Poikaystävä osti minulle kalliin kaulakorun, kun laittoi sitä kaulaani sanoi "sä olet mun nainen nyt"

Aika herkällään näköjään jonkun hipiä vaikka ensin tulee kehuskelemaan tänne omistuksen siirtymisellään. Mut koetetaan ilman tuota erästä "taikasanaa" sitten. Josko pysysisi.

eli...

Sait sitten itsekin sentään jotain, eli ei mennyt sillai kuitenkaan, että vanhempasi olisi saanut susta muutaman vuohen, kuten joissakin maissa on tapana tuo "omistusoikeuden" saaminen hoitaa.

Niin se aika ja tavat vaan muuttuu täällä sivistyneessä maailmassakin. Ihmisen "omistamisenkin" suhteen.

Ostin vaimolleni kultaisen, timanttikoristeisen sydänriipuksen ketjuineen. Ripustin sen hänen kaulaani ja sanoin: "sydämeni on sinun, nyt ja aina".

En kuuna päivänä sanoisi niin kuin ap:n mies. Kaiketi hän on Neanderthalista kotoisin.

Vierailija kirjoitti:

"Tässä on kaulakoru Sinulle lainaksi. En halua, että sinulle tulee tunne, että jotenkin omistaisin sinua. Ole hyvä!"

Laitat ton "lainaksi"-sanan tilalle "lahjaksi", niin silloin ei ole mitän ongelmaa asian suhteen, koska lahja on vastikkeeton saaminen ja antaminen.

Vain lahjan omistusoikeus siityy, eikä velvoita kumpaakaan mihinkään.  Kihlat on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tässä on kaulakoru Sinulle lainaksi. En halua, että sinulle tulee tunne, että jotenkin omistaisin sinua. Ole hyvä!"

Laitat ton "lainaksi"-sanan tilalle "lahjaksi", niin silloin ei ole mitän ongelmaa asian suhteen, koska lahja on vastikkeeton saaminen ja antaminen.

Vain lahjan omistusoikeus siityy, eikä velvoita kumpaakaan mihinkään.  Kihlat on eri asia.

Haulaako moderni nykynainen tulla lahjotuksi? Ehei, kyllä laina on parempi. Mies saattaa luulla saavansa jotakin vastalahjaksi ja tämän jälkeen tuo saatu lahja tuntuukin jo prostituutiolta.

Vierailija kirjoitti:

Aika herkällään näköjään jonkun hipiä vaikka ensin tulee kehuskelemaan tänne omistuksen siirtymisellään. Mut koetetaan ilman tuota erästä "taikasanaa" sitten. Josko pysysisi.

eli...

Sait sitten itsekin sentään jotain, eli ei mennyt sillai kuitenkaan, että vanhempasi olisi saanut susta muutaman vuohen, kuten joissakin maissa on tapana tuo "omistusoikeuden" saaminen hoitaa.

Niin se aika ja tavat vaan muuttuu täällä sivistyneessä maailmassakin. Ihmisen "omistamisenkin" suhteen.

Niin muuttuukin ja nykyään se morsiamen luovuttaminen on joillakin tapana siellä kirkossa ja isä taluttaa holhouksenalaisensa sulhasen holhouksen alle. Eihän sitä itsestään vastuuta kantamatonta morsianta voi päästää kirkon matkaa yksin kävelemään, sillä sehän voi vaikka eksyä sillä matkalla ovelta alttarille.

Vierailija kirjoitti:

Tämä "rakkauteen kuuluu toisen omistaminen" -tyyppi on ilmeisesti sama, joka on käynyt pätemässä useissa sinkkuketjuissa. Yhdessä vapaaehtoista sinkkuutta käsittelevässä aiheessa jankkasi viesti toisensa perään, kuinka kaikki ihmiset haluavat parisuhderakkautta ja kuinka sinkkuuden syy on aina se, että sinkku ei vain saa ketään. Hymiöiden viljely ja lapsenomainen jankuttaminen viittaisivat siihen, että kyseessä on sama henkilö.

Taas tuli huti :)

Kyllä minä niissä kaikissa jotain olen pätenyt, mutta en tuommoista.

Parisuhteet ei ole kaikkia varten, ja niistäkin jotka pitävät sitä tärkeänä, todellinen rakkaus ei ole kaikkia heitäkään varten. Vaan just tuommoista kevytrakkautta missä molemmaat ollaan yhdessä muttei täysin yhdessä, ja ajan myötä muututaan kämppiksiksi ja sitten erotaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos rakkaus on todellista, niin tottakai siinä omistetaan kumppani, puolin ja toisin. Mind, body & soul.

Muuten se on vaan jotain leikkimistä, toinen onkin pelkkä hyödyke elämässäsi, ihan kiva, kun ei nyt ole mitään muutakaan.

Meidän avioliitto on kestänyt 36v. ja emme tosiaan omista toisiamme, eikä myöskään lapsiamme tai lastenlapsia. Toisiimme sitoutumista olemme antaneet sormuksen sen merkiksi.

Omistan puolison kanssa kotimme ja muun omaisuuden, joka on meidän omaamme ja sen luopumiseen tarvitaan molempien suostumus, mutta avioliiton tai suhteen purkamiseen riittää toisen osapuolen vaatimus, ei molempien.

Ihmistä ei voi koskaan omistaa ja jos joku sanoo omistavansa, se kertoo asenteesta ja silloin pitäisi hälytyskellojen soida ja kovaa ja suhde ei tule olemaan oikeudenmukainen, eikä tasa-arvoinen.

Ap. tapauksessa pohtisin todella asiaan ja tarkkailisin miehen asenteita ja käytöstä, vai oliko se ajattelematon lipsahdus, mutta siitäkin kannattaa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tässä on kaulakoru Sinulle lainaksi. En halua, että sinulle tulee tunne, että jotenkin omistaisin sinua. Ole hyvä!"

Laitat ton "lainaksi"-sanan tilalle "lahjaksi", niin silloin ei ole mitän ongelmaa asian suhteen, koska lahja on vastikkeeton saaminen ja antaminen.

Vain lahjan omistusoikeus siityy, eikä velvoita kumpaakaan mihinkään.  Kihlat on eri asia.

Haulaako moderni nykynainen tulla lahjotuksi? Ehei, kyllä laina on parempi. Mies saattaa luulla saavansa jotakin vastalahjaksi ja tämän jälkeen tuo saatu lahja tuntuukin jo prostituutiolta.

Mistä sitä tietää mitä aloittajan poikaystävän päässä on liikkunut ja mitä kuvitellut saavansa vastikkeeksi lahjastaan.  Kun kerta jossittelemaan aletaan.  Ihmiskauppahan tuollaisesta omistusoikeuden siirtymisestä vastikkeellisesti tulee ensimmäisenä mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika herkällään näköjään jonkun hipiä vaikka ensin tulee kehuskelemaan tänne omistuksen siirtymisellään. Mut koetetaan ilman tuota erästä "taikasanaa" sitten. Josko pysysisi.

eli...

Sait sitten itsekin sentään jotain, eli ei mennyt sillai kuitenkaan, että vanhempasi olisi saanut susta muutaman vuohen, kuten joissakin maissa on tapana tuo "omistusoikeuden" saaminen hoitaa.

Niin se aika ja tavat vaan muuttuu täällä sivistyneessä maailmassakin. Ihmisen "omistamisenkin" suhteen.

Niin muuttuukin ja nykyään se morsiamen luovuttaminen on joillakin tapana siellä kirkossa ja isä taluttaa holhouksenalaisensa sulhasen holhouksen alle. Eihän sitä itsestään vastuuta kantamatonta morsianta voi päästää kirkon matkaa yksin kävelemään, sillä sehän voi vaikka eksyä sillä matkalla ovelta alttarille.

Ei suomen lakien mukaan täysi-ikäinen nainen ole isänsä holhouksessa, eikä vihkimisessä siirry miehensä holhoukseen.

Jotenkin tämä juttu nyt haiskahtaa.

Mussa löytyy paljon feministiä, mutta en kyllä ymmärrä mitään loukkaavaa tuossa. Kyllä mäkin puhun mun miehestä, ja hän puhuu musta naisenaan. Sormuksesta voi päätellä, että olen varattu, "olen hänen". Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö voisi päättää milloin en enää tahdo olla vain hänen.

Tätä on kai vähän vaikea selittää, mutta mielestäni olen antanut osan itsestäni hänelle kun olen hänen kanssaan, mutta kuten hänkin, voin aina ottaa sen osan pois ja erota.

Ja tosiaan jatkuvasti naisetkin puhuu miehestään tuolla, se on myös samalla tavokn omistusmuoto. Toivottavasti joku tajusi jotain tästä :D

Jätä se sika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika herkällään näköjään jonkun hipiä vaikka ensin tulee kehuskelemaan tänne omistuksen siirtymisellään. Mut koetetaan ilman tuota erästä "taikasanaa" sitten. Josko pysysisi.

eli...

Sait sitten itsekin sentään jotain, eli ei mennyt sillai kuitenkaan, että vanhempasi olisi saanut susta muutaman vuohen, kuten joissakin maissa on tapana tuo "omistusoikeuden" saaminen hoitaa.

Niin se aika ja tavat vaan muuttuu täällä sivistyneessä maailmassakin. Ihmisen "omistamisenkin" suhteen.

Niin muuttuukin ja nykyään se morsiamen luovuttaminen on joillakin tapana siellä kirkossa ja isä taluttaa holhouksenalaisensa sulhasen holhouksen alle. Eihän sitä itsestään vastuuta kantamatonta morsianta voi päästää kirkon matkaa yksin kävelemään, sillä sehän voi vaikka eksyä sillä matkalla ovelta alttarille.

Ei suomen lakien mukaan täysi-ikäinen nainen ole isänsä holhouksessa, eikä vihkimisessä siirry miehensä holhoukseen.

Jotenkin tämä juttu nyt haiskahtaa.

Kyllä se niin vain menee, että tuo alttarilla luovuttaminen on omaisuuden luovuttamisen symboli.

Meillä ei täällä tasa-arvoisten naisten maailmassa ole niin tehty, mutta ei tarvitse mennä kuin hiukan pohjoismaisen kulttuurin ulkopuolelle, niin jo huomaa miten naiset olivat vielä aika vähän aikaa sitten omaisuudeksi laskettavia, vaikkei niitä vuohiin vaihdettukaan.

Meillä oli muuten vielä 1800 luvun alkupuolella se systeemi, että naisella oli talon avaimet, rahat ja varastot.

Miehille tuli omaa rahaa vasta siinä vaiheessa kun metsän myynnistä ja metsätöistä sai rahaa.

Huhhuh, kuka jaksaisi tuollaista naista.

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh, kuka jaksaisi tuollaista naista.

Ihan yhtä sitkeä trolli (ellei peräti sama), kuin tuo vauvan lyömisketjun avaaja.  Jaksaa kiitetävästi viedä keskutelua eteenpäin. Pisteet siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä annan naiselleni jotain, niin tarkoitan myös sitä. Jos osoittautuu kulkukissaksi niin palauttakoot lahjat ja lähtekööt heti, vielä kun väärinymmärrys jostain yhteisestä unelmasta on korjattavissa.

Haloo! Lahja on lahja, ei sitä palauteta. Älä osta kalliita lahjoja jos vingut niitä nolosti takaisin eron osuessa.

Oletko sellainen joka aina muistuttelee mitä kaikkea onkaan antanut, ihan hyvvää hyvyttään...?

Kyllä kalliit lahjat kuuluu palauttaa erotessa ja entisaikoina palauttamattomista saattoi tulla oikeusjuttukin.

Itsekin olen lukenut erään 1800-luvun oikeuden pöytäkirjan, jossa käytiin läpi kihlauksen purkautumista ja annettujen lahjojen palautusta.

Kihlaus oli silloin juridinen sopimus, vähän kuin kauppa ja käsiraha.

Mistä päästäänkin taas tuohon omistamiseen. Jos lahjan antaja ajattelee lahjaa sellaisena että se velvoittaa, sehän jonkun hinta. Ja jos se pitää palauttaa kun kauppa raukeaa, se on käsiraha siitä hyödykkeestä nimeltä nainen.

Sitten vielä ihmetellään mihin on tarvittu liikettä naisten ihmisoikeuksien puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Ostin vaimolleni kultaisen, timanttikoristeisen sydänriipuksen ketjuineen. Ripustin sen hänen kaulaani ja sanoin: "sydämeni on sinun, nyt ja aina".

En kuuna päivänä sanoisi niin kuin ap:n mies. Kaiketi hän on Neanderthalista kotoisin.

Tässä on hyvä esimerkki, kun lahjan merkitys on ymmärretty.

Lahja on rakkauden ja ystävyyden osoitus ja se annetaan aina pyyteettömästi, ilman, että siihen sisältyisi ehtoja, vaatimuksia jne. lahjan saajalle, niin kuin ap. tapauksessa on käynyt.

Ja tässä tapauksessa kommentoija antaa oman sydämensä, nyt ja aina ja lahjalla on vain symbolinen merkitys, ilman lahjanantajan/kommentoijan oman edun tai hyödyn tavoittelua tai muita vaatimuksia, vaan se on täysin pyyteetöntä, niin kuin lahjan täytyy olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä annan naiselleni jotain, niin tarkoitan myös sitä. Jos osoittautuu kulkukissaksi niin palauttakoot lahjat ja lähtekööt heti, vielä kun väärinymmärrys jostain yhteisestä unelmasta on korjattavissa.

Haloo! Lahja on lahja, ei sitä palauteta. Älä osta kalliita lahjoja jos vingut niitä nolosti takaisin eron osuessa.

Oletko sellainen joka aina muistuttelee mitä kaikkea onkaan antanut, ihan hyvvää hyvyttään...?

Kyllä kalliit lahjat kuuluu palauttaa erotessa ja entisaikoina palauttamattomista saattoi tulla oikeusjuttukin.

Itsekin olen lukenut erään 1800-luvun oikeuden pöytäkirjan, jossa käytiin läpi kihlauksen purkautumista ja annettujen lahjojen palautusta.

Kihlaus oli silloin juridinen sopimus, vähän kuin kauppa ja käsiraha.

Mistä päästäänkin taas tuohon omistamiseen. Jos lahjan antaja ajattelee lahjaa sellaisena että se velvoittaa, sehän jonkun hinta. Ja jos se pitää palauttaa kun kauppa raukeaa, se on käsiraha siitä hyödykkeestä nimeltä nainen.

Sitten vielä ihmetellään mihin on tarvittu liikettä naisten ihmisoikeuksien puolesta.

Mutta jos kihlajaislahjana on ollut vaikkapa lehmä, niin on se ollut antajalle niin kallis juttu etten ihmettele että siitä on oikeutta käyty. Morsianhan ne lahjat muuten kihlauksessa sai, eli on se ihan eri juttu kuin jossain vuohikulttuureissa ja Intiassa vielä nykyäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä annan naiselleni jotain, niin tarkoitan myös sitä. Jos osoittautuu kulkukissaksi niin palauttakoot lahjat ja lähtekööt heti, vielä kun väärinymmärrys jostain yhteisestä unelmasta on korjattavissa.

Haloo! Lahja on lahja, ei sitä palauteta. Älä osta kalliita lahjoja jos vingut niitä nolosti takaisin eron osuessa.

Oletko sellainen joka aina muistuttelee mitä kaikkea onkaan antanut, ihan hyvvää hyvyttään...?

Kyllä kalliit lahjat kuuluu palauttaa erotessa ja entisaikoina palauttamattomista saattoi tulla oikeusjuttukin.

Itsekin olen lukenut erään 1800-luvun oikeuden pöytäkirjan, jossa käytiin läpi kihlauksen purkautumista ja annettujen lahjojen palautusta.

Kihlaus oli silloin juridinen sopimus, vähän kuin kauppa ja käsiraha.

Mistä päästäänkin taas tuohon omistamiseen. Jos lahjan antaja ajattelee lahjaa sellaisena että se velvoittaa, sehän jonkun hinta. Ja jos se pitää palauttaa kun kauppa raukeaa, se on käsiraha siitä hyödykkeestä nimeltä nainen.

Sitten vielä ihmetellään mihin on tarvittu liikettä naisten ihmisoikeuksien puolesta.

Ihmettelen edelleenkin mihin ot tarvitu liikettä naisten ihmisoikeuksien puolesta.. 

Nimittäin ei miehellä sen paremmat ihmisoikeudet ole olleet kuin naisellakaan, ellei peräti huonommatkin.  

Esimerkiksi sodan syttyessä miesten oli mentävä henkensä menettämisen uhallakin pakolla sotaan ja rintamalle.   Ellet mennyt, niin sitten saatoit joutua omien ampumaksi.  Naisilla tuollaisia velvollisuuksia ei edes ollutkaan.  Miten ne ihmisoikeudet sitten on naisilla ollut jotenkin huonommat?  Samalla tavalla myös olleet naiset  jo äänioikeutettuja vaikka kuinka kauan.

Kerro esimerkki noista naisen vajaista ihmisoikeuksista.

Vierailija kirjoitti:

Ostin vaimolleni kultaisen, timanttikoristeisen sydänriipuksen ketjuineen. Ripustin sen hänen kaulaani ja sanoin: "sydämeni on sinun, nyt ja aina".

En kuuna päivänä sanoisi niin kuin ap:n mies. Kaiketi hän on Neanderthalista kotoisin.

Hyh, olipa imelää.

Ja heti perään piti vielä dissata muita.

Oot varmaan tosimies kun av:lle tuollaista sontaa kirjoittelet.

Kylläpäs ollaan taas ylireagoitu.. Minusta tuo tarkoittaa ennemminkin sitä, että sinä olet miehesi rakas. Vai sanoiko jossain vaiheessa jotain omistamisesta? Olisit onnellinen, että joku ostaa sinulle KALLIIN korun ja ihan omasta halusta. Jos fiilikset menee jo tuollaisesta lauseesta (kenties väärinymmärretystä, itse kuvitellusta lauseen merkityksestä), niin veikkaampa että ette sovi toisillenne muutenkaan.