Hei terapiassa käyneet! Kuvittelitteko tekin koko ajan, että terapeutti miettii, mistä ongelmanne ovat syntyneet?

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Ap sulle on kaikki tehneet kaiken väärin, äitisi, lapsesi, miehesi ja terapeuttisi, ja sinä pikku sankari siinä sinnittelet ja yrität muuttaa maailmaa sellaiseksi että sun olisi siinä hyvä olla.

Juu sellainen ajattelu ON narsismia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Minä koen, että vanhempani ovat pystyneet huonompaan kuin heidän vanhempansa. Ainakin siinä mielessä, että vaikka äitinikin olisi kärsinyt kaikesta siitä, mistä minä, niin hän uskoo oikeasti, että syy ongelmiini on minussa, ei hänessä. En minä ajattele lapsistani niin, kos heillä ei hommat aikuisena suju.

Ja olen jo uudessa terapiassa, enhän muuten alkaisi vanhan puutteita varmaan nähdäkään, koska luulin, että terapiat ovat suhteellisen samanlaisia. Tavallaan se on, mutta kyllä se on minulle ratkaiseva asia, ettei terapeutti kuvittele minun siellä ratkovan omia ongelmiani, vaan tajuaa että syy on aikoinaan ollut aikuisissa lähelläni. Ei mulla olisi näitä ongelmia ilman heitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap sulle on kaikki tehneet kaiken väärin, äitisi, lapsesi, miehesi ja terapeuttisi, ja sinä pikku sankari siinä sinnittelet ja yrität muuttaa maailmaa sellaiseksi että sun olisi siinä hyvä olla.

Juu sellainen ajattelu ON narsismia.

Ensinnäkin en ole siinä uskossa, että minä voin maailmaa muuttaa, mutta totta kai havaitessani epäkohtia muiden toiminnassa jotka ovat haitanneet minun ja sitä kautta lasteni elämää TODELLA PALJON kerron niistä, vaikka olisinkin ikävä viestintuoja. Se ettei terapioistakaan kuvitella kaikkivoipaisuutta voi auttaa jotakuta, joka kuvittelee, että terapeutti tietää kaiken, koska on tavallaan tai heidän kuuluisi olla mielen toiminnan ammattilainen.

Mielen toiminnastahan kaikki on kiinni, enkä minä ole omaani kääntänyt itseäni vastaaan, vaan sen ovat muut tehneet. Syy on muissa ja tarvitse apua tilanteen purkamiseen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Ja jos sinä tietäisit narsisteista, niin tietäisit, ettei ihmisn kannata tuhlata aikaansa koittaakseen ymmärtää narsistia. Koska terveen ihmisen kanssa se hänen toimintansa syiden ymmärtäminen parantaisi sitä ihmssuhdetta, mutta ei narsistin kanssa. Narsisti ei ota onkeensa, opi, myönnä tehneensä väärin niiden omien olosuhteidensa johdosta, joten se on ainoastaan erittäin vahingollista koittaa ymmärtää narsistia, sillä kun narsisti saa selville, mistä häntä syytetään (vaikka siis ymmärrettäisiin ettei se ole narsistin vika) hän keksii valheen jolla selittää senkin sinun syyksesi.

En minä ainakaan ollut niin hyvin lapsena terapeuttisesti koulutettu, että olisin kyennyt ymmärtämään narsistia. Ja kun asiat narsistin kanssa lähtevät menemään pieleen niin ne menevät niin, ettei siinä lapsi erota ettei syy ole hänessä, koska vanhempi opettaa että se on lapsessa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Minä koen, että vanhempani ovat pystyneet huonompaan kuin heidän vanhempansa. Ainakin siinä mielessä, että vaikka äitinikin olisi kärsinyt kaikesta siitä, mistä minä, niin hän uskoo oikeasti, että syy ongelmiini on minussa, ei hänessä. En minä ajattele lapsistani niin, kos heillä ei hommat aikuisena suju.

Ja olen jo uudessa terapiassa, enhän muuten alkaisi vanhan puutteita varmaan nähdäkään, koska luulin, että terapiat ovat suhteellisen samanlaisia. Tavallaan se on, mutta kyllä se on minulle ratkaiseva asia, ettei terapeutti kuvittele minun siellä ratkovan omia ongelmiani, vaan tajuaa että syy on aikoinaan ollut aikuisissa lähelläni. Ei mulla olisi näitä ongelmia ilman heitä.

ap

ja ihan oikeasti kuvittelet, että terve aikuinen ei pyri parempaan kuin vanhempansa?  Äitsi mielestä on todennäköistä, että syy on sinussa, koska äitisi kokee, että olet hänen jatkeensa, ja koska hän kokee huonommuutta ( kuten narsistit kokevat) niin tottakai sinä, joka olet samoista aineksista tehty olet huono. Et voi olla hyvä, koska hänkään ei ole hyvä. Toki hän tuo ulospäin sitä kuvaa, että hän tietää, hän on paras, ja muut huonoja, koska . narsistin persoonahan on todella hauras. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: olla paras tai sitten olla huono. Hän ei myöskään olemisellaan ole hyvä, vaan joko täytyy muut alistaa/alentaa, tai sitten itse joutua alistetuksi. Tasavertaista suhdetta ei ole, koska on vain voittajia tai häviäjiä. Hän pyrkii noilla narsistisilla piirteillään suojelemaan olematonta minuuttaan. Samoin jollain kierolla tavalla, hän pyrkii suojelemaan myös sinua, huonoa ihmistä maailman pahuudelta. Kun hän pitää ohjat käsissään, niin opit miten maailma toimii... ja ehkä sinä et sitten alistu vieraiden valtaan, kun äitisi "karaisee" sinua...

Ja ihan oikeasti. Jos äidistäsi on tullut narsisti, niin hänen lapsuusolosuhteissaan on ollut vikaa ja paljon. Sinä et sitä näe, koska isovanhempasi ovat sinuun eri asemassa ja eri tietomäärällä maailmasta kuin mitä olivat äitisi kanssa.

t. narsistin lapsi itsekin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Ja jos sinä tietäisit narsisteista, niin tietäisit, ettei ihmisn kannata tuhlata aikaansa koittaakseen ymmärtää narsistia. Koska terveen ihmisen kanssa se hänen toimintansa syiden ymmärtäminen parantaisi sitä ihmssuhdetta, mutta ei narsistin kanssa. Narsisti ei ota onkeensa, opi, myönnä tehneensä väärin niiden omien olosuhteidensa johdosta, joten se on ainoastaan erittäin vahingollista koittaa ymmärtää narsistia, sillä kun narsisti saa selville, mistä häntä syytetään (vaikka siis ymmärrettäisiin ettei se ole narsistin vika) hän keksii valheen jolla selittää senkin sinun syyksesi.

En minä ainakaan ollut niin hyvin lapsena terapeuttisesti koulutettu, että olisin kyennyt ymmärtämään narsistia. Ja kun asiat narsistin kanssa lähtevät menemään pieleen niin ne menevät niin, ettei siinä lapsi erota ettei syy ole hänessä, koska vanhempi opettaa että se on lapsessa.

ap

Ei se ymmärtäminen tarkoita suhteen ylläpitämistä. Sinun tulee ymmärtää se, että miksi äitisi on sellainen kuin on sinun itsesi ja lastesi takia ei äitisi takia. Niin kauan kuin et ymmärrä, et voi katkaista sukupolvien toimintamalleja. Sinähän itsekin sanoit, että joko huudat, tai sitten annat lasten olla. tuo on myös narsistista kasvatusmallia. Jos ymmärrät äitisi kohtalon, ymmärrät omasi, ja siten myötätuntoa lasten kasvua ja virheitä kohtaan tulee sinuun ihan automaattisestikin. Osaa tietenkin täytyy työstää.

Sinun kannattaa ottaa huomioon se, että et tosiaan ole ainoa narsistin lapsi.

"Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.)"

Selitätkö sinä siis vanhempiesi huonoa vanhemmuutta sillä, että olet itse ollut syypää heidän paskaan vanhemmuuteensa? Eihän minun vanhemmuuteni liity mitenkään siihen, että minun vanhempani olivat paskoja minulle. Minä saattaisi olla lapseton ja silti mun vanhemmat olisivat edelleen tasan yhtä paskoja vanhempina!?

Toki se voi vaikuttaa vanhemmuuteeni, mutta siis miksi koplaat nämä asiat yhteen? Ei lapselle saa olla huono vanhempi, vaikka tämä kuolisi 2-kymppisenä, jolloin siitä ei olisi oletettavasti enää mitään haittaa.

ap

Mä olen elämäni ensimmäistä kertaa psykoterapiassa unettomuuden ja uupumuksen aiheuttaman masennuksen takia. Mitähän siinä pitäisi tapahtua? Pari kuukautta juteltu mukavia, olen kertonut muutamia mua rassaavia asioita (joihin ei tule muutosta) mutta suurimman osan jätän tietty kertomatta. Mitä ne hänelle kuuluu.

Mitä pitäisi tapahtua? Pitäisikö mulle tulla joku ahaa-elämys miten elämän pitäisi mennä ja kaikki on sen jälkeen ihanaa?? En ymmärrä koko juttua. Onko tämä vain väylä jossa saan sanottua ääneen mua rasittavat asiat, kiukultetua "ja päästän sitten irti"? Saan mä sanottua kotonakin ääneen ihan samat asiat ja lopputuloskin on sama.

Tavoite oli saada apua unettomuuteen, ahdistuneisuuteen ja vaativaan persoonallisuuteen mutta en tiedä miten tämä voisi auttaa? Kaikki muu on jo kokeiltu 30v aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Ja jos sinä tietäisit narsisteista, niin tietäisit, ettei ihmisn kannata tuhlata aikaansa koittaakseen ymmärtää narsistia. Koska terveen ihmisen kanssa se hänen toimintansa syiden ymmärtäminen parantaisi sitä ihmssuhdetta, mutta ei narsistin kanssa. Narsisti ei ota onkeensa, opi, myönnä tehneensä väärin niiden omien olosuhteidensa johdosta, joten se on ainoastaan erittäin vahingollista koittaa ymmärtää narsistia, sillä kun narsisti saa selville, mistä häntä syytetään (vaikka siis ymmärrettäisiin ettei se ole narsistin vika) hän keksii valheen jolla selittää senkin sinun syyksesi.

En minä ainakaan ollut niin hyvin lapsena terapeuttisesti koulutettu, että olisin kyennyt ymmärtämään narsistia. Ja kun asiat narsistin kanssa lähtevät menemään pieleen niin ne menevät niin, ettei siinä lapsi erota ettei syy ole hänessä, koska vanhempi opettaa että se on lapsessa.

ap

Ei se ymmärtäminen tarkoita suhteen ylläpitämistä. Sinun tulee ymmärtää se, että miksi äitisi on sellainen kuin on sinun itsesi ja lastesi takia ei äitisi takia. Niin kauan kuin et ymmärrä, et voi katkaista sukupolvien toimintamalleja. Sinähän itsekin sanoit, että joko huudat, tai sitten annat lasten olla. tuo on myös narsistista kasvatusmallia. Jos ymmärrät äitisi kohtalon, ymmärrät omasi, ja siten myötätuntoa lasten kasvua ja virheitä kohtaan tulee sinuun ihan automaattisestikin. Osaa tietenkin täytyy työstää.

Sinun kannattaa ottaa huomioon se, että et tosiaan ole ainoa narsistin lapsi.

No miten mä voin ymmärtää mun äitini kohtalon, kun hän on mielestään täydellinen?

ap

Syillä ei ole sille terapeutille mitään merkitystä, tuloksilla on.

Terapeutti ei myöskään tee sitä työtä vaan sinä teet. Kuulostaa siltä että terapeuttisi odottaa sinun tekevän töitä ja edistyvän, ja sinä odotat terapeutin tekevän jotain jotta edistyisit. Pattitilanne siis.

Mene sinne terapiaan puhumaan äidistäsi. Ei se täällä ole niin hyödyllistä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen elämäni ensimmäistä kertaa psykoterapiassa unettomuuden ja uupumuksen aiheuttaman masennuksen takia. Mitähän siinä pitäisi tapahtua? Pari kuukautta juteltu mukavia, olen kertonut muutamia mua rassaavia asioita (joihin ei tule muutosta) mutta suurimman osan jätän tietty kertomatta. Mitä ne hänelle kuuluu.

Mitä pitäisi tapahtua? Pitäisikö mulle tulla joku ahaa-elämys miten elämän pitäisi mennä ja kaikki on sen jälkeen ihanaa?? En ymmärrä koko juttua. Onko tämä vain väylä jossa saan sanottua ääneen mua rasittavat asiat, kiukultetua "ja päästän sitten irti"? Saan mä sanottua kotonakin ääneen ihan samat asiat ja lopputuloskin on sama.

Tavoite oli saada apua unettomuuteen, ahdistuneisuuteen ja vaativaan persoonallisuuteen mutta en tiedä miten tämä voisi auttaa? Kaikki muu on jo kokeiltu 30v aikana.

No terapiasi tuskin tuolla asenteella etenee mihinkään. "mutta suurimman osan jätän tietty kertomatta. Mitä ne hänelle kuuluu." Ei se terapeutti sentään selvännäkijä ole. Kerro vaan, niin näet mitä tapahtuu. Vai tarkoitatko, että ne asiat ovat täysin turhia? Entä jos ne eivät juuri olekaan?

ap

Vierailija kirjoitti:

"Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.)"

Selitätkö sinä siis vanhempiesi huonoa vanhemmuutta sillä, että olet itse ollut syypää heidän paskaan vanhemmuuteensa? Eihän minun vanhemmuuteni liity mitenkään siihen, että minun vanhempani olivat paskoja minulle. Minä saattaisi olla lapseton ja silti mun vanhemmat olisivat edelleen tasan yhtä paskoja vanhempina!?

Toki se voi vaikuttaa vanhemmuuteeni, mutta siis miksi koplaat nämä asiat yhteen? Ei lapselle saa olla huono vanhempi, vaikka tämä kuolisi 2-kymppisenä, jolloin siitä ei olisi oletettavasti enää mitään haittaa.

ap

En vaan tarkoitin, että jos on kokenut paskaa vanhemmuutta, niin helposti toistaa joko sitä samaa paskaa vanhemmuutta, tai sitten kääntää täysin toisinpäin, ja jälleen on paska vanhempi. Se, k´joka kokee rakastavaa, välittävää ja tarpeeksi hyvää vanhemmuutta on todennäköisesti parempi vanhempi kuin sellaista itse kokematon. En ole siis syypää vanhempieni huonoon vanhemmuuteen, kuten eivät lapsenikaan minun puutteisiini.

Valitettavasti vain on niin, että kun ymmärtää suvussa kulkeneet vaikeudet, kohtalot, elämänkolhut, historian aiheuttamat vaikeudet jne, niin sitten pääsee eroon helpommin niistä huonoista malleista. Voit vaikka kirjoittaa sukusi tarinaa ranskalaisin viivoin. Tai tee  niin isoisovanhemmistasi, isovanhemmistasi ja vanhemmistasi elämänjana, johon kirjoitat syntymät, perheen kuolemat ja sairastamiset, sodat, pula-ajat, työttömyydet, pettämiset, alkoholismin, himouskovaisuuden, pettymykset, kun eivät pääse opiskelemaan, koyhyyden jne. jne, niin silloin hahmottaa, ne esim. äitisi kokemukset saattavat tulla sukupolvien takaa...

Tai sitten olet pyrkimättä ymmärtämään. Se ei ole minulta pois. Omien kokemuksieni perusteella ajattelin, että todennäköisesti tästä olisi sinulle hyötyä oman elämäsi suhteen. Narsistinen luonteenlaatu ei tietenkään ota helposti neuvoja toisilta vastaan, koska heidän kokemuksensa on aina heidän mielestään ainutlaatuinen niin parhaimmassa kuin huonoimmissakin kokemuksissa...

Sinä et sitä ehkä itse näe, mutta kovin pyörit oman napasi ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Minä koen, että vanhempani ovat pystyneet huonompaan kuin heidän vanhempansa. Ainakin siinä mielessä, että vaikka äitinikin olisi kärsinyt kaikesta siitä, mistä minä, niin hän uskoo oikeasti, että syy ongelmiini on minussa, ei hänessä. En minä ajattele lapsistani niin, kos heillä ei hommat aikuisena suju.

Ja olen jo uudessa terapiassa, enhän muuten alkaisi vanhan puutteita varmaan nähdäkään, koska luulin, että terapiat ovat suhteellisen samanlaisia. Tavallaan se on, mutta kyllä se on minulle ratkaiseva asia, ettei terapeutti kuvittele minun siellä ratkovan omia ongelmiani, vaan tajuaa että syy on aikoinaan ollut aikuisissa lähelläni. Ei mulla olisi näitä ongelmia ilman heitä.

ap

ja ihan oikeasti kuvittelet, että terve aikuinen ei pyri parempaan kuin vanhempansa?  Äitsi mielestä on todennäköistä, että syy on sinussa, koska äitisi kokee, että olet hänen jatkeensa, ja koska hän kokee huonommuutta ( kuten narsistit kokevat) niin tottakai sinä, joka olet samoista aineksista tehty olet huono. Et voi olla hyvä, koska hänkään ei ole hyvä. Toki hän tuo ulospäin sitä kuvaa, että hän tietää, hän on paras, ja muut huonoja, koska . narsistin persoonahan on todella hauras. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: olla paras tai sitten olla huono. Hän ei myöskään olemisellaan ole hyvä, vaan joko täytyy muut alistaa/alentaa, tai sitten itse joutua alistetuksi. Tasavertaista suhdetta ei ole, koska on vain voittajia tai häviäjiä. Hän pyrkii noilla narsistisilla piirteillään suojelemaan olematonta minuuttaan. Samoin jollain kierolla tavalla, hän pyrkii suojelemaan myös sinua, huonoa ihmistä maailman pahuudelta. Kun hän pitää ohjat käsissään, niin opit miten maailma toimii... ja ehkä sinä et sitten alistu vieraiden valtaan, kun äitisi "karaisee" sinua...

Ja ihan oikeasti. Jos äidistäsi on tullut narsisti, niin hänen lapsuusolosuhteissaan on ollut vikaa ja paljon. Sinä et sitä näe, koska isovanhempasi ovat sinuun eri asemassa ja eri tietomäärällä maailmasta kuin mitä olivat äitisi kanssa.

t. narsistin lapsi itsekin

Minun vanhempani eivät ole ainakaan pyrkineet parmpaan kuin heidän vanhempansa. Isä sai maksean elämän oman äitinsä lahjoituksilla ja otti uuden vaimon, jonka alistavaan suhtautumiseen minua kohtaan suostui, eikä ole halunnut minulle antaa apua, jota itse sai omalta vanhemmaltaa pysyäkseen mukana elämässä. Vaan on hylännyt minut sen sairaan ja manipuloivan naisen käskystä. Jonka kohta pistän polvilleen isäni edunvalvontaoikeudenkäynnissä.

Ja äitini taas kuulemma kyllä tiesi miten hänen äitinsä rakasti äitiäni, vaikkei äiti aina tuntunut sille, no, mä en ole todellakaan sitä tiennyt minun äidistäni, eikä äitiä kiinnosta. Koska se, että saa nujertaa minua muille edustavaan suuntaan on paljon tärkeämpää, kuin miltä minusta tuntuu.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.)"

Selitätkö sinä siis vanhempiesi huonoa vanhemmuutta sillä, että olet itse ollut syypää heidän paskaan vanhemmuuteensa? Eihän minun vanhemmuuteni liity mitenkään siihen, että minun vanhempani olivat paskoja minulle. Minä saattaisi olla lapseton ja silti mun vanhemmat olisivat edelleen tasan yhtä paskoja vanhempina!?

Toki se voi vaikuttaa vanhemmuuteeni, mutta siis miksi koplaat nämä asiat yhteen? Ei lapselle saa olla huono vanhempi, vaikka tämä kuolisi 2-kymppisenä, jolloin siitä ei olisi oletettavasti enää mitään haittaa.

ap

En vaan tarkoitin, että jos on kokenut paskaa vanhemmuutta, niin helposti toistaa joko sitä samaa paskaa vanhemmuutta, tai sitten kääntää täysin toisinpäin, ja jälleen on paska vanhempi. Se, k´joka kokee rakastavaa, välittävää ja tarpeeksi hyvää vanhemmuutta on todennäköisesti parempi vanhempi kuin sellaista itse kokematon. En ole siis syypää vanhempieni huonoon vanhemmuuteen, kuten eivät lapsenikaan minun puutteisiini.

Valitettavasti vain on niin, että kun ymmärtää suvussa kulkeneet vaikeudet, kohtalot, elämänkolhut, historian aiheuttamat vaikeudet jne, niin sitten pääsee eroon helpommin niistä huonoista malleista. Voit vaikka kirjoittaa sukusi tarinaa ranskalaisin viivoin. Tai tee  niin isoisovanhemmistasi, isovanhemmistasi ja vanhemmistasi elämänjana, johon kirjoitat syntymät, perheen kuolemat ja sairastamiset, sodat, pula-ajat, työttömyydet, pettämiset, alkoholismin, himouskovaisuuden, pettymykset, kun eivät pääse opiskelemaan, koyhyyden jne. jne, niin silloin hahmottaa, ne esim. äitisi kokemukset saattavat tulla sukupolvien takaa...

Tai sitten olet pyrkimättä ymmärtämään. Se ei ole minulta pois. Omien kokemuksieni perusteella ajattelin, että todennäköisesti tästä olisi sinulle hyötyä oman elämäsi suhteen. Narsistinen luonteenlaatu ei tietenkään ota helposti neuvoja toisilta vastaan, koska heidän kokemuksensa on aina heidän mielestään ainutlaatuinen niin parhaimmassa kuin huonoimmissakin kokemuksissa...

Sinä et sitä ehkä itse näe, mutta kovin pyörit oman napasi ympärillä.

Kerro minulle, miten minä voin pyrkiä ymmärtämään ihmistä, joka on mielestään täydellinen? Olivatko sinun vanhempasi mielestään sitä? Elleivät, niin et tiedä edes kelle puhut, kuvittelet puhuvasi vertaisellesi. Emme sitä todellakaan ole siinä tapauksessa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Minä koen, että vanhempani ovat pystyneet huonompaan kuin heidän vanhempansa. Ainakin siinä mielessä, että vaikka äitinikin olisi kärsinyt kaikesta siitä, mistä minä, niin hän uskoo oikeasti, että syy ongelmiini on minussa, ei hänessä. En minä ajattele lapsistani niin, kos heillä ei hommat aikuisena suju.

Ja olen jo uudessa terapiassa, enhän muuten alkaisi vanhan puutteita varmaan nähdäkään, koska luulin, että terapiat ovat suhteellisen samanlaisia. Tavallaan se on, mutta kyllä se on minulle ratkaiseva asia, ettei terapeutti kuvittele minun siellä ratkovan omia ongelmiani, vaan tajuaa että syy on aikoinaan ollut aikuisissa lähelläni. Ei mulla olisi näitä ongelmia ilman heitä.

ap

ja ihan oikeasti kuvittelet, että terve aikuinen ei pyri parempaan kuin vanhempansa?  Äitsi mielestä on todennäköistä, että syy on sinussa, koska äitisi kokee, että olet hänen jatkeensa, ja koska hän kokee huonommuutta ( kuten narsistit kokevat) niin tottakai sinä, joka olet samoista aineksista tehty olet huono. Et voi olla hyvä, koska hänkään ei ole hyvä. Toki hän tuo ulospäin sitä kuvaa, että hän tietää, hän on paras, ja muut huonoja, koska . narsistin persoonahan on todella hauras. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: olla paras tai sitten olla huono. Hän ei myöskään olemisellaan ole hyvä, vaan joko täytyy muut alistaa/alentaa, tai sitten itse joutua alistetuksi. Tasavertaista suhdetta ei ole, koska on vain voittajia tai häviäjiä. Hän pyrkii noilla narsistisilla piirteillään suojelemaan olematonta minuuttaan. Samoin jollain kierolla tavalla, hän pyrkii suojelemaan myös sinua, huonoa ihmistä maailman pahuudelta. Kun hän pitää ohjat käsissään, niin opit miten maailma toimii... ja ehkä sinä et sitten alistu vieraiden valtaan, kun äitisi "karaisee" sinua...

Ja ihan oikeasti. Jos äidistäsi on tullut narsisti, niin hänen lapsuusolosuhteissaan on ollut vikaa ja paljon. Sinä et sitä näe, koska isovanhempasi ovat sinuun eri asemassa ja eri tietomäärällä maailmasta kuin mitä olivat äitisi kanssa.

t. narsistin lapsi itsekin

Ja siis tuo on ihan hyvä analyysi sinulta narsistista ja varmaan sopii äitiinikin, mutta en minä sitä noin näe, koska äidissä ei ole mielestään ikinä ollut mitään vikaa. Hän oli superihminen joka selvisi vaikka hänen äidillään oli vaikeaa. Ei hän siis siinä mielestään ole oikeastaan mitenkään kärsinyt (vaikka siis aivan varmasti onkin), mutta kun ei näe sitä tai halua myöntää ei itselleen, ei minulle, ei isällenikään, ei kenellekään ihmiselle maan päällä. Mutta: minussa on sitä ja tätä vikaa ja isässäni ja miehessänikin joskus ja ja ja ja.

Hän oli superihminen, joka selvisi. Hän ei näe, että siitä on seurannut jotakin muuta mieleen häikkää, jos hän sitten selvisikin itse. Aika itsekästä minusta. Ettei ala ottaa selvää, mitä. Ehkei kykene, mutta AIKA TÖRKEÄÄ sitten syyttää silti minua ja isääni kaikesta minkä itse meille teki!

ap

Moni ei taida edes ikinä elämässään tuntenut narsistia. Ja silti kommentoivat kuinka nyt vaan pitää suunnata eteenpäin ja ei vanhoja pidä velloa yms. Se mitä luen on ap haluaa että joku vihdoin uskoo häntä, näkee hänen puolensa ja ymmärtää että se ei ollut hänen vikansa että sai paskat kortit elämään. Ihminen ei pysty menemään eteenpäin kun ei ole päässyt aikaisemmista traumoistaan yhtään yli, silloin on turha miettiä että lasken sataan kun ärsyttää. Sanon sulle ap sen että ymmärrän ja uskon sua. Isäni oli narsisti ja tiedän että olisin päässyt helpolla jos hän olisi lyönyt, olisin voinut kertoa jollekin ja todistaa sen tai olisi vaan kuollut. Kaikki se tuska mitä hän aiheutti ei olisi koskaan tapahtunut. Nyt ainut mitä voit on käydä asia läpi, kerro terapeutillesi että haluat käydä läpi kaiken sen mitä äitisi teki, miltä se sinusta tuntui ja kuinka se vaikuttaa tähän päivään, ja vasta sen jälkeen voit yrittää ymmärtää miksi äitisi teki niin, hän oli sairas. Älä missään nimessä pidä yhteyttä äitiisi, muuten on turha kuvitella paranevansa. Pikkuhiljaa alat ymmärtämään ja hyväksymään että sinulle vain kävi näin ja sinun on itse sieltä noustava jolloin voit suunnata ajatuksesi niihin käytännösn asioihin, miten reagoit ärsyttäviin asioihin ja muuttaa omaa käytöstäsi jotta lapsesi eivät kärsi. Itse olen siinä vaiheessa että suuntaan parempaa, pyrin olemaan miehelleni hyvä vaimo että tulevaisuudessa en tee samaa virhettä lapsieni kanssa, mutta sinun täytyy käydä läpi ne traumat. Se on erittäin raskasta mutta pakollista. Nykyään olen hyväksynyt että minulla oli paska elämä mutta pystyn suuntaamaan eteenpäin. Muista myös että kun olet kasvanut tuossa ympäristössä joudut lopun elämään taistelemaan että et itse muutu narsistiksi tai sen uhriksi. Tsemppiä. 

En kuvittele. Uskon että terapeuttia ei vois vähempää kiinnostaa asiakkaansa ongelmat. Yrittää kestää asiakkaan jaaritteluja ja pistää muutaman sanan väliin.  Miksi tuntemattoman ihmisen turhat ongelmat olisi mitenkään mielenkiintoisia? Varmaan miettii kuinka kauan vielä pitää jaksaa että työpäivä päättyy ja millos se palkkapäivä olikaan...  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Minä koen, että vanhempani ovat pystyneet huonompaan kuin heidän vanhempansa. Ainakin siinä mielessä, että vaikka äitinikin olisi kärsinyt kaikesta siitä, mistä minä, niin hän uskoo oikeasti, että syy ongelmiini on minussa, ei hänessä. En minä ajattele lapsistani niin, kos heillä ei hommat aikuisena suju.

Ja olen jo uudessa terapiassa, enhän muuten alkaisi vanhan puutteita varmaan nähdäkään, koska luulin, että terapiat ovat suhteellisen samanlaisia. Tavallaan se on, mutta kyllä se on minulle ratkaiseva asia, ettei terapeutti kuvittele minun siellä ratkovan omia ongelmiani, vaan tajuaa että syy on aikoinaan ollut aikuisissa lähelläni. Ei mulla olisi näitä ongelmia ilman heitä.

ap

ja ihan oikeasti kuvittelet, että terve aikuinen ei pyri parempaan kuin vanhempansa?  Äitsi mielestä on todennäköistä, että syy on sinussa, koska äitisi kokee, että olet hänen jatkeensa, ja koska hän kokee huonommuutta ( kuten narsistit kokevat) niin tottakai sinä, joka olet samoista aineksista tehty olet huono. Et voi olla hyvä, koska hänkään ei ole hyvä. Toki hän tuo ulospäin sitä kuvaa, että hän tietää, hän on paras, ja muut huonoja, koska . narsistin persoonahan on todella hauras. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: olla paras tai sitten olla huono. Hän ei myöskään olemisellaan ole hyvä, vaan joko täytyy muut alistaa/alentaa, tai sitten itse joutua alistetuksi. Tasavertaista suhdetta ei ole, koska on vain voittajia tai häviäjiä. Hän pyrkii noilla narsistisilla piirteillään suojelemaan olematonta minuuttaan. Samoin jollain kierolla tavalla, hän pyrkii suojelemaan myös sinua, huonoa ihmistä maailman pahuudelta. Kun hän pitää ohjat käsissään, niin opit miten maailma toimii... ja ehkä sinä et sitten alistu vieraiden valtaan, kun äitisi "karaisee" sinua...

Ja ihan oikeasti. Jos äidistäsi on tullut narsisti, niin hänen lapsuusolosuhteissaan on ollut vikaa ja paljon. Sinä et sitä näe, koska isovanhempasi ovat sinuun eri asemassa ja eri tietomäärällä maailmasta kuin mitä olivat äitisi kanssa.

t. narsistin lapsi itsekin

Minun vanhempani eivät ole ainakaan pyrkineet parmpaan kuin heidän vanhempansa. Isä sai maksean elämän oman äitinsä lahjoituksilla ja otti uuden vaimon, jonka alistavaan suhtautumiseen minua kohtaan suostui, eikä ole halunnut minulle antaa apua, jota itse sai omalta vanhemmaltaa pysyäkseen mukana elämässä. Vaan on hylännyt minut sen sairaan ja manipuloivan naisen käskystä. Jonka kohta pistän polvilleen isäni edunvalvontaoikeudenkäynnissä.

Ja äitini taas kuulemma kyllä tiesi miten hänen äitinsä rakasti äitiäni, vaikkei äiti aina tuntunut sille, no, mä en ole todellakaan sitä tiennyt minun äidistäni, eikä äitiä kiinnosta. Koska se, että saa nujertaa minua muille edustavaan suuntaan on paljon tärkeämpää, kuin miltä minusta tuntuu.

ap

Äiti siis halusi edustavan lapsen, jotta se olisi kertonut hänen meriiteistään äitinä. Valitettavasti isäni suku taas on itsetietoista vanhan rahan sukua ja porukkaa ja isä aina opetti, että kellekään et sitten ala koketeeraamaan ja kenenkään edessä matelemaan, vaan olet oma itsesi... Ja sekös äitiä vitutti, kun olisi pitänyt pärjätä minun kanssani oikeasti, ei vain vedellä naruista, että teet mitä käsketään. En tee, teen minkä tajuan oikeaksi. Ikävä kyllä se taju hämärtyi pahasti äitini leivissä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on vain aika vaikeaa, kun ei ole saanut pitää rajojaan. Lapset kun eivät luonnostaan kunnioita kenenkään rajoja vaan se kuuluisi heille opettaa mutta se on aika vaikeaa, koska se oli minulle kiellettyä, että narsistinen äitini pääsi taluttamaan minua kuinka hänelle itselleen se olisi vain sopinut. Joko raivostun lapsille tai sitten vain katselen, kun shittiä tapahtuu.

ap

ja äidilläsi on varmasti ollut sama juttu. Ei ole kokenut lapsena tulleensa rakastetuksi ja  hyväksytyksi. Hän ei ole varmaankaan myöskään kyennyt toimimaan  siksi parhaana mahdollisena äitinä. Otathan huomioon myös sen, että hänellä ei ole edes ollut samanlaisia mahdollisuuksia mennä terapiaan ja muuttaa itseään kuin sinulla.

Syytät omasta olostasi ja omista huonoista lapsen kasvatusmalleista kaikkia muita. Elämä on epäreilua monellakin tapaa. Olet kuitenkin lapsia hankkinut, joten sitten rupeat muuttamaan omia ajatuskuvioitasi jne. Luuletko että monella muulla on yhtään helpompaa? itse kärsin suuresti itseni syyllistämisestä. tapahtui mitä tahansa, niin koen, että asiat ovat minun vikani. On kuitenkin minun vastuullani näin aikuisena pysäyttää ajatuskuviot, niin että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, ja sukupolvien ajan tietyt ajatusten, käyttäytymisten ja tekojen mallit, tulisivat mahdollisimman vähän häiritsemään heidän elämäänsä.

On eri asia ymmärtää jotain tai jotakuta, kuin hyväksyä tietyt teot. On monta asiaa, joista olen vihainen omille vanhemmilleni. Aikuinen minä kuitenkin ymmärtää sen, että he ovat olleet osaltaan oman saamansa kasvatuksen, yhteiskunnan tilanteen yms. uhreja, ja niistä syistä ovat epäonnistuneet , ainakin osaksi, lastensa kasvatuksessa ja rakastamisessa. Jos kuitenkin menen heisä sukupolven taaksepäin, niin katson, että vanhempani eivät varmaankaan olisi parempaan millään pystyneet. Pystyivät kuitenkin parempaan kuin heidän vanhempansa. ja isovanhempani pystyivät parempaan kuin heidän lapsuuskokemuksensa olivat.

Et voi käyttää tuota syyllistämistä vain  yhteen suuntaan: jos syytät äitiäsi, etkä pyri ollenkaan ymmärtämään, miksi hän oli sellainen kuin oli, niin silloin sinulla ei ole oikeus saada ymmärrystä siihen, että kuinka paska vanhempi olet ja miksi ( harvempi meistä huonoa vanhemmuutta lapsena kokeneista, ei ole koskaan paska itse. valitettavasti näin on asiat.) . Tilanne on myös niin, että siinä vaiheessa kun ymmärrät äitiäsi. eli sitä, mistä äitisi ongelmat ovat peräisin, niin silloin sinun olosi helpottaa. sinulla ei ole enää pakonomaista tarvetta "kostaa" lapsillesi sitä, mitä itse olet kokenut joko samalla kokemuksella tai päinvastaisella kokemuksella. Narsistien lapsilla on tilastollinen suuri mahdollisuus tulla itse narsistiksi. Ja kun narsismi on vaikeimmin hoidettavia mielenhäiriöitä, niin lapsillasikin on uhka tulla narsistiksi, tai ainakin vaara saada hyvin narsismiin taipuvaisia luonteenpiirteitä.

Syytät äitiäsi, syytät kaveriasi, syytät terapeuttiasi. Kuinka vanha olet? Jos nyt tiedostat, että terapeuttisi olisi ollut huono, niin oletko hakemassa uutta apua?

Ja vastauksena kysymykseesi: Olen kävin lähes 10 vuotta terapeutin puheilla. Tiivistä aikaa oli nelisen vuotta. en odottanut, että hän koko ajan pohtisi ongelmieni syitä. Oli myös tärkeää puhua siitä, että miten juuri tällä hetkellä muutan niitä ajatus- ja toimintakuvioitani, tai miten toimin, vaikka ajatuskuvioni sanoisivat mitä. Kognitiivisesta terapiasta oli kysymys.

Minä koen, että vanhempani ovat pystyneet huonompaan kuin heidän vanhempansa. Ainakin siinä mielessä, että vaikka äitinikin olisi kärsinyt kaikesta siitä, mistä minä, niin hän uskoo oikeasti, että syy ongelmiini on minussa, ei hänessä. En minä ajattele lapsistani niin, kos heillä ei hommat aikuisena suju.

Ja olen jo uudessa terapiassa, enhän muuten alkaisi vanhan puutteita varmaan nähdäkään, koska luulin, että terapiat ovat suhteellisen samanlaisia. Tavallaan se on, mutta kyllä se on minulle ratkaiseva asia, ettei terapeutti kuvittele minun siellä ratkovan omia ongelmiani, vaan tajuaa että syy on aikoinaan ollut aikuisissa lähelläni. Ei mulla olisi näitä ongelmia ilman heitä.

ap

ja ihan oikeasti kuvittelet, että terve aikuinen ei pyri parempaan kuin vanhempansa?  Äitsi mielestä on todennäköistä, että syy on sinussa, koska äitisi kokee, että olet hänen jatkeensa, ja koska hän kokee huonommuutta ( kuten narsistit kokevat) niin tottakai sinä, joka olet samoista aineksista tehty olet huono. Et voi olla hyvä, koska hänkään ei ole hyvä. Toki hän tuo ulospäin sitä kuvaa, että hän tietää, hän on paras, ja muut huonoja, koska . narsistin persoonahan on todella hauras. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: olla paras tai sitten olla huono. Hän ei myöskään olemisellaan ole hyvä, vaan joko täytyy muut alistaa/alentaa, tai sitten itse joutua alistetuksi. Tasavertaista suhdetta ei ole, koska on vain voittajia tai häviäjiä. Hän pyrkii noilla narsistisilla piirteillään suojelemaan olematonta minuuttaan. Samoin jollain kierolla tavalla, hän pyrkii suojelemaan myös sinua, huonoa ihmistä maailman pahuudelta. Kun hän pitää ohjat käsissään, niin opit miten maailma toimii... ja ehkä sinä et sitten alistu vieraiden valtaan, kun äitisi "karaisee" sinua...

Ja ihan oikeasti. Jos äidistäsi on tullut narsisti, niin hänen lapsuusolosuhteissaan on ollut vikaa ja paljon. Sinä et sitä näe, koska isovanhempasi ovat sinuun eri asemassa ja eri tietomäärällä maailmasta kuin mitä olivat äitisi kanssa.

t. narsistin lapsi itsekin

Ja siis tuo on ihan hyvä analyysi sinulta narsistista ja varmaan sopii äitiinikin, mutta en minä sitä noin näe, koska äidissä ei ole mielestään ikinä ollut mitään vikaa. Hän oli superihminen joka selvisi vaikka hänen äidillään oli vaikeaa. Ei hän siis siinä mielestään ole oikeastaan mitenkään kärsinyt (vaikka siis aivan varmasti onkin), mutta kun ei näe sitä tai halua myöntää ei itselleen, ei minulle, ei isällenikään, ei kenellekään ihmiselle maan päällä. Mutta: minussa on sitä ja tätä vikaa ja isässäni ja miehessänikin joskus ja ja ja ja.

Hän oli superihminen, joka selvisi. Hän ei näe, että siitä on seurannut jotakin muuta mieleen häikkää, jos hän sitten selvisikin itse. Aika itsekästä minusta. Ettei ala ottaa selvää, mitä. Ehkei kykene, mutta AIKA TÖRKEÄÄ sitten syyttää silti minua ja isääni kaikesta minkä itse meille teki!

ap

Minä en edes yritä, että vanhempani ymmärtäisivät mitä ovat tehneet. Se on todennäköisesti turhaa. Kuitenkin minä olen pyrkinyt ymmärtää heitä, heidän tapojaan, vaikuttimiiaan, lapsuuttaan jne, minun itseni tähden. narsisti ei synny tyhjästä. Tai jos narsiksi tulisi   siitä huolimatta, että hänellä olisi kehitysopillisesti tarpeeksi hyvä ja rakastava perhe, niin siinä tapauksessa olisi vielä turhempaa yrittää muuttaa tai syyttää sitä narsistia narsistille itselleen. Miksi taistelet tuulimyllyjä vastaan? Keskity itseesi ja omien tapojesi ja ajatustesi muuttamiseen. Hyvänä keinona on kyllä se, että ymmärrät aikaisempien sukupolvien vaiheet ja ongelmat...