai annetaanko se puolueettomalle taholle ja jos vaimo sen saa, voin vilkuttaa koko isäsuhteelleni heipat. Sen jälkeen minulla ei ole enää mitään asiaa isäni elämään vaan vaimo alkaa käyttäytyä entistä härskimmin minua kohtaan ja on jopa uhkana, että hän siirtelee isäni omaisuutta omien lastensa nimiin.

Ja äitisuhdettani puin terapiassa juuri ja omalla tavallaan tämä isän edunvalvontaoikeudenkäynti nyt tukee tätä koko prosessia, koska juuret siihen liittyviin erimielisyyksiin minun ja isän vaimon välillä ovat jo ajalla, jolloin minun vanhempani (asumus)erosivat. Olin 15 kun isä löysi tämän uuden.

Mieheni on ollut se, joka on minua alunperin alkanut kuunnella, kuten sanoit, että on tärkeää tai on se, mitä minä kaipaan. Ilman miestäni en olisi saamassa apua ja paranemassa näistä hirveistä haavoistani.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Minä koen, että vanhempani ovat pystyneet huonompaan kuin heidän vanhempansa. Ainakin siinä mielessä, että vaikka äitinikin olisi kärsinyt kaikesta siitä, mistä minä, niin hän uskoo oikeasti, että syy ongelmiini on minussa, ei hänessä. En minä ajattele lapsistani niin, kos heillä ei hommat aikuisena suju.

Ja olen jo uudessa terapiassa, enhän muuten alkaisi vanhan puutteita varmaan nähdäkään, koska luulin, että terapiat ovat suhteellisen samanlaisia. Tavallaan se on, mutta kyllä se on minulle ratkaiseva asia, ettei terapeutti kuvittele minun siellä ratkovan omia ongelmiani, vaan tajuaa että syy on aikoinaan ollut aikuisissa lähelläni. Ei mulla olisi näitä ongelmia ilman heitä.

ap

ja ihan oikeasti kuvittelet, että terve aikuinen ei pyri parempaan kuin vanhempansa?  Äitsi mielestä on todennäköistä, että syy on sinussa, koska äitisi kokee, että olet hänen jatkeensa, ja koska hän kokee huonommuutta ( kuten narsistit kokevat) niin tottakai sinä, joka olet samoista aineksista tehty olet huono. Et voi olla hyvä, koska hänkään ei ole hyvä. Toki hän tuo ulospäin sitä kuvaa, että hän tietää, hän on paras, ja muut huonoja, koska . narsistin persoonahan on todella hauras. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: olla paras tai sitten olla huono. Hän ei myöskään olemisellaan ole hyvä, vaan joko täytyy muut alistaa/alentaa, tai sitten itse joutua alistetuksi. Tasavertaista suhdetta ei ole, koska on vain voittajia tai häviäjiä. Hän pyrkii noilla narsistisilla piirteillään suojelemaan olematonta minuuttaan. Samoin jollain kierolla tavalla, hän pyrkii suojelemaan myös sinua, huonoa ihmistä maailman pahuudelta. Kun hän pitää ohjat käsissään, niin opit miten maailma toimii... ja ehkä sinä et sitten alistu vieraiden valtaan, kun äitisi "karaisee" sinua...

Ja ihan oikeasti. Jos äidistäsi on tullut narsisti, niin hänen lapsuusolosuhteissaan on ollut vikaa ja paljon. Sinä et sitä näe, koska isovanhempasi ovat sinuun eri asemassa ja eri tietomäärällä maailmasta kuin mitä olivat äitisi kanssa.

t. narsistin lapsi itsekin

Ja siis tuo on ihan hyvä analyysi sinulta narsistista ja varmaan sopii äitiinikin, mutta en minä sitä noin näe, koska äidissä ei ole mielestään ikinä ollut mitään vikaa. Hän oli superihminen joka selvisi vaikka hänen äidillään oli vaikeaa. Ei hän siis siinä mielestään ole oikeastaan mitenkään kärsinyt (vaikka siis aivan varmasti onkin), mutta kun ei näe sitä tai halua myöntää ei itselleen, ei minulle, ei isällenikään, ei kenellekään ihmiselle maan päällä. Mutta: minussa on sitä ja tätä vikaa ja isässäni ja miehessänikin joskus ja ja ja ja.

Hän oli superihminen, joka selvisi. Hän ei näe, että siitä on seurannut jotakin muuta mieleen häikkää, jos hän sitten selvisikin itse. Aika itsekästä minusta. Ettei ala ottaa selvää, mitä. Ehkei kykene, mutta AIKA TÖRKEÄÄ sitten syyttää silti minua ja isääni kaikesta minkä itse meille teki!

ap

Minä en edes yritä, että vanhempani ymmärtäisivät mitä ovat tehneet. Se on todennäköisesti turhaa. Kuitenkin minä olen pyrkinyt ymmärtää heitä, heidän tapojaan, vaikuttimiiaan, lapsuuttaan jne, minun itseni tähden. narsisti ei synny tyhjästä. Tai jos narsiksi tulisi   siitä huolimatta, että hänellä olisi kehitysopillisesti tarpeeksi hyvä ja rakastava perhe, niin siinä tapauksessa olisi vielä turhempaa yrittää muuttaa tai syyttää sitä narsistia narsistille itselleen. Miksi taistelet tuulimyllyjä vastaan? Keskity itseesi ja omien tapojesi ja ajatustesi muuttamiseen. Hyvänä keinona on kyllä se, että ymmärrät aikaisempien sukupolvien vaiheet ja ongelmat...

Ymmärrän sen, ettet yritä. Mutta et vastannut siihen, näkevätkö vanhempasi itsessään mitään vikaa? Tai siis vielä toisin päin: kertovatko sinulle, että heissä ei ole MITÄÄN vikaa? Isäni ei ole niin koskaan väittänyt, äitini sen sijaan on. Siksi annan isälleni anteeksi kaiken hänen vioistaan, äidille en ensimmäistäkään, koska niitä ei ole edes olemassa tai myönnetty. Ehkä tartten apua juuri terapeuteilta näyttämään, että VIKAA ON ÄIDISSÄNI, koska minun on ollut sitä niin vaikea arvioida, koska kaikesta on syytetty minua. Ja se kognitiivisen terppa ei sitä tajunnut ja meni 6 vuotta ei nyt hukkaan, mutta oltiin ihan eri suunnassa, kuin kannaltani olisi ollut oleellisinta. Annan sen anteeksi, mutta en halua, että niin käy muille. Vaikka varmasti käy, ei sillä.

ap

Ja siis nykyisen terapeuttini mukaan psykiatrialle on punainen vaate, että terapiassa osoitettaisiin asiakkaalle, että hänen äidissään on vikaa, eli terapia ei saa olla sitä, että syytetään muita! Erikoisen naurettavaa, jos tilanne kuitenkin on se, että näin nyt vain on. Eihän se tarkoita muiden vastuuttamista omasta elämästäni, vaan sitä, että pääsen olemaan vastuussa omasta elämästä kun sitä estävät haittatekijät on siivottu pois edestä. Eli minun syyllistämiseni muiden (äitini) vioista.

ap

Isän vaimo oli jopa kieltänyt isän vanhinta tuttavaa, joka on nyttemmin ollut minuun yhteydessä, käymään isäni luona isän hoitokodissa. Miten voi toinen aikuinen kieltää moisen? Ei isän ustävä totellut, mutta tulee mieleen, ettei vaimolla ole puhtaat jauhot pussissa, pelkääkö isän ystävien havaitsevan jotain isäni vedätystä vai mitä ihmettä? En olisi sellaista osannut ajatellakaan, mutta nyt ystävillä oli kertoa epäilynsä sellaisestakin. Vaimon omat varomattomat puheet.

ap

Vierailija kirjoitti:

En kuvittele. Uskon että terapeuttia ei vois vähempää kiinnostaa asiakkaansa ongelmat. Yrittää kestää asiakkaan jaaritteluja ja pistää muutaman sanan väliin.  Miksi tuntemattoman ihmisen turhat ongelmat olisi mitenkään mielenkiintoisia? Varmaan miettii kuinka kauan vielä pitää jaksaa että työpäivä päättyy ja millos se palkkapäivä olikaan...  

Aika harmillinen asenne sulla. Etkö usko, että terapeutin elämän mielekkyys syntyy juuri siitä, että hänellekin merkitsee se, mitä saa työssään aikaan? Ei nyt kaikkien kohdalla ehkä toteudu tämä, että jaksaisivat säilyttää asenteen, että "olen hyvä vain niin kauan kun saan tuloksia aikaan, ja haluan olla hyvä työssäni" mutta aika isolla osalla luulisi olevan asiat sen verran omassa elämässään kunnossa, että tekevät työtään tuolla asenteella. Ainakin minä kokisin, jos olisin terapeutti, että tuo on ainoa riittävän hyvä asenne. Ei mikään, että "kunhan saan palkkani".

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kuvittele. Uskon että terapeuttia ei vois vähempää kiinnostaa asiakkaansa ongelmat. Yrittää kestää asiakkaan jaaritteluja ja pistää muutaman sanan väliin.  Miksi tuntemattoman ihmisen turhat ongelmat olisi mitenkään mielenkiintoisia? Varmaan miettii kuinka kauan vielä pitää jaksaa että työpäivä päättyy ja millos se palkkapäivä olikaan...  

Aika harmillinen asenne sulla. Etkö usko, että terapeutin elämän mielekkyys syntyy juuri siitä, että hänellekin merkitsee se, mitä saa työssään aikaan? Ei nyt kaikkien kohdalla ehkä toteudu tämä, että jaksaisivat säilyttää asenteen, että "olen hyvä vain niin kauan kun saan tuloksia aikaan, ja haluan olla hyvä työssäni" mutta aika isolla osalla luulisi olevan asiat sen verran omassa elämässään kunnossa, että tekevät työtään tuolla asenteella. Ainakin minä kokisin, jos olisin terapeutti, että tuo on ainoa riittävän hyvä asenne. Ei mikään, että "kunhan saan palkkani".

ap

Mun kokemukset terapeuteista on tuollaisia. Koskaan ei edes muistanut mitä asioita oltiin viimeksi käsitelty, kutsui minua toisen asiakkaan nimellä ja sekoitti asiamme yms. Ihan turhia käyntejä oli. Kiva jos olet löytänyt hyvän joka on oikeasti kiinnostunut asiakkaastaan. 

Ap mistä olet keksinyt että kaikille asioille (ongelmille, pahalle ololle) olisi mahdollista löytää syy? Siis edes teoriassa? Voin kertoa, että ei ole. Esim masennukselle ei yleensä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Syyt on niin monisyisiä toisiinsa dynaamisesti kietoutuneita tapahtuma-geeni-vuorovaikutus -kudelmia, että tulee vain hulluksi jos alkaa loputtomiin etsiä ja vatvoa että mikä on syy. Terapiassa on olennaista se, että asioissa pääsee eteenpäin. Terapian tarkoitus on oppia uudenlainen suhtautumistapa menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Ja uudenlaisia tapoja toimia ongelmatilanteissa. Terapian tarkoitus ei todellakaan ole vatvoa syitä, koska SE EI AUTA. Usein SYITÄ EI OLE.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kuvittele. Uskon että terapeuttia ei vois vähempää kiinnostaa asiakkaansa ongelmat. Yrittää kestää asiakkaan jaaritteluja ja pistää muutaman sanan väliin.  Miksi tuntemattoman ihmisen turhat ongelmat olisi mitenkään mielenkiintoisia? Varmaan miettii kuinka kauan vielä pitää jaksaa että työpäivä päättyy ja millos se palkkapäivä olikaan...  

Aika harmillinen asenne sulla. Etkö usko, että terapeutin elämän mielekkyys syntyy juuri siitä, että hänellekin merkitsee se, mitä saa työssään aikaan? Ei nyt kaikkien kohdalla ehkä toteudu tämä, että jaksaisivat säilyttää asenteen, että "olen hyvä vain niin kauan kun saan tuloksia aikaan, ja haluan olla hyvä työssäni" mutta aika isolla osalla luulisi olevan asiat sen verran omassa elämässään kunnossa, että tekevät työtään tuolla asenteella. Ainakin minä kokisin, jos olisin terapeutti, että tuo on ainoa riittävän hyvä asenne. Ei mikään, että "kunhan saan palkkani".

ap

Mun kokemukset terapeuteista on tuollaisia. Koskaan ei edes muistanut mitä asioita oltiin viimeksi käsitelty, kutsui minua toisen asiakkaan nimellä ja sekoitti asiamme yms. Ihan turhia käyntejä oli. Kiva jos olet löytänyt hyvän joka on oikeasti kiinnostunut asiakkaastaan. 

No ei minunkaan kokemukseni mukaan terapeutit aina muista mitä olen edelliskerralla kertonut, mutta ajattelen siitä itse niin, että ehkä kaikki asiani eivät ole prosessin etenemisen kannalta niin oleellisia muistaa, ymmärtää tai hahmottaa. Enhän ole koulutettu terapeutti, en tarkalleenottaen tiedä, missä minunkin keromissani se pihvi on. Siksi kerron kaikkea, mikä minusta on oleellista ja haluankin, että terppa näkee siitä sen pihvin. Mutta ymmärrän, että tuollainen on satuttavaa, mutta itse nyt vain en ole kokenut sitä merkkinä siitä, etten voisi saada tarvitsemaani apua... Olenhan sitten kerrannut sen asian ja jos se on tärkeä, terppa sen sitten muistanee.

Tosin olen huomannut nyt nykyisessä terapiassani, ettei terapeuttini oikein ymmärrä sen erään miehen merkitystä minulle, johon rakastuin jotain kolme vuotta sitten. Mutta koska prosessini muuten toimii (siis terapia), niin olen tullut puhumaan miehestä edelleen, vaikka näyttää sille, että terppa kuvittelee miehen olleen vain "joku mies". Vaikka hän muistuttaa minua isäsuhteestani kaikin tavoin. Eli tavallaan joo-o, minun on täytnyt itse tuoda mies keskusteluun ja näin, vaikka terapeutin olisi ollut heti syytä tajuta, että tämä on todella oleellista, mutta koska ilmapiiri puhumiseen on muuten hyvä ja rohkaiseva, niin jankkaan miehestä aina jos on tullut vain jotakin mieleen. Ehkä pääsemme vielä syvemmin miettimään, mikä miehen merkitys itselleni oikein olikaan ja sitä kautta lähemmäksi lapsuudenkokemuksiani, joista minulla ei ole selkeää mielikuvaa, koska olen ollut niin pieni ja vailla sanojakin.

ap

Pitää myöntää ettei moinen ajatus ole koskaan edes piipahtanut päässäni. Mun tehtävähän ne jutut on työstää, ei terpan.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos asiakas on orientoitunut paranemiseen, mutta terapia ei auta, on vika terapiassa, ei asiakkaassa. Luulisi nyt ammattilaisen osaavan erottaa tällaisen tilanteen. Ja ohjata potilas eeteenpäin eikä koittaa jurnuttaa hänen kanssaan lillukanvarsia ratkomassa.

ap

Väärin. Tutkitusti terapia ei toimi kaikilla potilailla. Parhaat tulokset saavuttavat ne, joilla on tarpeeksi älykkyyttä sekä kykyä tarkastella itseään objektiivisesti. Lisäksi et ole terapeutille asiakas vaan potilas.

Vierailija kirjoitti:

Ap mistä olet keksinyt että kaikille asioille (ongelmille, pahalle ololle) olisi mahdollista löytää syy? Siis edes teoriassa? Voin kertoa, että ei ole. Esim masennukselle ei yleensä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Syyt on niin monisyisiä toisiinsa dynaamisesti kietoutuneita tapahtuma-geeni-vuorovaikutus -kudelmia, että tulee vain hulluksi jos alkaa loputtomiin etsiä ja vatvoa että mikä on syy. Terapiassa on olennaista se, että asioissa pääsee eteenpäin. Terapian tarkoitus on oppia uudenlainen suhtautumistapa menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Ja uudenlaisia tapoja toimia ongelmatilanteissa. Terapian tarkoitus ei todellakaan ole vatvoa syitä, koska SE EI AUTA. Usein SYITÄ EI OLE.

Koska osaan nähdä eron hyvinkohdellun lapsen ja kaltoinkohdellun lapsen lapsuuksien eroissa. Hyvinkohdellulla ei niitä syitä ole, joita kaltoinkohdellulla on. Haluan selvittää, mitä olisi lapsuudessani pitänyt tapahtua, ettei sinne olisi pesiytynyt minun kaltoinkohtelua i, koska KAIKKI aikuiset ympärilläni ovat aina hokeneet, ettei minulle haluta haittaa, vaikka tilanteissa haastetta olikin (vanhempien ero, isäni ongelmat uuden kumppaninsa kanssa jne).

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos asiakas on orientoitunut paranemiseen, mutta terapia ei auta, on vika terapiassa, ei asiakkaassa. Luulisi nyt ammattilaisen osaavan erottaa tällaisen tilanteen. Ja ohjata potilas eeteenpäin eikä koittaa jurnuttaa hänen kanssaan lillukanvarsia ratkomassa.

ap

Väärin. Tutkitusti terapia ei toimi kaikilla potilailla. Parhaat tulokset saavuttavat ne, joilla on tarpeeksi älykkyyttä sekä kykyä tarkastella itseään objektiivisesti. Lisäksi et ole terapeutille asiakas vaan potilas.

Niin. Nykymallinen asenne potilaisiin terapiamaailmassa tuottaa tuollaisen tuloksen. Mutta ei se ole mitään jumalan sanaa. Jos potilas ei saa apua, vika on auttajassa, jos potilas on orientoitunut eli aktiivisesti haluaa parantua. Terapeutit ovat liian tuudittautuneita omaan riittävyyteensä, jos tuollaisia tuloksia saadaan aikaiseksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mistä olet keksinyt että kaikille asioille (ongelmille, pahalle ololle) olisi mahdollista löytää syy? Siis edes teoriassa? Voin kertoa, että ei ole. Esim masennukselle ei yleensä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Syyt on niin monisyisiä toisiinsa dynaamisesti kietoutuneita tapahtuma-geeni-vuorovaikutus -kudelmia, että tulee vain hulluksi jos alkaa loputtomiin etsiä ja vatvoa että mikä on syy. Terapiassa on olennaista se, että asioissa pääsee eteenpäin. Terapian tarkoitus on oppia uudenlainen suhtautumistapa menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Ja uudenlaisia tapoja toimia ongelmatilanteissa. Terapian tarkoitus ei todellakaan ole vatvoa syitä, koska SE EI AUTA. Usein SYITÄ EI OLE.

Koska osaan nähdä eron hyvinkohdellun lapsen ja kaltoinkohdellun lapsen lapsuuksien eroissa. Hyvinkohdellulla ei niitä syitä ole, joita kaltoinkohdellulla on. Haluan selvittää, mitä olisi lapsuudessani pitänyt tapahtua, ettei sinne olisi pesiytynyt minun kaltoinkohtelua i, koska KAIKKI aikuiset ympärilläni ovat aina hokeneet, ettei minulle haluta haittaa, vaikka tilanteissa haastetta olikin (vanhempien ero, isäni ongelmat uuden kumppaninsa kanssa jne).

ap

Öö siis etkö käykään terapiassa siksi, että itse muuttuisit? Vaan siksi että saisit tietää miten muiden olisi pitänyt muuttua? Tsemppiä sitten vaan valitsemallasi vaikealla tiellä.

Vierailija kirjoitti:

Pitää myöntää ettei moinen ajatus ole koskaan edes piipahtanut päässäni. Mun tehtävähän ne jutut on työstää, ei terpan.

Mihin ihmeeseen sitten tarvitset terapeuttiasi?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mistä olet keksinyt että kaikille asioille (ongelmille, pahalle ololle) olisi mahdollista löytää syy? Siis edes teoriassa? Voin kertoa, että ei ole. Esim masennukselle ei yleensä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Syyt on niin monisyisiä toisiinsa dynaamisesti kietoutuneita tapahtuma-geeni-vuorovaikutus -kudelmia, että tulee vain hulluksi jos alkaa loputtomiin etsiä ja vatvoa että mikä on syy. Terapiassa on olennaista se, että asioissa pääsee eteenpäin. Terapian tarkoitus on oppia uudenlainen suhtautumistapa menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Ja uudenlaisia tapoja toimia ongelmatilanteissa. Terapian tarkoitus ei todellakaan ole vatvoa syitä, koska SE EI AUTA. Usein SYITÄ EI OLE.

Koska osaan nähdä eron hyvinkohdellun lapsen ja kaltoinkohdellun lapsen lapsuuksien eroissa. Hyvinkohdellulla ei niitä syitä ole, joita kaltoinkohdellulla on. Haluan selvittää, mitä olisi lapsuudessani pitänyt tapahtua, ettei sinne olisi pesiytynyt minun kaltoinkohtelua i, koska KAIKKI aikuiset ympärilläni ovat aina hokeneet, ettei minulle haluta haittaa, vaikka tilanteissa haastetta olikin (vanhempien ero, isäni ongelmat uuden kumppaninsa kanssa jne).

ap

Öö siis etkö käykään terapiassa siksi, että itse muuttuisit? Vaan siksi että saisit tietää miten muiden olisi pitänyt muuttua? Tsemppiä sitten vaan valitsemallasi vaikealla tiellä.

Minähän tavallaan muutun, jos oikea syypää ongelmiini saadaan kukistettua mielestäni minua häiritsemästä minun kyetä olemaan se, joka olen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mistä olet keksinyt että kaikille asioille (ongelmille, pahalle ololle) olisi mahdollista löytää syy? Siis edes teoriassa? Voin kertoa, että ei ole. Esim masennukselle ei yleensä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Syyt on niin monisyisiä toisiinsa dynaamisesti kietoutuneita tapahtuma-geeni-vuorovaikutus -kudelmia, että tulee vain hulluksi jos alkaa loputtomiin etsiä ja vatvoa että mikä on syy. Terapiassa on olennaista se, että asioissa pääsee eteenpäin. Terapian tarkoitus on oppia uudenlainen suhtautumistapa menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Ja uudenlaisia tapoja toimia ongelmatilanteissa. Terapian tarkoitus ei todellakaan ole vatvoa syitä, koska SE EI AUTA. Usein SYITÄ EI OLE.

Koska osaan nähdä eron hyvinkohdellun lapsen ja kaltoinkohdellun lapsen lapsuuksien eroissa. Hyvinkohdellulla ei niitä syitä ole, joita kaltoinkohdellulla on. Haluan selvittää, mitä olisi lapsuudessani pitänyt tapahtua, ettei sinne olisi pesiytynyt minun kaltoinkohtelua i, koska KAIKKI aikuiset ympärilläni ovat aina hokeneet, ettei minulle haluta haittaa, vaikka tilanteissa haastetta olikin (vanhempien ero, isäni ongelmat uuden kumppaninsa kanssa jne).

ap

Öö siis etkö käykään terapiassa siksi, että itse muuttuisit? Vaan siksi että saisit tietää miten muiden olisi pitänyt muuttua? Tsemppiä sitten vaan valitsemallasi vaikealla tiellä.

Minähän tavallaan muutun, jos oikea syypää ongelmiini saadaan kukistettua mielestäni minua häiritsemästä minun kyetä olemaan se, joka olen.

ap

Olet kyllä todella taitava selittämään mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Voisit olla hyvä myyntityössä.

Kuole, ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mistä olet keksinyt että kaikille asioille (ongelmille, pahalle ololle) olisi mahdollista löytää syy? Siis edes teoriassa? Voin kertoa, että ei ole. Esim masennukselle ei yleensä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Syyt on niin monisyisiä toisiinsa dynaamisesti kietoutuneita tapahtuma-geeni-vuorovaikutus -kudelmia, että tulee vain hulluksi jos alkaa loputtomiin etsiä ja vatvoa että mikä on syy. Terapiassa on olennaista se, että asioissa pääsee eteenpäin. Terapian tarkoitus on oppia uudenlainen suhtautumistapa menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Ja uudenlaisia tapoja toimia ongelmatilanteissa. Terapian tarkoitus ei todellakaan ole vatvoa syitä, koska SE EI AUTA. Usein SYITÄ EI OLE.

Koska osaan nähdä eron hyvinkohdellun lapsen ja kaltoinkohdellun lapsen lapsuuksien eroissa. Hyvinkohdellulla ei niitä syitä ole, joita kaltoinkohdellulla on. Haluan selvittää, mitä olisi lapsuudessani pitänyt tapahtua, ettei sinne olisi pesiytynyt minun kaltoinkohtelua i, koska KAIKKI aikuiset ympärilläni ovat aina hokeneet, ettei minulle haluta haittaa, vaikka tilanteissa haastetta olikin (vanhempien ero, isäni ongelmat uuden kumppaninsa kanssa jne).

ap

Öö siis etkö käykään terapiassa siksi, että itse muuttuisit? Vaan siksi että saisit tietää miten muiden olisi pitänyt muuttua? Tsemppiä sitten vaan valitsemallasi vaikealla tiellä.

Tavallaan haluan tietää, mitä minun olisi pitänyt osata tai mitä jonkun rakastavan aikuisen olisi pitänyt minulle opettaa, ettei kukaan käytä minua hyväkseen niin kuin se alun energiasyöppö ystävä tai kukaan muukaan. Koska en osannut suojella itseäni, koska en osannut. Olin vasta 2,5-vuotias, kun isäni erkani elämästäni, jolloin äiti pääsi pahiten syytämään harhaisia ajatuksiaan päähäni. Ei sen ikäinen tietenkään osaa itseään auttaa. Mutta että jos edes aikuisena oppisi. Että miten suojellaan itseä. Se suojelisi omia lapsianikin kaikkein parhaiten. Haluan myös opettaa heille itsen suojauksesta. Ja kuinka se tehdään niin, ettei samalla poljeta ketään toista eikä syrjitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mistä olet keksinyt että kaikille asioille (ongelmille, pahalle ololle) olisi mahdollista löytää syy? Siis edes teoriassa? Voin kertoa, että ei ole. Esim masennukselle ei yleensä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Syyt on niin monisyisiä toisiinsa dynaamisesti kietoutuneita tapahtuma-geeni-vuorovaikutus -kudelmia, että tulee vain hulluksi jos alkaa loputtomiin etsiä ja vatvoa että mikä on syy. Terapiassa on olennaista se, että asioissa pääsee eteenpäin. Terapian tarkoitus on oppia uudenlainen suhtautumistapa menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Ja uudenlaisia tapoja toimia ongelmatilanteissa. Terapian tarkoitus ei todellakaan ole vatvoa syitä, koska SE EI AUTA. Usein SYITÄ EI OLE.

Koska osaan nähdä eron hyvinkohdellun lapsen ja kaltoinkohdellun lapsen lapsuuksien eroissa. Hyvinkohdellulla ei niitä syitä ole, joita kaltoinkohdellulla on. Haluan selvittää, mitä olisi lapsuudessani pitänyt tapahtua, ettei sinne olisi pesiytynyt minun kaltoinkohtelua i, koska KAIKKI aikuiset ympärilläni ovat aina hokeneet, ettei minulle haluta haittaa, vaikka tilanteissa haastetta olikin (vanhempien ero, isäni ongelmat uuden kumppaninsa kanssa jne).

ap

Öö siis etkö käykään terapiassa siksi, että itse muuttuisit? Vaan siksi että saisit tietää miten muiden olisi pitänyt muuttua? Tsemppiä sitten vaan valitsemallasi vaikealla tiellä.

Minähän tavallaan muutun, jos oikea syypää ongelmiini saadaan kukistettua mielestäni minua häiritsemästä minun kyetä olemaan se, joka olen.

ap

Olet kyllä todella taitava selittämään mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Voisit olla hyvä myyntityössä.

Sinua vain harmittaa kun tarvot vielä takanani vaikka luulit olevasi edelläni ja kaikki näyttää mustavalkoiselta.

ap

En halua myyntityöhön (isäni btw teki sitä), mutta voisin haluta kannustaa laillani kärsineitä. Sitten kun joskus parannun. En sitä ennen kykene.

ap