Mies ilmoitti muuttavansa pois mutta kysyi hermostuessani, ai erotaanko me nyt vai?

Jos ap ei halua jatkaa miehen kanssa miehen ehdoilla, niin eroaa sitten. Mies ei halua selvästikään asua teidän kanssanne. Jos ap haluaa miehen, joka asuu hänen ja hänen lastensa kanssa, niin sitten pitää etsiä uusi. En osaa sanoa mitä tekisin ap:n tilanteessa, koska en ole ap.

No varmaan riippuisi tunteistani ja mitä haluan elämältä ja parisuhteelta.

Jos haluan vielä jonkinlaista perheentapaista, yhteistä kotia ja näinpäinpois, niin varmaan sitten eroaisin.

Mutta jos tykkäisin miehestä ja ongelma on se että hän ei tykkää perhe-elämästä, niin voisin jatkaa hengailua, tietysti perhe-elämäni ehdoilla. Eli mies saa minusta ne hetket jolloin kerkiän olla hänen kanssaan. Voi olla että ne hetket vähenisi tosin.

Minun kohdalla kävi niin, että en olis halunnut miestä sotkemaan yksinhuoltajan perhettäni. Meni ihan hyvin minulla ja lapsilla, mutta mies väen vängällä halusi muuttaa meidän kotiin.

Lopulta annoin hänen muuttaa kokeeksi, tehtiin tietty raha-asiat selväksi, kuka maksaa mitäkin. Hyvin se sujui lopulta sekin. Lapset sitten itsenäistyvät yksi kerrallaan, ostettiin miehen kanssa viimein yhteinen talo, johon mun kuopuskin muutti vielä mukana.

Nyt on asuttu miehen kanssa kahdestaan jo monta vuotta. Tällä hetkellä suunnitellaan talon myyntiä ja erillisiä asuntoja. Ollaan avioliitossa, avioehto tietenkin on, omaisuudet on pidetty erillään. Minusta omissa asunnoissa asuminen ja avioliitto voi onnistua ihan hyvin. Mutta jonkun muun mielestä ehkä ei, joten sitten ei ehkä kannata sellaista yrittää.

Joo, se onkin se mitä on tullut nyt harvinaisen selväski ettei tosiaankaan halua.

Ärstyttää että piti tollanen ylipäätään edes ottaa koko alämään, ärsyttää että parhaat jäljellä olleet vuodet menneet nyt tähän äijään joka häippää vastamäessä.

Jotenkin niin vituttaa vaan :)

AP

Vierailija kirjoitti:

No varmaan riippuisi tunteistani ja mitä haluan elämältä ja parisuhteelta.

Jos haluan vielä jonkinlaista perheentapaista, yhteistä kotia ja näinpäinpois, niin varmaan sitten eroaisin.

Mutta jos tykkäisin miehestä ja ongelma on se että hän ei tykkää perhe-elämästä, niin voisin jatkaa hengailua, tietysti perhe-elämäni ehdoilla. Eli mies saa minusta ne hetket jolloin kerkiän olla hänen kanssaan. Voi olla että ne hetket vähenisi tosin.

Minun kohdalla kävi niin, että en olis halunnut miestä sotkemaan yksinhuoltajan perhettäni. Meni ihan hyvin minulla ja lapsilla, mutta mies väen vängällä halusi muuttaa meidän kotiin.

Lopulta annoin hänen muuttaa kokeeksi, tehtiin tietty raha-asiat selväksi, kuka maksaa mitäkin. Hyvin se sujui lopulta sekin. Lapset sitten itsenäistyvät yksi kerrallaan, ostettiin miehen kanssa viimein yhteinen talo, johon mun kuopuskin muutti vielä mukana.

Nyt on asuttu miehen kanssa kahdestaan jo monta vuotta. Tällä hetkellä suunnitellaan talon myyntiä ja erillisiä asuntoja. Ollaan avioliitossa, avioehto tietenkin on, omaisuudet on pidetty erillään. Minusta omissa asunnoissa asuminen ja avioliitto voi onnistua ihan hyvin. Mutta jonkun muun mielestä ehkä ei, joten sitten ei ehkä kannata sellaista yrittää.

VÄhän näin se meilläkin meni, paitsi että mies tulikin toisiin ajatuksiin mun lasten kasvaessa eikä enää heitä kestäkään. Mä en tiedä voinko tyytyä tän ikäisenä enää pelkkään seurustelusuhteeseen. Meidän piti alkujaan mennä naimisiin yms. Jossain vaiheessa kaikki alkoi siirtyä ja unohtua ja suunnitelmat erkanivat täysin. 

Oisinpa  30 v täytettyäni valinnut toisin. Nyt on sitten huonot jo housuissa.

AP

AP

On kyllä aika petetty olo jotenkin.

Tuntuu tosi kusetetulta.

Alunj alkaen sanoin että tää on sitten koko paketti tai ei mitään, valitsi sen. Mutta nytpä sitten vaan päättää että enpä nyt jaksakaan ja haluaakin keskittyä omaan mukavaan olemiseensa.

Ärsyttää ihan sikana, vaikka onhan toki kaikilla oikeus muuttaa mieltään, silti ärsyttää tää tapa ja kaikki jotenkin.

AP

Mä pitäisin miehen viihdykkeenä jonkun aikaa mutta samalla deittailisin muita. Mikset itse ota vain rusinat pullasta? ;) onhan toi enemmän luovuttamista miehen puolelta kun ei ole kovin tarkasti sulle kertonut suunnitelmistaan. Eri asunnot, ehkä eri kaupungit, eri meininki. Kyllä se mieskin etsii uusia harrastuksia nyt tilaisuuden tullen.

Itse vaihdoin lennosta toiseen mieheen nelikymppisenä ja olikin lottovoitto. Vanhaa piti vielä kuukausi pari kammeta a) asunnosta ja b) elämästä ulos. Ei muuten omatunto soimaa yhtään. Joskus naisen on raivattava itselleen sellainen elämä kuin haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kuuluu, eläisitkö sinä miehen kanssa parisuhteessa eri asunnoissa 5 vuoden yhteisasumisen jälkeen, jos hän ei halua koko elämääsi liittää omaansa, vai antaisitko mennä kokonaan?

Mietin että mitä järkeä mun on ylipäätään jatkaa suhdetta jos mun elämä ei kerran kelpaa, niin miksi edes jatkaa ylipäätään?

MINÄ ehkä nimenomaan pyrkisin siihen, että eletään eri asunnoissa - mutta pyrkisin siihen alunperinkin, en vasta 5 vuoden yhteisasumisen jälkeen. Kuulostaa paljon mukavammalta parisuhteelta kun arjen saa elää omassa rauhassaan ja toisen kanssa ollaan vain silloin kun siihen on aikaa ja energiaa. Mitä tuohon rusinoiden poimimiseen tulee, ajattelen taas, että erillään asuessa myös minä olen siinä asemassa, että voin poimia suhteesta pelkästään hyvät puolet ja lähettää toisen kotiinsa narisemaan ja haisemaan pahalta ja pesemään sukkiaan, kun alkaa ne puolet tulla esiin.

SINUN sen sijaan ei kannata tämmöiseen suhteeseen ruveta, kun et sitä kerran itse halua.

Vierailija kirjoitti:

Mä pitäisin miehen viihdykkeenä jonkun aikaa mutta samalla deittailisin muita. Mikset itse ota vain rusinat pullasta? ;) onhan toi enemmän luovuttamista miehen puolelta kun ei ole kovin tarkasti sulle kertonut suunnitelmistaan. Eri asunnot, ehkä eri kaupungit, eri meininki. Kyllä se mieskin etsii uusia harrastuksia nyt tilaisuuden tullen.

Itse vaihdoin lennosta toiseen mieheen nelikymppisenä ja olikin lottovoitto. Vanhaa piti vielä kuukausi pari kammeta a) asunnosta ja b) elämästä ulos. Ei muuten omatunto soimaa yhtään. Joskus naisen on raivattava itselleen sellainen elämä kuin haluaa.

Joo mä veikkaan että tää mies kyllä harrastuksia alkaa etsimään.

Tässä on vaan sellanen ongelma et mä en kaipaa lisä äijiä mihinkään tarpeeseen.

Pärjään hyvin ilmankin, oikeastaan paremmin. Siks vituttaa että tää tyyppi kävi vaan sotkemassa meidän perheen nyt paskaksi kun ois hyvin selvinnyt ilmankin. Vihaan sitä että kusetetaan toista, annetaan uskoa asioihin joita ei tulla toteuttamaan. Viime viikolla vielä selitti että lähdetään matkalle ja haluaa ostaa mun kanssa asunnon, niin vittu mitä paskaa. 

Voisin hyvinkin halutessani vedellä rusinat pullasta kuten hänkin on näköjään ajatellut tekevänsä, tässä on vaan sellainen ongelma et mä en ehkä kaipaa niitä rusinoita. Itse kaipaan sitä arjen kumppanuutta. Mulla ei ole mitään intressiä hengata ihmisen kanssa ilman että se johtaa mihinkään. 

Saattaa olla että tästä kasvan ja tilanne muuttuu tän suhteen, mut oon enemmän sellanen perhe ihminen, enkä seurustelija ollenkaan. En vaan jotenkaan näe tätä, tai  ehkä tarkoitankin sitä, että veikkaan tällaisen seurustelun rikkovan mua itseä henkisesti. En mä voi olla ihmisen kanssa joka vetää tuolla tindereitä läpi samaan aikaan yms. Ei kiitos. 

Sellainen olo että kokonaan tai ei ollenkaan, tää on vaan niin uusi tilanne että enpä ole tullut edes ajatelleeksi miten tälläisestä selviää rikkomatta itseään. 

AP

Minkä takia naisten  pitää välttämättä saada sinne jalkoväliin ukko kuin ukko soutamaan? Sama myös miehille.

Eikö välillä kannata olla yksin tai edes lasten kanssa kaksin.

Hyvin sä vedät.. ap tilanteen läpi. Tunnet itsesi ja mitä haluat, et halua deittailua tai jaksa kuunnella paskaa. Tuossa on jo hyvät lähtökohdat. Turha murehtia miten on mennyt aika tai energia hukkaan, siihen ei voi vaikuttaa. Mutta siihen voit vaikuttaa millainen loppuelämä sinulla on ja mihin käytät energiasi. Hyvä tuon miehenkin huomata ettet häneen käytä aikaasi, rakkauden vastavoima ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Sillä tavalla itse selvisin kolhuista ettepäin, minusta ei saanut yhtään mitään tunnetta irti, vain etäisen kohteliaan asenteen. Sisällä toki repi ärsytys tilanteesta, ajanmukaista, pettymyksestä mutta tyydytystä toi toisen hölmistys ja sillä teatterilla toivuin aika nopsaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin sä vedät.. ap tilanteen läpi. Tunnet itsesi ja mitä haluat, et halua deittailua tai jaksa kuunnella paskaa. Tuossa on jo hyvät lähtökohdat. Turha murehtia miten on mennyt aika tai energia hukkaan, siihen ei voi vaikuttaa. Mutta siihen voit vaikuttaa millainen loppuelämä sinulla on ja mihin käytät energiasi. Hyvä tuon miehenkin huomata ettet häneen käytä aikaasi, rakkauden vastavoima ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Sillä tavalla itse selvisin kolhuista ettepäin, minusta ei saanut yhtään mitään tunnetta irti, vain etäisen kohteliaan asenteen. Sisällä toki repi ärsytys tilanteesta, ajanmukaista, pettymyksestä mutta tyydytystä toi toisen hölmistys ja sillä teatterilla toivuin aika nopsaan.

Kiitos vinkistä. Tuntuu vaan niin pahalta et tekis mieli huutaa. Mut mitäpä se auttaa. Täytyis varmaan jotain sopia jatkosta mutta en tiedä mihin itse kykenen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia naisten  pitää välttämättä saada sinne jalkoväliin ukko kuin ukko soutamaan? Sama myös miehille.

Eikö välillä kannata olla yksin tai edes lasten kanssa kaksin.

Samaa mieltä. Olis tosiaan kannattanut olla alunperinkin ilman tätä soutelijaa.

Ap

Salaa ja haluattamani katkerana toivon et sillä menee kaikki niin päin persettä et katuu tätä vielä. Yksin.

Ap

Mulle pahinta oli lojaaliuden puute tai tajuta ettei sitä ole. Rakkauden puutteen tai loppumisen ymmärtää, reiluuden puutetta ei. Paska paikka. Ja miksi sun tarttee sopia mitään? Ei tartte, ei jaksa kiinnostaa just nyt. Sanot vaan että sulla on tässä vähän sulattelemista etkä kerro, lupaa tai sovi yhtään mitään. Time out.

Mutta tämä parisuhdekriisi voi olla myös uuden elämän alku, jos ei se miltään tuntuisi niin eihän se olisi kuin töyssy asfaltissa, nyt sentään menee iholle. Ja saat ratkaisut, päätökset tehtyä ja pidettyä ihan vitutuksen voimalla. Omaksi ja lastesi parhaaksi, muusta liikenteestä piittaamatta. Tsemppiä.

Miksi ette jatkaisi jos suhde on muuten hyvä? Joskus parisuhteet toimii paremmin jos asutaan erillään, varsinkin jos on lapsia. Minä ja miesystäväni harkittiin joskus yhteenmuuttoa mutta päätettiin ettei tehdä niin. Molemmilla on 1 lapsi ja lapset tulevat jotenkin toimeen mutta ei heistä mitään parhaita kavereita saa. Ollaan myös molemmat ihan rehellisesti myönnetty toisillemme ettemme oikein kestä jatkuvasti toistemme lapsia :D Menee tosi hyvin kun asutaan erikseen ja nähdään monta kertaa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle pahinta oli lojaaliuden puute tai tajuta ettei sitä ole. Rakkauden puutteen tai loppumisen ymmärtää, reiluuden puutetta ei. Paska paikka. Ja miksi sun tarttee sopia mitään? Ei tartte, ei jaksa kiinnostaa just nyt. Sanot vaan että sulla on tässä vähän sulattelemista etkä kerro, lupaa tai sovi yhtään mitään. Time out.

Mutta tämä parisuhdekriisi voi olla myös uuden elämän alku, jos ei se miltään tuntuisi niin eihän se olisi kuin töyssy asfaltissa, nyt sentään menee iholle. Ja saat ratkaisut, päätökset tehtyä ja pidettyä ihan vitutuksen voimalla. Omaksi ja lastesi parhaaksi, muusta liikenteestä piittaamatta. Tsemppiä.

Kiitos. Näin yritän tehdä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No varmaan riippuisi tunteistani ja mitä haluan elämältä ja parisuhteelta.

Jos haluan vielä jonkinlaista perheentapaista, yhteistä kotia ja näinpäinpois, niin varmaan sitten eroaisin.

Mutta jos tykkäisin miehestä ja ongelma on se että hän ei tykkää perhe-elämästä, niin voisin jatkaa hengailua, tietysti perhe-elämäni ehdoilla. Eli mies saa minusta ne hetket jolloin kerkiän olla hänen kanssaan. Voi olla että ne hetket vähenisi tosin.

Minun kohdalla kävi niin, että en olis halunnut miestä sotkemaan yksinhuoltajan perhettäni. Meni ihan hyvin minulla ja lapsilla, mutta mies väen vängällä halusi muuttaa meidän kotiin.

Lopulta annoin hänen muuttaa kokeeksi, tehtiin tietty raha-asiat selväksi, kuka maksaa mitäkin. Hyvin se sujui lopulta sekin. Lapset sitten itsenäistyvät yksi kerrallaan, ostettiin miehen kanssa viimein yhteinen talo, johon mun kuopuskin muutti vielä mukana.

Nyt on asuttu miehen kanssa kahdestaan jo monta vuotta. Tällä hetkellä suunnitellaan talon myyntiä ja erillisiä asuntoja. Ollaan avioliitossa, avioehto tietenkin on, omaisuudet on pidetty erillään. Minusta omissa asunnoissa asuminen ja avioliitto voi onnistua ihan hyvin. Mutta jonkun muun mielestä ehkä ei, joten sitten ei ehkä kannata sellaista yrittää.

VÄhän näin se meilläkin meni, paitsi että mies tulikin toisiin ajatuksiin mun lasten kasvaessa eikä enää heitä kestäkään. Mä en tiedä voinko tyytyä tän ikäisenä enää pelkkään seurustelusuhteeseen. Meidän piti alkujaan mennä naimisiin yms. Jossain vaiheessa kaikki alkoi siirtyä ja unohtua ja suunnitelmat erkanivat täysin. 

Oisinpa  30 v täytettyäni valinnut toisin. Nyt on sitten huonot jo housuissa.

AP

Olet nyt siis n. 35 v. viiden vuoden yhdessä asumisen jälkeen? Ok.

Itse olen 36 ja odotan esikoistani. Mut hei, ehkä sit vaan on elämä ohi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette jatkaisi jos suhde on muuten hyvä? Joskus parisuhteet toimii paremmin jos asutaan erillään, varsinkin jos on lapsia. Minä ja miesystäväni harkittiin joskus yhteenmuuttoa mutta päätettiin ettei tehdä niin. Molemmilla on 1 lapsi ja lapset tulevat jotenkin toimeen mutta ei heistä mitään parhaita kavereita saa. Ollaan myös molemmat ihan rehellisesti myönnetty toisillemme ettemme oikein kestä jatkuvasti toistemme lapsia :D Menee tosi hyvin kun asutaan erikseen ja nähdään monta kertaa viikossa.

Ymmärrän tän tavan ja se olis ihan ok jos yhdessä näin on sovittu. Mut nyt oli sovittu muuta ja mies päättikin yksin näin. Oletti et mulle sopii tarjota hälle ne rusinat sillon kun lapset ei ole paikalla. Että hän ei kestä niin hän päättää yksin näin eikä edes kysy miten asiaan suhtautuisin. Oltais hyvin voitu asua erillään alun perinkin mutta hän halusi muuttaa meille. Nyt samalla lailla hän päätti ettei se olekaan joka hetki kivaa, päätti muuttaa pois.

Tää ei vaan ehkä sovi mulle.

Ap

Et voi koskaan, et ikinä, et milloinkaan odottaa etkä velvoittaa, että mies ryhtyy täydestä sydämestään isäksi jonkun toisen lapsille. Sellaista velvollisuutta ei ole eikä synny, vaikka olisitte olleet kuinka kauan yhdessä. Aina on se mahdollisuus, että toinen lähtee, ja hänellä on siihen ikävä kyllä täysi oikeus. Jos vastaavasti miehen elämäntyyli ei sovi sinulle, ero on ainoa vaihtoehto.

Miks mulle tuli sellainen olo että ap:n miehellä on joku toinen tai joitain toisia kierroksessa. Haluaa kämpän jonne roudata tinderhoitoja ja baarituttuja. Ap saa sitten kunnian olla se takuupimpsa, äiti, kotitalouskone ja yleinen idiootti, jonka ei pidä tietää mistään miehen liikkeestä mitään. Mies haluaa sekä syödä että säästää kakun.

Älä suostu ap.